torstaina, marraskuuta 20, 2014

Keikkaa pukkaa

Jääkäriliike täyttää sata vuotta. YLE:n Etelä-Pohjanmaan toimitus kiinnostui Jääkärin morsian -elokuvan sensuurista ja pirautti minulle: tiivistelmäkin jutusta löytyy:KLIKKAA TÄTÄ

Radiohaastattelun klippi on taas tässä: Radiohaastatteluun

Olin männä päivänä myös puhelimen päässä DNA-sukututkimusaiheesta Tiedetiistai-ohjelmassa, joka löytyy sekin Ylen Areenasta: Sukututkimusta

Että olkaapa hyvä.

tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Mikko Pielaa Orionissa keskiviikkona klo 17

DOKUMENTIN YTIMESSÄ 78-79
Dokumenttielokuva häviämäisillään olevasta sukukansastamme liiviläisistä • alustavat ohjaaja Mikko Piela sekä Ilkka Kippola ja Jari Sedergren.
 
Viimeiset liiviläiset? (1995) on elokuvakriitikosta ohjaajan puikkoihin siirtyneen Mikko Pielan Latvian Kuurinmaalla toukokuussa 1994 kuvattu dokumenttielokuva häviämäisillään olevasta sukukansastamme liiviläisistä. Suomalais-ugrilaista liivin kieltä puhuu Latviassa äidinkielenään enää 13 ihmistä. Nyt viimeinen liiviläinen on mennyt, sillä hän kuoli Kanadassa kesällä 2013. Hänestä elokuvantekijällä ei ollut tuolloin tietoa. Pienen kansan viimeisten edustajien elämäntarinoissa heijastuu 1900-luvun traaginen historia.

Mikko Pielan elokuva sukupuuttoon suistuvasta sukukansastamme kuvattiin Latvian Kuurinmaalla toukokuussa 1994. Dokumentti oli rahoituksesta taistelleen Pielan kolmas, mutta ensimmäinen täysmittainen raskaan sarjan dokumentti.

Rautaportit suomalaissukuisten kansojen pariin avautuivat kameroille perestroikan myötä ja viimeistään Neuvostoliiton liitosten ratkettua. Ohjaaja Piela, kuvaaja Pekka Aine ja äänittäjä Timo Linnasalo kiersivät Liivinrannan kyliä samoihin aikoihin kuin Lasse Naukkarinen kuvasryhmineen Vienan - Karjalan runokylien rippeitä. Tuloksia siitäkin syntyi eli kuulu massiividokumenttien sarja Sukupolvien muisti. Ennen näitä nähtiin reportaaseja rajantakaisista sukulaiskansoista vain Ylen toimittajien yksinoikeudella. Merkittävin Neuvostoliittoa myötäilevä tekijä oli erikoistoimituksen dokumentaristi Arvo Ahlroos.

Pielan elokuva sai itunsa Pärnun visuaalisen antropologian festivaalien jälkeisellä matkalla Riikkaan. Myöhemmin ennakkosuunnitteluun kuuluneet haastattelut Kuurinmaalla ja lähikosketus liiviläisten historiaan järkyttivät ja ravistivat aiheen pinnalta kananperinteelliset koristeet. Ilmeni, että suomen - ugrilaista liiviä puhui äidinkielenään enää 13 ihmistä valtaväestön puhuessa latviaa. Kysymys oli kansanmurhasta, joka johdatteli Pielan perustavaan kysymykseen: ”Miksi kansakunta, joka 1200-luvulta lähtien hallitsi laajaa aluetta Baltiassa, kuitenkin tuhoutui”. Vastaukseksi kiertyivät elokuvan keskiöön kansansa viimeisten vanhuusikään selviytyneiden karmaisevat muistot. Ne näyttäytyivät ohjaajalle kuin synkimpänä huippuna sadan vuoden vähemmistökansallisuuksia polkeneesta ajasta: ”Näissä liivin kielellä kerrotuissa tarinoissa heijastuu vuosisatamme traaginen historia”.

Tarton yliopiston professori Eduard Vääri luo elokuvalle kolkot kehykset. Stalin, Siperia ja toinen maailmansota tekivät jo sukukansastamme selvää jälkeä. Sen lisäksi Neuvostoliitto oli maanomistajana armoton ja lopetti kalastukselle perustuvan Kuurinmaan elämisen edellytykset. Ennen toista maailmansotaa liiviläisiä oli noin 1500, sodan jälkeen 1948 enää 800. Sitten koitti kylmän sodan aika ja ”liiviläiset tuomittiin virallisesti unohduksiin”.

Riianlahden kylien kanta-asukkaista viimeiset saavat kertoa ydintarinat: Poulin Klavina (s. 1918) Vaiden kylästä muistaa, miten Liivin ranta pysyi venäläisten virittämillä piikkilangoilla suljettuna 50 vuotta. Elfriida Zagare (s. 1916) Siikrogin kylästä pakeni sodan jaloista perheineen Viroon. Irma Friedrikson (s. 1914) Kuolkan kylästä koki pahempaa. Vuonna 1941 venäläläiset veivät koko perheen ja kaikki naapurit Siperiaan. Pakomatka marraskuussa 1947 päättyi Riikan vankilaan, sitten kolmen vuoden leiritykseen Solikamskissa ja jälleen karkotusvankeuteen Siperiaan. Paluu Riiaan oli mahdollista vasta 1956 Stalinin suljettua ikuisesti silmänsä.

Elokuva keskittyy ennen kaikkea kuuntelemaan, sillä ”Minulla (Piela) ja leikkaaja Timo Linnasalolla ei ollut sydäntä keskeyttää väkivaltaisesti elämäntarinoita”. Elokuvan virtaus valkokankaalle ja sieltä katsojiin on kuuntelevan kameran taitoa kiinnittyä vanhusten kasvoihin ja eläytyä heidän kertomuksiinsa. Pitkät otokset luovat vuorovaikutteisen tilan, joka tiivistää tekijöiden ja kuvattavien yhdessä jakaman surun ja menetyksen. Jarmo Lehtolan muotoilema profetia (Katso 15 – 16/1995) Yle 1:en esityksen jäljiltä on tänään todellisuutta: ”Vanhaan malliin filmille kuvatun elokuvan painoarvo tulee kasvamaan tulevaisuudessa, jolloin liiviläisistä on jäljellä vain muistojälkiä arkistossa”.

– Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan Ilkka Kippola Helsinki 14.11.2014

torstaina, marraskuuta 13, 2014

KAVI:n elokuva-arkiston ohjelmavihko

Orionin ohjelmavihko

Valtio säästää. Orionin ohjelmavihkon ilmaispostitus kotiin päättyy vuoden 2014 lopussa. Jatkossa kotiinpostitus maksaa 5 €/vuosi. Sitä saa edelleen ilmaiseksi Orionista ja monista Helsingin kirjastoista.
 
Ohjelmavihkon voi tilata kotiin. Tilaus 12 kk / 3 numeroa maksaa 5 €. Tilauksen voi tehdä Orionin lipunmyynnissä ja netissä Kavin kotisivuilta.

TILAUSAIKATAULU:

Kevätkausi 2015: Saadaksesi Orionin kevätkauden 2015 ohjelmavihkon postissa kotiisi, tee tilauksesi viimeistään 20.11.2014. Ohjelmavihko julkaistaan joulukuussa 2014.
Kesäkausi 2015: Saadaksesi Orionin kesäkauden 2015 ohjelmavihkon postissa kotiisi, tee tilauksesi viimeistään 23.2.2015. Ohjelmavihko julkaistaan huhtikuussa.
Syyskausi 2015: Saadaksesi Orionin syyskauden ohjelmavihkon postissa kotiisi, tee tilauksesi viimeistään 25.5.2015. Ohjelmavihko julkaistaan heinäkuussa.
 
HUOM! Ohjelmavihkon vanhat, ilmaiset tilaukset eivät siirry automaattisesti maksulliseen tilaukseen. Ilmaisia yksittäiskappaleita vihkosta emme enää lähetä - mutta kevään 2015 vihkon yksittäiskappaleena jo aiemmin tilanneet saavat sen vielä maksutta kotiosoitteeseensa.
 
Samalla kannattaa tilata myös Kavin sähköinen uutiskirje sähköpostiisi. Siitä saat viikoittain ajankohtaista tietoa ohjelmistosta. Uutiskirjeen tilaus käy helposti osoitteessa www.kavi.fi/uutiskirje. Orionin koko ohjelmisto sarja- ja elokuvaesittelyineen löytyy osoitteesta www.kavi.fi/ohjelmisto.
Palaute ja tiedustelut: esitystoiminta@kavi.fi

torstaina, marraskuuta 06, 2014

Sata vuotta maailmanlopusta: I maailmansota sanoin ja kuvin

Seminaari lauantaina 8.11.2014: Orion, Eerikinkatu 15, Helsinki.

Sata vuotta maailmanlopusta: I maailmansota sanoin ja kuvin

12.00 Seminaarin avaus: Jari Sedergren: Maailmansotaa sanoin ja kuvin

12.20 – 15.25 Esitelmät:

Risto Marjomaa: ”Afrikkalaiset ensimmäisessä maailmansodassa”

Samu Nyström: ”Maailmansota – vaan ei suomalaisten sota?”
 
Juho Kotakallio: ”Imperiumin puolesta – brittitiedustelu & I maailmansota”

Henrik Tala: ”La Grande Guerre, ranskalaisten talvisota – vai oliko?”

Esitelmien välissä esitetään elokuvanäytteitä mm. Suomen sisällissodasta.

15.40 dokumenttielokuva Laurent Dussaux: Les Combattants Africains de

la Grande Guerre (1983) • 62 min • dvd • English subtitles
 

Seminaariin ja dokumenttielokuvaan on vapaa pääsy.

torstaina, lokakuuta 30, 2014

"Miksi en puhu venäjää" Orionissa keskiviikkona

Kristina Schulginin Miksi en puhu venäjää
Orionissa (Eerikinkatu 15, Helsinki) keskiviikkona alkaen klo 17.00.


Kristina Schulgin oli toiminut monissa elokuvantekijän rooleissa jo 1960-luvun lopusta lähtien, mutta dokumentaristina Miksi en puhu venäjää vuodelta 1993 merkitsi läpimurtoa. Dokumentin runko oli hänen oman sukunsa tarina: venäläiset isovanhemmat oli karkotettu Helsingistä 1918. Isoisä jatkoi valkoisen armeijan mukana Siperiaan ja muu perhe jäi Sarapuliin nykyiseen Udmurtiaan, josta isä tuli Suomeen ”postipakettina”. Valtaisan materiaalin äärelle rakennettu tarina laajenee kuitenkin käsittämään emigranttielämän monia puolia Suomessa, maassa, jossa ei ollut aina hyvä puhua venäjää.
On selvää, että Schulginin elokuva liittyy sekä muistibuumiin että henkilökohtaisen dokumentin buumiin. Edellinen oli saanut alkunsa jo 1980-luvun historiallisissa dokumenteissa, joissa vähitellen luovuttiin autoritäärisistä selostajista tai kertojista ja siirryttiin haastattelun, muistin ja yksilökertomusten maailmaan. Yleisemmällä tasolla se tarkoitti kansakunnan suuren kertomuksen haastamista toiseuden, marginaalin tai vähemmistöjen erilaisilla kertomuksilla. Sosiologisesti tarkastellen se oli postmodernia haastamista, jonka kohteena oli nationalistinen yhtenäiskulttuuri. Eri näkökulmista totuudet vavahtelevat, kuten Schulginin dokumenttikin osoittaa.

Schulginin kokoon panema kertomus kattaa koko kirjon henkilökohtaisesta perheen kautta kansakuntaan: aiemmin tällaista laajaa kerroksellisuutta oli Suomessa nähty vain Antti Peipon suuntauksen aloittaneessa dokumenttielokuvassa Sijainen neljä vuotta aiemmin. Tyylillisesti Schulgin ja Peippo toki eroavat toisistaan selkeästi. Mutta niin eroavat myös henkilökohtaisen kautta dokumenttielokuvia tehneiden naisten elokuvat: mainittakoon 1990-luvulta Kiti Luostarisen muistin ristiriitaisuutta korostanut Sanokaa mitä näitte, Anu Kuivalaisen isän etsinnästä kertova Orpojen joulu, Hanna Miettisen etäiseksi jääneen, SS-joukkoihin kuuluneen isoisän jäljittämistä elokuvassa Sata kelloa tai Marja Pensalan kansatieteilijäisän tutkimusretkien rekonstruktio elokuvassa Aunuksen kylillä.

Henkilökohtaisuus ei Schulginin elokuvassa tarkoita siis vain omaelämäkerrallisuutta, vaan luovuutta ja visuaalista rikkautta, jossa ”kuvasikermät noudattavat alitajunnan määräämää assosiaatiota”, kuten Helena Ylänen asian Helsingin Sanomissa tv-arvostelussaan (HS 17.9.1997) ilmaisi. Visuaalisen ulottuvuuden toteuttajina ohjaajalla oli apunaan kaksi kokenutta ja osaavaa kuvaajaa, Timo Salminen ja Esa Vuorinen: he osoittavat jälleen kerran, että taitava kuvaaja saa dokumentista enemmän irti kuin se, joka tyytyy vähään.

Paitsi historiallinen Schulginin elokuva on peittelemättömästi poliittinen vakavassa käytännöllisessä mielessä: se tuo esiin ”eron tavanomaisen poliittisen kähminnän ja henkilöön käyvän poliittisen terrorin ja kiristyksen välillä”, kuten Raimo Kinisjärvi Kalevassa kirjoitti. Kinisjärven toisella huomiolla ja siis Schulginin elokuvalla on merkitystä vielä tänäänkin: ”Hätkähdyttävää on myös, miten saumattomasti terrorin ja urkinnan perinne säilyttää asemansa poliittisen ideologian vaihtumisesta huolimatta.” (Kaleva 17.9.1997)

Schulginin elokuva alleviivaa demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kaikissa tilanteissa. Sekin on viestinä ikuinen.

LIPUT: https://kavi.fi/fi/elokuvasarja/dokumentin-ytimessa-78-79


Suomi 1993. Tuotantoyhtiö: Kristalli-Filmi Oy. Tuottaja: Vesa Kantola. Ohjaus: Kristina Schulgin. Käsikirjoitus: Kristina Schulgin. Kuvaus: Timo Salminen, Esa vuorinen. Musiikki: Matti Bergström, Pirjo Bergström. Leikkaus: Kristina Schulgin. Ääni: Jouko Lumme, Ossi Viskari. Esiintyjät: Georg Dolivo, Severin Dolivo, Pekka Milonoff, Juri Derjabin, Urho Kekkonen, Batu Berin-Bey, Irina Björkelund, Modest Savtschenko, Boris Novitsky, Kyösti Saarelainen, Jekaterina Siablova-Hiitonen. Televisiolähetykset: YLE TV2: 16.12.1993, 10.1.1994, 17.9.1997, 22.5.2001 – VET: 27366 – S – 1250 m (16 mm) / 115 min. DCP: 110 min
 

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2014

Emme pahoita mieltämme

Emme pahoita mieltämme siitä, että Dome Karukosken Mielensäpahoittaja-elokuva on menestynyt loistavasti. Lähes kaksi kuukautta ensi-illan jälkeen elokuva sai upeasti 17 665 katsojaa ja tuoreen viestin mukaan se on saanut 26.10. mennessä kaikkiaan 339 226 katsojaa. Vuoden 1990 jälkeen ainoastaan 15 kotimaista elokuvaa on ylittänyt 300 000 katsojaa.

Mielensäpahoittaja on Suomen Golden Globe -ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan kilpailusarjaan, Dome Karukoski on asetettu lisäksi ehdolle parhaan ohjaajan kategoriaan ja vielä, kun lisätään, että Antti Litja on ehdokkaana parhaaksi miespääosan näyttelijäksi ja säveltäjä Hilmar Örn Hilmarsson on ehdolla parhaasta elokuvamusiikista, onkin päivän kehumäärä tullut täytetyksi.

tiistaina, lokakuuta 07, 2014

Päivi Istala – elämyksiä uran varrelta

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on jo muutamia vuosia ollut myös radio- ja televisioarkisto. Tässä ominaisuudessa 20.10.2014 Kino Tuliossa (Sörnäisten rantatie 25 A, 5. kerros, Helsinki) järjestettävässä tilaisuudessa toimittaja Päivi Istala kertoo yli 40 vuotta kestäneestä työurastaan radiossa. Tilaisuus alkaa kello 16 iltapäivällä.

Istalan toimittajanura osuu vuosiin 1967–2011. Hänen lukuisia radio-ohjelmiaan olivat mm. Ristivetoa ja Naisten tunti. Istala työskenteli pitkään myös Tänään iltapäivällä -ajankohtaisohjelmassa.

Laita kalenteriisi ma 20.10.2014 klo 16.

https://kavi.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/paivi-istala-elamyksia-uran-varrelta