Ranskaa ja vähän muitakin kieliä

Juhannuksen jälkeisenä aikana olen lukenut Antonio Tabucchin suomennetun tuotannon, muutaman Irène Némirovskyltä suomennetun teoksen ja aloittanut jo pari klassikkoa, kuten kesäiseen sivistysprojektiin kuuluu. Mukana on Proustia, Flaubertia ja de Maupassantia ja ainakin yksi tuoreempi tapaus, Jean Echenozin Minä lähden.

Klassikkohankkeella hälvennän samalla elinikäistä Ranskaan kohdistunutta epäluuloa. Ilmiön takana lymyävät tietenkin omat vajavaisuudet - en osaa ranskaa.

Miksi en? Ensimmäinen virheen tein lukioiässä. Minun olisi pitänyt mennä kielilinjalle eikä opiskella fysiikkaa ja kemiaa, jota yritin hetken opiskella jopa yliopistossa. Ranskan ja venäjän koulussa väkisin päntätyt kurssit olisivat olleet vankka pohja sille aikuisoppimiselle, mitä muiden kielten kohdalla on tapahtunut myöhempinä vuosina.

Uusien kielten opettelu on aikuisena paljon, paljon vaikeampaa. En oppinut venäjää, puolaa, espanjaa enkä arabiaakaan, vaikka yliopiston kursseilla yritin, tosin lähinnä säälittävällä tavalla. Italian opiskelu aikuisiällä näyttää olevan vähän samantapainen tavallinen tarina.

Thaikielen aakkoset sen sijaan opin Ruotsissa kesän asuessani, kun saman työpaikan tytöt selittivät, etten ikinä oppisi niitä. Käytössä olevia kirjoitusmerkkejä oli muistaakseni 46 tai 47 - historialliset mukaan lukien tietysti paljon enemmän. Opettelin Sergelnin torin kirjastosta lainaamani Easy Thai -kirjan ulkoa Tukholman rautatieasemalla lihapullavoileipien ja kakkosoluen voimalla. Harjoitteluun kului yksi sininen vihko. Lintsasin tietysti töistä tämän vuoksi kaksi päivää. Mutta kyllä se kannatti, sillä tyttöjen ilmeet olivat aidosti hämmästyneet, kun kirjoittelin pitkät rimpsut tunnistettavalla thaikirjaimistolla ja -kielellä, myös heidän antamansa "tehtävät". Kaiken olen unohtanut, paitsi sanonnan "koon kwai". Se tarkoittaa, että olet vesipuhveli. En ole sen tiedon kanssa vielä Thaimaassa käynyt.

Ranskasuhteeseen ovat toki vaikuttaneet nuoruuden Interrail-kokemukset siitä, että ranskalaiset eivät osaa muuta kuin ranskaa. Tiemme kulkivat erilleen, kuten asia kauniisti ilmaistiin. Ranskankielisiin elokuviin suhtautumiseen tämä ei ole vaikuttanut, niiden ymmärtämiseen ehkä kyllä. Mutta ehkä klassikkokirjallisuuden lukemisella sitä voi hieman parantaa, vaikka suhde jäisikin viileähköksi puutteideni vuoksi.

Polttaa kesäkatu kuuma

Kaivattu helle rentouttaa ja - pehmittää pään. Kävelylenkin päätteeksi kirjastosta löytyi kesäluettavaa, kotimaisia sosiologian lukemistoja.

Arto Noron kokoelma, Risto Heiskalan muutaman vuoden takainen yhteiskuntateoriateos ja viisi vuotta vanha kokoelma "sosiologisia kartanlehtiä". Sotkuisista alleviivauksista ja reunamerkinnöistä päätellen kaksi viimeksi mainittua ovat tenttikirjoja jossakin.

Kesän kertaus tapahtuu siis sosiologian parissa. En koskaan sitä yliopistolla lukenutkaan, mitä on pidettävä paitsi itsesuojeluvaiston saneleman toimintateoreettisen käytännön ilmauksena myös rakenteellisena vastavirtana.

Romaanipuolella tökki pahemmin. Tavallisesti olen lukenut jonkin kotimaisen kirjailijan tuotannon. Nyt en keksinyt yhtään ketään ja mitään, mikä on pantava helteen viaksi, ei kirjailijoidemme.

Parin siipalle kiikutetun Alberto Moravian teoksen lisäksi yritän edetä Antonio Tabucchin ja Carlos Fuentesin viitoittamalla tiellä. Vinkkejä saa antaa.

Polttavalle kesäkadulle ei ole vielä päästy. Itse asiassa ei parveketta pidemmälle.

Shaking all over

 

Porttikosken nk. VIP-alueelta siirryttäessä metsätaivalta pitkin tanssilavalle matkaajat kohtasivat oudon näyn. Nyrhis, Mirkka ja Matti esittivät ohikulkijoille Shaking All Over -fiiliksiä. Sodankylä Witch Project?

Anni Sinnemäki

 

Onnittelin Sodankylän elokuvajuhlien teltan Nanook-näytännössä Anni Sinnemäkeä saman tiensä sekä puheenjohtajuudesta että vaalivoitosta.

Aleksi Bardy ja Anna Tulusto

 

Robert Flahertyn Nanookia seuraamassa teltassa olivat myös Aleksi Bardy ja Anna Tulusto. Sodankylä 2009.

Lapin luonto

 

Lapin luonto luo outoa taikaa... Matkalla Sodankylän elokuvajuhlille 2009.

Atik Ismail

 

Sodankylän elokuvajuhlien vakiovieraisiin kuuluu Bloggarinakin kunnostautuva Atik Ismail.

John Boorman

 

Uni ja virta ovat avainsanoja John Boormanin elokuvatuotantoon. "Harmonian löytyminen on elämäntavoitteeni", hän sanoi Sodankylässä 2009.

Juttelin Porttikoskella hänen kanssaan kahdesta asiasta: rakkaudesta elokuvahistoriaan ja musiikista hänen elokuvissaan. Musiikia tärkeämpiä ovat hänellä hiljaisuus ja tehosteet. Esimerkiksi Syvä joki -elokuvassa, jonka monet muistavat banjon ja kitaran taistelusta elokuvan alkukohtauksessa, musiikkia on kaikkiaan vain 16 minuuttia. Banjotaistelusta hän ei paljoa puhunut: "Se oli helppo."

Elokuvahistoria on Boormanille tärkeä kohde. "Elokuva on reilut sata vuotta vanha. Olen ollut elokuvan kanssa tekemisissä siitä lähes puolet ja olen tavannut monia varhaisempia, pioneeriaikojen toimijoita henkilökohtaisesti. He keksivät niin monet elokuvassa nykyisin käytettävät asiat. Jo siksi elokuvahistorian tuntemus on tärkeää. Se on saanut minut tekemään dokumenttielokuvia ja julkaisemaan kirjoja aiheesta."

Robert Guédiguian

 

"En halua tehdä mitään aiemmin jo tehtyä, vaan otan tietoisia riskejä. En kirjoita juttuja vain siksi, että jokin toimii hyvin. Aina pitää ottaa riskiä motivaation ylläpitämiseksi”, ranskalainen ohjaaja Robert Guédiguian kertoi Sodankylän elokuvajuhlilla 2009.

Se aika vuodesta

 

Alkaa olla taas se aika vuodesta. Sodiksessa nähdään.

 

Helteen jälkeen

Helsinkiä hyväilee helle vielä tänään, mutta viikolle on luvattu kylmenevää. Kirjan teksti on oikoluettu kertaalleen, mutta nimi- ja elokuvahakemistojen sivuttaminen on vielä edessä. Tässä tapauksessa se ei ole ihan pikkuhomma.

Väistämättä katse kuitenkin suuntautuu eteenpäin, työpaikan kesällä tapahtuvaan muuttoon ja Sodankylän elokuvajuhliin. Työhuone pitää purkaa laatikoihin ja samalla miettiä mitä heittää pois. Sodiksen osalta perusasiat ovat kunnossa, majoitus ja liput ostettu.

Oikoluku on sysännyt syrjään muun lukemisen. Yksi kirja on listalla juuri nyt, Lundin yliopiston väitöskirja joulukuulta 2007. Tommy Gustafsson on kirjoittanut selvästikin mainion teoksen En fiende till civilisationen. Manlighet, genusrelationer, sexualitet och rasstereotyper i svensk filmkultur under 1920-talet. (Sekel Bokförlag, 2007).

Ruotsin elokuvahistorian "kultainen aika" saa siinä kyytiä. Voisin joskus tehdä saman suomalaisen elokuvan historialle. Mutta tämä kaikki siis helteen jälkeen.

Otsikoiden oma

Oli maitokahveissa pitelemistä, kun käänsin paikallislehden (HS) sivun C3 auki aamiaispöydässä. Myönnän menneeni sanattomaksi hetkeksi tietyn Kuiskaajan palstan alaotsikon nähtyäni. Ojensin sitten lehden pöydän yli siipalleni, joka kansanomaista sanontaa käyttääkseni repesi. Hauskaa piisasi enemmän kuin pitkään aikaan ennen aamuseitsemää.

En olisi ennen tätä päivää arvannut, että viime maanantain blogissa julkaistu fb-testi avaisi tiet kansakunnan kaapin päälle. Jos päällimmäisiä tunteita erittelisi, on tässä kyllä mukana ihan ansiotonta arvonnousua. En ole ihan niin raju rakastaja, että olisin uskonut sillä ratsastavani valtakunnallisiin otsikoihin.