keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2005

Suomalainen kokkaus kunniaan

Eurooppalaiset pääkokit Berlusconi ja Chirac ovat puhuneet suu vaahdossa ruoasta. Brittiläinen ruoka on tunnetusti ollut maineeltaan heikko - paras saavutus heillä on HP-kastike, joka on siis Hyvää Peruskastiketta melkein mihin tahansa. Nimi tulee tietysti pullon kylkeenkin läntätystä rakennuksesta, joka on House of Parliament. Siinä rakennuksessa tehtiin aikanaan päätös yleismaustekastikkeen kehittämisestä, sillä saksalaisten sukellusvenesota oli tehnyt hankalaksi mausteiden kuljettamisen saarivaltioon.

Suomalainen ruoka on tunnetusti ongelmallinen asia. Linkkaamallani sivulla määritellään nätisti, että "Hilkka Uusivirta on sanonut: 'On vaikea määritellä, mitä on 'suomalainen ruoka'. Meidän täytyy tyytyä selittämään, että kaikki Suomen rajojen sisäpuolella yleisesti valmistetut ruoat ovat suomalaisia olkoon niiden alkuperä sitten mikä tahansa.'"

Olkoon niin. Usein suomalaiseksi ruoaksi määritellään perinneruoka. Siitä tuli vastaani hauska juttu, kun luin äskettäin alkaneen televisiosarjan täydennykseksi Olavi Paavolaisen teosta Kolmannen Valtakunnan vieraana.

"Isänmaallinen sisuni ei ole erityisen herkkä kuohahtamaan, mutta muistan, miten vaikeata minun oli kerran hillitä itseäni juuri pohjoisen rodun kysymyksen yhteydessä", Paavolainen kirjoitaa (s.68). "Jouduin näet pitämään seuraa eräälle rouva X:lle, ja puhe kääntyi tällöin Maila Talvion viime kesänä Lyypekissä Nordische Gesellschaftin tavanomaisten vuotuisten juhlallisuuksien aikana järjestämään 'suomalaiseen päivälliseen'. Sivumennen sanoen mainittu päivällinen oli herättänyt saksalaisten tuttaviemme piirissä varsin omalaatuista huomiota, mitä en pienimmässäkään määrin ihmettele saatuani kuulla sen ruokalistan esitettynä vuolaalla ja peittelemättömällä ivallisuudella. Päivällinen oli ollut sananmukaisesti 'suomalainen' sikäli, ettei yhdenkään maakunnan kansallisruokaa ollut siitä unohdettu... Ihmettelen, olisiko yksikään suomalainen pystynyt sulattamaan tämän viisi tuntia kestäneen aterian; hänen olisi siinä tapauksessa pitänyt suorittaa käsittämätön biologinen ihme syntymällä yhtä aikaa kaikissa Suomen maakunnissa."

Eli ei mitään uutta auringon alla.

2 kommenttia:

antti kirjoitti...

Ehkä olisi aika viimein tunnustaa ettei se suomalainen ruoka tosiaan mitään ihmeellistä ole.

Onhan siellä hyviäkin juttuja, mutta kokonaisuus ei kanna kovin pitkälle.

Jari Sedergren kirjoitti...

Hirvenpaistia tuli tehtyä pari päivää sitten. On kyllä hyvää, ja ihan suomalaisesta metsästä pyydystettyä. Eikä ampunut takaisin.