Sunnuntaina on sitten lähtö edessä. Matka suuntautuu FIAF:in eli Maailman elokuva-arkistojen liiton kongressiin Sloveniaan ja sen pääkaupunkiin Ljubljanaan.
Olen pistäytynyt kaupungissa joskus neljännesvuosisata sitten, joten aika ottaa uusiksi sekin kokemus. Vielä aikaisemmin minulla oli siellä kirjeenvaihtoystävä Katja, johon yhteys valitettavasti katkesi niin kuin moneen muuhunkin, eteläafrikkalaiseen Ghulamiin ja saksalaiseen Herthaan - muistan kirjoittaneeni myös itäiseen Saksaan Leipzigin lähelle, mutta tytön nimi ei muistu nyt mieleen, vaikka sain häneltä hienoita kirjeitä usein.
Vain DDR:n kirjesensuuri hidasti yhteydenpitoamme. Kirjeenvaihto hieman nopeutui kun päätimme, että osoitteeseen kuulunut "viides kantopiiri" eli 5kp kirjoitetaan niin, ettei ensimmäistä viitosta erottanut s-kirjaimesta. Luultavasti kuitenkin kirjeet ja kortit kerättiin koriin ja käytiin läpi kerralla vasta kun kori oli täynnä: tuskinpa suomea taitavia sensoreita niin paljon oli, että heillä olisi ollut vakituinen työpaikka. Mutta jos satuit korin alimmaiseksi, postin kulku viivästyi jopa viikoilla.
Taas mieli harhaantuu sivupoluille. Olen siis kuluvalla viikolla kirjoittanut 15-sivuisen artikkelin syksyllä julkaistavaan kirjaan, käynyt läpi filmografia-elokuvat (2 kpl sisältöselvityksineen ja lehdistökatsauksineen), tarkistanut ensi viikon Orion-esitteet ja kirjoittanut viisi liuskaa ykkösrivivälillä mittavan esitykseni Ljubljanaan englanniksi sekä valinnut siihen liittyvät näytteet, mikä on sitten koostettu DVD:ksi ja varalla olevaksi videoksi.
No nyt minä muistin, miksi tuo Saksa kummitteli mielessä. Maahan on tulossa viisi saksalaista toimittajaa - lienevät jo tulleet - ja he olivat kuulleet, että Suomessa on tämmöinen erikoisuus kuin karaoketaksi. Herr Gruppführer oli ajatuksesta kauhuissaan, hän ei ollut ikinä käynyt karaokessa eikä tiedä skenestä mitään. Ja juuri sillä hetkellä, kun hän oli Pressiklubilla vajoamassa synkkyyteen tämän ajatuksen äärellä, pistäydyin siellä vain kääntyäkseni täydestä salista pois.
Tilanne oli pelastettu, sillä minua piti houkutella pitkään. Että jos tuossa iltakuuden jälkeen stadissa keikkuu epämääräisesti ääntelehtivä jykevä karaoketaksi, minä se vaan siellä aseveljien kanssa paukuttelen nahkahousuja ja niiden henkseleitä saksalaisen humpan tahdissa.
perjantaina, kesäkuuta 03, 2005
keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005
1939
Peter von Baghin mainio dokumentti 1939 tuli piiiitkästä aikaa televisiosta.
En huomannutkaan. Ai, miksikö?
Erehdyin katsomaan ohjelmistoa Helsingin Sanomien televisiosivuilta. Takasivun ohjelmistolistauksessa ei kerrottu elokuvan ohjaajaa eikä valmistusmaata tai valmistusvuotta. Dokumenttiprojekti mainittiin isolla tässä Petterin oman Nosferatu-yhtiön (filmille tehdyn elokuvan) tuotannossa.
Omaa esittelyä HS ei siitä ollut televisiosivulle tehnyt, vaikka kolmea muuta dokumenttia mainostettiin oikein kolmen eri kirjoittajan voimin.
Sinänsä johdonmukaista. Ei HS kirjoittanut siitä riviäkään myöskään vuonna 1993, kun elokuva ilmestyi. Se on elokuva, kotimainen dokumentti, jota HS:lle ei ole olemassa. Ei vuonna 1993. Ei vuonna 2005.
Jotain on mätää Tanskanmaassa.
En huomannutkaan. Ai, miksikö?
Erehdyin katsomaan ohjelmistoa Helsingin Sanomien televisiosivuilta. Takasivun ohjelmistolistauksessa ei kerrottu elokuvan ohjaajaa eikä valmistusmaata tai valmistusvuotta. Dokumenttiprojekti mainittiin isolla tässä Petterin oman Nosferatu-yhtiön (filmille tehdyn elokuvan) tuotannossa.
Omaa esittelyä HS ei siitä ollut televisiosivulle tehnyt, vaikka kolmea muuta dokumenttia mainostettiin oikein kolmen eri kirjoittajan voimin.
Sinänsä johdonmukaista. Ei HS kirjoittanut siitä riviäkään myöskään vuonna 1993, kun elokuva ilmestyi. Se on elokuva, kotimainen dokumentti, jota HS:lle ei ole olemassa. Ei vuonna 1993. Ei vuonna 2005.
Jotain on mätää Tanskanmaassa.
Opettajien lomat ja kade
Ensimmäinen kesäkuuta on niitä päiviä, joita elämässään muistaa monia. Koulu päättyi aikoinaan aina toukokuun lopussa ja kesäkuusta elokuun loppuun oli kokonaan vapaata aikaa. Eikä silloin koskaan satanut niin kuin nyt. Vai tekeekö muisti tepposet?
Silti koulupäiviä oli 200, nykyisin niitä lienee 190. Omana aikanani päivät olivat jo pidentyneet, meillä oli kahdeksantuntisia työpäiviä monia. Silti työuupumuksesta ei puhuttu, vaikka ilmeet bussipysäkeillä kertoivat paljon. Väsynyt mikä väsynyt, lapsi ja teini. Eikä busseissa mahtunut istumaan vaikka olisi sylikkäin mennyt.
Nykyään tuo koulunkäynti näyttää jatkuvan melkein loputtomiin kesäkuussa alkaakseen hyvin aikaisin elokuussa. Opettajien lomista kateelliset sen ovat saaneet aikaan, ja toisaalta tarve katkaista pitkät lukukaudet lomilla.
Yliopistonopettajanakin olen joskus piipahtanut. Siellä kesä on myös opetuksesta vapaata, jos avoimen kesäkursseja ei halua vetää. Lomaa se ei kuitenkaan ole sen enempää kuin muillakaan, vaan viranhoito vaatii, että silloin on keskityttävä omaan tutkimukseen. Ja milloinpa muulloin sitä ehtisi tehdä nkyisen hallintoruljanssin ja "kehitystyön" keskellä. Olen omiakin kesälomia - niitä oikeita - viettänyt arkiston pimeimmässä kopissa mikrofilmiä veivaten. Muulloin ei ehtinyt.
Mutta nyt on jo vuosikausia puhuttu kolmannen lukukauden perustamisesta yliopistoihin. Opettajista halutaan tehdä koneita. Motiivina on joidenkin opiskelijoiden nopeampi valmistuminen. Toivottavasti ei kuitenkaan työttömäksi. Ja millaisia graduja viimeisenä vuotena syntyy, kun opiskelu on keinotekoisesti rajattu seitsemään, kuten lehdissä tänään luki?
Sillä milloin muulloin kuin kesällä opiskelija voi saada oikeaa työkokemusta? Ja vain hyvä työkokemus takaa sen, että työpaikka on valmistuttua helppo löytää.
Sitä paitsi Suomen kesä on lyhyt. Opettajat ovat tärkeä tekijä siinä, että sen kesän aikana voi viettää reilun loman: koulutus sen takaa. Mutta niin lyhyt se kesä on, että opettajien hengähdystauolle pitää suoda sijaa. Ilman kademieltä.
Oletteko koskaan maiskutelleet sanaa "kade". Eikö se kuulostakin jotenkin itseään pahemmalta sanalta? Ei ihme. Vielä 1500-luvulla se oli osa mustaa magiaa, ja tarkoitti kuoleman manaamista toisille. Silloin se lausuttiin "kathe", tiedättehän sen englannin "the"-äänteen.
Silti koulupäiviä oli 200, nykyisin niitä lienee 190. Omana aikanani päivät olivat jo pidentyneet, meillä oli kahdeksantuntisia työpäiviä monia. Silti työuupumuksesta ei puhuttu, vaikka ilmeet bussipysäkeillä kertoivat paljon. Väsynyt mikä väsynyt, lapsi ja teini. Eikä busseissa mahtunut istumaan vaikka olisi sylikkäin mennyt.
Nykyään tuo koulunkäynti näyttää jatkuvan melkein loputtomiin kesäkuussa alkaakseen hyvin aikaisin elokuussa. Opettajien lomista kateelliset sen ovat saaneet aikaan, ja toisaalta tarve katkaista pitkät lukukaudet lomilla.
Yliopistonopettajanakin olen joskus piipahtanut. Siellä kesä on myös opetuksesta vapaata, jos avoimen kesäkursseja ei halua vetää. Lomaa se ei kuitenkaan ole sen enempää kuin muillakaan, vaan viranhoito vaatii, että silloin on keskityttävä omaan tutkimukseen. Ja milloinpa muulloin sitä ehtisi tehdä nkyisen hallintoruljanssin ja "kehitystyön" keskellä. Olen omiakin kesälomia - niitä oikeita - viettänyt arkiston pimeimmässä kopissa mikrofilmiä veivaten. Muulloin ei ehtinyt.
Mutta nyt on jo vuosikausia puhuttu kolmannen lukukauden perustamisesta yliopistoihin. Opettajista halutaan tehdä koneita. Motiivina on joidenkin opiskelijoiden nopeampi valmistuminen. Toivottavasti ei kuitenkaan työttömäksi. Ja millaisia graduja viimeisenä vuotena syntyy, kun opiskelu on keinotekoisesti rajattu seitsemään, kuten lehdissä tänään luki?
Sillä milloin muulloin kuin kesällä opiskelija voi saada oikeaa työkokemusta? Ja vain hyvä työkokemus takaa sen, että työpaikka on valmistuttua helppo löytää.
Sitä paitsi Suomen kesä on lyhyt. Opettajat ovat tärkeä tekijä siinä, että sen kesän aikana voi viettää reilun loman: koulutus sen takaa. Mutta niin lyhyt se kesä on, että opettajien hengähdystauolle pitää suoda sijaa. Ilman kademieltä.
Oletteko koskaan maiskutelleet sanaa "kade". Eikö se kuulostakin jotenkin itseään pahemmalta sanalta? Ei ihme. Vielä 1500-luvulla se oli osa mustaa magiaa, ja tarkoitti kuoleman manaamista toisille. Silloin se lausuttiin "kathe", tiedättehän sen englannin "the"-äänteen.
tiistaina, toukokuuta 31, 2005
Osta veturi!
Me lapselliset joudumme usein tilanteisiin, jossa jälkikasvu inisee hieman liian pitkään, että isi/äiti, osta mulle veturi tai Witch-lehti. Ennen vanhaan siitä olisi annettu korville ja määrätty arestiin omaan huoneseen tai sen puutteessa siivouskomeroon, että lakkaatkos inisemästä. Semmoinen on nykyään kiellettyä ja ininästä on tullut elämän päätarkoitus monellekin.
Mutta ei meidän Juusolle. Juuso nimittäin osti oman veturin.
Satatuhatta käyntiä meni eilen rikki. Siihen kului melko tarkkaan vuosi aikaa, sillä aloitin viime vuoden toukokuun alussa, mutta laskurin laitoin vasta vähän myöhemmin.
Tulkaa toistekin.
Mutta ei meidän Juusolle. Juuso nimittäin osti oman veturin.
Satatuhatta käyntiä meni eilen rikki. Siihen kului melko tarkkaan vuosi aikaa, sillä aloitin viime vuoden toukokuun alussa, mutta laskurin laitoin vasta vähän myöhemmin.
Tulkaa toistekin.
maanantaina, toukokuuta 30, 2005
Blogitestin kokemuksia
Suuri bloggaritesti on ollut hauska kokeilu. Kiitän osallistujia ja kommentoijia. Vaikka kävijäennätys ei mennyt rikki, kommenttiennätys on nyt tunnetun haamurajan sadan yli reilusti. Erityisen arvokkaaksi koen sen, että siellä kävi lähes 80 kirjoittajaa, mikä lienee Blogistanian ennätys Suomessa, tai ainakin se on poikkeuksellisen korkea määrä. Lisään mieluusti uudet kävijät viestiin, joten ei se aivan kuollut ole, vaikka prosentteja tuli laskettua jo nyt. Uudet prosentit voi laskea, jos vastauksia kertyy yli 20 lisää eli pääsisimme sadan yli.
Oman blogin näkökulmasta kävijöitä riitti yhden postauksen kokeilun ajan oikein hyvin, mikä ei osallistujamäärän huomioon ottaen ollut mikään ihme. Keskiviikkona pysyttiin vielä aika tavallisissa luvuissa, mutta torstaina ja koko viikonlopun aikana varsin moni kävi katsomassa tilannetta. Nyt vastanneita on 80, mikä on noin 1200-1300 aktiivisen bloggarin joukossa todella paljon. Vastanneet olivat selvästi aktiivisimmasta päästä bloggariporukkaa, melko kokenutta väkeä arvioisin näin mutu-linjalla.
Vielä tänäänkin meno blogissani on ollut kohtuullisen reipasta yhdellä poikkeuksella: uusia testituloksia ei ole juuri tullut, eikä kommentointia varsinaisista tuloksista näytä tulevan.
Ehkä se johtuu siitä, että en oikein osaa aineistoa tulkita, raaka-ainetta siellä tilastollisesti koulutetulle yhteiskuntatieteilijälle, esim. sosiologeille, viestinnän opiskelijalle ja sosiaalipsykologeille kyllä mielestäni on pilvin pimein.
Edes kritiikkiä tai pelkoa siitä, mitä tämmöisistä aineistosta tieteellistä työtä tehden voi saada selville, ei ole tullut. Arvelisin sen johtuvan siitä, että postaus kasvoi niin monimutkaiseksi, että pelkästään sen sisällön selville ottaminen vaatii jo vähän ponnisteluja: ulos meneviä viitteitä (linkkejä) postauksessa on reilut toista sataa. Olisi mukavaa, jos joku ottaisi aineiston ja työstäisi sen tuommoisen proseminaaritasoisen mankelin läpi. Hupia siitä ainakin olisi; muutama blogistanin kokoonpanosta tehdyistä pinttyneimmistä väitteistä voitaisiin sillä kumotakin.
Tässä kävijätilastojani ajalta, jolloin esillä oli yksi ja sama blogitestipostaus:
25 May 2005 419 - blogitesti esille
26 May 2005 716
27 May 2005 626
28 May 2005 633
29 May 2005 623 - blogitestin tulokset esille
Edessä arjen työt: artikkeli filmografiaan, kaksi filmografia-elokuvaa (sisältö ja lehdistökatsaus), esitelmä ensi viikolle Ljubljanaan ja sinne tehtävä näytekasetin valmistus pitävät kiireisenä tämänkin viikon. Omaa kirjaa ei ehdi tässä paljon kirjoitella, blogia yritän täydennellä silloin tällöin.
Meneeköhän tänään jo 100 000 käyntiä blogini laskumittarissa rikki. Seuraava tavoite on sitten se miljoona.
Lisään tässä vielä käyttäjäkommenttini ja maailman tiivistyksen, joka löytyy Kuuluttajan blogin kommenteista.
Oman blogin näkökulmasta kävijöitä riitti yhden postauksen kokeilun ajan oikein hyvin, mikä ei osallistujamäärän huomioon ottaen ollut mikään ihme. Keskiviikkona pysyttiin vielä aika tavallisissa luvuissa, mutta torstaina ja koko viikonlopun aikana varsin moni kävi katsomassa tilannetta. Nyt vastanneita on 80, mikä on noin 1200-1300 aktiivisen bloggarin joukossa todella paljon. Vastanneet olivat selvästi aktiivisimmasta päästä bloggariporukkaa, melko kokenutta väkeä arvioisin näin mutu-linjalla.
Vielä tänäänkin meno blogissani on ollut kohtuullisen reipasta yhdellä poikkeuksella: uusia testituloksia ei ole juuri tullut, eikä kommentointia varsinaisista tuloksista näytä tulevan.
Ehkä se johtuu siitä, että en oikein osaa aineistoa tulkita, raaka-ainetta siellä tilastollisesti koulutetulle yhteiskuntatieteilijälle, esim. sosiologeille, viestinnän opiskelijalle ja sosiaalipsykologeille kyllä mielestäni on pilvin pimein.
Edes kritiikkiä tai pelkoa siitä, mitä tämmöisistä aineistosta tieteellistä työtä tehden voi saada selville, ei ole tullut. Arvelisin sen johtuvan siitä, että postaus kasvoi niin monimutkaiseksi, että pelkästään sen sisällön selville ottaminen vaatii jo vähän ponnisteluja: ulos meneviä viitteitä (linkkejä) postauksessa on reilut toista sataa. Olisi mukavaa, jos joku ottaisi aineiston ja työstäisi sen tuommoisen proseminaaritasoisen mankelin läpi. Hupia siitä ainakin olisi; muutama blogistanin kokoonpanosta tehdyistä pinttyneimmistä väitteistä voitaisiin sillä kumotakin.
Tässä kävijätilastojani ajalta, jolloin esillä oli yksi ja sama blogitestipostaus:
25 May 2005 419 - blogitesti esille
26 May 2005 716
27 May 2005 626
28 May 2005 633
29 May 2005 623 - blogitestin tulokset esille
Edessä arjen työt: artikkeli filmografiaan, kaksi filmografia-elokuvaa (sisältö ja lehdistökatsaus), esitelmä ensi viikolle Ljubljanaan ja sinne tehtävä näytekasetin valmistus pitävät kiireisenä tämänkin viikon. Omaa kirjaa ei ehdi tässä paljon kirjoitella, blogia yritän täydennellä silloin tällöin.
Meneeköhän tänään jo 100 000 käyntiä blogini laskumittarissa rikki. Seuraava tavoite on sitten se miljoona.
Lisään tässä vielä käyttäjäkommenttini ja maailman tiivistyksen, joka löytyy Kuuluttajan blogin kommenteista.
keskiviikkona, toukokuuta 25, 2005
Suuren bloggaritestin tuloksia
Lähtökohdat
Jungilaiseen blogikyselyymme, joka vastannee hyvin Myers-Briggsin tyyppiluokittelua, vastasi sunnuntaiaamuun mennessä 77 bloggaajaa. Heidän itse ilmoittamiaen tuloksien perustella introverttejä persoonallisuustyyppejä oli 50, ekstroverttejä 27. Siten hieman vajaa kaksi kolmasosaa Blogistanin kirjoittajista on introverttejä ja vain reilu yksi kolmasosa ekstroverttejä. [Sunnuntai-iltana vastanneita 79, luvut vastavasti 52/27, eli entiseen suuntaan kehittyy, suhdeluku pysynee tästä eteenpäin suurinpiirtein samana; 2/3 on introverttejä.]
Jatkossa käytän vertailussa myös tekemämme testin mukaisia Myer-Briggs -tyyppi-indikaattorilukemia. Ne kertovat kuinka monta prosenttia tutkimusten mukaan ihmisväestöstä kuuluu mihinkin persoonallisuustyyppiin. Tarkempia yleistilastoja omia analyysejänne varten löydätte artikkelissa, jossa tiivistetään yli 100 dollaria maksavan MBTI-taulukkokirjan antia.
Mietittäessä, onko tämä hämppää vai ei, eivät ratkaisevia ole luvut, jotka pitänevät paikkaansa, vaan oleellista on arvioida takana olevaa persoonallisuusluokitusta ja ottaa kantaa siihen, onko järkevää ottaa persoontallisyystyyppiluokkien lukumääräksi juuri 16. On tuolla mielestäni aika hyvä erottelukyky - huomattavasti parempi kuin horoskoopeilla, jossa samoja asioita luetaan tähdistä. Henkilön omat vastaukset ovat lähtökohtana ihan hyvät. Mielestäni testi on pätevänoloinen - yllätyksiä edes henkilötasoilla ei ollut mielestäni kovinkaan paljon.
Bloggareiden persoonallisuustyypit ja niiden jakautuminen aineistossa
Suurin yksittäinen ryhmä vastanneista muodostui persoonallisuustyypistä, joka on saanut ammattinimikemääreekseen "Kirjailija". 11 bloggarin tulos 77:stä oli persoonallisuustyyppi INFJ, jonka muotokuva voidaan laatia näinkin.
Näitä INFJ-tyyppejä eli Kirjailijoita ovat testin perusteella Anita Konkka, Mrs. Ruu Morbidi, Pagistaan, Kaura, Mette, Optimisti-Timo, Johan W., Illuusia, Arawn, Scilla ja Jani.
Ensimmäiseksi kirjailijat tulivat siksi, että tuloksena reilut 14 prosenttia bloggareista on suurin poikkeus väestölle lasketusta normaalijakautumasta, joka on vain 1,5% väestöstä. Bloggareissa on siis noin kahdeksan kertaa enemmän kirjailija-tyyppejä kuin normaaliväestössä. Mutta yhtä suuren ryhmän muodostivat ja vastaava huomio, tosin vähän lievempänä poikkeuksena kadunmies-tilastoihin, on tehtävä tiedemies-tyyppisten bloggareiden kohdalla.
Tähän tyyppiin INTJ eli Tiedemiehiin kuuluvat siis
Eufemia, Marjut, Khilou, Dyro,Karu selli, Simo, Citynaakka, Mennyt maailma, Sylvi, Heidi ja Wilhelmiina.
INTJ profiili näyttäisi siis sopivan 11 vastanneeseen bloggariin. Kun kaikkiaan vastanneita oli 77 (mukaan lukien siis ne pari aktiivikommentaattoria, joilla ei ole omaa blogia), tulee prosentiksi seitsemäsosa eli reilu 14 prosenttia vastanneista. Vastaava luku väestöstä on 2,1 %, joten poikkeama on melkoinen, lähes seitsenkertainen.
Jo ensimmäinen suhdeluku kertoi, että bloggarit ovat tavalla tai toisella väestöstä valikoituneita, eivätkä ole niin sanotusti keskiverto-otos reaalimaailmasta. Tämäkin suhdeluku vastaa suurinpiirtein tohtorien määrää kaikista akateemisesti koulutetuista, jos ymmärrätte vertauksen.
Tiedemies- ja kirjailijatyypit muodostavat siis tutkitusti väestöstä 3,6 prosenttia, bloggareista melkein 29 prosenttia. Ainakaan bloggareita ei voi kykenemättömäksi mainostaa, sillä en jaksa uskoa, että kyse olisi virtuaalivedätyksestä. Jengi on täällä poikkeuksellisen lahjakasta monin eri tavoin. Vetäkää siitä johtopäätöksiä - se on varmasti selitys, miksi kaikki toimittajat eivät asiaan innostu - tehtävä olisi liian rankka, vaikka toimittajatyyppejäkin täällä riittää:
Kaksi suurinta ryhmää ovat testaustulosten mukaan introverttityyppejä, suurin ekstroverttiryhmä on Toimittajat. Tähän ENFP -tyyppiin kuuluvat Toveri, Piparkakkupoika, minh, VT, PA, Samik, Sun äitis ja ehkä vähiten yllättävästi Schizo-Janne.
Kahdeksan 77:stä vastanneesta oli siis Toimittajia, joiden muotokuvan voi piirtää inspiroivasti näinkin. Normaaliväestöstä tähän kuuluu 8,5 %, bloggareista hieman yli 10 prosenttia. Heitto ei ole kovin suuri, ainoastaan hienoinen ja sopinee laskematta siihen kuuluisaan virhemarginaaliin, jonne monet gallupit ovat uponneet.
Seitsemään bloggariin eli 9 prosenttiin vastanneista ylsivät INTP-tyypin saaneet eli Arkkitehdit, joihin kuuluvat pni, Sbikh, Heidi, MariaKristiina, Kuuluttaja, Timo ja Tristan. [Tähän ryhmään tuli myöhemmin mukaan Markku].
Seitsemän eli 9 prosenttia oli myös niitä, jotka vastasivat itsensä tyyppiin INFP, jota luonnehditaan Etsijä-tyypiksi. Näitä olivat Timo, Veloena, Sven, Hanhensulka, Karri, Katili ja Leena, [myöh. ilm. Androgyynihullumies, Ciliegia.]
Molemmat ovat siis introverttiryhmiä. Arkkitehtejä on normaalijakauman mukaan 3,3 prosenttia, joten yli 2,5-kertainen tulos on selvä poikkeus, myös Etsijöiden määrä on bloggareissa yli kaksinkertainen normaalijakauman 4,4 prosenttiin nähden.
Toiseksi suurin ekstroverttiryhmä eli 6 bloggaria 77:stä sai persoonallisuustyypikseen ENFJ eli he ovat kasvattajia. Mukana olivat ylle- ja allekirjoittaneen eli Sediksen lisäksi Marleena, Kiltti, Tiina, Niko ja SaraG. [Mirva ehti mukaan myöhemmin.]
Normaalijakaumassa 2,4 % väestöstä kuuluu "kasvattajiin", joten lähes kahdeksan prosentin tulos on selvääkin selvempi poikkeuma siihen tulokseen, minkä saisimme kadulta kohdehenkilöt pikatessamme.
Lähes samaan poikkeukselliseen tulokseen pääsimme ekstroverttien Sotapäälliköiden kohdalla, tyypiltään siis ENTJ. Heitä olivat JV, Jenni, Aleksi, oooo ja Henry. [Lavonardo ilmoittautui mukaan myöhemmin.]
Myös ISFP-tyyppejä eli Taiteilijoita on testimme mukaan myös viisi: mea, Merten, Anu, Jonne ja Panu. Hieman alle 6,5 prosenttia bloggareista kuuluu siis tähän joukkoon, satunnaisotoksessa pääsisimme tutkimusten mukaan toisiin lukuihin. Sotapäälliköitä olisi vain 1,8 prosenttia. Taiteilijoita oletetaan olevan 8,8 prosenttia väestöstä. Laskisin yllätykseksi tämä tuloksen vastaavuutta normaalijakaumaan, Sotapäälliköitä sen sijaan oli siis reilusti useampia kuin mitä laskelmien mukaan "pitäisi olla". Se ei kyllä minua yllätä.
4 bloggaria (hieman yli 5 % otannastamme) kuului introvertteihin Luottamusmiehiin, joita on normaalijakaumassa paljon enmmän eli 11,6 prosenttia väestöstä, ja he olivat siispersoonallisuustyypiltään ISTJ. Bloggareista näihin kuuluvat Jaakob, Juuso, Edsel ja Alceste. Saman reilun 5 %:in osuuden sekä meidän otannassamme että normaaliotannassa saavat Artisaanit eli tyypiltään ISTP ovat: Veera,-C- ja xstitch_fi.
ESTJ-tyyppisinä Hallintojohtajina Blogistania vartioivat Helen, MaryB, Marinadi. Vajaa yhdeksän prosenttia väestöstä (reilu enmmistö muuten miehiä!) kuuluu tähän kategoriaan, jota Blogistanista löytyi siis vajaa neljä prosenttia eli alle puolet siitä, mitä kadulta.
Kolme prosenttia eli normaalijakauman verran löytyi persoonallisuustyyppiä ENTP eli Keksijä-tyyppejä. [Mainittakoon, että tämä on toinen ryhmä, mihin olen joskus vastaavan testin tehtyäni tullut sijoitetuksi]. Vastanneista bloggreista siihen kuuluvat Tiedemies, Tommi.
ISFJ:n saivat eli Konservaattoreita ovat Turisti ja ainailona, jotka saavat vastata normaaliotoksen yli 13,8 prosenttia vastanneista. Blogistan-tulos alle 3 prosenttia bloggareista on käsittämätön poikkeama tavallisesta: yli neljä kertaa vähemmän bloggareita sijoittuu testin perusteella tähän ryhmään, kuin etsittäessä testarit umpimähkään kadulta! [Tilannetta hieman korjasi Lazurin ilmaantuminen tähän prosenttilasku-urakan jälkeen. Yhdenkin lisääminen kun vaatisi kaikkien prosenttilukujen laskemista uudelleen].
8,5 prosenttia kaduntallaajista tulee määritellyksi tyypillä ESFP eli Viihdyttäjäksi. Ei meillä Blogistanissa, sillä ryhmään kuuluivat vain auringonkukka ja Mocartes.
Viihdyttävistä tyypeistä on kyse myös luokan ESFJ kohdalla. Nämä huolenpitäjät eli Myyjät ovat ehdustettuna reaalimaailmassa todella hyvin, 12,8 % on tullut luokitelluksi niin, mutta Blogistanissa heitä on yksi, nimittäin mokoma, joka saa näin otoksessamme edustaa 1,2 prosenttia bloggareista.
Spontaania ja aktiivista väkeä Blogistanissa ei siis ole. Tällaisia asioiden tekijöitä ja järjestäjiä, tyypiltään ESTP, ammattinimikkeeltään Promoottori ei Blogistanista löytynyt ainuttakaan.
Persoonallisuustestistä on vuosien mittaan tehty monia eri muunnoksia. Tästä
taulukosta näkyy, miten eri persoonallisuustyyppejä on milloinkin nimetty. Luvassa hauskaa luettavaa!
Jatkoanalyysi
Analyysia olisi mahdollista jatkaa luokittelemalla vastaukset esimerkiksi David Keirseyn jaottelun mukaisesti - se on edelleen kehitetty Myers-Briggsin alkuperäisistä teoreettisista tyyppijaotteluista. Laskin aineistostamme vastaavat jakaumat, mutta en ole koulutettu tekemään näistä johtopäätöksiä, vaikka jotain tuonne väliin arvailenkin. Voisiko joku bloggari avittaa (tai tehdä tästä vaikka proseminaarinsa):
Symbolien tunnistamiseksi pieni kertaus perusdikotomioista: Introversio (I) - Ekstroversio (E); Intuitio (N) - Aistihavainto (S); Ajattelu (T) - Tunteminen (F); Joustavuus (P) - Jäykkyys (J)
1) Ajattelijatyypit:
ESTJ -- ENTJ [Ekstrovertti ajattelu] 8/77 eli 10,4 %, normaaliväestössä 10,5%, mutta juuri päinvastoin painottuen kuin mitä Blogistanissa, jossa ENTJ vahva.
ISTP -- INTP [Introvertti ajattelu] 11 / 77 eli 14,3 %,, normaaliväestössä 9,2%; ero johtuu kokonaan INTP-tyyppien yliedustuksesta Blogistanissa.
2) Intuitiiviset tyypit:
ENTP-- ENFP [Ekstrovertisti intuitiiviset] = 10/77 eli 13% , normaaliväestössä 11,7%, minkä suhteen Blogistan vastaa aika hyvin muuta maailmaa.
INFJ -- INTJ [Introvertisti intuitiiviset] = 22/77 eli 28,6 %, normaaliväestössä 3,6%, mikä ero on suurempi kuin mikään mahdollinen, siis lähes kahdeksankertainen. Näitä blogeja kannattaisi tarkastella laadullisesti ja miettiä hypoteeseja eron selittämiseksi. Miksi bloggaaminen maistuu näille tyypeille.
3) NT rationaalit
ENTJ -- INTJ [koordinaattorit] = 16/77 eli 20,8%, normaaliväestössä 3,9%, mikä ei allekirjoittanutta ihmetytä, sillä nämä tyypithän aina pistävät asiat järjestykseen... Ordnungia, siis.
ENTP -- INTP [insinööri] = 9/77 eli 11,69%, normaaliväestössä 6,5 % eli nörttiasteikolla vain alle kaksinkertainen yliedustus; eivätkö nörtit vastanneet hömppämeemiin? Vai eivät uskaltaneet. Ei vastaa yleistä käsitystä, vai onko insinöörityyppien yliedustus kaventunut oikeasti näin vähäiseksi?
[Keirsey toteaa, että kaikki NT rationaalit, mukaan lukien ENTJ-koordinaattorit, ovat abstrakteja kommunikaatiosanomissaan, mutta hyvin hyötytietoisia käyttäessään välinetä tavoitteisiinsa päästäkseen. Sen sijaan kaikki SJ-vartijat, mukaanlukien ESTJ hallinnoitsijat, ovat konkreettisia kommunikaatioviestinnässään ja yhteistoimintaan pyrkiviä välineitä käytettäessä.]
[Keirsey INTP:n ja ISTP:n eroista: molemmat ovat kyllä hyötytavoitteisia valitessaan ja käyttäessään välineitään, mutta INTP on insinöörirationaalinen, lujasti kiinni abstraktissa ajattelussaan ja puheessa, kun taas ISTP on tutkiskeleva käsityöläinen, yhtä lailla luja konkreettisessa ajattelussaan ja puheessaan]
4) NF idealistit
ENFJ -- INFJ [mentorit] = 17/77 eli 21,96%, normaaliväestössä 3,9% eli viisi ja puoli kertaa normaalijakauman tulos. Selittyy kirjallisesti jo suuntautuneen osallistumishalulla Blogistanin sisältöihin, mikä ei ole vastenmielistä kasvatustyyppeihinkään nähden.
ENFP -- INFP [asianajajat] = 15/77 eli 19,5%, normaaliväestössä 12,9%, molemmat ryhmät lievästi yliedustettuina, painottuen kuitenkin introvertteihin etsijöihin ennen kansalaisjournalistista toimittajuutta.
[Keirsey: Loppujen lopuksi, INFP-asianajaja on NF-ideoalisti, abstrakti ajattelussaan ja puheessaan sekä yhteistyöhaluinen valitessaan ja käyttäessään välineitä, mikä on juuri päinvastoin kuin mitä ISFP-imrovisoija tekee, joka on konkreettinen, hyötytavoitteinen artisaani]
5) Tunnetyypit
ESFJ -- ENFJ [ekstrovertit tuntijat] = 7/77 eli 8,0%, normaaliväestössä 15,2%, mikä selittyy täysin kasvattajien (enfj) ylimäärästä; myyjätyyppihän oli Blogistanissa täysin kadoksissa; ehkä siksi Blogistanin ideaa ei tarpeeksi hyvin kaupata ulos? Kasvattajienhan voisi olettaa toimittajien kera olevan niitä, jotka vievät Blogistan-aatetta vievät ulos.
ISFP -- INFP [introvertit tuntijat] = 12/77 15,57%, normaaliväestössä 13,2 %, mikä vastaa varsin hyvin reaalimaailman satunnaisotosta.
[Keirsey: ESFJ ja ENFJ, molemmilla on yhteiten yhteistyöhaluinen asenne sekä keinoista että tavoista saavuttaa päämäärää, mutta ENFJ, mentori-idealisti, on erehtymättömästi abstrakti ajattelussaan ja puheessaan, kun taas ESFJ, konservaattori-vartija, on yhtä erehtymättömästi konkreettinen.]
6) Mieltäjätyypit
ESTP -- ESFP [ekstrovertit mieltäjät] = 1/77 eli 1,29%, normaaliväestössä 12,8%, promoottorien ja viihdyttäjien puute on huomattava! Blogistania ei selvästi ole vielä löydetty.
ISFJ -- ISTJ [introvertit mieltäjät] = 6/77 eli 6,5%, normaaliväestössä 25,4%; säilyttävät ja luottamusta herättävät ovat Blogistanissa vähissä.
7) SP käsityöläiset
ESTP -- ISTP [ekspeditöörit] = 4/77 eli 5,2%, normaaliväestöstä, 9,7 prosenttia. Ero selittyy sillä, että ESTP-tyypin promoottoreita ei löytynyt lainkaan.
ESFP -- ISFP [improvisoijat] = 6/77 eli 7,7%, normaaliväestöstä 17,3%, mikä on suuria yllätyksiä: taiteilijaluonteet ovat täällä varsin vähissä.
8) SJ vartijat
ESTJ -- ISTJ [hallinnoijat] = 7/77 eli 8,0%, normaaliväestössä 20,3 % eli Blogistan ei kiehdo hallitsemaan pyrkivää mieltä.
ESFJ -- ISFJ [konservaattorit] 3/77 eli 3,9%, normaaliväestössä 26,6%, mikä osoittaa, ettei Blogistan ole säilyttävän ajattelun kehto, mutta kuten aikaisemmin nähty, ei myöskään muutoksen moottori.
Kun tähän lisää, että Blogistan ei ole suuri viihdekeskus, vaan yllättävän pitkälle vakavan ajattelun ja puurtamisen keskus, mitä tämäkin postaus osoittaa, niin analyysissa on päästy vähitellen alkuun.
Olkaa hyvä!
Minä olen ensi vuoden yhden postauksen Kuukkelini ansainnut, eikö totta!
**********************
Muutin vähän tekstin järjestystä. Aiemmin alussa luki näin:
**********************
Kun kerran Anita Konkkakin niin sitten minäkin innostuin tekemään Jungin typologiatestin [Jung-Myers-Briggs].
Ja näin testi kertoi. "Your Type is ENFJ = Extroverted, Intuitive, Feeling, Judging", joiden keskinäinen suhde määrittyy seuraavasti: "Strength of the preferences % 67, 50, 25, 44." Qualitative analysis of your type formula
You are:
* distinctively expressed extrovert
* moderately expressed intuitive personality
* moderately expressed feeling personality
* moderately expressed judging personality
Vaasan yliopistossa toimineen Tiina Jokisen sivustoilta luin tämmöisen listan näistä ominaisuuksista ja niitä vastaavista ammateista. Niiden mukaan olen kasvattaja, mikä selittää etusormeni kohollaolemisen. Hauskaa on tietysti se, että tämän selitysluettelon mukaan Anita Konkka on kirjailija ja Hanhensulka taiteilija.
Tehkääpä testejä muutkin, niin saamme tästä blogitestin. Tulokset kommentteihin, niin lisään ne sitten tänne.
Jungilaiseen blogikyselyymme, joka vastannee hyvin Myers-Briggsin tyyppiluokittelua, vastasi sunnuntaiaamuun mennessä 77 bloggaajaa. Heidän itse ilmoittamiaen tuloksien perustella introverttejä persoonallisuustyyppejä oli 50, ekstroverttejä 27. Siten hieman vajaa kaksi kolmasosaa Blogistanin kirjoittajista on introverttejä ja vain reilu yksi kolmasosa ekstroverttejä. [Sunnuntai-iltana vastanneita 79, luvut vastavasti 52/27, eli entiseen suuntaan kehittyy, suhdeluku pysynee tästä eteenpäin suurinpiirtein samana; 2/3 on introverttejä.]
Jatkossa käytän vertailussa myös tekemämme testin mukaisia Myer-Briggs -tyyppi-indikaattorilukemia. Ne kertovat kuinka monta prosenttia tutkimusten mukaan ihmisväestöstä kuuluu mihinkin persoonallisuustyyppiin. Tarkempia yleistilastoja omia analyysejänne varten löydätte artikkelissa, jossa tiivistetään yli 100 dollaria maksavan MBTI-taulukkokirjan antia.
Mietittäessä, onko tämä hämppää vai ei, eivät ratkaisevia ole luvut, jotka pitänevät paikkaansa, vaan oleellista on arvioida takana olevaa persoonallisuusluokitusta ja ottaa kantaa siihen, onko järkevää ottaa persoontallisyystyyppiluokkien lukumääräksi juuri 16. On tuolla mielestäni aika hyvä erottelukyky - huomattavasti parempi kuin horoskoopeilla, jossa samoja asioita luetaan tähdistä. Henkilön omat vastaukset ovat lähtökohtana ihan hyvät. Mielestäni testi on pätevänoloinen - yllätyksiä edes henkilötasoilla ei ollut mielestäni kovinkaan paljon.
Bloggareiden persoonallisuustyypit ja niiden jakautuminen aineistossa
Suurin yksittäinen ryhmä vastanneista muodostui persoonallisuustyypistä, joka on saanut ammattinimikemääreekseen "Kirjailija". 11 bloggarin tulos 77:stä oli persoonallisuustyyppi INFJ, jonka muotokuva voidaan laatia näinkin.
Näitä INFJ-tyyppejä eli Kirjailijoita ovat testin perusteella Anita Konkka, Mrs. Ruu Morbidi, Pagistaan, Kaura, Mette, Optimisti-Timo, Johan W., Illuusia, Arawn, Scilla ja Jani.
Ensimmäiseksi kirjailijat tulivat siksi, että tuloksena reilut 14 prosenttia bloggareista on suurin poikkeus väestölle lasketusta normaalijakautumasta, joka on vain 1,5% väestöstä. Bloggareissa on siis noin kahdeksan kertaa enemmän kirjailija-tyyppejä kuin normaaliväestössä. Mutta yhtä suuren ryhmän muodostivat ja vastaava huomio, tosin vähän lievempänä poikkeuksena kadunmies-tilastoihin, on tehtävä tiedemies-tyyppisten bloggareiden kohdalla.
Tähän tyyppiin INTJ eli Tiedemiehiin kuuluvat siis
Eufemia, Marjut, Khilou, Dyro,Karu selli, Simo, Citynaakka, Mennyt maailma, Sylvi, Heidi ja Wilhelmiina.
INTJ profiili näyttäisi siis sopivan 11 vastanneeseen bloggariin. Kun kaikkiaan vastanneita oli 77 (mukaan lukien siis ne pari aktiivikommentaattoria, joilla ei ole omaa blogia), tulee prosentiksi seitsemäsosa eli reilu 14 prosenttia vastanneista. Vastaava luku väestöstä on 2,1 %, joten poikkeama on melkoinen, lähes seitsenkertainen.
Jo ensimmäinen suhdeluku kertoi, että bloggarit ovat tavalla tai toisella väestöstä valikoituneita, eivätkä ole niin sanotusti keskiverto-otos reaalimaailmasta. Tämäkin suhdeluku vastaa suurinpiirtein tohtorien määrää kaikista akateemisesti koulutetuista, jos ymmärrätte vertauksen.
Tiedemies- ja kirjailijatyypit muodostavat siis tutkitusti väestöstä 3,6 prosenttia, bloggareista melkein 29 prosenttia. Ainakaan bloggareita ei voi kykenemättömäksi mainostaa, sillä en jaksa uskoa, että kyse olisi virtuaalivedätyksestä. Jengi on täällä poikkeuksellisen lahjakasta monin eri tavoin. Vetäkää siitä johtopäätöksiä - se on varmasti selitys, miksi kaikki toimittajat eivät asiaan innostu - tehtävä olisi liian rankka, vaikka toimittajatyyppejäkin täällä riittää:
Kaksi suurinta ryhmää ovat testaustulosten mukaan introverttityyppejä, suurin ekstroverttiryhmä on Toimittajat. Tähän ENFP -tyyppiin kuuluvat Toveri, Piparkakkupoika, minh, VT, PA, Samik, Sun äitis ja ehkä vähiten yllättävästi Schizo-Janne.
Kahdeksan 77:stä vastanneesta oli siis Toimittajia, joiden muotokuvan voi piirtää inspiroivasti näinkin. Normaaliväestöstä tähän kuuluu 8,5 %, bloggareista hieman yli 10 prosenttia. Heitto ei ole kovin suuri, ainoastaan hienoinen ja sopinee laskematta siihen kuuluisaan virhemarginaaliin, jonne monet gallupit ovat uponneet.
Seitsemään bloggariin eli 9 prosenttiin vastanneista ylsivät INTP-tyypin saaneet eli Arkkitehdit, joihin kuuluvat pni, Sbikh, Heidi, MariaKristiina, Kuuluttaja, Timo ja Tristan. [Tähän ryhmään tuli myöhemmin mukaan Markku].
Seitsemän eli 9 prosenttia oli myös niitä, jotka vastasivat itsensä tyyppiin INFP, jota luonnehditaan Etsijä-tyypiksi. Näitä olivat Timo, Veloena, Sven, Hanhensulka, Karri, Katili ja Leena, [myöh. ilm. Androgyynihullumies, Ciliegia.]
Molemmat ovat siis introverttiryhmiä. Arkkitehtejä on normaalijakauman mukaan 3,3 prosenttia, joten yli 2,5-kertainen tulos on selvä poikkeus, myös Etsijöiden määrä on bloggareissa yli kaksinkertainen normaalijakauman 4,4 prosenttiin nähden.
Toiseksi suurin ekstroverttiryhmä eli 6 bloggaria 77:stä sai persoonallisuustyypikseen ENFJ eli he ovat kasvattajia. Mukana olivat ylle- ja allekirjoittaneen eli Sediksen lisäksi Marleena, Kiltti, Tiina, Niko ja SaraG. [Mirva ehti mukaan myöhemmin.]
Normaalijakaumassa 2,4 % väestöstä kuuluu "kasvattajiin", joten lähes kahdeksan prosentin tulos on selvääkin selvempi poikkeuma siihen tulokseen, minkä saisimme kadulta kohdehenkilöt pikatessamme.
Lähes samaan poikkeukselliseen tulokseen pääsimme ekstroverttien Sotapäälliköiden kohdalla, tyypiltään siis ENTJ. Heitä olivat JV, Jenni, Aleksi, oooo ja Henry. [Lavonardo ilmoittautui mukaan myöhemmin.]
Myös ISFP-tyyppejä eli Taiteilijoita on testimme mukaan myös viisi: mea, Merten, Anu, Jonne ja Panu. Hieman alle 6,5 prosenttia bloggareista kuuluu siis tähän joukkoon, satunnaisotoksessa pääsisimme tutkimusten mukaan toisiin lukuihin. Sotapäälliköitä olisi vain 1,8 prosenttia. Taiteilijoita oletetaan olevan 8,8 prosenttia väestöstä. Laskisin yllätykseksi tämä tuloksen vastaavuutta normaalijakaumaan, Sotapäälliköitä sen sijaan oli siis reilusti useampia kuin mitä laskelmien mukaan "pitäisi olla". Se ei kyllä minua yllätä.
4 bloggaria (hieman yli 5 % otannastamme) kuului introvertteihin Luottamusmiehiin, joita on normaalijakaumassa paljon enmmän eli 11,6 prosenttia väestöstä, ja he olivat siispersoonallisuustyypiltään ISTJ. Bloggareista näihin kuuluvat Jaakob, Juuso, Edsel ja Alceste. Saman reilun 5 %:in osuuden sekä meidän otannassamme että normaaliotannassa saavat Artisaanit eli tyypiltään ISTP ovat: Veera,-C- ja xstitch_fi.
ESTJ-tyyppisinä Hallintojohtajina Blogistania vartioivat Helen, MaryB, Marinadi. Vajaa yhdeksän prosenttia väestöstä (reilu enmmistö muuten miehiä!) kuuluu tähän kategoriaan, jota Blogistanista löytyi siis vajaa neljä prosenttia eli alle puolet siitä, mitä kadulta.
Kolme prosenttia eli normaalijakauman verran löytyi persoonallisuustyyppiä ENTP eli Keksijä-tyyppejä. [Mainittakoon, että tämä on toinen ryhmä, mihin olen joskus vastaavan testin tehtyäni tullut sijoitetuksi]. Vastanneista bloggreista siihen kuuluvat Tiedemies, Tommi.
ISFJ:n saivat eli Konservaattoreita ovat Turisti ja ainailona, jotka saavat vastata normaaliotoksen yli 13,8 prosenttia vastanneista. Blogistan-tulos alle 3 prosenttia bloggareista on käsittämätön poikkeama tavallisesta: yli neljä kertaa vähemmän bloggareita sijoittuu testin perusteella tähän ryhmään, kuin etsittäessä testarit umpimähkään kadulta! [Tilannetta hieman korjasi Lazurin ilmaantuminen tähän prosenttilasku-urakan jälkeen. Yhdenkin lisääminen kun vaatisi kaikkien prosenttilukujen laskemista uudelleen].
8,5 prosenttia kaduntallaajista tulee määritellyksi tyypillä ESFP eli Viihdyttäjäksi. Ei meillä Blogistanissa, sillä ryhmään kuuluivat vain auringonkukka ja Mocartes.
Viihdyttävistä tyypeistä on kyse myös luokan ESFJ kohdalla. Nämä huolenpitäjät eli Myyjät ovat ehdustettuna reaalimaailmassa todella hyvin, 12,8 % on tullut luokitelluksi niin, mutta Blogistanissa heitä on yksi, nimittäin mokoma, joka saa näin otoksessamme edustaa 1,2 prosenttia bloggareista.
Spontaania ja aktiivista väkeä Blogistanissa ei siis ole. Tällaisia asioiden tekijöitä ja järjestäjiä, tyypiltään ESTP, ammattinimikkeeltään Promoottori ei Blogistanista löytynyt ainuttakaan.
Persoonallisuustestistä on vuosien mittaan tehty monia eri muunnoksia. Tästä
taulukosta näkyy, miten eri persoonallisuustyyppejä on milloinkin nimetty. Luvassa hauskaa luettavaa!
Jatkoanalyysi
Analyysia olisi mahdollista jatkaa luokittelemalla vastaukset esimerkiksi David Keirseyn jaottelun mukaisesti - se on edelleen kehitetty Myers-Briggsin alkuperäisistä teoreettisista tyyppijaotteluista. Laskin aineistostamme vastaavat jakaumat, mutta en ole koulutettu tekemään näistä johtopäätöksiä, vaikka jotain tuonne väliin arvailenkin. Voisiko joku bloggari avittaa (tai tehdä tästä vaikka proseminaarinsa):
Symbolien tunnistamiseksi pieni kertaus perusdikotomioista: Introversio (I) - Ekstroversio (E); Intuitio (N) - Aistihavainto (S); Ajattelu (T) - Tunteminen (F); Joustavuus (P) - Jäykkyys (J)
1) Ajattelijatyypit:
ESTJ -- ENTJ [Ekstrovertti ajattelu] 8/77 eli 10,4 %, normaaliväestössä 10,5%, mutta juuri päinvastoin painottuen kuin mitä Blogistanissa, jossa ENTJ vahva.
ISTP -- INTP [Introvertti ajattelu] 11 / 77 eli 14,3 %,, normaaliväestössä 9,2%; ero johtuu kokonaan INTP-tyyppien yliedustuksesta Blogistanissa.
2) Intuitiiviset tyypit:
ENTP-- ENFP [Ekstrovertisti intuitiiviset] = 10/77 eli 13% , normaaliväestössä 11,7%, minkä suhteen Blogistan vastaa aika hyvin muuta maailmaa.
INFJ -- INTJ [Introvertisti intuitiiviset] = 22/77 eli 28,6 %, normaaliväestössä 3,6%, mikä ero on suurempi kuin mikään mahdollinen, siis lähes kahdeksankertainen. Näitä blogeja kannattaisi tarkastella laadullisesti ja miettiä hypoteeseja eron selittämiseksi. Miksi bloggaaminen maistuu näille tyypeille.
3) NT rationaalit
ENTJ -- INTJ [koordinaattorit] = 16/77 eli 20,8%, normaaliväestössä 3,9%, mikä ei allekirjoittanutta ihmetytä, sillä nämä tyypithän aina pistävät asiat järjestykseen... Ordnungia, siis.
ENTP -- INTP [insinööri] = 9/77 eli 11,69%, normaaliväestössä 6,5 % eli nörttiasteikolla vain alle kaksinkertainen yliedustus; eivätkö nörtit vastanneet hömppämeemiin? Vai eivät uskaltaneet. Ei vastaa yleistä käsitystä, vai onko insinöörityyppien yliedustus kaventunut oikeasti näin vähäiseksi?
[Keirsey toteaa, että kaikki NT rationaalit, mukaan lukien ENTJ-koordinaattorit, ovat abstrakteja kommunikaatiosanomissaan, mutta hyvin hyötytietoisia käyttäessään välinetä tavoitteisiinsa päästäkseen. Sen sijaan kaikki SJ-vartijat, mukaanlukien ESTJ hallinnoitsijat, ovat konkreettisia kommunikaatioviestinnässään ja yhteistoimintaan pyrkiviä välineitä käytettäessä.]
[Keirsey INTP:n ja ISTP:n eroista: molemmat ovat kyllä hyötytavoitteisia valitessaan ja käyttäessään välineitään, mutta INTP on insinöörirationaalinen, lujasti kiinni abstraktissa ajattelussaan ja puheessa, kun taas ISTP on tutkiskeleva käsityöläinen, yhtä lailla luja konkreettisessa ajattelussaan ja puheessaan]
4) NF idealistit
ENFJ -- INFJ [mentorit] = 17/77 eli 21,96%, normaaliväestössä 3,9% eli viisi ja puoli kertaa normaalijakauman tulos. Selittyy kirjallisesti jo suuntautuneen osallistumishalulla Blogistanin sisältöihin, mikä ei ole vastenmielistä kasvatustyyppeihinkään nähden.
ENFP -- INFP [asianajajat] = 15/77 eli 19,5%, normaaliväestössä 12,9%, molemmat ryhmät lievästi yliedustettuina, painottuen kuitenkin introvertteihin etsijöihin ennen kansalaisjournalistista toimittajuutta.
[Keirsey: Loppujen lopuksi, INFP-asianajaja on NF-ideoalisti, abstrakti ajattelussaan ja puheessaan sekä yhteistyöhaluinen valitessaan ja käyttäessään välineitä, mikä on juuri päinvastoin kuin mitä ISFP-imrovisoija tekee, joka on konkreettinen, hyötytavoitteinen artisaani]
5) Tunnetyypit
ESFJ -- ENFJ [ekstrovertit tuntijat] = 7/77 eli 8,0%, normaaliväestössä 15,2%, mikä selittyy täysin kasvattajien (enfj) ylimäärästä; myyjätyyppihän oli Blogistanissa täysin kadoksissa; ehkä siksi Blogistanin ideaa ei tarpeeksi hyvin kaupata ulos? Kasvattajienhan voisi olettaa toimittajien kera olevan niitä, jotka vievät Blogistan-aatetta vievät ulos.
ISFP -- INFP [introvertit tuntijat] = 12/77 15,57%, normaaliväestössä 13,2 %, mikä vastaa varsin hyvin reaalimaailman satunnaisotosta.
[Keirsey: ESFJ ja ENFJ, molemmilla on yhteiten yhteistyöhaluinen asenne sekä keinoista että tavoista saavuttaa päämäärää, mutta ENFJ, mentori-idealisti, on erehtymättömästi abstrakti ajattelussaan ja puheessaan, kun taas ESFJ, konservaattori-vartija, on yhtä erehtymättömästi konkreettinen.]
6) Mieltäjätyypit
ESTP -- ESFP [ekstrovertit mieltäjät] = 1/77 eli 1,29%, normaaliväestössä 12,8%, promoottorien ja viihdyttäjien puute on huomattava! Blogistania ei selvästi ole vielä löydetty.
ISFJ -- ISTJ [introvertit mieltäjät] = 6/77 eli 6,5%, normaaliväestössä 25,4%; säilyttävät ja luottamusta herättävät ovat Blogistanissa vähissä.
7) SP käsityöläiset
ESTP -- ISTP [ekspeditöörit] = 4/77 eli 5,2%, normaaliväestöstä, 9,7 prosenttia. Ero selittyy sillä, että ESTP-tyypin promoottoreita ei löytynyt lainkaan.
ESFP -- ISFP [improvisoijat] = 6/77 eli 7,7%, normaaliväestöstä 17,3%, mikä on suuria yllätyksiä: taiteilijaluonteet ovat täällä varsin vähissä.
8) SJ vartijat
ESTJ -- ISTJ [hallinnoijat] = 7/77 eli 8,0%, normaaliväestössä 20,3 % eli Blogistan ei kiehdo hallitsemaan pyrkivää mieltä.
ESFJ -- ISFJ [konservaattorit] 3/77 eli 3,9%, normaaliväestössä 26,6%, mikä osoittaa, ettei Blogistan ole säilyttävän ajattelun kehto, mutta kuten aikaisemmin nähty, ei myöskään muutoksen moottori.
Kun tähän lisää, että Blogistan ei ole suuri viihdekeskus, vaan yllättävän pitkälle vakavan ajattelun ja puurtamisen keskus, mitä tämäkin postaus osoittaa, niin analyysissa on päästy vähitellen alkuun.
Olkaa hyvä!
Minä olen ensi vuoden yhden postauksen Kuukkelini ansainnut, eikö totta!
**********************
Muutin vähän tekstin järjestystä. Aiemmin alussa luki näin:
**********************
Kun kerran Anita Konkkakin niin sitten minäkin innostuin tekemään Jungin typologiatestin [Jung-Myers-Briggs].
Ja näin testi kertoi. "Your Type is ENFJ = Extroverted, Intuitive, Feeling, Judging", joiden keskinäinen suhde määrittyy seuraavasti: "Strength of the preferences % 67, 50, 25, 44." Qualitative analysis of your type formula
You are:
* distinctively expressed extrovert
* moderately expressed intuitive personality
* moderately expressed feeling personality
* moderately expressed judging personality
Vaasan yliopistossa toimineen Tiina Jokisen sivustoilta luin tämmöisen listan näistä ominaisuuksista ja niitä vastaavista ammateista. Niiden mukaan olen kasvattaja, mikä selittää etusormeni kohollaolemisen. Hauskaa on tietysti se, että tämän selitysluettelon mukaan Anita Konkka on kirjailija ja Hanhensulka taiteilija.
Tehkääpä testejä muutkin, niin saamme tästä blogitestin. Tulokset kommentteihin, niin lisään ne sitten tänne.
tiistaina, toukokuuta 24, 2005
Erillistä rauhaa
Aamiaisella olimme kumartuneet Helsingin Sanomiin printatun kartan ylle kuin erillisrauhaa uhkuva suomalainen sodan-, politiikan-, tieteen- ja talouden johto Itä-Karjalan kartan ääreen keväällä 1941.
Me emme tavoitelleet Uralille vaan katsoimme paljon kauemmas, aina Kameruniin asti. Mirja Sääksi lensi Suomeen viikko sitten kevätmuutollaan Kamerunista Tsadin, Libyan, Turkin, Bulgarian, Romanian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän kautta. Puolessatoista kuukaudessa. Ei hullumpaa.
Se, mistä aamiaspöydässä jutusteltiin oli tietysti kommentointi parisuhteesta. "Sääkset ovat uskollisia pesäpaikalleen, mistä seuraa, että ne ovat uskollisia puolisolleen", professori Pertti Saurola sanoo jutun tehneelle Helena Kinnuselle.
Vaimo hymyili leveästi.
Mutta kuinka maailmanmatkaaja tässä onnistuu? Toimittaja vastasi kysymättä: "Talvet ne viettävät omilla teillään tavallisesti Afrikassa, joskus hyvinkin kaukana toisistaan. Ne eivät muuta yhdessä, vaan eri aikaan, yksin."
Toimittaja jatkoi hievahtamattomalle lukijakunnalleen parisuhdearvoituksen ratkomista (professoria hienovaraisesti siteeraten) sujuvalla referaatilla: "Koska ne palaavat samalle pesälle, ne yleensä myös pesivät yhdessä."
Hymyilimme molemmat yhtä leveästi.
Ja sitten Bambin äiti ammuttiin. "Jos toinen jää palaamatta tai myöhästyy, pari saattaa vaihtua."
Tsemppiä Turistille.
Kyllä tässä olisi iltapäiväkaljan paikka, kun vain olisi iltapäivä. Näyttää tulevan kaunis päivä: pitäisikö rakentaa pesä terassille?
Me emme tavoitelleet Uralille vaan katsoimme paljon kauemmas, aina Kameruniin asti. Mirja Sääksi lensi Suomeen viikko sitten kevätmuutollaan Kamerunista Tsadin, Libyan, Turkin, Bulgarian, Romanian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän kautta. Puolessatoista kuukaudessa. Ei hullumpaa.
Se, mistä aamiaspöydässä jutusteltiin oli tietysti kommentointi parisuhteesta. "Sääkset ovat uskollisia pesäpaikalleen, mistä seuraa, että ne ovat uskollisia puolisolleen", professori Pertti Saurola sanoo jutun tehneelle Helena Kinnuselle.
Vaimo hymyili leveästi.
Mutta kuinka maailmanmatkaaja tässä onnistuu? Toimittaja vastasi kysymättä: "Talvet ne viettävät omilla teillään tavallisesti Afrikassa, joskus hyvinkin kaukana toisistaan. Ne eivät muuta yhdessä, vaan eri aikaan, yksin."
Toimittaja jatkoi hievahtamattomalle lukijakunnalleen parisuhdearvoituksen ratkomista (professoria hienovaraisesti siteeraten) sujuvalla referaatilla: "Koska ne palaavat samalle pesälle, ne yleensä myös pesivät yhdessä."
Hymyilimme molemmat yhtä leveästi.
Ja sitten Bambin äiti ammuttiin. "Jos toinen jää palaamatta tai myöhästyy, pari saattaa vaihtua."
Tsemppiä Turistille.
Kyllä tässä olisi iltapäiväkaljan paikka, kun vain olisi iltapäivä. Näyttää tulevan kaunis päivä: pitäisikö rakentaa pesä terassille?
maanantaina, toukokuuta 23, 2005
Elokuvalehtiä III
Elokuva-Teatteri * Suomen Kinolehdessä oli kiintoisia tarinoita myös vuonna 1949.Nimim. Linssi ilakoi siitä, että "toivottavasti enää vain paha muisto, kun tämä numero on lukijoiden käsissä, on sähkön säännöstely. Kansanhuoltoministeriön taholta on nimittäin ilmoitettu, että sähkön sännöstelystä luovutaan helmikuun ensimmäisestä päivästä lukien.
Ainoat, jotka tätä säännöstelyn lopettamista surevat, lienevät ne säännöstelijät, jotka täten menettävät virkansa, sekä mainostoimistot ja lehdistö, jotka menettävät hyvän asiakkaan. Sähkön käyttäjät huokaavat ainakin helpotuksesta ja toteavat, että eräs huonoimmin järjestetyistä ja kohttuuttoman epätaasaisesti jakautunut sekä varmasti suuria kustannuksia aiheuttanut säännöstely on loppunut.
Järjestelyherroille on annettava edes se tunnustus, että heillä oli älyä antaa lupa sytyttää neonvalot ja ikkunamainokset jo ennen joulua -- vaikka säännöstelystä ei silloin vielä luovutakaan.
Olemme sitä mieltä, että elokuvateattereissa käydään saman verran -- olipa niillä neonmainokset tai ei, mutta olemme vakuuttunut siitä, että hauskat ja värikkäät neonmainokset ja yleensä kaupunkien asutuskeskusten iltavalaistus ovat omiansa pitämään suuren yleisön mielen virkeänä ja siten auttamaan eteenpäin näistä ankeista ajoista. Yleisen mielialan vuoksi olisi ollut aikanaan paikallaan hiukan tarkemmin harkita näitä seikkoja -- mutta mitäs menneistä. Pääasia, että asianomaiset olisivat ottaneet kaikki esitetyt mielipiteet talteen ja seuloisivat niistä totuuden -- siltä varalta, että joskus vielä pitäisi sähkökin panna kortille."
****
Oletteko kuullut -palstalla kerrottiin:
"että yhtenä 'ajan merkkinä', jota tarkkaillaan kasvavalla mielenkiinnolla, on televisio ja sen vastainen kehitys;
että filmivalmistamot ovat kaik päättäneet käydä härkää sarvista kiinni -- ts. elokuva-alan johtavat finanssipiirit ovat sijoittumassa määrääviin asemiin televisioyhtiöissä
...
että kun kaikkialla maailmassa kansallinen elokuva taistelee [---] taloudellisten vaikeuksien kanssa, niin on ihmeellistä, että sellaisessa, pienessä, harvaansasutussa maassa kuin Suomi, yleensä on mahdollista valmistaa kotimaisia elokuvia."
***
Nimim. Olaus pohdiskeli idiottina olemista: "Idiootiksi sen sijaan manaa itseään se amerikkalainen virkaveljeni, filmijournalisti, joka taannoin muun jutustelun lomassa otti leikatakseen sanan ja pari italialaisten herkästä tavasta ryhtyä kaksintaistelemaan. Virkaveli Paul Gallico uskalsi ensinnäkin huomauttaa, että aivan mitättömät riidat saattoivat Italiassa johtaa kaksintaisteluihin. Sen olisi kolman virkaveljemme, italialainen Paolo Dominioni ehkä vielä sulattanut, mutta kun Gallico kaiken kukkuraksi selitti, etteivät nuo kaksintaistelut sitten todellisuudessa kuitenkaan mitään oikeita voiman, taidon tai veren mittelöitä olleet, vaan että niissä puolin ja toisin vältettiin aiheuttamasta naarmuakaan -- tiukka ja tuima ilme riitti hurjan vaikutuksen syntymiseen --, niin veli Dominionin sisu kuohahti ja hän on nyt haastanut Gallicon -- kaksintaisteluun.
Jottei siitä tulisi mitään tekopeliä hän ehdottaa aseiksi -- käsikranaatteja. (Heittomatkaa ei ole lähteissä mainittu).
Ehkäpä aikanamme saamme viikkokatsauksesta nähdä miten äijien kävi."
***
Marraskuussa 1949 vietettiin ensimmäistä elokuvan juhlaviikkoa. Siihen liittyvässä artikkelissa Elokuva-Teatteri * Suomen Kinolehti kirjoitti seuraavasti:
”Elokuvan voima on sen kehityskyvyssä. Se on viiden vuosikymmenen kuluessa kehittynyt leikittelevästä mekaanisesta keksinnöstä ensiksi sirkus-sensaatioksi ja torihuvitukseksi sekä sitten vähitellen nykyiseksi taiteen ilmaisuvälineeksi ja vertaansa vailla olevaksi opettajaksi sekä kultuvoiduksi ajanvietteeksi. Nykymaailmassa ei mikään muu voi puhua niin laajalle yleisöjoukolle sillä teholla kuin elokuva. Sen mahdollisuuksia voidaan luonnollisesti myös väärinkäyttää. Kun sanotaan, että on mahdollista kustantaa helppohintaista ja ala-arvoista kirjallisuutta, niin me myönnämme, että melkein yhtä helppoa on valmistaa ihmisten huonoja vaistoja tyydyttäviä tai kiihottavia elokuvia. Tältä varjeltuakseen on yhteiskunta, kuitenkin vain elokuvan kohdalta, tehokkaimpana keinona valinnut ennakkosensuurin, johon edesvastuuntuntoiset elokuvatuottajat ovat melkein vastalauseitta tyytyneet, jopa itse näihin päätöksiin myötävaikuttaneet. Kun ennakkotarkastus melkein kaikkialla maailmassa toimii laajoin valtuuksin ja vaikka sillä on mahdollisuutensa kieltää elokuvan esitys muustakin syystä kuin vain taiteellisen ala-arvoisuuden tai esim. rikollisen tendenssin vuoksi, niin on sen suhteellisesti harvoin tarvinnut meillä käyttää oikeuksiaan. Tämä todistaa osaltaan, että elokuvaohjelmistomme on korkealaatuista. Sen laajan valikoiman parhaimmisto ansaitsee korkean taiteellisen arvosanan ja sen eetillisesti korkeat tavoitteet ja saavutukset ovat merkittäviä."
***
"Ulkomailta"-palstalla viimeisessä vuoden 1949 numerossa on pikku-uutinen saanut otsikon Värillinen televisio:
"Kahden vuoden kuluessa voidaan odottaa ensimmäisiä värillisiä televisiolähetyksiä, ilmoittaa BBC. Englantilaiset ovat suorittaneet laajoja kokeiluja tällä alalla. Länsi-Lontooseen rakennettava suuri studio aloittaa ensimmäiset lähetyksensä 1950."
sunnuntaina, toukokuuta 22, 2005
Elokuvalehtiä II
Luku-urakka jatkuu. Tässä herkkupaloja Elokuva-Teatteri - Suomen Kinolehdestä, aluksi vuodelta 1948:"Kun yleisö tai osa siitä nauraa n.s. väärässä kohdassa, lienee tämä huomio esim. elokuvaohjaajalle tai -tuottajalle järkyttävämpää kuin mikään muu havainto.
Tapahtuuhan tällaista aina silloin tällöin, mutta nyt tuli asia mieleemme sen vuoksi, että eräässä tukholmalaisessa elokuvalehdessä on kajottu tähän asiaan ja tuorein omakohtainen kokemuksemme on parin viikon takainen teatterielämys Tampereen Työväenteatterin Sartrén Kunniallisen porton esityksestä, jossa huomattava osa yleisöä karkeasti nauroi kahdessa järkyttävän dramaattisessa kohtauksessa. Tässä ei suinkaan ollut kysymys avuttomasta esityksessä, jollaiselle yleisöllä olkoonkin oikeus joko nauraa tai osoittaa muuten mieltään - vaan yleisö ei kertakaikkiaan ollut sen ikäistä eikä sillä intelligenssillää varustettu, että sen yleensä olisi pitänyt mennä mainittua näytelmää katsomaan. Tuo tirskuva tai hohottava osa yleisöä oli tullut vedetyksi vain mukaan sensaationnälkäänsä tyydyttämään - ja ehkäpä se saikin sen tyydytetyksi, sillä olihan sillä tilaisuus nauraa riipaisevan vakavalle näytelmälle ja sen ansiokkaille esittäjille.
Tukholmalainen vastaava tapaus koskee erään uusimman italialaisen elokuvan esitystä, jonka syvintä tarkoitusta jotkut kirjoittajan läheisyydessä istuneet nuoret hekilöt eivät olleet lainkaan käsittäneet. Hiukan vanhempi samanlainen tapaus oli erään ruotsalaisen kotimaisen elokuvan ensi-illassa sattuneet naurunpyrskäykset, joiden johdosta muutamat arvostelijatkin olivat antaneet yleisölle ojennusta.
Täytyypä vain toivoa, että yleisö osaisi valita katsottavansa oman käsityskykynsä tasolta.
(Nimim. Linssi)
***
"Maamme elokuvatoiminnan historiikki olisi saatava edes pääkohtaisin muistiin merkityksi ja sitä koskeva arkistoaineisto kootuksi ja järjestetyksi, mutta tähän tarvittaisiin mesenaattia ja tuskinpa kukaan yksityinen henkilö ryhtyy sellaiseksi.
Ellei mesenaattia mistään ilmaannu - eikä varmasti ilmaanukaan, koska ei ole tähän mennessä vielä löytynyt - niin näistä tehtävistä olisi yhteisvoimin huolehdittava ja näinollen olisi kai paras ratkaisu se, että alamme yhdistykset yhteisesti maksaisivat tällaisen historiikin kustantamisen.
Tästä kysymyksestä on nyt jo varmasti kylliksi kirjoitettu - nyt on vain siirryttävä sanoista tekoihin!
(Nimim. Linssi)
***
"Mutta elokuva on toisaalta myös terävä ase pahankin palveluksessa. Nuorisorikollisuuden syitä selvitellessään on prof. B. Honkasalo lausunut mm., että roskakirjallisuuden jälkeen lienee turmiollisin vaikutus huonoilla rikoshistorioita ja sukupuolisuhteita käsittelevillä filmeillä. Ei ole harvinaista, että aikaisin rikosten teille joutuneet nuoret ovat kertoneet saaneensa aikeen rikoksen tekemiseen elokuvaista."
(Elokuvalehti lainaa Helsingin Sanomia kommentoidessaan kansanedustaja Margit Borg-Sundmanin ym. ehdotusta antaa Sivistysjärjestöjen Filmitoimikunnalle lähes puoli miljoonaa markkaa "elokuvan moraalisen ja kasvatuksellisen vaikutuksen tukemiseksi" tehtävään "psykoloogiseen" tutkimukseen. "Tältä tieteellisen pätevältä todellisuuspohjalta on sitten tarkoitus ryhtyä toimenpiteisiin esitettävien filmien saamiseksi vastaamaan niitä moraalisia ja pedagoogisia vaatimuksia, joita elokuville nimenomaan valtavien nuorisojoukkojen jatkuvana kasvattajana on asetettava.")
Topo Leistelä ei kannattanut rahan antamista tälle toimikunnalle vaan "tieteellisesti koulituille sosioloogeille ja pedagoogeille sekä muille todellisille asiantuntjoille, jotka osaavat suorittaa tämän vaativan tehtävän täysin ennakkoluulottomasti." Hän totesi "olevan välttämätöntä, että tutkimuksen suorittavat Suomessa todella pätevät tiedemiehet eikä mikään ennakkokäsityksien vallassa oleva tanttikokoelma, jolloin tutkimuksen tulos on selvä ilman mitään määrärahoja."
***
Nimim. Silmäpari kirjoittaa loppuvuonna 1948: "Yhdysvalloissa on 400 erityisesti neekereille varattua elokuvateatteria. Siellähän on tunnetusti monia seutuja, joissa neekereitä ei pidetä yhdenvertaisina muiden kansalaisten kanssa ja jossa tämä väärämielinen syrjiminen on mennyt niin pitkälle, eetteivät valkoihoiset edes suostu istumaan neekerien kanssa samassa elokuvateatterissa. Jokaisella maalla näyttää olevan omat epäkohtansa ja omituisuutensa."
****
Harry Lewing huomautti, kuinka on "unohdettu, että epäkansallinen mestyselokuva on joko voimakkaasti persoonallinen tai vaihtoehtoisesti teknillisesti sellainen huipputuote, jota vastaavaan ei yhdelläkään skandinavisella maalla ole edellytyksiä. Tästä huolimatta suomalaisella elokuvalla on suuretkin mahdollisuudet päästä kansainvälisille markkinoille, mutta tämän tulee tapahtua nimenomaan kansallisella linjalla, eikä suinkaan epäkansallisella suunnalla."
***
Topo Leistelän mielestä on "todellakin paljon perää siinä ajatuksessa, jota nyt Ruotsissa on ryhdytty toteuttamaan, että yleisöä on kasvatettava. Heille on tehtävä selväksi, mikä on hyvä elokuva, mitä siltä voidaan kohtuudella vaatia, yleisö on siis kädestä pitäen vietävä hyvän ja taiteellisesti moitteettoman elokuvan virvoittaville lähteille ja kun se on päässyt hyvän elokuvan makuun, se ei enää kehnoa tai alamittaista hyväksy. Samanlaista yleisön kasvatusta on harjoitettu maalaustaiteen ja musiikin, teatterin ja kirjallisuuden suhteen eikä siis ole mitään ihmeellistä siinä, että sitä ryhdyttäisiin harjoittamaan myöskin elokuvan, tuon kaikkein suurimmille yleisömassoille puhuvan ja vaikutustaan kylvävän taiteen suhteen. Tuntuu tällä hetkellä siltä, että tämä tie on suorin ja suurimmalla varmuudella johtaa toivottuun tulokseen. Ja sille tielle kehottavat mm. varsin huomattavat tuottajatkin lähtemään."
***
Rapisevat karamellipaperit ovat olleet elokuvanäytäntöjen "yleisvaiva" jo vuosikymmenet - eivät tietenkään omat vaan naapurin, kuten "Linssi" muistuttaa: "Näistä 'vaivoistahan' kirjoitettiin jo ennen sotia aina silloin tällöin ja luulemmekin muistavamme, että makeistehtaat pyrkivät rapisemattomien karamellipussien ja -paperien aikaansaamiseen. Uskomme, että näitä jälkiä aiotaan astua taas heti, kun papreitilanne sallii hankittavan useammanlaisia papereita, jotta valittajien toiveet täytetään. Osittain luulemme myöskin totuttavan karamellipaperien rapinaan, sillä olemmehan olleet niin monta vuotta tuota rapinaa paitsi - ja kaikkeen uuteen on aluksi vaikea tottua."
***
Nimim. Silmäpari keskusteli elokuva-arvostelijoiden ammattitaidosta: "Paat kielet kertoilivat ennen sotia, että eräissä helsinkiläisissä päivälehdissä käytettiin elokuva-arvostelijoina ketä kulloinkin, paremman puutteessa vaikkapa toimituksen juoksupoikia, joille oli annettu silloin teatterinomistajilta saatuja vapaalippuja. Nyt näyttää kehitys jälleen olevan menossa samaan suuntaan. Eräissä, nimenomaan ruotsalaisissa lehdissä näkyy yhä useammin uusia ja täysin tuntemattomia nimimerkkejä filmiarvostelujen alla. Muutamissa lehdissä tunnutaan tosiaan otaksuttavan, että kuka tahansa pystyy arvostelemaan elokuvaa. Tietysti jokaisella on jokin käsitys näkemästään elokuvasta. Mutta onko tämä käsitys sopiva julkaistavaksi arvostaan kiinni pitävän lehden palstoilla, on asia erikseen. Samat lehdet eivät suinkaan päästä yhtä helposti ketä tahansa esiintymässään palstoillaan puhenäyttämöiden tai kirjallisuuden arvostelijoina."
[Otokset siis vuodelta 1948, lähde Elokuva-Teatteri - Suomen Kinolehti.]
lauantaina, toukokuuta 21, 2005
Elokuvalehtiä
Olen lueskellut elokuvalehtiä, tänään vuorossa Elokuva-Teatteri - Suomen Kinolehden vuosikerta 1948.Tässä joitakin hauskoja paloja sieltä täältä. Jos tämmöiset teitä, arvon lukijani, kiinnostavat, pistäkää tuohon alas kommentti, niin osaan jatkaa: ainakin 30 vuoden lehdet tulen lähiaikoina lukemaan ja voin niistä näitä tähdenvälejä puristaa.
***
Vuonna 1948 Hollywoodista tiedotettiin, että suudelma on jäämässä pois elokuvista. Nimimerkki Olaus kyseli liittyykö se siihen, että syleily oli samaan aikaan nousussa, olihan juuri järjestetty kilpailu jossa oli hakusessa "the most wonderful girl to embrace". Sen voitti Robert Siodmakin thrillereistä tuttu Ella Raines "kissasilmäinen ja kissaliikkeinen kaunotar".
"Toinen filmi-ilmiö, joka on katoamassa", Olaus arvioi, "on gangsterimorsian. Sitä ei kai juuri kukaan sure, paitsi ehkä Laureen Bacall, joka sillä alalla omasi ainutlaatuisia edellytyksiä. Amerikan sensuuri on lausunut tuomionsa gangstereita ihannoivista elokuvista, joissa nimenomaan hehkeät 'morsiamet' palvelivat myötämielisyyden herättämistä."
***
Onneksi kuitenkin Italiassa valmistettiin samaan aikaan rakkauselokuvia, joita luonnehdittiin "niin tuliseksi, että valkokangas saattaa syttyä palamaan. [---] Filmin aineksina ovat etelämaisen verevä talonpoikaisvaimo, komea tallirenki ja kylää terrorisoiva mielipuoli. Väkevältä kuulostaa!" Tätä tätä elokuvaa ei Suomessa nähty, eikä sitä ollut nähnyt kuvauksestaan päätellen Olauskaan, vaikka totesikin salin lämmittämisen olleen elokuvan aikana tarpeetonta. Ruotsiin filmi vietiin.
Kyse oli Goffredo Alessandrinin elokuvasta Furia, joka on löyhästi neorealismin piirin laskettava elokuva railakkaasta Clarasta (Isa Pola), joka on hevosenkasvattaja Oresten (Gino Cervi) vaimo. Milloin vain on mahdollista Clara pettää miestään oriinkasvattaja Antonion (Rossano Brazzi) kanssa. Mielipuolinen tallirenki Rocco (Umberto Spadaro) jahtaa puolestaan sekä Claraa että Oresten aiemmasta avioliitosta olevaa tytärtä, neitseen perikuvaa Mariettaa (Adriana Bennetti). Samaan aikaan sekä Clara että Marietta kilpailevat mustasukkaisesti Oresteen huomiosta, vaikka mies käyttääkin suurimman osan ajastaan todistaakseen vaimonsa olevan avionrikkoja. Tämmöinen tarina ei tietenkään voi päättyä hyvin.
***
"Joku irvileuka on jaoitellut 'happy endit' kymmenlukujen mukaan. Vuosikymmenlukujen, nimittäin. Sanoi, että 20-luvulla filmit päättyvät siihen kun he saavat toisensa. Mutta 30-luvulla ne alkoivat siitä kun he saivat toisensa ja päättyivät siihen, kun he erosivat. 40-luvulla olisi kaava kai sitten, että he eroavat, jonka jälkeen filmi päättyy, kun he menevät uudelleen naimisiin." [Olaus.]
***
Elokuvateattereissa "ilma ei kuitenkaan ole koskaan liian raitis, niin ettei meidän tule suinkaan suhtautua yliolkaisesti amerikkalaiseen keksintöön, joka perustuu lyhytjaksosäteilyyn, jonka avulla saadaan pahinkin paistinkäry esim. keittiöstä häipymään sitä myöten, kun sitä kehittyy. Kun tällaisesta 'käryntappajasta' on kuulema suunniteltu muunnoksia juhla- ja kokoushuoneistoihin asennettavaksi, niin kaipa ne aikanaan tulevat meillekin. Joutuvat ehkä käytäntöönkin jos havaitaan tarkoitukseen sopiviksi -- niin se vain maailma kehittyy ja tämäkin keksintö voi olla aivan ratkaiseva tulevalla 'tuoksuelokuvalla', jonka toteuttamisen suurin vaikeus kuuluu olevan ei tuoksujen aiheuttamisessa, vaan niiden nopeassa poistamisessa. Ehkäpä tämä keksintö tulee avuksi ja poistaa tulevaisuuden 'tuoksuelokuvan' esityksessä salista paistinkäryn samalla hetkellä, kun sankaritar astuu keittiöstä ulos ruusutarhaan. Odotetaanpa vain ihmettä."
(Nimim. Linssin palstalta Kuultua ja todettua)
***
"Senaatin epäamerikkalaisen toiminnan tutkimuskomitean Hollywoodin kommunistisesta solutuksesta todeisteena julkaisema aineisto on niin niukkaa, että on mahdotonta suhtautua tähän kampanjaan niin vakavasti kuin sen lipunkantajat ilmeisesti toivovat. Jos on mahdollista, että erään viisivuotiaan lapsinäyttelijän äidin lausuntoa siitä, että hänen lapsensa täytyi sanoa filmauksen aikana toisille lapsille: 'Tulkaa, jakakaamme kaikki leikkikalut', voidaan hyväksyä todisteena bloshevistisesta propagandasta, voimme todellakin vain kadehtia Yhdysvaltain otaksuttujen filmikommunistien viattomuutta. Näinollen ei ole lainkaan hämmästyttävää, että eräitä sodan aikana tehtyjä banaaleja filmejä pidetään nyt valtiolle vaarallisina." [Nimim. Andrez]
Solidaarisuutta
Maalainen paljasti jokin aika sitten antikommunistisen menneisyyteni Puolan solidaarisuusliikkeen tukijana 25 vuotta takaperin. Hieman yllätyin, kun eilen sain kirjeen Puolan suurlähetystöstä, sillä en ole Puolassa käynyt vuosikymmeniin. Kirjeen yläreunassa oli tuttu symboli, laiva näytti tosin lyhentyneen, mutta kyllä se Puolan Solidaarisuus-liikkeen logo oli. Solidarnosc 1980-2005 on tekstinä logon alla.Puolan tasavallan piippua poltteleva Suomen suurlähettiläs Stanislaw Stebelski kutsui yhdessä Puola-Solidaarisuus -tukikomitean entisen puheenjohtajana Raimo Laakian kanssa minut juhlatapaamiseen Puolan suurlähetystöön kesäkuussa.
Mitä sitten juhlitaan? Puolalaisten työläisten lakot ja Gdanskin, Szczecinin ja Jastrzebin sopimusten myötä perustettiin kommunististen maiden ensimmäinen ja riippumaton Solidaarisuus, josta "nopeasti muovautui laaja yhteiskunnallinen ja poliittinen, puolalaisten vapauden ja demokratian pyrkimyksiä heijastava liike".
Tämän liikkeen johtavia aatteita oli tukea muiden Keski- ja Itä-Euroopan kansojen itsenäisyyteen tähtääviä pyrkimyksiä. "Puolalaisten vapaudessa ja demokratiassa elämisen halua ei murskannut edes uhka Neuvostoliiton väliintulosta eikä kommunistisen halituksen joulukuussa 1981 julistama sotatila. Solidaarisuus-liikkeeseen ryhmittyneiden ihmisten toiminnan ansioista Keski- ja Itä-Euroopan ensimmäinen ei-kommunistinen hallitus näki päivänvalon Puolassa 1989."
Vuosien 1980, 1981 ja 1989 tapahtumat Puolassa panivat liikkeelle entisen itäblogin maiden ja koko Euroopan demokraattisen muutosprosessia: 1980-luvun tapahtumat Puolassa ne ennakoivat Berliinin muurin kaatumista, Prahan samettivallankumousta ja Neuvostoliiton hajoamista. Nyt sekä suomalaiset että puolalaiset ovat Euroopan Unionin kansalaisia.
"Kommunistista järjestelmää vastaan menestyksekkäästi taistelleet puolalaiset olivat erittäin rohkeita. Vapaan maailman hallitusten ja järjestöjen osoittama tuki oli suunnattoman tärkeä. Aineellinen apu auttoi kestämään ja jatkamaan vastarintaa, henkinen tuki taasen vahvisti vakaumusta siitä, että taistelu oli oikeutettu ja voitto mahdollinen", suurlähettilään ja ent. pj:n kirje toteaa.
Mikä sitten oli suomalaisten panos? "1980-luvun alun muistorikkaina päivinä myös suomalaiset ilmaisivat kannatuksensa Solidaarisuus-liikkeelle - poliitikot, järjestöaktiivit, toimittajat, opiskelijat, vaikka toimintaolosuhteet olivat erilaiset kuin muissa länsimaissaan. Puola-Solidaarisuus -tukikomitean rooli oli aivan omaa luokkaansa."
Nyt järjestettävällä tapaamisella on oma tehtävänsä muistella, mutta myös keskustella siitä, miten Suomessa juhlistetaan Solidaarisuuden 25-vuotisjuhlavuotta ja kehitetään yhteistyötä maidemme ja Itämeren alueen hyväksi.
Kirjeen lopuksi allekirjoittaneet pyytävät "anteeksi kaikilta niiltä, joita kutsu ei tavoita, mutta joiden tulisi olla kanssamme. Osoittautui, että kaikkien yhteystietojen päivittäminen on mahdotonta."
Paikalla olisi kiva käydä, mutta en pääse, koska olen silloin luennoimassa Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa. Vahinko.
perjantaina, toukokuuta 20, 2005
Sinisellä Saimaalla seilattiin
Eilen kävimme kirjoittamassa kustannussopimuksen yhdestä kirjasta. Reilulla päällä ollut pomoni ajatteli kannustaa kirjan tekoa antamalla minulle kuukauden palkatonta virkavapautta.
Ajauduin sitten käymään baarissa. Ja kun elämä olisi epäilemättä käynyt pitkävetiseksi, päätin kutsua jonkun mukaan jakamaan pitkävetisiä laseja. Vedin esiin halkoni ja tähtitieteenlaitoksen etäkäytetty kompuutteri raksutteli aikansa: modeemi yhdisti minut Uruguayhun, josta se käänsi satunnaisesti Blogistanin nettitreffilinjalle.
Puoli tuntia myöhemmin pöytääni istahti Veera. Mikä sattuma! Juuri hänen kanssaan olimme sopineet blogikommenteissa nettitreffeistä joku viikko sitten.
Siinä sitten istuimme myöhään yöhön.
Keskustelu oli perinteistä, täydellistä ja mieliinpainuvaa:
- "Minä tykkään YUPista."
- "Mun mielestä ne on ihan p:ja."
Pari tuntia pohjalaista jökötystä.
- "Mä en keksi niistä mitään hyvää".
- "Ai jaa. Otakko vielä yhden?"
Siinä näkyi meidän suomalaiskansallinen heimosekoituksemme. Naisessahan on aika monta palaa maailmaa, noin niinku geeniperinteen kannalta tarkasteltuna.
Nukkumatti lenteli sitten pöytään.
Ajauduin sitten käymään baarissa. Ja kun elämä olisi epäilemättä käynyt pitkävetiseksi, päätin kutsua jonkun mukaan jakamaan pitkävetisiä laseja. Vedin esiin halkoni ja tähtitieteenlaitoksen etäkäytetty kompuutteri raksutteli aikansa: modeemi yhdisti minut Uruguayhun, josta se käänsi satunnaisesti Blogistanin nettitreffilinjalle.
Puoli tuntia myöhemmin pöytääni istahti Veera. Mikä sattuma! Juuri hänen kanssaan olimme sopineet blogikommenteissa nettitreffeistä joku viikko sitten.
Siinä sitten istuimme myöhään yöhön.
Keskustelu oli perinteistä, täydellistä ja mieliinpainuvaa:
- "Minä tykkään YUPista."
- "Mun mielestä ne on ihan p:ja."
Pari tuntia pohjalaista jökötystä.
- "Mä en keksi niistä mitään hyvää".
- "Ai jaa. Otakko vielä yhden?"
Siinä näkyi meidän suomalaiskansallinen heimosekoituksemme. Naisessahan on aika monta palaa maailmaa, noin niinku geeniperinteen kannalta tarkasteltuna.
Nukkumatti lenteli sitten pöytään.
torstaina, toukokuuta 19, 2005
Kerro, kerro, kuvastin
Amerikkalaisella Newsweek-aikakauslehdellä on yritystä. Taannoin se lööppaili jutulla, jossa kerrottiin Guantanamossa käytettävän uskonnollisten tunteiden halveksuntaa osana vankien murtamistaktiikkaa. Koraania oli lehden mukaan kuulustelujen yhteydessä revitty, irrotetut sivut heitetty vessanpönttöön, niiden päälle oli tehty tarpeita ja vielä vedetty pöntöstä alas. Lähteen piti olla armeijasta.
Afganistanissa ja muissa islamilaisissa maissa artikkelin tästä kohdasta nousi metakka, joka oli suurempi kuin se, mikä aiheutuu siitä, että vankeja pidetään vangittuna vastoin kansainvälisiä pelisääntöjä ja jopa kuolee ilman selityksiä.
Maailmassa on siis paljon alueita, jossa uskonnollisilla tunteilla on merkitystä enemmän kuin täällä nakkikioskin jonon järjestyksellä ja talvisodalla yhteensä. Tämän te kaikki paavinpilkkaajat voisitte Blogistanissakin joskus muistaa, vaikka anonymiteetti ja suomen kieli suojaavatkin aika hyvin kaikkein henkilökohtaisimmilta loukkauksilta. Huumorikirjoittelun toki ymmärrän, mutta mielestäni tarpeeton uskonnollisten tunteiden kohteiden loukkaaminen on tuomittavaa.
Meidän onnemme on, että katolilaiset eivät suomalaista blogistankommentointia esimerkiksi paavinvaihdoksen yhteydessä lue. Voisivat vaikka vähän suutahtaa. Vielä paremmin olemme suojassa islamilaisten tunteiden loukkaamiselta: tiedot ja kontaktit ovat niin vähäisiä, että ei edes osata loukata, yrityskin kaatuu siihen, että kanssaihmiset ovat niin tietämättömiä islamista, etteivät ymmärtäisi osallistua loukkaamiseen. Kaikki on siis niin hyvin kuin takametsässä vain voi olla. Kyllä, viittasin Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Sieltähän tämän monikulttuurisen maan nykytilannetta on aina lähdettävä hahmottamaan. Siis aina.
Minun salaliittolaismieltäni alkoi vaivata se, että mellakoiden laajennuttua Newsweek joutui perumaan juttunsa lähdettä koskevat tiedot. Ensin korjattiin se, että jutun lähde ei olekaan armeijaan liittyvässä asiakirjassa vaan jossakin muussa asiakirjassa. Oliko kyse puolustushallinnosta tai muusta virallisesta lähteestä, ei sitten enää käynytkään ilmi.
Helsingin Sanomat käy suorastaan sarkastiseksi pääkirjoituksessaan pohtiessaan toimittajakollegoidensa ongelmaa, joka nakertaa tiedotusvälineiden luotettavuutta yleensäkin: "Tapaus saattoi siis olla joko totta tai huhua; luotettavaa varmistusta ei saatu. Vahinko oli silloin jo tapahtunut, uutista lainattiin pitkin islamilaista maailmaa ja kiihtymys synnytti tuhoisia mellakoita. Varmasti Newsweekin olisi pitänyt olla huolellisempi. Toimituksen on täytynyt olla selvillä, miten tulenarasta asiasta muslimien pyhän kirjan kohtelussa on aina kysymys."
Kukaan länsimainen toimittaja ei kirjoita siitä rivien välissä heräävästä kysymyksestä, että pakottiko Yhdysvaltain hallitus painostuksellaan Newsweekin muuttamaan kantaansa. Lehdistön näkökulmasta tilanne on muutenkin jo nolo, mutta vaikeneminen tästä oleellisesta seikasta kertoo ainakin minun kaltaiselleni propagandaa tutkineelle paljon. Lehdet pelkäävät länsimaissakin jotakin. Nimittäin oleellisten kysymysten esittämistä.
Islamilaisissa maissa Newsweekin alkuperäinen uutinen uskottiin "syistä, joilla on enemmän tekemistä George W. Bushin hallituksen tunnettujen ja tiedettyjen toimenpiteiden kuin minkään yksityisen lehtiuutisen kanssa", HS pääkirjoittaa ja pitää kertomusta uskottavana sen perusteella, mitä Yhdysvaltojen hallitsemista Guantánamon ja Abu Ghraibin vankiloista on aiemmin todistettavasti kuultu. Uskottavuudesta ei siis kärsikään vain Newsweek, vaan Yhdysvaltain hallitus.
"Washingtonin vastalauseilta vie uskottavuutta jo pelkkä se tosiasia, että se on pitänyt satoja ihmisiä vangittuina ylimääräisiä aikoja ilman asianajajia, yhteyttä omaisiin tai yleensä ulkomaailmaan", HS tuomitsee ja jatkaa: "Vankeja on kuollut Yhdysvaltojen viranomaisten käsissä, ilman että kunnollisia selityksiä olisi saatu. Tietoja, joiden mukaan heitä on luovutettu ulkomaille kidutettaviksi, ei ole uskottavasti kumottu."
Helsingin Sanomat päättää oman historiansa voimakkaimman hyökkäyksen Yhdysvaltoja kohtaan osuvalla, vaikkakin hieman journalismikollektiivin näkökulmaa painottavalla tavalla:
"Newsweek-lehden virhe häipyy merkityksettömäksi George W. Bushin hallituksen vuodesta toiseen noudattamien käytäntöjen rinnalla. Kun puolustusministeri Donald Rumsfeld tahtoi lehdeltä lisää julkisia selityksiä, vaatimusta voi ymmärtää. Samalla häntä itseään ja hallitusta on syytä kehottaa katsomaan peiliin."
Minulla ei ole lehden näkemyksiin paljon korjattavaa. Lisäisin vain sen, että Yhdysvallat on NATO:n johtava valtio ja tässä on pitkälti kysymys sotikasasioista. Pitää siis olla selvillä, minkä kanssa lähtee hippasille. Vai oliko Pertti Salolaisen kehotus liittyä NATO:on kahden vuoden aikana vain yksi tulevan presidenttikilvan teeseistä. Sekin kilpa kun alkaa tänään. Minunkin ehdokkaani ilmoittautuu mukaan.
Afganistanissa ja muissa islamilaisissa maissa artikkelin tästä kohdasta nousi metakka, joka oli suurempi kuin se, mikä aiheutuu siitä, että vankeja pidetään vangittuna vastoin kansainvälisiä pelisääntöjä ja jopa kuolee ilman selityksiä.
Maailmassa on siis paljon alueita, jossa uskonnollisilla tunteilla on merkitystä enemmän kuin täällä nakkikioskin jonon järjestyksellä ja talvisodalla yhteensä. Tämän te kaikki paavinpilkkaajat voisitte Blogistanissakin joskus muistaa, vaikka anonymiteetti ja suomen kieli suojaavatkin aika hyvin kaikkein henkilökohtaisimmilta loukkauksilta. Huumorikirjoittelun toki ymmärrän, mutta mielestäni tarpeeton uskonnollisten tunteiden kohteiden loukkaaminen on tuomittavaa.
Meidän onnemme on, että katolilaiset eivät suomalaista blogistankommentointia esimerkiksi paavinvaihdoksen yhteydessä lue. Voisivat vaikka vähän suutahtaa. Vielä paremmin olemme suojassa islamilaisten tunteiden loukkaamiselta: tiedot ja kontaktit ovat niin vähäisiä, että ei edes osata loukata, yrityskin kaatuu siihen, että kanssaihmiset ovat niin tietämättömiä islamista, etteivät ymmärtäisi osallistua loukkaamiseen. Kaikki on siis niin hyvin kuin takametsässä vain voi olla. Kyllä, viittasin Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Sieltähän tämän monikulttuurisen maan nykytilannetta on aina lähdettävä hahmottamaan. Siis aina.
Minun salaliittolaismieltäni alkoi vaivata se, että mellakoiden laajennuttua Newsweek joutui perumaan juttunsa lähdettä koskevat tiedot. Ensin korjattiin se, että jutun lähde ei olekaan armeijaan liittyvässä asiakirjassa vaan jossakin muussa asiakirjassa. Oliko kyse puolustushallinnosta tai muusta virallisesta lähteestä, ei sitten enää käynytkään ilmi.
Helsingin Sanomat käy suorastaan sarkastiseksi pääkirjoituksessaan pohtiessaan toimittajakollegoidensa ongelmaa, joka nakertaa tiedotusvälineiden luotettavuutta yleensäkin: "Tapaus saattoi siis olla joko totta tai huhua; luotettavaa varmistusta ei saatu. Vahinko oli silloin jo tapahtunut, uutista lainattiin pitkin islamilaista maailmaa ja kiihtymys synnytti tuhoisia mellakoita. Varmasti Newsweekin olisi pitänyt olla huolellisempi. Toimituksen on täytynyt olla selvillä, miten tulenarasta asiasta muslimien pyhän kirjan kohtelussa on aina kysymys."
Kukaan länsimainen toimittaja ei kirjoita siitä rivien välissä heräävästä kysymyksestä, että pakottiko Yhdysvaltain hallitus painostuksellaan Newsweekin muuttamaan kantaansa. Lehdistön näkökulmasta tilanne on muutenkin jo nolo, mutta vaikeneminen tästä oleellisesta seikasta kertoo ainakin minun kaltaiselleni propagandaa tutkineelle paljon. Lehdet pelkäävät länsimaissakin jotakin. Nimittäin oleellisten kysymysten esittämistä.
Islamilaisissa maissa Newsweekin alkuperäinen uutinen uskottiin "syistä, joilla on enemmän tekemistä George W. Bushin hallituksen tunnettujen ja tiedettyjen toimenpiteiden kuin minkään yksityisen lehtiuutisen kanssa", HS pääkirjoittaa ja pitää kertomusta uskottavana sen perusteella, mitä Yhdysvaltojen hallitsemista Guantánamon ja Abu Ghraibin vankiloista on aiemmin todistettavasti kuultu. Uskottavuudesta ei siis kärsikään vain Newsweek, vaan Yhdysvaltain hallitus.
"Washingtonin vastalauseilta vie uskottavuutta jo pelkkä se tosiasia, että se on pitänyt satoja ihmisiä vangittuina ylimääräisiä aikoja ilman asianajajia, yhteyttä omaisiin tai yleensä ulkomaailmaan", HS tuomitsee ja jatkaa: "Vankeja on kuollut Yhdysvaltojen viranomaisten käsissä, ilman että kunnollisia selityksiä olisi saatu. Tietoja, joiden mukaan heitä on luovutettu ulkomaille kidutettaviksi, ei ole uskottavasti kumottu."
Helsingin Sanomat päättää oman historiansa voimakkaimman hyökkäyksen Yhdysvaltoja kohtaan osuvalla, vaikkakin hieman journalismikollektiivin näkökulmaa painottavalla tavalla:
"Newsweek-lehden virhe häipyy merkityksettömäksi George W. Bushin hallituksen vuodesta toiseen noudattamien käytäntöjen rinnalla. Kun puolustusministeri Donald Rumsfeld tahtoi lehdeltä lisää julkisia selityksiä, vaatimusta voi ymmärtää. Samalla häntä itseään ja hallitusta on syytä kehottaa katsomaan peiliin."
Minulla ei ole lehden näkemyksiin paljon korjattavaa. Lisäisin vain sen, että Yhdysvallat on NATO:n johtava valtio ja tässä on pitkälti kysymys sotikasasioista. Pitää siis olla selvillä, minkä kanssa lähtee hippasille. Vai oliko Pertti Salolaisen kehotus liittyä NATO:on kahden vuoden aikana vain yksi tulevan presidenttikilvan teeseistä. Sekin kilpa kun alkaa tänään. Minunkin ehdokkaani ilmoittautuu mukaan.
tiistaina, toukokuuta 17, 2005
Journalistit
Adrian Soto on kirjoittanut Journalisti-lehteen laajahkon jutun taannoisesta Eino Leinon seuran tilaisuudesta.
Adrian näyttää siteeranneen jutusteluani sensuurista melko laajasti, eikä vähälle jää myöskään esitelmöijäkollegani tri Kai Ekholm Yliopiston kirjastosta ja päätoimittaja Grigori Pasko Venäjältä.
Kiintoisaa on myös kirjoittajan ihmettely Journalistiliiton toimimattomuudesta lehdistönvapauden päivänä:
"On kummallista, että meidän oma liitomme SJL ei järjestänyt päivän kunniaksi minkäänlaista tapahtumaa, eikä se ollut mukana ainoassakaan muiden tahojen aiheen tiimoilta järjestämässä tilaisuudessa."
Onhan se. Kummallista.
Adrian näyttää siteeranneen jutusteluani sensuurista melko laajasti, eikä vähälle jää myöskään esitelmöijäkollegani tri Kai Ekholm Yliopiston kirjastosta ja päätoimittaja Grigori Pasko Venäjältä.
Kiintoisaa on myös kirjoittajan ihmettely Journalistiliiton toimimattomuudesta lehdistönvapauden päivänä:
"On kummallista, että meidän oma liitomme SJL ei järjestänyt päivän kunniaksi minkäänlaista tapahtumaa, eikä se ollut mukana ainoassakaan muiden tahojen aiheen tiimoilta järjestämässä tilaisuudessa."
Onhan se. Kummallista.
Ylioppilasmatrikkeli julkaistu
Kun Turku paloi vuonna 1827, tuhkaksi muuttui myös Turun akatemian vanhin opiskelijamatrikkeli. Valtaosa akatemian omaisuudesta, kirjasto ja erikoiskokoelmat tuhoutuivat, mutta ylioppilaat, professorit ja henkilökunta onnistuivat kantamaan vähäisen osan materiaalista turvaan. Palolta säästyneen aineiston avulla Vilhelm Lagus (1821–1909) kokosi ylioppilaiden tiedot teokseensa Album studiosorum academiæ Aboensis, Åbo akademis studentmatrikel å nyo upprättad.
Teos on vanhentunut, sillä uusi tutkimus on tuonut esille paljonkin korjauksia ja täydennyksiä Laguksen tietoihin.
Filosofian maisteri Yrjö Kotivuori on uurastanut aineiston parissa kahdeksan vuotta Uppsalan yliopiston kirjastoa ja Tukholman kuninkaallista kirjastoa myöten. Filosofian maisteri on myös aineiston verkkoon vienyt Tapio Nurminen.
Syntynyt ja verkkoon saatettu Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 on perusteellisesti tarkistettu ja uudistettu. Se sisältää yli 18 000 ylioppilaan tiedot, mutta selvitettyjen sukulaisuussuhteiden myötä tietokanta antaa informaatiota yli 80000 henkilöstä. Erityisesti sukututkimuksen käyttöön soveltuvaa aineistoa siis riittää.
Yliopiston historia -sivut on myös pantu uuteen uskoon Helsingin yliopiston 365-vuotisjuhlan kunniaksi. Filosofian maisteri Pia Österman on aineiston toimittanut emeritusprofessori Matti Klingen kolmiosaisen historiateoksen pohjalta. Viihtyisiä hetkiä historian parissa teillekin.
maanantaina, toukokuuta 16, 2005
Luomisen tuskaa
En tiedä mitä kaikkea luomisen tuskasta on maailmassa kirjoitettu, mutta googletus antaa 22100 vinkkiä muiden kärsimyksen luonteesta. Ilmaisua käytetään tietysti usein symbolisesti.
Symboliikkaa siinä ei kuitenkaan ole. Kun kirjaa pukkaa sisyfosmaisesti, niin symboliikka tahtoo unohtua: ruumis hyppää koneelta sohvalle, aivot jäävät koneelle vaikka käy tupakillakin.
Koko ajan tajuaa, että ei tässä hätää, se on tulossa, mutta ei tule vielä. Tai tulee, mutta ei semmoisena kuin pitäisi. On olo, että se tärkein puuttuu. Silloin pitää keskittyä rutiineihin, asioihin, joiden on joka tapauksessa oltava mukana. Leipätekstiä, ja se suola tulee sitten kun on tullakseen.
"Työsarkaa on kuitenkin jäljellä, sillä mikään teksti ei synny helposti ja nopeasti, vaan se kypsyy vähitellen. Luomisen tuska on tuttua minulle niin kuin kaikille muillekin kirjoittajille", Tuula-Riitta Rahi puhui kuutisen vuotta sitten voimasanojen viljelystä käsittelevässä tutkimuksestaan. Minulla se luomisen tuskan symboliikka toistuu sanattomana ja joskus äänellisenä kirouksena. Se on keskusteluani raksuttavien aivojen kanssa: tekstiä kyllä syntyy, helposti ja nopeastikin, mutta ei aina halutessaan sitä mitä haluaa. Saikohan Rahi väitöksensä valmiiksi?
Itselläni ei ole luottamusta horoskooppeihin, mutta tämän aamu- ja vähän keskipäivän rutistuksen jälkeenkin tulin kanasoppaa siemaillessani lukeneeksi Ilta-Sanomien pläjäyksen: "Olet selvillä, mitä haluat. Ongelmaksi muodostuu, ettet pysty toteuttamaan sitä ihan lähipäivinä. Mitä kärsivällisempi olet, sen suuremmalta voitto tuntuu."
Tera- tai gigapeutin sanomana tuo olisi maksanut maltaita. Juuri sen vuoksi yleensä testaankin mieluummin ensin maltaita.
Onneksi tämä luomisen tuska on jotakin joka on jo koettu ja jonka voi muistaa kuin Pikku Madeleine -leivoksen ikään.
Otin jo Proustin Madeleine-leivoksen käteen. Ihmetyttää se, että kaikki alkavat puhua aina muistamisesta tuon kohtauksen äärellä (Marcel Proust, Kadonnutta aikaa etsimässä, Swannin tie: Combray, s. 53-58), kun melkein koko kohtaus keskittyy sen kuvaamiseen, kuinka vaikeata se on tavoittaa, ja kuinka siitä ei oikein saa kiinni ja jos saa, se ei pysy.
"Proust ei tunnetusti kuvannut teoksissaan elämää sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin tämän elämän elänyt henkilö sen muistaa. Ja toki tämäkin on vielä sanottu epätarkasti ja liian karkealla viritteellä. Sillä muistelevalle kirjailijalle ei pääasia tässä suinkaan ole eletty elämä sinänsä vaan muistojen kutominen, muistamisen penelopentyö. Tai pitäisikö mieluummin puhua unohtamisen penelopenkutimesta? Sillä eikö tahaton muistaminen, Proustin mémoire involontaire, ole paljon lähempänä unohtamista kuin sitä, mitä yleensä kutsutaan muistoksi? Ja eikö tämä spontaanin muistamisen toimintatapa, jossa muisto on kude ja unohdus loimi, ole pikemminkin penelopentyön vastakohta kuin synonyymi?" (Walter Benjamin, tässä sitaatti tämän jutun toisen linkin kautta, kun en viitsi alkaa hyllystä kirjaa etsiä)
Mutta ehkä se johtuu siitä, että lopulta se muistetaan. Jälkeen päin.
Symboliikkaa siinä ei kuitenkaan ole. Kun kirjaa pukkaa sisyfosmaisesti, niin symboliikka tahtoo unohtua: ruumis hyppää koneelta sohvalle, aivot jäävät koneelle vaikka käy tupakillakin.
Koko ajan tajuaa, että ei tässä hätää, se on tulossa, mutta ei tule vielä. Tai tulee, mutta ei semmoisena kuin pitäisi. On olo, että se tärkein puuttuu. Silloin pitää keskittyä rutiineihin, asioihin, joiden on joka tapauksessa oltava mukana. Leipätekstiä, ja se suola tulee sitten kun on tullakseen.
"Työsarkaa on kuitenkin jäljellä, sillä mikään teksti ei synny helposti ja nopeasti, vaan se kypsyy vähitellen. Luomisen tuska on tuttua minulle niin kuin kaikille muillekin kirjoittajille", Tuula-Riitta Rahi puhui kuutisen vuotta sitten voimasanojen viljelystä käsittelevässä tutkimuksestaan. Minulla se luomisen tuskan symboliikka toistuu sanattomana ja joskus äänellisenä kirouksena. Se on keskusteluani raksuttavien aivojen kanssa: tekstiä kyllä syntyy, helposti ja nopeastikin, mutta ei aina halutessaan sitä mitä haluaa. Saikohan Rahi väitöksensä valmiiksi?
Itselläni ei ole luottamusta horoskooppeihin, mutta tämän aamu- ja vähän keskipäivän rutistuksen jälkeenkin tulin kanasoppaa siemaillessani lukeneeksi Ilta-Sanomien pläjäyksen: "Olet selvillä, mitä haluat. Ongelmaksi muodostuu, ettet pysty toteuttamaan sitä ihan lähipäivinä. Mitä kärsivällisempi olet, sen suuremmalta voitto tuntuu."
Tera- tai gigapeutin sanomana tuo olisi maksanut maltaita. Juuri sen vuoksi yleensä testaankin mieluummin ensin maltaita.
Onneksi tämä luomisen tuska on jotakin joka on jo koettu ja jonka voi muistaa kuin Pikku Madeleine -leivoksen ikään.
Otin jo Proustin Madeleine-leivoksen käteen. Ihmetyttää se, että kaikki alkavat puhua aina muistamisesta tuon kohtauksen äärellä (Marcel Proust, Kadonnutta aikaa etsimässä, Swannin tie: Combray, s. 53-58), kun melkein koko kohtaus keskittyy sen kuvaamiseen, kuinka vaikeata se on tavoittaa, ja kuinka siitä ei oikein saa kiinni ja jos saa, se ei pysy.
"Proust ei tunnetusti kuvannut teoksissaan elämää sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin tämän elämän elänyt henkilö sen muistaa. Ja toki tämäkin on vielä sanottu epätarkasti ja liian karkealla viritteellä. Sillä muistelevalle kirjailijalle ei pääasia tässä suinkaan ole eletty elämä sinänsä vaan muistojen kutominen, muistamisen penelopentyö. Tai pitäisikö mieluummin puhua unohtamisen penelopenkutimesta? Sillä eikö tahaton muistaminen, Proustin mémoire involontaire, ole paljon lähempänä unohtamista kuin sitä, mitä yleensä kutsutaan muistoksi? Ja eikö tämä spontaanin muistamisen toimintatapa, jossa muisto on kude ja unohdus loimi, ole pikemminkin penelopentyön vastakohta kuin synonyymi?" (Walter Benjamin, tässä sitaatti tämän jutun toisen linkin kautta, kun en viitsi alkaa hyllystä kirjaa etsiä)
Mutta ehkä se johtuu siitä, että lopulta se muistetaan. Jälkeen päin.
Silmään sattuu
Haihatussarjis on Merja Metsäsen toteuttama mainio sarja lihansyöjäkasvista vegetaristi-emäntänsä hoteissa. Sitä lienee saatavilla myös paperiversiona. [Tähän on tultu: on sanottava "paperikirja", "paperijulkaisu" jne... Siitä seuraa tavallinen paperikirjailija, paperijournalisti ja muita pitkiä yhdyssanoja, jotka kertovat tekijänsä referenttivuosisadan.]
En olisi muuten sinne keksinyt, ellen olisi lukaissut australiassa makaronilaatikon uudestaan löytänyttä taiteellista TP:tä, joka kirjoittaa hauskalla murteella blogiaan life between the shoeboxes: it's been lovely but i have to scream now.
Ei se haita on - kuten otsikosta helposti havaitsee - kaksikielinen blogi, joka ei silti keskity käärmeisiin. Sen avauslogo on hämmentävä: se väittää, että Vaasassa (ent. Nikolainkaupunki) olisi sama aika kuin Helsingissä. Me tiedämme paremmin. Blogissa mainitaan myös Ahvenanmaa, ja kuten Tuntemattoman sotilaan lukeneet, me kaikki periydymme ahvenasta.
Tämän toteamuksen jälkeen kala-allergikon on syytä asettua selälleen, katsoa kaukaiseen kattoon ja huoata syvään.
En olisi muuten sinne keksinyt, ellen olisi lukaissut australiassa makaronilaatikon uudestaan löytänyttä taiteellista TP:tä, joka kirjoittaa hauskalla murteella blogiaan life between the shoeboxes: it's been lovely but i have to scream now.
Ei se haita on - kuten otsikosta helposti havaitsee - kaksikielinen blogi, joka ei silti keskity käärmeisiin. Sen avauslogo on hämmentävä: se väittää, että Vaasassa (ent. Nikolainkaupunki) olisi sama aika kuin Helsingissä. Me tiedämme paremmin. Blogissa mainitaan myös Ahvenanmaa, ja kuten Tuntemattoman sotilaan lukeneet, me kaikki periydymme ahvenasta.
Tämän toteamuksen jälkeen kala-allergikon on syytä asettua selälleen, katsoa kaukaiseen kattoon ja huoata syvään.
sunnuntaina, toukokuuta 15, 2005
Historiallisia hahmoja
Historiallisia hahmoja Kaupunginmuseon tapahtumassa pari vuotta sitten: tässä Hedvig Ulrika Weckström eli pormestari Kuhlbergin rouva.
Pormestari Abraham Wetter ja hahmo, jota en tunnista.
Zacharias Topeliukselta puuttuu tässä parin vuoden takaisessa kuvassa silinteri.
Katumuseo
Helsingin kaupunginmuseon Jere Jäppinen on tehnyt tiedotteen, joka selittää miksi museolaiset ovat töissä näin sunnuntainakin. Jos sää on nätti, voisi tarjolla olevaa spektaakkelia käydä katsomassa Sofian päivänä, siis tänään sunnuntaina 15.5.2005 klo 12-16.
Senaatintorilta Kauppatorille vievällä Sofiankadulla on Katumuseo. Siellä järjestetään tänään ilmainen katutapahtuma, jolla Helsingin kaupunginmuseo ja lähikorttelien yrittäjät juhlistavat vanhan kotikatunsa nimipäivää.
Sofiankatu on Helsingin vanhimpia samoilla sijoillaan säilyneitä katuja. Sen nimenä oli 1600-1700-luvulla Itäinen Kirkkokatu, mutta 1810-luvulla se ristittiin uudelleen Venäjän keisari Aleksanteri I:n äidin mukaan. Äidin nimenä Venäjän historiassa on Maria Feodorovna, mutta syntyjään hän oli Württenbergin prinsessa Sofia Dorotea Augusta. Katu on säilynyt meidän aikaamme asti yhtä kapeana kuin se oli 1700-luvulla, mikä tuo sille erityistä historiallista ilmapiiriä leveiden katujen Helsingissä.
Tähän vuosittain toistuvaan tapahtumaan on rakennettu joku teema. Tänä vuonna esitellään suomalaisten nimipäiväperinteiden kirjoa nimipäiväkuusesta nimipäivänukkeen. Tavan mukaan Sofian päivään kuuluvat myös Helsingin historiaan liittyvät "historialliset hahmot, musiikki, ilmapallot, lastenohjelma ja iloinen vilske".
Nimipäivän vietto on nykyään suomalainen ja ruotsalainen erikoisuus, mutta myös Puolassa ja Latviassa tapa tunnetaan, Norjassakin jossain määrin ja Virossa tapaa elvytetään. Nimipäivän vieton juuret ulottuvat keskiajalle, mutta varsinaisesti niitä on vietetty meillä vasta runsaat 250 vuotta.
Vanhat nimipäivätavat ovat täälläkin jo unohtuneet - harva koristelee nimipäiväkuusen ja -pöydän tai yllättää ystävänsä nimipäivänukella tai -taululla. Sofian päivänä voi näitä perinteitä käydä katsomassa museossa, tutustua siinä samalla myös entisajan helsinkiläisten etunimiin ja kehitelty on yleisökilpailukin: siinä saa nimetä kilpaa Helsingin kaupunginosia.
Tänään kannattaa harkita myös museokäyntejä. Ilmaiseksi pääsee kaupunginmuseon päärakennuksessa, Sofiankatu 4, pidettävään "Horisontissa Helsinki" -näyttelyyn sekä Senaatintorin kulmalta löytyvän Sederholmin talon "1809 - eri teille" -näyttelyyn. Molemmissa järjestetään myös opastuksia.
Kino Engelissä esitetään Helsinki-elokuvia, muun muassa uutta Helsinki ja kevät -koostetta. Se on museon tutkijavoimin koottu Yleisradion kokoelmista. Joukossa on aika mageita juttuja.
Ja muuta ohjelmaakin riittää. Siteeraan Jäppisen esitettä: "Sofian päivään kuuluvat perinteisesti iloinen karnevaalihumu, ilmapallot ja musiikki. Pukinmäen sirkuskoulun etevät nuoret taiteilijat esittelevät taitojaan. Posetiivari veivaa markkinamusiikkia, Duo Reimari laulaa ja Helsingin poliisisoittokunnan seitsikko soittaa keväisiä säveliä. Tuttuun tapaan mukana ovat myös Helsingin Wanha Waruswäki ja lähikorttelien yrittäjät."
Sofiankadun Katumuseon ohjelma
klo 12.00 Sofian päivän katutapahtuman avaus
Sofian julistus - pormestari Abraham Wetter 1730-luvulta
avauspuhe - kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Otto Lehtipuu
historiallisten helsinkiläisten kavalkadi punaisella matolla
klo 12.30 Helsingin poliisisoittokunnan seitsikko esiintyy Sofiankadulla
klo 12.45 opastus "Horisontissa Helsinki" -näyttelyssä ja ruotsiksi "1809 - eri teille" -näyttelyssä
klo 13.00 Helsingin Wanhan Waruswäen äksiisi Senaatintorilla
klo 13.15 Pukinmäen sirkuskoulu esiintyy Museokaupan edessä
klo 13.35 Duo Reimari laulaa ja soittaa Museokaupan edessä
klo 13.45 opastus "Horisontissa Helsinki"- ja "1809 - eri teille" -näyttelyissä
klo 14.00 Helsingin poliisisoittokunnan seitsikko esiintyy Sofiankadulla
klo 14.15 Helsingin Wanhan Waruswäen äksiisi Senaatintorilla
klo 14.40 Pukinmäen sirkuskoulu esiintyy Museokaupan edessä
klo 15.00 Historiallisten helsinkiläisten kavalkadi punaisella matolla
klo 15.20 Duo Reimari laulaa ja soittaa Museokaupan edessä
klo 15.40 Pukinmäen sirkuskoulu esiintyy Museokaupan edessä.
Pidettekö tätä mainoksena. Ehei! Tämä on siis osaa aloittamaani Aktivoi Bloggaria -kampanjaa. Pitäisiköhän hakea EU-tukea!
Senaatintorilta Kauppatorille vievällä Sofiankadulla on Katumuseo. Siellä järjestetään tänään ilmainen katutapahtuma, jolla Helsingin kaupunginmuseo ja lähikorttelien yrittäjät juhlistavat vanhan kotikatunsa nimipäivää.
Sofiankatu on Helsingin vanhimpia samoilla sijoillaan säilyneitä katuja. Sen nimenä oli 1600-1700-luvulla Itäinen Kirkkokatu, mutta 1810-luvulla se ristittiin uudelleen Venäjän keisari Aleksanteri I:n äidin mukaan. Äidin nimenä Venäjän historiassa on Maria Feodorovna, mutta syntyjään hän oli Württenbergin prinsessa Sofia Dorotea Augusta. Katu on säilynyt meidän aikaamme asti yhtä kapeana kuin se oli 1700-luvulla, mikä tuo sille erityistä historiallista ilmapiiriä leveiden katujen Helsingissä.
Tähän vuosittain toistuvaan tapahtumaan on rakennettu joku teema. Tänä vuonna esitellään suomalaisten nimipäiväperinteiden kirjoa nimipäiväkuusesta nimipäivänukkeen. Tavan mukaan Sofian päivään kuuluvat myös Helsingin historiaan liittyvät "historialliset hahmot, musiikki, ilmapallot, lastenohjelma ja iloinen vilske".
Nimipäivän vietto on nykyään suomalainen ja ruotsalainen erikoisuus, mutta myös Puolassa ja Latviassa tapa tunnetaan, Norjassakin jossain määrin ja Virossa tapaa elvytetään. Nimipäivän vieton juuret ulottuvat keskiajalle, mutta varsinaisesti niitä on vietetty meillä vasta runsaat 250 vuotta.
Vanhat nimipäivätavat ovat täälläkin jo unohtuneet - harva koristelee nimipäiväkuusen ja -pöydän tai yllättää ystävänsä nimipäivänukella tai -taululla. Sofian päivänä voi näitä perinteitä käydä katsomassa museossa, tutustua siinä samalla myös entisajan helsinkiläisten etunimiin ja kehitelty on yleisökilpailukin: siinä saa nimetä kilpaa Helsingin kaupunginosia.
Tänään kannattaa harkita myös museokäyntejä. Ilmaiseksi pääsee kaupunginmuseon päärakennuksessa, Sofiankatu 4, pidettävään "Horisontissa Helsinki" -näyttelyyn sekä Senaatintorin kulmalta löytyvän Sederholmin talon "1809 - eri teille" -näyttelyyn. Molemmissa järjestetään myös opastuksia.
Kino Engelissä esitetään Helsinki-elokuvia, muun muassa uutta Helsinki ja kevät -koostetta. Se on museon tutkijavoimin koottu Yleisradion kokoelmista. Joukossa on aika mageita juttuja.
Ja muuta ohjelmaakin riittää. Siteeraan Jäppisen esitettä: "Sofian päivään kuuluvat perinteisesti iloinen karnevaalihumu, ilmapallot ja musiikki. Pukinmäen sirkuskoulun etevät nuoret taiteilijat esittelevät taitojaan. Posetiivari veivaa markkinamusiikkia, Duo Reimari laulaa ja Helsingin poliisisoittokunnan seitsikko soittaa keväisiä säveliä. Tuttuun tapaan mukana ovat myös Helsingin Wanha Waruswäki ja lähikorttelien yrittäjät."
Sofiankadun Katumuseon ohjelma
klo 12.00 Sofian päivän katutapahtuman avaus
Sofian julistus - pormestari Abraham Wetter 1730-luvulta
avauspuhe - kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Otto Lehtipuu
historiallisten helsinkiläisten kavalkadi punaisella matolla
klo 12.30 Helsingin poliisisoittokunnan seitsikko esiintyy Sofiankadulla
klo 12.45 opastus "Horisontissa Helsinki" -näyttelyssä ja ruotsiksi "1809 - eri teille" -näyttelyssä
klo 13.00 Helsingin Wanhan Waruswäen äksiisi Senaatintorilla
klo 13.15 Pukinmäen sirkuskoulu esiintyy Museokaupan edessä
klo 13.35 Duo Reimari laulaa ja soittaa Museokaupan edessä
klo 13.45 opastus "Horisontissa Helsinki"- ja "1809 - eri teille" -näyttelyissä
klo 14.00 Helsingin poliisisoittokunnan seitsikko esiintyy Sofiankadulla
klo 14.15 Helsingin Wanhan Waruswäen äksiisi Senaatintorilla
klo 14.40 Pukinmäen sirkuskoulu esiintyy Museokaupan edessä
klo 15.00 Historiallisten helsinkiläisten kavalkadi punaisella matolla
klo 15.20 Duo Reimari laulaa ja soittaa Museokaupan edessä
klo 15.40 Pukinmäen sirkuskoulu esiintyy Museokaupan edessä.
Pidettekö tätä mainoksena. Ehei! Tämä on siis osaa aloittamaani Aktivoi Bloggaria -kampanjaa. Pitäisiköhän hakea EU-tukea!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)