"Suomi paini tärkeän voiton", otsikoi Pekka Aaltonen (HS B11, 4.9.2006) uutisensa tänä aamuna. Me painin ystävät olimme innoissamme, vaikka kuva vieressä hieman hämäsi. Siinä Olli Kunnari "iskee" ja pari virolaista nousee "torjuntaan".
Ainakaan mattopainista ei ollut kyse, vaikka painin säännöt ovatkin jatkuvasti muutoksen kourissa, mikä on tehnyt otteluiden seuraamisen vaikeaksi.
Kiinnostavaa muuten on, että Suomen Painiliitto ry ei painin sääntöjä nettisivuillaan kerro. Liekö se ainoa lajiliitto Suomessa, joka ei omia sääntöjään ilmaiseksi jaa uteliaille. Sen sijaan 100 vuotta tänä vuonna täyttävä Painiliitto myy sääntöjään 30 euron hintaan. On sivuilla extraakin. Tässäpä painin historiaa pdf-muodossa: juhlajulkaisu Niskalenkki.
Nuorten painissa ei kovin hyvin mennyt vasta päättyneissä junioreiden maailmanmestaruuskisoissa. Poikkeuksena Ville Pasanen, joka sai 60 kg:n sarjassa pronssia. Taso on nykyisin kova, joten onnitteluihin on erityistä aihetta.
maanantaina, syyskuuta 04, 2006
perjantaina, syyskuuta 01, 2006
Syksy saa, entäs minä?
Kokouksia, tapaamisia, seminaareja, luentopyyntöjä, haastattelupyyntöjä. Huomaa, että syksy on alkanut. Päivyri täyttyy järkyttävällä tahdilla. Elokuu on onnellista aikaa: ehtii kirjoittaa, miettiä ja vähän suunnitellakin tulevaa. Syyskuun alusta painetaan hööki päällä.
Tänään annamme illan Bulgaria by DocPoint -tapahtumalle. Vajaa vuosi sitten, tapahtuman suunnittelun alkaessa, ei ollut aavistustakaan siitä, että bulgarialaisen elokuvan esittely sattuisi näin otolliseen aikaan.
Suomi on nyt EU:n puheenjohtajamaa ja tällä kaudella päätetään Bulgarian EU-jäsenyydestä. Tässä mielessä korkealta valtiolliselta taholta on esitetty toiveita kulttuuriyhteistyön järjestämisestä - keskenään ystävällismielisten kansojen on syytä tutustua toisiinsa.
Elokuva on tietysti parhaita konsteja. Eikä välttämättä kovin kallista.
Vanhastaan tiedämme, että Bulgariassa - kuten monessa muussakin entisessä itäisen Euroopan maassa - osataan tehdä taidetta ja elokuvia. Vilkaisin käytössäni olevaa tietokantaa ja löysin sieltä 217 bulgarialaista elokuvaa: tutuilta näyttäneet olivat neuvostoliittolais-bulgarialaisia yhteistyöelokuvia.
Netistä löytyy jo enemmän. Bulgarialaiset elokuvantekijät ovat järjestäytyneet myös englanniksi ja sen sivuilta löytyy myös pikainen katsaus bulgarialaisen elokuvan historiaan.
Käykääpä katsomassa:
Pe 1.9.2006 Klo 18:00 Andrei Paunov: Georgi and the Butterflies (2004), 60 min. Suomenkielinen tekstitys
La 2.9.2006 Klo 17:00 Zlatina Rousseva: Virtuosi from Nowhere (2005), 70 min. Englanninkielinen tekstitys
La 2.9.2006 Klo 19:00 Adela Peeva: Whose Is This Song? (2003), 70 min. Englanninkielinen tekstitys
Su 3.9.2006 Klo 17:00 Tonislav Hristov: My brother Fedja (2006), 16 min. Englanninkielinen tekstitys
Stephan Komandarev: Alphabet of Hope (2003), 55min. Englanninkielinen tekstitys
Su 3.9.2006 Klo 19:00 Ivan Blagoev: Rubber Band (2002), 23 min. Englanninkielinen tekstitys Anri Koulev: Soulful (2005), 57 min. Englanninkielinen tekstitys
Kaikki näytökset Kiasma-teatterissa (Mannerheiminaukio 2, Helsinki)
Liput maksavat 6 euroa.
Tänään annamme illan Bulgaria by DocPoint -tapahtumalle. Vajaa vuosi sitten, tapahtuman suunnittelun alkaessa, ei ollut aavistustakaan siitä, että bulgarialaisen elokuvan esittely sattuisi näin otolliseen aikaan.
Suomi on nyt EU:n puheenjohtajamaa ja tällä kaudella päätetään Bulgarian EU-jäsenyydestä. Tässä mielessä korkealta valtiolliselta taholta on esitetty toiveita kulttuuriyhteistyön järjestämisestä - keskenään ystävällismielisten kansojen on syytä tutustua toisiinsa.
Elokuva on tietysti parhaita konsteja. Eikä välttämättä kovin kallista.
Vanhastaan tiedämme, että Bulgariassa - kuten monessa muussakin entisessä itäisen Euroopan maassa - osataan tehdä taidetta ja elokuvia. Vilkaisin käytössäni olevaa tietokantaa ja löysin sieltä 217 bulgarialaista elokuvaa: tutuilta näyttäneet olivat neuvostoliittolais-bulgarialaisia yhteistyöelokuvia.
Netistä löytyy jo enemmän. Bulgarialaiset elokuvantekijät ovat järjestäytyneet myös englanniksi ja sen sivuilta löytyy myös pikainen katsaus bulgarialaisen elokuvan historiaan.
Käykääpä katsomassa:
Pe 1.9.2006 Klo 18:00 Andrei Paunov: Georgi and the Butterflies (2004), 60 min. Suomenkielinen tekstitys
La 2.9.2006 Klo 17:00 Zlatina Rousseva: Virtuosi from Nowhere (2005), 70 min. Englanninkielinen tekstitys
La 2.9.2006 Klo 19:00 Adela Peeva: Whose Is This Song? (2003), 70 min. Englanninkielinen tekstitys
Su 3.9.2006 Klo 17:00 Tonislav Hristov: My brother Fedja (2006), 16 min. Englanninkielinen tekstitys
Stephan Komandarev: Alphabet of Hope (2003), 55min. Englanninkielinen tekstitys
Su 3.9.2006 Klo 19:00 Ivan Blagoev: Rubber Band (2002), 23 min. Englanninkielinen tekstitys Anri Koulev: Soulful (2005), 57 min. Englanninkielinen tekstitys
Kaikki näytökset Kiasma-teatterissa (Mannerheiminaukio 2, Helsinki)
Liput maksavat 6 euroa.
Suomen onnellisin mies
Suomen onnellisin mies lienee tänään Kansan Uutisten päätoimittaja. Kun lehdistötukea viimeksi jaettiin, lehteä julkaisevan yhtiön toimitusjohtaja unohti laittaa hakemuksen ajoissa. Kansan Uutiset jäi kokonaan ilman tukea.
Puoluelehdistö on Suomessa ollut ammoisina aikoina hyvin tärkeä. Ne olivat se lähde, josta eri suuntiin menevät poliittiset mielipiteet voitiin lukea. Lehdet esittivät rankkojakin mielipiteitä ja tavoitteet kirjautuivat selvästi monien lukemille sivuille. Tämän moniarvoisuuden tukemiseksi kehitettiin lehdistötuki.
Asian tärkeys on näkynyt viime vuosina erityisesti taloudellisissa vaikeuksissa olleiden maakunnallisten ja levikiltään suhteellisen pienten lehtien kohdalla. Suomalainen maaseutulehdistö on ostettu suuriin konserneihin. Puoluelehdet ovat kutistuneet lähes olemattomiin, vaikka monien maakunnallisten lehtien enemmän tai vähemmän suorat kytkökset ovat toki tallella. Niissä myös tehdään politiikkaa lähes entiseen malliin. Pääkaupunkiseudulta tätä ei oikein näe, ja varsinkin nuoriso on tästä syystä asiasta täysin tietämätön. Koulussahan lehdet eivät ole kovin näkyvästi esillä.
Kokoomuksen politiikkana oli yhteen aikaan Tiedonantajan pudottaminen kokonaan tuen piiristä. Kimmo Sasi sillä oikein elämöi ja osoitti paitsi moniarvoisuuden puutteensa, myös yksisilmäisen poliittisen ajattelunsa. Lehdistön reagointi oli yllättävän yksimielistä: poliittisilla perusteilla ei tukea pidä lopettaa.
Kansan Uutisetkin on nyt päässyt tästä ahdingosta, sillä sille järjestetyssä erikoisannissa valtio antoi lehdelle 575 000 euroa. Se on lähes 30 prosenttia vähemmän kuin lehti olisi todennäköisesti saanut, jos hakemus olisi tullut ajoissa. Mutta silti uskon, että lehden päätoimittaja on onnellinen. Onnittelut Jannelle!
Moni ei varmasti lue Kansan Uutisia. Aika harvoin itsekin. Siksi ehkä pieni pääkirjoituspotpuri voi olla vanhemmille muisto menneistä hyvistä poliittista ajoista. Nuorille se voi olla esimerkki siitä, että politiikasta voi vieläkin kirjoittaa. Esimerkiksi opiskelijoille tämä voi olla hyödyllistä luettavaa.
Puoluelehdistö on Suomessa ollut ammoisina aikoina hyvin tärkeä. Ne olivat se lähde, josta eri suuntiin menevät poliittiset mielipiteet voitiin lukea. Lehdet esittivät rankkojakin mielipiteitä ja tavoitteet kirjautuivat selvästi monien lukemille sivuille. Tämän moniarvoisuuden tukemiseksi kehitettiin lehdistötuki.
Asian tärkeys on näkynyt viime vuosina erityisesti taloudellisissa vaikeuksissa olleiden maakunnallisten ja levikiltään suhteellisen pienten lehtien kohdalla. Suomalainen maaseutulehdistö on ostettu suuriin konserneihin. Puoluelehdet ovat kutistuneet lähes olemattomiin, vaikka monien maakunnallisten lehtien enemmän tai vähemmän suorat kytkökset ovat toki tallella. Niissä myös tehdään politiikkaa lähes entiseen malliin. Pääkaupunkiseudulta tätä ei oikein näe, ja varsinkin nuoriso on tästä syystä asiasta täysin tietämätön. Koulussahan lehdet eivät ole kovin näkyvästi esillä.
Kokoomuksen politiikkana oli yhteen aikaan Tiedonantajan pudottaminen kokonaan tuen piiristä. Kimmo Sasi sillä oikein elämöi ja osoitti paitsi moniarvoisuuden puutteensa, myös yksisilmäisen poliittisen ajattelunsa. Lehdistön reagointi oli yllättävän yksimielistä: poliittisilla perusteilla ei tukea pidä lopettaa.
Kansan Uutisetkin on nyt päässyt tästä ahdingosta, sillä sille järjestetyssä erikoisannissa valtio antoi lehdelle 575 000 euroa. Se on lähes 30 prosenttia vähemmän kuin lehti olisi todennäköisesti saanut, jos hakemus olisi tullut ajoissa. Mutta silti uskon, että lehden päätoimittaja on onnellinen. Onnittelut Jannelle!
Moni ei varmasti lue Kansan Uutisia. Aika harvoin itsekin. Siksi ehkä pieni pääkirjoituspotpuri voi olla vanhemmille muisto menneistä hyvistä poliittista ajoista. Nuorille se voi olla esimerkki siitä, että politiikasta voi vieläkin kirjoittaa. Esimerkiksi opiskelijoille tämä voi olla hyödyllistä luettavaa.
torstaina, elokuuta 31, 2006
Ylen arkistot auki
Forssan Lehti kirjoitti eilen 30.8.2006, että Yleisradio avaa arkistonsa yleisön käyttöön 9. syyskuuta. Elävä arkisto, kuten sitä kutsutaan, tarjoaa lehden mukaan satoja tunteja kuvaa ja ääntä viimeisen sadan vuoden ajalta.
Palvelusta löytyy mm. 160 tuntia elävää kuvaa, 550 tuntia ääntä, 2 500 valokuvaa ja yli 2 200 tausta-artikkelia.
Lisänä on ympäri vuorokauden toimiva nettiradio, joka lähettää ohjelmaa menneiltä päiviltä aina nykyhetkeen. Nettiradion tarjontaa voi kuunnella Radio Peilin taajuuksilla.
Ylen arkistot avautuvat osoitteissa www.yle.fi/elavaarkisto ja svenska.yle.fi/arkivet.
Palvelusta löytyy mm. 160 tuntia elävää kuvaa, 550 tuntia ääntä, 2 500 valokuvaa ja yli 2 200 tausta-artikkelia.
Lisänä on ympäri vuorokauden toimiva nettiradio, joka lähettää ohjelmaa menneiltä päiviltä aina nykyhetkeen. Nettiradion tarjontaa voi kuunnella Radio Peilin taajuuksilla.
Ylen arkistot avautuvat osoitteissa www.yle.fi/elavaarkisto ja svenska.yle.fi/arkivet.
tiistaina, elokuuta 29, 2006
Historiallisia muistiinpanoja II
Kirjoittelen paraikaa laajahkoa esitystä Ilmari Unhon elokuvasta Kirkastettu sydän (1943). Elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa televisiossa vuonna 1975. Sen uskaltautui ottamaan ohjelmistoonsa MTV Yleisradion kakkosverkossa. Asiasta nostivat kohun taistolaiset, jotka suuntasivat kritiikkinsä Yleisradion johtoa vastaan.
Tässäpä kommentaaria, ote luonnoksesta tekstikseni:
Pahimmin Suomessa ärähti arvattavasti Tiedonantaja (14.10.1975). "Johtaja Paloheimon valvonnassa oleva TV 2 lähetti lauantaina parhaaseen katseluaikaan vuonna 1943 valmistetun kotimaisen elokuva Kirkastettu sydän, joka oli alusta loppuun peittelemätöntä sotapropagandaa. Elokuvan tarkoituksena aikanaan olikin Neuvostoliiton vastaisen "koti–isänmaa–uskonto" –hengen lietsominen sekä työläisten houkutteleminen suurporvariston seikkailupolitiikan välineeksi." Tiedonantajan toimitus piti elokuvan esittämistä 30 vuotta sodan jälkeen vieläkin perusteettomampana kuin se oli ollut vuonna 1943.
Lehti piti elokuvan esittämistä myös avoimena Neuvostoliiton ja Suomen tuolloisen ulkopolitiikan vastaisena provokaationa, josta tv-johtaja Pertti Paloheimo oli täydessä vastuussa. Lehti kiinnitti huomiota myös edellisenä talvena lähetettyyn Juhani Sipilän radio-ohjelmaan Äänislinnan sotaradiosta, mikä "sai laajan tuomion neuvostovastaisuutensa takia."
Näiden esimerkkien avulla Tiedonantaja kiihdytti lukijakuntaansa tuomitsemaan television tuolloinen politiikka, mistä esimerkkinä oli myös juuri Nobel-palkinnon saaneen "Andrei Saharoville annettu laaja myönteinen julkisuus varsinkin tv-uutisissa". Näitä lehti piti NATO-Norjan oikeistopiirien tuotoksina samaan aikaan kun Neuvostoliiton kanta tuotiin mahdollisimman epäselvästi julki. Siksi Yleisradion johtoa vaadittiin astuuseen neuvostovastaisesta ohjelmapolitiikasta.
Ilmeisesti Tiedonantajan hälyttämänä myös neuvostoliittolainen sanomalehti Sovjetskaja Rossija otsikoi viikkoa esityksen jälkeen (18.10) kirjoituksensa "Menneisyyden varjoja". Siinä se totesi, ettei Suomen television esittämä 30 vuotta vanha elokuva ilmeisesti ollut esillä "taiteellisten omianisuuksiensa vuoksi", sillä syy oli suomalaisten lehtien mukaan kokonaan toinen. "Elokuva on tehty vuonna 1943 ja sillä on selvä Neuvostoliiton vastainen suunauts. Samalla se on, koska se ylistää menneisyyttä, myös suunnattu Suomen rauhaa rakastavaa ulkopolitiikkaa vastaan", lehti kirjoitti.
"Kenellä oli oikeastaan tarvetta liikuttaa arkistopölyä Suomen television kokoelmissa", Sovetskaja Rossija kysyi. "Kysesssä olivat ilmeisesti ne, jotka eivät ole tyytyväisiä ystävällisten hyvien naapurisuhteiden kehittymiseen Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Kirkastettu sydän ei kirkasta mitään. Sen sijaan se heittää vain menneisyyden varjon kahden maan kansojen välisten uudenlaisten suhteiden ylle", Sovetskaja Rossija tuomitsi.
"Menneisyyteen kohdistuvia viittauksia, joilla on aivan tietty tarkoitus, ei suinkaan esiinny ensimmäistä kertaa Suomen radiossa ja televisiossa. Kuten Suomen lehdistöstä ilmenee, tapahtuu ei niinkään harvoin, että radion ja television lähetyksillä on Neuvostoliiton vas-tainen suuntaus", lehti jatkoi viitaten Juhani Sipilän mainittuun radio-ohjelmaan.
"Sen vuoksi on täysin luonnollista, että tällaiset esiintymiset, jotka on tarkoitettu sabotaashiksi suomalais-neuvostoliittolaisia ystävyyssuhteita vastaan, saavat osakseen jyrkän tuomitsemisen Suomen suuren yleisön laajojen kerrosten taholta", Sovetskaja Rossijaan kirjoittanut V. Teplov päätti artikkelinsa.
Sovetskaja Rossijan kirjoittelusta innostui kampanjaan mukaan myös Kansan Uutiset. Hilkka Vuori kirjoitti ("Kahdenlaisia äitejä sodan vuosilta", 20.10.1975) elokuvan herättäneen suuttumusta "edistyksellisen tv-yleisön piirissä, edustaahan se neuvostovastaisen sodan propagandaa puhdasverisimmillään. Siinä uhotaan onnea kun saadaan lähteä rintamalle rakastetun kirkkoherrasotilaan johdolla, siinä äidit ovat kiitollisia, kun ovat synnyttäneet lapsia kaatumaan rintamilla. Aivan ilmeisesti sodan vuosina löytyi juuri tällaisia yksilöitä, mutta oleellista on, että elokuvan näkökulma on niin kapea, että se antaa väistämättä täysin valheellisen kuvan sotavuosien suomalaisista."
Hilkka Vuori puuttui myös elokuvan propagandistisuuteen sanomalla sen tarjoavan kouluesimerkin siitä, millaisen "yksipuolisen propagandan voimalla valhekuva Suomen kansan 'yksimielisyydestä' pidettiin." Siitä oli syytä muistuttaa myös vuonna 1975. "Selittäköönpä yksikin porvari tämän jälkeen taiteen puolueettomuutta ja ennen kaikkea puolueettomuutta niinä 'onnellisina vuosina', jolloin työväen ääni ei seulaa läpäissyt." Hän nosti Kirkastetun sydämen vastapainoksi Anni Rotkon näytelmän Sankariäiti, jossa esillä oli "kaatuneen sotilaan äidin suru ja lohduttomuus, hänen äidinrakkauteen pohjautuva suojeluvaistonsa nuorimmaisen, rintamalta pois lähteneen pojan toimien edessä, vaikka hän ei niiden syvää merkitystä ymmärräkään. Mukana on myös sodan mielettömyydesätä kyllikseen saanut poika [-- --] Raimo ja hänen taustallaan yllättäen kadonnut sotatoveri, joka oli uskaltanut esittää virallisesta linjasta poikenneen näkemyksen sodan syistä ja kuluista. Mukana on myös vaistomaisesti sotaa vieroksuva naapurin nuori vaimo [-- --] – hänkin eräs osa Suomen kansan rikasta monivivahteisuutta."
Uuden Suomen vastineen kirjoitti nimimerkki M.o.t. (Sotafilmin arvio, 21.10.1975), joka piti MTV:n "uskallusta tarjota elokuva tämän päivän yleisölle kunnioitettavana", sillä nyt asiat voitiin ottaa asioina ja voitiin "erottaa tunteet tunteiksi". Nimimerkin mukaan elokuva onnistui välittämään monia kotirintamalla käydyn henkisen kamppailun tunnelmia "aidosti ja mieltä koskettavaksi". Maan itsenäisyyden ollessa vaakalaudalla, elämänarvot oli pantava uuteen järjestykseen. Esimerkiksi sankarihautajaisia kuvaava kohta "kohotti katsojan toivon ja epätoivon harjalle, näiden vastakkaisten tunteiden oudon lujaan liitokseen. Sotavuosilt tuttu ilmiö, sotilaiden kokema oman kohtalon ennalta aavistaminen palautui elokuvasta tuttuna mieleen."
M.o.t. tunnusti, että Kirkastetun sydämen "korulauseisiin tukeutuva" oli "nykypäivälle vierasta" ja esimerkiksi elokuvan edustama pidättelemätön uhrivalmius vaikutti jälkikäteen epätarkoituksenmukaiselta. "Kuitenkin nämä olivat eräitä sota-ajan ihmisyyden ilmenemismuotoja kuten myös kommunistien rintamakarkuruus tai pinojen polttaminen." M.o.t päätteli, että aika on kyosä sille, että "suomalainen alkaa uskaltaa katsoa menneisyyden albumista omaa kuvaansa. Tässä ei pitäisi olla mitään epäluonnollista."
M.o.t. kritikoi Hilkka Vuoren kirjoitusta suoraan sanomalla, että arvostelija ei pysty antamaan mitään esimerkkiä filmin neuvostovastaisuudesta. "Väitetystä kapeudestaan huolimatta isänmaan edun kaiken muun yläpuolelle asettava katsomus oli kantava. Filmissä oli muutamia kohtauksia malliksi, että kansakunnan enemmistö ajatteli sittenkin samalla tavalla. Asiaa ei osattu ilmaista yhtä kaunopuheisesti yhteisen kansan parissa kuin pappilapiireissä, joten kapeuskin on melko näennäistä."
M.o.t.:n loppupäätelmä kuvasi sodan historiallisesta tulkinnasta ja jälkiseurauksista vallinnutta kahtiajakoa vasemmistolaisen ja oikeistolaisen välillä: "Ne yli-inhimillisiltä vaikuttavat ponnistelut, joita Kirkastettu sydän -filmissä kuvattiin, tuottivat toivotun tuloksen. Kansa ja sen yhteiskuntajärjestelmä säilyivät. Rintamalla olleet ja suuri osa karjalaisista joutuivat antamaan enemmän kuin muut. Siihen kiittämättömyyteen nähden, mitä rintamamiehiä ja –naisia kohtaan on osoitettu, uhri tuntuu liian suurelta. Tämä ajatus painoi mieltä Kirkastetun sydämen aikana monta kertaan. Mainosten aiheuttamat katkot suorastaan voimistivat tätä kiittämättömyyden vaikutelmaa. Paljon keskustelua on Kirkastettu sydän aiheuttanut myös yleisön piirissä. Hyvä on, että kipeistäkin asioista puhutaan."
Julkinen keskustelu jatkui, kun ohjelmapäällikkö Tauno Äijälä vastasi Katso-lehden kysymyksiin marraskuun alussa 1975. Hän kertoi elokuvaa "seulotun tarkkaan läpi" ennen lähetystä, mutta joidenkin mielestä saksiminenkaan ei tehnyt sitä esityskelpoiseksi. Ohjelmapäivystykseen oli tullut kymmenkunta soittoa, joissa tasapuolisesti syytettiin elokuvaa joko sotapropagandistiseksi tai kiiteltiin sen lähettämistä.
"Olemme vuosien mittaan systemaattisesti näyttäneet MTV:ssä kaikki vanhat kotimaiset elokuvat ennen kuin mustavalkoisten elokuvien aika tv:ssä on auttamattomasti ohi. Erityisellä huolella olemme tarkastaneet vuosina 1939-1943 tehdyt elokuvat ja Kirkastetusta sydämestä oli leikattu kymmenkunta minuuttia pois sellaisia sävyjä, joiden katsottiin olevan toimiluvassa säädetyn ulkopoliittisen hengen vastaisia", Äijälä kertoi Katso-lehdelle. (3.11.1975)
Tässäpä kommentaaria, ote luonnoksesta tekstikseni:
Pahimmin Suomessa ärähti arvattavasti Tiedonantaja (14.10.1975). "Johtaja Paloheimon valvonnassa oleva TV 2 lähetti lauantaina parhaaseen katseluaikaan vuonna 1943 valmistetun kotimaisen elokuva Kirkastettu sydän, joka oli alusta loppuun peittelemätöntä sotapropagandaa. Elokuvan tarkoituksena aikanaan olikin Neuvostoliiton vastaisen "koti–isänmaa–uskonto" –hengen lietsominen sekä työläisten houkutteleminen suurporvariston seikkailupolitiikan välineeksi." Tiedonantajan toimitus piti elokuvan esittämistä 30 vuotta sodan jälkeen vieläkin perusteettomampana kuin se oli ollut vuonna 1943.
Lehti piti elokuvan esittämistä myös avoimena Neuvostoliiton ja Suomen tuolloisen ulkopolitiikan vastaisena provokaationa, josta tv-johtaja Pertti Paloheimo oli täydessä vastuussa. Lehti kiinnitti huomiota myös edellisenä talvena lähetettyyn Juhani Sipilän radio-ohjelmaan Äänislinnan sotaradiosta, mikä "sai laajan tuomion neuvostovastaisuutensa takia."
Näiden esimerkkien avulla Tiedonantaja kiihdytti lukijakuntaansa tuomitsemaan television tuolloinen politiikka, mistä esimerkkinä oli myös juuri Nobel-palkinnon saaneen "Andrei Saharoville annettu laaja myönteinen julkisuus varsinkin tv-uutisissa". Näitä lehti piti NATO-Norjan oikeistopiirien tuotoksina samaan aikaan kun Neuvostoliiton kanta tuotiin mahdollisimman epäselvästi julki. Siksi Yleisradion johtoa vaadittiin astuuseen neuvostovastaisesta ohjelmapolitiikasta.
Ilmeisesti Tiedonantajan hälyttämänä myös neuvostoliittolainen sanomalehti Sovjetskaja Rossija otsikoi viikkoa esityksen jälkeen (18.10) kirjoituksensa "Menneisyyden varjoja". Siinä se totesi, ettei Suomen television esittämä 30 vuotta vanha elokuva ilmeisesti ollut esillä "taiteellisten omianisuuksiensa vuoksi", sillä syy oli suomalaisten lehtien mukaan kokonaan toinen. "Elokuva on tehty vuonna 1943 ja sillä on selvä Neuvostoliiton vastainen suunauts. Samalla se on, koska se ylistää menneisyyttä, myös suunnattu Suomen rauhaa rakastavaa ulkopolitiikkaa vastaan", lehti kirjoitti.
"Kenellä oli oikeastaan tarvetta liikuttaa arkistopölyä Suomen television kokoelmissa", Sovetskaja Rossija kysyi. "Kysesssä olivat ilmeisesti ne, jotka eivät ole tyytyväisiä ystävällisten hyvien naapurisuhteiden kehittymiseen Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Kirkastettu sydän ei kirkasta mitään. Sen sijaan se heittää vain menneisyyden varjon kahden maan kansojen välisten uudenlaisten suhteiden ylle", Sovetskaja Rossija tuomitsi.
"Menneisyyteen kohdistuvia viittauksia, joilla on aivan tietty tarkoitus, ei suinkaan esiinny ensimmäistä kertaa Suomen radiossa ja televisiossa. Kuten Suomen lehdistöstä ilmenee, tapahtuu ei niinkään harvoin, että radion ja television lähetyksillä on Neuvostoliiton vas-tainen suuntaus", lehti jatkoi viitaten Juhani Sipilän mainittuun radio-ohjelmaan.
"Sen vuoksi on täysin luonnollista, että tällaiset esiintymiset, jotka on tarkoitettu sabotaashiksi suomalais-neuvostoliittolaisia ystävyyssuhteita vastaan, saavat osakseen jyrkän tuomitsemisen Suomen suuren yleisön laajojen kerrosten taholta", Sovetskaja Rossijaan kirjoittanut V. Teplov päätti artikkelinsa.
Sovetskaja Rossijan kirjoittelusta innostui kampanjaan mukaan myös Kansan Uutiset. Hilkka Vuori kirjoitti ("Kahdenlaisia äitejä sodan vuosilta", 20.10.1975) elokuvan herättäneen suuttumusta "edistyksellisen tv-yleisön piirissä, edustaahan se neuvostovastaisen sodan propagandaa puhdasverisimmillään. Siinä uhotaan onnea kun saadaan lähteä rintamalle rakastetun kirkkoherrasotilaan johdolla, siinä äidit ovat kiitollisia, kun ovat synnyttäneet lapsia kaatumaan rintamilla. Aivan ilmeisesti sodan vuosina löytyi juuri tällaisia yksilöitä, mutta oleellista on, että elokuvan näkökulma on niin kapea, että se antaa väistämättä täysin valheellisen kuvan sotavuosien suomalaisista."
Hilkka Vuori puuttui myös elokuvan propagandistisuuteen sanomalla sen tarjoavan kouluesimerkin siitä, millaisen "yksipuolisen propagandan voimalla valhekuva Suomen kansan 'yksimielisyydestä' pidettiin." Siitä oli syytä muistuttaa myös vuonna 1975. "Selittäköönpä yksikin porvari tämän jälkeen taiteen puolueettomuutta ja ennen kaikkea puolueettomuutta niinä 'onnellisina vuosina', jolloin työväen ääni ei seulaa läpäissyt." Hän nosti Kirkastetun sydämen vastapainoksi Anni Rotkon näytelmän Sankariäiti, jossa esillä oli "kaatuneen sotilaan äidin suru ja lohduttomuus, hänen äidinrakkauteen pohjautuva suojeluvaistonsa nuorimmaisen, rintamalta pois lähteneen pojan toimien edessä, vaikka hän ei niiden syvää merkitystä ymmärräkään. Mukana on myös sodan mielettömyydesätä kyllikseen saanut poika [-- --] Raimo ja hänen taustallaan yllättäen kadonnut sotatoveri, joka oli uskaltanut esittää virallisesta linjasta poikenneen näkemyksen sodan syistä ja kuluista. Mukana on myös vaistomaisesti sotaa vieroksuva naapurin nuori vaimo [-- --] – hänkin eräs osa Suomen kansan rikasta monivivahteisuutta."
Uuden Suomen vastineen kirjoitti nimimerkki M.o.t. (Sotafilmin arvio, 21.10.1975), joka piti MTV:n "uskallusta tarjota elokuva tämän päivän yleisölle kunnioitettavana", sillä nyt asiat voitiin ottaa asioina ja voitiin "erottaa tunteet tunteiksi". Nimimerkin mukaan elokuva onnistui välittämään monia kotirintamalla käydyn henkisen kamppailun tunnelmia "aidosti ja mieltä koskettavaksi". Maan itsenäisyyden ollessa vaakalaudalla, elämänarvot oli pantava uuteen järjestykseen. Esimerkiksi sankarihautajaisia kuvaava kohta "kohotti katsojan toivon ja epätoivon harjalle, näiden vastakkaisten tunteiden oudon lujaan liitokseen. Sotavuosilt tuttu ilmiö, sotilaiden kokema oman kohtalon ennalta aavistaminen palautui elokuvasta tuttuna mieleen."
M.o.t. tunnusti, että Kirkastetun sydämen "korulauseisiin tukeutuva" oli "nykypäivälle vierasta" ja esimerkiksi elokuvan edustama pidättelemätön uhrivalmius vaikutti jälkikäteen epätarkoituksenmukaiselta. "Kuitenkin nämä olivat eräitä sota-ajan ihmisyyden ilmenemismuotoja kuten myös kommunistien rintamakarkuruus tai pinojen polttaminen." M.o.t päätteli, että aika on kyosä sille, että "suomalainen alkaa uskaltaa katsoa menneisyyden albumista omaa kuvaansa. Tässä ei pitäisi olla mitään epäluonnollista."
M.o.t. kritikoi Hilkka Vuoren kirjoitusta suoraan sanomalla, että arvostelija ei pysty antamaan mitään esimerkkiä filmin neuvostovastaisuudesta. "Väitetystä kapeudestaan huolimatta isänmaan edun kaiken muun yläpuolelle asettava katsomus oli kantava. Filmissä oli muutamia kohtauksia malliksi, että kansakunnan enemmistö ajatteli sittenkin samalla tavalla. Asiaa ei osattu ilmaista yhtä kaunopuheisesti yhteisen kansan parissa kuin pappilapiireissä, joten kapeuskin on melko näennäistä."
M.o.t.:n loppupäätelmä kuvasi sodan historiallisesta tulkinnasta ja jälkiseurauksista vallinnutta kahtiajakoa vasemmistolaisen ja oikeistolaisen välillä: "Ne yli-inhimillisiltä vaikuttavat ponnistelut, joita Kirkastettu sydän -filmissä kuvattiin, tuottivat toivotun tuloksen. Kansa ja sen yhteiskuntajärjestelmä säilyivät. Rintamalla olleet ja suuri osa karjalaisista joutuivat antamaan enemmän kuin muut. Siihen kiittämättömyyteen nähden, mitä rintamamiehiä ja –naisia kohtaan on osoitettu, uhri tuntuu liian suurelta. Tämä ajatus painoi mieltä Kirkastetun sydämen aikana monta kertaan. Mainosten aiheuttamat katkot suorastaan voimistivat tätä kiittämättömyyden vaikutelmaa. Paljon keskustelua on Kirkastettu sydän aiheuttanut myös yleisön piirissä. Hyvä on, että kipeistäkin asioista puhutaan."
Julkinen keskustelu jatkui, kun ohjelmapäällikkö Tauno Äijälä vastasi Katso-lehden kysymyksiin marraskuun alussa 1975. Hän kertoi elokuvaa "seulotun tarkkaan läpi" ennen lähetystä, mutta joidenkin mielestä saksiminenkaan ei tehnyt sitä esityskelpoiseksi. Ohjelmapäivystykseen oli tullut kymmenkunta soittoa, joissa tasapuolisesti syytettiin elokuvaa joko sotapropagandistiseksi tai kiiteltiin sen lähettämistä.
"Olemme vuosien mittaan systemaattisesti näyttäneet MTV:ssä kaikki vanhat kotimaiset elokuvat ennen kuin mustavalkoisten elokuvien aika tv:ssä on auttamattomasti ohi. Erityisellä huolella olemme tarkastaneet vuosina 1939-1943 tehdyt elokuvat ja Kirkastetusta sydämestä oli leikattu kymmenkunta minuuttia pois sellaisia sävyjä, joiden katsottiin olevan toimiluvassa säädetyn ulkopoliittisen hengen vastaisia", Äijälä kertoi Katso-lehdelle. (3.11.1975)
maanantaina, elokuuta 28, 2006
New Orleansista vuosi
Hirmumyrsky Ernesto näyttää suuntaavaan muualle, ja vuosi Katrinan jälkeen New Orleansissa todetaan, etteivät suojapadot tai edes niiden suunnitelmat ole vieläkään kunnossa.
Edellä linkattu sivusto kerää uusimmat uutiset ja tarjoaa valtavasti kuvalinkkejä. Sivustoa katsellessa tulee pessimistinen olo.
New Orleans ei taida koskaan nousta tuhkasta Feeniksin lailla. Eikä se taida nousta aaltojenkaan jäljiltä. Onko edessä vain uusi katastrofi?
Edellä linkattu sivusto kerää uusimmat uutiset ja tarjoaa valtavasti kuvalinkkejä. Sivustoa katsellessa tulee pessimistinen olo.
New Orleans ei taida koskaan nousta tuhkasta Feeniksin lailla. Eikä se taida nousta aaltojenkaan jäljiltä. Onko edessä vain uusi katastrofi?
sunnuntaina, elokuuta 27, 2006
Rauman festarikuvia
Rauman festareiden logo.
Elokuvia esitettiin myös elokuvateatteri Iso-Hannussa. Sää suosi festareita.
Satuin paikalle kun kärpäslätkämuseo sai uuden lahjoituksen. Uusin lätkä in IKEAsta.
Tapio Koivukari tulkkasi islantilaisohjaaja Àgúst Gudmundssonia, jonka uusin Lokkien kirkuna nähtiin festareilla. Mainiosta elokuvasta on tekeillä englantilaistettu versio.
Vanha lyseo Raumalla on komea rakennus.
Vanha raatihuone, jonka eteen vihre� j�ttil�iskokoinen roskalaatikko oli sijoitettu kuin turistikuvia varten.
Rauman torilla tehtiin arkeologisia kaivauksia.
Kitukrann on vanha katu, leveydeltään reilut kaksi metriä.
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Väitösuutisia
Taideteollisen korkeakoulun tiedotus pelaa näemmä hyvin:
Perjantai 13.10.2006 klo 12, Mediakeskus Lume, Sampo-salissa väittelee TaiKin loppututkinnon suorittanut Jouko Aaltonen (Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto)
aiheesta : Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa. Dokumenttielokuva ja sen tekoprosessi, Vastaväittäjä: valtiotieteiden tri Jari Sedergren, Suomen elokuva-arkisto
Kustos: taiteen tri Eeva Kurki. Tied. kirsi.rinne@uiah.fi
Perjantai 13.10.2006 klo 12, Mediakeskus Lume, Sampo-salissa väittelee TaiKin loppututkinnon suorittanut Jouko Aaltonen (Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto)
aiheesta : Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa. Dokumenttielokuva ja sen tekoprosessi, Vastaväittäjä: valtiotieteiden tri Jari Sedergren, Suomen elokuva-arkisto
Kustos: taiteen tri Eeva Kurki. Tied. kirsi.rinne@uiah.fi
Riisuttu pappi hovioikeuteen
Kävin eilen katsomassa Aku Louhimiehen uutuuden. Riisuttu mies on saanut ennakkokohua siksi, että nykyään ilmeisesti BBC:llä työskentelevä ohjaaja-käsikirjoittaja, pappi Veli-Pekka Hänninen ei hyväksynyt "Herran pelko"-käsikirjoituksensa muokkaamista elokuvantekijöiden haluamaan suuntaan. [Ks. kiistasta tarkemmin Salla Korpelan juttu Kirkko & Kaupunki -lehdessä].
Nyt asia on viety hovioikeuteen, sillä käräjäoikeus ei katsonut voivansa puuttua asiaan - käsikirjoituksen muutosten luonteeseen - ennen kuin elokuva on markkinoilla. Se tarkoittanee sitä, että elokuva esitetään "luonnollisen kiertokulkunsa" ajan, sillä alle puolen vuoden hovioikeudesta ei tule edes lämmintä kättä.
Elokuvan pressimateriaalissa mainintaa käsikirjoittajasta ei ollut ja lopputeksteissä sanottiin, että elokuva on "saatettu elokuvaksi" Hännisen tekstin pohjalta. Dramaturgeja oli sitten mainittu iso liuta, mutta ohjaaja Aku Louhimies ja tuottaja Harri Räty - joihin Hännisen syyttävä sormi muistaakseni aikanaan osoitti, eivät olleet heidän mukanaan.
Elokuvalla oli lehtijuttujen mukaan vaikeuksia saada kuvata Turun tuomiokirkossa, mutta tuottaja Harri Räty vakuutti em. jutussa: "Mitään hävytöntä tai rienaavaa elokuvaan ei sisälly. Jossain käsikirjoituksen vaiheessa mukana ollut alastonkohtaus kirkossa on jätetty nyt pois."
En tiedä ovatko elokuvan papilliset ja piispalliset runkkauskohtaukset rienaavia. Uskovaisten mielestä ehkä ovat, mutta tuskin he elokuvissa kovin paljon käyvät. Kyynisyys pois, mutta sensuuriasioiden kokemukseni uskottelee minussa, että sillä halutaan herätettävän kohua uskovaisten piirissä. Tämän kohun lasketaan sitten olevan elokuvan mainosta muulle kansalle.
Niinpä elokuva alkaa sillä, että piispan tytär ja nuorehkon papin vaimo runkkaa huonolla menestyksellä miestään, josta kohta yritetään leipoa piispaa. Siinä ominaisuudessa väistyvä piispa yrittää saada kunnianhimoisesti miehensä uraa ajavan piispan tyttären omaan sänkyynsä ja eiköhän oma käsi hamua siinäkin kohtauksessa pikkuhousun kauluksen alle. Mikähän minussa on vikana, kun tällaiset eivät innosta?
Itsemöitämisestä on ohjaajalle tulossa jo klisee, mutta jokainenhan taakkansa valitsee. Alastomuutta elokuvassa riittää: Samuli Edelmannin potra olemus - sehän kasvatettiin aikoinaan Häjyissä näihin mittoihin eikä tunnu koskaan katoavan - ei jää kenellekään vieraaksi, vaikka hän ei kirkossa sitten alastomaksi riisuudukaan.
Hyvällä tahdolla ajatellen tavoitteena on riisua papeilta ja piispoilta pyhyyden kaapu, mikä tietysti ymmärretään vain ja ainoastaan kirjaimellisesti. Elokuvan intellektuaalinen avainlause tulee, kun pappi vaatteet päällä pohtii sopimattomuuttaan piispaksi ja papiksi omien arkipäiväisten syntiensä ja uskon puutteen vuoksi. Hän saa vaimoltaan - joka on siis vain ja ainoastaan uraohjuskonsultti - ehkä yllättäen oikean vastauksen: ei se estä viran toimittamista. Kirkonmiehet ja -naiset ovat hekin "vain ihmisiä", kuten tapaamme sanoa milloin mistäkin ammattikunnasta. Heidän on vain riisuttava kaapunsa ollakseen tarpeeksi vastaanottavaisia maailmalle, arkielämälle, ihmisten suruille ja murheille. Ja vasta kun on vastaanottavainen, voi antaa lohtua ja pohdiskella armoa, jota tunnetusti saa vain oikeuden sijaan.
Riisuttu mies olisi voinut olla komedia, mutta sitä ei ole tarpeeksi, vaikka näyttelijöitä lienee kehotettu koheltamaan vauhdin saamiseksi. Elokuva olisi voinut pohtia uskonnollista, mutta välttää sitä muutamia polvistumisia lukuunottamatta kuin kirkonkirousta. Parodiaksi se on liian realistinen, farssiksikaan siitä ei ole, kun se on niin pitkä ja rytmi vetää viimeisen henkosensa 1 tunnin 26 minuutin kohdalla eikä draamaa synny, kun se kuolee käsiin jo ensi hetkillä poukkoiltaessa genretyyppien sekamelskassa. Ehkä käsikirjoittajia on ollut liikaa. Elokuvayhtiö luokittelee elokuvan draamaksi.
Elokuvan käsikirjoitusta en tietenkään ole nähnyt, mutta voisi ajatella elokuvan alun olevan streamlinetun niin, että kaikki sivukuviot on leikattu pois. Elokuvan alku yksitotisuudessaan ajaa juonta putkeen. Sitäkin käsittämättömämpää on, että elokuvan loppu on sijoitettu niin kauas - tarina pitkittyy, katsoja huokailee, ja päätyy lopulta siihen että loppukin on ikuisuusasia - ehkä se ei tule koskaan tai vasta sitten kun Jumala armahtaa.
Yleisöensi-ilta elokuvalla on 15. syyskuuta. En povaa huippumenestystä, vaikka elokuva ei missään mielessä ole floppi. Minun makuuni se on sekava, osin alatyylinen ja lajityypiltään "lintu tai kala" tai "ollakko vai eikö olla". Kohokohdat olivat vähissä tässä käsittämätöntä kyllä peräti kaksituntisessa elokuvassa.
Elokuva on kuitenkin kuvattu elokuvaksi - ei televisioon - ja kyllähän Louhimies osaa kuvat asettaa järjestykseen. Siksi tyydyttävä miinus, ei välttävä eikä huono. Tämän syksyn kolmesta uutuudesta lastenelokuva Onni von Sopanen ajaa kyllä ohi, vaikka se on television ja elokuvan ristisiitos.
Mainostekstin mukaan "Aku Louhimiehen Riisuttu mies on tarina tekopyhyydestä. Samuli Edelmannin esittämä Antti Pitkänen käy monen rintaman taistelua miellyttämisen pakkomielteen keskellä. Pitkäsen vaimo (Matleena Kuusniemi) elää miehensä uraa. Paineen keskellä Pitkänen hylkää vanhan ystävänsä (Mikko Kouki) ja kohtaa uuden ihastuksen Vilmassa (Laura Malmivaara).
Kaikki haluavat jotain, mutta kuka on valmis antamaan?
Seurauksena on kestämätön peli vallankäytön ja hyvän tahdon välillä. Ihmiset kohtaavat rajansa ja löytävät uuden totuuden itsestään. Kunhan ovat ensin valmiita riisuutumaan."
Nyt asia on viety hovioikeuteen, sillä käräjäoikeus ei katsonut voivansa puuttua asiaan - käsikirjoituksen muutosten luonteeseen - ennen kuin elokuva on markkinoilla. Se tarkoittanee sitä, että elokuva esitetään "luonnollisen kiertokulkunsa" ajan, sillä alle puolen vuoden hovioikeudesta ei tule edes lämmintä kättä.
Elokuvan pressimateriaalissa mainintaa käsikirjoittajasta ei ollut ja lopputeksteissä sanottiin, että elokuva on "saatettu elokuvaksi" Hännisen tekstin pohjalta. Dramaturgeja oli sitten mainittu iso liuta, mutta ohjaaja Aku Louhimies ja tuottaja Harri Räty - joihin Hännisen syyttävä sormi muistaakseni aikanaan osoitti, eivät olleet heidän mukanaan.
Elokuvalla oli lehtijuttujen mukaan vaikeuksia saada kuvata Turun tuomiokirkossa, mutta tuottaja Harri Räty vakuutti em. jutussa: "Mitään hävytöntä tai rienaavaa elokuvaan ei sisälly. Jossain käsikirjoituksen vaiheessa mukana ollut alastonkohtaus kirkossa on jätetty nyt pois."
En tiedä ovatko elokuvan papilliset ja piispalliset runkkauskohtaukset rienaavia. Uskovaisten mielestä ehkä ovat, mutta tuskin he elokuvissa kovin paljon käyvät. Kyynisyys pois, mutta sensuuriasioiden kokemukseni uskottelee minussa, että sillä halutaan herätettävän kohua uskovaisten piirissä. Tämän kohun lasketaan sitten olevan elokuvan mainosta muulle kansalle.
Niinpä elokuva alkaa sillä, että piispan tytär ja nuorehkon papin vaimo runkkaa huonolla menestyksellä miestään, josta kohta yritetään leipoa piispaa. Siinä ominaisuudessa väistyvä piispa yrittää saada kunnianhimoisesti miehensä uraa ajavan piispan tyttären omaan sänkyynsä ja eiköhän oma käsi hamua siinäkin kohtauksessa pikkuhousun kauluksen alle. Mikähän minussa on vikana, kun tällaiset eivät innosta?
Itsemöitämisestä on ohjaajalle tulossa jo klisee, mutta jokainenhan taakkansa valitsee. Alastomuutta elokuvassa riittää: Samuli Edelmannin potra olemus - sehän kasvatettiin aikoinaan Häjyissä näihin mittoihin eikä tunnu koskaan katoavan - ei jää kenellekään vieraaksi, vaikka hän ei kirkossa sitten alastomaksi riisuudukaan.
Hyvällä tahdolla ajatellen tavoitteena on riisua papeilta ja piispoilta pyhyyden kaapu, mikä tietysti ymmärretään vain ja ainoastaan kirjaimellisesti. Elokuvan intellektuaalinen avainlause tulee, kun pappi vaatteet päällä pohtii sopimattomuuttaan piispaksi ja papiksi omien arkipäiväisten syntiensä ja uskon puutteen vuoksi. Hän saa vaimoltaan - joka on siis vain ja ainoastaan uraohjuskonsultti - ehkä yllättäen oikean vastauksen: ei se estä viran toimittamista. Kirkonmiehet ja -naiset ovat hekin "vain ihmisiä", kuten tapaamme sanoa milloin mistäkin ammattikunnasta. Heidän on vain riisuttava kaapunsa ollakseen tarpeeksi vastaanottavaisia maailmalle, arkielämälle, ihmisten suruille ja murheille. Ja vasta kun on vastaanottavainen, voi antaa lohtua ja pohdiskella armoa, jota tunnetusti saa vain oikeuden sijaan.
Riisuttu mies olisi voinut olla komedia, mutta sitä ei ole tarpeeksi, vaikka näyttelijöitä lienee kehotettu koheltamaan vauhdin saamiseksi. Elokuva olisi voinut pohtia uskonnollista, mutta välttää sitä muutamia polvistumisia lukuunottamatta kuin kirkonkirousta. Parodiaksi se on liian realistinen, farssiksikaan siitä ei ole, kun se on niin pitkä ja rytmi vetää viimeisen henkosensa 1 tunnin 26 minuutin kohdalla eikä draamaa synny, kun se kuolee käsiin jo ensi hetkillä poukkoiltaessa genretyyppien sekamelskassa. Ehkä käsikirjoittajia on ollut liikaa. Elokuvayhtiö luokittelee elokuvan draamaksi.
Elokuvan käsikirjoitusta en tietenkään ole nähnyt, mutta voisi ajatella elokuvan alun olevan streamlinetun niin, että kaikki sivukuviot on leikattu pois. Elokuvan alku yksitotisuudessaan ajaa juonta putkeen. Sitäkin käsittämättömämpää on, että elokuvan loppu on sijoitettu niin kauas - tarina pitkittyy, katsoja huokailee, ja päätyy lopulta siihen että loppukin on ikuisuusasia - ehkä se ei tule koskaan tai vasta sitten kun Jumala armahtaa.
Yleisöensi-ilta elokuvalla on 15. syyskuuta. En povaa huippumenestystä, vaikka elokuva ei missään mielessä ole floppi. Minun makuuni se on sekava, osin alatyylinen ja lajityypiltään "lintu tai kala" tai "ollakko vai eikö olla". Kohokohdat olivat vähissä tässä käsittämätöntä kyllä peräti kaksituntisessa elokuvassa.
Elokuva on kuitenkin kuvattu elokuvaksi - ei televisioon - ja kyllähän Louhimies osaa kuvat asettaa järjestykseen. Siksi tyydyttävä miinus, ei välttävä eikä huono. Tämän syksyn kolmesta uutuudesta lastenelokuva Onni von Sopanen ajaa kyllä ohi, vaikka se on television ja elokuvan ristisiitos.
Mainostekstin mukaan "Aku Louhimiehen Riisuttu mies on tarina tekopyhyydestä. Samuli Edelmannin esittämä Antti Pitkänen käy monen rintaman taistelua miellyttämisen pakkomielteen keskellä. Pitkäsen vaimo (Matleena Kuusniemi) elää miehensä uraa. Paineen keskellä Pitkänen hylkää vanhan ystävänsä (Mikko Kouki) ja kohtaa uuden ihastuksen Vilmassa (Laura Malmivaara).
Kaikki haluavat jotain, mutta kuka on valmis antamaan?
Seurauksena on kestämätön peli vallankäytön ja hyvän tahdon välillä. Ihmiset kohtaavat rajansa ja löytävät uuden totuuden itsestään. Kunhan ovat ensin valmiita riisuutumaan."
torstaina, elokuuta 24, 2006
Historiallisia muistiinpanoja I
Sylvi-Kyllikki Kilpi, päiväkirja, otteita:
22.8.1940
"Tänään oli propagandajuntan kokous. Saapuvilla oli Topi Aaltonen, Jorma Tuominen, Yrjö Kilpeläinen, Lehmus ja vähän aikaa Hakulinen. Kalle Lehmus oli äskettäin ollut Tukholmassa ja esitti fantastisia ajatuksia siitä, miten propaganda Suomessa olisi ohjattava Ruotsista käsin ja sen johtajaksi olisi asetettava Arvo Tuominen, joka on valmis taistelemaan sekä ryömäläisiä että wiikiläisiä vastaan, koska heidän politiikkansa johtaa Suomen kansan Siperiaan.
Jahvetti aloittaa tänä iltana radion kirjelaatikon. Se oli Wuoren idea...
Kalle Lehmus ja Yrjö Kilpeläinen ovat kumpikin ihmeellisiä siinä suhteessa, etteivät he saa luottamusta osakseen."
Arvo Tuominen = Arvo "Poika" Tuominen, Jahvetti = Yrjö Kilpeläinen. Propagandajuntta = SDP:n toimikunta
***
8.10.1940
"Eilen oli pieni keskustelu Kalle Lehmuksen kanssa Norjan kohtalosta. Hän näytti ymmärtävän saksalaisten menettelyn. [---]
Sanoin Einolle myöhemmin, että lienee totta väitteessä, että Lehmus on natsi. "Kyllähän hän on", sanoi Eino.
Eino = Eino Kilpi, Sylvi-Kyllikki Kilven aviomies
***
31.10.1940
"Saksan työpalvelun johtajan päivällisellä. Natsitervehdys: Annala, Bruno Salmiala, Yrjö Kilpinen, Kahra, Anna-Liisa Heikinheimo sekä eräs herra jota en tuntenut."
***
9.4.1942
Tanner "kylmänä juutalaisille".
s. 45
Väinö Tanner Mauri Ryömästä Sylvi-Kyllikki Kilvelle:
"Olen sitä mieltä, että se mies olisi ollut ammuttava jo talvisodan aikana. Tämä maa oli suuressa hädässä ja hän yritti toiminnallaan antaa sille nyrkiniskun selkään.
"Voi, voi, mitä puhutkaan", sanoin minä.
"Nyt häntä ei hyödytä enää tappaa", sanoi hän edelleen.
***
22.12.1942
Tanner sanoi:
"Juutalaiset hallitsevat lehtimaailmaa ja saavat aikaan ikäviä kirjoituksia."
- K-A Fagerholm oli saanut vääriä tietoja sotavankien oloista sot.lääkäri Bredermanilta (Punainen Risti), mikä johti tämän syrjäyttämiseen
- Atos Wirtanen: Ei pieni asia. 12000 50000:sta sotavangista kuollut. 3000 heistä haavoittuneita, loput kuolleet nälkään.
- "Witting on ongelma", sanoo Atos Wirtanen.
- "Kuka niin on sanonut", kysyi vähitellen suuttuva Väinö Tanner.
- "Minulle on asian sanonut eräs lähetystön virkailija."
- "Se on sikamaista sekaantumista meidän asioihimme", huusi Tanner. "ei ole sopivaa levittää tuollaisia juttuja."
Tieto S-K K:n ja EK:n haastattelusta (L.A. Puntila 8. ja 21.2.1963): Itämeren piiri lakkautettiin Wittingin ilmoitettua, että Saksan lähetystö kehotti.
22.8.1940
"Tänään oli propagandajuntan kokous. Saapuvilla oli Topi Aaltonen, Jorma Tuominen, Yrjö Kilpeläinen, Lehmus ja vähän aikaa Hakulinen. Kalle Lehmus oli äskettäin ollut Tukholmassa ja esitti fantastisia ajatuksia siitä, miten propaganda Suomessa olisi ohjattava Ruotsista käsin ja sen johtajaksi olisi asetettava Arvo Tuominen, joka on valmis taistelemaan sekä ryömäläisiä että wiikiläisiä vastaan, koska heidän politiikkansa johtaa Suomen kansan Siperiaan.
Jahvetti aloittaa tänä iltana radion kirjelaatikon. Se oli Wuoren idea...
Kalle Lehmus ja Yrjö Kilpeläinen ovat kumpikin ihmeellisiä siinä suhteessa, etteivät he saa luottamusta osakseen."
Arvo Tuominen = Arvo "Poika" Tuominen, Jahvetti = Yrjö Kilpeläinen. Propagandajuntta = SDP:n toimikunta
***
8.10.1940
"Eilen oli pieni keskustelu Kalle Lehmuksen kanssa Norjan kohtalosta. Hän näytti ymmärtävän saksalaisten menettelyn. [---]
Sanoin Einolle myöhemmin, että lienee totta väitteessä, että Lehmus on natsi. "Kyllähän hän on", sanoi Eino.
Eino = Eino Kilpi, Sylvi-Kyllikki Kilven aviomies
***
31.10.1940
"Saksan työpalvelun johtajan päivällisellä. Natsitervehdys: Annala, Bruno Salmiala, Yrjö Kilpinen, Kahra, Anna-Liisa Heikinheimo sekä eräs herra jota en tuntenut."
***
9.4.1942
Tanner "kylmänä juutalaisille".
s. 45
Väinö Tanner Mauri Ryömästä Sylvi-Kyllikki Kilvelle:
"Olen sitä mieltä, että se mies olisi ollut ammuttava jo talvisodan aikana. Tämä maa oli suuressa hädässä ja hän yritti toiminnallaan antaa sille nyrkiniskun selkään.
"Voi, voi, mitä puhutkaan", sanoin minä.
"Nyt häntä ei hyödytä enää tappaa", sanoi hän edelleen.
***
22.12.1942
Tanner sanoi:
"Juutalaiset hallitsevat lehtimaailmaa ja saavat aikaan ikäviä kirjoituksia."
- K-A Fagerholm oli saanut vääriä tietoja sotavankien oloista sot.lääkäri Bredermanilta (Punainen Risti), mikä johti tämän syrjäyttämiseen
- Atos Wirtanen: Ei pieni asia. 12000 50000:sta sotavangista kuollut. 3000 heistä haavoittuneita, loput kuolleet nälkään.
- "Witting on ongelma", sanoo Atos Wirtanen.
- "Kuka niin on sanonut", kysyi vähitellen suuttuva Väinö Tanner.
- "Minulle on asian sanonut eräs lähetystön virkailija."
- "Se on sikamaista sekaantumista meidän asioihimme", huusi Tanner. "ei ole sopivaa levittää tuollaisia juttuja."
Tieto S-K K:n ja EK:n haastattelusta (L.A. Puntila 8. ja 21.2.1963): Itämeren piiri lakkautettiin Wittingin ilmoitettua, että Saksan lähetystö kehotti.
No bueno
Buñolin kaupungissa Epsanjassa järjestetään vuosittain La Tomatina. Siinä aggressiiviset ihmiset heittelevät toisiaan tomaateilla. Ajatuksena tämä ei ole vieras ja siksi omiin luennointivarustuksiini kuuluu kanaverkkoa.
Eräs helsingissä sijaitseva "espanjalainen ravintola" haluaisi järjestää tämän päivän Helsingin Sanomien (24.8., D3) mukaan tomaattisodan Sofiankadulla.
Sehän on museokatu! Ei ikinä. Menkööt urheilukentälle.
Ja jos joku kaupungin virkamies on niin hullu, että luvan tällaiseen myöntää, olisi hänen jaettava pääsylippuja tomaattisotaan maan lukuisissa ruokajonoissa.
Eräs helsingissä sijaitseva "espanjalainen ravintola" haluaisi järjestää tämän päivän Helsingin Sanomien (24.8., D3) mukaan tomaattisodan Sofiankadulla.
Sehän on museokatu! Ei ikinä. Menkööt urheilukentälle.
Ja jos joku kaupungin virkamies on niin hullu, että luvan tällaiseen myöntää, olisi hänen jaettava pääsylippuja tomaattisotaan maan lukuisissa ruokajonoissa.
keskiviikkona, elokuuta 23, 2006
Elokuvia, elokuvia
Ei paljon muuta ehdi kuin ajatella elokuvia. Ja vähän muotojakin. Päivä on sujunut Ilmari Unhon elokuvien esitteitä kirjoittaessa. Tarkan tutkimustyön tuloksena oli kolme esitettä elokuvista Kersantilleko Emma nauroi? (1940), Poikani pääkonsuli (1940) ja Neljä naista (1942). Laitan ne ennen pitkää Sediksen elokuvablogiin. Yksi niistä pysyi määrämitassa ja vain yksi livahti vähintään tuplaksi. Voitte arvata mikä oli niiden pituusjärjestys.
Espoon Ciné menee täyttä vauhtia. Tänä iltana olisi tarjolla mm. perinteinen, yleisölle ilmainen ulkoilmanäytös. Vuorossa on Aki Kaurismäen uran toinen oma ohjaustyö Calamari Union (1985). Se esitetään keskiviikkona 23.8. klo 22.00 Espoon Kulttuurikeskuksen yhteydessä olevalla Aurinkoterassilla.
Kamome shokudo näyttää olevan loppuunmyyty. Ihmiset käyvät nyt elokuvissa. Myös elokuva-arkiston Juan ja Luis Buñuel-elokuvat olivat eileen loppuunmyytyjä. Itse en niitä ehtinyt katsomaan. Tiukkaa tekee Ciné-vierailukin, mutta on siellä käytävä.
Tänään olisi nähtävissä esimerkiksi Sin ti. Se on osa Espoo Cinén uutta El mundo español -sarjaa. "Elokuvan pääosassa oleva Ana Fernández yksinkertaisesti hurmaa. Vahva mutta samalla äärimmäisen herkkä tulkinta vie katsojan välillä kyyneliin ja välillä saa kuitenkin hymyilemään, jopa nauramaan. Miten ihminen voi oppia elämään menetettyään näkönsä yllättäen? Kuinka määritellä itsensä ja ympäristönsä? Entä perhe? Vaikeudet, pienet voitot, sopeutuminen ja selviytyminen uudessa elämäntilanteessa kuvataan intiimisti ja kauniisti tunteisiin vetoavalla tavalla." (Sin ti ke 23.8. klo 21.15 Tapiolasalissa.)
Zemest on iranilaisen ohjaajan Rafi Pittsin tuore elokuva. "Ohjaaja maalaa silmiä hivelevän kauniissa elokuvassaan tarinan surusta ja haikeudesta, antaa muodon tunteille. Zemestan alkaa ja päättyy samaan kuvaan: lumisessa maisemassa junaraiteita pitkin kävelevään mieheen. Alussa ja lopussa mies vain on eri. Tapahtumia saattelee surumielisyyden ja pettymyksen tunnelmien riipaiseva haikeus. Lumoavia kuvia tulviva teos on kaunein toteutus särkyvästä unelmasta ja epäonnistumisesta, mitä kuvitella saattaa." (Zemestan, ke 23.8. klo 17.15 Louhisalissa.)
Espoon Ciné menee täyttä vauhtia. Tänä iltana olisi tarjolla mm. perinteinen, yleisölle ilmainen ulkoilmanäytös. Vuorossa on Aki Kaurismäen uran toinen oma ohjaustyö Calamari Union (1985). Se esitetään keskiviikkona 23.8. klo 22.00 Espoon Kulttuurikeskuksen yhteydessä olevalla Aurinkoterassilla.
Kamome shokudo näyttää olevan loppuunmyyty. Ihmiset käyvät nyt elokuvissa. Myös elokuva-arkiston Juan ja Luis Buñuel-elokuvat olivat eileen loppuunmyytyjä. Itse en niitä ehtinyt katsomaan. Tiukkaa tekee Ciné-vierailukin, mutta on siellä käytävä.
Tänään olisi nähtävissä esimerkiksi Sin ti. Se on osa Espoo Cinén uutta El mundo español -sarjaa. "Elokuvan pääosassa oleva Ana Fernández yksinkertaisesti hurmaa. Vahva mutta samalla äärimmäisen herkkä tulkinta vie katsojan välillä kyyneliin ja välillä saa kuitenkin hymyilemään, jopa nauramaan. Miten ihminen voi oppia elämään menetettyään näkönsä yllättäen? Kuinka määritellä itsensä ja ympäristönsä? Entä perhe? Vaikeudet, pienet voitot, sopeutuminen ja selviytyminen uudessa elämäntilanteessa kuvataan intiimisti ja kauniisti tunteisiin vetoavalla tavalla." (Sin ti ke 23.8. klo 21.15 Tapiolasalissa.)
Zemest on iranilaisen ohjaajan Rafi Pittsin tuore elokuva. "Ohjaaja maalaa silmiä hivelevän kauniissa elokuvassaan tarinan surusta ja haikeudesta, antaa muodon tunteille. Zemestan alkaa ja päättyy samaan kuvaan: lumisessa maisemassa junaraiteita pitkin kävelevään mieheen. Alussa ja lopussa mies vain on eri. Tapahtumia saattelee surumielisyyden ja pettymyksen tunnelmien riipaiseva haikeus. Lumoavia kuvia tulviva teos on kaunein toteutus särkyvästä unelmasta ja epäonnistumisesta, mitä kuvitella saattaa." (Zemestan, ke 23.8. klo 17.15 Louhisalissa.)
Suomen köyhin kunta
Aamutelevisio haastattelee tätä kirjoitettaessa heinävetistä Antti Sutista, joka sanoo syntyneensä Pielavedellä, "Suomen köyhimmässä kunnassa".
Näkemystä Sutinen perustelee sillä, että se oli niin köyhä, "ettei presidentti Kekkosellekaan syntymäpitäjästään riittänyt hiuksia". Sutinen itse oli tässä mielessä onnekkaampi ja keräilee nyt maalaisantiikkia.
Mutta eihän se ole totta. Isäni suku on Pielavedeltä ja siellä päin jokainen tietää, että köyhin kunta Suomessa on Rautavaara. Siellä sanavalmis punapäinen tätini piti pitkään R-kioskia.
Tämähän on ehdoton Totuus. Sen todistaa myös Leo Meller radiojutussaan vuodelta 1950. Tarjolla myös Jorma Pilkeen haastattelema pätkä vuodenlta 1980. Siinä puhuu kunnanjohtaja Matti Rinne.
Näkemystä Sutinen perustelee sillä, että se oli niin köyhä, "ettei presidentti Kekkosellekaan syntymäpitäjästään riittänyt hiuksia". Sutinen itse oli tässä mielessä onnekkaampi ja keräilee nyt maalaisantiikkia.
Mutta eihän se ole totta. Isäni suku on Pielavedeltä ja siellä päin jokainen tietää, että köyhin kunta Suomessa on Rautavaara. Siellä sanavalmis punapäinen tätini piti pitkään R-kioskia.
Tämähän on ehdoton Totuus. Sen todistaa myös Leo Meller radiojutussaan vuodelta 1950. Tarjolla myös Jorma Pilkeen haastattelema pätkä vuodenlta 1980. Siinä puhuu kunnanjohtaja Matti Rinne.
maanantaina, elokuuta 21, 2006
Paluu arkeen
Paluu arkeen on tapahtunut. Palailen Rauman elokuvajuhliin valokuvien kanssa tuonnempana.
Päivä on sujunut kahta seminaaria alustavasti suunnitellessa, erään tulevan dvd-julkaisun varhaissuunnitelmien parissa ja syksyn esitteiden puutelistan viimeistelyssä: kirjoitettavakseni näyttää kertyvän syyskaudelle 23 uutta esitettä.
Uusia esitteitä kirjoitetaan syksyn ohjelmistosta kaikkiaan 86, mutta tuleehan itse kirjoittamistani täytettä myös Sediksen elokuvablogiin. Kollegani Antti on kuitenkin vielä ahkerampi tänäkin syksynä, 30 esitettä.
Elokuva-arkiston syksyn tarjonta on hurja, joten en voi muuta kuin suositella kalenteriin runsaasti varauksia. Ken elokuvasivistystä kaipaa, nyt on helppo aloittaa. Ja kokeneemmillekin riittää haasteita, sen voin omasta puolestani taata.
Tietysti haluan nostaa esille kollegani Ilkan ja itseni jo vuosia rakentaman esityssarjan Dokumentin ytimessä, jonka järjestysnumerot ovat kivunneet nyt jo yli kolmenkymmenen.
Dokumentin ydin-ryhmämme on vahvistunut arkiston musiikkiasiantuntija Juha Seitajärvellä, joka on kantava voima tämän syksyisen ohjelmiston valinnassa ja esittämisessä. Joten katsokaapa tuosta edellisestä linkistä yksityiskohtia ja pankaa nämä päivät jo nyt kalenteriin.
Sen laajempaa elokuvan ja musiikin sarjaa tuskin on maassamme koskaan esitetty. Eikä siinä kaikki. Nämä näytökset ovat kaikille ilmaisia! Tervetuloa tutustumaan arkiston musiikillisiin arkiston aarteisiin. Filmiltä emme näitä valitettavasti teknisistä syistä voi esittää, mutta kyllä Betacam tässä yhteydessä on aivan siedettävä ratkaisu.
Sopivan tuottajan kädessä näistä saisi huiman kulttuuripläjäyksen dvd:lle. Työtä siinä kyllä piisaisi enemmän kuin yhdelle tuotantosihteerille eikä se toteutuisi halvalla tekijänoikeuksien vuoksi. Mutta kuitenkin.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 30: SVENGIÄ JA SOINTUJA 1928-1939 13.9.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 31: SODAN JA RAUHAN VIIHDE 1940-1945 20.9.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 32: SOI SÄVEL, SYKKII LAULAJAN SYDÄN 1945-1950 27.9.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 33: TÄHTIKARUSELLI 1950-1960 4.10.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 34: SIRPALESATU 1960-1970 11.10.
Päivä on sujunut kahta seminaaria alustavasti suunnitellessa, erään tulevan dvd-julkaisun varhaissuunnitelmien parissa ja syksyn esitteiden puutelistan viimeistelyssä: kirjoitettavakseni näyttää kertyvän syyskaudelle 23 uutta esitettä.
Uusia esitteitä kirjoitetaan syksyn ohjelmistosta kaikkiaan 86, mutta tuleehan itse kirjoittamistani täytettä myös Sediksen elokuvablogiin. Kollegani Antti on kuitenkin vielä ahkerampi tänäkin syksynä, 30 esitettä.
Elokuva-arkiston syksyn tarjonta on hurja, joten en voi muuta kuin suositella kalenteriin runsaasti varauksia. Ken elokuvasivistystä kaipaa, nyt on helppo aloittaa. Ja kokeneemmillekin riittää haasteita, sen voin omasta puolestani taata.
Tietysti haluan nostaa esille kollegani Ilkan ja itseni jo vuosia rakentaman esityssarjan Dokumentin ytimessä, jonka järjestysnumerot ovat kivunneet nyt jo yli kolmenkymmenen.
Dokumentin ydin-ryhmämme on vahvistunut arkiston musiikkiasiantuntija Juha Seitajärvellä, joka on kantava voima tämän syksyisen ohjelmiston valinnassa ja esittämisessä. Joten katsokaapa tuosta edellisestä linkistä yksityiskohtia ja pankaa nämä päivät jo nyt kalenteriin.
Sen laajempaa elokuvan ja musiikin sarjaa tuskin on maassamme koskaan esitetty. Eikä siinä kaikki. Nämä näytökset ovat kaikille ilmaisia! Tervetuloa tutustumaan arkiston musiikillisiin arkiston aarteisiin. Filmiltä emme näitä valitettavasti teknisistä syistä voi esittää, mutta kyllä Betacam tässä yhteydessä on aivan siedettävä ratkaisu.
Sopivan tuottajan kädessä näistä saisi huiman kulttuuripläjäyksen dvd:lle. Työtä siinä kyllä piisaisi enemmän kuin yhdelle tuotantosihteerille eikä se toteutuisi halvalla tekijänoikeuksien vuoksi. Mutta kuitenkin.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 30: SVENGIÄ JA SOINTUJA 1928-1939 13.9.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 31: SODAN JA RAUHAN VIIHDE 1940-1945 20.9.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 32: SOI SÄVEL, SYKKII LAULAJAN SYDÄN 1945-1950 27.9.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 33: TÄHTIKARUSELLI 1950-1960 4.10.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 34: SIRPALESATU 1960-1970 11.10.
perjantaina, elokuuta 18, 2006
Jaarituksia Raumalta 1
Internetkahviloita Raumalta on turha etsiä, mutta kirjastosta löytyy, kun onnistuu pääsemään taloon sisään. Arkkitehtuuri onnistuu nimittäin peittämään sen, miten taloon pääsee sisään. Rakennusta ympäri kiertämällä se kuitenkin onnistuu.
Saavuin Helsingistä Raumalle bussilla (3 h 30 min). Pilvet olivat mustia ja sade vihmoi yltyen rankkasateeksikin hetkeksi jossakin Huittisten tienoilla. Raumalla vastassa oli kuitenkin kaunis keli. Vasta iltapäivällä satoi tunnin tai kaksi. Nyt perjantaiaamuna on kaunista kuin mitä.
Eilinen iltapäivä kului haahuillessa Vanhan Rauman kaduilla. (Jokohan tämä toimii?) Alue on mukavasti laaja eikä aika käy pitkäksi. Kahviloita ja ravintoloita riittää, lounas Ravintola Wähä Talbossa (Vanhankirkonkatu 3) oli todella hyvää. Rosépippurikanaa. Hintataso koko alueella on yllättävän edullinen - putiikkejahan minä en paljon kiertele, enkä niistä sano mitään.
13. Blue Sea Film Festival alkoi avajaisilla klo 18.00. Taidemuseon puutarhamaisella takapihalla (Kuninkaankatu 37) sijaitseva festivaalikeskus oli toimiva, varsinkin kun sää oli myötä.
Ensikertalaisellekin tuttuja oli jokunen eikä sopeutuminen festivaalikonkareiden joukkoon osoittautunut vaikeaksi. Mutta häpnaadilla minua lyötiin kun törmäsin myös lomailevaan
Marleenaan, joka nyppi hihastani, kuten olin blogissani kehottanut. Marleena oli saapunut paikkakunnalle vain bongaamaan minut, kuten itselleni uskottelen. On se kumma miten bloggaajatoveriin suhtautuu kuin vanhaan ystävään, vaikka fyysistä näkemistä ei ole.
Ilta hurahti kuin siivillä ja onnistuin noin kuuden tunnin taivuttelun jälkeen hypnotisoimaan paikkakunnalla lomailevan Marleenan niin, että hän jatkaisi bloggaamista. Aikaa meni tietysti näin paljon siksi, että asianajajamme eivät olleet paikalla ja hän suhtautui uhkavaatimuksiini ystävällisellä mutta päättäväisellä hymyllä. Berlusconia mukaellen luulen. että lopullinen sinetti asialle oli tietysti se, että suostuin poseeraamaan valokuvissa. Marleena näyttää kuvan pistäneen jo maailmalle: käteviä nuo satelliittiyhteyksillä tai joillakin muilla härpäkkeillä varustetut kannettavat tietokoneet.
Rankka dieettini pakotti minut palaamaan hotelliin aikaisin, mutta sen myötä herääminenkin sujui jo aamuseitsemältä.
Aamiaisen jälkeen kävelin Uuden Rauman puolella ihmettelemässä tämän kirjaston lisäksi myös rautatieasemia. Vanha Rautatieasema on suljettu ja sen ovessa on lappu, että 250 metrin päässä (kauempana) on uusi asema. Sen ovessa lukee bussien aikatauluja ja kerrotaan, että lipunmyynti on loppunut toukokuussa. Lippuja saa kahdesta matkatoimistosta (käsittelypalkkio lisätään) ja kaupungin kuudesta R-kioskista (puhelu- ja puhelupalkkiomaksu lisätään). Tämän parempaa mainosta hyvin sujuva linja-autoliikenne tuskin tarvitsee. Marssin siis linja-autoasemalle hankkimaan paluulipun sunnuntaiksi.
Nämä koneet ovat päällä vain 15 minuuttia kerrallaan ja salasana on haettava virkailijalta. Päätän siis ensiraporttini tähän. En vielä tiedä, onko kirjasto viikonloppuisin auki, joten en ole varma tulevasta. Kuvia seuraa viimeistään ensi viikolla.
Saavuin Helsingistä Raumalle bussilla (3 h 30 min). Pilvet olivat mustia ja sade vihmoi yltyen rankkasateeksikin hetkeksi jossakin Huittisten tienoilla. Raumalla vastassa oli kuitenkin kaunis keli. Vasta iltapäivällä satoi tunnin tai kaksi. Nyt perjantaiaamuna on kaunista kuin mitä.
Eilinen iltapäivä kului haahuillessa Vanhan Rauman kaduilla. (Jokohan tämä toimii?) Alue on mukavasti laaja eikä aika käy pitkäksi. Kahviloita ja ravintoloita riittää, lounas Ravintola Wähä Talbossa (Vanhankirkonkatu 3) oli todella hyvää. Rosépippurikanaa. Hintataso koko alueella on yllättävän edullinen - putiikkejahan minä en paljon kiertele, enkä niistä sano mitään.
13. Blue Sea Film Festival alkoi avajaisilla klo 18.00. Taidemuseon puutarhamaisella takapihalla (Kuninkaankatu 37) sijaitseva festivaalikeskus oli toimiva, varsinkin kun sää oli myötä.
Ensikertalaisellekin tuttuja oli jokunen eikä sopeutuminen festivaalikonkareiden joukkoon osoittautunut vaikeaksi. Mutta häpnaadilla minua lyötiin kun törmäsin myös lomailevaan
Marleenaan, joka nyppi hihastani, kuten olin blogissani kehottanut. Marleena oli saapunut paikkakunnalle vain bongaamaan minut, kuten itselleni uskottelen. On se kumma miten bloggaajatoveriin suhtautuu kuin vanhaan ystävään, vaikka fyysistä näkemistä ei ole.
Ilta hurahti kuin siivillä ja onnistuin noin kuuden tunnin taivuttelun jälkeen hypnotisoimaan paikkakunnalla lomailevan Marleenan niin, että hän jatkaisi bloggaamista. Aikaa meni tietysti näin paljon siksi, että asianajajamme eivät olleet paikalla ja hän suhtautui uhkavaatimuksiini ystävällisellä mutta päättäväisellä hymyllä. Berlusconia mukaellen luulen. että lopullinen sinetti asialle oli tietysti se, että suostuin poseeraamaan valokuvissa. Marleena näyttää kuvan pistäneen jo maailmalle: käteviä nuo satelliittiyhteyksillä tai joillakin muilla härpäkkeillä varustetut kannettavat tietokoneet.
Rankka dieettini pakotti minut palaamaan hotelliin aikaisin, mutta sen myötä herääminenkin sujui jo aamuseitsemältä.
Aamiaisen jälkeen kävelin Uuden Rauman puolella ihmettelemässä tämän kirjaston lisäksi myös rautatieasemia. Vanha Rautatieasema on suljettu ja sen ovessa on lappu, että 250 metrin päässä (kauempana) on uusi asema. Sen ovessa lukee bussien aikatauluja ja kerrotaan, että lipunmyynti on loppunut toukokuussa. Lippuja saa kahdesta matkatoimistosta (käsittelypalkkio lisätään) ja kaupungin kuudesta R-kioskista (puhelu- ja puhelupalkkiomaksu lisätään). Tämän parempaa mainosta hyvin sujuva linja-autoliikenne tuskin tarvitsee. Marssin siis linja-autoasemalle hankkimaan paluulipun sunnuntaiksi.
Nämä koneet ovat päällä vain 15 minuuttia kerrallaan ja salasana on haettava virkailijalta. Päätän siis ensiraporttini tähän. En vielä tiedä, onko kirjasto viikonloppuisin auki, joten en ole varma tulevasta. Kuvia seuraa viimeistään ensi viikolla.
torstaina, elokuuta 17, 2006
Raumalle
Viikon tehorysäys on tältä erää ohi. Helsinki jää nyt muutamaksi päiväksi, sillä yli 6 kiloa hoikentunut nokka suunnataan Raumalle, jossa alkaa "13. Blue Sea Film Festival eli Rauman elokuvajuhlat. En ole koskaan ennen Raumalla käynyt, joten odotan mielenkiintoista retkeä.
Paikalle saapuvat bloggarit ja satunnaisemmatkin lukijat voivat tietysti nykäistä hihasta.
En ole varma miten vieraalta paikkakunnalta löydän nettiyhteyksiä, mutta katsotaan.
Paikalle saapuvat bloggarit ja satunnaisemmatkin lukijat voivat tietysti nykäistä hihasta.
En ole varma miten vieraalta paikkakunnalta löydän nettiyhteyksiä, mutta katsotaan.
maanantaina, elokuuta 14, 2006
Castro elää
Pistäydyin A-studiossa kommentoimassa Castrosta julkaistuja valokuvia. TV1, klo 21.00 tänään.
EDIT: Ohjelma löytyy Ylen Mediasalista. Alkupuolen puolessa välissä suurin piirtein. Noin 13 mm vasemmasta laidasta sillä vetopalkilla.
Hauskaa oli se, että kun "ennustukseksi tulevasta" sanoin kysyttäessä - juontajatoimittaja lausui tämän omina päätössanoinaan -, että seuraavaksi saamme Castrosta liikkuvaa kuvaa ja niin itse asiassa oli eilen käynytkin. Reutersin uutinen asiasta oli ehtinyt vasta tämän päivän lehtiin. Kaikki menee suunnitelmien mukaan.
EDIT: Ohjelma löytyy Ylen Mediasalista. Alkupuolen puolessa välissä suurin piirtein. Noin 13 mm vasemmasta laidasta sillä vetopalkilla.
Hauskaa oli se, että kun "ennustukseksi tulevasta" sanoin kysyttäessä - juontajatoimittaja lausui tämän omina päätössanoinaan -, että seuraavaksi saamme Castrosta liikkuvaa kuvaa ja niin itse asiassa oli eilen käynytkin. Reutersin uutinen asiasta oli ehtinyt vasta tämän päivän lehtiin. Kaikki menee suunnitelmien mukaan.
sunnuntaina, elokuuta 13, 2006
Lukeneita ihmisiä
Uutispäivä Demariin kirjoittanut Hannu Waarala näyttää lukeneen kirjani.
Minunkin täytyisi varmaan vastata haasteeseen kirjameemiin, jossa näitä lukeneisuuksia ja niiden vaikutuksia kysytään. Tulossa on, mutta ei ihan vielä.
Minunkin täytyisi varmaan vastata haasteeseen kirjameemiin, jossa näitä lukeneisuuksia ja niiden vaikutuksia kysytään. Tulossa on, mutta ei ihan vielä.
Tsekit ja talvisota
Ohjaaja Milan Cieslar ja käsikirjoittaja Vladimir Körner (romaani Stín zmizelého) ovat työstäneet elokuvan Krev zmizelého (Kadonneen veri, Tsekki 2005), joka sivuaa talvisotaa (Suomi vs. Neuvostoliitto 1939-1940).Elokuvassa Latvian saksalainen aatelinen Arna von Lieven (Václav Jiráček) matkaa talvisodan kautta Saksan miehittämälle sudeettialueelle (Sudeetit), missä tapaa tšekkinaisen (Vilma Cibulková). Mies tekee itsemurhan, mutta nainen jää odottamaan hänelle lasta. Elokuva seuraa saksalaisten huoraksi leimatun äidin ja "kapitalistien äpärän" maineen saavan tyttären (Ester Geislerová) elämää. Tytär jatkaa matkaansa ja päätyy Kongoon - nunnaksi!
Elokuvaa mainostetaan runsailla valokuvilla. Eräässä niistä suomalaiset sotilaat teurastavat neuvostoliittolaisia Karjalan kannaksella. Siinä yhteydessä elokuvassa puhutaan myös suomea!
Elokuvasta on tehty myös neliosainen tv-sarja.
perjantaina, elokuuta 11, 2006
Kansalainen ja ei
Eilisellä kävelyretkelläni, joka liittyy suureen hankkeeseeni, suuntasin matkan Itäkeskukseen. Metroa ei käytetty vaan käveltiin.Itäkeskuksen pitkällä käytävillä kiinnitin huomiota siihen, että yllättävän monet vastaantulijani tähtäsivät katseellaan rintaani. Tajusin vasta sata metriä kuljettuani, että minulla on päälläni Helsingin kaupunginmuseon uusin näyttelypaita, jossa lukee Kunnon kansalainen. En voi sille mitään, mutta mieleen juolahti, että sitä voidaan pitää provokaationa. Aloin heti vaappua vähän bodarityyliin.
Eikä tässä kaikki. Päästyäni Streetin risteyskohtaan vastaan käveli huomattavan korkea mies. Pari metriä ja 130 kiloa, arvelisin. Hän ei katsonut niin alas, että olisi minut ja rintamukseni tekstin nähnyt, mutta hänen rintamustekstinsä oli silmieni korkeudella.
En voinut olla räjähtämättä nauruun, kun luin täsmällään samanlaisen paidan rinnuksista tekstin RENTTU.
Mies ei vaihtanut ilmettään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)