Huonoin mahdollinen hääpäivä

Ainakin siskoni mielestä vapunaatto on tunnetusti huonoin mahdollinen hääpäivä. Hän nimittäin antoi häälahjaksi lasit, johon merkkautti suurin valkoisin kirjaimin juhlallisen päivämäärän päivää aikaisemmaksi.

Kuultuaan hääpäivän todellakin olevan 30.4. hän selitti, ettei kukaan voi olla niin tollo, että menisi naimisiin noin älyttömänä päivänä. En keksinyt muuta sanomista kuin sen, että ottihan Adolfkin Evansa samana päivänä.

KuuKuun miesjengin mukaan hääpäivä ei ollut se älytön juttu, vaan naimisiin meno. "Sä menetät vapautesi. Älä ihmeessä mene naimisiin", pojat sanoivat minulle suoraan silmiin katsoen oluttuopposen äärellä. Ja matematiikan professori jatkoi: "Me tiedetään tämä. Me on oltu naimisissa."

Siviilivihkiminen oli koruton mutta karu. Vihkijän rinnalla leipäpappikin olisi ollut kuin tunteiden Puuhamaasta. Neljän virallistakin virallisemman todistajan kanssa - kälyn lisäksi paikalla olivat Lauri, Kata ja Tauno-Olavi - kiiruhdimme ravintola Eliteen häälounaalle.

Tarjolla oli tavallinen noutopöytä. Parikymmentä vierasta oli kutsuttu mukaan "kadulta" parin viimeisen päivän aikana sen mukaan, kuka sattui tulemaan vastaan. Käytännöllisesti katsoen kaikki kutsutut olivat mukana, nekin, jotka muuten vain sattuivat improvisoitumaan Eliteen lounaalle yhtä aikaa.

Siitä tuli vuosiksi traditio. Vapunaattona Eliten lounas seisovasta pöydästä, meille Nervanderinkadulle Museovirastoa vastapäätä jatkoille. Kumpaankin ja kummastakin tapahtumasta kukin sai tulla ja lähteä omiin juhliinsa iltapäivän edetessä aivan halunsa mukaan. No rules rules.

Aina kaikki eivät halunneet muualle, joten juhlat saivat jatkua, ei kuitenkaan niin että tytär häiriintyisi melusta.

Tytär oli syntynyt säädyllisesti vajaa puoli vuotta häiden jälkeen ja sai minulta, päin vastoin kuin äitinsä, sukunimeni ja kaksi etunimistäänkin kaksisataa vuotta aiemmin eläneen esiäitini Anna Regina Tikkasen (s. 1805) mukaan. [Uteliaat: Pielaveden Vanhan Pihan Tikkasia]. Äiti oli julkaissut yhden artikkelin omalla nimellään, eikä suostunut nimenvaihdokseen, vaikka olen aina epäillyt taustalla olleen feministisen ylpeyden. Muuten kaikki meni suunnitelmien mukaan ja näyttää yhä menevän. Ansiota tässä on enemmän siipallani, joka tosin on yhtä lörppö kuin minäkin.

Hauskaa vapunaattoa tutuille ja tuntemattomille! Ja kaikille hääpäivän kunniaksi, jos kohtalotovereita eksyy tälle sivulle!

Hullu maailma

Helsingin patsaiden siirtosuunnitelma

Jos joku on innostunut suunnittelemaan uusiksi Helsingin patsaiden sijoituspaikat, niin kannattaa katsoa Ylen elävästä arkistosta Veikko Itkosen tuottama Katselemme patsaita.

Viron etniset konfliktit

EDIT klo 17.30: Virolaisnäkökulmasta tapahtumia tarkastelee paikalla ollut Wili Jam. Hänkin harrastaa tätä omituista uuskieltä, jossa kansallisuudet kirjoitetaan isolla kirjaimella. [Nykyisistä opiskelijoistani lähes puolet kirjoittaa jopa tentissä kansallisuuksien nimet isolla kirjaimella!] Siihen ei ole mitään aihetta. Kansallisuus ei ole niin suuri asia, että se KANNATTAISI kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan aktiivit virittivät Perunatorille aikoinaan Viron lipun, tunsin pientä symbolista hyvinvointia. Asialla olleet pojat tekivät hienon tempauksen. Kansainvälisessä opiskelijaseminaarissa vitsailimme neuvostoedustajille, että kohta heidän maansa nimeksi voisi muuttaa Union of Socialist and Baltic Republics. Ei siis USSR vaan USBR.
Moskovalaiset eivät tykänneet. Keskustelimme virolaisten monarkistien kanssa ja laulelimme virolaisia lauluja - heillä oli lauluvihko mukana. Joistakin heistä on tullut varsin menestyksekkäitä poliitikkoja sittemmin.

Viron itsenäistyminen oli mukava asia, vaikka hieman hämmensikin etteivät virolaiset poliitikot olleet tyytyväisiä itärajaansa. Jättivät Petserinmaan kaihertamaan. Venäläisten asema arvelutti myös tällaisen vasemmistoliberaalin tarkkailijan mieltä. Narvasta olisi odottanut isompaakin ongelmaa. Onneksi ei tullut.

Mutta nyt ovat sitten saaneet sopan aikaiseksi. Vanha diplomaattien pelisääntö on, ettei toisten symboleihin saa kajota. Se on sotapropagandan keino.

Viron uusi hallitus opetti uudelle sukupolvelle, kuinka etnisen konfliktin saa aikaan niin halutessaan. Tönismäellä 60 vuotta seissyt kaksimetrinen neuvostosotilaan patsas, jonka hartiat ovat kapeammat kuin mallina tiettävästi olleen Kristjan Palusalun, joutui kaikkien näiden vapauden vuosien jälkeen Viron historiapoliittisesti valveutuneen hallituksen kynsiin.

Patsaan äärellä ollut vuosikymmeniä palanut "ikuinen tuli" sammutettiin jo vuosia sitten. Vironvenäläisille tämä Kaarlen kirkon ja Viron kansalliskirjaston välissä ollut kuvanveistäjä Enn Roosin ja arkkitehti Arnold Alasin patsas on ollut läheinen symboli.

Erityisesti toisen maailmansodan päättymispäivänä, siis voitonpäivänä fasismista, jota idässä on vietetty 9. toukokuuta, Tallinnan vapauttajien monumentti (Tallinna vabastajate monument), nykyiseltä kutsumanimeltään Pronssisoturi-patsasta (Pronkssõdur) on koristanut kukkameri.

Paikan pyhyyden tunteen nostattamiseksi on annettu ymmärtää, että sen juurelle on haudattu 13 taistelussa kuollutta neuvostosotilasta. Nämä sotilaat olivat ajamassa Tallinnasta pois natsimiehittäjiä.

Hallitus päätti siirtää patsaan pois. Tämä sytytti kytemistilassa olleet tunteet ja tuloksena oli mellakka, joka nopeasti on saanut etnisen konfliktin piirteitä. Asiaan liittyvät mielenosoitukset, provokaatiot, mellakkapoliisit, vesitykit, kumiluodit, jne. Yksi on kuollut, 60 vammautunut ja yli 600 pidätetty. Protestiaalto ja sen vastatoimet ovat edenneet ainakin kahteen Koillis-Viron kaupunkiin ilmeisesti narvalaisten voimien avustamana.

Symboleihin puuttuminen etnisen konfliktin yhteydessä tuottaa nopeasti diplomaattisen väliintulon. Duumassa Venäjällä on suunniteltu viisumikieltoa niille virolaisille poliitikoille, jotka ovat julkisesti olleet patsaan siirron takana. Venäjän parlamentin ylähuone suositteli yksimielisesti, että diplomaattisuhteet Viroon on katkaistava ja Venähän olisi ryhdyttävä muutenkin "ankarimpiin mahdollisiin toimiin Viron suhteen".

Liittoneuvoston mukaan siirron ajoittuminen juuri Voitonpäivän läheisyyteen "on vain yksi osoitus virolaisten tuhoisasta politiikasta, jota ylläpitävät nurkkakuntaiset natsikiihkoilijat". Samalla esitettiin jälleen syytöksiä EU:lle siitä, että ne sallivat jäsenmaassaan vironvenäläisten huonon kohtelun. EU:n vaitioloa ei katsota hyvällä. Venäjän ulkoministeri järkyttyi tavasta, jolla poliisi hajotti mielenosoitukset. Moskovassa zhirinovskilaiset liberaalidemokraatit osoittavat mieltä Viron lähetystön edessä: "maa sallii fasistien marssia kaduillaan".

Diktatuurit ovat aina pystyttäneet patsaita. Egyptin taidetta pyramideineen arvostetaan tästä huolimatta. Nationalistisesta vastakkainasettelusta huolimatta Aleksanteri II saa pitää patsaansa Helsingin senaatintorilla, eikä suomalaismielisten ole siitä syytä ryhtä kapinaan.

Kapinasta tuli mieleen vuosi 1918. Ilta-Sanomat julkisti taannoin SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialaisen anteeksipyynnön kirkolle vuoden 1918 tapahtumien johdosta. Yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä nykyisin visusti välttelevä yhteiskunnallinen keskustelija oli myöntänyt toimittajalle, että "kyllä se oli kapina". Siitä oli tehty oikein otsikkokin.

Toimittajan historiatiedot olivat hieman puutteelliset, sillä hän selosti, että "kapina" on "lähinnä oikeistolaisten käyttämä ilmaisu" vuoden 1918 tapahtumista.

Roskaa. Kaikki punikit nimittivät omaa kapinaansa "kapinaksi". Hienompi "luokkasota" otettiin käyttöön huomattavasti harvemmin, kunnes sovittelevat "veljessota", joka on nyt unohtunut, ja poliittiseen konsensuskäyttöön räätälöity "kansalaissota" tulivat yleisesti käyttöön - kansalaissodalla oli kyllä käyttöä jo sodan aikoihin, kuten Seppo Väisänen on osoittanut. Porvarit puhuvat tietysti "vapaussodasta", me tieteellisesti suuntautuneet "sisällissodasta" ja neutraaleimpaan mahdolliseen ilmaukseen mielistyneet "Vuoden 1918 sodasta".

Mutta kunnon punikit puhuivat aina "kapinasta" aina 1960-luvulle saakka. Sen vahvisti myös kouluaikainen historianopettajani ja luokanvalvojani Turo Manninen omassa väitöskirjassaan Jyväskylän yliopistossa vuonna 1978. Eli Matti puhui tällä kertaa ihan asiaa, vaikka vasemmalla kirkolle suunnatut anteeksipyynnöt kyseisen kapinan johdosta taidetaankin kuitata aika kitkerästi.

Kansan Uutisten historia

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset täyttää 50 vuotta. Lehti syntyi kun Vapaa Sana ja Työkansan Sanomat yhdistettiin, mutta Vasemmistoliiton synnyttyä lehti irtaantui vuonna 1990 kymmeneksi vuodeksi puolueista. Paluu puolueen helmaan tapahtui uuden vuosituhannen alkaessa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tänään pitäisi olla lehden historian julkistaminen. Täytynee yrittää pistäytyä, jos paikat kestää.

Kyse on esseekokoelmasta, joka on saanut elokuvaan suoraan viittaavan nimen Etusivu uusiks! Kansan Uutisten viisi vuosikymmentä 1957-2007. Toim. Veli-Pekka Leppänen. [Kansan Uutiset Oy, 2007.]

Lehti itseään aukeaa nettiin vain niukassa muodossa, mutta kyllähän tämän päiväisen, vuonna 1982 perustetun Kansan Uutisten Viikkolehden Outi Nyytäjän haastattelurepparin voi käydä lukemassa, vaikkapa vain synttärien kunniaksi:

Otsikko on ihan raflaava:

Dramaturgi Outi Nyytäjä
heiluttaa työläisyyden taistelulippua:
Luokkasopuilun aika on ohi

Jutun on kirjoittanut Kai Hirvasnoro. Hänellä on oma blogi Hirvasnoro Net, jota hän nimittää blogin luonteen vuoksi juttuarkistoksi.

Demarissa näyttää kirjasta olevan jo ihan hyvä Anu Hakalan juttu.

Sähkömetsä

Olin eilen Sähkömetsässä. Kokeellisen elokuvan ja videotaiteen taival on sitten pantu kahden kannen väliin. Mika Taanila, Hannu Eerikäinen, Kari Yli-Annala ja Perttu Rastas olivat kirjaansa eilen Orionissa esittelemässä. Ja kelpaahan sitä esitellä. Hyvin hajanainen kenttä on saatu näin peruskartoitetuksi. "Mapping" olikin termi jota Kari käytti omasta osuudestaan.

Ja kelpasi katsoa väliin laitettuja lyhytelokuvia.

Yhtä lukuunottamatta olin onnistunut ne näkemään toki aiemminkin. Se yksi oli Eino Ruutsalon Kinetiikkaa, joka oli lipsahtanut esitykseen, vaikka siellä olisi pitänyt olla saman tekijän tunnetuin "kokeiluelokuva", maailmallakin kiitelty ja palkittu Kineettisiä kuvia. Suoraan emulsiolle raapustettu Kineettisiä kuvia on kahden vuoden työn tulos. Jokainen ruutu - niitä on 8000 - on oma taideteoksensa.

Ruutsalo piirsi elokuvaansa ylös sen, mitä hävittäjälentäjä näkee matalalennossa. "En koskaan ole ollut näin lähellä maassa sotaa käyvää vihollista! Siinä se oli ohimenevänä nauhana. Kaikki oli nyt niin lähellä, että kokonaiskuva jotenkin katosi ja jäljelle jäivät vain yksityiskohdat. Selvinä, suurina kuvina ne nousivat esiin. Siitäkö se johtui, että tulin heidän asemiinsa takaa päin? Kun kaikki tuntui kuin pyörivän ympäri! Näin korsut, kaivannot, hiekkakumpareet ja hirsillä tuetut ampumahaudat. Näin yksittäisiä venäläisiä sotilaita; kun miehet ryntäsivät ulos korsuista. Eivät oikein tienneet mistä päin tullaan. Koneen meteli tietysti vain kuului! Päät kääntyili, miehet kääntyivät!", Ruutsalo kirjoitti itse kokemuksistaan Wasp-Fokkerin ohjaamosta ja varsinkin eräästä hänen tekemästään tiedustelulennosta Onihmajoelle.

En ole ehtinyt muuta lukea kuin Mika Taanilan artikkelin Seitsemännen taiteen sivullisia - kokeellinen elokuva Suomessa 1933-1985; siitä tuo Ruutsalo-sitaattikin.

"Kokeellinen elokuva" tarkoittaa Taanilaan mukaan "kaikkea riippumatonta, taiteellisesti haastavaa liikkuvan kuvan toimintaa, joka on pyrkinyt tietoisesti asettamaan kyseenalaiseksi totuttuja tapoja nähdä ja tehdä elokuvaa".

Näin laajasta näkökulmasta varhaisia "kokeellisen elokuvan" merkkejä olisi ehkä löytänyt enemmänkin kuin Armas "Ama" Jokisen Vappuhumua (1933), joka kertoo krapulaisen surrealistisista kokemuksista keväisessä Helsingissä. Tarkoitan elokuvien välikuvia, siirtymiä ja montaasilla tai muuten leikattuna tiivistetyn ajan kuvauksia näytelmäelokuvissa. Nyrki Tapiovaara on toki mainittu 1930-luvun lopulta, mutta ei oikeastaan paljoakaan hänen tavoistaan uudistaa näytelmäelokuvaa. Osa niistä lähenee kokeellisen elokuvan tapoja. Taanila pääsee vauhtiin Ruutsalo-kuvauksessa - Ruutsalo ansaitsee toki laajemmankin esittelyn ja tarkemmassa katsauksessa Pasi "Sleeping" Myllymäen elokuviin, joita on muistaakseni 44.

Kaiken kokeellisen jälkeen oli vatsa täynnä kiva istahtaa Orionin penkille uudestaan. Kävin katsomassa Ilmari Unhon Sillankorvan emännän. Kesti katsomisen.

***

Joka paikkaan koskee. Ja kun tiedän, että tällaisessa kivussa minulla on aika korkea kipukynnys - vuosien harjoittelua - niin se on aika kova juuri nyt. Tulisi jo lämmin, niin tämä sitkeä kolotus loppuisi hetkeksi. Minulle kyllä riittäisi vähemmätkin vuodenajat.

SEA 50 vuotta tänään

Työpaikkani Suomen elokuva-arkisto viettää tänään 50-vuotisjuhlaa.

Tapahtuman kunniaksi julkaistaan myös Sakari Toiviaisen teos Sata vuotta, sata elokuvaa. Siinä oiva lahja kaikille elokuvan ystäville.

Sakarin kirjanjulkistamiseen ehdin pistäytymään, mutta iltajuhla jää väliin. Tämä ei johdu siitä, että tuntisin nämä juhlat kannesta kanteen, vaan siitä, että pidän juhlinnan aikaan luentoa elokuvan ja historian välisestä suhteesta.

Jatkoille tietysti ehtisi, mikäli juhlaväen puvut eivät vie liian hienoihin paikkoihin syömään hanhenrintaa.

Muistilistaksi menoja

Menoja riittää: tänään Nyrki Tapiovaaran Juhan 70-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty juhlaesitys. Huomenna Sakari Toiviaisen suomalaisen elokuvan 100-vuotisen historian kunniaksi julkaistava kirja Sata vuotta – sata elokuvaa(SEA/SKS). Illalla olisi SEA:n 50-vuotisjuhlavastaanotto, jonne en oman luennon vuoksi pääse.

Ylihuomenna torstaina julkaistaan suomalaisen elokuvan avantgardea ja muuta kokeilevaa elokuvaa käsittelevä teos SÄHKÖMETSÄ - videotaidetta ja kokeellista elokuvaa Suomessa 1933 -1998.

Laitetaanpa näkyville sen artikkelit:

Mika Taanila: Seitsemännen taiteen sivullisia - Kokeellinen elokuva Suomessa 1933 – 1985. Ensimmäinen laajempi teosten ja tekijöiden kautta lähestytty artikkeli suomalaisen kokeellisen elokuvan historiaan.
Hannu Eerikäinen: Videotaide Suomessa: taiteen laidalla, eturintamassa vai ei-kenenkään maalla? Audiovisuaalisen kulttuurin tutkijan ensimmäinen laajempi aikalaiskatsaus (teksti kirjoitettu 1993) nuoreen suomalaiseen videotaiteeseen.
Kari Yli-Annala: Pieni jälkiteollinen tuotanto – taiteilijoiden liikkuva kuva Suomessa 1982 - 1998. Kuvataiteilija ja tutkija tarkastelee ruohonjuuritason audiovisuaalisen taiteen tuotantoa ja sen tekijöitä.
Perttu Rastas: Töpselitaide virtaa Suomeen. Pitkän linjan organisaattori muistelee missä on ollut mukana ja etsii vastausta kysymykseen miksi video- ja mediataiteen asema Suomessa on poikkeuksellisen vahva.

Tuu jakamaan pipareita!

Tästä päivästä lähtien Helsingin keskustassa partiolaiset jakavat piparia, varoitteli aamun lehti (HS).

Kotisivujen mukaan "särmästi pukeutuneet" tekevät hyviä töitä, "auttavat vaikka kauppakassien kantamisessa tai nostavat lastenrattaat ratikasta".

Siniset kaulahuivit siis jalkautuvat. Punaisia kaulahuiveja ei näe enää edes Suomen Demokratian Pioneerien liiton kotisivuilla - tai sitten sen harvat kuvat olivat liian pieniä aamurähmäisille silmilleni. Liekö niitä olemassa? Klandestiinit toiminnot sentään on kirjattu:

- Askartelua
- Leiritoimintaa kesällä ja talvella
- Toimintaa rauhan puolesta
- Monipuolista kulttuuritoimintaa
- Toimintaa ympäristön ja luonnon hyväksi
- Toimintaa lasten oikeuksien puolesta
- Apua heikompiosaisille
- Leikkejä ja pelejä
- Toimintaa verkoissa
- Sirkustelua ja radiotoimintaa
- Matkustelua ja leirejä ympäri maailmaa
- Toimintaa merellä ja järvillä
- Retkiä ja tutustumiskäyntejä
- Eräretkeilyä ja seikkailukasvatusta
- Yhteiskunnallisiin asioihin tutustumista
- Suuria lasten ja nuorten joukkotapahtumia
- Nukketeatteritoimintaa

Kaiken mottona on: "Tuemme järjestömme toiminnassa mukana olevien lasten ja nuorten kasvamista aktiivisiksi ja herkästi tunteviksi aikuisiksi, jotka muistavat lapsuuden elämänsä onnellisena ja kauniina aikana."

Jos vanhat kommunistijärjestöt kasvattavat "herkkiä aikuisia", on katsottava sillä silmällä myös mitä SDP:n "ukkopuolueen" ja "vanhojen kotkien" siipien helmassa toimivat sosialidemokraattien Nuoret Kotkat tarjoavat lapsille: "[H]auskaa tekemistä ja uusia kavereita. Toiminnassa on turvallista olla, sillä lasten mukana on aina aikuisia ohjaajia. Kotkatoiminnassa lapset toimivat ryhmissä, joissa kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa. Jokaisen mielipide on yhtä tärkeä, eikä ketään kiusata. Nuoret Kotkat haluavat puolustaa lapsia Suomessa ja muualla maailmassa. Tätä työtä tehdään usein yhteistyössä erilaisten järjestöjen kanssa."

Pioneerit veivät kyllä vasemmistossa esittelyn 6-0. Nuorilla Kotkilla on nettilinkkinä myös tapahtumakalenteri 2007, vaikka sen saatesanoissa vielä nyt sanotaan: "Vuosi 2006 alkaa olemaan lopuillaan ja on aika suunnata katseet vuoden 2007 tapahtumiin." Itse linkistä sitten löytyi jo toimintaakin, joten on toimistolle sähköt vedetty.

Kepulta en onnistunut varhaisnuorisojärjestöä löytämään. Keskustanuoriin voi liittyä 15-vuotiaana kuten Kokoomusnuoriinkin, jotka sentään tavoitteensa listaavat selkeästi:

- yksilönvapauden ja valinnanmahdollisuuksien turvaaminen
- eettisesti oikeudenmukaisen markkinatalouden edellytysten edistäminen kestävää kehitystä kunnioittaen
- oikeudenmukaisen oikeusjärjestyksen sekä jokaisen yksilön perusturvallisuuden takaaminen
- isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ja kansallisen kulttuurin ylläpitäminen
- kansainvälisten päätöksentekojärjestelmien vahvistaminen ja globalisaation edistäminen rauhan-omaista kansainvälistä yhteistyötä ja hyvinvointia lisäävällä tavalla
- koulutuksen ja sivistyksen vaaliminen
- suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen ja
- kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän vahvistaminen ja nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen ja vapaan kansalaistoiminnan kehittäminen sekä sille perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan ja nuorten elinolojen kehittäminen.

Keskustanuorien ohjelma ja periaatteet olivat yhtä kapulakielistä pikkupolitikointia ja mikä parasta, vielä sekavammin esitetty kuin muilla. Eli vain innokkaimmat kelpaavat mukaan.

Olen tietysti väärässä, mutta onko nyt niin, että porvaristo luottaa kodin ja koulun kasvatukseen, eikä porvarillisia poliittisia varhaisnuorisotoimintoja ole olemassa? Että se piparipartio jää ainoaksi?

Uusi kirjastolainasi

Uusikaa nyt lainanne. Minä en muistanut. 13,60 e.

Töppäsin vielä rastiessani lainoja. Kolme jäi vahingossa näin uusimatta ja kuten summasta näkyy, uusimisen raja meni umpeen eka satsilla. Eli niistä menee maksua vielä huomennakin, kun ei enää voi uusia.

Miksi näitä rästejä ei voisi maksaa netissä saman tiensä? Tosin puolet suomalaisista pankeista kuuluu olevan solmussa muutenkin, joten tänään ei sekään onnistuisi. Niin kuin ei perjantai-iltana kirjojen uusiminen.

Voi elämän kevät!

Porvarihenki, johda sinä meitä

Vanhaa virttä on syytä veisata, kun lukee tämän päivän uutisia. "Mitään yhteisiä porvarihengen julistuksia ei tarvita", pääministeri sanoi Kepun puoluevaltuuskunnassa (HS 22.4., A5, Jaakko Hautamäki).

Mutta kyllä uuden, entistä rajumman vastakkainasettelun aineksia löytyy. Itse asiassa samalta sivulta löydämme kovuutta Saksassa opiskelevan valtiovarainministerin (HS 22.4., A5, Hanna Kaarto). "Jos valtiovarainministeri epäonnistuu, ihmiset voivat kärsiä siitä pitkään", Katainen sanoo kuin ennustuksena.

Kataisen kovuus näkyy uusissa retorisissa avauksissa. Hänhän on retoriikan mestari, vaikka nyt tietysti pulassa, kun pitää opetella uusi. Ruotsalainen Anders Borg oli toiminut opettajana, kun Katainen loihe lausumaan, että "sosiaaliturvaa täytyy uudistaa, koska se on teollisuusyhteiskunnan jäänteitä".

Työntekoon täytyy siis "kannustaa enemmän". Se tarkoittaa työttömyysturvan reaalista huonontamista, ei mitään muuta. Sillä ei tule yhtään työpaikkaa lisää. Porvarihenki ei ole koskaan ilmestynyt porvareille ja kertonut heille, että työntekoon kannustavat työpaikat, vapaat työpaikat, joihin palkataan myös työttömiä.

Eivät mitkään kvasikannustukset, jotka ovat rikollista retoriikkaa köyhissä oloissa eläville työttömille.

Katainen toistelee Berliinissäkin tätä hallitusneuvotteluissa opeteltua pellevirkettä, että täällä on "todella hyvä henki".

Kansainväliset kollegat ovat realistisempia: "Tämä on ainoa paikka, missä sinua ymmärretään."

Ei näytä kyllä olevan aihettakaan laajempaan ymmärrykseen. Tältä puolelta.

Porvarin Henki
(lauletaan Totuuden hengen sävelellä)

1.Porvarin Henki, johda sinä meitä. Etsiessämme valkoisuuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, vaurautemme siunaa.

2.Kaikessa näytä käsiala Jyrkin, mahtavan, viisaan, porvarien suojan. Kollegan luokse, rakkauden tuojan, johdata meidät.

3. Tämä henki on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Armosi, Matti, anna voimaksemme, uudista meidät.

4.Anna nyt, Jyrki, valos meille hohtaa, anna sen meitä Matin kotiin johtaa. Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,voittamaan auta.

300

Zack Snyderin 300 on elokuvateattereissa. Kommentoin itsekin elokuvan väkivaltateemaa, kun Ilta-Sanomat viikko sitten kyseli siitä. Viikonlopun lisukelehteä ei nettiin ilmeisesti sijoiteta, joten Kari Salmisen laajaan jutturypääseen en toimivaa viitettä saa aikaiseksi. Paperiversio on mennyt siivousintoisten mukana paperinkeräykseen,

Mutta pieni hyvä työ sentään mahtuu mukaan. Taannoin törmäsin tuttavaani jo vuosien takaa, radiotoimittaja Jarkoon karaokebaarin iltapäivässä. Kun sitten pöytään istahti laulajanimimerkki Tepa, muistin, että mieshän on Sparta-asiantuntija.

Yhytin miehet keskustelemaan markkinoille juuri tulevasta Sparta-elokuvasta - asia, joka oli kröhöm hröhöm molemmille uusi - ja tässä on tulos: Testosteronia Thermopylaissa. Kuunnelkaapa Sparta-myyttinne vakiinnuttaneet. Asialla siis Ylen Radio1, ohjelma Kultakuume.

Töitä pitää tehdä.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva aloitti ensimmäisen työpäivänsä hymistelemällä Natoa Tukholmassa. Aikaa oli niukasti, sillä ulkoministeri saapui ensimmäiseen työtehtäväänsä myöhässä.

Syy oli siinä, että ulkoministeri myöhästyi lentokoneesta Helsingissä. "Mutta vain viisitoista minuuttia", kuului selitys.

Toivottavasti työnantajan edustajat Halonen ja Vanhanen antavat sapiskaa tälle keltanokalle ja opettavat talon tavoille. Ei myöhästelyjä, eikä saa notkua vesiautomaatilla. Töitä pitää tehdä. Ja myöhästely vähennetään palkasta, luonnollisesti.

Kuume nousee

Viikonloppua juhlimaan lähteville iloisia uutisia.

SEA:n kesä

SEA:n kesäohjelmisto ei ole vielä nettisivuille ehtinyt, mutta vihko on jo ilmestynyt.

Tärkeää on tietää jo nyt, että elokuvateatteri Orion on suljettu remontin takia 25.6.-6.8.2007 välisen ajan.

Kesäkauden henkilöinä esillä ovat Philippe Noiret, Jörn Donner (retrospektio!), David Lynch, Gian Maria Volonté, John Wayne, Katherine Hepburn ja Buster Keaton sekä Oliver Hardy ja Stan Laurel. Ken osaa kaikki yhdistää joihinkin näkemiinsä elokuviin on peruskurssinsa käynyt, varsinkin jos arvaa, ketkä näistä sen 100 vuotta tänä vuonna täyttävät.

Elokuvavuosi 1957 oli harvinaisen hyvä. Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti ja Mansikkapaikka - ne todellakin tulivat ulos samana vuonna, Michelangelo Antonionin Huuto, Louis Mallen esikoispitkä Hissillä mestauslavalle, Francois Truffautin Vintiöt, Akira Kurosawan Seittien linna ja Grigori Kozintsevin Don Quijote ovat vuosikerran loistavia esimerkkejä. DVD:t voi näiden ajaksi jättää hyllyyn kasvamaan korkoa.

Ja listaa voi jatkaa ilman vaikeuksia: Mark Donskoin ukrainalaiskertomus 1830-luvulta, Kallis hinta, Andrzej Wajdan Puolan vastarintaliikettä Varsovan kapinaa 1944 kuvaava Kanal - kirottujen tie ja Roman Polanskin hassunhauska tragikomedia Kaksi miestä ja kaappi. Kun tähän lisää David Leanin Kwai-joen sillan ja Douglas Sirkin Tuuleen kirjoitetun, ymmärtää, miksi vanhat filmihullut kaipaavat niin usein vanhoja aikoja takaisin.

Ei hätää, SEA säätää. Nuo kaikki tulevat kesäohjelmistossa uusien sukupolvien katseltavaksi - aiemmin ne nähneethän tulevat muutenkin verestämään muistojaan näistä kuolemattomista klassikoista. Helsinkiin pääsee jalan, pyörien tarakalla, mopedilla, junalla, bussilla ja lentokoneella. Kesällähän tänne kannattaa muutenkin tulla käymään.

Uusia klassikoita esittelee Sähkömetsä II (Eija-Liisa Ahtila, Sami van Ingen, Helsingin elokuvapajaa, Seppo Renvall, Veli Granö, Ilppo Pohjola ja Jimi Tenor-elokuva Sähkö). Taanilan Mika niitä on koonnut ja esittelee myös, kun on kohta ilmestyvään kirjaankin kokeilevaa elokuvaa tutkinut.

Oman jykevän filmirullapinonsa Orioniin toimittavat myös elokuvatietäjistä wizardeimpiin kuuluvat Lauri Lehtinen ja Antti Suonio, joiden kokoama kevään sarja Italialaisen elokuvan salainen historia jatkuu kymmenellä elokuvalla. Niitä voi olla hankala muuten elämystää ja kokea. Verta asfaltilla, Jepari ryysyissä, Sormi liipasimella, Mustan piraatin kosto, Troijan urhot, Herkules ja rakkauden kuningatar, So Sweet and So Perverse, Terrori 2000, Senaattori eksyy erotiikkaan ja Starcrash ovat nimikkeet. Minä tiesin niistä nimikkeinä viisi tai kuusi.

Lauri Tykkyläisen ja Raimo Siliuksen Tampereen elokuvajuhlille rakennetut Mannerheim-paketit tulevat nekin Arkiston aarteina esitykseen perinteiseen tapaan. Kadettiunivormut päälle ja Orioniin.

Kohtapuoliin tarkempi ohjelma ilmestyy myös SEAn kotisivuilla.

Tämä on siis halpaa huvia. Kun on lunastanut neljällä (4) eurolla puoli vuotta (6 kk) voimassa olevan kantakortin, pääsee jokaiseen näytökseen neljällä (4) eurolla. Alle 12-vuotiaat maksavat 2 euroa näytöksestä. Joskus harvoin tulee ohjelmanmuutoksia teknisistä syistä, eikä kaikissa elokuvissa aina ole suomenkielistä tekstiä - vihkossa on maininta tekstityksistä kunkin elokuvan 1. esityksen yhteydessä.

Elokuvateatteri Orion sijaitsee Helsingissä, Eerikinkatu 15, puh. 61540201.

[Disclaimer: Myös muut Suomen paikkakunnat ovat erittäin hienoja kesäpaikkakuntia. Mutta stadi donkkaa tykimmin.]

Aamulla puoli kuusi

Mitä heviä minä teen ylhäällä aamulla kello puoli kuusi?

Ah niin, piikkipyörylä.

Ehkä luen kuitenkin tuon lehden ensin.

Kanervan-Väyrysen hallitus

Kanervan-Väyrysen hallitus saa tänään kruununsa jalokivet puoleen päivään mennessä. Nyt nimitettävänä ovat Kepun ministerit.

Miksikö tuollainen nimi eikä perinteisesti Vanhasen II hallitus?

No tietysti siksi, ettei kukaan puhu Vanhasesta, jos Ilkka Kanerva ja Paavo Väyrynen ovat samassa hallituksessa. [Paitsi jos on Merikukka.]

Mutta oikeasti. En usko, että kepulla riittää sinni tähän yllätykseen. Vaikka tosiasia on, että negatiivinen julkisuus asian ympärillä laantuisi alle viikossa.

Politiikkaa tehdään kuitenkin sitä lyhyemmällä perspektiivillä. Siksi tällainenkin arvailu ei ole täysin dorkaa. [Taittajan huomautus: On se.]

Yllätyksiä on jo tullut. Ulvilasta kotoisin oleva taloussihteeri Anne Holmlund valitaan sisäministeriksi Kokoomuksen mandaatilta.

Reckless Love

Huomista luentoa tehdessä piti vähän juutubeta.

Reckless Love tulee Kuopiosta. Serkun poika siinä soittaa täyttä päätä. Äänityksen taso näissä tubetuksissa ei ole huimaavaa, mutta menosta kyllä saa käsityksen.

Bändi näyttää tulevan keikalle Helsinkiin 21.05.2007. Paikka On The Rocks.

Seikkailujen aikaa

Elämme seikkailujen aikaa. Eikö Ilkka Kanerva ulkoministerinä ole siitä osoitus?

En tiedä moniko seurasi kevään iloksi tullutta sarjaa Monte-Criston kreivistä. Ranskalaisetkin osaavat seikkailupolitiikan! Tämän fantastisen tarinan ytimessähän on oikeudenmukainen kosto, hyvitys ja erinäisten asioiden takaisinvaltaus. Menneen ajan politiikkaa siis. Nykyään tämä kaikki tehdään veronalennuksilla.

Kuin hallitusohjelman terävöittämiseksi, YleTeema laittaa maanantai-iltojen iloksi Victor Hugon romaanin pohjalta tehdyn tv-sarjan: "Kurjat on kertomus yhteiskunnan polkemista ihmiskohtaloista, lain epäoikeudenmukaisuuksista, viattomien kärsimyksistä ja elämän kurjuudesta, mutta myös uhrautumisesta ja velvollisuudentunnosta, rakkaudesta, kunniasta, rohkeudesta ja kyvystä antaa anteeksi.

Tarinan päähenkilö Jean Valjean vapautuu 20 vuoden jälkeen vankilasta, jossa hänestä on tullut moraaliton ja raakalaismainen varas. Erinäisten tapahtumien kautta hän alkaa kuitenkin hiljalleen löytää kadonneen omatuntonsa ja päättää aloittaa uuden elämän." [Kappalejakoa hieman korjailtu.]

Tarina on tietysti vanhanaikainen, sillä nykyään uutta elämää ei enää voi aloittaa. Ainakaan jos on yli 35-vuotias. Tämä ikäraja on laskemaan päin.

Hugon romaaneista on tehty joukko elokuvia. Ranskalaisen elokuvan ensimmäinen suuri kansainvälinen menestys oli juuri Albert Cavellanin Les Misérables (1911-12). Notre Damen kellonsoittajasta on useampikin versio, Adèlen tarinasta yksi. Harvinaisen kuvauksellista ja kuten tulkinnoistani huomasitte, ajankohtaista symbolista tekstiä.

Kurjat 1-4 (Les Misérables)
Maanantaisin 16.4. alkaen klo 18.30, uusinta sunnuntaisin klo 14.35

Ylen edellä linkatusta esittelystä:

16.4. klo 19.30, osa 1/4:
Victor Hugon mestariteoksen filmatisointi parannuksen tehneen entisen vangin Jean Valjeanin taistelusta vääryyttä vastaan.

30.4. klo 19.30, osa 2/4:
Valjean paljastaa henkilöllisyytensä pelastaakseen viattoman miehen. Kotikaupungissaan hän lupaa Fantimelle pelastaa tämän tyttären. Javert haluaa estää lähdön ja Valjean joutuu pakenemaan.

7.5. klo 19.30, osa 3/4:
Thénardier järjestää Valjeanille ansan. Javert ottaa rikolliset kiinni ja huomaa pelastaneensa Valjeanin, joka taas kerran joutuu pakenemaan.

14.5. osa 4/4:
Valjean liittyy kapinallisiin ja pelastaa vainoojansa hengen. Kapina kukistetaan ja Valjeanin tie vie viemäreihin ja viimeiseen kohtaamiseen Javertin kanssa. Eponine kertoo Mariukselle totuuden Cosettesta.

Siinä se on

Siinä se on! Nyt rakentamaan suosikkilistaa Matti Vanhasen "tärkeintä on, että on kivaa" -hallituksen (järjestysnro II) ministereistä. [EDIITTEJÄ ON LISÄILTY UUTISVIRRAN ANTIEN MUKAAN]

Ministeripostien alle rakennettu lista on kopsattu Yleisradiosta. Se kuvastaa näkemystä myös ministeripaikkojen tärkeysjärjestyksestä!

Voimme vain ihmetellä, että ympäristöministeri on Kepulle maatalousministeriä tärkeämpi?

Tai että Kokoomuksen kokemuksella juuri ulkoministerin paikka on tärkeä - kuka on Kokoomuksen Venäjä-ekspertti? [EDIT: Kuinka minä saatoin unohtaa Ilkka Kanervan Venäjä-kontaktit.] Kataisen meriitti on tähän mennessä ollut poseeraaminen valokuvaajille Merkelin vierellä konservatiivien pikkujouluissa tai joissakin muissa pippaloissa. [EDIT: Katainen otti paikkansa valtiovarainministerinä - mutta joutuuko hän vaihtamaan KOKO retoriikkansa?]

[Tässä olisi ollut hirnunnan paikka Alexander Stubbille, mutta, mutta... Miksi hän ei ole - pikavoittoja etsivän näkökulmasta selvästikin väärästä puolueesta huolimatta - kasvattanut itsestään vakuuttavaa ulkopoliitikkoa EU-vuosinaan.]

Vain Kokoomus voisi asettaa sisäministerin paikan opetusministerin edelle! Voi opetusalan alennustilaa.

Listan viimeisimmät puhuttavat koko maan poliittisen laman vuoksi.

Katsokaa itse: maatalous- sekä kunta- ja hallintoministeri ovat rankingin peränpitäjät Kepulla.

Onko joku yllättynyt siitä, että Kokoomuksen listan viimeisin on peruspalveluministeri? Toiseksi viimeinen on asuntoministeri, vaikka olisi sen verran jumalia suonut olevan olemassa, ettei taas saada kokoomuslaista asuntoministeriä. Edellisestäkään markkinoiden vapahtajasta (Rusanen) ei ole vielä toivuttu!

Näin alas rankataan kunta- ja maakuntahallinto, peruspalvelut ja asuntoasiat.

Miksikö? No, juuri ne ovat ihmistä lähellä jokapäiväisessä elämässä.

Voi voitettuja! Viherporvarihallitus on Pyrrhoksen voitto.

Mutta varmaankin näistä kommentteja riittää...

Keskusta

Pääministeri Matti Vanhanen
Elinkeinoministeri
Ympäristöministeri
Väyläministeri
Ulkomaankauppaministeri
Sosiaali- ja terveysministerin
Maatalousministeri
Kunta- ja hallintoministeri

Näitä ei tarvitse enää arvata:

Kokoomus
Ulkoministeri Ilkka Kanerva
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Sisäministeri Anne Holmlund
Opetusministeri Sari Sarkomaa
Viestintäministeri Suvi Lindén
Puolustusministeri Jyri Häkämies
Asuntoministeri Jan Vapaavuori
Peruspalveluministeri Paula Risikko

Vihreät
Työministeri Tarja Cronberg
Oikeusministeri Tuija Brax

RKP
Kulttuuriministeri Stefan Wallin
EU- ja ulkomaalaisasiat Astrid Thors