Viktor Aleksandrovits Turin opiskeli teatteria syntymäkaupungissaan Pietarissa, mutta muutti vuonna 1912 sukulaistensa luokse Bostoniin, jossa opiskeli maineikkaassa insinöörikoulussa MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology). Opiskelujen jälkeen Turin muutti Hollywoodiin ja työskenteli viisi vuotta elokuva-alalla näyttelijänä ja käsikirjoittajana.
Vaikka vallankumous oli muuttanut Venäjän Neuvostoliitoksi, Turin palasi synnyinmaahansa. Kokeneelle elokuvamiehelle riitti töitä sekä dokumenttielokuvan että näytelmäelokuvien parissa. Ensimmäinen Neuvostoliitossa tehty elokuva oli dokumentti Lozungi Oktjabrja. Maailmanmaineen hän sai kuitenkin elokuvaohjaajana vuonna 1929 valmistuneella dokumenttielokuvalla Turksib, joka on omistettu eräälle Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmien ensimmäisistä suurtöistä, Turkmenistanin ja Siperian välisen rautatien rakentamiselle. Turin ohjasi vielä vuonna 1938 näytelmäelokuvan Baku, joka kertoo Bakun työläisten osallistumisesta vuoden 1905 vallankumoukseen. Viimeiset vuotensa toisen maailmansodan aikana Turin toimi Sojuzintorgkinon neuvonantajana. 1895 syntynyt Turin kuoli viisikymmenvuotiaana Moskovassa toukokuussa 1945.
Turksibin tehtävänä oli aluksi vain dokumentoida valtava työurakka, mutta työ kasvoi runolliseksi kertomukseksi uusien aikojen saapumisesta Kazanin villeille aroille. Kaspianmeren takana ja lähellä Kiinan rajaa Turkmenistanissa puuvilla kasvaa, mutta sieltä puuttuu vettä ja sen myötä rakentamiseen kelpoa metsää. Jopa polttopuita joudutaan Keski-Aasiassa keräämään pienin erin ja kuljettamaan pitkiä matkoja kameleilla. Siperiassa taas on runsaasti metsää, mutta ei puuvillaa, jota jouduttiin ostamaan kalliilla hinnalla ulkomailta. Elokuvassa seurataan rautatien rakennustyötä edeltäviä tutkimuksia. Sitten seuraa voimakas ponnistus: turkmenistanilais-siperialaista rautatietä rakennetaan samanaikaisesti etelästä ja pohjoisesta. Urakan oli määrä valmistua 1931. Rautatie on pituudeltaan noin 3515 km ja yhdistää Siperian Keski-Aasiaan kulkien silloisten Kazakstanin ja Kirgisian neuvostotasavaltojen sekä Altai-seudun kautta. Kaksi pientä osaa tästä rautatiestä oli rakennettu jo ennen vuotta 1917 ja töitä jatkettiin 1921–1927. Radan pääosuus rakennettiin maaliskuusta 1927 toukokuuhun 1930. Turksib-rata kelpasi neuvostoesimerkiksi, sillä se saatiin valmiiksi vuotta ennen suunniteltua määräaikaa.
Neuvostoliiton dokumenttielokuvataiteessa Turksibillä on oma ehdoton asemansa 1920-luvun vallankumouksellisten kokeilijoiden Dziga Vertovin ja Lev Kuleshovin rohkeiden uudistusten ja 1930-luvun alun jo huomattavasti rauhallisemman dokumenttikerrontatyylin välillä. Turin käyttää elokuvassaan varhaisesta agitaatioelokuvasta tuttuja välitekstejä. Runollisuuden yksi ulottuvuus on se, että tekstit eivät ole selostavia vaan kuvakerrontaa tukevia. Tekstien lauseet ovat katkelmallisia, jopa yksittäisiä sanoja. Samana vuonna tehty Vertovin Mies ja elokuvakamera on kokonaan tekstitön. Mutta myöhemmin, 1940-luvulta lähtien Neuvostoliiton dokumenttielokuvat rakentuivat niin, että selostaja käytännöllisesti katsoen aina selitti kuvan sisältöä omalla repliikillään.
Turinin Turksib on ns. taiteellinen dokumenttielokuva, jonka vaikutus kasvoi maailmalla suureksi Englannin tunnetun dokumentaristikoulun kautta. Suomeenkin elokuva saapui lännen kautta jo vuonna 1930. Se päätyi kuva kuvalta tutkittavaksi Heikki Ahon ja Björn Soldanin leikkauspöydälle, kuten Eino Mäkinen on kertonut. Sen visuaaliset yhtymäkohdat Suomen matkailupropagandana 1930-luvulla paljon esitettyyn Suomi kutsuu -elokuvan aloitusjaksoon ovat enemmän kuin ilmeisiä.
Nyrki Tapiovaara kirjasi suomalaiset näkemykset Turksibistä kirjoitukseensa ”Dokumenttaarisesta filmistä” vuonna 1935: ”[– –] vaikkakin muoto on [Neuvostoliittolaisten ohjaajien toimesta] käsitetty arvokkaaksi osaksi työtä, sitä on käytetty vain, jos filmin valmistajalla on todella ollut jotakin sanottavaa. Ja sitä heillä on ollut. Ajatelkaamme vain sitä elokuvaa, joka varmasti edustaa dokumenttaarista filmiä kaikkein puhtaimmalla tavalla, Turinin valmistamaa Turksib-elokuvaa: onko filmiä, jonka rytmin nousut ja laskut olisivat linjoiltaan niin kauniit kuin tämän. Mutta ei tuo muodon kauneus, vaan ominaisuus, että se osoitti, kuinka viisivuotissuunnitelma muutti äkkiä kokonaisen suuren maa-alueen elämän, tulee säilyttämään sen viisivuotissuunnitelman dokumenttina. Kun elokuva alkaa, hallitsee luonto ihmistä, sitten tulee tekniikka, rautatie, luontoa alkaa ohjata tietoinen ihminen ja hän hallitsee elämää. Kun juna kulkee ensimmäisen matkansa rautateillä, kun veturin pyörä lähtee liikkeelle, on sen kauneudessa paljon enemmän kuin pelkkä koneen osien kauneus. Se on symbooli, voiton symbooli suunnitelman ja ihmisen voitosta luonnon yli.”
Kredut:
Suom. nimet: Teräksinen tie / Turk.–Sib
Neuvostoliitto 1929. Tuotantoyhtiö: Vostokkino. Ohjaus: Viktor A. Turin. Käsikirjoitus: Jakov Aron, Aleksandr Matsheret, Viktor Shkolovski ja turin. Kuvaus: Jevgeni Slavinskij (kuvaus etelässä), Boris Frantsisson (kuvaus pohjoisessa) – 1.33:1. Helsingin ensiesitys: 26.1.1930 Atlantis. Filmitarkastus: 16100 – S – 1565 m / 67 min
