torstaina, marraskuuta 23, 2006

Megakuolema

Kuluva vuosisata on kaikkia aiempia väkivaltaisempi. Ainakin 187000000 ihmistä -- Suomen tasavallan väestö enemmän kuin kolmekymmentäviisikertaisesti -- on tapettu ensimmäisestä maailmansodasta alkaneissa verilöylyissä. Zbigniew Brzezinski on antanut sille nimenkin: megakuolema.

Kuten Eric Hobsbawm toteaa brittien myyntilistojen kärjessä keikkuneessa 600-sivuisessa historiakirjassaan Age of Extremes, The Short Twentieth Century, 1914-1991, esivanhempamme 1800-luvulla olisivat arvioineet nykykäytäntöjä muutenkin barbaarisiksi.

Historioitsijamme kertoo, kuinka Karl Marxin kaveri ja monien varmasti yhtä verenhimoisena pitämä sosialistijohtaja Friedrich Engels kauhistui perinpohjaisesti, kun Irlannin tasavaltalaisten Lontoon keskustaan asettama pommi surmasi yhden ihmisen. Ja kuinka maailma viime vuosisadan lopulla oikeutetusti hirmustui, kun Venäjän tsaarien pystyyn pistämissä juutalaisvainoissa, pogromeissa, menehtyi joitakin kymmeniä ihmisiä, mikä sekin riitti miljoonien pelästyneiden muuttoon Yhdysvaltoihin.

Olivatko kerran vuodessa rauhaa eri puolilla maailmaa marssineet ihmiset 1980-luvulla niin typeriä kuin itsetyytyväisten analyytikkojen jälkikäteiskommenteista olemme saaneet nähdä, lukea ja kuulla? Oliko kyseessä vain tiedustelupalvelujen ja disinformaatiokeskuksien juoni, johon kymmenet tuhannet tavalliset suomalaiset ihmiset hurahtivat?

Vai olisiko ihmisissä, joiden sanoman ydin ei luullakseni ollut esillä olleissa kylteissä vaan mielissä, sittenkin ollut jäljellä hitunen elävää suhdetta menneisyyteen? Olisiko kyseessä aiemmilta sukupolvilta periytynyt muisto ajasta, jolloin megakuolemaa ei vielä ollut, ja jolloin kaikkea ajatteluamme eivät vielä kahlinneet maailmansodan käsitteet ja termit? Jonkinlainen historian taju?

Kuluvan vuoden alun julkisuudessakin paljon esillä olleiden Dresdenin pommitusten ja Auschwitzin muistaminen viiden vuosikymmenen takaa on tärkeää, sillä elävää muistia ei saa katkaista. Tehtävä lankeaa usein historioitsijoiden tehtäväksi, sillä kuten Hobsbawm sanoo: "Historioitsijan on muistettava se, mitä muut unohtavat". Brittiläisessä maailmassa kustannusyhtiöt ja kirjakaupat eivät ole unohtaneet historiaa. Toivottavasti filosofian kaupallinen menestys kaikkialla Euroopassa tuo mukanaan kiinnostuksen myös muistiin ja historiaan.

Yksi historiattoman elämäntavan luomista ongelmista - yksi monista - on sukupolvien välinen kuilu. Suhde menneisyyteen syntyy, kun ottaa kontaktin itseään vanhempiin ihmisiin. Heissä, ja meissäkin, historia elää.

(Törmäsin vanhaan juttuuni ja ajattelin tallentaa sen tänne. Kirjoitettu vuonna 1995, julkaistu Suomi-lehden kolumnina)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Unohtuiko että sosialismithan heistä tappoivat yli 100 000 000?

Sedis kirjoitti...

Tiedä häntä. Kansallissosialismi on sentään vähän eri juttu, hra anonyymi.