maanantaina, maaliskuuta 14, 2005

Erillissota

Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Ranskan ulkopoliittisessa instituutissa on nostanut kohun sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella. Halonen viittasi jatkosotaan ja puhui siitä "erillissotana". Halonen sanoi: "Myös viisi vuotta myöhemmin, kesällä 1944, kykenimme pysäyttämään puna-armeijan yritykset valloittaa Suomi. Maatamme ei miehitetty missään vaiheessa, ei sodan aikana eikä sen jälkeen. Menetimme osan maastamme, mutta saavutimme torjuntavoiton. Säilytimme itsenäisyytemme sekä demokraattisen poliittisen järjestelmämme ja taloudellisen järjestelmämme. Meille maailmansota merkitsi erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan, eikä meille syntynyt kiitollisuudenvelkaa muita kohtaan. "

Teesi erillissodasta on kaikkea muuta kuin itsestään selvä. Sama koskee talvisodan ja jatkosodan luonteen samastamista ja puhetta "torjuntavoitosta", joka voitaneen laskea oikeastaan vain myöhempien aikojen propagandateesiksi.

Venäjän ulkoministeriö reagoi puheeseen nopeasti (5.3.) sanomalla, että Suomi ei käynyt toisessa maailmansodassa "erillissotaa", vaan tosiasiassa liittyi Saksan käymään sotaan. Asiasta on noussut keskustelu, jota en ole ehtinyt seurata, joten voin toistella tässä hyvinkin tuttuja teesejä. Jotakin uutta uskon siinä kuitenkin olevan.

Sodan synty

Saksa hyökkäsi 22.6. Neuvostoliittoon Adolf Hitlerin sodanjulistuspuheen mukaan Mustalta mereltä Jäämerelle yltävällä rintamalla "yhdessä suomalaisten vapaussotureiden kanssa." Sotakabinetti tiesi asiasta ja puheesta etukäteen, suurin osa poliitikoista ja kansa ei sodasta etukäteen tiennyt.

Saksalaiset eivät kertoneet ennen aikojaan suomalaisille sotasuunnitelmiaan, mutta suomalaiset olivat kykeneviä päättelemään yhtä ja toista sekä saksalaisten kyselyistä että tiedustelutoiminnasta. Joulukuussa 1940 kenraali Talvela sai kysymyksen, jossa tiedusteltiin liikekannallepanosta ja hyökkäysmahdolisuudesta Neuvostoliittoon. Kysely johti hyökkäyssuunnitelmien tekoon Suomessakin. [Hangon suunta tosin jo aiemmin]

Kenraali Heinrichs kävi tammikuussa 1941 Berliinissä, jolloin Saksan maavoimien yleisesikuntapäällikkö Halder sanoi, että sotilasjohtojen on syytä valmistella offensiivia itään. Toukokuussa 1941 käytiin konkreettisia keskusteluja, joissa pohjoisen rintaman suunnitelmat kävivät suomalaiselle sotilasjohdolle ja sen kautta hallituksen sotakabinetille eli sisäpiirille selväksi.

Salzburgin ja Berliinin neuvottelut toukokuussa sekä Helsingin keskustelut 3.-6.6. käytännössä osoittivat saksalaisten suunnitelmat suomalaisille. Lappiin saksalaisia alettiin kuljettaa joukkoja 8.-9. kesäkuuta. Saksan laivasto piiloutui Turun ja Porkkalan satamaan 14.6. 1941. Suomalaiset aloittivat oman mobilisaationsa 10.6 (pikkumobilisaatio), 15.6. (keskisuuri) ja 17.6. (suuri) - se osoittaa ainakin sotaan joutumisen olleen ajankohtainen. Kenraali Erfurth sai 21.6. hyökkäysilmoituksen salasanalla "Dortmund" Saksasta ja kertoi sen saman tien Mannerheimille.

20.5. Schnurre kävi Suomessa ja kysyi suomalaisten toiveita itärajajojen suhteen. Suomalaiset vastasivat haluavansa takaisin talvisodassa menetetyt alueet. Kun toukokuun aikana Suomeen tuli tietoja saksalaisten aikeista paloitella Neuvostoliitto, myös suomalaiset aktivoituivat pohtimaan, mitä itärajan itäpuolisia alueita pitäisi liittää Suomeen. Presidentti Risto Ryti asetti tätä suunnittelua varten valmisteluja, mutta saksalaisille näitä esitettiin epävirallisissa yhteyksissä Rydin tavatessa Saksan lähettilään Wipert von Blücheriä. Virallisia sopimuksia ei tehty puoleen eikä toiseen.

Hyökkäys

Suomen ja Saksan välillä oli selvä sotaliitto aiempien neuvottelujen perusteella, mutta Suomi ei halunnut hyökkäyssotaan. Moskovan rauhan raja ylitettiin Lapissa saksalaisten johtamien suomalaisdivisioonien tuella kesä-heinäkuun vaihteessa 1941. Hieman etelämpänä 14. divisioona Erkki Raappanan johdolla ylitti rajan heinäkuun 3.-4.7. päivän välisenä yönä. Siitä etelämmäksi suuntautui yleisesikunnan johtamat päävoimat, jotka ryhtyivät hyökkäykseen Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyn saattelemana 9.-10.7. 1941. Sodassa Suomi oli kertonut olleensa 25.6. vastauksena Neuvostoliiton ilmapommituksiin - se pelasti Suomen sodanjulistukselta, jota oli kaavailtu tuolle samalle päivälle. Saksa-suhde vaati tämmöistä julistusta, mutta suomalaiset eivät sitä halunneet tehdä liian aikaisin, vaikka Saksa painostikin siihen koko ajan. Rytin radiopuheessa 26.6. puhuttiin Neuvostoliiton suhteen niin "ikuisen uhkan hävittämisestä" ja "elintilasta", missä toimissa Saksan sotajoukot "nerokkaan johtajansa Adolf Hitlerin" avulla olivat myös mukana.

Puhe Suomen Neuvostoliiton kanssa tehtävästä erillisrauhasta nousi esille Saksan suhteissa jo elo-syyskuun vaiheessa eli heti sen jälkeen, kun Yhdysvallat ilmoitti Suomen hallitukselle Neuvostoliiton halukkuudesta solmia erillisrauha. Suomen hallitus tyrmäsi ehdotuksen eikä edes vastannut amerikkalaisehdotukseen. Julkinen keskustelu ehdotuksesta kiellettiin ylipäällikkö Mannerheimin vaatimuksesta 8.9. 1941 (Valtioneuvoston tarkastuselinten arkisto, mappi Da2)

Hallitus puhui Rytin kesäkuisen radiopuheen mukaisesti ainoastaan puolustussodasta, jota sujuvimman retoriikan mukaan käytiin "offensiivisessa muodossa".

Puhe erillissodasta sopi parhaiten sosiaalidemokraateille, joiden johtaja Tanner oli kuulunut hallituksen sotakabinettiin eli sisäpiiriin. "Erillissodan" lisäksi Saksasta haluttiin käyttää termiä "myötäsotija". Sosiaalidemokraattien puolueneuvoston päätöksen mukaisesti Väinö Tanner piti 14. syyskuuta asiaa koskevan puheen Vaasassa. Tannerin puhe aiheutti kohun, mutta muutosta sosiaalidemokraattien käsitykseen ei tehty. [Hyvitykseksi järjestettiin eduskunnan puhemies Hakkila puhumaan myönteisempiä asioita Saksan suuntaan.]

Poliittisen johdon mielipide tuli esille Yhdysvaltoihin suuntautuvassa propagandassa, kun Risto Ryti teki selväksi erillissotateesin marraskuussa 1941 antamassa haastattelussa amerikkalaisille lehtimiehille. Suomalaisille tästä ei kuitenkaan tiedotettu.

Miten erillissodan käsite sitten näyttäytyy asiakirjoissa? Olen sitä selvitellyt aikoinaan lisensiaattityössäni yhtenä hauskana sivujuonena. Sen tulokset tässä:

Erillissodan luonnetta selvitettiin myös rintamamiehille, kun yleisesikunnan päällikkö asetti joulukuun alussa tavoitteeksi selittää miehistölle, että suomalaiset käyvät omaa sotaansa tavoitteenaan sellaisten rajojen saavuttaminen, että niitä pystytään yksin puolustamaan. (Yleisesikunnan päällikkö E. hanell kenraaliluutnantti W. Tuompolle 3.12. 1941 - olemassa sota-arkiston tekemänä kopiona sota-arkistossa, alkuperäinen luovutettu Liittoutuneiden valvontakomissiolle)

Päämajan tiedotusosasto valmisti tavoitteen mukaisen erikoistiedotuksen valistustoimintaa varten 11.12. 1941 (Päämajan tiedoitusosaston Erikoistiedoitus N.o 1 valistustoimintaa varten T8362/40, Sota-arkisto).

Muussa julkisuudessa erillissodan ajatus alkoi hahmottua vasta vuoden 1942 aikana, sen jälkeen kun Suomen Sosialidemokraatti tammikuussa 1942 kirjoitti asiasta useaan otteeseen.

HISTORIALLISIA PÄÄTELMIÄ:
1) Suomi on neuvottelujensa ja tietojensa sekä liikekannallepanon myötä tehnyt Saksan kanssa sotaliiton (jota ei pantu paperille) ennen sodanjulistusta 22.6. 1941
2) Erillissodan ajatus on siinä, että Suomi viivyttelee ryhtymästä hyökkäyssotaan, joka olisi tehnyt liittosuhteen Saksaan liian selväksi. Tämä oli takana myös siinä, että em. neuvotteluista ei pidetty pöytäkirjaa. Suomessa käytettiin termiä "puolustussota" Rydin puheen mukaan.
3) Käytännössä viivyttely ei ollut pitkä ja salassa operaatioita tehtiin yhdessä alun alkaen, mikä on selvä merkki sotaliitosta sekin.
4) Mediahurmos sodan syttyessä on päivänselvä - erillissotaa saa julkisesta sanasta hakea sitä löytämättä, liittoväitteelle kyllä löytyy pohjaa mediasta.

KONKREETTISIA OSOITUKSIA ERILLISRAUHA-AJATUKSESTA:
5) Neuvostoliiton rauhantarjous tähtäsi erillisrauhaan: erillisrauhaa ei voida tehdä ilman erillissotaa, joten virallisesti sen määritteli ensimmäisenä Yhdysvallat välittäessään Neuvostoliiton rauhantarjouksen elo-syyskuun vaihteessa 1941.
6) Sosiaalidemokraatit eivät halunneet olla läheisessä liitossa kansallissosialistisen Saksan kanssa, heille erillisrauha sopi - Väinö Tanner puhuu julkisesti 14.9. asiasta Vaasassa, ja saa kaikki muut niskaansa.
7) Yhdysvaltoihin päin erillisrauha tulee esille marraskuussa, kun Ryti antaa haastattelun amerikkalaisille lehtimiehille.
8) Armeija selittää miehistölle sodan luonnetta erillissodan suuntaan joulukuussa 1941
9) Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja avaa julkisen keskustelun asiasta tammikuussa 1942 (ja saa paljon vihaa niskaansa).

LOPPUPÄÄTELMÄ:
"Erillissota" on todellinen termi vasta tammikuussa 1942, vaikka sen ituja on sotilaallisessa ja diplomaattisessa käyttäytymisessä havaittavissa. Poliittisessa mielessä ei erillissodasta voi kuitenkaan mielestäni puhua ennen Tannerin avausta syyskuussa ja lopullisesti tammikuussa 1942, jolloin lehdistö ottaa asian julkisesti esille, ja kaikki voivat mielessään pohdiskella asiaa.

Näin ei ole ihme, että sosiaalidemokraatti Tarja Halonen omaksuu erillissotakäsityksen. Se on siten vain jatkoa sille Tannerin maineenpalautukselle, jota demarit ovat historiapolitiikassaan harjoittaneet.

Yhdyn kuitenkin ulkoministeri Erkki Tuomiojan kantaan, että tämmöisten asioiden pohtiminen olisi syytä jättää historioitsijoille eikä poliitikkojen kannattaisi lusikkaansa soppaan laittaan.

Vai kirjoittiko Halosen puheen tämän osan joku historioitsija?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.presidentti.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=33673&intIGID=9&intCatID=&LAN=FI&contlan=&Thread=34206,33959,33835,33673,32959,33718,33097,29403,28951,27604,&intThreadPosition=3

Sun äitis kirjoitti...

On tämä uskomatonta!
Tässä minä istuksin kotonani ja näpsäytyksen päässä on Suomen tasavallan presidentin Ranskassa pitämä puhe ja alan tutkijan vasta-argumentit. Kyllä Internet on ihmeellinen!

Blogistan-HS
1-0

Kiitos, Sedis!

P.Nykanen kirjoitti...

Tulipa tässä mieleeni, että jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 suomalaiset joukot ottivat takaisin ne maa-alueet, jotka Stalin oli ryöstänyt talvisodassa. Joku voi nähdä siinä moraalista vääryyttä. Siltä osin voidaan nimensä mukaisesti jatkosotaa pitää jatkona talvisodalle, joka päättyi maaliskuussa 1940. Kuten Väinö Linna on Tuntemattomassa sotilaassa kuvannut, muuttui sodan luonne siinä vaiheessa kun vanha Suomen raja ylitettiin ja siirryttiin Neuvostoliiton puolelle. Sen ansiosta kuitenkin kesällä 44 oli venäläisillä pitkä matka hyökättävänä Laatokan pohjoispuolella ja osittain siksi maa pelastui miehitykseltä.
On edelleen hyvä muistaa, että Hitler ja Stalin olivat sotilasliitossa 1939-1941.
Suomi solmi rauhan Stalinin ja Churchillin kanssa syyskuussa 44 ja Saksa miehitettiin lopullisesti toukokuussa 45, jolloin Suomi ehti olla liittoutuneiden puolella vajaan vuoden.

Sedis kirjoitti...

Tarkennusta: Suomi ei solminut toki vielä rauhaa (jossa lisäksi Englanti ja Ranska mukana vuonna 1947), vaan syyskuun alussa 1944 aselevon ja pian sen jälkeen välirauhan (19.9.1944).

Välirauhan perusteella Suomesta tuskin tuli osa liittoutuneita.

P.Nykanen kirjoitti...

OK. Siis välirauha 19.9.44. Sen jälkeen Suomen armeija taisteli Lapissa saksalaisia joukkoja vastaan. Pitäisin sitä jonkinlaisena yhteistoimintana liittoutuneiden kanssa. Ei ainakaan voida väittää Suomen olleen yhteistyössä Hitlerin kanssa 19.8.44-toukokuu-45 välisenä aikana. Suomen irtautuminen Saksasta 1944 kertoo Suomen sittenkin käyneen sotansa omilla korteilla. Suomen armeijaa ei johdettu Berliinistä.
Jacobson kirjoitti tämän päivän HS kolumnissa otsikolla "Puolustaminen aina oikein".

Sedis kirjoitti...

Välirauhansopimuksessa, joka määritteli Suomen suhteen, Suomi sitoutui ajamaan pois Saksan joukot Suomen alueelta. Homma hoitui toukokuun alkuun mennessä 1945. Ei siis osa liittoutuneita, mutta toki muutoksella vaikutus kohteluun! Eihän liittoutunut olisi maksanut sotakorvauksia!

Hanski kirjoitti...

On se niin väärin kun ei puna-armeija päässyt "vapauttamaan" Suomea. Vai mitä stallarit? Montako tuhatta joukkoraiskausta oli toivomuslistoillanne?