perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

Neuvostovastaisuuden loppu

Vuosi 1985 on käännekohta suomalaisessa poliittisessa mentaliteetissa. Sen selvin ilmentymä oli muutos ulkopoliittisessa elokuvasensuurissa. Monet merkit olivat jo 1970–luvun lopulta osoittaneet, että aika alkoi ajaa sen ohi. Neuvostoliiton glasnost 1980–luvun puolivälissä merkitsi jäidenlähtöä.

Suomalaisen elokuvasensuurin ulkopoliittisen vapautumisen lähtökohdat olivat 1940–luvun sotasensuurikieltojen purkautumisessa ja esimerkiksi Kultaisen kaupungin ja Ninotchkan sallimisessa 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa.

Näihin on luettava myös elokuvan oikeudet hankkineen Matti Helkapalon sinnikkään toiminnan tuloksena vapautuksen saanut Isoviha (Suomi 1939), Kalle Kaarnan viimeiseksi jäänyt näytelmäelokuvan ohjaus. Se kuului sodan jälkeen kotimaisiin kiellettyihin elokuviin. Ilta–Sanomissa esiintynyt tarkastamon puheenjohtaja Jerker Arnold Eriksson vakuutti helmikuussa 1982, että "[p]oliittisen mielipiteen esittäminen ei ole kiellettyä eikä poliittinen väri ratkaise sensuurin läpäisyä. [– –] Tiukemmissa tilanteissa on ollut toisinkin, mutta 40 vuodessa kiellot vanhenevat. Kun sensoroidut ajatukset ovat historiaa, niitä voidaan taas valkokankaaltakin katsella."

Kuitenkin kesäkuussa 1983, kun Risto Orkon Jääkärin morsian oli saanut erikoisluvan esitykseen Seinäjoella, Eriksson sanoi Ilta–Sanomille, että filmit kiellettiin aikoinaan ulkopoliittisista syistä "eikä tilanne ole siitä muuttunut". Näin niiden salliminen ei vuonna 1983 ollut ajankohtaista.

"Jääkärin morsiamen esityskielto on perin käsittämätön asia, sillä Sihvon laulunäytelmää esitetään jatkuvasti teattereissa eri puolella Suomea", ihmetteli Risto Orko lehtihaastattelussa. Myös Suomen elokuvasäätiön pääsihteeri Kari Uusitalo sanoi elokuvaa "täysin vaarattomaksi materiaaliksi, jolla on enää historiallista arvoa. Se on museotavaraa, eikä se vetoa isänmaallisiin tunteisiin sillä tavalla kuin omana aikanaan".

Sen sijaan Uusitalo mainitsi Wilho Ilmarin elokuvan Yli rajan (Suomi 1942) olevan arveluttavan naapurisuhteiden kannalta. Sitä oli myös Risto Orkon Jees ja just (Suomi 1943) , jonka tapahtumat sijoittuivat Neuvostoliiton puolelle ja jossa puna–armeijan sotilaista tehtiin "todella raakaa pilaa". Uusitalo totesi, ettei aiemmin tehtyjä päätöksiä uskalleta kumota "– aiempaan päätöksen kumoamiseen kun liitty aina pieni riski". Se tarkoitti Neuvostoliiton protestia.

Elokuvatarkastamolle vanhat asiat eivät olleetkaan helppoja. Toukokuussa 1982 jätettyyn Isovihan tarkastushakemukseen esityslupa saatiin lopulta vasta 26.4.1984. Kyse oli ennakkotapauksesta ja vasta tarkastamon varapuheenjohtajan Arvo Salon aktivoituminen sai aikaan sen, että maaliskuussa 1984 tämä elokuva voitiin päästää esityksiin.

Huhtikuun lopussa 1985 sanomalehti Pohjalainen totesi Isovihan vapautuneen sekä televisioon että elokuvateattereihin. "Vuonna 1938 Risto Orkon ohjaamaa Jääkärin morsianta sensuuri tsiikaa taas kerran sillä silmällä. Kuukausi sitten sensuurista annettiin ymmärtää, että päätös, arvatenkin vapauttava, on tulossa parin viikon päästä. Nyt raktaisua kuitenkin venytetään neulanpistoisessa ilmanalassa. Erikoisluvalla morsianta on katseltu viime vuosina Seinäjoella ja Ylistarossa. Helmikuun manifesti ja Aktivistit ovat morsiantakin kuumempaa kamaa."

Mukaan tempautui myös Yleisradio, joka esitti Isovihan tammikuussa 1985: ulkopoliittinen varovaisuus oli mukana sen verran, että tarkastamon johdon kehoituksesta televisioyhtiö poisti elokuvasta kuusi venäläisvastaiseksi katsottua repliikkiä.

Kansan Uutisten Pertti Jokinen kommentoi: "Poistot eivät sinänsä mitenkään heikennä elokuvan taiteellista tasoa, joka ei muutenkaan aivan valtava ole. Sopii kuitenkin ihmetellä, eikö suomalainen katsoja ja suomalais–neuvostoliittolaiset vankat ystävyyssuhteet olisi kestäneet 1710–luvulle sijoitettuna sellaisia ilmaisuja kuin "mulkosilmä, moskoviitta–Iivana", "Ryssän maalla" ja jopa sellaista kuin "ryssiä ei ole syytä armahtaa"."

Jokinen kiinnitti huomiota, että nuo poistot olivat itse asiassa samoja, joita elokuvaan tehtiin lokakuun alussa 1939. "Nykypäivän katsojalle – ja varsinkin uuden aallon oveliin neuvostovastaisuuksiin tottuneelle katsojalle – tuntuvat näiden elokuvien neuvostovastaisuudet kuitenkin varsin kevyiltä, lapsellisiltakin – selvästi historiaan sijoittuvilta, joten hieman hätävarjelun liioittelulta maistuvat nämä kiellot kuin myös television nyt tekemät Isovihan leikkaukset – olkoonkin, ettei niillä ilmeisestikään mitään korvaamattomia taidearvoja menetetä.

Televisioesityksen jälkeen myös Eriksson palasi aiemmalle linjalleen sanomalla yleisen normiston ja olosuhteiden muuttuvan jatkuvasti, mikä merkitsee samalla tulkinnan muuttumista: "Isovihan salliminen oli tavallaan myös vastaus muuttuneisiin suhtautumistapoihin. Sitä paitsi 40 vuotta vanhana se alkaa jo muutenkin olla historiaa."

Samassa yhteydessä Yleisradion filmipalvelun päällikkö Nils Ljungdell sanoi heillä olevan elokuvatarkastamon kanssa "herrasmiessopimus": jos tarkastamo ei olisi sallinut, Isovihaa ei olisi esitetty, vaikka laki sen olisi sallinut. Television näkökulmasta kyse oli vain vähäisestä määrästä filmejä, ja heillä oli muutakin esitettävää.

Vuosi 1985 oli muutenkin mielenkiintoinen vuosi suomalaisen ulkopoliittisten teemojen uudelleenarvioinnin kannalta. Sirje Sinilinnun Viro–kirja, Osmo Jussilan iltapäivälehden haastattelussa romukoppaan heittämä termi "neuvostovastaisuus" - hän sanoi, että se oli neuvostoliittolainen poropagandatermi - ja Carl–Erik Skarpin kirjoitus Uudistuva Ihmiskunta –lehdessä, sekä niiden eräänlainen vastakirjoitus, K. J. Långin artikkeli Nya Argus –lehdessä ovat siitä esimerkkejä.

Näin "neuvostovastaisten" elokuvien vapautuminen liittyy muuhun yhteiskunnalliseen vapautumiseen. Ehkä on oikeutettua puhua suomalaisesta glasnostista vuonna 1985.

Neuvostovastaisuus oli esillä vielä Renny Harlinin Jäätävän poltteen yhteydessä. Suomen Kuvalehden Ywe Jalander hyväksyi periaatteessa elokuvaan kohdistuneen sensuurin, mutta sen sijaan hän kritikoi vahvasti kommentoinnin yhteydessä käytettyä kieltä, jota hänen mielestään oli käytetty "arveluttavalla tavalla".

"Sekä Yleisradion uutistenlukija että lehtitietojen mukaan myös elokuvatarkastamon päällikkö ovat käyttäneet termiä neuvostovastainen kiellon perusteista puhuttaessa. Termi neuvostovastainen on kuitenkin perusteena aivan muuta kuin lain käyttämä sanonta 'huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin'. 'Neuvostovastainen' on tarkoitteiltaan epämääräinen. Se on kielen sisäisen vallankäytön väline ja sen alaa voidaan mielin määrin vaihdella kulloistenkin poliittisten tarpeiden mukaan. Se pesiytymistä julkiseen asialliseen kielenkäyttöön on täysi syy välttää. Loppujen lopuksi tämän termina taakse käytkeytyy hyvin samankaltaista asenteellisuutta kuin puheena olevan elokuvankin, vaikka erimerkkisenä."

Viisaasti kirjoitettu Ywe Jalanderilta, jonka muistoa kunnioittaen tämä sitaatti. Hänen kuuluisin otoksensa oli muuten 1960-luvulta. Se panorointi Lapualaisoopperan esiintyjistä, jonka me kaikki olemme tuhat kertaa nähneet, on hänen tekemänsä uutisinsertti. Tekijänoikeustyperyyksistä johtuen emme taida hänen hienoja taidedokumenttejaan uusintoina nähdä.

6 kommenttia:

Tony kirjoitti...

Oli hassua lukea tämä kirjoitus kun juuri hetkeä aikaisemmin luin Kun kirjoitan -blogia (http://ristonp.blogspot.com/), joka alkoi sanoilla
”Kenen joukoissa seisot” aikakausi ei ollut vain radikaalia kapitalismikritiikkiä ja harmitonta laulelua.
Suosittelen tutustumaan kyseiseen kirjoitukseen.

Tällä hetkellä niin elokuva kuin muukin kulttuuri on riippumatonta tiettyyn rajaan asti. Nykyään tunnetaan omana lajinaan ns. indie-elokuvat. Mistähän ne muut elokuvat ovat sitten dependent? Kuinka suurella voimalla markkinavoimat ohjailevat nykypäivän elokuvia. Jätetäänkö asioita sanomatta säilyttääkseen hyvät suhteet rahoittajiin?

Tässä yksi esimerkki South Park -jakson esittämättä jättämisestä.

markku:_s kirjoitti...

"Termi neuvostovastainen on kuitenkin perusteena aivan muuta kuin lain käyttämä sanonta 'huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin'. 'Neuvostovastainen' on tarkoitteiltaan epämääräinen. Se on kielen sisäisen vallankäytön väline ja sen alaa voidaan mielin määrin vaihdella kulloistenkin poliittisten tarpeiden mukaan."

Tyhmempi herkeäisi tässä kysymään onko tuo 'huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin' ollut sensuuriperusteena ennen tai jälkeen Neuvostoliiton olemassaolon?

Tai onko koskaan sensuroitu elokuvaa syystä, että se on vaarantanut suhteita johonkin muuhun ulkovaltaan?

Ja harvoinhan mikään teos vaarantaa suhteita ulkovaltoihin yleensä vaan aina johonkin määrättyyn valtaan. Eli vaikka lain peruste oli tuo niin hyvin voidaan määrätyn teoksen ollessa kyseessä sanoa: Neuvostovastaisena, jenkkivastaisena, kiinavastaisena jne.

Ja joka tapauksessa Jäätävä polte, jonka olisi voinut reilusti kieltää vaikka paskana, oli neuvostovastainen.

Sedis kirjoitti...

Elokuvia kiellettiin ulkopoliittisen kieltoperusteen nimissä vuodesta 1939 lokakuusta vuoteen 1986. Siis "saattaa huonontaa maamme suhteita ulkovaltoihin".

Valtiollistetun elokuvasensuurin aikana (maaliskuusta 1946) se oli mukana laissa vuoteen 2001. Vuoden 1987 videolaissa sitä ei ollut: laki erotteli formaatit eli filmillä ja videolla oli eri perusteet. Videolaista se jätettiin perusteena pois. Ei haluttu ulottaa ulkopoliittista kieltoperustetta kodin piiriin (missä videoita enimmäkseen katsotaan).

s kirjoitti...

sori vaara osoite mutta mita tarkoitit veloenan blogissa ettet ole lopettanut miehen rakastamista.voiko miesta rakastaa ?

Sedis kirjoitti...

Cowboy S:n on nyt parasta vetää stetson syvemmälle, eikä vedellä viisauksia sieltä.

Raimo kirjoitti...

Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi."

Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

lyyxem.freehostia.com/teljo.htm


"Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia."

"Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan."

- Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

lyyxem.freehostia.com/1930.htm


Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti "Huusis"-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.


Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

kemts.freehostia.com/1900-alku.htm