lauantaina, toukokuuta 31, 2008

Koululaisen kesäloma

 

Koululaisen kesäloma alkaa vasta sitten, kun todistus tuodaan vanhempien arvioivan katseen alle. Lapsen viidennen luokan tulos oli odotusten mukainen, englannin kymppi tietysti mukava yllätys, mutta siihen viime koetulokset kyllä antoivat aiheen. Kahden historioitsijan lapselle tietysti odottaisi parempaa historian numeroa, mutta kokeet olivat kyllä aika vaikeat, kuten monessa muussakin aineessa tänä keväänä. Itse niistä ei olisi hyvillä numeroilla selvinnyt yleistiedoilla.

Mutta kyllä tuolla kelpaa kuudennelle luokalle mennä oikein hyvin. Joten kirmaisepa rauhassa kesälaitumelle.

Kuvasta on sensuroitu käytösnumero. Vanhan koulun kasvateille sitä on nykyisin karmaisevaa katsoa. Luulenpa, että niillä koulutovereillani, jotka räjäyttivät poikien vessan pönttöjä räjähdysaineilla ja jotka erotettiin kahdeksi viikoksi sen vuoksi koulusta, oli aikoinaan parempi.
Posted by Picasa

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Kesä alkoi



Kesä alkoi sitten oikein kunnolla. Lapsen koulu päättyi ja hän kirmasi saman tiensä uimaan Stadikalle. Yksi muodollisuus on jäljellä. Todistukset jaetaan huomenaamuna.

Itse lämmittelen luita helteisellä parvekkeella; ajattelen postimerkkejä tai jatkosotaa. Taidanpa ottaa tuon postimerkkiluettelon.

Reijo Valta on kirjoittanut napakasti Oulun perspektiivistä vaalirahoitusasioita ja koonnut bloggareilta asiaan liittyvän linkkilistan.
Posted by Picasa

torstaina, toukokuuta 29, 2008

Turkan jäljillä

Jouko Turkka on pääkaupunkiseudun näkökulmasta ollut jo pitkään poissa. Wikipedian mukaan noin 65-vuotias ohjaaja on sompaillut enämpi Turun suunnassa. Silti toimittajat ovat innostuneet repimään isoja otsikoita. Ja mistäs muista kuin vanhoista skandaaleista.

Turkka liittyy kyllä moniin sopivasti kokoon keitettyihin skandaaleihin, mutta voisiko 1970-luvun alussa tehdä teatteria Joensuussa ja jäädä niitä ilman. Turkka erotettiin ja näyttelijät lakkoilivat. Hyvä meininki! Syynä oli riitely siitä, kuka saa päättää ohjelmistosta.

Teatterikorkeakoulussa, jossa Turkka oli kantava fyysinen voima koko 1980-luvun, skandaalit kuuluvat arkipäivään ja voimme olla huolissamme nykyisin enemmän siitä, että sieltä ei niitä viime aikoina ole kuulunut. Nehän ovat taantuneet ihan huippuyliopistosakiksi.

Kun en ole teatteri-ihmisiä, itse kiinnitin Turkkaan huomiota opiskelijana 1980-luvun alussa, sillä hän oli ensimmäisiä suomalaisia intellektuelleja, joka osasi käyttää termiä kansallinen identiteetti jotenkin järkevästi. Identiteetti-puhe alkoi maailmalla oikeastaan vasta vuonna 1979, joten Turkka seurasi kansainvälisiä keskusteluja päinvastoin kuin monet aikalaisensa. Ja mikä parasta, hän niitä myös ymmärsi.

Eräät Turkan oppilaat ovat nyt neli-viisikymppisinä itkeneet kovaa kohtaloaan. Tämän päivän HS haastattelee (Esa Lilja, HS 29.5.) viisikymppistä Jarmo Mäkistä, jonka tunnetuimmat työt taitavat olla tehty ruotsalaisen elokuvan pahana poikana. Vaikka mies opiskeluaikanaan veteli 3500 m Cooperin testissä ja 150 kiloa penkiltä, silti: "[...] samalla tavalla mä tärisin kuin muutkin".

Turkan jengi jakautuu selvästi kahtia. Mäkinen ajattelee tärinästään huolimatta HS:n haastattelussa posiiivisesti: "Olin jo aikamies, ei ollut korvantaukset märkinä. Se oli henkistä runttausta, mutta kun mankelista selvisi, monia asia on tuntunut helpolta." Toisin sanoen hyvin harjoiteltu on puoliksi tehty. Fyysisesti kykeneväiselle Mäkiselle se saattoi olla helpompaa kuin muille.

Mutta ei Mikko Kivinenkään, jota sentään ei voi urheilijan perikuvana pitää, itke kovaa kohtaloaan. Karjalaisen haastattelussa: "Se antoi kyllä sellaiset eväät, ettei mikään tässä ammatissa eteen tuleva pelota."

Toisille kävi huonommin. Eppu Salminen kirjoitti asiasta tänä keväänä gradunkin, "Lasten ristiretki", mikä on tietysti aika paljastava nimi, vaikka kyseessä onkin Salmisen HS:n haastattelun mukaan tilanne, jossa olisi ollut aihetta useampaan rikosilmoitukseen. Turkan ja Jussi Parviaisen ronskisti suuta soittavassa kuntopiirissä kaikki eivät jaksaneet ja hävinneitä kohdeltiin huonosti.

"Tästä nykyisestä perspektiivistä ihmetyttää, miksi kukaan ulkopuolinen ei puuttunut siihen, mitä koulussa tapahtui", Salminen kertoo edellä linkatussa haastattelussaan.

Kummat sitten olivat oikeassa? Ne jotka kasvoivat kärsimyksen kanssa selviytyjäksi vai ne joille asiat jäivät kaivertamaan?

Oikeassa eivät tietenkään ole kummatkaan. Kysymyshän on kokemuksista.

Näitä kokemuksia näytetään jo selviteltävän. Jenny ja Antti Wihurin rahastosta myönnettiin vuonna 2007 teatteritaiteen maisteri Janne Tapperille 18 000 väitöskirjatyöhön ”Jouko Turkan koulutustoiminta Suomen Teatterikorkeakoulussa vuosina 1981-1985.” Liekö haastattelut jo käynnissä, kun vanhat muistiradat ovat niin monella virkistyneet.

Mitä mieltä Turkka itse on maailmasta? Tuorein löytämäni haastattelu on Sanna Hongiston Aviisille vuonna 2006 tekemä Aito anarkisti.

"Eli sinulla on tunnonvaivoja valinnoista, ei menetelmistä.Herrajumala! Mitä muuta on olemassa kuin valinta?

Suomessa valitaan enintään 20 oppilasta vuodessa, ja kun ne on valittu, niin kaikki on jo siinä. Tunnonvaivoja tunnen hyvin monista asioista, mutta useimmiten siitä, että olen armahtanut jonkun toimittajan tyhmyyttä, joka ei ole nyt tämä toimittaja tässä - hän on vain sokea ja kuuro ja hänen puheensa on sammallusta!

Yritäksää nyt nöyryyttää mua?
En! Mähän kehun sua! Me pääsimme jotenkin kiinni johonkin olennaiseen..."

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Saranavaihe

Bussi tulee kohta. On kiire, kun on luvannut jelpata dokumenttielokuvaohjaajaa hänen kuvaongelmassaan.

Viidessä minuutissa ehtii kuitenkin blogata. Siinä minua avittaa 55-vuotias sosiologi Tommi Hoikkala, joka on kirjoittanut Ylen aamuohjelmille kolumnin.

Maratoonari Hoikkala pohdiskelee työhallinnon antamaa attribuuttia 55-vuotiaalle työntekijälle: "ikääntynyt työntekijä". Jees. 55-vuotiaat eivät varmaankaan tästä nimityksestä aivan hirvittävästi riemastu. Hoikkala pohtii kuitenkin, että tietynlainen saranatilanne tuossa on. Päästääkö asiat irti vai pitääkö kiinni?

"Silti en kuvittele olevani millään tavoin ikuisen nuoruuden leijona. [- - -] Mitä siitä vaikka joudun Jukka Relanderin karanteeniin. Hän kertoi jo vuosia sitten, miksi ei kutsu ohjelmiinsa yli viisikymppisiä äijiä: niissä on vain out put -nappula."

Hieno kolumni päättyy varsin konfutselaiseen ratkaisuun: "Antakaa minun olla rauhassa, mutta älkää jättäkö minua yksin."

Tämän bloggaaja täyttää vasta 49 ja senkin vasta seuraavassa kvartaalissa syksyllä, mutta allekirjoittaa jo kaiken.

tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Vaalirahoituksen tämän hetkinen tilanne

Olen jo pariin kertaan avannut sanaisen arkkuni vaalirahoitusasiasta, välillä vähän leikkimielisestikin.

Kiinnitin aluksi huomiota siihen, että moni vähän punastuneen oloinen porvaripoliitikko sysäili syitä ammattiyhdistykselle, jonka nimen lausumisestakin näyttää tulleen jumalankieltämiseen verrattava synti. On käsittämätöntä, ettei ay-liike näihin reagoi. Mutta jääköön sen pohtiminen toiseen kertaan.

Maailmaa ei paljon hetkauta se, tuleeko Tokmannin Kakkosesta ykkönen vuorineuvoslistalla. Jos ja kun ei tule, valtio menettää rahat, jotka nimityksestä peritään. Kakkonenkin on niin nuori mies, että ehtii rakentaa vaikka vuoren ennen kuin alkaa nauttia elämänsä tuloksista neuvoksena. Kun hänellä on niin hyvät verkostotkin pääministeriä myöten.

Mutta tämä taidekauppias ja huutokauppamies Mauri Pekkarinen, kauppa- ja teollisuusministeri, kyllä jaksaa yllättää. Mainiota kalastusseuraa soutamisine ja huopaamisineen. Puhetta riittää avoimuudesta tässäkin, mutta teot, niitä pitää odotella kuin rekkaa itärajan tuolla puolen.

Pekkarinenhan lausui taannoin asiaan liittyvässä televisio-ohjelmassa kuolemattomia ajatelmia siitä, kuinka Timo Kalli teki palveluksen yhteiskunnalle julistautuessaan paatuneeksi ja katumattomaksi rikosten tekijäksi ihan omaa hölmöyttään. Kaduilla kuului kolkkoa naurua. Keskustelun herättäminen ei tee paholaisesta enkeliä, vaikka ilahtuisimmekin siitä, että hitaasti, vähän kerrallaan ja hivuttaen yksi ja toinen kansanedustaja on alkanut ajatella.

Pekkarinen korosti kaikessa, kuinka laillisuus on tässä ainoa asia, josta kannattaa puhua. Nyt näyttää käyneen niin, että Pekkarinenkin on ojentautumassa kaidalle tielle juuri laillisuussyistä - ei siis mitenkään vapaaehtoisesti - sillä tuskin oikeusministeri Braxin silmien räpyttely hänen päätään käänsi.

Ylen uutista kelpaa lainata, ei vähiten sen viimeisen virkkeen vitsin vuoksi:

"Pekkarinen on toistuvasti todennut, että vaalirahoituksen avoimuutta pitää lisätä.

Vaalirahoitusilmoitustaan hän siis kuitenkin täydensi vasta nyt, vaikka pääministeri Matti Vanhasen keskustan edustajille asettama takaraja umpeutui jo perjantaina. Pekkarinen väittää laatineensa asiasta tiedotteen jo 19. toukokuuta. Se on kuitenkin jäänyt lähettämättä.

Pekkarinen on tämänhetkisen ilmoituksensa mukaan kerännyt tauluilla ja seminaareilla yli 37 000 euroa vaalirahaa." Boldaus bloggaajan.

Yksi asia on varma. Seuraavien tosivaalien vaalitaidenäyttelyissä hintalappu voidaan monistaa: kaikissa lukee 1699 euroa.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Maistereita joka niemeen, notkoon ja saarelmaan

Massatilaisuuksissa kierrellessä törmää vanhoihin tuttuihin. Yllättävän monet heistä ovat aktivoituneet keväällä opiskelemaan. Suurimmalla osalla tavatuista maisterin opinnoista puuttui vain gradu.

Toteutumassa olevan tutkinnonuudistuksen jälleen kerran runnellessa vanhoja perinnearvoja monet ottivat lusikan kauniiseen käteen. Osa tuli kylläiseksi ja osalla gradu jäi yhä tekemättä. Varsinkin aktivistien kiireet olivat liian suuret.

Vanhana valtsikalaisena pistäydyin tiedekunnan sivujen uutisten parissa. Näin uutisoitiin 16.5.:

”Valtiotieteellisen tiedekunnan kevään viimeisenä pro gradu-tutkielmien sisäänjättöpäivänä tiedekunnan ovista virtasi opiskelijoita. 12.5. klo 11:een mennessä graduja jätettiin tarkastettavaksi 333 kappaletta, mikä on saman verran kuin yhteensä tiedekunnassa normaalivuonna”, opintoasianpäällikkö Tuula Hakkola kertoi haastattelijalle.

Kesällä ei juhlallisia bileitä pidetä, mutta Hakkola kertoo nyt gradunsa jättäneiden saavan valtiotieteiden maisterin paperit heinäkuussa. Ehtona tietysti se, että kaikki muutkin tutkintoon vaaditut opinnot on suoritettu kesäkuun alkuun mennessä.

Heinäkuussa valtsikasta saa paperit noin 500 akateemista suoriutujaa. Valtiotieteiden maistereiden lisäksi todistuksensa saavat myös valtiotieteiden kandidaatit - varmaan pari uutta lisensiaattia ja tohtoriakin mahtuu mukaan.

Tässä on hyvä muistuttaa pilkkuviilasta. Muistakaa kirjoittaa nämä tittelit sitten monikossa. Niin on tehty jo koko tämä vuosituhat kaikkialla muualla paitsi käytännössä. Nämä uudet kandidaatit ja maisterit ja lisensiaatit ja tohtorit ovat valtiotieteiden, ei valtiotieteen. Niin toki minäkin viimeisimmällä tutkintotittelillä vuodelta 1999. Lisensiaatin lisenssi oli aikoinaan omatoimiseen tutkimiseen, sen tutkinnon jälkeen ei tarvinnut syödä professorin kädestä. Miten lie nykyisin?

Tämä ryysis tuskin aiheuttaa työttömyyspiikkiä vastavalmistuneiden seurantatilastoon. Monet nyt valmistuvista ovat hyvinvoineet valitsemissaan ammateissa vuosikaudet. Mutta aika monta gradulomaa näille mattimyöhäisille on varmaan työpaikoilla myönnetty tänä keväänä ja monta kosmoskynää nuoltu loppuun asti.

Tiedekunta laskee myös valmistuneiden opintoaikojen keskiarvoja. Veikkaanpa, että tilastoja puhdistetaan rankalla kädellä. Tämän jengin kanssa valmistusmisajan keskiarvo hilautuisi varmaan lähelle kymmentä vuotta ellei ylikin. Ja sitähän ei yliopiston image kestä.

Kun kaikkien pitää olla nuoria ja kauniita, koska me ollaan Euroopassa.

Onnittelut minulta kaikille uurteita silmäkulmiinsa jo vuolleille uusille valtsikan akateemisille.

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Fredrik Pacius

 

Maamme-laulun saksalaisella säveltäjällä on hyväksyvä ilme, kun kymmenet tuhannet ihmiset virtaavat Kaisaniemen puistoon Maailman kylä -tapahtuman kansainväliseen tunnelmaan.

Patsasta katsellessa tuli mieleen, että Paciuksesta on tehty Suomessa elokuvakin, vuonna 1944 valmistunut Ballaadi. Erik Dahlbergin käsikirjoitus vaivasi elokuvaan ohjaajaa ja tuottajaa Toivo Särkkää niin, että hän katsoi parhaimmaksi lisätä elokuvan aloitukseksi varoituksen: "Tämä tapahtumasarja Fredrik Paciuksen elämästä ei kaikilta osiltaan vastaa todellisuutta. Olemme vain tahtoneet kunnioittaa sen miehen muistoa, joka kerran opetti Suomen kansan sävelin ilmaisemaan ilonsa ja surunsa, joka muutti erämaan puutarhaksi, joka usein sai uhrata kalleimmat unelmansa yhteiseksi hyväksi—kunnioittaa miestä, joka tuli maahamme muukalaisena, mutta josta tuli yksi meistä ennenkuin hän lähti luotamme."
Posted by Picasa

Maailman kylän kuvia

 
Suuressa teltassa esiintyivät aktiivit järjestöt ja väkeä riitti joka standille.
Posted by Picasa

Työväenmuseo esittäytyy

 

Työväenmuseon vahva kaksikko houkutteli Tampereelle Finlaysonin alueelle. Oikealla museonjohtaja Kalle Kallio.
Posted by Picasa

Superman

 

Pudotettuani vaativan käden mukaisesti muutaman kolikon nuorallatanssijan kulhoon Supermies heittäytyi hymyilemään erinomaisen ystävällisesti. Tässä vaiheessa katse kameraan oli kansainvälisen standardin mukaisesti lähinnä vaativa.
Posted by Picasa

Merja Hintsa

 

Tutkijaliiton toimiston kirjamaakari Merja Hintsa karkasi syömään afrikkalaista ruokaa, joka toimi myös suojana röykeää paparazzia vastaan. Epätoivoinen suojatoimi riitti kuitenkin peittämään herkullisen lautasen sisällön.
Posted by Picasa

Kaisaniemen puisto

 
Posted by Picasa

Maailma on kylä

 

Paavo Lipposen anti-intellektuellina kolhima Tuomas Rantanen kulkee nykyisin kaupungilla kypärä päässä. Lieventävänä asianhaarana ja rehellisyyden puuskana sanottakoon kuitenkin, että mies talutti myös polkupyörää. Tuomas ohjasi minut kädestä pitäen Rautatientorin telttaan, jossa puhuttiin sananvapausfundamentalismista.

 
Posted by Picasa


Vasemmalta: kypäränsä riisunut Tuomas Rantanen (pj.), Suomen Kuvalehden toimittaja ja tohtorikollega Helsingin yliopiston poliittisesta historiasta Jarkko Vesikansa, Ydin-lehden päätoimittaja Emilia Palonen, valtiotieteiden tohtori hänkin ja Journalistilehden päätoimittaja, "toimittajien toimittaja", kuten TR hänet esitteli, Johanna Korhonen. Sujuvasanaista keskustelua, mutta ei skuuppeja.

Meneillään oli maailman kylä -tapahtuma. Lauantaisiin ihmismassoihin ei ilmesesti sunnuntaina päästy, mutta kymmeniä tuhansia varmasti paikalla oli. Kaupunki näytti ihan kaupungilta.
Posted by Picasa

lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Tanssi seis

Tänä kesänä ei sitten tanssahdella tähtien kanssa Herttoniemenrannan tanssipaviljongissa. (TV 4, video)

Vuonna 2000 asukkaiden ja kaupungin yhteishankkeena rakennettu paviljonki tuhoutui täysin ilmeisesti tuhopolton seurauksena. Näin jäljelle jää kaupunkilaisjärjellä kaksi vaihtoehtoa: pikkupojat tai alueella perjantaisin parveileva nuoriso. Syttymisajankohdasta voi arvata, ettei asialla ollut tällä kertaa varsinainen pyromaani.

Toivottavasti tekijä/t saadaan kiinni.

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Ei tarpeen

Tämä on yksi niistä päivistä, jolloin en tunne lainkaan tarvetta blogata. Entäs te?

torstaina, toukokuuta 22, 2008

Naputtelua

Pari päivää on taas naputeltu silmät vääränä ja selkä käyränä kreduja ja sisältökuvauksia Puolustusvoimain jatkosodan katsauksiin. Onpahan nyt kaikista 88 katsauksesta tekstimuodossa oleva pohja, joita voi sitten korjailla eri lähteiden antamien tietojen mukaisesti.

Minun pitäisi vähitellen alkaa näistä jotain kirjoittamaankin, vaikka perustutkimus on vielä kesken. Pienet artikkelit voivat olla sopivia välietappeja sanomisensa muotoiluun, etenkin jos työskentelee yhdessä muiden kanssa, niin kuin minä käytännössä usein. Kollegat painiskelevat samojen ongelmien äärellä, joten tämä ei ole individuaalinen maailmani.

Näyttäisi siltä, että selvintä jatkosodan katsauksissa krediittien kannalta on äänitys. Kolmikko Pertti Kuusela - Hugo Ranta - Kurt Vilja äänittivät suurimman osan katsauksissa. Yleensä niitä tehtiin Suomi-Filmin studiossa. Katsausten äänet olivat erilaisia nauhoituksia - äänet olivat jälkiäänityksellä tehtyjä, eivät juuri koskaan 100 %:sta ääntä. Puolustusvoimien dokumenteista löytyy sekin tieto, että Kuusela ja monien katsausten tekstin tekijä ja selostaja Topo Leistelä saivat tehtäväkseen tutkia saksalaisten sotakatsausten äänimaisemaa ja soveltaa sitä suomalaisiin katsauksiin.

Oliko katsauksilla ohjaajaa? Kun Puolustusvoimain katsauksia tehtiin Valtion tiedotuslaitoksen vetämänä (26.11.1941 asti), useimmiten asialla olivat sotilasvirkamiehet Hannu Leminen, Valentin Vaala ja Orvo Saarikivi - kaikki tunnettuja elokuvaohjaajia. Vaala oli luutnantin arvoinen sotilasvirkamies, muilla ranki oli hieman vaatimattomampi. [Eino Jutikkalan sodanjälkeisessä, arkistoon kirjoitetussa mutta muutama vuosi sitten julkaistussa VTL-historiassa tämä toiminta jätettiin kokonaan pois. Kun tapasin hänet 1998 ja kerroin väitöskirjani aiheen olevan elokuvasensuuri, hän sanoi sodan elokuvatoimintaa yleisemminkin tarkoittaen, että "siitä minä en tiedä mitään".]

Lemisen ensimmäinen oma näytelmäelokuvaohjaus, Täysosuma, ilmestyi 9.11.1941, joten kiirettä piti hänellä ja kumppaneillaan sinä syksynä. Kuva-aineiston valintaan osallistuivat monet muutkin: marraskuun loppuun asti VTL:n kuvaosaston johtaja Arvi Kivimaa katsoi tietysti kaiken tulleen materiaalin ja osallistui valintaan. Mikä on hänen osuutensa? Aineistoja katsoivat myös Topo Leistelä, jolla oli kokemusta Suomi-Filmin lyhytkuvaosastolta - ammattimies siis ja joskus myös kuvaosaston elokuvatoimiston päällikkö Yrjö Rannikko. Myös Päämajan kuvalaitokselta majuri Heikki Parkkonen, puolustusvoimain kuvatoimintaa jo 1920-luvun puolivälistä johtanut, osallistui keskeisesti aineiston valintaan, ja varsinkin hänen sensorivaltansa oli suuri. Joskus häntä tuurasi tai mukana oli majuri Taavi Patoharju, joka vastasi Päämajan sensuurista. Elokuvien sensorina toimi Päämajan Kuvaosastolla joulukuusta 1941 kähtien Esko Joki.

Päämajan tiedotusosastoa johti Mannerheimin sosialidemokraattistaustainen, Aseveliliiton perustamisessa kunnostautunut Kalle Lehmus, joka ei elokuvia paljon katsonut, kerran sentään kävi tutustumassa Päämajan kuvaosastoon sen jälkeen, kun katsausten vetovastuu oli siirtynyt Parkkosen aloitteesta pois VTL:stä sinne.

VTL:ssä oli aluksi elokuvaajia, jotka operoivat pääkaupunkiseudulla, mutta 1942 alkaen siellä ei tainnut olla jäljellä yhtäkään. Kaikki siirtyivät muualle toiminnan uudelleenjärjestelyn yhteydessä, suurin osa Päämajan kuvaosastoon, kuten kuvalaitoksen nimi 26.11.1941 lähtien kuului. Siirtyjiä ensi vaiheessa olivat sotilasvirkailijat K. Kanto, sk-ups. A. Pietinen, jotka olivat toimistoupseereia sekä sotilasvirkailijat K. Kari, H. Malmgren, Yrjö Rannikko, Orvo Saarikivi, Väinö Sukanen, Valentin Vaala, Aarne Kajonterä, Viljo Meriheinä, Kurt Vilja, A. Kantola, Onni Rannikko ja isolukuinen jokko "rouvia" ja "neitejä", jotka vastasivat toimistorutiineista.

Päämajan Kuvaosasto sai vahvistusta myös tiedotuskomppanioista, joissa oli ollut alussa jopa kolme tai peräti neljä elokuvaajaa kussakin. Kuvaoston käyttöön tulivat aluksi Olavi Gunnari, Turo Kartto, M. Volanen, P. Poutiainen, E. Nurmi, V. Lindberg, T. Vuorela, Felix Forsman, Åke Leppä ja Eino Heino.

Päämajan kuvaosaston elokuvaajia olivat sen jälkeen virallisen ilmoituksen mukaan Heikki Aho, Felix Forsman, Alvar Hamberg, Ossi Harkimo, Eino Heino, Ama Jokinen, Tuovi Nousiainen, Risto Orko, Kalle Peronkoski, Heikki Roivainen, Erik Lönnberg ja K. Savola. Monet näistä toimivat sodan kestäessä myös eri tiedotuskomppanioissa. Ihme ettei Åke Leppä ole mainittu tässä joukossa.

Kivimaan ja VTL:n merkitys katsausten tekemiseen väheni, Päämajan nousi. Leminen tippui joukosta, ja tärkeimmän vetovastuun suunnittelusta ja leikkauksesta - voisimme sanoa myös kokonaisuuden ohjauksesta - saivat Saarikivi ja joskus harvemmin Vaala. Sodan loppupuolella uusi ohjaajanimi oli Veikko Sukanen ja käsittääkseni myös Veikko Itkonen laittoi kasaan erinäisiä katsauksia. Muitakin ohjaajia toki mahtui 88 katsauksen tekijöiksi. Kansatieteellisen elokuvan parissa kunnostautunut Eino Mäkinen ohjasi pari, Erik Blomberg ainakin kaksi kaukolentotoimintaa koskevaa ja Teuvo Tulio yhden (Jouluaatto) sekä Reino Tenkanen pari. En ole kaikkia papereita sodan loppupuolelta vielä tutkinut.

Sodan alusta lähtien kuvaajien enemmistö olivat tiedotuskomppanioiden ja siten Päämajan alaisia. Nämä TK-elokuvaajat toimittivat aineistonsa pienen alkuhämmingin jälkeen VTL:ään joka valmisti filmit ja levitti ne Finlandia Kuvan kautta elokuvateattereihin. Tuohon marraskuun keikaukseen asti Päämaja siis lähinnä huolsi tarvikkeilla, antoi kuvausohjeita ja -määräyksiä ja kontrolloi kuvaajiaan eri rintamalohkoilla. Päämajalla oli Helsingin Korkeavuorenkatu 21:ssä myös kuvaajia, jotka saivat tehtäviä Päämajasta Mikkelistä.

Uudessa järjestelmässä aineiston valinta, kokoonpano ja leikkaus tehtiin Päämajan kuvaosastolla ns. työkopioksi ("lavendelikopio"). 2.12.1941 lähtien Kuvaosaston laboratorio otti vastaan eri TtusK:n (tiedotuskomppaniat) kuvaamat materiaalit. Tullut materiaali esitettiin toimistopäällikölle ja osastopäällikön apulaiselle, jotka leikkaajien kanssa sopivat katsaukseen käytettävästä materiaalista. Tämän jälkeen leikkaajat suorittavat työnsä ja valmiiksi leikattu työkopio esitetään uudelleen em:lle ja sensorille, jotka hyväksyvät katsauksen.

Työkopio toimitettiin äänitystä varten VTL:een - käytännössä Suomi-Filmille ja joskus harvoin Suomen Filmiteollisuuden labraan. VTL kustansi kopioiden tien tästä eteenpäin, se siis valmisti kopiot ja järjesti ne levitettäväksi elokuvateattereihin. Tässä vaiheessa vain selostusteksti hyväkyttiin Päämajassa. Käytännössä neuvottelujen jälkeen sovittiin, että Päämaja maksaa negatiivin ja esityskopion, VTL muut kustannukset.

Katsauksessa mukana olevat kuvaajat käyvät selville useimmiten katsauksen alkuteksteistä. Puolustusvoimien ylläpitämässä kortistossa aineisto kuitenkin selvitetään tarkemmin: niistä on selvitettävissä, mikä jakso mistäkin katsauksesta on kenenkin kuvaamaa. Sieltä käyvät ilmi myös ne materiaalit, joita ei katsauksissa käytetty. Kuvaustahan tehtiin kolmesta syystä: "reportaashiluonteisten katsausten" ja sotaa kuvaavien, (usein myös katsauksina käytettyjen) dokumentaarielokuvien materiaalina sekä historiallisena arkistokuvauksena. Sodan historian tallentaminen oli TK-kuvauksessa varsin korkealle arvostettu tavoite.

Krediittejä tutkiessa huomaa, että musiikkiin ei ole paljon kiinnitetty huomiota. Sibeliusta on katsauksiss paljon, erityisesti 2. sinfonia ja Karelia-sarja ovat esillä, suomalaisia kansanlauluja ja marsseja on hyödynnetty. Katsausten tutuimman fanfaarin sävelsi käsittääkseni George de Godzinsky. Äänitys suoritettiin katsaus 4. varten (uudelleen) Sibelius-Akatemian aulassa. Aulaa on käytetty monet monituiset kerrat myöhemmilläkin vuosikymmenillä sen antaman hyvän kaiun vuoksi. Tästä voisivat veteraaniäänittäjät puhua varmasti pitkään.

Yksi krediittien ongelma on elokuvissa esiintyvien henkilöiden tunnistaminen. Ihmiset ovat eri ikäisinä eri näköisiä, eikä samannäköisyys ole tae identiteetistä. Siksi aikalaisten apu näissä olisi aina tarpeen. Sota-ajalta ei tällaisia tunnistajia kovin paljon ole, mutta jotakin on onneksi tehty aiemminkin.

Työtä tällainen tunnistaminen kyllä vaatii, eikä tulos ole silti pomminvarma. Älkää siis heitelkö mädillä tomaateilla, vaan korjatkaa, jos tällaisia huomaatte eri yhteyksissä. Mutta pyrkimys on parempaan ja tarkempaan. Se on hidasta ja pikkutarkkuutta vaativaa työtä, eikä voi sanoa, että ne ominaisuudet olisivat elämän tärkeitä intohimojani. Kiinnostavaa tämä kokonaisuus joka tapauksessa on. Ehkä siitä joskus saa jotakin aikaiseksi maailmallekin, mutta se vaatii minulta ja monilta kollegoilta, jotka puuhaavat samojen ja saman kaltaisten ongelmien äärellä, paljon työtä.

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Ja Radio Jarivan vastaa

Meiltä on kysytty edellisen viestin kommenttiosastossa blogikirjoittamisen kokemuksista: "[...]tuleeko sulle välillä sellaista tyylinmuutosta tai rintamväsymystä? Mä ainakin huomasin omassani, että mun tyyli ja aiheet vaihtuvat tosi usein."

Ja me, ts. Sedis Blog Inc:n sisältötuotanto-osaston yliesierikoisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisu-
päällikkö ja A-luokan tuotantolinjan eli konsernin emäyhtiön toim. joht. Sedis Zedis, vastaa ensiluokkaisen tiedotusosastomme huomaamattoman avun turvin kiireessä pari sanaa:

"Sedis Blog Inc:ssä on aina leikitty sanamuunnoksilla eli lyylikysymyksillä. Blogi ja sen teksti ovat elävää ainesta, elämän orgaanisia rakennuspuita. Sedis Blogi on moniulotteinen eli se ei keskity mihinkään yksittäiseen teemaan, vaan surutta liekuttelee kulloistakin lastaan niissä kehdoissa, joita tarjolla on", toimitusjohtaja Sedis Zedis sanoo saarnatuolistaan. "Käki onkin kukkunut kaikkina vuorokaudenaikana hyvin, kausivaihtelutkin huomioon ottaen."

"Kvartaaliakaan ei ole väliin jätetty", Sedis Zedis jatkaa. Tyytyväinen toimitusjohtaja toteaa, että se on näkynyt lompakossakin, joka on kehittynyt niin, ettei sen sovittaminen takataskuun ole läheskään yhtä vaikeaa kuin ennen.

Toimitusjohtaja painottaa, että kaikki on sujunut kuin sijoittaminen tanssikouluun. Tärkeintä on se, että pääoma on turvassa.

"Tärkein pääoma on oma pää", Sedis Zedis naurahtaa, mutta nostaa heti varoittavan sormen ohimoltaan kohti toimittajaa. "Tässä yhteydessä ei sitten sanaakaan Karl Marxin Pääomasta. Se on ihan liiaksi sosialidemokraattista intellektuaalilistakamaa."

"Rajana on mielikuvitus, mielikuvitus, mielikuvitus", toimitusjohtaja korostaa. "Tässä mielessä, Rakas Lukijamme, Sedis Blog Inc. on kasvuyritys, johon kannattaa satsata uudenkin Blogilistan aikana", toimitusjohtaja viittaa uusiin, ehkä yllättävänäkin pidettäviin sopimuskumppaneihinsa.

Yhteistyökumppanit voivat kuitenkin aiheuttaa laatuongelmia. "Erityisesti on syytä korostaa, että Kiinaan ja Pakistaniin siirtyneen Blogilistan ongelmat eivät ole Sedis Blogin ongelmia, vaan sisältötuotantotehtailu on jatkunut entisellään eikä henkilöstövähennyksiin ole ollut aihetta. Päinvastoin, olemme iltaisin ja öisin suunnitelleet lisäävämme sisällöntuotantoyhtiömme henkilöstöä", Sedis Zedis paljastaa.

"Olemme tässä mielessä ajatelleet mm. automaattikirjoittavia siamilaisia kaksosia, jotka voitaisiin sopivassa tilanteessa leikata tai vaihtoehtoisesti sanoa irti. Näin suorastaan hypnoottinen kasvupotentiaali olisi piilotettu ikään kuin yhtiön sisälle etukäteen", Sedis Blog Inc:n toimitusjohtaja Sedis Zedis kertoo strategisista linjauksistaan varsin avomielisesti, läpinäkyvästi ja suorastaan paljastavasti.

Sedis Zedis Inc:n tragedinen linjaus raskaana olevien naisten palkkaamisesta kasvupotentiaalin takaamiseksi on siis takana. "Yhtiö on tullut siihen ikään, että tällaiset jutut ovat eilispäivää kuin kalakääreeseen kierrätetty huomisen lehti ylihuomenna. Me katsomme eteenpäin, tulevaisuuteen. Tunnemme ekologisen vastuumme väestöräjähdyksestä. Meistä on turha hakea syntipukkia tähän."

Sedis Blog Incin johto myöntää kysymättäkin, että jokapäiväinen postaus on heille pakkomielle. "Siitäkin olemme pystyneet aika ajoin aikapulan, kiireen ja stressin tuottamin itseselityksin irtaantumaan", Sedis Zedis kertoo. Toimitusjohtaja jatkaa isänmaallisena hetkenään: "Näitä bloggaustaukojakin on pidettävä järkähtämättöminä, peräänantamattomina sankaritekona, joihin vain suomalaissiamilainen sisällöntuotantoyhtö voi rauhallisuudellaan ja suunnitelmallisuudellaan päästä." Toimitusjohtajasta säteilee valopatsaana vakaumus, jonka mukaan isänmaallinen silaus kuuluu minkä tahansa setelin takapuolelle. Hän varmistaakin kuin ohimennen, että Sedis Blog Inc:ssä aamu- ja iltalääkkeet eivät mene sekaisin: ilmastonmuutos - olkoonkin vain työilmapiirin näkökulmasta - on vakaasti hallussa.

Kun katsoo yhtiön toimitusjohtajaa Sedis Zedistä viininpunaisessa nahkanojatuolissaan, hänen uusrealistista muotokuvaansa nojatuolin yläpuolella, puolikokoista Antiikkia henkivää näköispatsasta työhuoneen nurkassa ja pilvenpiirtäjän yläkerroksista maailmalle videolta suuntautuvaa viestiä, on selvää, Sedis Blogin kiveen hakattu tunnuslause on varmaan jokaiselle tuttu suosittu slogan:

"Joka päivä on kirjoitettava siksi, ettei suomalainen yhteiskunta joutuisi luottamuspulaan, kriisiin tai peräti uusiin vaaleihin." [Yhtiön perustaja Sedis Zedis Sedis Blogin nelivuotispäivillä maljapuheessaan, jota videoituna voi todellakin ilman eri korvausta juuri nyt seurata Sedis Blog Incin pilvenpiirtäjätoimitalon huipulta kaikkina vuorokauden aikoina. Klikkaa, jos haluat irti mainoksesta. Koneellasi tämä ei tosin ole aina mahdollista. Siinä tapauksessa klikkaa lisää.]

"Uusien vaalien pelko on aiheellinen!" Sedis Zedis painottaa haudanvakavana. "Kuten mistä tahansa demokratiasta tiedämme, uudet vaalit ovat suurin kauhistus minkä demokraattinen poliitikko voi keksiä!"

"Onkin selvää, että siinäkään suhteessa rintamaväsymykseen ei ole yksinkertaisesti varaa", Sedis Zedis sanoo lausunnossaan Kehittyvän MaaseutuSuomen Tukirahastuksen avuntopyyntöön. "Kuten me kaikki ja erityisesti verojuristimme tiedämme, vaalit voisivat viedä kaksinkertaisesti sen mihin meillä on yksinkertaisesti varaa, ja siksi on selvää, että vaalit eivät ole nykyaikaisesti mitattuna mitenkään tuloksellinen toimenpide", Sedis Zedis arvioi.

"Vaaleja voidaan pitää yhtenä edellisiltä vuosisadoilta periytyvänä reliikkinä, josta voidaan tarvittaessa nopeastikin irtaantua. Merkittävissä, kansainvälisesti koetelluissa monialayhtiöissä on monia vahvoja miehiä tähän valmiina. Ja vaalirahoitusongelmakin olisi silloin pois pyyhkäisty", Sedis Zedis muistuttaa monien yritysten hyväksi havaitusta mallista, valistuneesta diktatuurista.

Sedis Zediksellä on vakavaa sanottavaa: "Vaalit saattaisivat sitä paitsi muuttaa saavutettua konsensusta, joka on saavutettuna työnantajaetuna menestyksen edellytys missä tahansa demokraattisesti valvotussa maassa. Tätä valvontaa on edelleen tehostettava erityisesti Intternetissä, jossa peuhataan kuin pellossa. Me haluamme, että siellä on yhtä hauskaa kuin arkipäivän ilot Pellossa", murjaisee Sedis Blog Inc:n toimitusjohtaja Sedis Zedis.

Sedis Zedis korostaa kuitenkin haluaan muuttaa tarpeen vaatiessa dynaamisesti sinänsä vakaata ja toimivaa, mutta anti-intellektuaalisilla kiusankappaleilla rasitettua yhteiskuntajärjestelmäämme. "Rehelliseksi haukutulla, mutta valitettavan epätasapuolisella - tätä kansaa ei ole onneksi tasapäistetty, vaikka sitä on turhaan Talvisodassakin yritetty -, siis valitettavan epätasaisella ns. kansan vaalilla valitun presidentin valtaa on siirrettävä pikaisesti menestykselliseksi tunnettujen yrityksien rahoittaman pääministerin asiakirjasalkkuun. Siellä tämä paljon puhuttu valta on pöydän alla piilossa ja siis turvassa turvattomuutta aiheuttavilta katseilta. Ja juuri turvallisuus, sanoisinko perusturvallisuus, on se, mitä kansa edellyttää miltä tahansa toimivalta isänmaalliselta, luottamusta ja turvaa herättävältä hallitukselta. Lisää turvaa tuottavia aseita, poliiseja, valvontaa ja kuria sekä järjestystä Suomeen eikä vaan tänne vaan myös torjuntavoitosta kärsivään Afganistaniin, jonka kanssa ulkopolitiikkamme suunnannäyttäjä Yhdysvallat on määrännyt Suomen leikkimään siihen asti, kunnes rauhalliset olot ovat palautuneet maahan miehityksen tuloksena."

"Vaaleilla ei kannata leikkiä", Sedis Zedis toteaa haastattelun lopuksi, kun häneltä kysyy, onko niissä huhuissa mitään perää, että Sedis Blog siirtyisi monien kumppaniensa tavoin Kiinaan.

"Me voimme julkaista globaalia sanomaamme tarvittaessa kaikilla maailman kielillä. Belgian menestys Euroviisuissa ei ollut tässä suhteessa mikään takaisku. Oli turha laskea lampaita niillä laitumilla, jossa me olemme jo - tosin pienemmässä mittakaavassa - ratsastaneet. Meidän pilvenpiirtäjämme perusta on teräspekonissa ja suuntamme sinne mihin nenämmekin näyttää, eteenpäin, vorwärts. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan."

tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Narvan linna

 

Narvan linnassakin on sitten käyty.
Posted by Picasa


 
Posted by Picasa

Narvan haikara



Tällä haikaralla oli kyllä lenkkitossut jalassa, mutta jostain syystä valokuvasta leikkasin ne pois. Ehkä aurinko paistoi tähtäimeen...

Päivä on kulunut jatkosodan katsauksia katsellen ja niihin liittyviä perustöitä tekien: on näemmä yllättävän paljon korjailtavaa aiemmin esillä olleisiin krediitteihin. Samalla bongailen tällaisia tajuntaa räjäyttäviä haikarakuvia dvd-ekstroja varten.

Eteenpäin, eteenpäin! Vorwarts!
Posted by Picasa

maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Oppimisvälineet haltuun

Netti, tuo ihmeellisten asioiden verkko. Siellä on paljon hyödyllistä ja näppärää, mutta kuinka niitä jaksaisi etsiä?

Ei hätää. Toiset tekevät tribuuttia keräily-yhteiskunnan parhaiden perintöjen puolesta. Tässäpä Internetin oppimisvälineiden Top 100. Se kannattaa kyllä omiin suosikeihinkin laittaa.

Via Opeblogi

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Luotettavaa rahoitusta poliitikoille

Keskinkertaisellakin pelillä voi pärjätä. Tarkoitan tällä eilistä leijonamiehistön pronssia, mutta ennen kaikkea Kokoomuksen uusinta taktiikkaa vaalirahoituskohussa.

Kokoomuksessa puhetta johtava Jyrki Katainen tykkää, että yritysten kansanedustajaehdokkaille antamaa tukirahaa koskeva keskustelu on liikkunut liiaksi kokoomuksessa.

Televisioon yrittäjäpuolueeksi itseään kehuvan puheenjohtaja tuli otsa kiiltäen kertomaan, että emme vain me, vaan nuo muutkin ovat käsi ojossa. Sitä hän ei tietenkään tiennyt, propaganda-asialla kun oli, mutta pitipähän savolaispojan sanoa: "En lähde nyt epäilemään, mutta voisin kuvitella että yhtä lailla..."

En tiedä, miksi tv-uutisten on näitä kuvitelmia levitettävä.

Uutisen muuttuminen illan mittaan Yleisradiossa on tietenkin tarina sinänsä. Hyvin alkanut kataislainen likapropaganda kääntyi toimitusten teksti- ja kuvajärjestysviritysten myötä Kokoomusta itseään vastaan. Hyvin toimittu, sillä aluksi ne näyttivät varsin härskiltä kokoomuksen vaalivideolta.

Ei ole ollut vaikeaa huomata, että juuri "porvarillisesti ajattelevat" - termi on kokoomuslaiselta Suvi Lindéniltä - piilottelevat yrityskontaktejaan. Siellä oli myös hätä suurin, kun yksi ja toinen löysi kansan viikatteen heilunnan kuultuaan korjattavaa omassa ilmoituksessaan. Hätä ja siihen liittyvä poru tulivat kyllä kaikkien tietoon tiedotusvälineiden myötä. Vain tyhmimmät jäivät selittelemään.

Yksi tyhmistä selityksistä kyllä on toistunut varsin usein. Hämmästyttävintä on tietysti se, että kansanedustaja toisensa jälkeen tulee tämän pauhinan jälkeen julkisuuteen ja sanoo kirkasotsaisesti, ettei tiedä, kuka hänelle antaa rahaa.

Kuka haluaa sellaisia edustajia itselleen, jotka ottavat tuhansia ja kymmeniä tuhansia euroja rahaa, mutta eivät millintarkasti tiedä, mistä rahat tulevat. En minä ainakaan.

Toistaiseksi on selvinnyt seuraavaa:

Kepulaisille selvät setelit ilmaantuvat vaalilaariin kuin sato kesän jälkeen. Sen jälkeen voi kiivetä eduskunnan pankolle röhnöttämään.

Kokoomuslaisille "porvarillisesti ajattelevia" ehdokkaita tukevat yritykset ja niiden huolella rakentamat peitejärjestöt diilaavat muhkean saaliin, vaikka - kuten meille on nyt kerrottu - ehdokkaat itse eivät koskaan saa tietää mistä rahat tulivat.

Jokin tässäkin ajattelukulussa klikkaa.

On nimittäin käynyt ilmi erinäisistäkin lausunnoista, että yrityksille ilmaisen rahan jakaminen vaalikassaan ei ole sydämestä lähtevä jalomielinen ele demokratian ylläpitämiseksi. Varsin monet kokevat lahjoitukset vastenmieliseksi. Mutta silti he eivät uskalla potkia tutkainta vastaan. Yritykset ja niiden edustajat pitävät poliitikoille annettavia rahalahjoituksia välttämättöminä. Näin tämä toimii. Politiikalla ja heidän edusmiehillään on valtaa ja sen myötä rahaa riittävästi mihin tahansa.

Vaaliyhdistysten rahankeruuta järjestävät luottomiehet ja -naiset. Tässä luottomiesten ja -naisten ja poliitikon suhteessa on paljon avattavaa. He kun eivät kansanedustajien mukaan rahoituslähteitään päämiehilleen kerro. Toivottavasti he eivät kovin usein sano televisiosarjoista tuttuun tapaan, että "parempi, kun et tiedä, mistä rahat tulevat". Tähän rakoon tiedotusvälineiden pitäisi nyt iskeä armotta.

Nyt kansanedustajat sanovat hätävalheilla höystettyjä totuuksia hätäpäissään itse. "Parempi kun en tiedä, mistä rahat tulevat."

Tästä tulevat mieleen legendaarisen Pertti Lumiraen legendaariset sanat: "Mitä se mulle kuuluu, mitä mä teen."

lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Intellektuaalisia kohtaamisia

Eilen Aleksanterinkadulla vastaan käveli monia hymyileviä ihmisiä. Ymmärsin, että puolet heistä oli puolessa välissä kuussa palkkansa saaneita. Nokkelat ystäväni toki sanoisivat, että mieluummin otan palkkani maassa.

Eräs vastaan tullut hymy oli kuitenkin valloittavampi kuin ehkä koskaan. Onnittelin Tuomas Nevanlinnaa pääsystä Paavo Lipposen intellektuellilistalle.

"Ei siinä kaikki", TN sanoi. "Katsos tätä."

Hymyilevä mies kaivoi laukustaan vihreäkantisen eepoksen, jonka päätynauha oli musta.

"Ei kai vai...", aloitin.

"Kyllä, intellektuaalisia saavutuksia on muitakin."

"On sitä odotettukin", sanoin mahdollisimman miehekkäästi - tiedättehän sen Jari Tervo -tyylin jota mieluusti pohjoisen poikana imitoin. Puristin merkkiteoksen kirjoittanutta kättä.

Gradu näytti päällisin puolin varsin hyvinvoivalta vaikka oli juuri jätetty.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Valtion taidepalkinto Donnerille

 

Valtio jakoi eilen Taiteen keskustoimikunnan 40-vuotisjuhlassa 15 000 euron valtionpalkintoja. Viime kuun lopulla Viron lämmössä otetussa kuvassa yksi saajista, elokuvaohjaaja Jörn Donner. Muut tämän vuotiset palkitut ovat ohjaaja ja dramaturgi Juha Hurme sekä Kokkolan Oopperayhdistys ry.
Posted by Picasa

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Toinenkin Sedis bloggaa

Timo Kallin ääni väristen televisiossa luettu lista hänen vaaliyhdistystään tukeneista yrityksistä ja yhteisöistä ei pitänyt sisällään päällisin puolin mitään mullistavaa. Tutkivan journalismin tehtävänä on selvittää, miksi takkinsa saumojaan myöten kääntäneen miehen ääni värisi. Miksi juuri näistä yrityksistä piti alun perin vaieta lain vastaisesti?

Katumusaika tuli – kuinkas muuten – kalliiksi!

Joka tapauksessa Kalli sai päivän katujan tittelin. Nöyrät poliitikot saivat jälleen kannustusta kansalta, joka muistaa hyvin mitä sen suurin mies, Idols Intellectual-kisan tuomarina tunnettu taannoin lausui: "Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu." Kalli onnistui harjoittamaan näistä vain kahta, käsienpesua ja jälkiviisautta. Kaikkien meidän onneksi.

Kaikentietävät lukijamme tietävät hyvin, että Sedis tarkoittaa paitsi tämän blogin kirjoittajaa, myös paavin istuinta. Kollega on sitten ryhtynyt itsekin bloggaamaan.

Papa Ratzinger ei kuitenkaan ole Vatikaanin kohutuin mies juuri nyt. Taivasasioista on kuitenkin kysymys, sillä nyt puhuttaa tähtitiede.

Vatikaanin observatorion johtaja, Isä José Gabriel Funes on nimittäin eri lehtien mukaan antanut L'Osservatore Romanolle lausunnon, jonka mukaan kirkkovaltion kanta maapallon ulkopuoliseen elämään on radikaalisti muuttunut sitten Galileo Galilein tapauksen.

Valitettavasti en Funesin haastattelua lehdestä löytänyt! Nettipainos taitaa tulla myöhemmin - asiasta kirjoittaneet lainaavat toisiaan... En siis voi varmistaa, millä planeetalla kohuhaastattelu on lopulta annettu.

Olipa niin tai näin, yhtäpitävien lehti- ja bloggaustietojen mukaan nyt Vatikaanissa hyväksytään mahdollisuus maan ulkopuoliseen elämään, eikä siinä nähdä mitään uskonopin vastaista.

Lehdet ovat tätä maailmalla revitelleet: Vatikaani uskoo ufoihin, kirjoittavat eniten innostuneet bloggaajajournalistit ammattikuntansa perushyveiden mukaisesti.

Suosituin kuva-aihe on tietenkin elokuvista tuttu E.T.

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Rahat vege tai sitten ei.

Rahat ovat aina ongelmallisia. Åke Blomqvistin Nordea-show "Tanssii rahojen kanssa" tuotti miljoonan euron tappion. Mies ei pareineen uskonut, että pääoma voi kadota rahastosijoituksissa. "Ei tee tiukkaakaan", toteavat pankkialan konsultit.

Entäs sitten kansanedustaja Timo Kalli, joka on rahojensa alkuperän piilottaakseen valmis rikkomaan lakia. Eikä pelkästään valmis, vaan sen jo tehnytkin. Vaalirahoituslaki on laki siinä missä muutkin, ja kansanedustajilta odotetaan lainkuuliaisuutta. Kallin teko ei mene kansalaistottelemattomuuden piikkiin, päinvastoin, sillä hän nimenomaan ilakoi sillä, että tästä lainrikkomuksesta ei rangaista.

Suomessa ei ole tavattu puhua korruptiosta ja sen voimasta, mutta ehkä pitäisi. Vaalirahoituslaki kun on olemassa juuri korruption vastustamiseksi, vaikka kyllä sen yhteydessä puhutaan myös demokraattisen järjestelmän avoimuudesta. Kallia ei kumpikaan hetkauta. Miten minä haistan tässä poliittisen kalmon.

En ole juristi, joten kysyn: Onko vajaan kolmenkymmenen tuhannen euron vaaliavustus, joka pidetään lakia rikkoen pois näkyvistä, itse asiassa korruptoiva lahjus?

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Hankkeita yöllä ja päivällä

Vettä sataa viljelijöiden iloksi. Meitä muita se ei aina ilahduta. Kymmenen asteen lämpö ei luita sulata.

Sade ei haittaa, sillä kirjaprojekti voittaa. Perheen sisäistä dynamiikkaa järisyttäneet kirjahankkeet jatkuvat.

Vaimo on saanut toimitetuksi taittajalle reilun 180-sivuisen Herttoniemen historian, joka ilmestyy näillä näkymin syyskuussa. Ensiversiot näyttävät jo ihan hyvältä.

Vuorokauden eri aikoja pilkkanaan pitävät työrupeamat eivät hänelläkään vielä lopu, sillä loppukevään kiireisenä työstökohteena on jo kesäkuussa avautuva pienimuotoinen museonäyttely valokuvin ja tekstiottein Mika Waltarin tuotannosta.

Waltaria onkin luettu perheessä ahkerasti, vaikka lapsi ei ole vielä suosittelemaamme Sinuheen taipunut omien kokeidensa puristuksessa. Sinuhea tarjottiin, kun Egypti alkoi jostakin syystä kiinnostaa.

Oma kesäni menee viimeistellessä kollegan kanssa vuosia työstämäämme käsikirjoitusta Suomen dokumenttielokuvan historiasta. Kirjasarjan ensimmäisen osan dead line on syksyn alussa. Siihen olisi mukava keskittyä.

Erinäiset kirja-artikkelit ja dvd-julkaisut vaativat kuitenkin vielä huomiota virkatöiden ohella. Löhölomaa ei ole tiedossa.

Sadepäiviä siis tarvitaan. Tällä viikolla työstämme kollegan kanssa syksyllä ilmestyvän dvd-julkaisun ekstroiksi pienehköjä dokumenttielokuvia, mutta öisinä luppoaikoina parantelen omalta osaltani grande opuksen sanavalintoja. Näin tänäänkin jo parin tunnin ajan.

Yölliset puuhat tarkoittavat sitä, että on taas vaimon vuoro sammutella valoja oikoluku- ja korjaustyönsä vierelle nukkuneen jäljiltä.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Hyvää äitienpäivää

Heräsin aamulla 6.53 hyvissä aikeissa. Venäjä löi kahden aikaan yöllä Ruotsin viime sekunneilla.

Lapsen äiti istui valmiin kahvin ääressä. Hesari oli luettu. Puoli tuntia myöhemmin minua houkuteltiin aamulenkille. Siis kello 7.23.

Menin sohvalle pienille unosille. Minut herätettiin neljä kertaa jäätävällä ulkoilmalla. Avausta säesti kehotus lähteä aamulenkille. Sanoin, että kymmeneltä käy.

Päivän sankari putsaa kaappeja, käyttää imuriakin, vaikka edes kirkonmenot eivät ole vielä alkaneet. Sitä ennen minua on syyttävällä äänellä muutamaan kertaan kehotettu lähtemään aamulenkille.

Sanoin että kymmeneltä.

Viimeksi blogia avatessa äänen katkeruus ylitti jo päivän juhlavuuden. Sanoin että kymmeneltä. Kuudentoista minuutin päästä.

Täytynee pistää ferrarit jalkaan. On valmistauduttava aamulenkille, vaikka vielä on hieman raskas olo lyhyen ja häiriintyneen yöunen jälkeen. Kello on 9.50.

Ei ole meidän äiti väsynyt. Ei.

Hyvää äitienpäivää kaikille muillekin äideille kuin omalle ja lapsen.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Kirjastoasiaaa

Tapanani on ollut muistuttaa silloin tällöin kirjaston palautuspäivistä. Käykääpä tarkistamassa.

Pääkaupunkiseudulla järjestelmä muuttuu, sillä päivän sana kuuluu: "HelMet-kirjastojen käyttösäännöt muuttuvat 15.5.2008. Uusien käyttösääntöjen mukaan lainat voi uusia kolme kertaa ja varausten enimmäismäärä nousee 30:een."

Ennen ensi torstaita kannattaa siis uusia kaikki neljännen ja viidennen lainakierroksen teokset palautuspäivästä huolimatta. Ellei sitten ehdi palauttaa...

Kesä on läsnä, joten hyvä kirja ja varjoisa paikka täydentävät lauantaipäivän.

Muistutetaanpa tästäkin. Huomenna on toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä. Eilinen velipojan nimipäiväonnittelu sen sijaan unohtui. Tässäpä Timoille näin jälkikäteen.

perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Kumpaan suuntaan?

Elämäni voi hyvin kääntyä tänään joko yhteen tai toiseen suuntaan. Nappasin nimittäin kirjastosta luettavaksi kaksi teosta. Ensimmäinen oli Mark Winokurin ja Bruce Holsingerin The Complete Idiot's Guide To Movies, Flicks and Film ja toinen Juha Oravalan Kohti elokuvallista ajattelua. Virtuaalisen todellisen ontologia Gilles Deleuzen ja Jean-Luc Godardin elokuvakäsityksissä.

Saatte arvata kumpi lainaus on kummasta:
A) "The 'flick' you'd watch in the multiplex would be something like Die Hard (1988), a cliché-ridden but fun-as-hell romp featuring Bruce Willis, explosions and truly bad-ass special effects."
B)"Elokuva ja filosofian täytyy Deleuzen mukaan ylittää aistimellisen ja käsitteellisen dialektiikka ja siihen liittyvä jaottelu tiedon ja ei-tiedon alueisiin. Vain pyrkimällä kyseisen dialektiikan ylittävään 'kolmannen' ontologiaan ja epistemologiaan voidaan tavoitella kokonaan uudenlaisen keskustelun avaamista pohtimalla 'mihin ajattelun muotoihin elokuva kehittyy?', 'minkä monikollisten potentiaalien kautta elokuva voisi muuntua tulemisen liikkeeksi?'"

Monikolliset potentiaalit tuovat mieleen perjantai-illan mahdollisuudet... Hmmm...

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Nimi talteen kuuhun

 
Posted by Picasa


Laitoin menemään oman ja tyttäreni nimen Kuuhun säilöttäväksi. Vaimoa en uskaltanut luvatta sinne asti.

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Blogilista uudistunut

Blogilista on sitten "uudistunut". Valitettavasti se on ilmiselvästi - no second opinion needed - Sampo-viruksen vaivaama.

Siis muuten hyvä, mutta mikään ei toimi.

Eikä turhia selityksiä nähtävillä, sillä selittely on vanhanaikaista.

Mutta herää kysymys miksi tämä julkistettiin tässä ja nyt ja varsinkin tämänlaisena? Sisäisen raportin vaatimaa päivämäärää varten?

Hämmentävän paljon listantekijät ovat keksineet ihan itse. Esimerkiksi seuraavat:

"Avainsanat
askartelu decoupage keräily kirppis koirat käsityöt luonto pajutyöt puutarha ruoka
Kanavat
Blogit, blogaaminen
Käsityöt, kädentaidot, askartelu
Lemmikit, eläimet
Valokuvat, kuvat"

Pajutyön vielä ymmärrän, sillä sellaisella sain lapsena selkään, mutta mitä ihmettä on decoupage?

Niitä ei voi muuttaa. Tai voi, mutta mikään ei muutu. Kuten ei päivitysmerkintäkään. Tai listat. Tai mikä tahansa. Voisiko joku kertoa, mikä siinä toimii?

Yksi asia. Vanha suosikkilista kyllä siirtyi uuteenkin järjestelmään moitteettomasti.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Hälytyskellot kallossa soi

Posted by Picasa


Lomien jälkeen on aina monia asioita tekemättä. Onneksi pääsin jo eilen käsiin osaan niistä. Erään elokuvaohjaajan elokuvien poliittisuutta käsittelevä artikkeli tuli vihdoin "valmiiksi", kun siitä karsittiin teknisistä syistä reilu neljännes pois. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se on "liian pitkä" vieläkin.

Puuttuvat viitteetkin löytyivät ältsin helposti. Vähän piti naapuria konsultoida, missä on tullut tällaista ja tällaista kirjoittaneeksi. Suora sitaatti on, mutta mistä? Löytyi lopulta, kun oikein mietimme.

Samalla korjautui yksi tuleva painovirhekin. Ydinperheestä oli tullut ydinerhe. Olisipahan ollut rankempaa symboliikkaa...

Muutamia muitakin pienehköjä, mutta takaraivossa hälyttäviä asioita tuli tehdyksi jo eilen. Laskuja, paperitöitä ja selvityksiä. Pino pieneni. Kuinka näistä pienistä voi olla niin suuri taakka. Päivätolkulla ne hälyttävät ja vaanivat tilaisuutta tulla eteen. Ja silti niitä viivästyttää, eikä aina ryhdy töihin. Ymmärrän tämän, jos tehtävä on mission impossible, mutta kun ei yleensä ole.

Pienten asioiden pienuus on tietenkin suhteellista, mutta niiden tekemättä jättäminen voi muuttaa ne suuriksi. Kuinka monta hälytyskelloa kalloon mahtuu soimaan?

Onnellisen sattuman vuoksi kävin Kaupunginteatterissa katsomassa Kjell Westön romaaniin pohjaavan näytelmän Missä kuljimme kerran. Kari Heiskanen sen oli ohjannut.

Lavastus ja musiikki lauluineen toimivat erinomaisen hyvin. Muusta en oikein jaksanut innostua, vaikka onnistuinkin hyvin seuraamaan kolmituntista, hieman tasapaksuksi rakentunutta, historialliskliseisesti määräytynyttä monipolvista kronikkaa.

Näyttelijätyö oli, toivottavasti vain tällä kertaa, hieman slarvia ja tasapaksua, rytmisesti kuitenkin kelvollista, mikä on iso plussa. Replikointi oli kiitettävän selvää, mutta tasapaksuutta aiheutti se, että se kuulosti näyttelemiseltä himpun verran liikaa. Muutaman kerran vuorosanojen unohtelu oli tragikoomista: esimerkiksi silloin kun traaginen kuolinsyy lausuttiin yhdeksi ja korjattiin heti perään uudella. Aikuisen näyttelemä lapsi on aina hirmuinen kokemus.

Huippukohtien puute oli mielestäni ohjaustyön vakavin ongelma. Koululaisten ideologiahuutosarja alkujaksossa lavan edessä oli yksi niistä. Teloituskohtaus toimi hyvin, samoin vankileiri lavastuksineen. Monet muut kohtaukset kärsivät narratiivisen jatkumon horjumisesta: vain kirjan lukeneet saattoivat olla täysin kärryillä.

Tästä kyllä huomaa, etten ole mikään teatterikirjoittaja. Anteeksi.

Kuva Pinktentaclelta: Kaibo Zonshinzu anatomy scrolls (1819).

lauantaina, toukokuuta 03, 2008

Ole oma lordisi

Helsingin Sanomissa oli tänään juttu Wilma Schlizewskistä. Juttu oli oikein hyvä, mutta siinä mainittiin, että ystävät ovat antaneet Hantalle lahjaksi oikeuden kreivittären rankiin. Arvonimi oli jutun mukaan hankittu ostamalla maapala Ramseyn maata. Ramsey on paikkakunta lähellä Lontoota, suku kuitenkin skotlantilainen, nimi lienee muinaisnorjaa ja tarkoittaa Korppisaarta.

Arvonimien myyntiin liittyy useimmiten huijaus. Usein tarjolla on myyttisestä menneisyydestä kumpuava fons honorem. Niinpä voisin hyvin väittää, että koska eräätkin eurooppalaiset kruunupäät taistelivat aikoinaan esi-isieni rinnalla monissa kuuluissa taisteluissa, he myönsivät hänelle esimerkiksi torvensoittoansioista periytyvän aatelisarvon ja siihen kuuluvat arvonimet.

Englannissa asia on toisin. Ainoa siellä common law'n hyväksymä fons honorem on itse asiassa maan Kruunu. Jos tarvittavan dokumentin saa legitiimiltä Englannin monarkilta, asia on ok. Muuten ei.

Toinen yleinen huijaus, se johon Hantankin ystävät ovat sortuneet, on itse asiassa yhdistelmä legitiimiä tointa ja huijausta. Tässä tapauksessa herttuallisen maapalan ostaminen Englannista on täysin mahdollista, ja oston rekisteröiminen maarekisteriin tuottaa asianomaiset dokumentit.

Sen sijaan se, että maapala toisi mukanaan aatelisarvon, ei ole Englannissa mahdollista. Nämä arvot eivät siirry maan omistuksen mukana. Hanttaa ei siis kannata näillä perusteilla nimittää herttuattareksi tai siiitä seuraavalla nimityksellä "Hänen armollisuutensa" (engl. Her Grace), kuten hyvät tavat vaativat.

Kolmas viime aikoina ilmaantunut huijaus liittyy paronien oikeuksiin nimittää eräänlaisia virkamiehiä hallitsemallaan alueella. Baronial appointments on kuitenkin nimitys johonkin konkreettiseen virkaan, eikä siihen liity erityisiä arvonimityksiä. Niiden perinnöllisyyskin on erityisen epäilyttävä ajatus. Jos taas tällaisia paronillisia nimityksiä myytäisiin, kyse olisi todennäköisesti pyramidihuijaustyyppisestä sarjasta myyntejä ja ostoja ja siten Englannin Common Law'n vastaisia. Joten näpit irti paronillisista viroista...

Sen sijaan Skotlannin lain mukaan eräs arvonimi liittyy maanomistukseen. Esimerkiksi Someplace-nimisestä paikasta hankittu maa-alue voi hyvinkin oikeuttaa käyttämään titteliä Laird of Someplace. Asia kannattaa varmistaa ottamalla yhteyttä Lord Lyoniin, joka mitä virallisimmin hoitaa näitä asioita. Skotlannissa ei enää olla turhantarkkoja siitä, että Laird-arvonimen haltja olisi suurmaanomistaja tai julkinen hyväntekijä, kuten ennen. Kuka tahansa maanomistaja voi, ainakin teoriassa, käyttää arvonimeä.

Skotlannista löytyy joukko yhtiöitä, jotka rahasta myyvät pieniä maakappaleita (souvenir plots) - todellisten laird-maanomistajien surressa asioiden nykytilaa. Hinta pyörinee jo lähempänä sataa puntaa, rohkeammat pyytäjät ovat kuulemma veloittaneet jopa 500, mikä on jo hieman röyhkeää.

Niin kauan kuin virallisesti hankkimasi skotlantilainen maakappale pysyy sukusi hallussa, Laird-arvonimi periytyy, ja jos löydät itseäsi hölmömpiä, voit myydä maasi ja laird-arvonimesi vaikka kuinka kalliilla. Onni on siltä osin omissa käsissäsi.

Jos olet skotlantilainen laird, voit ainakin lingvistisessä mielessä varsin huolettomasti painattaa englanninkieliseen käyntikorttiisi arvonimeksesi Lord (, mikäli olet vielä mies). Englantilaista lordia se ei kuitenkaan sinusta tee.

Monet skottilaiset maakauppiaat liittävät kauppaan myös todistuksen siitä, että maapalan aiemmin omistaneen Lordin titteli siirtyisi sinulle, mutta se on joko härän tai hevosen jätöstä. Titteli on tällaisissa tapauksissa omistajalla, jotka poikkeuksetta ovat jättäneet alueesta arvonimen säilyttämisen vaatiman osan maata (caput) itselleen. Sen hankkiminen on kyllä mahdollista, mutta nuo maapalat arvonimineen ovat todella kalliita. EDIT: Näistä caput-maista en ole varma, mutta muuten kaikenlainen maan rekisteröinti on näissä tapauksissa nyttemmin, huhtikuusta 2003 lähtien estetty myös Skotlannissa. Samalla meni käsittääkseni mahdollisuus lunastaa itselleen maahan liittyvä arvonimi. Ks. näistä alla olevat tekstit ja linkit.

EDIT2: Pieni tarkennus. Skotlannin parlamentin sivuston mukaan: "Section 4(2)(b) of the Land Registration (Scotland) Act 1979 provides that an application for registration in the Land Register of Scotland shall not be accepted by the Keeper of the Registers of Scotland if it relates to land which is a souvenir plot, that is a piece of land which, being of inconsiderable size or no practical utility, is unlikely to be wanted in isolation except for the sake of mere ownership or for sentimental reasons or for commemorative purposes."

EDIT3: Paroniksi aikovan kannattaa lukea myös tämä virallinen dokumentti:
http://www.ros.gov.uk/foi/plans/docs/plans26.htm

perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Punakone

 

Kesä tuli sitten vähän yllättäen. Parvekkeella jo paahtui. Paisteessa oli ainakin 30 astetta lämmintä.

Tietokoneet pitivät kuitenkin sisällä, sillä onnistuin vihdoin hankkimaan ulkoisen kovalevykotelon (45 e), jonka avulla muutaman vuoden digikuvat saatiin taas käyttökuntoon. Edellisen tietokoneen rikki mennyt osa oli kuin olikin emolevy. Kovalevy oli aivan kunnossa. Nyt on sitten varmuuskopioitakin ja polttelen niitä dvd:lle.

Vanhojen teksti- ja kuvatiedostoja siirtäminen käyttökoneelle teki iloiseksi. Kuin vanhan lelun olisi saanut käyttöönsä. Mutta aikaa vierähti koneen ääressä kymmenkunta tuntia.

Se oli jatkoa muutaman päivän ja yön editoimiselle. Viron kiertomatkan aikana videokuvasin kolme tuntia, joka on nyt puristettu kuuteen 10-15 minuuttiseen elokuvaan. Seitsemäskin vielä tulee. Ehkä niitä voi joskus muillekin matkalaisille näyttää. Valokuva yllä on Tallinnan sotilashautausmaalta.

Kanada näyttää matsaavan Sloveniaa vastaan. Eka maali tuli jo, joten töllön ääreen. Kulttuuri-ihmisille sanottakoon, että ne ovat jääkiekon maailmanmestaruuskisat.
Posted by Picasa

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Vappu 2008

 

Vapunaatto eli hääpäivä (12 vuotta) on taas kerran nautiskeltu. Hääpäivälounas tuli edulliseksi, kun ensimmäistä päivää töissä ollut tarjoilija blokkasi avatut, mutta täydet pullot vaimon syliin. Talo tarjosi kaiken. Söimme mahan täyteen.

Vappumarsseja kuulemma ehdotetaan lopetettavaksi. Sanokaa minun sanoneen, että aina kaduilla joku marssii. Se seuraava porukka voi olla hankalampi.
Posted by Picasa