tiistaina, elokuuta 10, 2004

Isoisä ja Kekkonen

Kajaanilainen ylioppilas, paikallisen suojeluskunnan riveissä ja sotatoimissa kunnostautunut 17-vuotias Urho Kekkonen kirjasi päiväkirjaansa sisällissodan tapahtumia toukokuussa 1918.

Pohjois-Savon Rykmenttiin kuuluva Kainuun Sissi-Rykmentin sotilas toimi Haminan valleilla teloituskomppanian päällikkönä.

Muistelmien julkistamisen yhteydessä tehdyssä haastattelussa, muistaakseni Helsingin Sanomissa, silloinen presidentti kertoi katuvansa yli kuudenkymmenen vuoden takaisia tekojaan. Tätä vahvisti sekin, että hän korosti muistelmissaan järkytystä, jonka aiheuttivat Varkauden valtauksen jälkeiset kokemukset.

Kekkonen oli ollut yksi monista Varkauden edustalla Huruslahden jäällä yli sataa teloitettua punikkia katsomassa käynyt. Samaisen näyn lienee kohdannut isänisäni Heikki Sedergren, vaikkei hän siitä koskaan suoraan puhunutkaan. Jotakin järkyttävää hän kuitenkin oli kokenut.

Oliko sillä yhteyttä isoisän ikuisiin päänsärkyihin, jatkuvaan Hota-pulverin syöntiin ja ajoittaiseen unettomuuteenkin?

Yhteisiä sotatantereita he kolusivat Varkauden lisäksi ainakin Kinnissä ja Viipurissa, mutta mitalinsa, sen saman kuin Kekkonenkin Mouhusta, Heikki Sedergren ansaitsi kunnostautumalla Hillosensalmen taisteluissa.

Hän oli Pohjois-Savon Rykmentin "vapaaehtoisia", joka tuli kirjatuksi yhtenä monista pielavetisistä Kuopion suojeluskuntaan kutsun käytyä helmikuussa 1918. Itselleen hänelle oli sanottu, että tarjolla oli töitä vanginvartijana vasta vallatussa Kuopiossa.

Pohjois-Savon rykmentin I komppanian Urho ja II komppanian Heikki kelpasivat molemmat ryhmäpäällikköinä Pohjois-Savon rykmentin näytesotilaiksi toukokuun 16. päivän paraatiin Helsingissä.

Helsinkiläisyleisö ulvoi suosiotaan enemmän omat erityiset käsivarsinauhansa teettäneille kajaanilaisille, joiden raju maine tunnettiin. Savolaisia se kai hieman kismitti.

Vaikka yksityiskohtaista selostusta Kekkosen teoista sisällissodassa ei ole kirjoitettu, maine nuoren miehen raisuudesta on silti tuttu. Puukkotappeluun on väitetty kariutuneen miehen armeijaurakin, liekö totta? Näistä tapahtumista on sanottu johtuneen hänen myöhempi armeijanvastaisuutensa.

Säisän kertomus

Pohjois-savolaisen ja kainuulaisen kulttuurimaiseman kirjailijana tunnettu Eino Säisä kirjoitti viimeisessä elinaikanaan julkaistussa esseekokoelmaassa "Kevättä kohti" myös Kekkosesta.

Kirjailija kertoo, että Haminan vallien tapahtumat tunnetaan kyllä. "Mutta kun se ei ollut ainoa kerta... Tapana oli kutsua teloituskomppania jostakin ulompaa, täällä se kävi Kajaanista.", Säisä kirjoittaa kirjan nimeä kantavassa esseessään.

"Iisalmessa ei olisi ammuttu kuin yksi kuolettava laukaus, jos vieraspaikkakuntalaiset eivät olisi tulleet jakamaan oikeuttaan, tuon yhden ampui eräs maalaiskunnan mies. Paikalliset johtomiehet niin valkoisten kuin punaistenkin puolella tekivät kaikkensa välttääkseen veritöitä. Alkuun punaisten ollessa voitolla tänne tuli runsaasti venäläistä sotaväkeä, heidän hillitsemisessään paikallisilla punaisilla johtomiehillä oli tekemistä, mutta he onnistuivat -- yhteys vastustajien johdon välillä pelasi hyvin. Puolestaan myöhemmässä vaiheessa valkoiset tekivät kaikkensa väkivaltaisuuksien välttämiseksi ja he olisivat onnistuneet ellei Kajaanista olisi tullut eräs ylitarmokas nuori mies teloitusryhmänsä kanssa ja sitä että hän näin teki -- tuli sekoittamaan parhaimman mahdollisen kuvion -- eivät nämä tuntemani entiset valkoiset vanhat miehet antaneet hänelle ikinä anteeksi. Muistelmissa ei Iisalmen veritöistä ole mainintaa", Säisä muistuttaa.

Ari Uinon kirjassa toistetaan Kekkosen unohdus tai muistelmat suurimmaksi osaksi haamukirjoittaneen Paavo Haavikon vaikeneminen.

Iisalmen tapahtumat kuitataan rivin mittaisella maininnalla siitä, että Kuopion valtauksen jälkeen paluumatkalla Kajaaniin olleet voittoisat valkosotilaat vangitsivat 9.2. 1918 Iisalmen punapäälliköt.

Kirjailija Säisä ei pätevän historiantutkijan tavoin tuomitse, vaikka ei hyväksykään.

"Juho Kekkosen rauhattomuus periytyi pojassa ylikorostuneena toimintatarmona, luonnollisesti sen suunta tuossa iässä oli kontrolloimatonta."

Suuntautumatonta nuorukaisen toimintatarmoa näkyy ehkä siinäkin, että Kajaanin suojeluskunnan vs. päällikkönä Kekkosen nimi seisoo monissa papereissa, joissa punaisia tai punaisiksi arvioituja passitettiin vankileireihin.

Suojeluskunnan listoissa nimien viereen on merkitty vain pukki ja joskus teksti "epäluotettava" tai "punikki". Leirille määrättyjen joukossa sitten oli kajaanilainen puuseppä ja maalari, tämän kirjoittajan äidinisänisänisä Kalle Huotari.

Kalle kuoli 64-vuotiaana Kuopiossa kasarmin vankileirillä vuonna 1918.

Siellä hänellä oli yli 710 kohtalotoveria. Senkin vankileirin papereista katsoin, ettei isänisäni koskaan joutunut äitini isoisänisää vartioimaan.

"Sydänkohtaus", luki vankileirin papereissa Kalle Huotarin kuolinsyynä niinkuin melko monella muullakin.

"Nälkä", sanoivat sukulaiset kysyttäessä. Leirillä olleet kertoivat sukulaisille myös sen, että Kalle oli kovana nikotinistina vaihtanut vähäisiä ruoka-annoksiaan tupakaksi.

Se vaaransi peruuttamattomasti muutenkin heikoissa kantimissa olleen ikämiehen terveyden.

Ja niinhän se on, että syntymää vastaa aina kuolema.

Ja sattumaa siis on, että Urho Kekkosen syntymästä on muistellut juuri äitinsä kanssa Pielaveden kätilön, Liimataisen "Aadan", synnytysavustajana ollut pielavetinen Ida Sedergren.

Liimatainen pysyi Kekkosen mielessä nimimerkiksi asti.

Arkistojen kertomus

Sota-arkiston papereista sitten seurasin isoisääni Mäntyharjun rintamalta Viipurin edustalle. Ennen Viipurin valloitusta miehet olivat olleet liikkeellä viisi- kuusi vuorokautta, koko ajan puhdistaen aluetta "punikeista". Otetaanko sellaisen väsymyksen keskellä vankeja?

Sitten törmäsin Viipurin komendantiksi alennetun kenraali Löfströmin kyselyyn Pohjois-Savon rykmentille. Viipurin valtauksen jälkeen olivat Kajaanin Sissi- Rykmentin miehet marssineet päävartiostoon, ottaneet siellä kiinni "Venäjän alamaisia", kuten Löfström kirjoittaa, vieneet heidät "valleille" ja ampuneet siihen paikkaan.

Asiasta piti suorittaman tutkimus, ja jonkinlainen tutkimuskomissiokin piti asettaa. Komendantti Löfström ei pystynyt nimeämään kirjelmässään tekoon syyllisiä, mutta oli hänellä sen verran tietoa, että kajaanilaisia oli ollut muutama "ja heitä johti tietty silmälasipäinen mies".

Milloin Kekkonen sai silmälasit?

Linkkejä ja kommentteja:

Juttu on kirjoitettu 1900-luvun viime vuosina. Myöhemmin olen ajatellut enemmänkin, että Kajaanin seminaarin myöhempi johtaja Eljas Rihtniemi saattaisi olla tämä silmälasipäinen mies, mutta enpä tätä eettisesti arveluttavaa pohdiskeluani pysty vahvistamaan varmaksi, joten älkää tekään uskoko. Asiaa ei pystynyt selvittämään myöskään sotasurmatutkimus, joka kyllä monet lähteet penkoi.

Sotasurmatutkimus on löytänyt nimilistoihinsa Kuopion vankileiriltä 475 kuollutta. Leirin oma arkisto kertoo muistiinpanojeni mukaan kuolleiden määräksi 713, joista varsin usealla on kuolinsyynä "sydänkohtaus". Mutta enpä nimilistoista niitä laskenut, niin kuin tutkimus on varmasti tehnyt. Ero on vain kovin suuri.

Ks. myös Outi Fingerroosin hieno artikkeli Viipurin kuolemanpaikoista.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Kylla ne ovat olleet jarkyttavia aikoja, isanihan oli syntynyt 7.1.1918, eli sisallissodan aikoihin.
He olivat asuneet ' Suarjmaen' torpassa, minka raunioilta lapsina noudimme ukonhattuja, ja niiden juurta Roukkoportaaseen.
Eino Saisa oli kuvaamataidon opettajani kaksi viimeista yhteiskouluvuotta.Muistan vielakin hanen rokonarpiset kasvonsa, ja rauhallisen puhetyylinsa. kun han pysahtyi viereeni, katsomaan piirustsutani. Sitten han kysyi, mika numero minulla oli kuvaamataidosta. Taisi olla 8, kun han sitten sanoi.' Se on aivan liian vahan." Seuraavassa todistuksessa se oli 9, ja myohemmin taisi olla 10.
Muuten jarkyttava sana tuo "punikki" Olen kylla tiennytkin, etta Heikki ukkini olisi ollut valkoisten puolella, vai oliko se nyt hanen isansa. Hehan koostuivat todella koyhista ja kurjista ihmisista, joita oli kaltoin kohdeltu.
Toisaalta ' yLAKERRAN ISANNAN " edessa olemme kaikki samanarvoisia, kuolinvuoteella ei kysyta, oletko rikas vai koyha. Raamatussa sanotaan rikkaalle miehelle, joka huolehti omaisuutensa lisaantymisesta,'sina mieleton, etko tieda, etta tana yona sielusi vaaditaan sinulta pois".
Tiedan, etta et lue Raamattua, etka ole uskovainen, mutta mummosi oli varmaankin, koska han oli kutonut tyttarilleen harmaat korttihuivit, sellainen oli aidillanikin. Maija/tatini tietaisi asiasta varmaan enemman, muistan vain hyvin vasyneen nakoisen ihmisen, joka kavi meilla, kun asuimme Hutun talon ylakerrassa. Olin ehka 4/vuotias.
Kylla olisi paljon kerrottavaa lamani vaiheista, mutta ei niita kaikkia voi tassa kirjoittaa, aika ei riita.