Äidinisänisänisä

Sotasurmaprojekti on kaivanut esiin tämmöisiä tietoja Kallesta (Carl), olen poistellut tyhjiä rivejä osin, osin jättänyt näytille.

Tällaista sotasurmaprojekti sai selville äidin isänisänisästä:

Sukunimi Huotari (PT) (SDP) (SRK) (VHH) (VL)
Etunimi Kalle (PT) (SDP) (SRK) (VL)
Sukupuoli Mies (PT) (SRK)
Ikä 63
Siviilisääty Naimisissa (PT) (SDP) (SRK)
Syntymävuosi 1854 (PT) (SDP) (SRK) (VHH)
Syntymäpäivä 18.12. (PT) (SDP)
Kirjoillaolkunta Kajaani (PT) (SRK) (VL)
Kirjoillaololääni Oulun lääni (PT) (SRK) (VL)
Asuinkunta Kajaani (SDP)
Asuinlääni Oulun lääni (SDP)
Perheen toimeentulo Ei tietoa
Ammatti Puutyömies (SDP) (SRK)
Sotilasjärjestö Järjestyskaarti (SDP)
Rekrytointitapa sotilasjärjestöön Ei Tietoa
Osapuoli, johon luettiin kuollessaan Punainen (PT) (SDP)
Sotilasasema
Sotilasarvo Ei tietoa
Asema (sotilas vai siviili) Ei tietoa
Aseenkanto Kyllä (PT)
Asemahuomautukset
Vangitsemispaikka
Vankileiri
Vangitsemismotiivi
Vangitsemisaika 14.5.1918 (SDP)
Vankilasta vapautumisen ajankohta
Kuolinvuosi 1918 (PT) (SDP) (SRK) (VL)
Kuolinpäivä 2.7. (PT) (SDP) (SRK) (VL)
Kuolinkunta Kuopio (SDP) (VL)
Kuolinlääni Kuopion lääni (SDP) (VL)
Kuolinpaikka Kuopion vankileiri (SDP) (VL)
Kuolintapa Kuollut sairauteen vankileirillä (VL)
Surmamotiivi
Hautaustapa Ei Tietoa

Edelliseen voisi tämän lisätä

CARL HUOTARI
Puuseppä Kajaanissa,
punavanki kansalaissodassa Kuopion vankileirillä.
s. 28.12.1854, Kajaani.
k. 02.07.1918 sisällissodan punaisena Kuopiossa vankileirillä

HELENA Jaakontytär NISKANEN
torpparin tytär
s. 01.01.1862 Sotkamossa
k. 24.10.1930 Loimaalla

Carl Huotarin ja Helena Niskasen lapset:

Kalle Kustaa, puuseppä
Natalia Sofia, muutti Varkauteen, jossa kuoli
Jaakko Aleksanteri, muutti Varkauteen
Erika
Ida Karoliina muutti Loimaalle, jossa kuoli
Yrjö s. 1901, k. 1903. Haudattu ensimmäisenä Huotarien sukuhautaan.

Punavanki ja hänen perheensä

Huotarien asunto oli Kajaanissa silloisessa Brahenkatu 5:ssä. Samassa mökissä asui talvella 1918 vanha Kalle vaimoineen, poika Kalle Kustaa ja hänen vaimonsa Agneta sekä lapset.

Agneta-miniän kertoman mukaan valkoiset saapuivat yöllä ja vangitsivat uunin päällä nukkuneen vanhan Kallen. Kajaanissa vangitsijat olivat varsin päättäväisiä, ja pian he olivat valmiita jo elämää suurempiin valintoihin.

Sisällissodan jo loputtua B.H.Blomqvist Haminassa 10.5.1917 päiväämässään asiakirjassa ihmettelee, että "vangit, jotka tänä aamuna vangittiin, ovat vielä hautaamatta". Ei ole sattumaa, että Kajaanin pataljoona komennettiin sinne helatorstaina 9.5.1917.

Kuopion vankileirille viety Kalle säästyi teloitukselta, mutta nälkiintyneenä hän ei kestänyt vankileirin rasituksia, varsinkin kun paikalla olleiden kertomuksen mukaan kovana tupakkamiehenä vaihtoi vähiä ruoka-annoksiaan tupakkaan. Kuopion vankileirillä leirin arkiston tietojen mukaan kuoli 713 vankia, varsin suuri osa Kallen tapaan "sydänkohtaukseen". Sotasurmaprojekti antaa luvuksi 475 nimeltä mainittua surmattua. Ero on turhan suuri.

Kajaanin Sissi-Rykmentin toimia

Vapaussodan valmisteluissa koko maa jaettiin taistelujärjestöpiireihin, joista Kajaanin piirin arvioitu miesluku nousi tuhannen miehen joukoksi eli samaan vahvuuteen kuin mm. Oulun piiri.

Taistelujärjestön perustaminen Kajaanissa alkoi kesällä 1917, jolloin sinne saapui santarmeja paennut ylioppilas Elja Rihtniemi, jonka isä tohtori Volter Rihtniemi oli ollut mukana jääkäriliikkeessä.

Kajaanin järjestön vahvuus oli noin 80 miestä, joiden toiminta taisteluharjoituksineen oli salaista. Harjoituksia se piti Parkinniemellä ja postimestari Strömbergin huvilalla.

Työväestön toimintaa loka-marraskuun vaihteessa ja marraskuun lakon aikana seurasi porvarienemmistöisen kaupunginvaltuuston päätös 13.11.1917 kunnallisen suojeluskunnan perustamisesta. Sen tehtävänä piti olla yksinomaan järjestysviranomaisten auttaminen. Päätös syntyi valtuuston puheenjohtajan pankinjohtaja ja majuri Lindbergin johdolla.

Suojeluskunta pyrki saamaan yhteistoimintaa sosialistien kanssa, mutta neuvottelu sosialistijohtaja Niemen kanssa jäi tuloksettomaksi.

2. tammikuuta 1918 kunnallinen suojeluskunta kokoontui, ja Elja Rihtniemi selosti vapaan taistelujärjestön hyväksymiä tehtäviä ja tavoitteita. Hän myös ilmoitti, että suojeluskunnan johtokunta oli hyväksynyt ne suojeluskunnallekin.

19.tammikuuta 1918 piirin taistelujärjestöjen kokouksessa Kajaanin piiri alistettiin Kuopion piirin sotilapiirin päällikön C.W. Malmin johtoon.

24. tammikuuta kokouksen päätöksellä Kajaanin suojeluskunta asettui yksimielisesti aseellisen taistelun kannalle ja valitsi uuden esikunnan, päällikkönä pankinjohtaja majuri Lindberg. Sama kokous päätti yhdistyä koko piirin puitteissa yhdeksi joukko-osastoksi, joka sai nimen Kajaanin Sissi-Rykmentti.

Kyseinen osasto tunnetaan itsenäisen tasavallan tulevan presidentin Urho Kaleva Kekkosen joukko-osastona, missä hänellä oli ryhmäpäällikön (nyk. ryhmänjohtaja, varusmiesaliupseeri) asema. Akateemikkona tunnetun Kekkosen tukimiehen Kustaa Vilkunan sotakokemukset olivat lähellä Kekkoselle komennettuja toimeksipanoja.

27. tammikuuta muodostettiin uskottujen miesten A-joukko ja päätettiin luetteloida kaikki piirin asekuntoiset miehet.

28. tammikuuta päätettiin vaatia aseet kaupunkiin majoitetulta venäläiseltä sotaväeltä ja ne riisuttiin aseista ylimmän päällystön vastustuksesta huolimatta. Majuri Lindberg erosi päällikkyydestä ja tilalle tuli varapäällikkö Theodor Strömberg.

1. helmikuuta paikkakunnan punakaarti pakotettiin alistumaan ilman taisteluita. Se lienee tarkoittanut aktiiveiksi arvailtujen punaisten vangitsemisia.

Saman kuun kuudentena KSR lähetti joukkoja Sukevalle ja Kuopioon. Ne lienevät olleet jo matkalla, koska Kajaanin Sissit olivat Kuopiossa jo 5. helmikuuta "tehtyään paikkakuntansa punakaartin vaarattomaksi". Siihen kuului 70-80 miestä ja vahvistusta saapui kaksi päivää myöhemmin 20-30 miehen osastona.

Kuopioon tulleen osaston päällikkönä oli ratsumestari Malmin nimittämä oli Elja Rihtniemi, joka siitä asti toimi määrätynlaista mainetta hankkineen Kajaanin Sissien päällikkönä sodan loppuun asti. Osastossa oli mahdollisesti myös Urho Kekkonen. Ei ole varmaa tietoa, toiko osasto jo tuolloin mukanaan Kajaanissa vangitun punavankiryhmän, jossa mukana oli tuomitsematon punavanki puuseppä Carl Huotari. Kallen matkan pääksi jäi Kuopion punavankileiri.

Elja Rihtniemi erotettiin pataljoonansa päällikkyydestä 18. kesäkuuta 1918 jouduttuaan pidätetyksi Pohjois-Esplanadilla Helsingissä sen jälkeen, kun hän humalapäissään syytti samaten, mutta kevyemmin juopunutta ruotsalaista upseeria Arna Örnhjelmiä vakoilusta, löi tätä ja joutui sattumoisin kohdalle osuneen poliisin pidättämäksi (koska oli enemmän juovuksissa...). Saatuaan tästä ankaran varoituksen hänet komennettiin muualle. Reservin luutnantin arvonsa hän sai pitää vain, koska esimiehet vetosivat ansioihin sodassa.

Agneta-miniän mukaan 63-vuotias Kalle ei ollut osallistunut edes työläisten lakkoliikehdintään, saati muihin aseellisiin punakaartin valmisteluihin (Anna Kaikkosen, ent. Huotari, os. Jokelaisen muistama puolisonsa isoisästä lokakuussa 1996)

Agnetan saama käsitys oli, että Huotareiden matala ja heikkokuntoinen asunto olisi ollut omalla tontin puolikkaalla. Toisen puolikkaan omistaja väitti tontin kuuluneen kokonaan hänelle ja mökki oli vuokramaalla. Tätä käsitystä vahvistaa Oulun maakunta-arkistossa säilytettävä perunkirjoitus, jonka omaisuusluettelossa tonttia ei mainita.