Kansantaidetta ja pelkoja

Parvekkeelle aamuseitsemältä kantautunut luontoääni oli siinä määrin erikoinen, että ei sitä voinut tunnistaa. Siinä oli karheutta kuin se olisi ollut sordiinoa käyttänyt, laulukoulun käynyt kurkkukipuinen huuhkaja, murinaa enemmän kuin kurlutusta, mutta olisi se voinut olla myös koiranpentu. Toisteisuus viittasi kuitenkin totta vie lintuun - yhden muunnelman siitä sai irti. Yleisradion tarjoamat parisataa viikon luontoääntä eivät tuoneet asiaan ratkaisua. Hitaahko tyt-ty-dyy-dyy oli sen rytmi. Piti kesken tämän mennä uudestaan kuuntelemaan, mutta nyt äänessä oli jo kesän ensimmäinen pensasleikkuri, tuo moottorisahan pikkuveli ja kesäaamunrakastajan pelottava äänimaisema.

Aamun paljastuksia oli se, että Finnairia siivittää uuteen nousuun ukrainalainen kansantaide. Koska olen Johnny Be Good -kappaleen kuullut ja kokenut karaokekuiskaaja, en mene sanomaan, että kyse olisi kopiosta. Esimerkiksi karaokessa on joskus hyvin vaikea sanoa, onko saataville saatetussa kyse tarkalleen se, mitä näyttäisi olevan, vaan erittäinkin omaperäisestä uussävellyksen järistyttävästä tulkinnasta, vaikka soundimaiseman mielikuvia olisikin etukäteen muokannut ihan tuttuna pitämänsä esityskappaleen nimi.

Sen verran kyyniseksi Marimekon ja Finnairin kuvia katsellessani kuitenkin tulin - en siis järkyttynyt kuten auringosta väriä ottanut lehdistömme taas aivan väärin tunteilee ja lukijoitaan tunteiluttaa -, että tulin ajatelleeksi sinivalkoista lentokonetta ilmalaivana ja jouduin valittaen toteamaan, että rotat ovat jo sen jo jättäneet, päin vastoin kuin kansantaiteessa, jossa ne ihan selvästi piipertävät tyylitellyssä metsässä. Myönnän, että tämä on hyvin naiivi kannanotto.

Kielikorva on saanut olla taas tarkkana. Meitähän värisytetään milloin milläkin kielillä, jotka sitten orkesterin lailla kaikuvat korviimme joka puolelta ja muodostavat mielipideilmaston. Viime vuosina muotitermeihin on lukeutunut esimerkiksi kiusaaminen, jonka kohteeksi joutumisen välttyminen on elämänmittaisessa hankkeessa todella vaikeata, sillä jokaisella on kaveri, joka on joskus töninyt.

Nyt emme enää puhu kiusaamisesta. Uudet termit ovat pelko, pelottelu ja sen vastapainona uskallus. Kiusaamisesta on siirrytty pelottelemaan. Pelko ja pelottelu ovat vihapuheen motiiveja ja siitä ovat saaneet viime päivinä osansa monet ulkomaanelävät, kuten lähes tuhannen vuoden ajan Suomessa pesineet suomenruotsalaiset, joita tappouhkausten vyöry on nyt sitten kohdannut.

Pelotteluun taipuvaisia ja pelkoa herättäviä mielipiteitä onkin ollut viime aikoina markkinoilla varsin paljon. Niitä on perusteltu sillä, että mielipiteitä saa ja pitää voida esittää. Mutta palaan tässä asiassa tieteestä opittuun: toiset mielipiteet ovat parempia kuin toiset analogiana sille, että toiset argumentit ovat parempia kuin toiset. Mielipiteet eivät totta vie ole tasa-arvoisia. Journalismissa pelon herättämistä - esimerkiksi uhkaavan kuoleman kautta - on perinteisesti nimitetty vastaanottajan tai lukijan tai katsojan emotionaaliseksi kiristämiseksi.

Ajatellaanpa lopuksi tätä Tanskanmaalta eli Hamletista kopioitua soinilaista mätää kukkoa. Kun persu mielipiteensä mukaisesti heiluttaa - omin sanoin uskaltaa heiluttaa - perhearvolippua Ranskan vierailullaan, niin mitä siitä on loppupeleissä sanottava. Vastustaako hän homoliittoja vai puolustaako perinteistä aviolittoa? Kas siinä pulma. Näemmä lehdistöllekin.

Kesän peruuttaminen on peruutettu

Raotin varovasti parvekkeen ovea. Vastaan hyökäisi lämmin aalto, josta ehdin nautiskella täysin siemauksin viitisen sekuntia ennen kuin allergia iski. Kun siitä medikalisoiduin maailmanvälinein tokenin, saatoin edelliseen bloggaukseen vedoten todeta, että kesän peruuttaminen on peruutettu.

Parveke on varjon puolella näin aamuisin, mutta päätoimittajasta irtioton tehnyt lehti lupasi 22 edesmenneen herra Celsiuksen astetta ja väitti UV-säteilyn tasoksi viisi, joka vastannee pilvipoutaista eteläisessä Euroopassa ja lupaa perskohtaisesti nippa nappa d-vitamiinitason korjausta. Betoniulokkeelle voinee kuitenkin kynän ja kumin kanssa itsensä hilata, kun muistaa villasukat. Paketteja mukana on kaikkiaan kolme, kussakin viitisensataa sivua, niistä muutama sata omin kätösin raapustettua. Sata litraa kahvia riittänee kyytipojaksi.

Soittelivat eilen vielä yhdestä paketista. Olin ollut heräteostoksilla netissä. Luottamukseni Suomen kesään osoittautui vahvaksi, sillä hankin summassa omasta mielestäni stailin panamahatun. Kuuden miehen vartioitu yksikkö on tuomassa sitä tänään ulko-ovelle suoraan lentokentältä. Koska ette kuitenkaan pärjää kapakkavisoissa - sanon tämän takavuosien SM-joukkuekisan kahdeksannen sijan tuomalla varmuudella - kerrottakoon, että kysessä on Carludovica palmata. Panamahatut tehdään siis panamapalmun lehtiliuskoista. Siksi niitä kutsutaan panamahatuiksi.

Unohdin taas, että tämä ei ole puhe Al Gorelle. Kolme toistoa ja lyhyitä lauseita. Lyhyet lauseet kannattaa toistaa. Mieluummin kolme kertaa. Melonit ja lippalakit.

Päätoimittajien ja ministerien vaihtoviikot ovat sujuneet näin piippuhyllyltä tarkastellen mainiosti. Tiivistän tässä yleisimmät kommentit laatulehdistöstämme. Uudet ministerit ovat sutjakassa kunnossa ja kelpasivat hyvin täyttämään imagotehtäväänsä tulevissa vaaleissa pirtsakalla tyttömäisyydellään. Uudeksi raittiiksi ja uskonnolliseksi päätoimittajaksi valittaneen rasvanahkainen duunari, joka osaa kallistaa päänsä savupiipputeollisuudesta vapautuneiden köriläiden puolesta persutuntumalta. Kuuntelemaan lukijan ääntä sydämellä, järjen ääntä hupenevasta toimituksesta ja Herran ääntä yhtiön hallituksesta.

Kesä on peruutettu

Näitä harmaansynkeitä aamuja ei ole ollut ikävä. Ja silti kävely kaupungilla aamun tihkusateessa oli riemastuttavaa, vaikka lihasjomotus olikin elämän karmeimpia. Yritin liikkumattomuuden vastapainoksi sunnuntaina tehdä balettiharjoituksia parvekkeella - siellä on siihen sopiva kaide - ja onnistuin löytämään takareidestäni aiemmin tuntemattomia lihaksia. Ne sitten tekivät pitkäaikaisen hiljaisuuden tiettäväksi omalla tuskaisella protestillaan. Kun näette minun köpöttelevän kaupungilla, tiedätte miksi, ainakin sinne päin, tai edes jotain selitystä - ruumiin vankilaan sopii hyvin Robinson Crusoen fiktiivisen elämäntarinan kirjoittajan Daniel Defoen sanonta: "Tietyn vankeudentilan luonnehtiminen kuvailemalla jotakin toista vankeudentilaa on yhtä hyvin puolustettavissa kuin minkä tahansa olemassa olevan todellisuuden kuvailu kertomalla sellaisesta mitä ei ole."

Tämä aika vuodesta on usein pyhitetty mietiskelyyn siitä, miten kulloisetkin mieltä kiinnittävät asiat saataisiin kesän ajaksi sopivan stagnaattiseen tilaan. En pääse tästä ilosta nauttimaan. Töitä on tehtävä, että saisi sen vähänkin valmiiksi, vaikka uusia ideoita tulvii kilpailemaan vanhojen toteutumattomien kanssa. Jos siitä jotain pitää päätellä, niin sen, että vitamiininpuutoksesta ei varmaankaan kärsitä. Tosin sen d-vitamiinin ottaisin mieluummin auringonpaisteena, ei kahdentoista asteen tihkusateena, jossa sopiva päiväannos on vain vaikeasti mitattavissa.

Mikäli koko kesä ei mene tekemättömien töiden työnteossa, voisi kallistaa hetkeksi päänsä Helsingin Sanomien tänään kirjoittaman listan puoleen. Lehdelle tyypillisellä varmuudella se julistaa tänään lukijoilleen kilpailun 2000-luvun parhaista suomalaisista romaaneista, vaikka elämme vasta vuotta 2013. Siinä on turha miettiä, onko lukenut ehdotettuja 25 romaania, kun sanamuoto antaa meille himolukijoille sentään reilut 986 vuotta lukea edes ne. (Laittaisin tähän linkin, mutta kun on se viiden ilmaiseksi luettavan artikkelin rajoitus, ja sehän nyt on jo mennyt umpeen twitteriä selatessa, jossa kaikki mainostavat vähänkään kiinnostavia juttuja joskus silloinkin, kun ne eivät ole itse kirjoitettuja, vaikka tietysti varsin usein ovat.)

Kun vapaa-ajan ongelmat on näin ratkaistu, on syytä kiinnittää huomiota toiseenkin ihmiskuntaa riipivään ongelmaan. Nimittäin hyönteissyöntiin. Maailman tulevaisuudessa kohdattavan proteiinivajeen ratkaisuksi on tunnetusti  jo pitkään ehdotettu hyönteissyöntiä, jota dieettiä erityisesti eräät liskot ja linnut ovat vuosimiljoonien ajan hyvällä menestyksellä noudattaneet. Itselleni on tietysti itsestään selvää, että heinäsirkkaparvista pääsee helpoiten eroon syömällä ne, mutta ajattelin siirtää koulutukseni vuoksi huomion hieman vähemmän itsestään selvään ulottuvuuteen eli dimensioon. Kysynkin median hyönteissyöntivillityksen läpitunkemana, mihin media meitä oikein valmistaa? K-marketin jatkuvasti uudistuvia hintalappuja aidosti järkyttyneenä seuranneena kysyn, kuinka pian meidän on pakko ryhtyä hyönteissyöjäksi maailman suistuttua radaltaan jauhomatojen vallattua ruokakaapit. Kanadalaislähde on tästä vain yhtenä yleisenä todisteena. Ja laitetaan näin jälkikäteen toinenkin linkki siihen, mikä on jo toteutunut. Suomi on muun maailman ulkoministeriöiden verkoston mukaan lähinnä yleisvaarallinen maa "väkivaltaisine mielenosoituksineen": raportoijana on Demari.

Suuri gangsterisota Teemalla

Suuri gangsterisota tänään Teemalla. Sivulla linkki Filmiryhmän radio-ohjelmaan, jossa elokuvaa kommentoin. http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/74-teemalauantai-olipa-kerran-amerikassa …

Jos arvon lukijani ovat kiinnostuneita, olen aktivoitunut myös Twitterissä. Seuraamaan pääsee kun valitsee @Sedis

Olipa kerran Amerikka - kommentaatiota radiossa

Kevät on jo pitkällä. Dokumentin ytimessä - näytökset loppuivat tältä erin, mutta ensi syksynä jatkamme taas elokuvateatteri Orionissa. Mutta aivan kokonaan minusta ei pääse: Yleisradion ykköskanavalla on torstaina 16.5.2013 klo 17.20 esillä Filmiryhmä, jonka mainoksen tähän laitan sellaisenaan:

Olipa kerran Sergio Leonen Suuri gangsterisota

Sergio Leonen "Suuren gangsterisodan" kesto on yli kolme ja puoli tuntia. Mistä syntyvät Robert De Niron näyttelemän päähenkilön muistot? Filmiryhmä-ohjelman Olipa kerran Sergio Leonen Suuri gangsterisota -jaksossa elokuvasta keskustelevat dosentti Jari Sedergren ja toimittaja Jukka Kuosmanen. Ohjelman kesto on 39 minuuttia ja 14 sekuntia.