Maaliskuu on dokumenttiensi-iltojen aikaa. Taru Mäkelän Viru - tarinoita hotellista avasi jo kuun alussa dokumentaarisen esitysvirran elokuvateattereissa, Virpi Suutarin itähelsinkiläisissä ympyröissä liikkuva nuoriskuvaus Hilton! seuraa lähituntumassa kuun puolessa välissä. Nadav Shirmanin täyspitkä dokumentti In the Dark Room - Pimennossa Shakaali-nimellä tunnetun terroristin tyttärestä avaa sekin 15.3. - IDFA:n pääsarjassa olleen elokuvan tuottajavoimiin kuuluvat Pauli Pentti ja Iikka Vehkalahti, joten suomalaista osaamista on siinäkin mukana. Kimmo Koskelan upea musiikkidokumentti Soundbreaker pääsee teattereihin 22.3.2013. Käykääpä nostamassa dokumentin katsojalukuja elokuvateattereissa.
Dokumentit menevät kaupaksi myös DVD-muodossa. Viimeisin tieto kertoo, että dokumenttielokuva Robin ylitti kultarajan 25000 tallennetta DVD oltua myynnissä kuukauden ajan. Inari Niemen
ohjaama dokumenttielokuva kertoo erityisesti varhaisnuorten parissa supersuositun Robin Packalenin elämästä, seuraa nopeasti listakärkeen ponnistaneen yhtyeen loppuunmyytyä kesäkiertuetta ja uuden levyn tekemistä. Vastikään Emma-palkitun Robin Packalenin Frontside Ollie julkaistiin tammikuun puolessa välissä 2012, joten somesta vauhtia saaneella ilmiöllä on jo ikääkin.
Eikä tässä kaikki. Elokuvajuhlilla Tampereella tapahtuu tällä viikolla myös. Sinne.