lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Ei koskaan eläkkeelle

 
Posted by Picasa


Viikon kestänyt yötyöläisyys kirjan viimeistelyssä kostautui eilen. Kunto petti ja kahden ruottinlaivalta raahatun Norrlands Guld -oluttölkin (2 x 0,33 l) jälkeen olin "kanttu vei". Täysi yöuni tuntui makoisalta, mitä nyt silmäkulmat kiristävät rasituksesta. Jaksaakohan lähteä blogimiittiin?

Porvarihallitus alkaa näyttää karvansa. Eläkeikään se suunnittelee tekevänsä kahden vuoden korotusta. Portaittain tietysti mennään, kuten näissä on tapana. Ensimmäinen ikäkohortti, johon heikennys ja leikkaus sattuu, on 1959 syntyneiden. Eli justiinsa meikäläisen ikäluokka. Missä on lakkovahtien ryhdikäs rivi?

Työnantajien maksut poistettiin, varallisuusverot leikattiin isorikkailta ja nyt kaikki maksatetaan meillä tavallisilla työntekijöillä. Me maksamme velkaa, mutta kenelle nämä uusvelkarahat nyt sitten menevät. Pankeille? On muistettava, että meillä maksatettiin viimeksi ne entiset velat pois! Ja pankkien velat, saatana.

Minunkin työurani aikana eläkeikä on noussut 60 vuodesta 63:een ja nyt siis tavoitteena on 65. Aavistelu siitä, että minun ikäluokkani ei pääse eläkkeelle koskaan, on viimeisen päälle totta. Tulee stressi ja stressikuolema ihan justiinsa.

Kun kaikki tehdään vielä salaa organisoiden ilman neuvotteluja, alkaa tämän hallituksen laulut olla laulettu.

Toivottavasti ay-liike saa tästä potkua persuuksilleen - sen se kyllä ansaitsee... Alas riistäjien valta!

Ps. Kun MTV3 uutisissaan esittelee eläkeiän alennusta, kuka kulkee kuvissa. Vanhanen? Ei. Katainen? Ei. Tarja Cronberg. Kyllä! Sillä lailla propagandajuna kulkee mainospöllön tahtiin.

maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Nimihakemisto

Erittäin yksinkertainen elämänohje on se, että tekee nimihakemistoa illalla, yöllä, aamulla ja sitten taas illalla. Ja kas, se on valmis. 13 liuskaa ja varmaan yksi tulee lisää. En jaksa laskea, mutta yli 500 henkilöä tulee mainituksi. Joku on joskus näsäviisastanut, että mitä pidempi henkilöluettelo, sitä useampi ostaja. Mutta kun nämä on melkein kaikki kuolleita.

Eero Tuomikosken muistoa on tänään vaalittu Andorrassa, mutta enpä jaksanut mennä mukaan. Muistelen muuten. Opin tuntemaan Eeron miehenä, joka Vanhan kuppilassa nosti raskaan marmoripöydän yhdellä kädellä ylös. Ei hän siitä koskaan minun silmissäni heikentynyt.

Kuvassa Eero ihmettelee sitä jalomielisyyttä, jolla lahjoitin hänelle täyden tuopin Sodiksessa pari vuotta sitten.

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Tukholma

 
Posted by Picasa


Sillalta napattuja helmikuussa 2009 Tukholmassa.

 

Näkymä Tukholmasta helmikuussa 2009
Posted by Picasa

Kuninkaanlinnan sisäpiha

 

Tukholma helmikuussa 2009.
Posted by Picasa

Katkos harvatahtisuuteen

 
Posted by Picasa


Kirjoittamisen harvatahtisuus hirvittää, mutta ei se ole elämässä etenemistä haitannut. Pääfokus on ollut kirjan valmistamisessa, sillä dead linet ovat mennä viipottaneet, yrittipä kuinka hyvänsä. Viikko vielä on armoa ja aikaa. Tämäkin päivä on sujunut nimihakemistossa.

Viikolla torstaina tiesin, että naamani näkyy Maria Veitolan showssa Röökimuijan käsittelyssä, joten katsoin parhaimmaksi tarkastella esi-isieni isänmaata Ruotsia.

 
Posted by Picasa



Visiteerasin barokkihengen raskauttamassa kuninkaanlinnassa ja opetin lapselle, että tässä valtakunnansalissa istui kerran avajaisissa myös esi-isäsi - lapsen isän äidin isän isän isän isän äidin isän isä - Pehr eli Pekka Huotari talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehenä 1789 eli semmoisena vuosilukuna, joka on syytä muutenkin tässä maailmassa muistaa ainakin ranskalaisena viitteenä. Hopeista kuninkaan valtaistuinta katsellessa lapsikin selvästi eläytyi hetkeen, mikä ei ole hänen iässään ihan tavallista.

 
Posted by Picasa



Ruotsiin mennään usein laivalla, niin nytkin. Nopeana lappujentäyttelijänä ehdin laulaa menomatkalla kolme ja paluumatkalla neljä biisiä karaokessa. Eturivin teinit antoivat tunnustusta, joka lämmitti mieltä. Laivasyöminkien jälkeen laulaminen ei ole helppoa ja matkalla häiriintyy hermosto ja hengityskin, jos nyt peesaisi Virpi Kuitusta.

Raskaan matkan jälkeen hiihtokilpailut pyssyllä ja ilman ovat aivan sopivaa rentousta muutaman tunnin oikolukusessioiden ja hakemistojen laadinnan ohella.

Tässä tämänkertainen katkos harvatahtiseen tasatyöntöön blogissa.

perjantaina, helmikuuta 13, 2009

Television tiiliskivet

Laitanpa tähän mainoksen ensi viikolla alkavasta radiosarjasta, johon itsekin osallistun. Toimittajana J.P. Pulkkinen.

"Televisiosarjat ovat väkevimpiä ja haastavimpia
kuvakertomuksia ajastamme. Television
tiiliskivet -sarja esittelee helmi-toukokuussa
12 ohjelmassa aikamme keskeisimpiä
TV-sarjoja.
Pilotti-jakso tulee ulos ti 17.2. klo 17.20-18.00 ja to 19.2, klo 13.00-13.40

Televisiosarjan evoluutio eli miten elokuvan
tuhkasta nousi viriili taiteenlaji. Tekijät, rahat,
teknologia ja levityskoneisto.
Ti 24.2. ja to 26.2.
Sopranos
Kuningasdraama newjerseyläisessä mafi aperheessä.
Vieraana Iiro Küttner.
Ti 3.3. ja to 5.3.
Mullan alla
Makaabereita ihmissuhteita kuoleman odotushuoneessa.
Vieraana Mika Ripatti.
Ti 10.3. ja to 12.3.
Langalla
Jälkiteollinen yhteiskunta natisee liitoksissaan
Baltimoren kaupungissa. Vieraana Tove
Idström.
Ti 17.3. ja to 19.3.
Tehdas
Paul Abbott, brittidraaman myöhempien aikojen
mestari. Vieraana Helena Ylänen.
Ti 24.3. ja to 26.3.
Kotiseutu
Edgar Reitzin saksalainen saaga mullistuksien
vuosisadasta. Vieraana Veijo Hietala.
Ti 31.3. ja to 2.4.
Taistelutoverit
Amerikkalaisia Euroopassa, sodan tuoreet
kuvat. Vieraana Jari Sedergren.
Ti 7.4. ja to 9.4.
Frendit
Ystävät nykyaikaisena perheenä. Vieraana
Tove Idström.
Ti 14.4. ja to 16.4.
24
Toimistotyöläisen stressaava arki sovellettuna
terrorisminvastaiseen sotaan. Vieraana
Mika Ripatti.
Ti 21.4. ja to 23.4.
Deadwood
Kertomus sivilisaation synnystä. Vieraana
Kim Weckström.
Ti 28.4. ja to 30.4.
South Park
Poliittisesti epäkorrekteja totuuksia lasten
suista. Vieraana Santtu Luoto.
Ti 5.5. ja to 7.5.
Täydelliset naiset
Tuhkimo ja muita satuhahmoja. Vieraana
Veijo Hietala."

torstaina, helmikuuta 12, 2009

Historiapoliittisia anteeksipyyntöjä

Olen viime viikkoina istunut iltaa muutaman kymmenen opiskelijan kanssa jutustellen historian perusteista. Aina välillä teorian ja historian käytännön perinteen seurasta juttu livahtaa nykypäivän asioihin ja ilmiöihin.

Ja kyllä viime aikoina onkin riittänyt historian johdantokurssille sopivia esimerkkejä jokapäiväisestä historiasta, ts. kaikesta siitä, millä tavalla kohtaamme arkipäivässämme historian. Kyse ei ole vain niistä historian esityksistä, joita televisio, radio ja sanomalehdet meille taritsevat, vaan myös niistä kiinnostavista tilanteista, joissa historiaa nostetaan käyttöainekseksi nykypäivässä.

Erityisen kiinnostavia nämä tilanteet ovat silloin, kun kysymys on historiapolitiikasta eli siitä, miten historia otetaan politiikan käyttöön. Tämän päivän Helsingin Sanomia lukiessa tuntui siltä, että toimittajat olivat istuneet eilen luennolla, koskapa niin monia samoja asioita niillä selviteltiin. Hauskoja yhteensattumia - toivottavasti se tuntui samalta myös opiskelijoilta - siis se, ettei historiasta puhuttaessa aina tarvitse olla niin kaukana nykypäivästä ja sen keskusteluista.

Historian hyödyntäminen ei ole helppoa. Kun tasavallan taannoinen presidentti Urho Kekkonen yritti sysätä syytä talvisodasta Suomelle, kyse oli harvinaisen lipevästä diplomatiasta, jossa valhe oli ilmeinen molemmille osapuolille, mutta jossa historian totuudet ja objektiivisuudet katsottiin parhaimmaksi hylätä ulkopoliittisen nöyryyden alttarille. Historialle tieteenä se ei tehnyt hyvää. Ei myöskään politiikalle. Sielläkin historiaa on opittu käyttämään väärin.

Kokoomus on esiintynyt viime päivinä anteeksipyyntöpuolueena. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen ja varapuheenjohtaja Henna Virkkunen ovat molemmat siirtyneet anteeksipyyntöjen linjoille historian väärinkäytön vuoksi. Sen se osoittaa, että historiapoliittinen argumentointi on amatöörille vaikeaa, eikä se ole helppoa historiallisten tölväysten ammattilaisellekaan.

"Toistaiseksi oppisitio on tarjonnut vain Otto Ville Kuusisen propagandahallituksen auttavaa kättä", lausahteli Jyrki Katainen Turun Sanomissa (3.2.2009). Vaikka "talouden talvisota" kelpasi vertauskuvaksi monille, opposition vertaaminen vihollisen perustamaan nukkehallitukseen oli lähes kakille liikaa. Anteeksipyyntö toi valtiovarainministerille lähes sympatiapisteitä ja jos joku ei heti rientänyt hieman liian pikaisesti tullutta anteeksipyyntöä symppaamaan, jäi kuulija/katsojalle vaikutelma verenhimoisesta oppositiosta, jolle ei riitä mikään.

Itselleni Kataisen käyttämä vertauskuva sinänsä oli mitä mainiointa propagandaa - tämänkaltainen distortio antaa mahdollisuuden nähdä puhujan mieleen - lukuunottamatta sitä, että minulle jäi epäselväksi, pitäisikö tällainen maanpetoksellinen toiminta - johon siis demokraattinen oppositio näin vertautui - palkita lyijynapilla niskaan?

Samaan aikaan oikeistomme parhaat voimat etenivät myös toista linjaa. "SDP ja vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita", Henna Virkkunen totesi Kuukausiliitteessä vain pari päivää myöhemmin. (7.2.09) Tätä katkeruuden, köyhyyden ja kykenemättömyyden pukuahan vasemmistolle on sovitettu ja puolueet itse ovat keskittyneet ripottelemaan tuhkaa omaan päähänsä. Selvä distortio tämäkin.

Vastustajan halveksiminen on useimmiten poliittinen virhe, sillä näitä sanoja lausuessaan puhujan sielu avautuu pohjamutia myöten arvioitavaksi. Tuskinpa näitä sanoja unohdetaan anteeksipyynnöstä huolimatta. Nuori poliitikko saa epäilemättä sieluunsa tai sen imagoon vamman, josta on vaikea pyristellä irti. Ehkä hän vaistomaisesti samastuu lisensiaattityönsä tutkimuskohteisiin ja käyttäytyy siksi juuri päinvastoin, korskeasti.

EDIT: Tämäkin vielä! Ministeri Lindénin Alastomat työntekijät. (Uusi Suomi 12.2.2009)

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Moana

Tänään sain tilaisuuden tutustua maailmanharvinaisuuteen, Robert J. Flahertyn Moanaan (1925 / Paramount 1926). Flahertyn arkistoa järjestävän Sami van Ingenin mukanaan tuoma elokuva on maailman ensimmäinen dokufiktio. Silti juuri Moana on elokuva, jonka arvostelun / esittelyn yhteydessä brittidokumentaristi John Grierson totesi, että tällä elokuvalla on "dokumentaarista arvoa" (documentary value). Siitä sitten kehittyi anglosaksiseen kielenkäyttöön dokumenttifilmin käsite. Ranskankielisessä maailmassa film documentaire oli tunnettu jo 1910-luvun alkupuolella, joten ei keksintö kovin suuri uutuus ollut. Englannin ylivalta vain on tehnyt Griersonin kielenkäytöstä eräänlaisen dokumenttielokuvan syntymäpäivän.

Täydellisin nitraattikopio siitä on ollut Ruotsissa, jossa elokuva oli omana aikanaan valtaisa menestys, mutta nykyisin tuo kopio on tuhottu. Siitä otetun pelastuskopion kautta lienee tehty ne kolme tunnettua kaitakopiota. Korkeatasoinen kopio lienee myös oikeuksia pitkään hallussaan pitäneellä Paramountilla, joka kunnosti elokuvan omaa kaupallista levitystään varten vuonna 1953.

Paramountin oikeudet lakkasivat viimeistään 1989, mutta jo sitä ennen ohjaajan tytär Monica oli teettänyt isänsä toivomusten mukaisesti vuonna 1980 äänellisen kaitakopion, jonka esitysten yhteydessä hän piti luentoja isänsä elämäntyöstä. Esityksiä hänen hallussaan olleelle kahdelle kopiolle kertyi noin viisikymmentä. Äänirestaurointityön suorittanut yhtiö lienee tehnyt itselleen yhden kopion, ymmärtääkseni suoraan Ruotsin pelasteesta.

Verrattain harvinainen tapaus siis. Löytyykö lukijoista Moanan nähneitä - siitä ei ole dvd:tä, mutta VHS on Yhdysvalloissa aikoinaan julkaistu.

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Kavan uudet sivut

Pari sataa tiukkaa sivua tekstiä siirtyi muiden luettavaksi. Hyvä niin, mutta muutama viikko tässä kuitenkin menee huhkiessa.

Elokuva-arkiston eli Kansallisen audiovisuaalisen arkiston uudet kotisivut ovat nyt käytössä.

Arkiston esityksiin voi nyt ostaa lippuja verkossa. Käyttäkääpä hyväksenne!