lauantaina, heinäkuuta 31, 2004


Herttoniemi

Olisiko tämä parempi Sade

Johanna Manninen voitti

Mutta sitten kävi kipeää

Vatikaani läimii feministejä

Vatikaanin julkaisema naisten ja miesten rooleja käsittelevä dokumentti kritisoi "maailmanlaajuista feminismia" siitä, että se yrittää hävittää miehen ja naisen väliset biologiset erot.

37-sivuinen dokumentti, englanninkieliseltä nimeltään "Letter to the Bishops of the Catholic Church on the Collaboration of Men and Women in the Church and in the World" sai Paavilta julkaisuluvan tänään.

Kirjeessä hallituksia kehotetaan rohkaisemaan naisia siihen, etteivät he keskittyisi uraansa "kodin velvollisuuksien" kustannuksella.

Samassa dokumentissa viitataan homoseksuaalisuuteen ja sanotaan, että Jumala hyväksyy vain miesten ja näisten väliset avioliitot.

Tässäpä linkki piispa Angelo Amaton, S.D.B., haastatteluun, jossa raportin tulkintoja esitellään hieman tarkemmin kuin uutisvälineet tällä hetkellä tekevät.

Muutamia Vatikaani-linkkejä:

Paavi ja
hänen viimeaikaiset lausuntonsa, joista käy ilmi, että Vatikaani taistelee mm. seksiturismia vastaan. Lehdistö ei tällaisiin kiinnitä huomiota. Feminismistä puhuminen kyllä uutiskynnyksen rikkoo.

Harmaa kesä


Sade


Aamun tunnelma


perjantaina, heinäkuuta 30, 2004

Käynti

- Huomenta, Sedis.
- Huomenta!
- Jos voit käydä odottamaan... Osamaksullahan se oli.
- Kyllä. Otin kesälomarahat lomana.
Piip.
- Nyt voit mennä sisään.
Menin.
- Hei taas, Sedis. Kuinka olet voinut?
- Onpas täällä pimeää, olet vaihtanut verhot tummemmaksi. Hyvin kai...
- Ehkä sinun kannattaisi ottaa nuo aurinkolasit päästä. Vai hyvin... Asettaudu siihen tavalliseen paikkaan, ota mukava asento ja ei kun kertomaan. Niinhän tämä on ennenkin lähtenyt liikkeelle. Et ole käynyt pitkään aikaan, maksoithan tiskille.
- Jep, sata euroa sisään tullessa. Tytölle ei kelvannut se, että sen olisi voinut maksaa kesälomana hänen kanssaan.
- No niin. Rauhoitutaanpas. Kuinka olet voinut, onko tuntemuksia.
- Olen ollut lomalla...
- Hyvä.
- Olen ollut lomalla ja innostuin kirjoittamaan.
- Mmmhhh...
- Siis kirjoitin nettiin omaa blogia.
- Blogia, mmhhhh... Ja se sujui...
- Oikein mukavasti. Olen ollut pari viikkoa kytkettynä piuhoihin. Juttua suoltaa...
- Mutta...
- No kun niitä listataan semmoisella top-listalle. Sitä kutsutaan Pinserin top-listaksi... Lukijat voivat ikään kuin tilata blogini... Ja sitten aktiivisten tilaajien - siis ne jotka käyttävät sitä tilausohjelmaa, Päivän pamausta - käyttöasteen mukaan lasketaan suhdeluku, jota puolestaan käytetään tämän top-listan muotoutumiseen...
- Aivan järkevältä kuulostava systeemi. Kirjoittajat tulevat ikään kuin ranking-listalle...
- Juuri...
- Mutta...
- Kun olen vähän huolissani...
- Kerro vain mistä....
- Lukijoistani. Saan näitä lainausmerkissä tilaajia aina silloin kun nukun.
- Niin...
- Minkälaisia ihmisiä ne semmoiset ovat, kun tilaavat silloin kun minä nukun...
- Mutta eikös se ole hyvä että nukut?
- No tietysti, mutta, ovatko ne nyt varmasti kunnon ihmisiä... Minäkin sentään menen aika myöhään nukkumaan... Jos aamuyöllä tilaa niin ne ovat varmaan sellaisia pitkätukkaisia, mustiinpukeutuneita, zombeista kirjoittavia yöihmisiä, jotka haluavat raadella ihmissydämiä kulmahampaissaan ja kasvattaa lepakoita... Eikä niitä ole vain yksi, vaan viime yönnäkin ainakin kolme...
- Mutta eivät ole uniin tulleet?
- Eivät ne. Eikös se ole pahempaa kun tämä tulee valveilla mieleen?
- No, onko se?
- On.
- Mutta eikös vastaan tule muutenkin semmoisia ei-keskivertoja ihmisiä.
- Tulee mutta ei niitä tarvitse ajatella. Paitsi jos niillä on kirves.
- Ja näitä lukijoitasi pitäisi sitten ajatella?
- Niin. Tai ei. Tai joo.
- Eikös se ole hyvä että on lukijoita.
- Onhan se... Kai...
- Eiköhän ajatella siten, että sinä olet ryhtynyt johonkin ja sitten sinulla on niitä lukijoita ja niitä voi olla ihan kaikenlaisia...
- Ei ne ole kaikenlaisia... Hirveesti naisia...
- No kai niitä on miehiäkin ihan noin tilastollisesti... Ja mitäs sitten, naiset lukee enemmän... Mutta kun noista unetkin mainittiin, no mites unet sitten?
- On nähty...
- Oliko jotain... erikoista?
- Yks jäi mieleen... Minä en usein muista uniani...
- Kerro.
- No mä olin joutunut maalla mielisairaalaan, jonka katolla liehui joku lippu jota mä en tuntenut, siinä oli semmoinen iso B-kirjain, ja mua vietiin risusavottaan. Siellä oli sitten lintunainen puussa josta mun lapsi kysyi onko tuo nainen vai mies ja sitten se raakku aivan valtavasti mut ympärillä lapset poltti vaan sikaria ja nauroi sotamaalauksissaan mun lapsi mukana. Mua kyllä vähän pelotti se raakunta tai ei niinku mua suoraan vaan muita joita oli siellä mielisairaalassa ja yhtäkkiä mä olin taas koiranäyttelyssä - ne tuli jatkuvasti ne välähdykset koiranäyttelystä ja sä tiedät et mä pelkään koiria kun ne aina puree mua, sadasta koirasta kuuskyt puree mua ja kaikki haistelee, mulla on kai niin voimakas ominaishaju - ja siellä oli joku joka varoitteli mua koko ajan, seinän vierellä oli joku ahdistunut joka korjasi polkupyörän kettinkejä mut se oli ollu siinä jo pitkään ja sitten oli nää pari blondii naista sakset kädessään, ja niillä oli koko ajan kivaa keskenään vaikka toinen oksensikin aina kun se näki lentokoneen. Mä tapasin sitten jonkun tyypin siellä mielisairaalan pihalla mut ei se muuta kuin kysyi vaan et onko veltot junat parempia kuin lentokoneet jotka rikkoo äänivallin ja mä sanoin et kummasta lähtee enemmän ääntä sillä sitä pitää aina olla matkassa, mut em mä pääse koskaan matkaan, kun mun hallitus aina kieltää sen ja evää iltalomatkin, miten siitä pääsis mihinkään ja jotenkin mä sotkin sen vanhasen ja hallituksen ja iltalomat ja sit se lintu aina rääkäs mun korvaan eikä antanut mun olla poikien kanssa kaljalla tai laulaa karaokea ku mun piti olla vaan kunnolla ja tehdä kaikki hommat ku on nääs ollu vaimo töissä ja minä kotona vahtimassa lasta koko viikon eikä ole ehtiny tekee luentoja tai edes lukea kunnolla mitää mut mä tapasin toisen jolla oli sama ongelma ja kolmannekin, yhellä oli lapsi ja pari muuta heilutti quebeckin ja irlannin ja singaporen ja nyyjoorkin lippuja.
- Ja tätä pitäs sitten vähän katsella tätä unta?
- Joo, tai voisin mä tietysti vähän selittää...
- Mut se menee kyllä ensi kertaan. Kiva kun kävit, alkaa aika loppua. Ja maksathan sitten lähtiessäsi sen osamaksun toisen erän. Sillähän se on sujut.
- Okei. Kiitti. Kiitti kovasti.

Aamuyön erikoiset: vuorossa kiellot

Kun aamuyöllä ei nukuta, on syytä käydä peruslinkkien avulla niille käymättömille korpiteille, joita vain Internetin valtaväylien salaperäisimmät sivupolut voivat meille tarjota.

Ladies and Gentlemen:
Tarjolla tänään KIELLOT


Kieltäkää geenit ry valistaa meitä kaikista niistä geeneistä, jotka amerikkalaiset ovat meille syöttäneet jo 1950-luvulta lähtien ja jotka englanninkielisinä asuvat omissa geenistöissämme tuottaen mm. hikkaa, röyhtäilyä ja piereskelyä.

Veganismi ei tietysti geenimanipuloituja ruokia arvosta, mutta en aiemmin politisoinut asiaa äärimmilleen, ennen kuin luin että heidän elämäntavoistaan ja yksilöllisistä valinnoistaan voidaan johtaa kokonainen lihan kiellon politiikka.

Jokainen meistä on ryhtynyt kuvaamaan digi- ja kännykkäkameroillaan kaikissa niissä paikoissa, jonne järjestelmätykkiä ei jaksanut kantaa eikä voinut piilottaa. Tämä on tietysti valtaisa tietoturvaongelma, kuten kaikki minihameeseen sonnustautuneet härät tietävät. Siksi on vain oikein ja kohtuullista, että Digitoday muistuttaa meitä iskulauseella:
Kieltäkää digikamerat ja mp3-soittimet.

Jokainen meistä on äärettömän eläinrakas kuten kesän ennätyssääskiajoilta hyvin muistamme (sillä paukamat kutittavat vieläkin eivätkä edes läiskinnän tuomat mustelmat ole viheriäästä miksikään muuttuneet). Erityisesti meikäläistä kala-allergikkoa lohduttaa se, että jotkin muutkin ovat ryhtymässä samoille linjoille. Mielipidekirjoittaja nimittäin vaatii täysin oikeutetusti, että Järjettömät kalastuskilpailut on kiellettävä.

Ettei joku luulisi, että olen vain huumorikirjoittaja ja etsin erikoisuuksia, muistutan meidän velvollisuudestamme osallistua ja ottaa kantaa. Tämän suurempaa tukea aidolle kieltopolitiikalle en voi antaa kuin julkaista linkit jossa vaaditaan Ottawan sopimuksen kunnioittamista: Kieltäkää maamiinat

Uskontoelämän piirissä kieltäminen on myös saavuttanut perinteisesti varsin merkittävän aseman asenne- ja muussakin evankelioimisessa. Siksipä ei yllätä että amerikkalainen vaatimus jumalattoman menon kieltämisestä on päässyt kantautumaan Suomeenkin saakka. Asialla kooditaitoiset mormonit, joiden sivut ovat varsin vaikuttavat. Jos ajattelet mormoneista asiattomia, on syytä tutustua syrjintäkieltoon "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella", sanotaan hallitusmuodossakin.

Jokaisella meistä on myös tietosuojalain nojalla oikeus kieltää yhtä ja toista itseämme koskevaa. Mutta samalla tavalla rajoitukset koskevat sitä, mitä me teemme, mistä osoituksena ovat liikenteen kielto- ja rajoitusmerkit, joita muuten on ainakin yksi tai kaksi useampi kuin tiesitkään.

Jokainen meistä tietää, että tätä kieltoa voitaisiin tarkastella myös filosofisesta vinkkelistä. Ei hätää. Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä teki sen meidän puolestamme Aurora-lehdessä 4/2004 otsikolla Kielto kiellon päälle.

torstaina, heinäkuuta 29, 2004

Eka kerta

Mix mä bloggaan? No ku meitzil on sanottavaa... Tai emmä tiiä... Ainaki vois olla... En muute päässy taaskaa kouluu... Menee tääki talvii taas täällä maalla maatessa... Vois tietty vähä tehä jotain...

Vaikka jos joku siit koulusta kysyy nii mä en kyl muuta sano ku että on ilimoja pidelly... Tartteex sitä aina olla niin vitun utelias... Inkkarikesä rules! Mut ny kyl tulee vodaa nii, et siltarummut vaan pärisee... Ei o hubaa ja vittu ei kyytii kylälle... Rokut saa venaa meigäreigää ihan ite eikä tuu nudismia harjotetux tänä yönä notskilla.

Mut siis mä oon aatellu jo pitkään alkaa bloggaa... Viime talavena ei ollu mittää erikoista päällä, iha tavallista säätöö vaan. Mut ei se inspaa mua enää... Kevät meni vittu ootellessa et sais ees korvaukset kuntoo. Ei voinu muuta ku huutaa perkelettä ja kuolla vitutuxeen.

Mä olin muute kouluavustajana vähän aikaa, mut kuka vittu siellä jaksaa aina räkäpäitä kattella... Vaik oli siellä ihan jees juttuiki. Aikaki meni oikeestaa sikanopeesti... Ja ku siellä oli iiihanaa kasvisruokaa eikä aina tarvinnu järsii vitun lehmää... Mä on kuitenki enemmän vege... 

Mut tylsääki on ollu. Pahapahapaha. Ei täällä eikä varsinkaa mulle tapahu yhtää mitää... Vituttaa rankasti ku toiset kertoo et Hesas on vähä heikko meininki... Täälä menee vähä vittu lujaa... Nuokkarilla paheen pesäss... Onnex on blistex-huulirasvaa joka suojaa talviauringolta, viinalta ja pakkaselta... Siel voi sentää kiusii rokui... Vaikka ne onki aina välillä paskapaskapaska...

No, mut ny kyl alkaa piisata... Ei kai sitä eka kerralla kaikkee...


[Kirjoittaja kaipaa teini-ikäänsä tyyliä etsiessään]
 

Oikeeta rakkautta

Kun suljin pysäköinninvalvontatoimiston oven olin aika hämmentynyt. Kyllästynyt siihen, että minun on hillittävä itseni maailman paskantärkeilyn edessä.

Kuka haluaa järjestystä, jossa pikasakot kerätään millintarkasti pois, vaikka auto olisi vain lojunut parkkipaikalla vain muutaman minuutin liian pitkään. Varsinkaan punakorkokenkäiseltä ammattiautoilijalta.

Teki mieli tapella. Kuin lapsuudessa silloin kun opin laittamaan hennon käteni nyrkkiin. Vapauttaa tunteet ja pusertaa viimeinenkin intohimon hikihelmi. Mutta minä vain suljin oven. Painoin taakseni tuon paikan, ehkä ikuisiksi ajoiksi.

Kävellessäni raikkaassa sateen jälkeisessä ilmassa kuumaan ja kosteutta tihkuvaan puistoon tunsin kuinka halusin loikoilla kylmillä lakanoilla kuin villin rakastelun jälkeen, viileä liköörilasi käden ulottuvilla.

Ja kun niskani kostui, halusin kiertää etusormella lasin rosoista reunaa. Kun pääsin parkkipaikalle, halusin nähdä hänet, pöyheä tumma häntä pystyssä, selkä köyryssä saapumassa korvani juuressa. Halusin upottaa kynnet hänen selkäänsä ja tuntea hänen kovat kupeensa.

Mutta niin selittämätön on elämäni juuri nyt, että kosmos ei värjää sitä intohimon punalla, sytytä liekkiä ja aja hänen luokseen, vaikka tarpeeni on fyysinen kuin kiveen hakattu tuhatvuotinen julistus.

Reiteni olivat kuumuneet kuin keraamisen lieden punataplä, enkä voinut olla kiemurtelematta paikoillani, kun työnsin käteni vaihdekepille ja räväytin autoni liikkeelle. Ensimmäisissä liikennevaloissa reiteni jo värähtelivät tulikuumana toisiaan vasten, ja kasvoilleni valahtaneiden hiuksieni lomasta näin ulkomaalaisen näköisen miehen, jolla kaikki ei ollut kohdallaan. Laskin hitaasti aurinkolasit silmilleni.

Tunsin miten lautasenkokoiset silmät kuin sateen täyttämän hiekkatien kuopan välkehdintä tuijottivat minua ja mittailivat ylävartaloani. Mies polki kaasupoljinta kuin formulakuski odottaen valojen vaihtumista ja juuri ennen lähtöä hän teki käsimerkkejä ja huusi pää taakse päin taivutettuna jotakin mitä en kuullut.

Eleet inhottivat minua. Soitin poliisille ja kerroin ilmeisesti huumeen vaikutuksen alaisena olevasta kuljettajasta kaupungin keskustassa.

En halunnut hänen karkaavan ja kiihdytin samalle kaistalle ja asetuin seuraavissa valoissa hänen peräänsä. Tunsin kiihkoa, koska halusin ärsyttää hänet. Tööttäilin pari kertaa. Lopulta tönäisin keulallani hänen turvapuskuriaan niin että vasen takasilmä rikkoontui. 

Kun mies yritti avata ovea, täräytin perään kunnolla. Vain lasin kilinä jäi korviini peruuttaessani pari metriä, vaihtaessani ykkösen silmään ja kiihdyttäessäni renkaat kirskuen. Ohi mennessäni näin tajuttoman miehen retkottavan puoliksi asfaltilla.

[Kirjoittaja etsii intohimoisesti oikeaa tyylilajiaan]

Uutisia

Körttiväki julisti fatwan
Osasto: Uskonnollisia uutisia
Teksti: Sedis Zedis


(YLIVAINIO) Sata tuhatta körttiläistä päätti tämänvuotisen kekrijuhlansa lopuksi pidetyssä yleiskokouksessa ottaa käyttöön fatwan. Fatwa eli uskonnollisen yhteisön lainomainen määräys on tähän asti tunnettu vain islamissa. Toimittajamme Sedis Zedis oli mukana virallisena kokousblogistina.

 
Neljä päivää jatkuneet sateet eivät lannistaneet lähes satatuhatpäistä körttiläisyleisöä, vaan se pysytteli kokousjohdon vakuutuksen mukaan rauhallisena. Ylivainion kirkon pellolla pidetyssä jättikokouksessa pettymystä Jumalaan ei tuotu ilmi. "Herra antaa ja herra ottaa", kokouksen pääsihteeri Arvi-Tapio Vesihaude luonnehti ilmoja. "Me voimme luottaa siihen, että rukouksemme auttavat ensi vuoden sääolosuhteisiin. Järjestelyt onnistuivat hyvin huolimatta mutavyöryistä ja rantapenkereen mudan ja hiekan valumisesta teltta-alueelle. Olimme valmistautuneet Perkeleen vastaiskuihin, ja emmehän me missään Woodstockissa ole."
 
Silminnäkijät kuitenkin kertoivat vakavasta protestihengestä, joka purkautui selviksi sanoiksi vasta päätöskokouksessa. "Radion säätiedotukset lupasivat jatkuvaa hellettä ja siksi satatuhatpäinen yleisö on varustautunut vain kesätamineisiin. Sateenvarjot ja kumisaappaat jäivät kotiin. Ei kansaa voi tällä tavoin pettää. Syyllisiä on jollakin asianmukaisella rangaistava", lapualainen Elias Kemijoki vaati tuhansien muiden nimissä. Hyväksymisen hyminä kävi yli juhlakansan ja kuultiin Ylivainion keskiolutbaareissa saakka.
 
Kokousosallistujat raportoivat myöhemmin, että Kemijoen tuntemukset saavuttivat vastakaikua niin, että hyminän lakattua hyväksyntää osoittava "aalto" kiersi rankkasateesta huolimatta körttiyleisön parissa kolmisenkymmentä täyttä kierrosta. Tämän näkymän edessä pääsihteeri Vesihaude suostui ottamaan käsittelyyn Vöyrin, Ala-Vetelin ja Isonkyrön nuorisoseuran körttiyhdistykseltä spontaanisti huudetut ehdotukset muiluttaa meteorologi Pekka Pouta
 
Pääsihteeri kertoi länäolijoiden mukaan juhlayleisölle joutuvansa ehdotuksen kanssa vaikeaan tilanteeseen, sillä muilutus olisi lainvastainen teko. Juhlayleisön helpotukseksi heränneiden ekumeniajaoston puheenjohtaja Ahmed Al-Keskiveteli esitti käyttöön otettavaksi fatwaa. "Fatwan avulla meidän ei kokouksena tarvitse tehdä lainvastaista päätöstä, vaan kuka tahansa körttikansaan kuuluva voi panna kokouksen käskyn toimeen yksityishenkilönä." Ylivainion laulu- ja soitinyhtye Enkelten säestämän Vöyrin marssin tahdissa juhlakansa hyväksyi ehdotuksen. Ylivainion keskiolutbaariin monistettu fatwa saapui kuitenkin vasta kello yhdentoista aikoihin illalla. 
 
Körttikansan nyökytellessä myöntymisen merkiksi tapahtui yli kaksisataa loukkaantumista, sairasteltalla häärinyt Selma Harso-Kangas kertoi. "Toisiinsa päin kumartuminen ja äkillinen spontaani nyökkääminen tungoksessa voi olla yllättävän vaarallista, jos toinen päättää tehdä yhtä aikaa niin. Hätää ei ole, sillä laastaria on varattu riittävästi", Harso-Kangas naurahti.
 
Ylivainion poliisi kertoi pidättäneensä juhlien aikana 35 juhlijaa. "Kaikki olivat paikkakuntalaisia, eivätkä osanneet kysyttäessä lukea Isä meidän -rukousta takaperin", poliisikonstaapeli Tapio Karhunkokoinen Ylivainion poliisista totesi. "Heidät oli helppo erottaa todellisesta juhlakansasta. Rettelöitsijöitä ei ollut yhtään, paitsi se toimittaja Zedis, joka löydettiin puolenyön jälkeen tappelemasta baarin takana. Vastustajana oli pitäjän komein tammi, vanha ruoskintapuu, muuten. Pidätimme hänet epäiltynä julkisen rauhan rikkomisesta."

Lehtemme ei onnistunut tavoittamaan Pekka Poutaa, joka lomailee tiettävästi jossakin aurinkorannoilla.  

[Kirjoittaja hakee edelleen itselleen parhaiten istuvaa blogityyliä]

Perhehelvetti

Heräsin kun kakara venytti vasenta silmäluomeani ja kysyi olenko hengissä koska en kuorsaa. Kirosin ja tönäisin sen tosi lujaa syrjään ja sanoin vihaavani sitä aamulla paljon enemmän kuin illalla, jolloin se sentään ryömii koppiinsa nukkumaan.

Ristikseni jätetty takkutukkainen vekara parahti itkuun, mutta itseeni valahti hetkeksi hyvän olon tunne, kun sain vähän huutaa. Se auttaa angstissa. Tänä aamuna se oli pahempi kuin eilen. Oikeastaan niin voisi sanoa putken alkuun asti. Siis pari viikkoa. Pitäisi varmaan loivennella.

Ulkona satoi. Tässä aamussa ei todellakaan ollut mitään hyvää.

Oksensin vessassa ja huomasin etten ollut muistanut vaihtaa paitaa eilenkään, se löyhkäsi kesähielle ja tupakansavulle. Housujen vetoketju oli revitty irti. "Mitä sä niillä teet, auki ne repsottaa kuitenkin", nainen huusi yöllä sumussa mustasukkaisena. Muistan että nauroin räkäisesti, sillä mieleen välähti The Osmonds -yhtyeen kitarat kappaleessa Grazy Horses. Grazy Horses, iii, Grazy Horses, iiiiii.

Olin kuitenkin päässyt kotiin, jos tätä läävää voi sellaiseksi sanoa. Oma lemu sai minut yökkäämään vielä kerran. Huuhdoin poskelle vierähtäneen vaahdon, mutta en uskaltanut pestä hampaita, sillä nainen oli kuitenkin käyttänyt sitä vessanpöntön pesemiseen. Ainoa hyvä asia oli, ettei t-paidan rinnuksilla ollut mitään, ei edes partakarvoja, sillä parta oli leikkaamatta jo viikon ajalta. Eipähän pääse nainen valittamaan, että lavuaari on taas niitä täynnä. Vaikka mistä se muuten tietäisi, että taloudessa bunkkaa mies. Eikä mikään tohveli, ainakaan rystysistä päätellen. Olin pistäytynyt nakkikioskilla ja jouduin tappeluun yhden bloggarikokousjengin kanssa. Poskipäässäni oli sinelmä, mutta näkisittepä ne muut.

Nainen oli jo lähtenyt töihin aamuviideltä, se tienaa ylitunteja, jotta ehtii hakea lapsen iltapäiväkerhosta sitten syksyllä ennen kuin ne soittaa sossuun. Neljä tuntia maannut kahvi oli valmiina, joten vältyin pahemmalta, vaikka rikoinkin lautasen, kun heitin sillä suutuksissani röyhkeäksi käynyttä kakaraa.

"Eikös sulla ole kavereita, mitä sä vielä täällä luuhaat. Mee perkele vaikka kouluun." "Ei ole koulua", se vastasi ja pyysi ruokaa. En jaksanut nousta. "Ota ite ja mee vaikka piirtää niitä haltijatarinoitas joita sä aina piirrät." Kuinka monta kertaa se on ollut lähellä puhkoa mun silmät niillä taikasauvoillaan. "Ja sitten saatana se Tiktak pienemmälle."

Kahvi sai minut ajattelemaan, että nainen oli taas lisännyt siihen vesiväriä. Aamiaisella minä haluan mustaa kahvia. Kaksi tupakkaa. Ja Hesarin kuolinilmoitukset.

[Kirjoittaja haluaa kokeilla erilaisia bloggaustyylejä. Esittelyvuorossa oli angstibloggaus]

keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2004

Poliittisia animaatioita

AtomFilms tarjoaa joukon rivakoita animaatiofilmejä. Ykkösenä on JibJabin Bush-Kerry -animaatio This Land, joka on presidentiaalinen parodia Woody Guthrien klassikkobiisistä. Suosittelen yön hetkiksi.This Land avautuu mainoksella, mutta 3,7 megabitin tiedostoa kannattaa ventata. Se on hauska. "One is a liberal wiener. The other's a right-wing nut job. See John Kerry and George Bush square off and trade insults in this can't-miss campaign parody of "This Land is Your Land."

AtomFilmsin kautta pääsee myös muihin kampanja-animaatioparodioihin käsiksi:  John Kerry Jukebox ja Troop Idol eivät kyllä ole aivan yhtä hauskoja.
 
Esittelytekstin mukaan: The campaign trail leads to hilarity in this music video featuring the music styling of candidate John Kerry. Watch him rock on about beating Bush, the Mekong and his good hair. And no campaign stop is complete without a bevy of bikini-clad babes (complete with a Janet-inspired reveal).
 
Ahhnold for Governor löytyy samoilta sivuilta, mutta on jo vähän vanha tarina.

Tässäpä taustajuttu niille, jotka haluavat tietää:
JibJabista jotakin.

Vertikaalinen perheidyllitriptyykki


Isä bloggaa parvekkeella.

Lapsi lukee sääntökirjaa.

Kas, vaimo palasi kotiin.

Kirjahyllyn nykytila


Meemistelyä. Kuvaan tosin mahtuu vain pieni osa hyllystöstä. Hyllyn pitää olla niin leveä, että kirjoja mahtuu kaksi riviä hyllylleen ja videokasetteja kolme. Näin laskien hyllymetrejä kertyy kotona lähemmäs sata. Se vastaa pölyhiukkasina Saharaa.

Six-six-six

Blogisotaa isien ja miesten kustannuksella

Tämä ei ole niinkään arvovallan peliin pistävä kannanotto, vaan yritys hahmottaa Blogistanissa syntyneen blogisodan tilannetta itselle (ja tietenkin myös teille). Aivan viaton referaatti ei kuitenkaan ole kyseessä...
Moroskooppi kertoi taannoin pakinassaan hauskasta ja toimeliaasta viikonlopustaan (poika)lapsiensa kanssa äidin reaktioiden kautta. Lasten äidin käsitys hauskuuden pitotavoista oli hieman toinen, mikä kirjattiin sattuvin sanakääntein luettavaksemme. Fiktiota tai ei, lasten äidin reaktiot viikonloppuna harjoitetuista leikkimielisistä miehisistä käytänteistä olivat lukijalle uskottavia. Ei ole epäilystäkään, että viikonloppua oli vietetty tavalla, jota ei olisi tapahtunut, jos lasten äiti olisi ollut paikalla ja saanut määrätä. Lasten äidin sääntöjä oli rikottu lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla. [Niin tehdään meilläkin aina silloin tällöin - esimerkiksi tämän viikon aikana - oman tyttäreni kanssa.]

Jos lasten äidin reaktioita arvioi realismi-illuusiosta kiinni pitäen, hänen kritiikkinsä rankkuuskerroin jää elämän Richterin asteikolla alhaiseksi, tämmöiset arviolta 2-3 Richterin kotijäristykset riittävät vain perheen oman mittalaitteen heilahdukseen, joka arkistoidaan ja unohdetaan. Ne tuskin tallentuvat Kuriilien saarien (eli naapureiden) laitteistoihin.

Reality-TV -käsikirjoituksena sitä tuskin olisi edes hyväksytty ohjelmaideaksi. Ja juuri siksi Moroskoopin tarinaa oli hauska lukea ääneen meidänkin perheessä. [Kun minun intohimoinen haluni lukea sanomalehteä ääneen on onnistuttu tukahduttamaan, blogit tarjoavat vielä mahdollisuuden vallata eetteriä kodin piirissä.]

Ideologisesti perustellusta lapsettomuudestaan ainakin vielä kiinni pitävä Birdy, jonka oma kalibrointi perhe- ja mieselämän erikoisuuksien suhteen on mielestäni (ääri)feministisen herkkä, aloitteli blogisotaa artikkelissaan Pojat ovat aina poikia. Ei lapsia: kiitos. Siinä hän voimakkaasti kritikoi Moroskoopin kautta - haluan uskoa, ettei niinkään Moroskooppia itseään ja hänen perhettään vaan koko mieskuntaa - miesten yleisesti harjoittamasta perhepolitiikasta, jossa mies kuvainnollisesti sanoen poimii perhesuhteesta rusinat ja jättää monet ikävänä pidetyt käytännön asiat hoitamatta.

Birdyltä saimme kuulla tuttuakin tutumman valitusvirren, jonka voisi hyvin liittää virsikirjaan koska sen niin moni osaa ulkoa. Sen mukaan pyykin- ja astioidenpesu, ruoanlaitto ja siivous ja käytännöllisesti katsoen kaikki muut perheen piirissä toimitetut askareet ovat yksinomaan naisten hoteissa. [Minä en muuten koskaan ole ymmärtänyt, miksi naiset aina julkisissa haastatteluissa keljuja kotihommiaan luetellessaan valitsevat esimerkiksi silityksen. Sehän on ainoa siedettävä jatkuvasti uusiutuva kotihomma!]

Oletettavasti vaimoni kuuloluut eivät olleet ristissä, vaikka hän olikin virkanaisesta juuri muuntunut hetkeksi ja toiseksikin äidiksi rankan työpäivän jälkeen, mutta tämä feministi ei reagoinut Birdyn raivolla, vaikka nyt jälkeen päin tarinasta muistuttaessani, hän allekirjoitti Birdyn yleispäätelmät miesten tavoista 100 %:sti. Tämähän ei tunnetusti estä minua olemasta eri mieltä. Olen usein eri mieltä feministivaimoni kanssa. Melkein yhtä usein kun hän minun kanssani.

Birdyn argumentaation mukaan miehet tyytyvät omalla satunnaisella aktiivisuudellaan "ostamaan" lapsensa "kannatuksen" erityisenä keinonaan rikkoa äidin käyttöön ottamia sääntöjä- huom! ei yhteisesti sovittuja kuten Elämätön elämä mielestäni varsin nasevasti huomautti. Birdyn perhe- ja avioliittokäsitys osoittautuu täsmälleen yhtä yksisilmäiseksi, Elämätön elämä huomauttaa, kuin se, joita hän niin rankasti kritisoi.

Iskulauseeksi tiivistettynä: Birdy näyttäytyy kirjoituksellaan äidin diktatorisen vallan kannattajana. Birdyn asetelmassa on mielestäni ongelma: Isän diktatorisen vallan kannattajaa en ole Suomessa tavannut, ulkomailla kylläkin. Se ei tarkoita sitä, ettenkö arvaisi diktaattori-isiä Suomesta löytyvän. Toivottavasti heitä on vähemmän kuin vielä kolme- neljäkymmentä vuotta sitten. Se on varmasti kaikkien etu. Mutta diktaattori-isät eivät tule julkisuuteen keskustelemaan elämänmallistaan. Onneksi meillä on Birdy.

Vaikka Birdy kiitettävästi pitäytyykin esimerkeissään empiriassa, ongelma on mielestäni siinä, että hän olettaa tällaisen [kielteisen] diktaattori-isän sisäänrakennetuksi jokaiseen isään/mieheen. Siten hän ampuu ilmeinen biologinen sukupuoli mielessään kohdetta, jonka identiteetit rajoittuvat kolmeen: kohde on ensimmäiseksi sosiaaliselta sukupuoleltaan mies ja vasta toiseksi perheenisä ja kolmanneksi "ikuinen poika" (eli renttu eli vastuuton jms.). Tästä lähtökohdasta hän sitten soveltaa empiirisiä esimerkkejään miesten huonosta käytöksestä. Sanomattakin on selvää, että vastaavan käsittelytavan noudattaminen diktaattori-äiteihin (joita niitäkin riittää ja yksinhuoltajissa eritoten) tuottaisi kirjoittajalleen intellektuaalisesti kuolemaakin kovemman kohtalon. Sanon kaiken uhalla senkin, että jopa diktaattori-isillä ja -äideillä on muitakin identiteetin muotoja ja käytänteitä, kuin nuo Birdyn ja monien muidenkin naisten luettelemat negatiiviset mallit antaisivat olettaa. Muista kuin diktaattoreista nyt puhumattakaan.

Birdyn malli kärsii mielestäni jäykkyydestä, joka ei vastaa elämän dynamiikkaa. Oikeassa elämässä neuvotellaan ja sovitaan, tehdään poikkeuksia ja jopa jaetaan töitä. Perhe-elämä lasten kanssa on sen verran monimutkaista, että molemmille vanhemmille - silloin kun semmoinen on, itse olen isän kasvattama - riittää niitäkin töitä, jotka eivät miellytä. Ja kun ei miellytä, siitä on helppo valittaa: puheoikeus on ei-diktatorisissa perheissä lähtökohta. Mutta edes sovituista oikeuksistaan ei aina voi pitää kiinni, vaikka se sitten keljuttaisikin aivan vietävästi. Toimiva perhedynamiikka kestää jopa oikeuksien loukkauksia, ainakin niin, että perhejäristyksille annetaan aikaa tointua. Se on helpompaa, jos molemmat eivät raivoa yhtä aikaa.  (Ja siksi on hyvä että on Birdy, joka kosmisessa nettiyksinäisyydessään saa ihan ite raivotuksi perusasiat niin monien kuuluviin).

Tästä erimielisyyden oikeutuksesta emme perheessä aina jaksa pitää kiinni, vaan annamme reaalisten valtasuhteiden määritellä kulloisessakin tilanteessa, mikä eri mielisistä kannoista tulee pitäväksi ja pannaan toimeen. Joskus vaimo pitää valtaa, joskus minä ja onpahan lapsestakin kasvanut näemmä aikamoinen vallankäyttäjä, mikä meitä vanhempia väliin innostaa ja väliin vihastuttaa.

Omassa perhevallankäytössäni on paljonkin piirteitä, jotka Birdy listasi. Pyykkäämisen ajaksi katoan yleensä karaokebaariin ja roskapussien vienti on minulle tuskaa, eikä ole puhettakaan siitä, että tekisin sen ilman huomautuksia; vaikka rehellisyyden nimissä on sanottava, että se ei kyllä olisi edes mahdollista, sillä huomautus roskapussin viennistä tulee niin nopeasti ja niin usein, etten pystyisi siihen muuten kuin laittamalla herätyskellon aamuneljäksi ja viemällä puolityhjän roskapussin silloin roskavarastoon (jonne naiset eivät pimeässä uskalla mennä). Ja jos tekisin, niin kukas minua sitten kiittäisi ahkeruudesta ja perheen hyväksi tehdystä uhrautuvasta työstä. Siivoaminen ja sen tarve on minulle suhteellinen käsite, onneksi se näyttää olevan niin vaimonkin mielestä. Se ei estä imuria seisomasta kahtakin viikkoa keskellä keittiön lattiaa. [Vaimo voi halutessaan kirjoittaa tästä kaikesta oman versionsa, vaikka Birdyn siteeraaminen luultavasti riittäisi.] Hämmentävää on tosin joskus se, että "sinä/mies ei tee yhtään mitään" on niin yleinen iskulause sekä ideologisten feministien että arkipäivän perheenäitien suusta. Kun se on niin harvoin totta.

Nyt täytyy laittaa lapselle ruokaa. Äiti on töissä tienaamassa, minä viettelen lapsen kanssa viimeistä lomaviikkoani.

Mutta hei, tsekatkaa tämä filosofiapläjäys, jossa on joitakin kiinnostavia yhtymäkohtia uuteen blogisotaamme:

http://www.saunalahti.fi/immopek/levinas1.html

Lupaava alku

Tilasto-ohjelmani rohkaisi taas aloittamaan uuden bloggaus-päivän:
"On average 0 percent of the daily visits are made before 0:07. Based on the number of visitors of 0 today so far, today your site may have 0 page views (+/- 0)."

Meininki on kuin Hebrealaiskirjeissä (10:24), ja siksi tässä kannattaa siteerata uuden päivän alkajaiseksi neljä muutakin säettä, joissa viitataan mm. interbloggaukseen ja bloggauksen päivittämiseen.

ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", /
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;/
pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;/
ja
valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;/
älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.


tiistaina, heinäkuuta 27, 2004


Kurrekuvien aatelia. Digitaalikamera on hidas.

Paljastusblogeja

Keskikesän tainnuttua hiljalleen loppupuolelleen auringon hetkittäisistä tyrmäyksistä ja ihmisten palattua kukin omaan kopperoonsa kääntelemään kellokorttia monien mieleen on palannut suhteista kaikkein läheisin, ihmisen luontosuhde.

Blogistanin ympäristöasianviraston puolesta minun on kommentoitava joitakin erityispiirteitä näiden suhteiden luonnosta ja luonteesta. Kohteena ovat kirjoitushetkellä 100-prosenttisesti päivittäneiden top-100 -listalaisten viime päivien luontokommentit.

Metodini oli siis yksinkertainen. Kysyin blogia lukiessani mitä tämä veikko miettii luonnosta ja suhteestaan siihen. Ja sitten vain kirjoitin. Jos teksti vaikuttaa aika ajoin käsittämättömältä, kyse on vain häiriöistä uuden digiboxini ja minun välillä. Tekstitys tuntuu aika ajoin pikselöityvän, ja välillemme Sedis Blogin päivitystä varten rakentamani yhteys nollamodeemipiuhalla tuottaa tällaisia tekstejä.

Menoiltaan paussia pitävä Mea yhtyi oravakuvameemiin, jota Marleena, minä ja Lorem Ipsum olimme aiemmassa postituksessani kerrotulla tavalla kehitelleet. Vaikka kuva on kieltämättä söpö, ihana, ihastuttava ja valloittava, nyt on kuitenkin niin, että Blogistanin eläinsuojeluvirasto luultavimmin lähettää Mealle vakavan luontosuhdevaroituksen, sillä hän kertoo laukoneensa otoksensa järjestämältään haaskalta. Näyttäisi siltä, että oravatkin ovat heikkoina maksalaatikkoon! (ks. alanoottini aiemmin, 2 jäljellä...)

Reporankana lomaileva Moroskooppi tsiigailee Oulun tienoilla pilviä ja näkee substantiiveja aasta ööhön, kunnes kahden pilven raosta hänen mieleensä tunkeutuu kosmonauttinen universalismi, jota hän tulkitsee uskontososiologisilla paljastuskirjoituksillaan. Samoilla kosmisilla taajuuksilla värähtelee Tampereen yliopiston kuppilaan kesätauon ajaksi suljettu Taantumuksen Torvi, joka on löytänyt kuppilan siivoojan kopista hipahtavan neljättä ulottuvaisuutta käsittelevän kirjan, jota sitten kiehtovasti referoi, kun ei pääse kalaan laittomalla pienisilmäisellä verkollaan. Näin luontosuhdetta representoivat mikromaailma ja makromaailma kohtaavat blogistanilaisten tajunnassa.

Fyysistä blogistanilaisuutta edustaa Töölönlahden luontoa hiellään lannoittava (luultavimmin molemmat kädet tekevät pyörittävää rullausliikettä varjopallonyrkkeilyn tapaan rinnan korkeudella) SchizoJanne, joka osoittaa kaikille konkreettisesti miten miehelle voi käydä, jos päivittäin pukeutuu naistenasusteisiin ja lähtee keskikaupungille. Laastareita riittää kuvattavaksi, joten luontoa miehellä riittää vaikka suhde näyttäisikin olevan enemmän hakusessa. Juuri siksi naisten lenkkitossuilla juoksevan on ehdottomasti ajeltava myös säärikarvat, mikä on luonnon laki, sillä kitkaa tuottavina vauhti hidastuu huomattavasti ajelemattomilla karvoilla varustetuilla urheilijanuorukaisilla. Tosin ne katkotut säärikarvat ne vasta pistelevätkin [Isojen Poikien kertomuksia, osa 20063].

Kaikkein syvimmälle erospsykheen pauloihin samanistisesti vajonnut Kysyn vaan oli nähnyt unia pitkänomaisista kappaleista koko lomansa ajan, ja meemistelee omaa sisäistä luontoaan tavalla, jonka vain Sigmund Freudin psyykkinen hengenheimolainen voi tehdä, mutta hänenkin on syytä muistaa, että kyse on myös kieliyhteydestä. Esimerkiksi unien huoneet tarkoittavat yleensä naista, Freud sanoo Unien tulkinta -teoksessaan, mutta viittaa erityisesti siihen, että saksan kielellä huone (Zimmer) on usein rouvainhuone (Frauenzimmer), ja tämän kautta tulkitaan huoneen eri sisään- ja ulospääsyteiden sekä auki tai kiinni olevien ovien symboliikka seksuaalisperäiseksi. Freud kutsuu näitä unia tyyppiuniksi. Lukekaa itse (esim. Loisto-pokkareissa C-hintaryhmässä).  

Velton leikkijunan unessa saaneelle Kysyn vaanille voi tietysti tässä ohimennen lacanilaisena hissianalyysina kertoa, että 19-vuotiaan persikkaposken (luontometafora!) aiheuttamasta traumasta pääsee helpoimmin irti kun ajattelee persikkaa, joka on 19-vuotias. Ihmissuhteet kertoi tutkimuksiin viitaten oivan vinkin Blogistanin peräkammarinpojille. Silmälasipäiselle naiselle ei tehdä todistetusti niin paljon lähentely-yrityksiä kuin silmälasittomalle. Luontosuhteessaan epäonnistuneet (eivät tunne edes tikanpoikia!) Peräkammarin pojat pääsevät nyt Tampereen baareissa helposti lähietäisyydelle, sillä heidän ensityönään ennen ensiyötä on tarkastaa vetämällä peukalollaan tyttösen vasenta alaluonta alas, onko gimmalla piilarit. 

Selfdestruct keskittyy rauhoittavan mökkielämän jälkeen ruskettuneena hoivaamaan kissoja, joita hän kantaa Helsingin Jäähalliin kuvattavaksi kuin Jari Kurrin ikään. [Apropos! Minulle oli yllätys muuten, että Henrik Gabriel Porthanin mukaan "kurri" tarkoittaa viron kielen kautta "pahaa" - muita siellä pahaa tarkoittavia olioita "Kurrat" tai "Kuratti" -, ja on samaa sukua kuin "paha kurki", "paara", "painaja", "kapeet", "menningäiset", "Pendele", "Peijakas", "Peijainen". Onko Lemmingäinen sukua menningäiselle, kysyy Porthan.]

Ja mitä vielä. Sarudoshi on noussut tatamilta kuvaamaan ukkosmyrskyä ja saanut salamasta harvinaisen onnistuneen kuvan. Dragon/kolibrin  kolibri on selvinnyt luontoaan vaivanneesta kolmenkympinkriisistä, ilmeisesti kuuntelemalla Frederikin "Olen 30-kymppinen" viisikymmentä kertaa peräkkäin.

Nämäkin satunnaiset metodinmukaiset esimerkit osoittavat, että blogistanilaisilla on harvinaisen selkeä, herkkä ja urbaanisti vaivautunut luontosuhde, jota kelpaa esitellä kaikille niille, jotka eivät suomea ymmärrä. Suomalaisen luontosuhteen kuvaus on täysin kelvollinen liikelahja ulkomaalaiselle siinä missä Lapin leukukin. Erityisesti jos siihen liittyy voimakas selkäsauna koivuvihdalla yli 100 asteen lämmössä, juoksu avantokylmään järveen ja puoli pulloa koskenkorvaa päälle.

Hups, vain neljä lomapäivää jäljellä. Luonto kutsuu.

maanantaina, heinäkuuta 26, 2004


Salainen ihailunkohteeni. (Tästä ei sitten puhuta julkisesti)

Elämän teknistymisen vastapainoksi Veikkolassa ollut ruokailutoverini Kurre.

Digibox


Siinä se sitten on ikioma digibox Handan CV-3300 CNX (139 e). 60 kanavaa näkyi tunnin asettelulla, jossa piuhoja tuli aluksi laitelluksi niin ja näin. Mutta kun lapset ja imeväiset sysättiin syrjemmälle ja miehinen tekninen nerous sai purkautua on lopputulos hyvä. Vielä on edessä kokeiluvideoinnit, ajastamiset, Digital Dolby-äänen saamiseksi kotiteatteriliitännät sun muut erikoisuudet. Mutta ainakin alku näyttää hyvältä ottaen huomioon oman tumpelon teknisyyteni.

Kuvan laatu parani rajusti HTV-kesäviritteiseen sumuun verrattuna. Lienenkö ollut taloyhtiön piuhan loppupäässä, kun parantamista oli näinkin paljon. Vai oliko omissa asetuksissa ja laitteiden linjassa vikaa? Who knows? Kultapinnoitettu SCART-saattaa olla digiboxin ja television väliin laitettuna turhankin fiini, sillä voisi tavoitella laatua enemmänkin videoiden väliin laitettuna. Kun ei viitsi kaikkia scarttejaan uusia luxus-laatuiseksi pelkällä sormituntumalla.

Eikä sillä enää ole väliä. Uusi aikakausi ja uudet maailmalliset aatteet voivat vallata minut nyt. Voinen liittää omat piuhani kohta verkostoon, ja silloin olemme yhtä: vain mie ja sie, digitaaliverkosto.

Tonni käteen, digiboksi toteen

En tiedä muistatteko, kuinka taannoin sain vaimoni tekniikkakielteisen mielen kääntymään huijauksella. Kun hän siis hukkasi yhdeksi yöksi kännykkänsä ja tuudittautui siitä seuranneeseen ajatukseen rahanmenosta, huljautin ehyenä löytyneen kännykän vaskoolista esiin kultahippusen. Nyt hän ei voi enää sanoa, että "odotetaan ensi syksyyn, kulta". Tai että "ensi vuonna ne ovat niin paljon parempia, mussukkani". Hänellä on enää tämä "rakas, meillä ei ole siihen varaa." Mutta digibox on mahdollinen sen jälkeen, kun menopaussi opetti minulle kuinka miehistä maksalaatikon syöminen on. Vaimoni puutarhajuhlilla purtuja (sääsket!) jalkoja en sentään vielä ole ruvennut hieromaan, vaikka digiboksin vuoksi saattaisin siihenkin sortua. Tai ehkä toinen jalka riittäisi?

Ostammekin (huom! poliittisesti korrekti monikon ensimmäinen) säästyneillä rahoilla  digiboxin. Sain pari iltaa sitten puutarhajuhlilla suurenmoiset aplodit, kun lausuin suureen ääneen (= kaikkien kuullen) kutsunpitäjien 200 kanavan satelliittidigijärjestelmää esiteltäessä: "Kulta, eiköhän lopeteta se jatkuva seksin kanssa vehtaaminen ja aletaan katsoa televisiota. Hankitaan kunnon digiboxi, hani." Innostuneesta vastaanotosta riemastuneena päätän ryhtyä tuumasta (2,56 cm) toimeen. Puutarhajuhlien väen ikäjakauma oli sellainen, että kaikki muut olivat muutoksen toteuttaneet jo aikaa sitten. En siis ole tässä asiassa avant gardea.

Herkeämättömän ajatustoiminnan jälkeen olen päätynyt ratkaisuun jolla hankin ehkä jo tänään HanDan CV3300 -laitteen (129 e), ohjelmakortin (2o e/vuosi). HanDan on merkkinä saanut Euroopassa hyvät arvostelut, siinä on salauksen purkukortin (Conax-kortinlukijan)  paikka ja riittävät liittimet, jotta naapuritkin voivat kuunnella kun meillä jytää ja paukkuu eikä ääntä puutu matkasta.

Hankintalistalla on myös HTV:n ohjelmapaketti Centro (9e), jossa on taidetta ARTE, aivan uskomatonta Saksassa tehtyä sarjaroskaa Luxemburgista eli RTL, Espanjan TV:n kotimaisuusperiaatteella valitut palat, Italian RAI 1 ja 2 (mutta kirous ja kuolema ei 3:sta, joka on paras), uutisia oksentava Euronews ja monipuolinen, loistava ja esimerkillinen Saksa, Itävalta, Sveitsi -paketti nimellä 3Sat. Näistä ARTE ja 3SAT ovat hyvä syy hankkia nuo kanavat, italialaisistakin voi olla hupia. Espanjaa kun en osaa, niin sen elokuvat menevät vähän hukkaan - ainakaan pari vuotta sitten niihin ei ollut tyrkyllä tekstitystä.

Toinen paketti on sitten tämä Forte (16 e ja saman verran televisiokanaaleita). EuroSportNews (Kirous ja Kuolema Strikes Back, sillä taloyhtiömme ei tue eurosporttaamista ja yhtiö on niin niuho), lapsen suosikki Cartoon Network, koko perheen Discovery (jossa historiallisestikin mielenkiintoisia juttuja varsin usein), TCM ja sen amerikkalaiset klassikkoleffat (tosin kaikki olen nähnyt, ehkä noin kymmenen leffaa vuodessa uusia), BBC Prime joka toivottavasti lähettää aina uudelleen Lovejoyn, CNN johon aina retkahdan, ja minulle tuiki tarpeettomat Extreme Sports (sillä minä käyn jo karaokessa) ja VH1 (sillä minä käyn jo karaokessa, vaikka onhan siinä joskus nostalgiaa tyrkyllä), Travel Channel on kiva kun on krabbis, Animal Planetin voi jättää vahtimaan lasta (minä olen allerginen eläimille), Music Choice on teinien katsottavana kun aikuiset juo parvekkeella valkoviiniä, Hallmark jos tekee mieli ruoskia itseään tylsyyden ruoskalla (KENELLE tämä kanava on). CNBC jos haluaa silmämunat kipeäksi alalaidan juoksevalla nauhalla - kyse on tv-kanavasta joka näyttää Internetiltä, Fox Kids (lastenvahti nro 3, mutta äärimmäisen meluisa kanava, mihin vielä ekstrana TANSKANkieliset mainokset. Anna mun ja mun jälkikasvuni kaikki kestää), Sky News joka minulla oli muutaman vuoden ja katsoin sitä kaksi minuuttia kun Twin Towers romahti ja satuin kanavalle, mihin verrattuna Reality TV ei ole yhtikäs mitään eikä kukaan bloginkirjoittaja sellaisia tarvitse sillä Reality on aina hiiren ulottuvilla (vaikka uskonkin blogiromaaniteoriaan) ja tylsimmistä tylsin liituraitakanava Bloomberg, joka ei vieläkään reittaa suomalaisia blogeja.

Minä olen päättänyt, ugh!


Rikos - rangaistus - bang!

Kartat
 
Sekä Peter Elk että Plöki olivat silmäilleet karttoja sillä silmällä.

Molempien tekstit toivat mieleen paitsi oman nuoruuteni kiinnostuksen karttoihin (joka on sittemmin pahan kerran lopahtanut, jollen nyt sitten ole matkalla vieraalla maalla sellaisiin kohteisiin kuin Mäntsälä tai Kuopio).

Mutta ennen muuta se toi mieleeni romaaniprotagonisti Charlie Marlowin Joseph Conradin romaanissa Heart of Darkness (1902, suom. Pimeyden sydän). Kirjastahan tehtiin sitten elokuvakin. Olen joskus kirjoittanut jutunkin tästä aihesta, ja kun se sattuu olemaan parin hiiren vedon takana, toistettakoon se tässä. Paitsi kirjasta, juttu kertoi kirjan ideoimasta elokuvasta Ilmestyskirja. Nyt!. Tuleepahan samalla edes hetki muisteltua Marlon Brandoa, elokuvan ehdotonta tähteä. Tuo alun suomennos on omani, kun ei satu hyllystä löytymään Kristiina Kivivuoren, mikä olisi varmasti elegantimpi. Kirjoituksestani on aikaa jo monta tovea, ja siksi se ei teknisesti ole kovinkaan hiottua. Mutta toivottavasti kiinnostavaa kartanlukijoille, vaikka siinä aika paljon lainattua ja muuten mukaeltua tekstiä toisilta kirjoittajilta näyttääkin olevan mukana.

Rikos - rangaistus - bang!

"Kun olin pieni tutkin karttoja intohimoisesti. Katselin tuntikaudet joko Etelä-Amerikkaa, Afrikkaa tai Australiaa. Tutkimusmatkojen sädekehä tempaisi minut mukaansa. Maapallo oli tuohon aikaan täynnä valkoisia läikkiä, ja kun näin kartalta jonkun erityisen houkuttelevan (sitä ne olivat kyllä kaikki) asetin sille sormeni ja sanoin: Tuonne minä menen, kun olen iso. Muistan, että pohjoisnapa oli yksi niistä. Sinne en kyllä mennyt, enkä enää menekään. Ei siinä enää ole sellaista loistoa. Muita sellaisia valkoisia läikkiä oli siroteltu päiväntasajan tienoille kaikki mahdolliset pituuspiirit ja molemmat pallonpuoliskot mukaanlukien. Muutamissa niistä olen käynytkin … mutta mitäs siitä. Oli siellä vielä yksi läikkä - se suurin, kaikkein valkoisin - ja sinne hinguin."

Teoria oli yksinkertainen. Valloita. Se on: lisää territoriota.

Mutta minkälainen erityissuhde muodostuu maantieteen ja "sivilisoitujen" sekä "sivilisoimattomien" välille. Maantiede oli yksinkertaista, sillä sotien ja valloitusten jälkeen tarvittiin vain kartta ja viivoitin. Sen sijaan paikallinen elämä, etniset suhteet ja reaalitodellisuus eivät liiemmin vaivanneet Euroopassa viivojaan piirtäneitä.

"Ilmeni että ranskalaiset kävivät siellä yhtä sodistaan", Joseph Conrad (Josef Teodor Konrad Korzeniowski, 1857-1927) kirjoittaa Pimeyden sydän -romaaninsa taustoiksi. Ranskalaiset, joilla sotia riitti juoksuttamaan sotilaat väsyksiin kasvavan imperiuminsa eri puolilla, rakensivat suurvallan ja paikallispäälliköiden välille kirjallisten sopimusten verkkoa Länsi-Afrikassa.

Samaa teki Keski-Afrikassa tutkimusmatkailija Savorgnan de Brazza. Entisen Ranskan Kongon pääkaupunki Brazzaville kantaa yhä hänen nimeään. Britit eivät olleet sen kummempia. Vallan varmisti Maxim-konekivääri.

Belgian kuningas Leopold II sai vuoden 1885 Berliinin konferenssin tuloksena oman läänityksensä, jota nimitetään ironisesti Kongon vapaavaltioksi (1885-1908).

"Sen historia on siirtomaahistorian synkimpiä", kuittaa tietosanakirja vähintään kymmenen miljoonan uhrin todellisuuden. "Vapaavaltiota" johti Sir Henry Stanley, entinen walesilaisen työhuoneen kisälli, joka sotakirjeenvaihtajan uransa jälkeen ryhtyi löytöretkeilijäksi. Hän löysi tri David Livingstonen. Mutta Stanley perusti Kongo-joen varteen myös kauppa-asemia, juuri niitä joita Conrad oli kolunnut vuonna 1890 toimiessaan jokilaivan kapteenina.

Äidittömyys, pettymykset rakkaussuhteissa ja sitä seurannut itsemurhayritys eivät olleet Conradin ainoita rankkoja kokemuksia. Hän oli elänyt murhavaltion pimeässä ytimessä.

Vuonna 1941 vapaustaistelunsa aloittanut Vietnam oli ja pysyi valkoisena läikkänä japanilaisille toisessa maailmansodassa, samaten ranskalaisten jälkeen valloitusasemiinsa asettuneille amerikkalaisille, vaikka läsnäolosta todisti parhaimmillaan puoli miljoonaa sotilasta. Valkoisen läikän yllä räjähtelivät musta, keltainen, oranssi, violetti ja punainen, napalm, savut, bensiinin katku, aseiden lieskat ja valoammukset sekä ihmisten silpoutuneet ja palaneet ruumiit. Sitä ei ole kuvattu missään vaikuttavammin kuin Francis Ford Coppolan elokuvassa Ilmestyskirja. Nyt! (Apocalypse Now, Yhdysvallat 1979). Muutamat loisteliaat kohtaukset helikopterihyökkäyksestä Richard Wagnerin musiikin säestyksellä, napalm-räjähdysten lineaarinen sarja viidakossa, valojuovaluotien horisontaalinen musiikki ja viidakkoon improvisoidut teatterikohtaukset riittävät pitämään sen esillä elokuvan historian tähtihetkissä. Sota on kauhean kaunista.

Ranskalaiset oli ajettu Vietnamista 1954 ja amerikkalaiset kestivät vielä reilut kaksikymmentä vuotta. Kun sota päättyi vuonna 1975, voitiin laskea kolme miljoonaa kuollutta ja saman verran fyysisesti vammautuneita, kuten Tutteli Mensonen asian tiivisti kuuluisassa, erottamiseen johtaneessa TV1-juonnossaan Coppolan elokuvaan vuonna 1994. Pimeitä sydämiä oli varmasti miljoonia enemmän, ja niitä riitti Yleisradioonkin.

Afrikassa menestyneet sotilaat suhtautuivat kauppamiehiin ja koloniaalisiin virkamiehiin halveksivasti, kuten journalistit aika ajoin omiin diplomaatteihimme kaukana kotoa. Nämä "moukat" ja "lurjukset" olivat vain riippuvaisia cocktaileistaan, eikä heistä ollut toimijoiksi. Sotilaiden yhteiseksi motoksi voi ottaa ranskalaisten Länsi-Afrikassa käyttämän "prenez l'initiative" ("ota aloite, ensimmäinen askel").

Se tarkoitti usein totaalista piittaamattomuutta epäröivien byrokraattien määräyksistä. Ja juuri niin tekevät sekä Conradin Mr. Kurtz että Coppolan eversti Walter E. Kurtz (Marlon Brando). Kurtzien "urat" ovat menestyksekkäitä. Everstillä on perusteellinen sotilaskoulutus, työnäyttöinä äärimmäisen omapäisiä mutta rohkeita tempauksia sodassa ja sen myötä plakkarissa on muuten mahdottomia ylennyksiä ja ylennystoiveita. Ja aivan samoin Mr. Kurtzin norsunluukauppa on tuloksekasta ja hänelle povataan loistavaa tulevaisuutta Euroopan hallinnossa.

Molemmat miehet ovat sisäistäneet imperialismin pyhityksen, tehokkuuden.

Mutta eräänä päivänä esimiehet hylkäävät eversti Kurtzin aivan kuten hän oli jo hylännyt esimiehensä. Sellaisen everstin - piittaamattoman, järkensä menettäneen, sanalla sanoen hullun - on kuoltava. Asialle lähetetään kapteeni Willard (Martin Sheen), isänmaan puolesta murhaava erikoismies, jonka minä on pirstoina tavalla jota ei voi edes muistella, mutta jonka "moraali" pitää, sillä se on sidoksissa vain ja ainoastaan sotilaskunniaan ja lojaalisuuteen. Charlie Marlow, joka kertoo Mr. Kurtzin tarinaa, on hänkin lojaali ihanteelleen, "loppuun asti ja myös jälkeenpäin".

Coppolalla on puolustettavanaan Yhdysvaltain sotilaskunnia, Conradilla eurooppalainen talousajattelu, sivistys ja kulttuuri. Mission impossible? Kuolemaan asti mahdoton.

Pimeä maanosa

Kun Afrikan kartan valkoiset läikät nopeasti täyttyivät "pyhiinvaeltajien" toimesta, Afrikasta itsestään tuli viktoriaanisen ajan kirjallinen kauhugalleria, pimeä maanosa, "horror". Eikä vain Afrikka ollut pimeä, annettiin ymmärtää, vaan pimeyden voimat uhkasivat jokaista, joka sen kohtasi.

Valkoisella - valistuneella, rationaalisella, miehellä - oli primitiiviset vaistonsa, jotka saattoivat ottaa vallan: järkensä säilyttäneestä romanttisesta Robinson Crusoesta, matkaajan perikuvasta, saattoi tulla realistisesti kuvattu, villiintynyt ja verenhimoinen hirviö, Mr. Kurtz.

Suhde Afrikkaan, kuten myöhemmin Vietnamiin, oli Conradin ja myös Ilmestyskirjan käsikirjoittaneiden John Miliuksen ja Coppolan tekstissä jatkuvasti toistuvalla sanalla hankala, "uneasy".

Afrikka-romaanit kuvaavat "valkoisen miehen taakkaa", sitä kuinka sivistystä ja tietoa ja "Jumalan sanaa" viedään pimeään maanosaan ja kuinka lopettaa orjakaupan tapaiset julmuudet.
Mutta miten se tehdään? Mr. Kurtz, sisämaan aseman pomo, on ihmeolento: "Hän on säälin salainen lähettiläs, ja tieteen, ja edistyksen, ja piru ties minkä muun. Me haluamme (…) ohjausta asialle, joka kiinnostaa meitä Euroopan vuoksi, esimerkiksi korkeampaa älyä, laajaa sympatiaa, yhtä päämäärää", Marlow saa kuulla siirtomaaviranomaiselta. "Te olette uusi joukko - hyveen joukko (…) Palvele häntä hyvin. Rikos - rangaistus - bang! Säälittä, säälittä. Se on ainoa tapa." Hän, jota piti palvella, oli tietysti Mr. Kurtz.

Eversti Kurtz (Marlon Brando) tunsi historian - hän oli elokuvan välähdysten mukaan historian maisteri, hänen gradunsa Harvardissa käsitteli Filippiinien kapinaa. Mutta historiallinen tieto ei täytä Coppolan Kurtzia, joka pitäytyy kirjallisuudessa mumisemalla T. S. Eliotin teosta "Ontot miehet". Asumuksen panoroinnissa näyttäyy symbolisten taideteosten ohella myös eräs antropologian klassikkoteos.  Vietnamin sotaan johtaneet syyt, sodan kehityskaaret ja historia eivät Coppolaa kiinnosta, mutta innoituksensa kirjallisia lähteitä hän kyllä taritsee.

Conrad sen sijaan vaivautuu kehittelemään historiallisen kaaren roomalaisajoista lähtien - mutta vain Britanniaa kuvatessaan. Afrikka on hänelle, aikalaiselle, imperialismin funktio. Kun roomalaisilla oli vain julma voima, Britannialla on tarjota tehokkuus.

Filippiineillä elokuvansa kuvannut Coppola luopuu Conradin ajalle tyypillisestä realismista - elokuvan sota on esteettistä, maantiede täysin keksittyä, maisemat kuviteltuja, klassinen musiikki psykologista sodankäyntiä, hulluus ja kauhu ritualistista (ja toisteista) teatteria mielikuvituksellisissa kulisseissa.

Vietnamilainen elämä puuttuu, se nähdään vain objektina säleverhojen takaa tai helikopterin ikkunasta - mutta samaa voi sanoa muistakin Hollywoodin Vietnameista - vaikkapa niistä jotka löytyvät elokuvista Full Metal Jacket, The Deer Hunter, Platoon, Casualties of War ja Hamburger Hill, muutamia tunnettuja sadoista mahdollisista mainitakseni.

Näkökulma vasemmalta, liberaaleista tai konservatiiveista ei asiaa paljon muuta, vaikka joissakin elokuvissa kolmanteen maailmaan kohdistuvaa imperialismia - erityisesti amerikkalaisten - arvostellaankin. Silti kaikki tämä on omiaan vahvistamaan kirjallisuuden professori Edward Saidin esittämää käsitystä, jonka mukaan kirjalliset ja elokuvalliset "Afrikka" ja "Vietnam" ovat länsimaisia luomuksia kulutusta ja käyttöä varten, ja aivan kuten Frankensteinin hirviö ne saattoivat kääntyä isäntäänsä vastaan. Ainoa mitä voi tehdä, on kiristää talutusnuoraa.

Se tarkoitti voimaa, sotia ja väkivaltaa.

"Säälittä, säälittä" piti Conradin Marlow'n totella Kurtzia, jotta kaikki sujuisi hyvin. Sääli olisi ollut kristillinen hyve, ja juuri armon ja armeliaisuuden mahdottomuuden vuoksi sekä Conrad että Coppola ovat täysin luopuneet uskonnosta.

Seksuaalisuuden puuttuminen selittyy Conradilla viktoriaanisesta ajasta, Coppolalla sen ovat korvanneet jäännöksettä huumeet ja alkoholi, ellei elokuvan seksuaalisymboliikkaa tulkita pitkästyttävästi orgastisten räjähdysten, paljaiden yläruumiiden tai konkreettisemmin Martin Sheenin päivettymättömän takamuksen kautta. [Director's Cut on tässä suhteessa monipuolisempi... Myöh. huom.]

Tutkimusmatkoista tuli symbolisesti tie eurooppalaisen ihmisen itsetutkiskeluun. Afrikan pimeydestä etsittiin omaa muukalaisuutta, omaa pimeyttä.

Mutta silti voi kysyä, onko teoksissa kyse afrikkalaisista tai vietnamilaisista?

Ei, sillä Afrikka-romaanit käsittelivät varsinkin eurooppalaista päähenkilöä kuvatessaan aina tämän uudelleen kouluttamista Afrikan viidakkojen "kiirastulessa". Romaanit tulvehtivat vieraalla maaperällä oleskelevan eurooppalaisen ihmisen huolia, odotuksia, pelkoja, turhautumia ja täyttymyksiä.

"Vietnamilaiset" saavat näytellä rituaalejaan - niitä Coppolan Kurtz tutki ja niitä hän järjesti ja niistä Conradin Marlow kuulee. Focus on pysyvästi sekä Coppolalla että Conradilla valkoisessa miehessä, joka kertoo ja jonka kertomusta seurataan.

Viidakko oli vain uhkaa Coppolallekin: "Pysy aina laivassa!". Jokilaivalta kuultu rumpujen ääni pelotti Conradin päähenkilöä: "Tarkoittivatko ne sotaa, rauhaa vai rukoilua, me emme voineet tietää."

Kaikessa tietoisesti valitussa tietämättömyydessään molemmat teokset ovat imperialistisia kertomuksia, jossa imperialismi on syönyt Vietnamin ja nimeltä mainitsemattoman Kongon, eikä maiden asukkaita voi edes ajatella, vaikka valkoisen miehen tekoja tarkastellaan väliin kriittisestikin. Imperialismi monopolisoi representaatioiden järjestelmän täydellisesti.

Vietnamilaiset sotilaat ovat kyllä moraalisia, sillä heillä on asiana perhe, pyssy ja isänmaa, ja eversti Kurtz tarvitsisi sellaisia vain 10 divisioonaa. Mutta mihin?

Eikä siinä kaikki. Teosten päähenkilöt eivät vain hyväksy imperialismia, vaan he ajattelevat sitä koko ajan, he huolehtivat siitä, ja he yrittävät pitää sen rattaat toimimassa mahdollisimman sujuvasti "vaikeista olosuhteista" huolimatta.

He ovat sitoutuneet omalla osaamisellaan imperialismien ydinosaamisalueeseen!

Edward Saidin mukaan Joseph Conrad ajoittaa imperialismin, näyttää sen satunnaisuuden, kirjaa sen illuusiot ja äärimmäisen väkivallan ja tuhlauksen, mutta hän sallii - huomaamatta sitä tosin itse - myöhempien lukijoidensa kuvitella jotakin muuta kuin sellaisen Afrikan, joka on paloiteltu kymmeniin eurooppalaisiin kolonioihin.

Coppolan elokuva taas on tässä suhteessa pettymys. Ilmestyskirja. Nyt. keskittyy "moraaliin", joka kutistuu Vietnamin nöyryytyksen jälkeiseen yritykseen palauttaa amerikkalaisten sotilaskunnian käsite.

Se yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on tunnustamalla tosiasiat, näyttämällä näille tavoitteille vastakkaisen "moraalittomuuden" - mitä se voisi olla sodan olosuhteissa? - ja tavallisten sotilaiden uskomattoman röyhkeyden ja piittaamattomuuden toiminta-alueensa elämän arvoista ja todellisuudesta, järjestelmän funktionaalisen toiminnan epätoivottavat seuraukset sekä yksilöllisyyden vaarat, mutta uusille sotaelokuville tyypillisesti myös edut.

Rikos - rangaistus - bang!






sunnuntaina, heinäkuuta 25, 2004

Sedis Blog antaa tulosvaroituksen

Blogistanin talousuutista, päivää.

Sedis Blog on yllättänyt Blogistanin talouselämän keskusjärjestön antamalla tulosvaroituksen. Vielä viime viikolla tehdyn arvion mukaan Sedis Blogin pörssiarvo Blogshares-indeksin mukaan oli 1035 dollaria ja taksitippi päälle. Tämän viikon sunnuntaina tulos on jo aivan toista, kuten alla oleva taulukko ymmärtää.

Sedis Blogin nousu perustuu meemiodotusten lisäksi ulosmenevien linkkien rajuun arvonnousuun. Sedis Blogin markkina-arvo on ylittänyt jo 2500 dollaria. 250 prosentin arvonnousua on pidettävä kaikkien mittapuiden mukaan huippusuorituksena.

Yhden Sedis Blog -osakkeen hinta on samalla noussut jo 51 senttiin, kun se vielä viime viikolla oli alle 30 sentin. Markkinoilla on kaikkiaan viisi tuhatta Sedis Blogin osaketta, vapaanakin vielä reilut puolet. Pörssianalyytikkojen yksimielinen arvio Sedis blogista on, että se kasvaa ja sijoitus nousee. Siksi he kaikki suosittelevat vielä hetken vapaina olevien osakkeiden hankkimista jokaisen laatutietoisen blogistanilaisen tulevaisuuden varmistamiseksi.  

General
URL http://sedis.blogspot.com/
News feed Syndic8.com
Valuation B$2,562.92
Added 02:43 06 May 2004
Status Available to Trade.
Industries None
[Vote for which Industry this blog belongs to]
[Who voted this blog's industries]

News Extra:

Sisäätulevat linkit:
This is a list of the most valuable incoming links at the time OTHER blogs are indexed. It is indicative of FUTURE value not CURRENT value.

maalainen (B$752.83)
Kesät talvet... (B$274.05)
Moroskooppi (B$171.49)
Varo vaan (B$132.59)
Moroskooppi (B$110.00)
Sedis Blog (B$58.70)
Sulka (B$45.47)
Blog. (B$34.26)
Veppiloki (B$11.74)
Veppiloki (B$11.58)

lauantaina, heinäkuuta 24, 2004

Susilapset

Lapsinerojen lisäksi olen tuntenut aina vetoa susilapsiin.

Susilapsi on vanhempiensa tai hoitajiensa jostakin syystä hylkäämä, elämäänsä eristyksessä toisista ihmisistä kasvanut lapsi. Lasta on voitu pitää vangittuna esimerkiksi ullakolla tai kellarissa tai sitten hänet on hylätty metsään, jossa hän on enemmän tai vähemmän sattumalta selvinnyt hengissä. Carl Linné kutsui (1758) näitä lapsia nimityksellä homo ferus, villi lapsi, joille oli yhteistä puhekyvyn puuttuminen, runsas karvoitus ja nelinkontin kulkeminen. (Kontin kulkeminen viittaa suomen kielessä varmaankin kontioon, karhuun, en ole varma onko sillä yhteyttä samaanien harjoittamaan muodonmuutosriitteihin).

Susilapsi-nimitys juontuu niistä lapsista, jotka onnistuivat selviämään susiemon avulla susilauman jäseninä. Löydettäessä  ovat kaksijalkaisesta geeniperimästään huolimatta liikkuneet nelinkontin ja oppineet ääntelynsä ja ruokailutavat susilta. Se viittaa mielestäni suoraan tunnettuun Rooman perustamismyyttiin (jossa taas on yhtymäkohtia Raamatun Mooses-tarinaan): Alba Longan kuningas pelkäsi, että sodanjumala Marsin prinsessa Rea Silvian kanssa tekemät pojat Romulus ja Remus veisivät häneltä ennen pitkää vallan, ja määräsi vauvan heitettäväksi Tiber-jokeen hukkumaan. Vauvat asetettiin kuitenkin koriin, joka ajautui rantaruohikkoon. Sieltä heidät löytänyt naarassusi, Marsille pyhitetty eläin, imetti lapsia omalla maidollaan. Pojat kasvoivat ja perustivat muinaisen Rooman.

Kun tuossa aiemmin viitattiin kontinkulkemiseen, suden lisäksi myös karhu voi elättää ihmislasta, kuten liettualainen tapaus vuodelta 1661 osoittaa (viimeisin tapaus Yhdysvalloista 1997, tosin vain muutaman päivän ajan). Siterataanpa vuoden 1661 tapauksesta suomeksi kirjoittanutta Sappista:

"Poika vastusti kiinniottoa raivokkaasti käyttäen teräviä hampaitaan ja kynsiään. Vankeudessa hän ei suostunut pitämään vaatteita eikä syömään muuta kuin lihaa ja ruohoa. Hän livahti usein holhoajiltaan karkuun metsään, mistä hänet kerran löydettiin syleilemästä villiä karhua. Poika otettiin uudelleen kiinni ja suljettiin erään kuvauksen mukaan luostariin."
  
Tästä olisi helppo kehitellä laajennus niihin tapoihin, joilla kulttuuriset artefaktit ovat välittäneet ihmisen ja suden samankaltaisuuden, mm. romaanien ja elokuvien ihmissudet ja muut muodonmuutokset ihmisestä sudeksi.  Susilapset ovat tavallisia hahmoja myös sarjakuvien ja elokuvien hahmoina: tunnetuimpina Viidakkokirjan susilapsi Mowgli, intiaanityttö Pocahontas ja "apinoiden kuningas" Tarzan.

Historiallisesti susilapsia tunnetaan reilun puolensataa. Tunnetuin ihmisistä tahallisesti eristetty lapsi on Kaspar Hauser (saksaksi), ja tässäenglanninkielinen linkki sekä Wikipedian tiivistelmä saksaksi. Tapauksesta on tehty musikaaleja, elokuvia (Kaspar Hauser - Jeder für sich und Gott gegen alle, Werner Herzog, ja Kaspar Hausen, ohj. Peter Sehr, Saksa 1993). Myös François Truffautin elokuva L'enfant savage (1970) kertoo villilapsesta, ei tosin Kaspar Hauserista.

Jos lapsi on eronnut inhimillisestä sosiaalisesta ympäristöstä hyvin varhain ja pitkään, kehitys häiriintyy ja  esimerkiksi puhumaan oppiminen on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta.  Kielen puuttuessa monet muutkin asiat joutuvat häiriötilaan. Päätelmä on, että ihmisen äly, persoonallisuus ja tunne-elämä voivat kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla vain ihmisten parissa. Villilasten tutkimus on edistänyt vaikeavammaisten kuntoutusta.

Serkuksista

Tämä nyt on selvästi jäänyt mietityttämään minua. Ehdottaisin maailmalle tämmöistä serkkujen nimeämiskaaviota (missä isä yksinkertaisuuden vuoksi tarkoittaa myös äitiä, veli sisarta):

isän veljen poika = serkku
isän serkku = 2. serkku
isän serkun lapsi = 3. serkku (= pikkuserkku)

isoisän serkku = 4. serkku
isoisän serkun lapsi = 5. serkku
isoisän serkun lapsenlapsi = 6. serkku (= pikkupikkuserkku)

isoisänisän serkku = 7. serkku
isoisänisän serkun lapsi = 8. serkku
isoisänisän serkun lapsenlapsi = 9. serkku
isoisänisän serkun lapsenlapsen lapsi = 10. serkku (= pikkupikkupikkuserkku)

isoisänisoisän serkku 11. serkku
***
Lucy, serkku nro?
jne. ad infinitum

Kotiinpaluu ja lapsinerous (aamuversio)

Huimaa! Hauska karaokeilta päättyi. Tapasin paitsi vanhoja ystäviäni - heillä saattaa olla tai sitten ei yhteys Blogistaniin, kirjoittamiseen joka tapauksessa jo ammatin vuoksi -, sokkotreffaajia ja vastatatuoituja tyttösiä.

Vanhat ystävät olivat vanhentuneet aivan kuten minäkin. Jotenkin pidin sitä vain yllättävämpänä heidän kohdallaan. Laihoille pojille oli kasvanut masu. Mutta muutenkin menee hyvin ja kaikki on kohdallaan. Meluisassa ja täydessä baarissa kuulumisia ei oikein saanut vaihdetuksi, joten lykkäsimme sen toiseen kertaan.

Sokkotreffit olivat semmoisia kuin ne tapaavat olla. Tytön seuralainen oli ystäviensä toimesta valittu taiten, semmoinen laiha ja hujoppi, mitä tytön kaikki näkemäni mieskiinnostukset näissä ympyröissä ovat olleet. Morsiuskotoon pitää siis ostaa häälahjaksi pehmusteet oven ylälaitaan näitä kaksimetrisiä kukkakeppejä varten. Treffit päättyivät näennäisen ystävyyden vallitessa tytön poistuttua vanhojen kavereittensa mukana "jatkoille". Keinosulhanen jäi päivittelemään omaa konservatiivisuuttaan, joka ei oikein tahdo puhjeta kukkaan baariolosuhteissa. Muuten mukava mies, terävä ja älykäs, mikä tunnetusti ei ole eduksi eka treffeillä. Myöhemmin siitä saattaa olla iloa. Ekalla treffillä pitää olla hyväntuulisella tavalla naseva ja energinen.

Tatuoidut tytöt odottelivat koko illan kärsimättöminä sovittuja treffikumppaneitaan. He kertoivat, että illan mittaan nämä miehenketaleet vaikuttivat puhelimessa aina vain enemmän humalaisilta. Tytöt kiroilivat lopulta jo sitäkin, että pitää miesten perään soitella, joten se maailman tunnetuin käyrä oli korkealla varsinkin kun kolikot loppuivat. Antoivat sitten periksi ja lähtivät itse. Niin kova on imu hyvän perään. Lienevätkö niitä samoja, jotka toisen näistä tytöistä jättivät juhannukseksi Helsinkiin, kun intoutuivat juhlimaan poikaporukassa niin, että kyytiä ei juhlasaareen juhannusaattona enää voitu järjestää. Baarin intellektuellipiiri - se on Soturi ja minä; olimme tupakkalakon vuoksi juuri tarkastelleet tuhkakuppeja varsin monisanaisesti (ja kuuluvasti)sekä esteettisinä artefakteina että sisustuselementteinä - totesi baarinpitäjän suulla tempauksen olleen niin hölmön, että aamu- ja iltapillerit ilmeisesti olivat päässeet urheilijapojilta menemään sekaisin.

Laulamaan ei paljon päässyt. Kokematon karaokenvetäjä pukkasi kaikki uudet (yhden biisin laulajat) ohittamattomaksi blokiksi ja unohti meidät (todelliset maksavat asiakkaat) pöytiinsä sadattelemaan. Pari uutta, yksi vanha on hyvä systeemi. Ruuhka-aikoina pitää pitää kahta listaa, joita sitten näin kierrättää. Metodistani ei mene käyttömaksua, sen saa vapaasti ottaa käyttöön. Laulut menivät niin ja näin, vain kerran sain baarin hiljaiseksi. Perjantaina se tarkoittaa suunnatonta menestystä ja onnistumista. Laulaminen kolmen tunnin tauon jälkeen on hankalaa. Kaikki biisit ovat illan ensimmäisiä. Tosin pöydässä voi rallattaa - mekin parhaimmillaan kolmiäänisesti virittelimme kurkkujamme, kun laulajalta ei tarpeeksi irronnut.

Tänään lauantaina vuorossa ovat puutarhakutsut. Sen jälkeen sunnuntaina ovat vuorossa vaihteeksi jäålleen puutarhakutsut. Joten ei voi blogittaa yötä päivää. Onneksi ensi viikko on vielä lomaa.

Tässäpä pari linkkiä yövirkuille lapsineron ystäville siitä -
Kuinka kulttuuri käsittelee lapsineroja:

Lapsi voi olla erityisen lahjakas, jos hänellä on suuri osa seuraavista ominaisuuksista:
- Erityisen elävä mielikuvitus ja luova mieli
- Selvästi keskimääräisen ylittävä intellektuaalinen kapasiteetti
- Kyky keskittyä yhteen asiaan huomattavan pitkän ajan
- Tietynlaista obsessiivista (pakonomaista) käyttäytymistä
- Korkea motivaatio, päättäväisyys, itsekuri ja omistautuminen asioille joita hän tekee
- Suuri energisyys
- Absoluuttinen sävelkorva
- Kunnollinen lihaskoordinaatio
- Ote siihe, että ääni on laadultaan hyvä
- Herkkä ote musiikillisten muotojen hallintaan ja niiden esittämiseen
- Intohimo esiintymiseen

Näin taisi päästä käymään silloin joskus.

Ja tästä siirrymmekin sujuvasti aihetta lipovaan linkkilistaan:

perjantaina, heinäkuuta 23, 2004

Fahrenheit 9/11

Michael Mooren Fahrenheit 9/11, Suomen ensi-ilta 6.8.2004.

Sukulaisuussuhteet

Nämähän ovat kaikille itsestään selvyyksiä, mutta kun puhuu sukulaisilleen, niin he käyttävät kieltä aina omasta näkökulmastaan asettaen itse itsensä lähtöhenkilöksi. Siksi tnämä voivat olla tärkeämpiä kuin kertotaulu.

Ongelmiakin syntyy. Kun kyse on isän serkusta, onko se minulle a) pikkuserkku vai b) 2. serkku vai tarkoittavatko nämä samaa. Vai onko pikkuserkku 3. serkku? Vastatkoon kommentissa ken tietää?

Tavallisimmat sukulaiset

setä = isän veli
eno = äidin veli
täti = isän tai äidin sisar
appi = puolison isä
anoppi = puolison äiti
serkku tai orpana = isän tai äidin sisaruksen lapsi
pikkuserkku = isovanhemman sisaruksen lapsenlapsi
lanko = joko puolison veli, sisaren mies tai puolison sisaren mies
käly = joko puolison sisar, veljen vaimo tai puolison veljen vaimo
vävy = tyttären mies
miniä = pojan vaimo

Sitten näitä nykyisin esiintyviä ilmauksia:

isintimä = isäpuoli
emintimä = äitipuoli
kyty = aviomiehen veli
nato = aviomiehen sisar

Pyhä perjantai

Perjantai on päivistä paras. Nimitys pyhä perjantai ei ole perheessämme harvinainen. Se on vapaapäiväni, eikä sitä voi minulta viedä muuten paitsi jos samalle päivälle sattuu ylitsepääsemätön este kuten vaimon kirjallisuuspiiri, vaimon työpaikkaillanistujaiset, vaimon ulkomaanmatkat ja vaimon naisasiahartauksiin liittyvä tapaaminen, seminaari, illanistujaiset, konferenssi sekä matkat, muutamia viimeaikaisia mainitakseni.

Olemme siis alunperin yksipuolisen ohjelmajulistuksen johdattelemana ja sitä seuranneen pitkäkestoisen praksiksen ohjaamana konkludenttisesti sopineet, että perjantaina saan tehdä mitä lystään, kunhan vain paperit ovat järjestyksessä, astiat tiskattu, ruoka laitettu, astiat tiskattu, pyykki pesty, jätepussit viety ja kahvinkeitin sekä parvekkeen tupakka hyvin sammutettu. Perjantaina hoidetaan asialliset hommat. Mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. 

Huomasin juuri, että joululahjaksi saamani kirja on lukematta (suomeksi, englanniksi olen sen joskus jopa tenttinyt). Kyse on kansantaloustieteen klassikosta, Thorstein Veblenin kirjoittamasta teoksesta Joutilas luokka. Alkup. The Theory of the Leisure Class (1899). Se oli yhtä vekkuli lahja kuin edellisenä syntymäpäivänä saatu Søren Kierkegaardin menestysteos.

Mikäpä sen makoisampaa lukemista Pyhänä Perjantaina.

Pyhä-linkkejä

Jari Aron arvostelu Tiina Arppen pyhää käsittelevästä väitöskirjasta.

Mukkulan kirjailijakokous pohti pyhää

Uusnoituus ja pyhän käsite

Uskontotiede pähkinänkuoressa, jossa myös pyhää käsittelevää ainesta.



Yöpala


Kana- ja lammaskääryleitä, lampaanlihasamosaa ja tryffelitortelliineja patongin ja valkohomejuuston kera. Juomaksi vähäsuolaista ja vähähiilihappoista mineraalivettä. Yht. 11,50 euroa.

torstaina, heinäkuuta 22, 2004

Empiirinen markkina-arvoteoria I osa

Blogistanin talous-, elinkeino- ja poro-elämän (Tallinnan Globalisointikeskus) katseet ovat kuin näppärät sormet kääntyneet markkina-arvoteorian (MAT) tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Monet kirjoittajat ovat kuitenkin jo huomauttaneet, että MAT on nykyisellään kuin raaka timantti ja kaipaa hellyyttä, hiomista ja korillisen vuoden 1990 Château d'Yquemia, jonka muistamme helposti siitä, että se on yksi maailman kuuluisimmista viinitiloista ja ehkä slummialueita ja syrjäkyliä lukuunottamatta tunnetuin valkoviinimme. Koska (MAT) on nyt teoriana (IN), se tarvitsee tuekseen empirian (EM). Tuloksena on hegeliläinen synteesi, jota voimme kutsua empiiriseksi markkina-arvoteoriaksi, joka on aina in (EMATIN).

Vuosittain valkoviinien "kuningatarta" Château d'Yquemia tuotetaan keskimäärin 75.000 pulloa, joka riittänee vuosittaistunnelman pitoon, ellei siitä ala pitää niin, että se muodostaa myös alkuviikon aamiaisten kohokohdan. Menemättä sivuraiteille todettakoon viinin maun perustuvan siihen, että tummahkot poimijatyttöset hellästi keräävät sormenpäihinsä vain oikeassa kypsyysasteessa olevia botrytis cinerea -jalohomeen kuivattamia rypäleitä.

Tarhaomistajaperheen vakituisena ystävänä - heidän 12. vuosisadalta peräisin oleva linnansa on mitä mainioin "kesämökki" tällaiselle tavalliselle YTM-taatelintallaajalle - olen onnistunut olemaan tilaisuudessa tutustua tähän proseduuriin. Käyn siellä usein paitsi ketunmetsästyksessä myös "marjanpoiminta-aikaan" puristamassa mehut viinipuun juurella. Tiedän, että jotkut saattavat paheksua ketunmetsästystä. Mutta on muistettava että metsästys kuuluu perinteisesti harrastuksiin, joiden parissa upseeri ja herrasmies saattaa rentoutua, sillä harva meistä jaksaisi jatkuvasti harrastaa ammuntaa, miekkailua, ratsastusta ja ehkä siinä ja siinä myös purjehdusta.

Metsästys on ehdottomasti osa upseerien säädynmukaista sosiaalista kanssakäymistä. Meillä on tästä kotimaisiakin esimerkkejä. Puolassa opitulla tavalla ketunmetsästys perinteisessä punaisessa takissa antoi aikanaan ensin eversti ja sitten kenraali Carl Gustav Emil Mannerheimille luontevan tavan tutustua sikäläiseen yhteiskuntaan tai ainakin sen ylempiin edustajiin. Sen kaltaista esimerkkiä meidän ei tule laistaa kuten Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala totesi taannoin Marskin Majan 60-vuotispäivillä.

Jo näistä esimerkeistä meidän on helppo huomata, että tyyli vaatii kärsivällisyyttä aivan kuten bloginkirjoituskin, vaikka osa siitä onkin ehdottomasti synnynnäistä. Niinpä Château d'Yquem -viinejä kypsytetään täsmälleen saman verran kuin kokeneet bloginkirjoittajat uutta julkaisuaan, 15 minuuttia vaille 42 kuukautta. Ja ehdottomasti vain uusissa tammitynnyreissä. Esimerkiksi Pinserin Top-listan kärkikolmikon tiedetään majailevan kesän blogitauollaan alppimajoihin sijoitetuissa tammitynnyreissä, joista heidät saadaan houkutelluksi vain eteen viskatulla kynityllä kanalla. On tietysti varottava asettumasta heidän aurinkonsa eteen ja kaatamasta heidän Sorbus-pulloaan.

Kun lasillinen on siemaistu on aika pukea punainen rusetti kaulaan. Hopeapäinen kävelykeppi heilahtelee hieman Sir Charlieta hillitymmin, nilkkaimet ovat siistit ja solmioneula on timantein koristettu. Jo viiksien vahasta huomaa, että kyseessä on selvä markkina-arvoteorian mukainen Kuningas.

Mutta miksi ihmeessä ihmiset tuijottavat bussipysäkillä ja metro-asemilla? Enkö ole muka sonnustautunut omaksi itsekseni? Jos joku erehtyisi pitämään minua Nössönä, hivauttaisin kepilläni nopeammin kuin kolibri laskee sataan.

Munapäätkin tai paremminkin ne munapäät, jotka ovat onnistuneet örveltämään itselleen litteän plasmatelevision, litteän tietokonenäytön ja litteän naisen, jättävät minut ja seurueeni kokemukseni mukaan rauhaan. He etenevät elämässään niin nopeasti, että minun rollsroycemainen arvokas kiirehtimiseni ei nouse esille muulloin kun silloin, kun he pujottelevat Lahden moottoritiellä helikopterini alla ehtiäkseen ennemmin punaisiin valoihin kun halvemman auton kuski. Teidän ei liene vaikea arvata, että todelliset luuserit kiertävät eläinpiirini kaukaa. Muutama ojaan viskattu rupia pitää heidät loitompana. Karl Marx oli proletariaatin ystävä, mutta varoitti aina ryysyköyhälistöstä, joka lähtee vaikka Anneli Jäättenmäen Rosebud-kelkkaan, jos rahat eivät kvestorista lopu.

Vaikka Elvis on hyvä YTM-jätkä, minun on huomautettava että hän on nimenomaan jätkä, eikä sellaisena enempiä nykyisin porskuta. Oikeastaan hänen suurin vikansa on se, ettei hän ole koskaan ollut oma itsensä, vaan elvistelee liikaa. Hänen eläessään hovimestarini huomautti hänelle tästä useasti, erityisesti laulaessamme hänen kanssaan karaokessa slummielämän vaikeudesta. Oi niitä aikoja!

Ne ajat, jolloin voitiin erektuslaisella pieteetillä sanoa, että Elvis =Kuningas, ovat ohi. "Ei aika entinen enää palaa", sanoi Juha "Watt" Vainio laulussaan. Markkina-arvoteoria (MAT) on ensimmäinen teoria, joka teoreettisista teoreettisimmilla tavoilla on luonnontieteellisfysiologisesti onnistunut kaivamaan tämänkin haudan jätteet pöydälle. Markkina-arvoteorian YTM-käsitejako, elviksiys ja kuninkuus on nyt pysyvästi voitu erottaa toisistaan, niin siamilaiset kaksoset kuin ne ovat vuosikymmeniä olleetkin.

Ehdoton valintani on siis tietysti Kuningas. Elvikset, Munapäät ja Nössöt voivat löytää kumppaninsa Pinserin deittipalveluista, joka onkin viime aikoina tuottanut Blogistanin nälkäisille hyvän riisisadon. Palaamme Empiirisen Markkina-arvoteorian (IN) empiriaan toisessa, myöhemmässä kirjoituksessa Kuningas lähtee naisiin.

Skinit nurin

Ainailona luonnehti ystävällismielisesti blogini tarkoin harkittua visuaalista ilmettä termillä "paskanruskeankukertava retro-härdelli-kuosi". Se selittyy osin silläkin, että hänellä oli viimeinen työpäivä ennen lomaa juuri alkamassa ja että hän on jo pitkään miettinyt oman siniharmaan kuosinsa muuttamista tra-la-laa -bilekuntoon. On tietysti mahdollista, että hän tekee sen bloginsa sijaan itse. Mainittakoon, että kuosi-leffat eivät kuitenkaan ole avain omaan maailmaani. "Retro-härdelli" oli minulle tuntematon ilmaus, mutta googletin ja sain vastauksen: Tampereella pelataan talvipakkasissa retrokyykkää. Jos jatkaisin googlettamista samaan tahtiin, päätyisin lopulta luultavimmin syömään tuhatvuotisia munia Kiinan muurin nakkikioskille, ja siinä kirjallisille hahmoille on tavannut käydä huonosti.

En pysty itse fiilaamaan sivustoani juurikaan, koska viilani syötiin muutama vuosi sitten syntymäpäiväjuhlilla. Muutenkin on periaatteenani ollut vanha viisaus: Jok' kolviin tarttuu, se kolviin hukkuu. Kuin korvan putsauksesta oppineena totean, että millään kirvestä pienemmällä en tietokoneeseeni koske. Höylääminenkin on vähentynyt huomattavasti, vaikka puuseppää aina tarvitaankin, ainakin meillä päin. Siksi on tyytyminen vain näennäisuudistuksiin ja leveään hymyyn siitä irtoavien kommenttien äärellä. Ainakin eritteen pohjaväri on vaihtunut. Näin valkoisesta kakkareista voi päätellä sappitiehyeeni tukkeutuneen, sillä ne kelpaisivat valkoisuudessaan amerikkalaisen aamiaispöydän vehnäleiväksi.

Räpyläpölkyn ohjeistuksen mukaisesti kuuliaisena listasin oikeaan sivustani baariin suuria vilpittömän ihailuni kohteita Blogistanissa. Kaikkea en jaksa listata, vaikka enemmän kuin satunnaisesti koodaavan oikean käden etusormi valitsee toki muitakin kuin tuohon sivubaariin pläntättyjä nimilöitä. Tämmöisiä cocktail-tarjouksia olisi riittänyt täyttämään lukuhetket vaikka ensi jouluun saakka.


Leijonan lailla käyn kännyy mä turvaamaan


Hankimme kännykälle vahdin.

Digibox ja järjen viekkaus

"Kiitoksien bittiavaruus on pieni paikka verrattuna bittikaivoon tai bittihelvettiin, jossa kaikki pahan tahdon ilmaukset ilman tarkkaa kohdetta majailevat." (ihan ite)

Vaimon känny löytyi uimavalvojan kopista. Sille tuntemattomalle, joka sen palautti, suuri kiitos. Estit perheemme taloudellisen alamäen ja takasit mielenrauhan ja viihtymisen tulevaisuudessa.

Nyt saan huijatuksi vaimon digiboxin hankintaan. Kun hän säästi hävinneen kännykän rahat, riittää vastaava osuus digiboxin puolikkaaseen. Minä, mitä-tein-ennen-kuin-bloggasin-yöt-päivät eli television suurkuluttaja, pääsen puolikkaalla. Järki on viekas, kuten Immanuel Kant aikoinaan viisasti lohkaisi.

Tosin puhelin tuntuu käyvän ahkerasti. Veikkaan että säästö hupenee kaikkiin noihin puheluihin joissa kerrotaan kännyn hukkuneen ja taas löytyneen.

Minun tyttö

On taas pyöritetty piikkipyörylää, vaikka aamuviiteen on vielä aikaa puolitoista tuntia.

Vieraat lähtivät jo iltakymmenen aikaan. Spaghetti alla Matriciana ehkä uuvutti. Illan yllätys oli Zeppeliinin pelmahtaminen silmien eteen. Siivousaskarten jälkeen muut vetäytyivät torkkumaan television ääreen ja olivat kohta täydessä unessa. Minä surffasin informaation meressä. Vaimon lähdettyä mukavammille makuusijoille lapsi kömpi huoneestaan ja nukahti tyhjentyneelle pedille. Sen verran oli lämmin, että hän käännähteli unissaan ja potki peiton syrjemmälle, vaikka parvekkeen ovi oli auki ja yö alkoi tuntua minusta viileältä.

Nyt puoli neljältä lapsi lukee sarjakuvalehteä. Hän valvoo, vaikka vuolaana kaksi tuntia jatkunut selitysten virta on lakannut ja hiljaisuus laskeutunut, vain koneen tuuletin, näppäinten kolina ja lehden sivujen rapina. Emme puhu.

Kahdelta vaimo ryntäsi olohuoneeseen. Äänessä oli kiihkoa. "Kännykkä on hukassa", hän sanoi. Mitä enemmän hän hermostui, sitä velvollisuudentuntoisemmin minä rauhoittelin äänellä. Etsimme organisoidusti huoneiston piilopaikat, soitimme hänen numeroonsa - puhelin oli selvästi päällä mutta hälytysääntä ei kotona kuulunut. Lopulta lähdimme uimarannalle, jossa lampun kanssa turhaan etsimme kännykkää hiekasta. Mitenpä se siellä. Kaksitoista tuntia häviämisestä. Siis turha matka, mutta tehtävä.

Lapsi soitteli rannalle näennäisen rauhallisena, mutta halusi tietää tarkoin paluuaikamme. "Saanko soittaa kymmenen minuutin päästä?" Kielsin. "Kahdenkymmenen minuutin?" Siihen oli helppo suostua, olisimme silloin jo kotona. Lapsi pelkäsi vaistomaisesti olla yksin kotona. Sen verran hätäinen ilmapiiri jäi, vaikka me selitimme menomme ja pikaisen tulomme. Seitsenvuotiaana ei turhia rationalisoida ja selitykset jäävät tunteiden alle. Minä aloin hermostua, kun vaimo jatkoi loputonta selittelyään.

Syy oli tietysti muissa. Ensin minussa, kun olin pakottanut hänet hankkimaan kännykän, jota hän ei tarvitse. Sitten lapsessa, joka oli penkonut laukkua uimarannalla jätskirahan vuoksi. Luultavasti syylliseksi olisi kelvannut kuka tahansa, mutta muita ei ollut nyt tarjolla syntipukin asemaan. Vain hän itse oli epäilysten ulkopuolella. Hän oli Uhri.

Saattaa ollakin. Kännykkä voi olla varastettu repusta, uimarannoilla sitä sattuu varsin usein.

Yö oli pimeä ja kadulla kävellessä parvekkeilta kuului juopuneiden ääniä, väittelyäkin. Vaimo selitti selittämistään. Yritin turhaan hyssytellä sillä illan äänet kantavat kauas, mutta lopulta alkoi minullakin kierrosten käynti saapua punaiselle. Oli pakko kirota ääneen, tavallisella puheäänellä. Vaihdoin kuitenkin äänilajin takaisin ylirauhalliseen. Sen verran minua korpesi, että oli nokitettava hieman. Vaimeasti, mutta varmasti kuuluvasti mutisin aikuisen ihmisen velvollisuuksista pitää huolta tavaroistaan. Omista ja vanhemman roolissa myös lasten tavaroista. Ken kännykän hukkaa on siitä itse vastuussa. Eipä hän siihen mitään sanonut. Viiden minuutin päästä selitykset jatkuivat.

Kotona vaimon puhelinlinja suljettiin väliaikaisesti. Soneran kotisivut ovat (tässäkin asiassa) surkeimmat mitä olen nähnyt, mutta asiakaspalvelu vastasi aamuyöllä nopeasti. Vastanneen naisen ääni oli suorastaan kaunis. Hän oli valveilla. Niin mekin vaikkemme olisi halunneetkaan. 

Vaimo oli muistavinaan yhtä ja toista illan tapahtumista. Tässä laitoin kännykän laukkuun, tässä otin sen pois, tänne laitoin sen tuossa. Mukaan hän otti puhelimensa mietittyään asiaa, koska ystävättären piti soittaa. Kertaakaan hän ei tarkistanut, oliko soittoa ystävättäreltä tullut. Ei uimarannalla, eikä sen jälkeen. Tosiasiat olivat selvät: lähtiessä kännykkä oli paikalla, tullessa ei. Epäilin sitä kuitenkin, mutta en ääneen.

Vaiensin turhaan hätäilyään jatkavan vaimon ja kysyin muistikuvia tapahtumien kulusta lapselta. Hän kertoi täydellisen todistajan varmuudella, että oli nähnyt äidin pistävän kännykän repun sivutaskuun ja tuntenut sen vielä kädellään, kun oli pistänyt sinne oman rahakukkaronsa ja vetänyt vetoketjun kiinni kotoa lähdettäessä. Uimarannalle saavuttaessa tytär oli mennyt uimaan. "Kun sukelsin ensimmäisen kerran ja nousin veden pinnalle, näin että laukun vetoketju oli auki. En kuitenkaan lähtenyt siitä puhumaan, koska olin liian kaukana vedessä."

Tytär kuvasi ympäristön millintarkasti. Hän oli nähnyt laukun olevan äidin kyljessä kiinni, hieman selkäpuolella siten, että puolet repusta oli pyyhkeen ulkopuolella. Tasku oli repsottanut auki. Tytär näytti minulle miten tasku oli ollut. "Se oli näin, aivan kuin sieltä olisi ottanut vain kätensä pois." Mutta äiti oli istunut laukkunsa vieressä vieraamme kanssa koko ajan. Lapsi oli uinnin jälkeen ja jo kuivateltuaan ottanut repusta lompakkonsa jäätelön ostoa varten, ja pystyi nyt sanomaan täysin varmana, ettei laukun sivutaskussa ollut silloin kännykkää. Ei mitään epäröintiä tarinoidessa. Täysi varmuus, avoimuus ja luottamuksen tuntu.

Tytär jatkoi kertomalla nähneensä uimarannalla kesän kuluessa "varkaita, monta kertaa". Yhden tämmöisen tarinan hän kertoi kuin mikäkin tähtitodistaja. Hän kuvaili pitkän pojan, joka oli kytännyt pienen lapsen äidin laukkua. Pienokainen oli singahdellut ympäriinsä, äiti perässä ne tavalliset kolme metriä. Mitenpä sitä aikuinen kolmivuotiasta kiinni saisi. On paljon näyttävämpää pyöriä perässä. Äiti oli kuitenkin havainnut teini-ikäisen nuorukaisen, joka oli jo laukun viereen ehtineenä jäykistynyt paikallaan ja näyttänyt siltä, ettei häntä olisi olemassakaan. Erityisen ilahtunut olin siitä, että hän jätti pojan ihonvärin mainitsematta tarinassaan, lisäsi sen sitten loppuun pidettyään pitkän tarinansa päätteksi hetken hengähdystauon. Hänen käyttämänsä termi oli poliittisesti korrekti. 

Tyttären kertoma tarina oli selkeä, johdonmukainen ja ehdottoman paikkansa pitävä. Seitsenvuotiaalle tuollainen vajaa kymmenminuuttinen monologi ilman taukoja ja sivupolkuja on huippusuoritus. Näkömuisti. Minun tyttö.  



keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2004

Zeppeliini tuli käymään


Kas vain. Tuli parvekkeelle vieraita. Klikkailkaa niin näkyy
paremmin, se oli aika kaukana. Parilla klikkauksella pitäisi ruudun alkaa täyttyä.