maanantaina, marraskuuta 06, 2017

Kirkastettu sydän



Ilmari Unhon ohjaama Kirkastettu sydän (1943) on korostetusti sodan ajan elokuva. Se on omistettu "suomalaiselle äidille", tarkemmin "kaikille niille urheille naisille joiden isät, pojat, veljet ja puolisot taistelevat valoisampaa tulevaisuutta”. Elokuvan pohjana on Martta Haatasen neljään painokseen yltänyt romaani Kirkastettu sydän – romaani Suomen äideille. Päähenkilö on ainoa jatkosodassa kaatunut kansanedustaja, Kivijärven kirkkoherra Wäinö Havas (kok).

Uskonnolla ja isänmaalla viritetty kertomus oli kuin luotu vakavaa 25-vuotisjuhlaelokuvaa etsivälle Suomi-Filmille. Vaikka kansalliskirjallisuudesta ei ollutkaan kyse, oli tavoitteena selvästi ns. prestiisielokuva. Kunniatehtävä lankesi yhtiön pääohjaaja Ilmari Unholle.

Mainonnan ytimessä oli psykologinen uskottavuus. Joel Rinne näytteli ”voimakkaasti eläytyen pappia, joka kapteenina rintamalla suoritti sankaritekoja”. Emma Väänänen oli roolissaan kymmenlapsisen perheen nuorena rouvana ”harvinaisen herkkä ja lämminsykkeinen”. Silti Havaksen leski irtisanoutui elokuvasta. Toukokuussa 1944 hän piti sekä romaania että elokuvaa ”ikävinä tapauksina”, jotka ”taloudellisestikin palvelivat vain tekijöitään”.

Kinopalatsissa Suomi-Filmin 25-vuotisjuhlassa käynyt Suomen Sosialidemokraatin Toini Aaltonen raportoi seuraavana päivänä (Ssd 20.12.1943): "Järkyttävyydessään voimakas aihe on innoittanut myös elokuvan tekijöitä kuvaamaan tätä tositapahtumaa mahdollisimman suurella pieteetillä ja antaumuksella. Sankarina kaatunut runoilijapappi, joka niin monen muun Suomen miehen tavoin jätti jälkeensä lohduttomasti surevan lapsijoukon, on elokuvan varsinainen päähenkilö. Hänen rinnallaan kohoaa kuitenkin naiselliseen voimaan ja suuruuteen hänen vaimonsa, joka omalla hiljaisella tavallaan osoittaa urhoollisuutta kantamalla rohkeasti lohduttoman surunsa ja vastuun suurilukuisesta perheestä. Elokuvan teho on suorastaan järkyttävä, siksi läheinen on sen aihepiiri jokaiselle suomalaiselle, sillä harvassapa lienee meillä ihmisiä, jotka eivät tavalla tai toisella olisi saaneet kokea sodan katkeria menetyksiä."

Suomalaisen elokuvahistorian uskomattomimpia kohtauksia on komppanianpäällikkö Havaksen ja sosialistisen proletaarirunoilijan kohtaaminen korsussa rintamalla. Juoksuhaudoissa isänmaallisuuteen herännyt runoilija katuu runojensa vasemmistolaisia linjauksia. Kriitikko Aaltonen ihmetteli paitsi korkeakirjallista kielenkäyttöä myös sitä, että ”jykevätekoinen ja karheapiirteinen runoilijatyyppi” vaikutti ”haetulta, sillä todellisuudessa n.s. proletaarirunoilijat edustavat useimmiten sitä ihmistyyppiä, joka ruumiillisesti on heikkoa, degeneroitunutta, mutta jolla henki on sitä voimakkaammin kehittynyt.”  Hän sovitteli sanomaansa huomauttamalla, että poikkeuksia toki on, ja Kirkastetun sydämen työläisrunoilija ”on humoristinen poikkeus.”

Nykykatsoja näkee helposti sodan ideologian läpi. Työläisrunoilija katuu valtion vastaisuuttaan, pyytää sotakokemuksistaan viisastuneena anteeksi ja lupaa jatkossa pyrkiä isänmaallisesti sopusointuun yhteiskunnan kanssa. Tätä hänelle ei kuitenkaan sallita. Kohtauksen lopussa tulee tieto entisen proletaarin kaatumisesta. Konsensus ei riitä. Vain kuolema hyvittää pahat teot.

2 kommenttia:

voyance kirjoitti...

Erinomainen laatu artikkeli. Olen täysin samaa mieltä.
avenir amoureux gratuit

Labella Labella kirjoitti...


Voilà une description qui donne envie... Je le note dans un coin ! :)

voyance gratuite par mail