Saartorengas kiristyy

Maailman kirjat ovat taas kirjuutelleet omiaan. Asematunneli täyttyi Helsingissä vedellä, kun suuren putken vierellä oli mystinen reikä. Salaliittoteoria sanoo heti, että se on se reikä, jolla tuubin vallannut maahantunkeutuja hukutetaan. Siihen tosin tarvitaan useampikin reikä ja jokaiselle asemalle vielä omansa. Että pitäisi reikiä löydellä. Tämä ei sitten perustu tietoon eikä oikeastaan mihinkään, mutta minkäs sitä mielikuvitukselleen voi. Varsinkin kun taudit saartavat.

Keuhkot melkein repesivät eilen vaatimattomassa vastamäessä kuin Freddy Kruger ikään olisi hieman repäissyt molempien keuhkojen reunasta rintalastan auki. Pääsin kuitenkin kotiin potemaan. Keuhkoputkea oli kutitellut jo edellisenä päivänä, nyt ei kutittanut vaan koski. Kuumetta ei ole ja nuha valuu, joten kai tämä on muuta kuin sikainfluenssaa, joka on saanut lempinimen "sikis".

Aika sikiävä tauti tuo sikainfluenssa. Tyttären luokalla on kuulemma ollut kolme tänään poissa. Arvaa kai sen, mikä siellä sikiää. Jos lasketaan yhteen keuhkoputken nykyinen tila ja nurkan tällä puolen lurkkiva sikainfluenssa, alkaa olla aika muistella sitä, mitä isän äidin Anna Kustaava Herrasen sukulaispoika toisteli isänsä hautajaisissa.

Anna Kustaavan pikkuveli Eemil nimittäin näki isänsä hautajaiset ja tämän arkun. Hautajaisissa ja sen jälkeen hän hoki: "Minullekin musta alkku, minullekin musta alkku". Kukaan ei muista kertoa oliko Eemelin arkku musta vai valkea, mutta arkun hän kumminkin sai. Kun sisarusten isä kuoli 23. maaliskuuta 1911, seurasi häntä 8. toukokuuta Emil, joka olisi samana vuonna täyttänyt 14. heinäkuuta neljä vuotta. Kaikin pääteltävissä olevin tiedoin he kuolivat espanjantautiin eli H1N1-viruksen aiheuttamaan influenssaan. Eli samasta viruksesta puhutaan kuin 1918 ja 1976 ja 2009. Että semmoiset tunnelmat tänään.

Pikkuserkukset

 

Sukukokouksen antia. Punaposkiset pikkuserkukset Sedis ja Markku Paretskoi. Kuvan huumormiehistä otti serkku Pentti Muona, mustavalkoiseksi kiänteli blogin pitäjä.

Kesäleski hellettä pakoon

Helle saapuu hiljalleen. Mutta minä lähden käymään muualla, sillä kesäleskeys uhkaa päättyä.

Vaihdamme vaimon kanssa paikkaa yhtä aikaa, mutta eri suuntiin. Hän palaa työmatkalta Tukholmasta kotosalle, minä matkaan täsmälleen samaan aikaan Savon sydämeen.

Kymmeniä vuosia olen käyttänyt joukkoliikennettä. Nyt vuokrasin auton. Tarkemmin sanottuna länsimaisen pikku-auton. Semmoisen jossa ei ole liikaa tehosteita.

Kun on tottunut nuorena vääntämään itätuulella ilmaiseksi kulkevan automobiilin bodausohjausta kaksin käsin, voisi nykyinen tehostemaailma olla vähän liian hienosäädetty.

Entäs jarrut? Nuorna miesnä paras jarrutus oli ronski puristus, mieluummin lattiaruosteiden läpi asfaltille tehon maksimoimiseksi. Puukengät ovat siinä hommassa parhaita.

Nykyään saa kuulemma vain varpaankynnellä koskettaa jarrupoljinta. Tuskin ne edes vinkuvat tai kirskuvat. Enkä varmaan uskaltaisi ajaa edes kilpaa. [Tähän sopivat uskonnolliset kommentaarit ja siunaukset...]

Astiat on pesty, uuni putsattu päältä päin hohtavaksi, roskat on viety, pyykit on pyykätty, jääkaappi ja varustekaapit täytetty - kelpaa hoveissa kulkeneen tänne tulla omaa lomaansa aloittamaan. Minähän olen lomani jo melkein tärvännyt.

Lähden noutamaan Lapissa lomaillutta tytärtä, jos tuo nyt edes suostuu palaamaan etelän huveihin. Siinä sivussa tapaamme suvun suuret sukujuhlissa.