sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Uskoni kapitalismiin horjuu

Kävelimme rantoja pitkin suureen kauppakeskukseen. Lapselle piti ostaa kännykkä.

Kyllä, "läppäri", musta, kamera, ja bluetooth julkeasti ja pitkään - suoraan sanoen loputtomasti - esitettyinä vaatimuksina.

Tämä johti vakaviin neuvotteluihin, vaikka tuo bluetooth vähän naurattikin.

Lapsi lupasi vastikkeeksi:
- olla aina kiltisti
- siivota aina huoneensa (mikä on myös viikkorahan ehto)
- ettei koskaan kerjää
- lukea läksynsä ajoissa (ei vain kokeisiin)
- syödä perheessä tavallisia ruokia ja ainakin maistaa jokaista vähintään kahden ruokalusikallisen verran
- olla kiusaamatta ketään kotona ja koulussa
- hoitaa säännöllisesti ja omatoimisesti hammaspesut, suihkut, hiusten pesun ja kylpyhuoneen siivouksen näiden toimenpiteiden yhteydessä
- luvannut auttaa kotiaskareissa.

Suurin osa näistä pelisäännöistä tuli lapselta itseltään. Osaan tuli protestointia, mutta neuvotteluasema oli vahva.

Kännykkäkaupat olivat auki: hinnat kartellinvarmasti tasaiset. Vaatimukset täyttävä Nokia 6131 lähti lopulta hinnalla 199 e, 512 MB:n muistikortti reilulla kympillä päälle. On sitten puhelin, kamera, mp3 ja mitä vielä päälle. Kaikkea mitä teollisuus on viime vuosina keksinyt. Sitä ennen oli pinna mennyt kerran jo toisenkin.

On nimittäin vaikeaa tämä suomalainen kapitalismi.

Kännykauppojen varastot ovat värien suhteen surkeat. Ja jos väriä löytyi, muistikortteja ei. Ja niin kävi että en ottanut gigaista, kun ei ollut mistä ottaa.

Ja joka välissä kehotetaan juoksemaan seuraavaan liikkeeseen - teepä siinä parhaiten sopivia pakettiratkaisuja, hinnoissa kun on selvästi ilmaa ihan tinkimistä varten. Muistikortteja on kuulemma "hyvin markkinoilla". Sanoin, että ei näytä teillä olevan. Ainakaan hyvin.

Sama kaiku on ollut ennenkin näissä liikkeissä. Toiset myyvät liittymää, vaikka "ei kiinnosta" on jo kerrottu.

Senkin tänään taas opin, että yhtä myyjäpoloista ei reilu parin sadan kauppa kiinnosta. Vieressä haluttomuuta, saamattomuutta ja kykenemättömyyttä ihmettelevä myyjätoveri poistuu häpeämään kaverinsa käytöstä päätään puistellen, vaikka asiakas yritti olla aivan asiallinen. Siellä kauppaa ei tehty, eikä tehdä myöhemminkään.

Suomalainen sosialismi tarjoaa yleisimpien hyödykkeiden kohdalla "ei oota". Selityksenä "on tilattu".

Kun tässä sosialistisessa valintataloudessa sitten asiallisuus alkaa horjua ja asiakas kysyy, kuka tollo nämä tilaukset tekee, vastuu siirtyy suurten yhtymien näkymättömiin virkailijoihin jossakin muualla. Puhelimella näitä ei voi tavoittaa millään mahdollisella tavalla. Eikä puhelimella saatu yhteyttä saman liikkeen toiseen kopperoon samassa keskuksessa. Se sentään oli yrittämättäkin totta. Ei siellä kukaan vastaa puhelimeen. Tietokoneitse verkon välittämä tieto taas "ei välttämättä pidä paikkaansa". Sitä vartenhan niiden käsittääkseni pitäisi olla olemassa.

Ja nyt sille puhelinyhteydelle olisi tarve.

Oli maanantaikappale. Lataaminen ei onnistu kun on "local mode" ruudussa.

Myyjäfirman keskus yrittää yhdistää liikkeeseen. Ei onnistu. Kehottaa soittamaan ilmaiseen huoltoon. Minä kysyn, miksi et yhdistä. Kun se ei sitten ole ilmaista. Tarkoittaako tämä sitä, että olin joutunut maksamaan tästä yhdistely-yrityksestä myyjäliikkeeseen koko sen ajan? Vaikka soitin kuitissa näkyvään numeroon? Tämä sentään ON kapitalismia. Immateriaalisesta kyllä veloitetaan.

Miellyttävä ääni huollossakin, jonne pääsi näpyttelemällä itse numeroita useampaan otteeseen. Kerroin ongelman. Kyseltiin tarkkaan, onko meiltä ostettu. Kerroin ilkeyttäni kaupan numeron ja vielä myyjänkin sekä kellonajan minuutin tarkkuudella. Sitten vasta sanoi asiantuntija, että ei tiedä moista ongelmaa. Ei ole kuullutkaan. Ja että voisi soittaa valmistajalle.

Olin googlaillut. Näyttää pahalta. Lapsenuskoni kapitalismiin horjuu. Koska ei tämä kyllä sitä ole.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heitä kännykällä vesilintua ja anna lapselle käpylehmä.

Anonyymi kirjoitti...

Kävin tänä aamuna lääkäriasemalla uusituttamassa reseptejäni. Ilmoittivat soittavansa, kun homma on valmis ja kysyivät kännykkänumeroani. Sanoin, etten omista matkapuhelinta. Minua katsottiin suu ammollaan ja kysyttiin vilpittömästi: mikset? Joopa joo.
Sauli

Anonyymi kirjoitti...

Jospa yrittäisit kysellä täältä, jos ei tuota apua vielä ole tullut.

http://www.matkapuhelininfo.com/keskustelu/

Jari Sedergren kirjoitti...

"Local mode" tarkoittaa tässä tapauksessa Nokian omaa huoltomoodia, joka on päällä ohjelmistoja asetettaessa. Asennuksessa on siis jäänyt huoltomoodi päälle. Itse ei kannata sitä yrittää hakkeroida kuntoon.

Irroittamalla patterin ja laittamalla uudestaan lataukseen sain koneen toimimaan kolmannella kerralla.

Katsomme nyt, ilmaantuuko sama ilmoitus vielä - jos, niin parempi käydä vaihtamassa vehje uuteen. En nimittäin uskalla uusia koneen ohjelmistopäivitystä, vaikka tarvetta taitaa jo olla.