tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Kesän kannustavat haasteet

Joka kesä tehdään asioita, joita tehdään vain kesällä. Kuutamouinti on varmaankin sellainen. Vaikka se onkin aivan liian jännittävä ja siksi harvinainen harrastus valtion virkamiehelle.

Syömistä harrastamme yllättäen lähes joka päivä, mutta kesäinen uusien perunoiden ja mansikoiden haaste on kannustava vuodesta toiseen. Eikä aikaakaan kun mustikat ilmestyvät markkinoille metsien siimeksestä. Hilloista ja lakoista en välitä, ne on tehty enemmän jonkun toisen suuhun. Nuoruuden polkupyöräretkillä rahaton pelastui monta kertaa mustikoiden avulla. Pari litraa sisuksiin ja matka jatkui.

Nuorena sitä ei tiedä, mutta vanhemmiten suu käy ronkeliksi. Alkaa pitää niistä asioista, joista oikeasti pitää. Eikä ole vanhempia kertomassa, mitä saa suuhun laittaa. Niinpä vääriltä maistuvat ainekset eivät suuhun joudu, vaikka lääkärit erilaisia heiniä aina tuputtavatkin. Poikkeuksen suun mielitekojen tyranniasta tekeekin vain terveysintoilu. Se ei ole harvinaista nykyään.

Suun maistumiset ovat saaneet minut vakuuttumaan siitä, että minulle ei keski-ikää tulekaan. Siirryin suoraan pitkään jatkuneesta nuoruudesta alkavaan vanhuuteen.Kemppisen esittelemiä tilastoja katsoessa se on aivan varteenotettava vaihtoehto.

Kesäisiin harrastuksiin kuuluu myös yhden tai useamman pesäpallo-ottelun katsominen. Jos Seppo Heikinheimo ei olisi sitä jo julkisesti sanonut, nostaisin esille minäkin sen mekkalan mitä niissä saa nykyään kokea. Huono äänentoisto on äärimmillään pesäpallo-otteluissa, joissa jokainen tyhjä huokauksen hetki täytetään käsittämättömän huonolla musiikilla tai mainoksilla.

Ja ne huokaukset ovat juuri sitä, mitä pesäpallo on. Täpäriä kuolemia ja selviytymistarinoita, haavoittumisia, pudotuksia, syöksyjä ja tiukkoja tilanteita. Siinä ihan unohtuu, että pesäpallo on oikeastaan kranaatti ja syöksyminen militaarista harjoittelua uusia Afganistaneita varten. Voi sinua, Häkämies.

Uusimpiin kesäisiin harrastuksiini kuuluu karaokelaulu kaikissa niissä paikoissa, mihin matka sattuu reissuilla viemään. Vahinko etten tänä vuonna pääse Ylivieskan karaokekarnevaaleille. Pistäydyimme siellä joku vuosi sitten, matkustimme sen vuoksi kolmisen sataa kilometriä ja yövyimme paikallisessa hotellissa. Paikkakunnalta ei bussilla päässyt viikonloppuna pois ja alueen kiertoretki jäi toteutumatta. Raiteet siis ratkaisivat ongelman.

Eiköhän tässä ollut Ikkuna-Iineksellekin seitsemän kysymyksen haasteen verran.

En tiedä mitä te aiotte tehdä. Minä hyppään järveen.

Ei kommentteja: