perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Alma Media, yhteiskunnallinen vastuu ja syrjintä

Syrjintä on Suomessa termi, jolla ei ole läheskään niin paha kaiku kuin pitäisi olla.

Oikeudellisesti se on käsittääkseni määritelty varsin hyvin. Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Mielestäni se on hyvä laki.

Työsyrjintä on määritelty rikokseksi. Yhdenvertaisuuslain säännökset kieltävät syrjinnän esimerkiksi työhönotossa ja koulutuksessa. Kielletyt syrjintäperusteet ovat ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy.

Julkisuudessa liberaalit ajatukset ovat saaneet vuosi vuodelta enemmän tilaa. Toiset laissa mainitut perusteet ovat olleet esillä enemmän kuin toiset, mutta tuskin niitä kovin paljon kannattaa alkaa keskenään kilpailuttaa mittaamalla.

Tasa-arvolaki on dynaamisempi: vaikka sukupuolen perusteella ei saa syrjiä, laki ymmärtää poikkeuksia. Esimerkiksi näyttelijäksi esitettävän näytelmään kirjoitetun miehen rooliin voidaan hakea ja valita vain mies. Toinen esimerkki voidaan saada terveydenhoidosta: lakia rikkomatta esimerkiksi vanhuksen kotihoidossa sukupuoli voi olla valintakriteeri.

Asennetasolla muutos on paljon hitaampaa. Tiedämme, että rasistiset asenteet ovat niin yleisiä, että niitä kohtaa arkipäivässä ja julkisuudessa jatkuvasti.

Mielipiteiden ja syrjivien asenteiden välinen rajanveto on vaikeaa, kuten esimerkiksi sadat nettikeskustelut osoittavat, mutta oikeus on ratkaisujaan tässäkin suhteessa viime vuosina tehnyt. Mielipiteilläkään ei saa julkisesti syrjiä, puhumattakaan että kiihottaisi toisia kansanryhmiä vastaan.

Sampo Pankin konsernijohtaja Björn Wahlroos ilmoitti taannoin, että yrityksien ainoa tehtävä on tehdä tulosta eli rahaa. Niillä ei ole muita velvoitteita, ei esimerkiksi yhteiskunnallista vastuuta.

Nyt Alma Median suuromistaja Kai Mäkelä peesaa häntä yhtiönsä kriisissä: ei ole väliä mitä puhutaan, sillä kaikki julkisuus tekee yhtiötä tunnetuksi.

Sampoa ja Alma Mediaa yhdistää myös se, että Alma Median hallituksen puheenjohtaja Kari Stadigh on Sampo Pankin konsernijohtajan varamies.

Sen että Alma Median viisimiehisessä (sic!) hallituksessa ei ole yhtään naista voi hyvin lukea tasa-arvokannanotoksi.

Alma Media ja sen johto on nyt lähellä tilannetta, jossa se arvattavasti tulee tuomituksi syrjinnästä päätoimittaja Johanna Korhosen tapauksessa.

On jännittävää nähdä, kuinka Wahlroosin & Mäkelän yhteiskunnallinen linja kestää, kun tuomiota viimeisellä rannalla jaetaan. Yhteiskunnallista vastuuta ei valitun linjauksen mukaan ole, mutta lain edessä tiettyjä vastuita kuitenkin toki kannetaan.

Tuskinpa vastuullinen yrityshallitus jää sitä odottamaan.

Paha vain, että syrjintä tuskin saa Alma Median hallitusta toimiin. Se on käynyt jo nyt ilmi toiminnan hitaudesta.

Sen sijaan yrityksen hallitusta mietittää varmasti se, että Alma Median kilpailijat Sanoma ja Yleisradio ottavat tapahtuneesta tietysti kaiken irti. Kilpailijat ovat selvästi enemmän oikealla asialla, vaikka eivät varmasti pyyteettömiä olekaan. Helsingin Sanomien pilapiirros tänään oli tosin epäonnistunut, koska Lapin kansan toimitus saa siinä aiheettomasti mutaa niskaansa.

Monet boikottihankkeet mustaavat Alma Median mainetta. Pystyykö tällainen yritys toimimaan median tasapuolisuusvelvoitteiden mukaisesti? Palkkaako yritys syrjintää suosivia ihmisiä?

Suomi-brändikin on joutunut jälleen kerran koetukselle, kun pohjoismaiden media täräyttelee asiasta täydeltä laidalta.

On vahinko, että Alma Median kilpailijoiden johdolta ei kannanottoja kuule. Aika alkaisi olla sihenkin. Yritysetiikkaa olisi hyvä kirkastaa niissäkin, vaikka wahlroosilaiset ovatkin varmasti eri mieltä.

EDIT 12:30. Kannanotto olisi tarpeen myös siksi, että tulilinjalla oleva Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne on Suomen Tietotoimiston eli STT:n hallituksen puheenjohtaja.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ẅahlroosin ja muiden kovan kapitalismin ajajien mukaan yhteiskuntavastuu tulee yrityksiin vain markkinoiden kautta, eli siten, että ihmiset eivät osta epäeettisiä tuotteita. Valitettavasti porvarit tuskin lopettavat Kauppalehden tilausta tai mainostamista Alma Median lehdissä vastalauseena Alma Median toiminnalle.

a-kh kirjoitti...

Mietityttää Wahlroosin pitkä marssi...

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen aina kuvitellut, että päätoimittajan tasoiset henkilöt tekevät töitään ns. johtajasopimuksen kautta, jolloin heille voi antaa kenkää melko vapaasti. Eikös se Korhosen kanssa sopimus nimittäin jo ehditty tehdä?

Erittäin huonosti pelattua julkisuuspeliä tietty Alman taholta.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa lukea analyysi tapauksesta

http://jyrkivirolainen.blogspot.com

Tähän mennessä ainoa blogi, jossa asiaa ei ole kommentoitu suu vaahdossa ja kuola lentäen vaan tiukasti analysoiden.

Kannattaa odottaa välimiesoikeuden päätöstä ja jos se ei toteudu, niin käräjäoikeuden tuomiota. Palataan asiaan kun oikeus on puhunut.

Voisi lisäksi kysyä, miksi tasavallan presidentti ottaa kantaa yksittäisen työsuhteen purkuun, kun maassa on vähän aiemmin murhattu joukko ihmisiä. Suhteellisuuden taju on jotenkin hukassa.