Kirja lähti kustannustoimittajalle. Löysin siitä noin sata virhettä ja puutetta, kun aamupäivällä oli sittenkin pakko lukea muutama luku. Ne ehtii vielä korjata, monet olivat muutenkin helposti löytyviä merkkivirheitä, mutta oli siellä niitä isompiakin. Niitä on aina. Toivon että esityksessäni on virheitä, sanoi Paavo Haavikko. Kirja taisi olla Kansakunnan linja. Ja kyllä niitä siellä olikin.
Useampi viikko meni valvoessa ja paahtaessa. Kunnollinen oikoluku vaatisi hieman etäisyyttä. Nyt voisi uiskennella vähän aikaa väljemmissä vesissä ilman tekstimassan aiheuttamaa vyörytystä. Stressihormonit voisi panna lomalle. Miten se sitten tapahtuu? Taidan katsella vähän elokuvia.
4 kommenttia:
Pystytkö katselemaan elokuvaa vain rentoutuaksesi? Vai alkaako alitajunta välittömästi analysoida kaikkea, mitä ruudulla tapahtuu?
Jos voikin joskus katsoa töllöä relana. IMO. kantssii ottaa vaikka Iltalehdestä Jiikin kirjoittamat leffa-arviot esille, ja tavata mitä siellä seisoo. Useampaan kertaan, of course.
ja ne tähdet, kelle mitäkin.
Olikohan Kim Ki-dukin Viisi vuodenaikaa ***
jpes,
:P
Epäilen että osaako elokuvaihminen sitä.
Asuin kommuunissa Hesassa 70-luvulla ja meillä oli yksi telkkari, vanhan kansakoulun ylähallissa.
Pari nuortamiestä oli taideteollisen elokuvalinjan opiskelijoita ja kun ne olivat maisemissa, niin ei elokuvan katselusta tullut mitään jatkuvien huomautusten vuoksi.
Kuvakulmat olivat päin helvettiä ja kameran linssi väärin valittu.
Ei puhettakaan rentoutumisesta opiskelun ja työn jälkeen.
Tämä oli hyvä.
:D
Uskoisi tuota vasten että olisi joitain näyttöjä sitten paremmasta osaamisesta. Tjaa, Ei tainnut Aki asua siellä?
Horjuminen tosiaan oli jossain paljon syvemmällä kuin nippelissä, elokuvaamisen perustarkoituksessa, funktiossa.
Ja, se tekninen puoli, mikä suomalaiselokuvassa on ollut perseellään näihin päiviin, on ääni, äänen taso.
Siihen (äänen tekemiseen elokuvassa) ryhdyttiin budjetoimaan erikseen vasta hiljan.
Lähetä kommentti