Näyttelijä Rowan Atkinson tunnetaan muualla nimellä Mr. Bean, mutta Suomessa televisiosarjaa esitettiin nimellä Nolojen tilanteiden mies. Kovin uutta ei ole sekään, että todellisuus osoittautuu parastakin fiktiota mielikuvituksellisemmaksi. Eikö nyt paljon esillä oleva tapaus "huonojen hoksottimien mies" ole siitä mitä mainioin esimerkki.
Yritin kolmekymmentä ajastaikaa sitten opiskella keinotekoisia tietokonekieliä, jotka eivät siis toimineet tietokoneissa, joita oli niin harvassa, ettei opiskelijoita koneiden ääreen juuri päästetty. Harjoitustöissä piirreltiin mieluusti vuokaavioita.
Politiikkaan tämmöinen kaavio näemmä sopii mitä mainioimmin. Ensimmäisessä luukussa on valtiollinen rahapotti, toisessa nuolen päässä valtiollinen jakopäätös, kolmannessa rahojen siirtyminen instituutiolle, joka sijoittaa sitä neljännen luukun kautta vaalirahoitukseen eli kyseessä on feed back: nuoli näyttää rahat palaavat valtiollisen rahapotin vartijalle ja jakopäätöksen tekijälle. Tietenkin jakopäätöksen kohdalle pitäisi laittaa sivupolku vaihtoehtoineen: Oletko jäävi? Jos olet, poistu jakopäätöstilaisuudesta. Jos olet ja jäät, poistu vankilaan käymättä kodin kautta. Tätä vuokaaviota testataan nyt oikeuden harjoittajien piirissä.
Se, että vastuu jää yksilölle, on tietysti poliittisesta historiasta tuttu asia. Suomen historiassa sellainen on Ribbentrop-sopimus, jolla siis yhdessä tulkinnassa kerrotaan huijatun natsi-Saksaa antamaan Suomelle ase- ym. apua lopputaisteluihin Neuvostoliiton kanssa 1944. Sopimus liitettiin yksin Risto Rytiin ja kun tämä erosi, á vot, Mannerheim oli Rytiä seuranneena tasavallan presidenttinä valmis sopimaan erillisrauhan Neukkulan kanssa. (Parempiakin tulkintoja toki on.)
Yksikään puolue ei uhrautujaa puolustanut, mutta kaikessa hiljaisuudessa itse selitys hyväksyttiin vuosikymmeniksi jonkinlaisena kollektiivisena valheena. Kaikki yksituumaisesti tiesivät, mitä uhrautuminen tarkoittaa ja mikä on väärin. Vuosikymmenten jälkeen yritettiin vielä uutta keikausta, maineenpalautusta, vaikka mitäpä sitä palauttamaan, jos se ei ole tosiasiassa mennytkään. Asiat ovat vaikeita ymmärtää, selittää ja jopa kylmästi vain todeta.
Huonojen hoksottimien mies ei ole koskaan ollut sankari, joka nyt sitten millään tavoin romahtaisi. Silti iltapäivälehden kannen kuva nauravasta miehestä oli harvinaisen härski, ja vertaantuu mielessäni vanhaan derkkudokumenttiin Kongo-Müllerista, joka oli tunteeton tappaja, mutta niistä kertoessaan Der lachende Mann. Sellainen on keltapäivälehdistön poliittinen fatwa. Vastuuton, tunteeton, tyhjän nauraja, eikä oikeastaan mitään muuta puutu, kuin kaikkien odottama täydellinen romahdus, ehdoton antautuminen. Toisaalla journalistinen muistimme kirjaa menneisyydestä esiin ministerien kyyneleet, joista niistäkin riitti satoja sivuja kirjoitettavaksi. Että se siitä tunteettomuudesta ja tunteiden osoittamisesta.
Puoluenäkökulmasta syytetyn oma puolue tekee oikein. "Näin tekee osuuskauppaväki." Sen sijaan "kaveria ei jätetä" on vanhentunut. Politiikassa kaveri pettää aina. Ennen pitkää. Jokaiseen politiikkaan osallistuvan on tiedettävä se. Mieluummin ennen kuin sen kokee. Että hyvästi nyt sitten, huonojen hoksottimien mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti