Attac ja Räikkönen

Pistäydyin eilen Attacin koulutustilaisuudesta. Claes Anderson, Outi Alanko-Kahiluoto ja Eetu Viren keskustelivat paneelissa siitä, miten "uusliberalismia" vastaan voitaisiin parhaiten käydä. [Ks. Neoliberalism ja Social liberalism eli New liberalism ja Classical liberalism]

Keskustelu kävi moneen suuntaan. Claes Andersson pudotteli tavallisiaan ja radikaaleimmillaan päätyi vastustamaan Eetu Vireniä, joka oli valmis hylkäämään arvot ja moraalin kokonaan ja sanoi olevansa mieluummin "kyynikko". Psykiatrin kuullen sanottu tietysti rohkeata tunnustuksellista menoa.

Itsekin kuuntelin Virénin kirjallista litaniaa kiinnostuneena. Lukulista vaikutti tutulta: Marx, Engles, Lafargue, anarkistiklassikot - joista erityisesti painottui anarkokommunistien suosikki Bakunin, jonka työ-käsitteen kritiikki oli omaksuttu. Proudhon on varmaan jo listalla...

Itsekin käytin tämän aivojumppaluennon jälkeen pienen puheenvuoron, jossa muistelin saksalaisten vihreiden - nykyään sanoisimme anarkovihreiden - laajaa keskustelua "vihreistä saarekkeista". Siellä keskusteltiin utooppisessa hengessä tehdastyön / liukuhihnatyön ongelmallisuudesta ja poistamisesta tällaisten paratiisimaisten saarekkeiden luomiseksi. Keskustelu päättyi, kun ihmiset tajusivat, ettei sairaaloita ja ambulansseja voi oikein tuottaa tarpeeksi ilman liukuhihnoja. Viren totesi vain provosoineensa puhuessaan tehtaiden lopettamisen tarpeesta. Näitä provosointitunnustuksia tulikin sitten eri puheenvuoroissa useita.

Viren on nähdäkseni kouliintumassa lukuoperaationsa kautta melko perinteiseksi kollektivistiseksi anarkistiksi, jonka puheessa on näihin verrattuna uusi [feministeiltä opittu] sukupuolen painotus.

Outi Alanko-Kahiluoto vastusti jostakin tarkemmin määrittelemättömästä syystä useaan otteeseen "sosiaalidemokratiaa" ja varsinkin sitä edustavaa puoluetta, jota hän ei ole "pitänyt työväenpuolueena enää pitkään aikaan". Monien vihreiden (usein epärationaalista) antisosialidemokratiaa kuunnellessa tulee aina jotenkin omituinen olo.

Kritiikin säilä kävi myös ammattiyhdistysliikettä kohtaan, vaikka Alanko-Kahiluoto totesi itsekin tulleen politiikkaan ammattiyhdistysten kautta. Hän puhui myös vastakkainasetelun tarpeellisuudessa julkisessa keskustelussa, jotta tällä provosoitaisiin esiin aitoa poliittista keskustelua. Syitä keskustelemattomuuteen hän ei halunnut nähdä politiikasta vieraantuneissa ihmisissä vaan kansanedustajissa itsessään. Monet aiemmat aktivointihankkeet ovat kääntyneet ihmisten syyttelemiseksi.

Ehkä aktivoijilla on ollut mielessä John F. Kennedyn kuulut sanat: "Älkää ajatelko, mitä Isänmaa voi tehdä teidän hyväksenne, ajatelkaa mieluummin sitä, mitä te voitte tehdä Isänmaan hyväksi." Mutta nyt uhrautumisen aika on ohi.

Puheenjohtaja Sauli veti aivan oikein yhteen sen, mitä itse sanoin mainostoimistoista ja poliittisista kampanjoista. Media on aihe, josta tämmöisessä yhteydessä pitää keskustella. Media määrittelee poliittisen agendan puheenaiheita aika rankalla tavalla. Lähinnä keskittymällä epäolennaisiin asioihin.

Viime aikaisia mielettömyyksiä median kentiltä [laittakaa kommentteihin lisää, minulta loppuu kirjoitusaika juuri nyt]:
1) Väite, että pääministerin tyttöystävistä, suhteista ja yksityiselämästä puhuminen olisi [tässä erityisessä tapauksesssa] poliittisesti merkittävää. Se, että keksitään tapauksia, jossa se voisi olla poliittisesti merkittävää, ei oikeuta tähän päätelmään.
2) Se jatkuva vaatimus, että sosiaalidemokraateilla ei saisi olla mitään tekemistä ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Tai ay-liikkeellä sosiaalidemokraattien kanssa, joka taitaa olla se todellinen vaatimus.
3) Se, että lakolla uhkaaminen olisi jotenkin väärin. Lakon organisoinnin demonisointi - työpaikoilla on painostettu - kuuluu tähän.
4) Lehdistön jatkuva tapa kritikoida/sensationaalistaa ekstremistisesti sekä sitä että tätä niin, että mielekkäälle politiikalle ei jää enää mitään hyväksyttävää sijaa. Eli lunta tulee tupaan teetpä niin tai näin. [On vaikea kuvitella täysin kritiikittömästi hyväksyttävää poliittista aktiota, painotus onkin tässä sanalla ekstremistinen.] Tähän liittyy poliittisten mainoskampanjoiden hyödyntäminen sensationalistisesti: kun puhutaan kampanjoista, ei tarvitse puhua politiikasta (SAK:n vaalimainos, 500 euron lupaus esimerkiksi)
5) Lehdistön uskomaton tapa takertua omaan mustasukkaisuuteensa (toisten kirjoittamien blogien vastustaminen, julkisen sanan neuvoston asema, omaehtoisen mediakritiikin puute)
6)sananvapauden äärimmäinen korostaminen aika mitättömissä asioissa ja väärissä paikoissa (pilapiirroskeskustelu; sen unohtaminen että sananvapaus kuuluu yksilölle, ei lehdille tai korporaatioille). Todelliset sananvapauden sankariteot ovat jääneet lehdistöllä vähiin, vai muistatteko heti edes jotakin? (tutkivan journalismin asema)

Niin ja se Räikkönen. Helsingin Sanomien Juha Päätalo on ollut Brasiliassa, mutta ei selvästikään ole oppinut maan tavalle. Hän nimittäin raportoi Räikkösen voitonjuhlista: "Tukeva Ferrarin työntekijä vihelteli poliisin pilliä matkien ja teki tilaa. Hänen perässään marssi Räikkönen nauraen hulvattomasti tilanteelle."

Poliisin pilli? Brasiliassa? Ei taatusti. Sambapillihän se, ja Räikkönen sambaa mukana.

EDIT: Katsokaapas, mitä ruotsalainen Expressen kirjoittaa Suomesta.

"Eiköhän tässä ole jo aamiaisen verran." [Alexander Dumas jr. kirjoitettuaan lehteen rivipalkkiolla yksisanaisia keskustelupuheenvuoroja palstallisen]