Perhantai, joko se tuli

Me digiboksin omistajat emme luultavasti huomaa huomisessa mitään erikoista. Kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Kun aamu koittaa, perjantai on tietenkin illan juhlinnan jälkeen muuttunut perhantaiksi eli lauantai-aamuksi.

Mutta on se perhantai muillekin.

Television laitetyyppisestä määritelmästä innostuneet digiänkyrät voivat sitten kerrankin katsoa televisiota oikein kyllikseen. Että miltä se televisio näyttää ja mikä se oikein on. Ohjelmia sieltä ei tule ilman digiboksia, ellei satu olemaan kaapeloitu koti.

Olemme siirtymässä digiaikaan. Kuten tutkijakollega Jukka Kortti tänään Hesarissa totesi, se ei merkitse juuri mitään: tärkeämpää oli se, kun video 1980-luvun alussa muutti maailmaa, suhdettamme teknologiaan ja elämämme muotoja. Mutta kuten tiedämme nyt, ei pitkäksi aikaa.

Videoihinkin kyllä ladattiin paljonkin odotuksia. Elokuvienkin ajateltiin olevan mennyttä. Nyt elokuva porskuttaa - se on vallannut myös tietokoneet ja niiden graafisen esittämisen - ja videota pakataan museon varastoon. Me kuluttajat mietimme mihin nuo sadat videokasetit oikein saisi piilotetuksi. Formaatit vaihtuvat todennäköisesti entistä nopeammin juuri nyt. Nykymuotoinen dvd on historiaa ennen kuin saamme riittävää kokoelmaa kerättyä.

Kaikki hype digiajan kanssa on turhaa. Sen sijaan meidän kannattaa olla tarkkoja siitä, mistä me (kuluttajina) maksamme. Vaikka meille lirkutellaan kohonneiden mediakustannusten äärellä paremmasta tekniikasta ja sen tuomasta onnesta, meidän kannattaisi kiinnittää huomiota sisältöihin.

Tietysti tekniikan hinnasta olisi syytä keskustella entistä enemmän. Minusta näyttää, että kaikki hype on ylläpitänyt tarpeettoman kovia hintoja.

Digitoverit, meitä riistetään.