Kiasma Amsterdamissa?

 

Vai sittenkin lentävä hollantilainen? 

Amsterdamiin

On lähdettävä sunnuntaiaamuna Amsterdamiin. Siellä on meneillään IDFA, kansainvälinen dokumenttielokuvafestivaali, sattumoisin maailman suurin.

Viisi päivää dokumenttielokuvia aamusta iltaan. Mitä illasta aamuun tehdään,jää nähtäväksi. Paikalla on 2400 vierasta, joten seurasta ei taida olla pulaa. Ehkäpä muutama tuttukin on paikalla.

Jokela Pielavedellä

  

Sadetta mä kuuntelen

 

...joka yltyy vain... 

Valokuvatorstai: Kaamos

 

Valokuvatorstai. 

Megakuolema

Kuluva vuosisata on kaikkia aiempia väkivaltaisempi. Ainakin 187000000 ihmistä -- Suomen tasavallan väestö enemmän kuin kolmekymmentäviisikertaisesti -- on tapettu ensimmäisestä maailmansodasta alkaneissa verilöylyissä. Zbigniew Brzezinski on antanut sille nimenkin: megakuolema.

Kuten Eric Hobsbawm toteaa brittien myyntilistojen kärjessä keikkuneessa 600-sivuisessa historiakirjassaan Age of Extremes, The Short Twentieth Century, 1914-1991, esivanhempamme 1800-luvulla olisivat arvioineet nykykäytäntöjä muutenkin barbaarisiksi.

Historioitsijamme kertoo, kuinka Karl Marxin kaveri ja monien varmasti yhtä verenhimoisena pitämä sosialistijohtaja Friedrich Engels kauhistui perinpohjaisesti, kun Irlannin tasavaltalaisten Lontoon keskustaan asettama pommi surmasi yhden ihmisen. Ja kuinka maailma viime vuosisadan lopulla oikeutetusti hirmustui, kun Venäjän tsaarien pystyyn pistämissä juutalaisvainoissa, pogromeissa, menehtyi joitakin kymmeniä ihmisiä, mikä sekin riitti miljoonien pelästyneiden muuttoon Yhdysvaltoihin.

Olivatko kerran vuodessa rauhaa eri puolilla maailmaa marssineet ihmiset 1980-luvulla niin typeriä kuin itsetyytyväisten analyytikkojen jälkikäteiskommenteista olemme saaneet nähdä, lukea ja kuulla? Oliko kyseessä vain tiedustelupalvelujen ja disinformaatiokeskuksien juoni, johon kymmenet tuhannet tavalliset suomalaiset ihmiset hurahtivat?

Vai olisiko ihmisissä, joiden sanoman ydin ei luullakseni ollut esillä olleissa kylteissä vaan mielissä, sittenkin ollut jäljellä hitunen elävää suhdetta menneisyyteen? Olisiko kyseessä aiemmilta sukupolvilta periytynyt muisto ajasta, jolloin megakuolemaa ei vielä ollut, ja jolloin kaikkea ajatteluamme eivät vielä kahlinneet maailmansodan käsitteet ja termit? Jonkinlainen historian taju?

Kuluvan vuoden alun julkisuudessakin paljon esillä olleiden Dresdenin pommitusten ja Auschwitzin muistaminen viiden vuosikymmenen takaa on tärkeää, sillä elävää muistia ei saa katkaista. Tehtävä lankeaa usein historioitsijoiden tehtäväksi, sillä kuten Hobsbawm sanoo: "Historioitsijan on muistettava se, mitä muut unohtavat". Brittiläisessä maailmassa kustannusyhtiöt ja kirjakaupat eivät ole unohtaneet historiaa. Toivottavasti filosofian kaupallinen menestys kaikkialla Euroopassa tuo mukanaan kiinnostuksen myös muistiin ja historiaan.

Yksi historiattoman elämäntavan luomista ongelmista - yksi monista - on sukupolvien välinen kuilu. Suhde menneisyyteen syntyy, kun ottaa kontaktin itseään vanhempiin ihmisiin. Heissä, ja meissäkin, historia elää.

(Törmäsin vanhaan juttuuni ja ajattelin tallentaa sen tänne. Kirjoitettu vuonna 1995, julkaistu Suomi-lehden kolumnina)

Päivän musiikkivalinta selvä

 

Viime päivien teeman mukaisesti tänään voisi kuunnella musiikkia, jolle natsit kehittivät oman ilmaisunsa. 

Uutislähetys pätkii

Eilinen haastatteluni sodan aikaisten uutiskatsausten julkaisuhankkeen vuoksi jakaantui kahteen ohjelmaan:
Kulttuuriuutiset (maanantai 20.11.) on tiivistänyt asian lyhyeen ja Ylen TV-uutisista (ma 20.11. klo 20.30) pitäisi löytyä pidempi versio, koska se oli mukana lähetyksessä.

Vaan ei löydy nettiin striimatusta versiosta. Se on pätkitty pois.

En minä arvannut näin huono olleeni.

EDIT 22.11.: Syy selvisi, YLE ei voinut muuta tehdä tässä tilanteessa.

Arkistojen kielletyt kuvat

 Aamutelevisio jatkoi teemasta. VTT Aappo Kähönen ja prof. Ohto Manninen keskustelivat teemasta YLE:n aamutelevisiossa arkistopolitiikasta, prof. Henrik Meinander Maikkarin aamu-uutisissa. Ihan viisasta puhetta kaikilta, mukaan lukien toimittajien kysymykset.

Ehkä voimme tiivistää keskeiset asiat, näkökulmanani tietysti pääasiassa elokuva-aines.

Sotien kuvien piilossa pysymisen syitä ovat:
1) Sodan jälkeinen tilanne.
a) Ulkopoliittisista syistä Neuvostoliiton vastainen propaganda oli syytä piilottaa. Esimerkiksi valokuvia neuvostopartisaanien tappamista suomalaisista ei myöskään haluttu näyttää tämän vuoksi. Elokuvaa näistä ei tietääkseni ole. Elokuva-asiaan vaikutti myös se, että esimerkiksi sotakatsauksia ei koskaan pyydetty eikä siksi niitä toimitettu neuvostoliittolaisille: omatoiminen ja itsesensuuri riitti, mutta julkisuuspolitiikkaan niiden kanssa ei ollut aihetta ryhtyä. Filmit piilotettiin sodan loppuvaiheessa myös fyysisesti valvontakomissiolta.

Ehkä juuri siksi neuvostoliittolaiset eivät omissa filmeissään (mm. Juli Reizmanin Läpimurto Kannaksella) käyttäneet suomalaista elokuvaa, saksalaista kyllä.

Neuvostoliittolaisille toimitettiin lista sodan jälkeen uudelleensensuroiduista ja kielletyistä elokuvista. Niihin ei sisältynyt mainintoja suomalaisista sodan aikaisista katsauksista tai muista lyhytelokuvista, vaikka niiden esittäminen oli kielletty. Saksalaiset (ja unkarilaiset) elokuvat olivat joutuneet Neuvostoliiton haltuun, vaikka osa filmeistä oli ostettu Suomeen täysin oikeuksin. Niitä hallinnoi vuosikaudet Saksalaisen omaisuuden hoitokunta. Puolustusvoimain katsaukset oli vapautettu sensuurin uusintatarkastuksessa 1951 mutta siitä ei myöhemmin pidetty kiinni, vaan uusi tarkastus vaadittiin aina (1980-luvulta lähtien kun niitä ylipäänsä sai).

Ulkopoliittinen kieltoperuste - ei saa loukata toista valtiota tai niiden valtionpäämiehiä (tai lippua, tai kansaa jne...) - kirjattiin sodan jälkeen myös erinäisiin lakeihin ja tuli esimerkiksi osaksi elokuvasensuurin lainsäädäntöä. Tarkempia tietoja näistä löytyy esimerkiksi sodan ajan elokuvasensuuria tarkastelevasta väitöskirjastani (Filmi poikki..., 1999) ja elakuvatarkastuksen historiakirjastani (Taistelu elokuvasensuurista, 2006).

Katsaukset oli syytä panna arkiston hyllyille myös rasisminsa vuoksi, ts. ryssittelyn ja etnisen vihanpidon vuoksi. Tämä on erityisesti talvisodan ja jatkosodan alun kielenkäyttöön ja kuvavalintaan liittyvä syy. Jatkosodassa piilotettava aihe oli myös saksalaisten kanssa tehty yhteistyö.

b) Sisäpoliittisista syistä. Sodan aikaiset mielipiteet nähtiin yleisesti vanhentuneiksi, maan uusi johto kaipasi poliittista muutosta ulkopolitiikan ohella myös sisäpolitiikassa. Sodan aikainen argumentointi haluttiin karsia julkisuudesta, sodan tekijät ja ylläpitäjät syrjäyttää; tämän lisäksi sotien puheita (ja kuvia) olisi voitu pitää myös revansistisena ja jopa fascistisena - jälkimmäinen oli tietysti kiellettyä, sillä merkittäviäkin järjestöjä oli lakkautettu nimenomaan fascistisena.

Tässä ei ole aihetta aatehistorialliseen saivarteluuun (tyyliin "mikä on fascismi Suomessa"), vaan poliittisesta aikalaisnäkemyksestä, joka niputti surutta esim. aseelliset ja aseettomatkin maanpuolustusjärjestöt fascismin alle. (Suojeluskunnat, lottajärjestö ja aseveliorganisaatiot ovat tunnetuimpia, eikä niitä muita kukaan muistele...) Lakkautettujen järjestöjen symboleita näkyi varsin monissa kuvissakin - siksi nekin oli syytä panna arkistojen lukittujen ovien taakse. SS-miehet ovat olleet tästä se selvin tunnettu tapaus. Epäilemättä suojeluskunta- ja lottaunivormutkin olivat vähintäänkin epäilyttäviä, eikä niiden kuvien levittämistä kannattanut suosia.

Sodan aikana ja sotasensuurin aikana (se jatkui lehdistön osalta vuoden 1947 lopulle) tietysti mielialojen ylläpitäminen ja defaitismin pelko estivät omien tappioiden kuvaamisen. Sodan jälkeeen tappion tosiasiallista syvyyttä ei haluttu korostaa näillä kuvilla. Sodan negatiivisiksi yleisesti tunnustettujen asioiden piilottelu tekee mahdolliseksi myös patrioottisen hymistelyn ja sublimaation: me taistelimme "puhtain kilvin" kuten presidentti Ahtisaarikin (ilmeisen haamukirjoittajansa tuella) aikoinaan todisti. Näitä poispainettuja teemoja on ollut paljon. Tähän liittyy myös tarve kaunistella omaa historiaa: kaunisteluun, muunteluun ja suoranaiseen valehteluun syyllistyvät varsin usein patrioottisesta sävystään innostuneet juhlapuhujat. Usein sitä tietenkään tajuamatta.

"Ruumiin politiikka" kieltoperusteena ajoittuu sodan jälkeisenä aikana kuitenkin nähdäkseni vasta 1980-luvulle, kun kuvien kieltämiselle ei ollut tosiasiallisia (ulko- tai sisäpoliittisia), vaikkakin käytännöllisiä syitä (esim. mentaalihygieeniset syyt: väkivaltakuvien raakuus, joka koskee myös nykyistä uutisjournalismia). Kehiteltiin argumentti henkilötietosuojasta, jonka mukaan kuvassa näkyvän ruumiin omaisilta pitäisi saada lupa kuvan julkaisemiseen. Annettu tehtävä hankkia lupa oli tietysti mahdoton, mikä hyvin tiedettiin. Se, että selitys oli vähän heikko, vahvistuu sillä, että yhä kiellettyinä olleissa kuvissa lienee yhä aivan tavallista kuvastoa mm. aiemmin mainituista teemoista. Muistaakseni Image-lehti aikoinaan revitteli näillä kuvilla - liekö selitysperustan kehittely tästä tapauksesta kotoisin. En muista miltä vuodelta Imagen kuvajuttu oli. Tältä osin kyse oli puolustusvoimien omasta sensuurista, joka oli tiukka myös elokuva-aineksen suhteen. (Tätä viimeisintä ei kannata kiistää, koska tiedän paremmin.)

Mainittakoon, että esimerkiksi Seppo Rustaniuksen Sotapappi-elokuvan hyllyttäminen Yleisradiossa on turhaan pantu kiellon toteuttaneen yleisradiojohtajan niskoille. Kyllä senkin kiellon takana olivat (dokumentein todistettavasti) puolustusvoimien kuvista vastaavat sotilaat, jotka kokonaisuuden nähtyään esittivät veto-oikeuden arkistomateriaalin käyttötapaan. Puolustusvoimilta saadun sodan aikaisen materiaalin käyttö kiellettiin, koska elokuva rinnasti armeijan mukaan kiellettävällä tavalla sodan aikaisen ja elokuvan aikaisen sotilaspappitoiminnan.

Yleläisille terveisiä, ehkä senkin voisi esittää Ylessä kokonaisena. Olkoonpa vaikka minun vaatimaton toiveeni YleTeeman Oma elokuva-sarjaan. Mutta vain kokonaisena, ei silvottuna. Siihen kyllä voisi keksiä muitakin eri syistä hyllytettyjä ohjelmia ja elokuvia.

(Anteeksi kömpelö kieli, kirjoitettu vauhdilla enempiä miettimättä.)

Talvi- ja jatkosodan katsaukset

Hankkeemme talvi- ja jatkosodan katsauksien julkaisemiseksi näyttää päässeen uutisiin.

Kiellettyjä kuvia

Puhelimet ovat soineet meidänkin käytävässä tänään varsin tiuhaan. Helsingin Sanomien suuri juttu puolustusvoimien kuva-arkiston kielletyistä kuvista johdatti tietysti tiedustelemaan sieltä ja täältä, olisiko nurkkiin jäänyt jotain erityisempää.

Ainahan sitä jotain löytyy. Ennen arkistomaailmassa työskentelyä aina ihmettelin, miksi hyvin järjestettyjen arkistojen hyllyiltä esiin tuotuja asioita aina sanotaan "löydöiksi".

Nykyisin en enää ihmettele. Aina kun järjestetään, jotain hukataan, piilotetaan, pantataan tai kiillotetaan tuntemattomaksi. Yleensä tämä kaikki tapahtuu kuin vahingossa, ei kuitenkaan aina.

Rauhallisesti kävellessäni käytävällä sain yhtäkkiä määräyksen istuutua koeteatterin penkille. Televisiokameran kirkas lamppu epäilemättä paljasti ryppyisen paidan, kipeät silmät ja kärisevän äänen.

Siis tänään pääuutisissa puoli yhdeksältä. Tietysti YLE TV1.

Avanto-festivaaleille

Tänään voi vihdoinkin ottaa vähän iisimmin. Miestä on viety pari viikkoa.

Aivan kokonaan ammatillisia harrastuksia ei silti jätetä. Ajattelin nimittäin osallistua Avanto-festivaaleille.

Tänään on festivaalien viimeinen päivä - säästyin siis kaikilta "festivities"-osaston jutuilta - ja Orionissa (Eerikinkatu 15) esitetään "klassikkoja" ja amerikkalaisvieras Tony Conradia, joka saattaa itsekin olla kehissä mukana.

Festivaalin kotisivulta: "Pohjoismaiden suurimmaksi vuosittaiseksi kokeellisen musiikin ja elokuvan tapahtumaksi vakiintunut Avanto-festivaali laajentaa jälleen yleisön horisonttia Helsingissä marraskuussa. Seitsemättä kertaa järjestettävä festivaali tarjoaa laajan kirjon musiikkia, liikkuvaa kuvaa ja installaatioita."

Tänään klo 16.00: Sähkömetsä 1

Ama Jokinen: Vappuhumua (1933, 7’),
Risto Jarva: 9 runoa (1959, 8’),
Eino Ruutsalo: Säkeitä Holapan runoista (1960, 8’),
Eino Ruutsalo: Apu (1960, 30’’),
Eino Ruutsalo: Telefunken (1961, 15’’),
Eino Ruutsalo: Kineettisiä kuvia (1962, 7’),
Eino Ruutsalo: Kaksi kanaa (1963, 4’),
M.A. Numminen: Tiiliseinä (1963, 4’),
Erkki Kurenniemi: Electronics in the World of Tomorrow (1964, 5’),
Juhana Blomstedt: Kevätsadetta (1965, 9’),
Timo Aarniala, Pirjo Honkasalo, Anki Lindqvist, Timo Linnasalo, Inger Nylund, Erkki Seiro: The Whole Truth and Nothing But The Truth (1968, 3’),
Elina Katainen: Filmihullu-mainoksia (1969, 4 x 15’’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Hyvää yötä (1978, 7’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Horizontal (1979, 3’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: 3000 autoa (1980, 3’),
Eino Ruutsalo: Kinescope (1960–1991, 11’)

* S * For all audiences *
yht. 80 min.

Valokuvatorstai: Valkoinen

 

Viime kesänä valkoinen oli enimmäkseen tällaista. 

Farnese suvun vaakuna

 

Farnese-suvun tunnuksena ovat kuusi iiristä (gigli, fleur-de-lis): meillä tavataan sanoa asioita yksinkertaistaen niitä liljoiksi. Kukkaset sijoitetaan tavallisesti joko siniselle tai kullanväriselle pohjalle. Symboli on peräisin Firenzen (paavin kannattajien) guelfipuolueelta. Ensimmäinen varma merkintä Pietro Farnesesta (k. 1383) kertookin tämän osallistuneen kapteenina sotaan firenzeläisjoukoissa sodassa Pisaa vastaan. Suvun alkuperät lienevät kuitenkin Orvieton lähellä Pohjois-Laziossa, Umbrian maakunnan rajan välittömässä läheisyydessä. Maa-alue on tietämän mukaan tullut suvun haltuun normannisodissa tehtyjen palvelusten vuoksi noin vuoden 1100 tienoilla.

Sotasankariuden lisäksi suvun asemaa paransivat naimakaupat: Pier Luigi Farnese (n. 1435-1487) nai Caetanin suvusta: se oli lähellä Boniface VIII paavia. Näiden vanhin poika Angelo sai vaimokseen Orsinin, kuten toinenkin. Jälkimmäisestä, Alessandro I Farnesesta tuli sitten paavi Paulus III (1534-49). Heidän siskonsa meni naimisiin Colonna-suvun miehen kanssa. Farnese-paavia edeltänyt Alexander VI oli Borgioita, mutta hänen rakastajattarenaan oli Giulia Farnese, jota tietysti kutsuttiin "Kristuksen morsiameksi". Naimisiin tuleva paavi oli mennyt kardinaalina Sforzan sukuun kuuluvan Silvia Ruffinin kanssa.

Paulus III oli rakentajia parhaasta päästä ja hän rakennutti monia kaupunkeja alusta loppuun, esimerkiksi Frascatin ja Castron. Hän oli myös se mies, joka palkkasi Michelangelon paavillisiin töihin tunnetuin seurauksin. Monet rakennustyöt tarkoittivat samalla antiikin perinnön tuhoamista ja hyödyntämistä uusiin rakennuksiin. Siksi Forum näyttää nykyään siltä miltä se näyttää.

Paul III varmisti dynastiaansa nostamalla kardinaaleiksi sekä pojan- että tyttärenpoikansa. Uskontopuoli suvulta sujui, mutta riidat ja jopa murhat nostattivat sotatilan maallisella puolella, mutta 1500-luvun puolivälin jälkeen maallisen hallinnon tuki varmistui Espanjan kuninkaan tuella. Liitto Habsburgien kanssa sinetöityi sopivalla, mutta muuten epäonnistuneella naimakaupalla, joka johti puolisoiden asumiseen toisistaan erillään.

Farnesen omaisuus ei ollut yhtenäinen, vaan ympäri nykyistä Italiaa. Asiaintila varmistettiin uusilla naimakaupolla: nyt puolisona Portugalin prinsessa: omakin titteli sotapäällikkönä ja diplomaattina tunnetulla Alessandro Farnesella oli siinä vaiheessa kohonnut jo Parman ja Piacenzan herttuaksi. Herttuallinen omaisuus säilyi suvulla vuosisatoja, vaikka viimeinen kardinaali suvussa oli 1600-luvun alkupuolella. Sukudynastiana se säilyi vuoteen 1731, jolloin huomattavan lihavaksi mainittu herttuasuvun edustaja ei onnistunut saamaan jälkeläistä ja tämän veli kuoli yllättäen: jälkimmäisen tytär nai Espanjan kuninkaan Philip Viidennen.

Farnesen arkistot tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksissa Napolissa.

. 

Colonna-suvun hauta

 

Roomalaisen Colonna-suvun tunnus on pylväs. Colonnat ovat Rooman merkityksellisimpiä sukuja 1200-luvulta 1800-luvulle saakka. Tunnetuksi on tullut Colonna-suvun kilpailu vaikutusvallasta Orsini-suvun kanssa.

Suku ei periydy Julius Caesarista ja sen myötä Venus-jumalattaresta kuten joskus haluttiin väittää. Sekin on epäselvää, mitä nimen "pylväs" oikein tarkoittaa. On väitetty, että se on Trajanuksen pylväs, joka on hänen forumillaan Piazza Venezian vieressä pystyssä yhä. Colonnan palatsi on varsin lähellä sitä.

Suvun varhaisin tunnettu jäsen on Petrus de Columna (1078-1108). Nimi ei viittaa mihinkään pylvääseen vaan Albanin vuorten ruhtinaskuntaan. Petrus nai paavin veljentyttären, mutta jäi silti paavillisen jyrän alle.

Kardinaali Giovanni vanhempi (k. 1244) on suvun ensimmäinen merkittävä kirkollinen toimija, kuurian kykeneviä diplomaatteja. Santa Prasseden kirkossa löytyvä pylväs, jonka sanotaan olevan Kristuksen ruoskintapylväs, on juuri tämän kardinaalin Jerusalemista tuoma pyhäinjäännös.

Keskiajan tärkein taistelu oli guelphien (paavin) ja gibelliinien (hallitsijan) välillä. Orsinit olivat paavin porukkaa, Colonnat tiukkoja gibelliinejä. Kardinaali Giovanni nuorempi toimi diplomaattina paavi Gregorius IX:n (1227-41) ja Frederick II:n (Hohenstaufen) kiistoissa. Tärkeät tehtävät toivat suvulle paljon varoja ja maaomaisuutta. Komein palatsi rakennettiin Santi Apostolin piazzalle. Suku diilasi viiniä ja ruokaa maaseudun tiloiltaan ja osallistui vesihuollon järjestämiseen.

Sodaksi Orsinien ja Colonnien välillä puhkesi 1240, mutta hävitetyt varustukset rakennettiin uudelleen. Kardinaaleja ei Colonnan suvulle tullut kuitenkaan ennen vuotta 1278: siitä syntyivat dynastian sukuhaarat Gallicanot ja Palestrinat, jälkimmäisestä haarautuivat myös Riofreddot ja Genazzanot.

Yllättäen rauha syntyi Orsinien paavin (Nikolaus III) joka teki Giacomo di Ginondanosta - joka oli puoliksi Orsini - kardinaalin. Tuloksena oli mm. luostareita (fransiskaaneja). Suku sai vaikutusvaltaa myös yliopistoissa, erityisesti Bolognassa.

Välit paavin kanssa konfliktoituivat jälleen 1200-luvun lopussa. Colonnan perheen kolmikko Stefano, Agapito ja Giacomo Sciarra ryöstivät kylmästi paavin varat! Rahat palautettiin myöhemmin, mutta silti kiista johti jopa paavillisen ristiretken julistamiseen kirkosta erotettuja Colonnia vastaan. Paavin joukot tuhosivatkin Colonnien varustuksia ja omaisuutta. Joukkoja johti Colonnan suvun Riofreddo-haaran edustaja. Perheen sisäinen koheesiokaan ei siis ollut parhaasta päästä. Colonnat nousivat ahdingosta Ranskan kuninkaan tuella. Paavi otettiin kiinni syntymäkaupungissaan ja Sciarra läppäsi paavia kasvoille häväistyksen täydennykseksi. Elämä Roomassa oli näiden sotajoukkojen keskellä hyvin levotonta ja väkivaltaista. Colonnan omaisuus palautettiin, ja paavi Bonifacius kuoli ilmeisesti häpeään.

Pian uuden ranskalaisen paavin (Clement V) oli muutettava kuuriansa kanssa maanpakoon Avignoniin. Mukana oli monia Colonnan suvun edustajaa. Siellä he saivat erityisesti akateemista meriittiä. Varhainen humanisti Fransesco Petrarca (1304-74) nautti heidän suojeluksestaan.

Ennen 1300-luvun puoliväliä osat taas kääntyivät: ruton vaivaamassa maassa Colonnan sotajoukot kärsivät pahan tappion Porta San Lorenzossa. Kahden paavin järjestelmässä (vuoteen 1409) Colonnat eivät päässeet kovin määräävään asemaan, vaikka senaattoreita ja erinäisiä palkkasotureita heidän joukossaan löytyikin.

Oddone Colonna (1368-1431) valittiin nimellä Martin V paaiksi vuonna 1417. Hän palasi Avignonista väestönsä suureksi osaksi menettäneeseen Roomaan 1419 ja perusti tukikohtansa Vatikaaniin. 

Kotkan poikii

 

Borgian tai Borghesen sukuvaakunassa on komea kotka. Perhe on kotoisin Sienasta, jossa on merkintöjä tästä juristisuvusta 1200-luvulta lähtien. Roomaan perhe ilmestyy 1500-luvulla nimenomaan juristina ja diplomaattina suhteessa paavin hallintoon. Varallisuutta tulee hyvien naimakauppojen avulla siitä huolimatta, että kotipaikka Siena menettää itsenäisyytensä, kun Medicien Firenze sen valtaa.

Ensimmäinen paavi suvulla on 1600-luvun alussa ja se merkitsee omaisuuden valtaisaa kasvua. Maallista mammonaa riitti aina 1800-luvun lopulle, jolloin Banco Romanan vararikko vei suurimman osan varoista ja tunnettu Villa Borgia taideaarteineen siirtyi valtion omaisuudeksi.

Vaikka juuri fasismi (ja sen "talousajattelu") vei perheen vaikutusvallan lopullisesti, suvun jäseniä oli mukana äärioikeistolaisessa vallankaappausyrityksessä Italiassa 1970-luvun alussa.

Tästä kaikesta voi ounastella, että suvun kotkallakin on ollut monenlaisia merkityksiä symbolina. Kuvan kotka EI ole suvun vaakuna, mutta arvata sopii, että tämä antiikin kotka on ollut esikuvana vaakunaeläintä valitessa.

 

Arkkienkeli itse

 

Arkkienkeli miekkoineen San Angelon linnan huipulla. Tänne paavit pakenivat kun Vatikaanin puolella alkoi ahdistaa. Tai miekkamiehet ahdistella. Edellinen perustuu seinämaalauksien tulkintaan. 

San Angelon linna Roomassa

 

Viimeinen katse linnaan ilman kirkastuttua. 

Sumuinen Rooma

 

Tällaista maisemaa en siellä ole ennen nähnyt. Kuva otettiin San Angelon linnan kattoterassilta. 

Aamukahvilla San Angelon linnassa

 

Näkymä ei ollut lattea, vaikka kahvi oli. Hieman sumua ja smogia pelissä. 

Työmatkalla?

  

Bloggaaminen ei unohdu

 

Roomassakin kulkiessa tulivat aina silloin tällöin mieleen bloggarit. 

Santa Maria della Vittoria

  

Santa Maria della Vittoria sijaitsee Roomassa.

Suomessa on

Suomessa on muuten aivan helvetin kylmä. Jos ette sattuneet tietämään.

Pompeilaisten harrastuksia V

 

Pompeissa on kaivettu esiin Suden taloksi kutsuttu bordelli. Sen seinämaalauksissa kerrotaan ajan harrastuksista. 

Pompeilaisten harrastuksia IV

  

Pompeilaisten harrastuksia III

  

Pompeilaisten harrastuksia II

  

Pompeilaisten harrastuksia I

  

Pompein uhri

 

1926 kaivaukset Pompeissa aloittanut Amedeo Maiuri keksi menetelmän, jolla laavan keskelle jääneet ihmiset saatiin sieltä pois. Palaneen tai tukehtuneen ihmisen tuhkaan ja laavaan muodostama "reikä" täytettiin ennen esiin kaivamista sementillä/kipsillä: näissä lasisuojiin asetetuissa hahmoissa on näkyvillä uhrien luita, jotka ovat tarttuneet kiinneaineeseen. Myös ilmeet ja asennot ovat säilyneet menetelmän vuoksi. Aika hurjaa, itse asiassa. 

Vesuvio Pompeista nähtynä

  

Napolin Uusi linna

  

Pompei 2006

Arrivederci Roma

Rooma on taas otettu haltuun uudesta nàkòkulmasta. On ollut yllàttàvàn làmmintà, yli 20 astetta melkein joka pàivà ja viime pàivinà vielà aurinkoista. Naama rusottaa, mikà tunnetusti ei ole vain mukavaa.

Olemme jàttàneet antiikin vahemmalle ja keskittyneet 1300-, 1400- ja 1500-lukuun, jonkin verran myòs 1600-lukuun. Taidegallerioita ja palatseja siis. Ostoksia on tehty varovasti, kirjoja kuitenkin niin etta painorajoitukset saavat taas huutia. Mutta lentoyhtiòthàn ovat keskittyneet vain nesteisiin nykyààn.

Syksyn kuntoilu auttoi. Kàveleminen on ollut helppoa. Tànààn San Angelon linnassa oli kiva ohitella puuskuttavia turisteja. Juoksimme portaat kevyesti kattoterassille asti. Nàkymàt olivat hienot, vaikka sumu hieman vaivasi aamupàivàllà.

Marraskuun alku on Roomassa parasta. Ei ole kuuma, Ali Baban miehià vain rajoitetusti ja hekin viettàvàt ilmeisesti lomaa, kun bussit eivàt ole viimeisen pààlle tàynnà. Linjat eivàt silti vedà nopeasti.

Ruuhkat ovat làhes entisellààn, ja erityinen piirre on runsaslukuinen faunasto mielenosoituksia, jotka keskeyttàvàt liikenteen làhes tàysin. Tànààn matkustimme Vatikaanin nurkilta Terminin pohjoispuolelle làhes puolitoista tuntia. Suuri mielenosoitus saa huipentumansa tunnin pààstà.

Viime lauantain mielenosoitus oli rauhallinen, vaikka parin tunnin ja noin 10-20 000 vasemmistoihmisen kulkuetta seurasi muutama kymmen karabinieerejà ja heidàn kuljetusvàlineitààn. Suurimmaksi provokaatioksi jài sillà kertaa Fetrinellin kirjakaupan graffitoiminen hienolla tunnuksella: "Kirjoja kansalle ilmaiseksi". Se pààsi uutislàhetyksiinkin.

Parina iltana treffasimme Tiinan kanssa hyvàn ruoan ja varsinkin juoman parissa. Itse olen pistàytynyt Napolissa ja Pompeissa, Rooman liepeillà kàvimme Eurissa, virkamies- ja museokeskuksessa, joka luotiin moderniksi nàhtàvyydeksi Mussolinin aikana.

Barberinit, Farneset, Orsinit, Cencit, Santacrocet, Matteit, Borgiat ja monet muut roomalaiset suvut ovat tulleet tutuiksi, samoin heidàn suosimansa taiteilijat. En voi muuta kuin suositella. Olemme katselleet muurien sisààn rakennettuja antiikin jàànnòksià, lòytàneet kirkkojen sisuksista pyhàinjàànnòksià, eri aikakausien kerrostumia ja tarkkailleet ympàristòà henkevàllà tavalla.

Ja olemme syòneet hyvin. On ollut jàrkevà ratkaisu keskittyà hyviksi tiedettyihin ruokapaikkoihin, palata aina uudestaan siihen, missà keittiò ja tarjoilu toimii ystàvàllisesti ja huumorilla.

"Just a thirty minutes!" tarjoilijalta sai jopa teholiikenaiset naurahtamaan kellon katselun vàlillà. Hàn olisi halunnut tilata spagettia, mutta tyytyi fettucineen, koska sen sai "kolmessa minuutissa". Tuotu annos oli niin suuri, ettà siihen venàhtàisi joka tapauksessa tunti pari. Parhaissa paikoissa on aina huumoria matkassa eikà mutkatonta tunnetta sovi hàirità nipotuksella. Hyvàt paikat tuoksuvat oikealta ja maistuvat hyvàltà ennen ja jàlkeen vierailun.

Paluu pakkaseen on edessà. Koettakaa kestàà.

Treffeille Tiinan kanssa

Meillä on siis huomenna blogitreffit Tiinan kanssa.

Saa tulla moikkaamaan: Valentino, Via Cavour, Roma, klo 20.

Huomenna Roomassa on kylmää, neljäksi seuraavaksi päiväksi on luvattu 17 astetta, öiksi 15. Siinä jo tarkenee kulkea palatsista palatsiin.

Bloggailen nettikahviloista ensi viikon, joten pysykää kuulolla. Uuden puhelimen sähköpostiasetuksia en saanut kuntoon omin voimin, joten kuvat jäänevät myöhemmin julkaistavaksi...

Lisää rahaa tai lisää rahaa

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk), Savon lahja maailmanrauhalle, on keksinyt mainion sloganin: "Lisää rahaa tai Natoon".

Kun sitä oikein ajattelee, voi sitä tiivistääkin ottamalla turhat rönsyt pois. Natoahan ei tarvita, koska tuo lause on yhtä kuin "lisää rahaa tai lisää rahaa".

Keskustaväki voi harjoitella tätä eduskuntavaaleja odotellessa navetassa. "Lisää maitoa tai lisää maitoa." Kyllä lehmä tietää.

Siinä minä olin

Siinä minä olin. Liikekeskuksen typerryttävissä valoissa, typerryttävine ilmeineni. Käteeni oli isketty luuri, jossa oli kuuluisa japanilainen tuotemerkki, Nokia.

Olin laskenut käsieni läpi Motorolan, Sony-Ericssonit ja Samsungit. Olin näpelöinyt jokaisen niistä, liuttanut kansia ja antanut simpukan lävähtää kiinni. Olin painellut herkkiä näppäimiä tunteakseni niiden vasteen.

Ja silti, vuosien tauon jälkeen, olen palannut - Nokian takaa, niin sanoakseni - juurilleni. Tuo jykevä hahmo, kestävän kehityksen jälkipolttoinen tuote, kaksi vuotta maailmaa kiertänyt, penikkatautinsa kärsinyt, softaltaan kirkastunut it-alan luonnontuote, Nokia 6233 on 3-Gpisteineen vain minun. Ei kenenkään muun.

Joten näpit irti menninkäiset ja kodin tontut 2 megan kamerastani, multimessageviestittimiestäni, fm-radiostani ja mp3-soittimestani, jolla voi soittaa pikapuheluita Tärkeille Ihmisille.

Nokia on Linnassani.