27 neliötä, pieni patja, 14-tuumainen korealainen matkatelevisio ja reilut viisikymmentä metriä kirjoja. Huoneiston ainoa esteettinen kohokohta keittiön pyöreä pöytä, jossa oli liina ja usein kukkia. Ruokana erilaisia italialaisia, pastoja ja spaghettia. Menin sinne Cay Sevonin väitöskaronkan (16.6.) jälkeen 1995. Vuorokausi oli vaihtunut muutamaa tuntia aikaisemmin.
Emme saaneet Kimmo Rentolan ja Tauno Saarelan kanssa taksireittiä selväksi, eikä äänestystulos kiinnostanut, pojat halusivat vasemmalle, minä suoraan eteenpäin. Niinpä jäin stadionin kohdalla pois, kävelin kauniissa kesäaamussa Nervanderinkadulle. Myöhemmin selvisi, että jäin sinne asumaan.
Oman vuokrasuhteeni Tapaninkylässä Vallesmannintiellä kävimme purkamassa heinäkuun lopussa. Huoneisto oli pölyttynyt puolitoista kuukautta, enkä ollut käynyt siellä kertaakaan. En ollut myöskään ilmoittanut asiasta vuokraisännälle, mutta kukapa poikamiehen kesälomista välittää.
Railakkaan pikkujouluajan jälkeen päätimme hankkia lapsen. Savolaispojille se tunnetusti ei ole ongelma ja Tampereen elokuvajuhlille maaliskuun alussa sain tietää puhelimitse - soitin siis Helsinkiin puhelinkopista [se on muinainen historiallinen ilmiö: lasinen koppi, jossa oli lankapuhelin, jota saattoi käyttää kolikolla] -, että lapsi oli tulossa. Ensimmäinen sanani oli ilahtunut: "Perkele!". Hieno homma!
Helsinkiin palattuani pähkäilin tilannetta hetken ja taisin vihjailla kumppanillekin. Vaikka maineeni ikuisena poikamiehenä oli vankka, päätin kosia. Sattui olemaan niin, että minulle oli lahjoitettu pullollinen Veuve Clicquot shampanjaa. Pistin sen jäähtymään, ja sopivan viileyden tultua tipautin itselleni polvilleni ja kosin aamiaispöydässä. Kävin kertomassa kantapöydässä Kuu Kuussa parillekin professorille aikeistani. "Älä ole hullu", he sanoivat yhteen ääneen. "Ei se kannata. Me tiedetään kun me on oltu naimisissa. Sä kadut sitä vielä." Tulevaa vaimoa varoitettiin useammalta taholta, ja vaihtoehtoisia kandidaatteja esiteltiin kuin sattumoisin yhtäkkiä yllättävän innokkaasti.
Menimme naimisiin 30.4.1996. Päivä oli niin hullu, ettei sitä kukaan uskonut. Siskon lahjoittamissa lahjalaseissakin on päiväksi painettu 29.4.1996.
Tänään voi siis juhlia hyvin mielin. Vaimolla on jo kymmenen vuotta ollut hyvä mies. Ja minulla "liian hyvä vaimo", kuten monet kaverini sanoivat kymmenen vuotta sitten kateellisena. On se kyllä liian hyvä. Muttei minulle.
sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2006
lauantaina, huhtikuuta 29, 2006
Talonväki nukkuu, bloggari vain kukkuu
Perhe nukkuu, eikä itsekään jaksa kuin blogata. Vaimon ja lapsen palatessa uimareissulta minä olin valmistanut ruokaa. Porsaan ulkofilettä uunissa paistettuna. Tein kyllä kastikkeenkin (epäortodoksista: lientä uunista, punaviiniä, makeaa mangochutneyta, kermaa ja rosmariinia), mutta hauskaksi yllätykseksi osoittautui sekoitus, jota tamperelaistuva tuttavapariskunta tekee naudan kielelle. Öljypohjainen seos, jossa on runsaasti tuoretta persiljaa, valkosipulia ja kapriksia. Kokeilkaapa päällystää pöydässä sillä hyvin grillattu porsaanfileviipale. Se on hyvää.
Keitimme perunat, kuorimme ja laitoimme palasiksi leikattuna uuniin pinnoittumaan kerman, valkosipulin ja kevyen pippuripläjäyksen kanssa. Siihenkin voi ripotella persiljaa päälle, jos väreistä pitää. Juomana italialaista Nebbiolo punaviiniä, salaattina tomaattia, mozzarellaa ja basilikanlehtiä eikä tästäkään tarvitse jättää kevyttä pippurisilausta pois. Valkoviinietikka on parasta nestettä sille, balsamiviinietikka hyvää sekin.
Ehkä se on vapun alkua. Tai sitten huomisen 10-vuotishääpäivän.
Keitimme perunat, kuorimme ja laitoimme palasiksi leikattuna uuniin pinnoittumaan kerman, valkosipulin ja kevyen pippuripläjäyksen kanssa. Siihenkin voi ripotella persiljaa päälle, jos väreistä pitää. Juomana italialaista Nebbiolo punaviiniä, salaattina tomaattia, mozzarellaa ja basilikanlehtiä eikä tästäkään tarvitse jättää kevyttä pippurisilausta pois. Valkoviinietikka on parasta nestettä sille, balsamiviinietikka hyvää sekin.
Ehkä se on vapun alkua. Tai sitten huomisen 10-vuotishääpäivän.
Kylmän sodan kuumat lähteet
Sain sitten lähetettyä käsikirjoituksen kustantajalle. 450 liuskaa. Nimihakemisto 28 liuskaa. Kun sivulle mahtuu 50 nimeä, on siinä siis mainittu noin 1400 henkilöä. Elokuvien määrä on tekeillä olevan hakemiston mukaan suurempi. 50 x 52 = 2600 elokuvaa.
Kirjan nimi on Taistelu elokuvasensuurista ja sovittu ilmestymispäivä 8.6.2006. Saatavina sen jälkeen hyvinvarustetuista kirjakaupoista. Ne joissa sitä ei ole, eivät ole hyvinvarustettuja. Paitsi jos ne myydään loppuun... [Kai te ymmärrätte nauraa kätkättää tässä kohden noitamaisesti.]
Alkusanat pitäisi vielä rustata - luonnos on jo olemassa - ja lähdeluettelo laittaa kuntoon. Englanninkielistä tiivistelmää en taida jaksaa enää tehdä, mutta muutaman sivun tiivistelmä journalisteille olisi paikallaan. Muutenhan niiden pitäisi lukea koko kirja. [Tämä siis vielä enemmän vappusiman ja -huiskan nimissä kätkättäen.] [Nämä sulkulausekkeet oikeana minänä eikä blogin kirjoittajana ovat tosi käteviä.] [Vaikka aina välillä niihin näyttää kehittyvän selittelevää makua.] [Puhumattakaan siitä, jos se oikea persoonallisuus saisi vallan.] [Alkaisi elää omaa elämäänsä.] [Sivujuonesta tulisikin pääjuoni.] [Ja asia alkaisi harhailla.] [Onneksi niin ei tapahdu.]
Kirjoitan siitä sitten erillisen artikkelin, vaikka se voikin kyllä painottua enemmän poliittiselle osastolle. Minulla on nimittäin lupaava kutsu mennä luennoimaan aiheesta Islantiin, Reykjavikiin. Keväällä 2007 järjestettävän suuren kansainvälisen kylmän sodan seminaarin teemana on tällä kertaa kulttuuri. Siihen elokuvasensuuri natsaa aika hyvin, joten kylmän sodan kuumat lähteet pitää kokea.
Ei hirveästi helpota. Mutta polla lyö mukavasti tyhjää. Eiköhän panna vappuhuiska heilumaan!
Kirjan nimi on Taistelu elokuvasensuurista ja sovittu ilmestymispäivä 8.6.2006. Saatavina sen jälkeen hyvinvarustetuista kirjakaupoista. Ne joissa sitä ei ole, eivät ole hyvinvarustettuja. Paitsi jos ne myydään loppuun... [Kai te ymmärrätte nauraa kätkättää tässä kohden noitamaisesti.]
Alkusanat pitäisi vielä rustata - luonnos on jo olemassa - ja lähdeluettelo laittaa kuntoon. Englanninkielistä tiivistelmää en taida jaksaa enää tehdä, mutta muutaman sivun tiivistelmä journalisteille olisi paikallaan. Muutenhan niiden pitäisi lukea koko kirja. [Tämä siis vielä enemmän vappusiman ja -huiskan nimissä kätkättäen.] [Nämä sulkulausekkeet oikeana minänä eikä blogin kirjoittajana ovat tosi käteviä.] [Vaikka aina välillä niihin näyttää kehittyvän selittelevää makua.] [Puhumattakaan siitä, jos se oikea persoonallisuus saisi vallan.] [Alkaisi elää omaa elämäänsä.] [Sivujuonesta tulisikin pääjuoni.] [Ja asia alkaisi harhailla.] [Onneksi niin ei tapahdu.]
Kirjoitan siitä sitten erillisen artikkelin, vaikka se voikin kyllä painottua enemmän poliittiselle osastolle. Minulla on nimittäin lupaava kutsu mennä luennoimaan aiheesta Islantiin, Reykjavikiin. Keväällä 2007 järjestettävän suuren kansainvälisen kylmän sodan seminaarin teemana on tällä kertaa kulttuuri. Siihen elokuvasensuuri natsaa aika hyvin, joten kylmän sodan kuumat lähteet pitää kokea.
Ei hirveästi helpota. Mutta polla lyö mukavasti tyhjää. Eiköhän panna vappuhuiska heilumaan!
torstaina, huhtikuuta 27, 2006
Eurovisio
Eurovision laulukilpailut lähenevät. Mutta mikä on Eurovisio? Sen selvittämiseksi on lähdettävä hieman kauempaa. Euroopan yleisradioliitto (EBU) on vuonna 1950 perustettu voittoa tavoittelematon radio- ja televisioyhtiöiden ammatillinen liitto. Sen kotipaikka on Sveitsin Geneve. EBUn tavoitteena on sen sääntöjen mukaan palvella jäsentensä etuja kuvaohjelmia koskevissa kysymyksissä sekä oikeudellisissa, teknisissä ja muissa kysymyksissä. Erityisesti sen tehtävä on edistää radio- ja televisio-ohjelmien vaihtoa. EBUn on sääntöjensä mukaan edistettävä kaikkia muitakin yhteistyömuotoja sen jäsenten välillä ja muiden yleisradioyhtiöiden tai niiden ryhmittymien kanssa sekä avustaa sen varsinaisia jäseniä neuvotteluissa tai neuvotella itse niiden pyynnöstä niiden lukuun.
Eurovisio puolestaan on Euroradion ohella järjestelmä, jonka välityksellä EBUn varsinaisten jäsenten välinen ohjelmien vaihto pääasiallisesti tapahtuu. Se perustettiin vuonna 1954. Sen avulla toteutetaan olennainen osa EBUn tavoitteista.
Eurovision ensimmäiset lähetykset viitoittivat suunnan. Vuonna 1956 lähetettiin Monacon prinssi Rainierin häät Grace Kellyn kanssa. Uutisvaihto EBU:n televisiojäsenten kanssa aloitettiin 1958. Vuonna 1961 saatiin ensimmäinen suora lähetys Venäjältä, kun Eurovisio välitti kosmonautti Juri Gagarinin paluun avaruudesta maan pinnalle. 1962 taivaalle singottiin Telstar, jonka avulla voitiin luoda linkki Eurovision ja Yhdysvaltojen välille. Sitä kautta Eurooppaan välitettiin mm. presidentti JOhn F. Kennedyn hautajaiset. Vuonna 1969 lähetettiin pisin Eurovision lähetys. Se tulikin sitten jo kuusta. Onko seuraava virstanpylväs Mars?
EBU:n Eurovisio-sivulta löytyy videolinkki Eurovision historiaan. Video on 16 min 25 sekuntia pitkä.
EBUn säännöissä sanotaan: "Eurovisio on EBUn järjestämä ja koordinoima televisio-ohjelmien vaihtojärjestelmä, joka perustuu jäsenten sitoumukseen tarjota toisilleen vastavuoroisesti [--] niiden kansallisella alueella järjestettyjä urheilu- ja kulttuuritapahtumia koskevia aineistojaan siltä osin, kuin ne mahdollisesti kiinnostavat muita Eurovision jäseniä mahdollistaen näin sen, että jäsenet yhdessä tarjoavat kansallisille katsojakunnilleen korkealaatuista palvelua näillä aloilla."
Eurovision jäseniä ovat nykyisin EBUn varsinaiset jäsenet sekä näiden jäsenten yhteenliittymät. Kaikki EBUn varsinaiset jäsenet voivat osallistua järjestelmään, jonka puitteissa hankitaan yhteisesti esimerkiksi kansainvälisten urheilutapahtumien Eurovisio-oikeuksiksi kutsuttuja televisiointioikeuksia ja jaetaan ne, minkä lisäksi jaetaan myös niihin liittyvät kustannukset.
Tämän rautaisen tietoannoksen jälkeen voimmekin siirtyä pääasiaan - emme suinkaan tällä kertaa siinä mielessä kuin Hiski Valentin Vaalan elokuvassa Kaikki rakastavat (1935). [Tähän ei edes PA pysty. Heitää referenssin, jota kukaan ei tajua, vain jotta saisi hihitellä itse.]
Olkaapa hyvä. Aftonbladet tarjoaa yksitoista tämänvuotista Euroiskelmää. Suomen edustaja Lordia on muutenkin haastateltu laajasti lehdissä. Kysyttäessä mikä olisi biisin nimi, jos Lordi esiintyisi yhdessä Ruotsin edustajan Carolan kanssa, vastaus oli "Latex meet Botox". Ruotsalaiset ovat muuten tekemisissä tavalla tai toisella ainakin Maltan, Viron, Belgian ja Sveitsin kappaleiden kanssa.
Euroviisubiisejä 11 kappaletta
Eurovisio puolestaan on Euroradion ohella järjestelmä, jonka välityksellä EBUn varsinaisten jäsenten välinen ohjelmien vaihto pääasiallisesti tapahtuu. Se perustettiin vuonna 1954. Sen avulla toteutetaan olennainen osa EBUn tavoitteista.
Eurovision ensimmäiset lähetykset viitoittivat suunnan. Vuonna 1956 lähetettiin Monacon prinssi Rainierin häät Grace Kellyn kanssa. Uutisvaihto EBU:n televisiojäsenten kanssa aloitettiin 1958. Vuonna 1961 saatiin ensimmäinen suora lähetys Venäjältä, kun Eurovisio välitti kosmonautti Juri Gagarinin paluun avaruudesta maan pinnalle. 1962 taivaalle singottiin Telstar, jonka avulla voitiin luoda linkki Eurovision ja Yhdysvaltojen välille. Sitä kautta Eurooppaan välitettiin mm. presidentti JOhn F. Kennedyn hautajaiset. Vuonna 1969 lähetettiin pisin Eurovision lähetys. Se tulikin sitten jo kuusta. Onko seuraava virstanpylväs Mars?
EBU:n Eurovisio-sivulta löytyy videolinkki Eurovision historiaan. Video on 16 min 25 sekuntia pitkä.
EBUn säännöissä sanotaan: "Eurovisio on EBUn järjestämä ja koordinoima televisio-ohjelmien vaihtojärjestelmä, joka perustuu jäsenten sitoumukseen tarjota toisilleen vastavuoroisesti [--] niiden kansallisella alueella järjestettyjä urheilu- ja kulttuuritapahtumia koskevia aineistojaan siltä osin, kuin ne mahdollisesti kiinnostavat muita Eurovision jäseniä mahdollistaen näin sen, että jäsenet yhdessä tarjoavat kansallisille katsojakunnilleen korkealaatuista palvelua näillä aloilla."
Eurovision jäseniä ovat nykyisin EBUn varsinaiset jäsenet sekä näiden jäsenten yhteenliittymät. Kaikki EBUn varsinaiset jäsenet voivat osallistua järjestelmään, jonka puitteissa hankitaan yhteisesti esimerkiksi kansainvälisten urheilutapahtumien Eurovisio-oikeuksiksi kutsuttuja televisiointioikeuksia ja jaetaan ne, minkä lisäksi jaetaan myös niihin liittyvät kustannukset.
Tämän rautaisen tietoannoksen jälkeen voimmekin siirtyä pääasiaan - emme suinkaan tällä kertaa siinä mielessä kuin Hiski Valentin Vaalan elokuvassa Kaikki rakastavat (1935). [Tähän ei edes PA pysty. Heitää referenssin, jota kukaan ei tajua, vain jotta saisi hihitellä itse.]
Olkaapa hyvä. Aftonbladet tarjoaa yksitoista tämänvuotista Euroiskelmää. Suomen edustaja Lordia on muutenkin haastateltu laajasti lehdissä. Kysyttäessä mikä olisi biisin nimi, jos Lordi esiintyisi yhdessä Ruotsin edustajan Carolan kanssa, vastaus oli "Latex meet Botox". Ruotsalaiset ovat muuten tekemisissä tavalla tai toisella ainakin Maltan, Viron, Belgian ja Sveitsin kappaleiden kanssa.
Euroviisubiisejä 11 kappaletta
keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006
Blogistanin tietotoimisto tiedostaa
Sedis Zedis kyyrötteli blogiasiaintoimistonsa parvekkeella. Se sijaitsi verrattain näkyvällä paikalla ja ilmiantajia oli liikkeellä pilvin pimein.
Tuokin ohimenevä taksi saattoi blogata, vaikka uusi kiitelty taksilaki sen heitä vaitiolovelvollisuusvaatimuksellaan kieltääkin, naapurista hän oli jo melkein varma, sillä siellä naurettiin valtoimenaan, eikä kukaan ohikulkijoistakaan ollut luotettava: kuka tahansa saattoi v-blogata tai podcastata, vaikka näennäisesti olikin aivan viattomalla pikkupikkukävelyreissulla kauniina kevätiltana ja antoi pikku Brutuksensa jättää jätöksiä naapurin pihamaalle ja aitanpolulle.
Mutta nämä eivät olleet pahinta. Yhteiskunta oli muuttunut. Aiemmin Sedis Zedis oli menettänyt yöunensa vain samasta syystä kuin muutkin bloggaavat porvarit. Yöunen varastivat Zhirinovskin laskuvarjojoukot, muu Neuvostoliitto ja viides kolonna. Mutta sen jälkeen, kun Helsingin kaupungin terveysfasismivirasto julisti sodan tupakoitsijoita vastaan, tilanne oli sitäkin pahempi. Kylmässä sodassa kun ei oikeastaan pitäisi ampua, kun ne ovat kuuman sodan tehtäviä. Ja nyt ammuttiin periaatteessa omia. Helsingissä oli sisällissota.
Tupakasta ei ollut pula. Kaupat pullistelivat sitä. Muista EU-maista itse ainetta virtasi maahan. Tupakansytyttimiä, tulitikkuja ja tuhkakuppeja myytiin lailliseen verolliseen hintaan joka puolella. Vain tupakan ja piipun polttaminen oli kielletty. Jopa juristit arvostivat sitä kieroutta, jolla tämä oli saatu aikaan. Ulkoilman ja hapen julistaminen vain tupakoimattomien oikeudeksi oli ollut nerokas vihreä aloite, johon koko fasistijuntan oli helppo yhtyä.
Sedis Zedis oli joutunut ongelmiin, sillä hänen bloginsa yläkulmassa oli valokuva, jossa näkyi palava savuke. Se ei ollut suussa, mutta se ei estänyt hallintotuomioistuinta julistamasta fatwaa, jonka ylimpänä oikeusasteena toimiva Helsingin kaupungin terveyslautakunta siunasi kädet ristiin pannen. Etsintäkuulutuksena toimi Sedis Zediksen blogin valokuva. Sen kuka tahansa kämmentietskan haltija sai eteensä parissa sekunnissa. Sen jälkeen vain soitto tupakkapoliisille ja kas, miestä vietiin. Äidit supisivat lapsilleen pamputuksen ja käsirautojen laittamisen jälkeen: "Katso, noin jalat laahaavat miestä viedessä. Se on ihan oikein. Mies oli tupakoija. Vaan maistuukohan enää tuon pamputuksen jälkeen?"
Ensimmäisen vaiheen Sedis Zedis oli kestänyt hyvin. Varhaisen kieltolain aikana ennen täysiin ravintoloihin tuli yllättäen tilaa, jossa käydä soittamassa kännykällä - tämä oli siis ennen kuin lounasaikana soitetut puhelut kiellettiin eikä työaikana saanut enää puheluita tehdä. Salapuhelimet olivat yleistyneet, kun omiin puhelimiin asetettiin ns. työnantajahälytin. Oman puhelimen käytöstä työaikana rangaistiin varoituksella. Kolmesta tulos oli ulos.
Työnantaja oli tietysti antanut puhelimen käyttöön, mutta sitä kuunneltiin. Sähköpostirajoitukset oli ollut helpompi tehdä, niiden seuraaminen oli kirjattu lakiin, jossa kerrottiin työpaikkaesimiesten perusoikeuksista. Työntekijäoikeuksia ei edelleenkään ollut, ne oli tuomittu sosiaalidemokraattisiksi haihatuksiksi.
Kaikkea ns. työnantajaoikeuksien lakiin ei saatu kirjatuksi. Siksi vessassa ja vesipostissa käyntioikeutta halutaan nyt rajoittaa tapahtuvaksi vain työntekijän omalla ajalla. Vesilasin sai tilata automaatista vain ihon alle asetettavan kellokortin avulla. Sama koski vessan ovea, joka toimi vain kellokortilla. Työnantaja saattoi vähentää näin käytetyn yksityisajan työajasta.
Työpaikan ulkopuolella oli vielä pari oikeutta, joita kansa käytti salaa hyväkseen. Ravintoloissa kännykkäpuheluita sai vielä tehdä, varsinkin kun tupakoimattomien puoli oli aina tyhjä. Ainoa ongelma oli istuinpaikan saaminen: kaikki tupakoimattomien puolen tuolit oli kiikutettu aina tupakointipuolelle.
Mutta eipä aikaakaan, kun sosiaalisfasismiministeriö oli kieltänyt senkin. Tuoleja ei saanut enää viedä tupakoijien puolelle ja tupakointipuolen tuoleihin oli asennettu nasta. Tämän jälkeen vain opettajat saattoivat enää polttaa tupakkaa ravintoloissa, mutta opettajien ravintolassakäymiskieltoa suunniteltiin jo useammassakin ministeriössä.
Ravintoloiden onneksi työpaikkojen ja julkisen kännykkäsoittelun kielto toi niihin asiakkaita. Vaikka koko muu maa oli saatu polvilleen hallitusohjelmaksi julistetun kieltopolitiikan avulla, ravintolat selvisivät aina. Ne olivat kuin kissa matkalla pilvenpiirtäjän katolta alas asfaltille.
Vasta tupakoinnin kieltäminen kokonaan ravintoloissa oli eskaloinut tilanteen sisällissodan partaalle. Salakapakoita vastaan koulutettiin ns. Elliot Ness Karhukopla, joiden väkivallankäyttöoikeudet määräytyivät terroristilakien mukaan. Työpaikoille oli asetettu työpaikkatupakointipoliisi, tuttavallisesti vain tukapo, joka haistoi työntekijöiden henkeä, valvoi työpaikan henkeä salakatselulaitteistolla ja sai rangaista välittömästi ennen tupakkavieroitukseen lähettämistä. Nämä kolmen kuukauden pakkosiirtolat sijaitsivat yleisesti ydinvoimalatyömaiden lähistöllä.
Tupakoivat ulkomaalaiset karkotettiin maasta ja heidän passiinsa tehtiin merkintä tupakointirikoksesta. Heiltä otettu biotunniste esti heitä palaamasta maahan, ellei heillä ollut oman maan terveysfasismiministeriön antamaa todistusta läpäistystä vieroituskurssista. Ongelmaksi oli tullut se, että monissa maissa näitä todistuksia sai ostaa mustasta pörssistä, eivätkä kaikkien maiden terveysviranomaiset olleet fasisteja - he saattoivat ottaa lahjuksia.
Ministeriö oli joutunut tekemään vain muutaman poikkeuksen kieltolakiin. Yli viidentoista sentin sikarit oli sallittu "kansallisen turvallisuuden ja taloudellisen menestyksen" nimissä. Niitä saivat pitää hallussa ja polttaa vain kauppa- ja teollisuusministeriön lisensioimat talousmiehet ja erityistä teknologista tietoa hallussa pitävät henkilöt, kuitenkin vain ne, joiden kuukausitulot ylittivät 10 000 euroa. Kuubalaiset sikarit oli tosin kielletty, sillä Osaman pidätyksen jälkeen globaaliksi ykköskohteeksi oli tullut sikaria poltteleva Fidel, joka oli satavuotispäivänään polttanut julkisesti suorassa televisiolähetyksessä 27 sentin sikarin suurella mielihalulla.
Sedis Zediksen salatupakka alkoi olla lopussa. Sireenien ääntä ei kuulunut, oli yleinen lomapäivä ja kaupungin asettamat tark'ampujat eivät ehkä olleet valveilla juhlittuaan eilen ministerin syntymäpäiviä.
Syvä henkeenveto vielä lopuksi. Ja silloin... Ei yskää... Ei yskäisyä... Ei ysk
Tuokin ohimenevä taksi saattoi blogata, vaikka uusi kiitelty taksilaki sen heitä vaitiolovelvollisuusvaatimuksellaan kieltääkin, naapurista hän oli jo melkein varma, sillä siellä naurettiin valtoimenaan, eikä kukaan ohikulkijoistakaan ollut luotettava: kuka tahansa saattoi v-blogata tai podcastata, vaikka näennäisesti olikin aivan viattomalla pikkupikkukävelyreissulla kauniina kevätiltana ja antoi pikku Brutuksensa jättää jätöksiä naapurin pihamaalle ja aitanpolulle.
Mutta nämä eivät olleet pahinta. Yhteiskunta oli muuttunut. Aiemmin Sedis Zedis oli menettänyt yöunensa vain samasta syystä kuin muutkin bloggaavat porvarit. Yöunen varastivat Zhirinovskin laskuvarjojoukot, muu Neuvostoliitto ja viides kolonna. Mutta sen jälkeen, kun Helsingin kaupungin terveysfasismivirasto julisti sodan tupakoitsijoita vastaan, tilanne oli sitäkin pahempi. Kylmässä sodassa kun ei oikeastaan pitäisi ampua, kun ne ovat kuuman sodan tehtäviä. Ja nyt ammuttiin periaatteessa omia. Helsingissä oli sisällissota.
Tupakasta ei ollut pula. Kaupat pullistelivat sitä. Muista EU-maista itse ainetta virtasi maahan. Tupakansytyttimiä, tulitikkuja ja tuhkakuppeja myytiin lailliseen verolliseen hintaan joka puolella. Vain tupakan ja piipun polttaminen oli kielletty. Jopa juristit arvostivat sitä kieroutta, jolla tämä oli saatu aikaan. Ulkoilman ja hapen julistaminen vain tupakoimattomien oikeudeksi oli ollut nerokas vihreä aloite, johon koko fasistijuntan oli helppo yhtyä.
Sedis Zedis oli joutunut ongelmiin, sillä hänen bloginsa yläkulmassa oli valokuva, jossa näkyi palava savuke. Se ei ollut suussa, mutta se ei estänyt hallintotuomioistuinta julistamasta fatwaa, jonka ylimpänä oikeusasteena toimiva Helsingin kaupungin terveyslautakunta siunasi kädet ristiin pannen. Etsintäkuulutuksena toimi Sedis Zediksen blogin valokuva. Sen kuka tahansa kämmentietskan haltija sai eteensä parissa sekunnissa. Sen jälkeen vain soitto tupakkapoliisille ja kas, miestä vietiin. Äidit supisivat lapsilleen pamputuksen ja käsirautojen laittamisen jälkeen: "Katso, noin jalat laahaavat miestä viedessä. Se on ihan oikein. Mies oli tupakoija. Vaan maistuukohan enää tuon pamputuksen jälkeen?"
Ensimmäisen vaiheen Sedis Zedis oli kestänyt hyvin. Varhaisen kieltolain aikana ennen täysiin ravintoloihin tuli yllättäen tilaa, jossa käydä soittamassa kännykällä - tämä oli siis ennen kuin lounasaikana soitetut puhelut kiellettiin eikä työaikana saanut enää puheluita tehdä. Salapuhelimet olivat yleistyneet, kun omiin puhelimiin asetettiin ns. työnantajahälytin. Oman puhelimen käytöstä työaikana rangaistiin varoituksella. Kolmesta tulos oli ulos.
Työnantaja oli tietysti antanut puhelimen käyttöön, mutta sitä kuunneltiin. Sähköpostirajoitukset oli ollut helpompi tehdä, niiden seuraaminen oli kirjattu lakiin, jossa kerrottiin työpaikkaesimiesten perusoikeuksista. Työntekijäoikeuksia ei edelleenkään ollut, ne oli tuomittu sosiaalidemokraattisiksi haihatuksiksi.
Kaikkea ns. työnantajaoikeuksien lakiin ei saatu kirjatuksi. Siksi vessassa ja vesipostissa käyntioikeutta halutaan nyt rajoittaa tapahtuvaksi vain työntekijän omalla ajalla. Vesilasin sai tilata automaatista vain ihon alle asetettavan kellokortin avulla. Sama koski vessan ovea, joka toimi vain kellokortilla. Työnantaja saattoi vähentää näin käytetyn yksityisajan työajasta.
Työpaikan ulkopuolella oli vielä pari oikeutta, joita kansa käytti salaa hyväkseen. Ravintoloissa kännykkäpuheluita sai vielä tehdä, varsinkin kun tupakoimattomien puoli oli aina tyhjä. Ainoa ongelma oli istuinpaikan saaminen: kaikki tupakoimattomien puolen tuolit oli kiikutettu aina tupakointipuolelle.
Mutta eipä aikaakaan, kun sosiaalisfasismiministeriö oli kieltänyt senkin. Tuoleja ei saanut enää viedä tupakoijien puolelle ja tupakointipuolen tuoleihin oli asennettu nasta. Tämän jälkeen vain opettajat saattoivat enää polttaa tupakkaa ravintoloissa, mutta opettajien ravintolassakäymiskieltoa suunniteltiin jo useammassakin ministeriössä.
Ravintoloiden onneksi työpaikkojen ja julkisen kännykkäsoittelun kielto toi niihin asiakkaita. Vaikka koko muu maa oli saatu polvilleen hallitusohjelmaksi julistetun kieltopolitiikan avulla, ravintolat selvisivät aina. Ne olivat kuin kissa matkalla pilvenpiirtäjän katolta alas asfaltille.
Vasta tupakoinnin kieltäminen kokonaan ravintoloissa oli eskaloinut tilanteen sisällissodan partaalle. Salakapakoita vastaan koulutettiin ns. Elliot Ness Karhukopla, joiden väkivallankäyttöoikeudet määräytyivät terroristilakien mukaan. Työpaikoille oli asetettu työpaikkatupakointipoliisi, tuttavallisesti vain tukapo, joka haistoi työntekijöiden henkeä, valvoi työpaikan henkeä salakatselulaitteistolla ja sai rangaista välittömästi ennen tupakkavieroitukseen lähettämistä. Nämä kolmen kuukauden pakkosiirtolat sijaitsivat yleisesti ydinvoimalatyömaiden lähistöllä.
Tupakoivat ulkomaalaiset karkotettiin maasta ja heidän passiinsa tehtiin merkintä tupakointirikoksesta. Heiltä otettu biotunniste esti heitä palaamasta maahan, ellei heillä ollut oman maan terveysfasismiministeriön antamaa todistusta läpäistystä vieroituskurssista. Ongelmaksi oli tullut se, että monissa maissa näitä todistuksia sai ostaa mustasta pörssistä, eivätkä kaikkien maiden terveysviranomaiset olleet fasisteja - he saattoivat ottaa lahjuksia.
Ministeriö oli joutunut tekemään vain muutaman poikkeuksen kieltolakiin. Yli viidentoista sentin sikarit oli sallittu "kansallisen turvallisuuden ja taloudellisen menestyksen" nimissä. Niitä saivat pitää hallussa ja polttaa vain kauppa- ja teollisuusministeriön lisensioimat talousmiehet ja erityistä teknologista tietoa hallussa pitävät henkilöt, kuitenkin vain ne, joiden kuukausitulot ylittivät 10 000 euroa. Kuubalaiset sikarit oli tosin kielletty, sillä Osaman pidätyksen jälkeen globaaliksi ykköskohteeksi oli tullut sikaria poltteleva Fidel, joka oli satavuotispäivänään polttanut julkisesti suorassa televisiolähetyksessä 27 sentin sikarin suurella mielihalulla.
Sedis Zediksen salatupakka alkoi olla lopussa. Sireenien ääntä ei kuulunut, oli yleinen lomapäivä ja kaupungin asettamat tark'ampujat eivät ehkä olleet valveilla juhlittuaan eilen ministerin syntymäpäiviä.
Syvä henkeenveto vielä lopuksi. Ja silloin... Ei yskää... Ei yskäisyä... Ei ysk
tiistaina, huhtikuuta 25, 2006
Shit happens
Nyt meni silmä.
Verisuoni poikki. Aurinkoa, hiekkaa, siitepölyjä ja parikymmentä tuntia ruudun tuijotusta. Ilkeän väristä tuo veri silmän valkuaisessa.
Minulle uusia blogeja: Nimimerkki Liekkiön Valheiden takoja ei pääse asiaansa, mutta on silti ihan cool. Nimimerkki Simppelin Simppeli elämä on juuri aloittanut eikä siitä vielä tiedä. Hauska nimi eikä näytä tarkoittavan luonnonmukaista. Enkä lakkaa mainostamasta Vuosisatamme päiväkirjaa, virilioviritystä. Mutta onko se lakannut - yli viikon tauko jo!
Diogenes taitaa olla minun makuuni vähän liian "raju" tai "repivä", vaikka on siellä oivalluksiakin sekä huvittavia hetkiä.
Verisuoni poikki. Aurinkoa, hiekkaa, siitepölyjä ja parikymmentä tuntia ruudun tuijotusta. Ilkeän väristä tuo veri silmän valkuaisessa.
Minulle uusia blogeja: Nimimerkki Liekkiön Valheiden takoja ei pääse asiaansa, mutta on silti ihan cool. Nimimerkki Simppelin Simppeli elämä on juuri aloittanut eikä siitä vielä tiedä. Hauska nimi eikä näytä tarkoittavan luonnonmukaista. Enkä lakkaa mainostamasta Vuosisatamme päiväkirjaa, virilioviritystä. Mutta onko se lakannut - yli viikon tauko jo!
Diogenes taitaa olla minun makuuni vähän liian "raju" tai "repivä", vaikka on siellä oivalluksiakin sekä huvittavia hetkiä.
maanantaina, huhtikuuta 24, 2006
Eno proudly presents
Sisko näyttää saaneen aikaiseksi eilen (klo 10.22 aamulla) muutakin kuin vain sen kasvatustieteen maisterin tutkinnon, jota oululaisessa lehdessä samana päivänä mainostettiin. Onnittelut molemmista.Tervetuloa perheellisten akateemisten joukkoon! Jo töräytetään trumpetilla onnea isällekin, jolla lienee oma osuutensa maailman tapahtumissa.
Mä oon ihan varma, että tämä hellyttää teidät kaikki.
Viikonlopun jälkeen
Viikonlopun Maunu Kurkvaara-seminaari oli menestys sekä taiteellisesti että taloudellisesti. Väkeä ilmaistapahtumassa oli satakunta. Elokuviinkin katsojia riitti lähes saman verran, joten tapahtuman yhteenlaskettu kävijämäärä (2 seminaaria + kolme elokuvaa) oli varmaankin 400 ja 500 välillä. Järjestäjille onnittelut.
Ohjaaja esiintyi vapautuneesti, eri puolia töistään avaten, hieman hämmentyneen tyytyväisenä tilanteessa, jossa nuoret tutkijat kyselivät hänen töistään tarkkuudella, johon hän ei itse vuosikymmenten jälkeen enää kyennyt. Kurkvaara totesi, ettei hän ole katsonut elokuviaan noiden aikojen jälkeen. Ja sanoi, ettei niitä katsonut silloin kovin moni ja vielä senkin, että juuri siksi piti ilahduttavana käsillä olevan tilaisuuden runsasta yleisömäärää.
Kurkvaaran keskeiset aatehistorialliset teemat pasifismi, (taiteilijan, ihmisen) vapaus ja onnellisuuden mahdollisuudet (ja valinnan vaikeus), elementit, meri, veneet, saaret, kaupunki ja arkkitehtuuri tulivat keskusteluissa hyvin esille molempina päivinä.
Itse esitin keskustelussa kysymyksen musiikista, joka ei visuaaliselle ohjaajalle ollut kovin tärkeä, vaikka hän sanoi antaneensa joskus sille tilaa niin, että se on kuvan kanssa jopa ristiriidassa. Musiikki ei kuitenkaan rytmitä, eikä ole leikkausprosessin oleellinen kannustaja, ehkä jopa päinvastoin. Musiikin tekijä, esim. Usko Meriläinen, sai toimia melko vapaasti. Kurkvaara huomautti, että näistä asioista häntä on neuvottu, mutta hän ei ole niistä välittänyt.
Kurkvaara puhui avoimesti myös eksplitaatioteemoista. Hän puhui laskelmoinnista, jopa pinnallisuudesta joidenkin elokuvien tiettyjä osia kohtaan. Näitä olivat selvimmin Autotytöt ja Raportti eli balladi laivatytöistä, vaikka kyllä esimerkiksi alastomuuden käytössä pyrkimystä tähän oli muissakin elokuvissa, mitä hän ei kiistänyt.
Teattereihin piti saada yleisöä. Autotytöt-elokuvaa levitettiin Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden kautta. Särkkä oli alkanut ihmetella elokuvan nimeä, joka oli silloin Tytöt. "Tytöt, tytöt", Särkkä maisteli. "Mikä nimi se sellainen kuin Tytöt on?" "Se on työnimi. Nimeksi tuleekin Autotytöt", Kurkvaara oli lasketellut liukkaasti. Särkkä riemastui: "Olisitte heti sanonut. Miksi ette sanonut sitä aikaisemmin? Asia on selvä, kyllä tämä voidaan panna levitykseen." Kurkvaara oli tähän todennut helpottuneena, että olisitte varastaneet nimen, jos hän olisi sen aikaisemmin kertonut.
Kielletty kirja oli se elokuva, josta hän odotti sensuurin tuomiota, olihan teos kytköksissä Hannu Salaman tuonaikaiseen jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin. Sensuuri oli kuitenkin jo liberalisoitunut, minkä hän halusi panna Jerker A. Erikssonin piikkiin, eikä ongelmia syntynyt - elokuva sai elokuussa 1965, siis ennen Erikssonin puheenjohtajakautta, K16-ikärajan, jota ei voi pitää sille korkeana.
Vaikka Kurkvaaran käsittelytapa läheni ajoin eksploitaatiota, eikä hän ollut "mikään sosiologi", kuten hän sanoi, aiheiden käsittelyssä oli aina muutakin, jotain syvempää. Siinä oli yhteiskuntakritiikkiä, sanomaa aina siihen saakka, että hän sanoi pitävänsä itseään aika ajoin lähetyssaarnaajana. "Siksi tuhosin lyhytfilmini", hän sanoi hymyillen. Näiden esiteltyjen teemojen joukossa oli poliittista ainesta, mutta enemmän ehkä oli kyse valistuksesta. Kulttuurista, sivistyksestä ja jostakin sellaisesta, mitä se tavallinen katsoja ei muuten tulisi hankkineeksi kovinkaan helposti.
Varhaisempien elokuvien yhteydessä esille tuli myös yhteistyö T. J. Särkän kanssa, joka väliin oli toimiva, väliin epäselvempi. Kävi ilmi, että Särkkä oli suunnitellut häntä ohjaajaksi Jalmari Finnen historialliseen kansankomediaan perustuvaan elokuvaan Pitkäjärveläiset. Kokenut Wilho Ilmari, jota Särkkä piti teatterimiehenä, sen sitten ohjasi. Kurkvaara oli ehtinyt epävarmassa työtilanteessa hakeutua Suomi-Filmille studiopäälliköksi, mikä aiheutti Särkässä tietysti voimakkaan reaktion.
Ensimmäisenä päivänä nähtiin Rakas..., toisena ensin Yksityisalue ja Meren juhlat, eräänlainen trilogia.
Näihin elokuviin pitää palata joskus. Odotellaan nyt nuoren tutkijapolven uutta läpivalaisua ensin. Katsotaan, mitä he saavat aikaan. Itse lähtisin katsomaan niiden uutta tulkintaa kahdelta suunnalta. Niiden edustaman filosofian ja toisaalta juuri ohjaajan kieltämän, eli sosiologian ja siihen liittyen keskiluokkaisuuden näkökulmasta. Tämän voi sanoa rauhassa ääneen täällä blogissa, sillä nuoret eivät näihin teemoihin tartu tikullakaan.
Ohjaaja esiintyi vapautuneesti, eri puolia töistään avaten, hieman hämmentyneen tyytyväisenä tilanteessa, jossa nuoret tutkijat kyselivät hänen töistään tarkkuudella, johon hän ei itse vuosikymmenten jälkeen enää kyennyt. Kurkvaara totesi, ettei hän ole katsonut elokuviaan noiden aikojen jälkeen. Ja sanoi, ettei niitä katsonut silloin kovin moni ja vielä senkin, että juuri siksi piti ilahduttavana käsillä olevan tilaisuuden runsasta yleisömäärää.
Kurkvaaran keskeiset aatehistorialliset teemat pasifismi, (taiteilijan, ihmisen) vapaus ja onnellisuuden mahdollisuudet (ja valinnan vaikeus), elementit, meri, veneet, saaret, kaupunki ja arkkitehtuuri tulivat keskusteluissa hyvin esille molempina päivinä.
Itse esitin keskustelussa kysymyksen musiikista, joka ei visuaaliselle ohjaajalle ollut kovin tärkeä, vaikka hän sanoi antaneensa joskus sille tilaa niin, että se on kuvan kanssa jopa ristiriidassa. Musiikki ei kuitenkaan rytmitä, eikä ole leikkausprosessin oleellinen kannustaja, ehkä jopa päinvastoin. Musiikin tekijä, esim. Usko Meriläinen, sai toimia melko vapaasti. Kurkvaara huomautti, että näistä asioista häntä on neuvottu, mutta hän ei ole niistä välittänyt.
Kurkvaara puhui avoimesti myös eksplitaatioteemoista. Hän puhui laskelmoinnista, jopa pinnallisuudesta joidenkin elokuvien tiettyjä osia kohtaan. Näitä olivat selvimmin Autotytöt ja Raportti eli balladi laivatytöistä, vaikka kyllä esimerkiksi alastomuuden käytössä pyrkimystä tähän oli muissakin elokuvissa, mitä hän ei kiistänyt.
Teattereihin piti saada yleisöä. Autotytöt-elokuvaa levitettiin Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden kautta. Särkkä oli alkanut ihmetella elokuvan nimeä, joka oli silloin Tytöt. "Tytöt, tytöt", Särkkä maisteli. "Mikä nimi se sellainen kuin Tytöt on?" "Se on työnimi. Nimeksi tuleekin Autotytöt", Kurkvaara oli lasketellut liukkaasti. Särkkä riemastui: "Olisitte heti sanonut. Miksi ette sanonut sitä aikaisemmin? Asia on selvä, kyllä tämä voidaan panna levitykseen." Kurkvaara oli tähän todennut helpottuneena, että olisitte varastaneet nimen, jos hän olisi sen aikaisemmin kertonut.
Kielletty kirja oli se elokuva, josta hän odotti sensuurin tuomiota, olihan teos kytköksissä Hannu Salaman tuonaikaiseen jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin. Sensuuri oli kuitenkin jo liberalisoitunut, minkä hän halusi panna Jerker A. Erikssonin piikkiin, eikä ongelmia syntynyt - elokuva sai elokuussa 1965, siis ennen Erikssonin puheenjohtajakautta, K16-ikärajan, jota ei voi pitää sille korkeana.
Vaikka Kurkvaaran käsittelytapa läheni ajoin eksploitaatiota, eikä hän ollut "mikään sosiologi", kuten hän sanoi, aiheiden käsittelyssä oli aina muutakin, jotain syvempää. Siinä oli yhteiskuntakritiikkiä, sanomaa aina siihen saakka, että hän sanoi pitävänsä itseään aika ajoin lähetyssaarnaajana. "Siksi tuhosin lyhytfilmini", hän sanoi hymyillen. Näiden esiteltyjen teemojen joukossa oli poliittista ainesta, mutta enemmän ehkä oli kyse valistuksesta. Kulttuurista, sivistyksestä ja jostakin sellaisesta, mitä se tavallinen katsoja ei muuten tulisi hankkineeksi kovinkaan helposti.
Varhaisempien elokuvien yhteydessä esille tuli myös yhteistyö T. J. Särkän kanssa, joka väliin oli toimiva, väliin epäselvempi. Kävi ilmi, että Särkkä oli suunnitellut häntä ohjaajaksi Jalmari Finnen historialliseen kansankomediaan perustuvaan elokuvaan Pitkäjärveläiset. Kokenut Wilho Ilmari, jota Särkkä piti teatterimiehenä, sen sitten ohjasi. Kurkvaara oli ehtinyt epävarmassa työtilanteessa hakeutua Suomi-Filmille studiopäälliköksi, mikä aiheutti Särkässä tietysti voimakkaan reaktion.
Ensimmäisenä päivänä nähtiin Rakas..., toisena ensin Yksityisalue ja Meren juhlat, eräänlainen trilogia.
Näihin elokuviin pitää palata joskus. Odotellaan nyt nuoren tutkijapolven uutta läpivalaisua ensin. Katsotaan, mitä he saavat aikaan. Itse lähtisin katsomaan niiden uutta tulkintaa kahdelta suunnalta. Niiden edustaman filosofian ja toisaalta juuri ohjaajan kieltämän, eli sosiologian ja siihen liittyen keskiluokkaisuuden näkökulmasta. Tämän voi sanoa rauhassa ääneen täällä blogissa, sillä nuoret eivät näihin teemoihin tartu tikullakaan.
sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006
Älymeemi
More Scientific
You have:
77% SCIENTIFIC INTUITION and
70% EMOTIONAL INTUITION
The graph on the right represents your place in Intuition 2-Space. As you can see, you scored above average on emotional intuition and well above average on scientific intuition.Your scientific intuition is stronger than your emotional intuition.
Your Emotional Intuition score is a measure of how well you understand people, especially their unspoken needs and sympathies. A high score score usually indicates social grace and persuasiveness. A low score usually means you're good at Quake.
Your Scientific Intuition score tells you how in tune you are with the world around you; how well you understand your physical and intellectual environment. People with high scores here are apt to succeed in business and, of course, the sciences.
Try my other test!
The 3 Variable Funny Test
It rules.
[Via Merten]
77% SCIENTIFIC INTUITION and
70% EMOTIONAL INTUITION
The graph on the right represents your place in Intuition 2-Space. As you can see, you scored above average on emotional intuition and well above average on scientific intuition.Your scientific intuition is stronger than your emotional intuition.
Your Emotional Intuition score is a measure of how well you understand people, especially their unspoken needs and sympathies. A high score score usually indicates social grace and persuasiveness. A low score usually means you're good at Quake.
Your Scientific Intuition score tells you how in tune you are with the world around you; how well you understand your physical and intellectual environment. People with high scores here are apt to succeed in business and, of course, the sciences.
Try my other test!
The 3 Variable Funny Test
It rules.
[Via Merten]
Matkakuume II
Vaikka kevät näyttää koittavan Helsingillekin, matkakuume nostaa taas päätänsä. Aivan viattomasti aamukahvia latkiessa silmä iskeytyi unkarilaisen lentoyhtiön tarjoukseen kahdesta kaupungista yhdellä hinnalla. Siinä on mahdollisuus pysähtyä meno- tai paluumatkalla johonkin kaupunkikohteeseen myös Budapestiin.
En ole käynyt koskaan Sofiassa. Jos menisi neljäksi viideksi päiväksi sinne ja pysähtyisi Budapestissä kolmeksi päiväksi paluumatkalla Suomeen. Kevätmatkana se voisi olla mukava pyrähdys uusiin kulttuureihin. 328 euroa maksavat lennot edestakaisin veroineen tätä reittiä. Sama Prahan kautta tsekkiläisellä yhtiöllä 293 euroa eli kymmenyksen halvempi. Puolalaisella lentoyhtiöllä Varsova + Sofia olisi sitten jo kalliimpi, 397 euroa.
Prahassa olisi kiva käydä uudestaan, mutta olin siellä marraskuussa. Ja tietysti olisi hienoa pistäytyä Varsovassakin, jossa olen ollut viimeksi 1989!. Mutta Budapest on jäänyt kokonaan väliin.
Olin kyllä aikanaan taas kerran Wienissä ja suunnittelin matkaa Budapestiin, mutta minulla oli huono tuuri joutua kovaotteisen lipuntarkastajan käsiin juuri ennen maasta poistumista. Matkalipuntarkastaja viivytti minua niin paljon ennen asemalle saapumista, että myöhästyin Budapestin junasta.
Ja koska tarkoituksenani oli ollut ampautua Budapestiin parin edellispäivänä tapaamani suomalaistytön seuraan, koko matka peruuntui, kun myöhästyin. Hyppäsin seuraavaan junaan, joka vei Belgradiin, mutta sieltä jatkoin nopeasti Ateenaan, yhteen eurooppalaisista mielikaupungeistani.
Liekö kevään vikaa, mutta muisteluttaa. En edes muista tyttöjen nimiä, muistaakseni he olivat Lahdesta, mutta jotenkin törmäsimme kaupungilla ja tutustuimme. Lähdimme käymään Wienerradissa, jota näyttävät kutsuvan mieluummin nimellä Riesenrad.
Maailmanpyörän lähtiessä nousuun huomasin, että toinen tytöistä otti minua kädestä kiinni. Yllätyin positiivisesti, jos asian haluaa neljännesvuosisadan jälkeen ilmaista neutraalisti. Mutta kohta jo ihmettelin, kun hän alkoi puristaa kovemmin. Hetken kuluttua hänen kyntensä kaivautuivat syvälle kämmeniini. Kun katsoin kiinninaulattuja käsiämme, näin hänen valkeat rystysensä. Se oli luja puristus. Tuijotin tyttöä ihmeissäni, sillä vastaan heijastuivat vain kalmankalpeat kasvot ja aukirevähtäneet silmät. Lopulta tajusin, että hän pelkäsi kuollakseen korkeita paikkoja. Oli aika tarjota turvallista kainaloa loppukiepsahduksen ajaksi. Se on muuten yllättävän pitkä, ehkä jopa muutamia kymmeniä minuutteja. Maisemista ei siinä paljon mieleen jäänyt: itse asiassa näen asiaa ajatellessani silmissäni elokuvan Kolmas mies. Ja sitten minä myöhästyin Budapestin junasta...
Kun asiaa makustelee, huomaa ettei Bulgariasta tiedä juuri mitään. Siellä on noin kahdeksan miljoonaa asukasta, joka on muuten miljoona vähemmän kuin vuonna 1985. Oliko siellä joku turkkilaisten vastainen kampanja silloin? Sen muistan siitä, että painonnostajia siirtyi Bulgariasta Turkkiin.
Asia täytyy panna pikaiseen harkintaan, sillä aikaa on vain kesäkuun ensimmäisen viikon loppuun. Sitten on taas vakavampaa tekemistä. Yksin matkustaminen on tietysti keljua. Mutta nyt ei taida muu auttaa.
En ole käynyt koskaan Sofiassa. Jos menisi neljäksi viideksi päiväksi sinne ja pysähtyisi Budapestissä kolmeksi päiväksi paluumatkalla Suomeen. Kevätmatkana se voisi olla mukava pyrähdys uusiin kulttuureihin. 328 euroa maksavat lennot edestakaisin veroineen tätä reittiä. Sama Prahan kautta tsekkiläisellä yhtiöllä 293 euroa eli kymmenyksen halvempi. Puolalaisella lentoyhtiöllä Varsova + Sofia olisi sitten jo kalliimpi, 397 euroa.
Prahassa olisi kiva käydä uudestaan, mutta olin siellä marraskuussa. Ja tietysti olisi hienoa pistäytyä Varsovassakin, jossa olen ollut viimeksi 1989!. Mutta Budapest on jäänyt kokonaan väliin.
Olin kyllä aikanaan taas kerran Wienissä ja suunnittelin matkaa Budapestiin, mutta minulla oli huono tuuri joutua kovaotteisen lipuntarkastajan käsiin juuri ennen maasta poistumista. Matkalipuntarkastaja viivytti minua niin paljon ennen asemalle saapumista, että myöhästyin Budapestin junasta.
Ja koska tarkoituksenani oli ollut ampautua Budapestiin parin edellispäivänä tapaamani suomalaistytön seuraan, koko matka peruuntui, kun myöhästyin. Hyppäsin seuraavaan junaan, joka vei Belgradiin, mutta sieltä jatkoin nopeasti Ateenaan, yhteen eurooppalaisista mielikaupungeistani.
Liekö kevään vikaa, mutta muisteluttaa. En edes muista tyttöjen nimiä, muistaakseni he olivat Lahdesta, mutta jotenkin törmäsimme kaupungilla ja tutustuimme. Lähdimme käymään Wienerradissa, jota näyttävät kutsuvan mieluummin nimellä Riesenrad.
Maailmanpyörän lähtiessä nousuun huomasin, että toinen tytöistä otti minua kädestä kiinni. Yllätyin positiivisesti, jos asian haluaa neljännesvuosisadan jälkeen ilmaista neutraalisti. Mutta kohta jo ihmettelin, kun hän alkoi puristaa kovemmin. Hetken kuluttua hänen kyntensä kaivautuivat syvälle kämmeniini. Kun katsoin kiinninaulattuja käsiämme, näin hänen valkeat rystysensä. Se oli luja puristus. Tuijotin tyttöä ihmeissäni, sillä vastaan heijastuivat vain kalmankalpeat kasvot ja aukirevähtäneet silmät. Lopulta tajusin, että hän pelkäsi kuollakseen korkeita paikkoja. Oli aika tarjota turvallista kainaloa loppukiepsahduksen ajaksi. Se on muuten yllättävän pitkä, ehkä jopa muutamia kymmeniä minuutteja. Maisemista ei siinä paljon mieleen jäänyt: itse asiassa näen asiaa ajatellessani silmissäni elokuvan Kolmas mies. Ja sitten minä myöhästyin Budapestin junasta...
Kun asiaa makustelee, huomaa ettei Bulgariasta tiedä juuri mitään. Siellä on noin kahdeksan miljoonaa asukasta, joka on muuten miljoona vähemmän kuin vuonna 1985. Oliko siellä joku turkkilaisten vastainen kampanja silloin? Sen muistan siitä, että painonnostajia siirtyi Bulgariasta Turkkiin.
Asia täytyy panna pikaiseen harkintaan, sillä aikaa on vain kesäkuun ensimmäisen viikon loppuun. Sitten on taas vakavampaa tekemistä. Yksin matkustaminen on tietysti keljua. Mutta nyt ei taida muu auttaa.
lauantaina, huhtikuuta 22, 2006
Nuorten ranki
Päivän mielenkiintoisin juttu Hesarissa (HS 22.4.2006, D10) oli Nuorten postissa. Nimimerkki Sunrise 92 kertoi nykykoulun arvojärjestyksen (pääkaupunkiseudulla).
Kaikki tytöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Pissiksiin, taviksiin ja jätöksiin. Pissiksillä on piikkikorkokengät ja ne polttavat tupakkaa. Tavikset on kauniita, hyväkäytöksisiä ja saavat todistuksiin numeroita erinomaisen ja hylätyn välillä.
Jätöksiin kuuluvat nörtit ("koko ajan tietsikalla, osallistuu shakkikerhoon, lukee koko ajan ja on isot silmälasit" määritteli tytär), hike ja hylkiö.
Hylkiön nyt arvaa, mutta mikä on hike? Onko se sama kuin hikari tai hikipinko eli pinko?
Pojat jakautuvat myös kolmeen. Kovikset ja söpöt muodostavat suuresta julkisuudesta nauttivat ryhmäkunnat. Kun he lähestyvät, jätökset luovuttavat paikkansa suosiolla.
Kaikki tytöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Pissiksiin, taviksiin ja jätöksiin. Pissiksillä on piikkikorkokengät ja ne polttavat tupakkaa. Tavikset on kauniita, hyväkäytöksisiä ja saavat todistuksiin numeroita erinomaisen ja hylätyn välillä.
Jätöksiin kuuluvat nörtit ("koko ajan tietsikalla, osallistuu shakkikerhoon, lukee koko ajan ja on isot silmälasit" määritteli tytär), hike ja hylkiö.
Hylkiön nyt arvaa, mutta mikä on hike? Onko se sama kuin hikari tai hikipinko eli pinko?
Pojat jakautuvat myös kolmeen. Kovikset ja söpöt muodostavat suuresta julkisuudesta nauttivat ryhmäkunnat. Kun he lähestyvät, jätökset luovuttavat paikkansa suosiolla.
perjantaina, huhtikuuta 21, 2006
Niitä näitä perjantaina
Torstai toivoa täynnä. Mutta entäs perjantai? Ylärivin poskihampaan ien taitaa olla tulehtunut. Turvotusta, kun parikymmentä vuotta sitten paikatun hampaan rakenne alkaa sortua reunoilta ja syntyy hankausta. Ja viikonloppu tulossa. Nämä eivät koskaan tapahdu maanantaina. Ärsytystä perjantaina ja täysi tuska sunnuntaina on kaava, jota hammaskivut noudattavat. No eipähän ole matkakuume mielessä.
Elokuva-arkiston maakuntasarjojen rakentajat ovat Helsingissä kokoustamassa. Heidän ja meidänkin työnsä tuloksia voi katsoa Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Käytännössä SEA siis järjestää lähes tuhat elokuvaesitystä vuodessa. Näistä noin sata Helsingin ulkopuolella. Vaikka suosio on ihan kohtuullista, esitykset eivät ole tupaten täynnä juuri missään: ovien ulkopuolelle ei tarvitse jäädä, mitä ihmettelen suuresti. Ihan hyviä sarjoja, katsokaa vaikka esimerkiksi Oulua.
Ja meillä Helsingissä, Orionissa, Eerikinkatu 15 tänään perjantaina 21.4.: klo 17:00 · Ousmane Sembene: MOOLAADÉ - SUOJELUS, klo 19:15 · Jacques Becker: GOUPI MAINS-ROUGES, klo 21:00 · Dziga Vertov: ENTUSIASMI.
Eilen sain tekstiviestin. Oulussa asuvan siskon gradu hyväksytty (muistaakseni magna) ja uusi kasvatustieteiden maisteri on syntymässä. Lähetin onnittelutekstarin ja kehotin tekemään väitöskirjan.
Mutta sitä ennen taitaa syntyä jotain muuta. Ja minusta tulee kolmannen kerran setä. Ellen väärin muista, ajan piti olla jo. Mutta vappumarssille uusi lapsi varmaan ehtii, vai mitä sisko?
Elokuva-arkiston maakuntasarjojen rakentajat ovat Helsingissä kokoustamassa. Heidän ja meidänkin työnsä tuloksia voi katsoa Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Käytännössä SEA siis järjestää lähes tuhat elokuvaesitystä vuodessa. Näistä noin sata Helsingin ulkopuolella. Vaikka suosio on ihan kohtuullista, esitykset eivät ole tupaten täynnä juuri missään: ovien ulkopuolelle ei tarvitse jäädä, mitä ihmettelen suuresti. Ihan hyviä sarjoja, katsokaa vaikka esimerkiksi Oulua.
Ja meillä Helsingissä, Orionissa, Eerikinkatu 15 tänään perjantaina 21.4.: klo 17:00 · Ousmane Sembene: MOOLAADÉ - SUOJELUS, klo 19:15 · Jacques Becker: GOUPI MAINS-ROUGES, klo 21:00 · Dziga Vertov: ENTUSIASMI.
Eilen sain tekstiviestin. Oulussa asuvan siskon gradu hyväksytty (muistaakseni magna) ja uusi kasvatustieteiden maisteri on syntymässä. Lähetin onnittelutekstarin ja kehotin tekemään väitöskirjan.
Mutta sitä ennen taitaa syntyä jotain muuta. Ja minusta tulee kolmannen kerran setä. Ellen väärin muista, ajan piti olla jo. Mutta vappumarssille uusi lapsi varmaan ehtii, vai mitä sisko?
torstaina, huhtikuuta 20, 2006
Pullaa ja kahvia
Elokuva-arkisto vieraili tänään ensimmäistä kertaa kautta aikojen Valtion elokuvatarkastamossa.
Ihmisten esittäytyessä erilaisia yhteistyökuvioita vuosien varrella henkilöstön kesken löytyi varsin paljon ja ihmiset muistivat punastella sitä, kuinka pitkään he itse asiassa ovat erilaisia tehtäviä hoitaneet, vaikka välillä oli muuallakin käyty maailmaa katsomassa.
Mutta instituutiotasolla vierailuja ei ollut aiemmin tehty. Nyt on ja tarkastamo kutsuttiin samalla lähitulevaisuudessa vastavierailulle. Mutta sitä ennen molemmat olivat tekemässä kevätretkeä: Tallinnaan. Ei sentään sattunut samalle viikolle.
Koska matka ulkomaille on aina virallista puuhaa, lupauduin pitämään parin tunnin teoreettisen esitelmän jostakin sopivan vaikeasta teemasta menomatkalla.
Joku tosin ehdotti, että minun pitäisi laulaa se.
Ihmisten esittäytyessä erilaisia yhteistyökuvioita vuosien varrella henkilöstön kesken löytyi varsin paljon ja ihmiset muistivat punastella sitä, kuinka pitkään he itse asiassa ovat erilaisia tehtäviä hoitaneet, vaikka välillä oli muuallakin käyty maailmaa katsomassa.
Mutta instituutiotasolla vierailuja ei ollut aiemmin tehty. Nyt on ja tarkastamo kutsuttiin samalla lähitulevaisuudessa vastavierailulle. Mutta sitä ennen molemmat olivat tekemässä kevätretkeä: Tallinnaan. Ei sentään sattunut samalle viikolle.
Koska matka ulkomaille on aina virallista puuhaa, lupauduin pitämään parin tunnin teoreettisen esitelmän jostakin sopivan vaikeasta teemasta menomatkalla.
Joku tosin ehdotti, että minun pitäisi laulaa se.
keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006
Maunu Kurkvaaraa
Tänään tulee klo 17 Ei enää eilispäivää, mutta tässäpä viikonlopun programmi.
TERVETULOA VIETTÄMÄÄN MAUNU KURKVAARA –VIIKONLOPPUA ELOKUVATEATTERI ORIONISSA 22.-23.4.2006
Suomalaisen uuden aallon elokuvan tienraivaaja Maunu Kurkvaara täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Tämän kunniaksi Suomen elokuva-arkisto esittää
Orionissa (Eerikinkatu 15, Helsinki) ohjaajan elokuvien retrospektiivin 19.4. alkaen. Harvoin nähtyjen elokuvien lisäksi Orionissa on nyt mahdollisuus nähdä myös itse ohjaaja, joka saapuu 22.–23.4. vietettävän Kurkvaara-viikonlopun kunniavieraaksi. Viikonlopun aikana näytetään myös Kurkvaaran arvostettu
elokuvatrilogia Rakas..., Yksityisalue ja Meren juhlat.
Kurkvaara-viikonlopun ohjelma:
LAUANTAINA 22.4. kello 13 Kurkvaaran aika -seminaari. Seminaariin vapaa pääsy
"Ihmisen vankilat ja vapaudenkaipuu". Ohjaajan tuotannosta alustaa tutkija Martti-Tapio Kuuskoski.
Paneelissa Kurkvaaran merkityksestä keskustelemassa elokuvantekijät Timo Linnasalo, Petri Rossi ja Mika Taanila sekä tutkijat Ilkka Kippola ja
Laura Lindstedt. Keskustelua vetää Eero Tammi.
Kello 15.30 Maunu Kurkvaara: Rakas... (1961)
SUNNUNTAINA 23.4. kello 13 Vieraana Maunu Kurkvaara
Ohjaajaa jututtavat Martti-Tapio Kuuskoski & Laura Lindstedt. Valkokankaalla lyhytelokuva Kaupunki (1957) sekä muita elokuvanäytteitä. Keskustelutilaisuuteen vapaa pääsy.
Kello 15.15 Maunu Kurkvaara: Yksityisalue (1962)
Kello 16.45 Maunu Kurkvaara: Meren juhlat (1963)
"Nimiä, numeroita, kortteja; kaavakkeita, lajittelujärjestelmiä, hakemistoja. Lokero, numero, kortti – sinä olet siinä, ihminen."
- Maunu Kurkvaara, Kaupunki
TERVETULOA VIETTÄMÄÄN MAUNU KURKVAARA –VIIKONLOPPUA ELOKUVATEATTERI ORIONISSA 22.-23.4.2006
Suomalaisen uuden aallon elokuvan tienraivaaja Maunu Kurkvaara täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Tämän kunniaksi Suomen elokuva-arkisto esittää
Orionissa (Eerikinkatu 15, Helsinki) ohjaajan elokuvien retrospektiivin 19.4. alkaen. Harvoin nähtyjen elokuvien lisäksi Orionissa on nyt mahdollisuus nähdä myös itse ohjaaja, joka saapuu 22.–23.4. vietettävän Kurkvaara-viikonlopun kunniavieraaksi. Viikonlopun aikana näytetään myös Kurkvaaran arvostettu
elokuvatrilogia Rakas..., Yksityisalue ja Meren juhlat.
Kurkvaara-viikonlopun ohjelma:
LAUANTAINA 22.4. kello 13 Kurkvaaran aika -seminaari. Seminaariin vapaa pääsy
"Ihmisen vankilat ja vapaudenkaipuu". Ohjaajan tuotannosta alustaa tutkija Martti-Tapio Kuuskoski.
Paneelissa Kurkvaaran merkityksestä keskustelemassa elokuvantekijät Timo Linnasalo, Petri Rossi ja Mika Taanila sekä tutkijat Ilkka Kippola ja
Laura Lindstedt. Keskustelua vetää Eero Tammi.
Kello 15.30 Maunu Kurkvaara: Rakas... (1961)
SUNNUNTAINA 23.4. kello 13 Vieraana Maunu Kurkvaara
Ohjaajaa jututtavat Martti-Tapio Kuuskoski & Laura Lindstedt. Valkokankaalla lyhytelokuva Kaupunki (1957) sekä muita elokuvanäytteitä. Keskustelutilaisuuteen vapaa pääsy.
Kello 15.15 Maunu Kurkvaara: Yksityisalue (1962)
Kello 16.45 Maunu Kurkvaara: Meren juhlat (1963)
"Nimiä, numeroita, kortteja; kaavakkeita, lajittelujärjestelmiä, hakemistoja. Lokero, numero, kortti – sinä olet siinä, ihminen."
- Maunu Kurkvaara, Kaupunki
Matkakuumeen oireita
Minnehän sitä menisi? Pitäisi varmaan pistäytyä jossakin, sen verran on matkakuumeen oireita. En tiedä, ehdinkö minnekään tässä kuussa, mutta ensi kuussa ainakin.Tallinnaan olen menossa muutenkin käymään, muistaisi vain varmistaa milloin, ja Pietariin kesällä ainakin pistäytymään. Mutta eivät ne tuommoiset matkakuumetta poista. Pidemmälle pitäisi päästä. Lomaakin olisi jäljellä, kun vain saisi nuo kirjoitushommat alta pois.
Tässäpä kuva viime marraskuulta. Laskeutumassa Prahan linnan alueelta kantakaupunkiin sumussa. Kuvan otti vaimo, jonka kanssa muuten tulee 10-vuotta aviossa juhlintaan vapun aattona. On se surkea hääpäivän valinta. Mutta silloin se tuntui ihan mukavalta vitsiltä. Eivät siis häät, vaan hääpäivä.
Vihkivä virkamies oli väsynyt, mutta parihenkinen todistajakaarti sitäkin iloisempi. Kaupungilta haalimme vastaantulijoita häälounaalle, joka oli Eliten tavallinen vapunaaton lounas seisovasta pöydästä. 20 henkeä oli lopulta paikalla, jotkut kännykällä hälytettynä, joillakin oli ollut vihiä päivää paria aikaisemmin. Siitä tuli muutamaksi vuodeksi traditio. Muutettuamme Etu-Töölöstä pois vuosittaista lounastapaamista ei enää jatkettu.
Lounaalle oli helppo tulla, hinta ei ollut korkea ja tilaisuuteen saattoi tulla ja lähteä omien menojensa mukaan. Vatsa täyteen ja hauska saattohetki tovereiden seurassa vapun viettoon omilla tahoillaan.
Buranaa matkakuumeeseen ja työn pariin.
Karlovy Vary
tiistaina, huhtikuuta 18, 2006
Blogosfäärin tila
Technoratin Dave Sifry on analysoinut blogosfäärin tilaa, kuten hänellä on parin kuukauden välein tapana. Technorati tunnistaa nyt 35,3 miljoonaa blogia, joten käyrä on ennallaan. Sfääri tuplaantuu kuuden kuukauden välein. Tämä on toteutunut viimeisen 42 kuukauden ajan. Blogosfääri on nyt 60 kertaa suurempi kuin se oli 3 vuotta sitten.
Technorati jäljittää 75 000 uutta blogia joka päivä. Vanha argumentti monista lopettaneista alkaa olla jo mauttomaksi purtu luu. 15,5 miljoonaa bloggaajaa jatkoi vielä kolme kuukautta aloittamisensa jälkeen. Luku on nousussa, kolme kuukautta sitten aktiiveja oli 13,4 miljoonaa. Vähintäin viikoittain kirjoittavia bloggareita on 3,9 miljoonaa. 9 % uusista blogeista on spämmiä.
Tracback-ominaisuutta hyväksikäyttävän perinteisen spämmin lisäksi uusin keksintö on sping: se tarkoittaa spammiblogin lähettämää ping spammiä eli järjestelmää, jossa blogi lähettää kymmeniä tai satoja pingejä laillisesta lähteestä lyhyessä ajassa huolimattomasti konfiguroitua softaa hyväksi käyttäen niin, että lähde vaikuttaa tuoreelta. Suomeksi tuo voisi olla vaikkapa spingi. Joku voisi selittää sen kommenteissa selvällä suomella, kun en oikein tuota tajua.
Tuon linkatun Wikipedia-artikkelin lopussa on lista erilaisista spämmityypeistä englanniksi. Sifry mainostaa blogissaan jälleen kerran uutta alan termiä: hän ehdottaa, että spämmien aiheuttamaa häiriön keskittymää kutsuttaisiin termillä sporms (lyhenne termistä spam storms). Sehän on suomeksi tietysti spämmimyrsky. Spärsky?
Technorati jäljittää 75 000 uutta blogia joka päivä. Vanha argumentti monista lopettaneista alkaa olla jo mauttomaksi purtu luu. 15,5 miljoonaa bloggaajaa jatkoi vielä kolme kuukautta aloittamisensa jälkeen. Luku on nousussa, kolme kuukautta sitten aktiiveja oli 13,4 miljoonaa. Vähintäin viikoittain kirjoittavia bloggareita on 3,9 miljoonaa. 9 % uusista blogeista on spämmiä.
Tracback-ominaisuutta hyväksikäyttävän perinteisen spämmin lisäksi uusin keksintö on sping: se tarkoittaa spammiblogin lähettämää ping spammiä eli järjestelmää, jossa blogi lähettää kymmeniä tai satoja pingejä laillisesta lähteestä lyhyessä ajassa huolimattomasti konfiguroitua softaa hyväksi käyttäen niin, että lähde vaikuttaa tuoreelta. Suomeksi tuo voisi olla vaikkapa spingi. Joku voisi selittää sen kommenteissa selvällä suomella, kun en oikein tuota tajua.
Tuon linkatun Wikipedia-artikkelin lopussa on lista erilaisista spämmityypeistä englanniksi. Sifry mainostaa blogissaan jälleen kerran uutta alan termiä: hän ehdottaa, että spämmien aiheuttamaa häiriön keskittymää kutsuttaisiin termillä sporms (lyhenne termistä spam storms). Sehän on suomeksi tietysti spämmimyrsky. Spärsky?
maanantaina, huhtikuuta 17, 2006
Metrossa ongelmia
Metro kulkee kuulemma vain Kulosaareen asti tällä hetkellä. Rautatientorilla poliisi oli sulkenut koko asemalaiturin. Mitähän lie tapahtunut? Uutisissa ei näy mitään.
Pääsiäinen on juhlan aikaa
Pääsiäinen alkaa olla ohi. Vaimo ja lapsi karkasivat Tampereelle ja sitten Tallinnaan. Minut jätettiin heitteille Helsinkiin.
Onneksi ystävä Tampereelta saapui viinipänikkä kainalossa, joten pääsin näyttämään viinikastiketaitojani. Punaviinissä haudutettua lihapataa, lammascurrya ja Wienin leike oli viikonlopun ohjelmassa.
Iltaisin olemme lauleskelleet hieman karaokea, vaikka viikonlopun jonot ovat sitä luokkaa, ettei stagelle kovin montaa kertaa illassa pääse. Kannustus oli silti kiitettävää: kahteen henkeen kutistunut, mutta ympärilleen kannustavan fanijoukon kerännyt Wannebe-ryhmä piti siitä huolen. Kiitos ja terveisiä muillekin!
Emme provosoituneet edes eilen ravintolasta poistuessa, kun uhossaan höyryävä nuori bodaripoika, jota en ollut tietääkseni koskaan aiemmin tavannut saati hänen kanssaan keskustellut, asettui tiellemme ja esti jatkuvasti uhkaillen meitä lähtemästä, yrittipä roikkua kraivelissakin. Kun siihen kyllästyimme, soitimme poliisit paikalle pidättelemään nuorta miestä hetken. Ja niin tie oli taas auki kotiin saakka. Onneksi mitään ei tapahtunut eikä kehenkään sattunut, vaikka ei siinä meinaa pokka pitää, kun kaveri rutistelee vaatteita, jotka sattuvat olemaan minun päälläni. Pääsiäinen on juhlan aikaa. Be careful out there!
Pari leffaa, litra jäätelöä ja valmistautuminen rankkaan ensi viikkoon edessä.
Onneksi ystävä Tampereelta saapui viinipänikkä kainalossa, joten pääsin näyttämään viinikastiketaitojani. Punaviinissä haudutettua lihapataa, lammascurrya ja Wienin leike oli viikonlopun ohjelmassa.
Iltaisin olemme lauleskelleet hieman karaokea, vaikka viikonlopun jonot ovat sitä luokkaa, ettei stagelle kovin montaa kertaa illassa pääse. Kannustus oli silti kiitettävää: kahteen henkeen kutistunut, mutta ympärilleen kannustavan fanijoukon kerännyt Wannebe-ryhmä piti siitä huolen. Kiitos ja terveisiä muillekin!
Emme provosoituneet edes eilen ravintolasta poistuessa, kun uhossaan höyryävä nuori bodaripoika, jota en ollut tietääkseni koskaan aiemmin tavannut saati hänen kanssaan keskustellut, asettui tiellemme ja esti jatkuvasti uhkaillen meitä lähtemästä, yrittipä roikkua kraivelissakin. Kun siihen kyllästyimme, soitimme poliisit paikalle pidättelemään nuorta miestä hetken. Ja niin tie oli taas auki kotiin saakka. Onneksi mitään ei tapahtunut eikä kehenkään sattunut, vaikka ei siinä meinaa pokka pitää, kun kaveri rutistelee vaatteita, jotka sattuvat olemaan minun päälläni. Pääsiäinen on juhlan aikaa. Be careful out there!
Pari leffaa, litra jäätelöä ja valmistautuminen rankkaan ensi viikkoon edessä.
lauantaina, huhtikuuta 15, 2006
Naishistoriaa
Tämmöinenkin sivuston kuin Women in World History on sitten avattu kokonaisuudessaan. Kohta Modules on erinomaisen hyödyllinen asiasta kiinnostuneille. Keräsin alan lukemistoa, joten tässä lista kaikille muillekin samalla.
Naishistorian / perhehistorian kokonaisuus Joensuun yliopistossa:
Ollila, A. Naishistoria ja sukupuolijärjestelmä, teoksessa: Immonen, Leskelä-Kärki (toim.) Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen, 2001;
Markkola, P. Vahva nainen ja kansallinen historia, teoksessa: Gordon, Komulainen ja Lempiäinen (toim.) Suomineitonen hei! kansallisuuden sukupuoli, 2002;
Häggman, K. Från självklarhet till ideologi - familjen som den bildade klassens ideal i 1800-talets Finland, teoksessa: Pulma (red.) Den problematiska familjen, 1991;
Lähteenmäki, M. Vastuu kasvattaa itsenäisyyttä. Naisliike Suomea rakentamassa, teoksessa: Suomalainen nainen, 1999;
Rahikainen, M., Räisänen, T. (toim.) "Työllä ei oo kukkaan rikastunna" naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800- ja 1900-luvulla, 2001;
Östman, A-C. Mjölk och jord. Om kvinnlighet, manlighet och arbete i ett österbottniskt jordbrukssamhälle ca 1890-1940, 2000;
Sulkunen, I. Naisen kutsumus. Miina Sillanpää ja sukupuolten maailmojen erkaantuminen 1989; Sulkunen I. Mandi Granfelt ja kutsumusten ristiriita, 1995.
Naistutkimus Tampere:
Ollila, A. Naishistoria ja sukupuolijärjestelmä, teoksessa: Immonen, Leskelä-Kärki (toim.) Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen, 2001;
Tuomaala, S. Yhteiskunnallisesta äitiydestä naisten elämänhistorioihin.
Suomen naishistorian suuntaviivoja 1970-luvulta 2000-luvulle, teoksessa Katainen, Kinnunen, Packalén, Tuomaala (toim.) Oma pöytä.
Naiset Suomessa, 2005
Venäjän ja Itä-Euroopan historian tutkintovaatimukset, kohta Naishistoria.
B. A. Engel , Women in Russia, 1700–2000;
N.L. Puškareva, Castnaâ žižn russkoj ženšiny;
L. Edmondson (ed.), Gender in Russian History and Culture.
Tampereen yliopisto, historian laitos (2000-02):
Sulkunen, Irma: Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700 – 1800-luvulla (1999).
Yksi kamari - kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset (1997).
Kaarninen, Mervi, Nykyajan tytöt: koulutus, luokka ja sukupuoli 1920- ja 1930-luvun Suomessa, Bibliotheca Historica 5 (1995).
Lähteenmäki, Maria: Mahdollisuuksien aika. Työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910-30-luvun Suomessa. Bibliotheca Historica 2 (1995)
Kulttuurihistorian vaatimuksista Turusta:
Rosenhaft, Eve: Kaksi sukupuolta - yksi historia - Naishistoria, mieshistoria, sukupuolten historia ja niiden merkitys historiakäsityksellemme. Naistutkimus-Kvinnoforskning 2/1997. s. 16-26.
Yhteiskuntahistoria (vanhat vaatimukset osin sillä teoksia mainittu muualla)
Julkunen R : Hyvinvointivaltio käännekohdassa
Markkola P & Ramsay A (toim.): Yksi kamari – kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset
Scott J : Gender and the Politics of History
Yval-Davis N : Gender & Nation
Uusissa jo perusopinnoissa
Barbara Caine & Glenda Sluga : Gendering European History 1780–1920
Sosiaalihistoriassa ero kohdissa:
Davidoff, Leonore & Hall, Catherine : Family Fortunes: Men and Women of the English Middle Class 1780–1850 (Rev. ed. 2002)
Frader, Laura & Rose, Sonya : Gender and Class in Modern Europe
Löfström, Jan : Sukupuoliero agraarikulttuuris
Wiesner-Hanks M E : Gender in History
Simonton, Deborah : A History of European Women’s Work. 1700 to the Present
Tosh, John : Manliness and Masculinities in Nineteenth-century Britain
Häkkinen, Antti : Rahasta - vaan ei rakkaudesta
Rahikainen, Marjatta & Räisänen, Tarja (toim.): "Työllä ei oo kukkaan rikastunna". Naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800- ja 1900-luvulla
Pistäkää kommentteihin muita keskeisiä peruskirjoja.
Naishistorian / perhehistorian kokonaisuus Joensuun yliopistossa:
Ollila, A. Naishistoria ja sukupuolijärjestelmä, teoksessa: Immonen, Leskelä-Kärki (toim.) Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen, 2001;
Markkola, P. Vahva nainen ja kansallinen historia, teoksessa: Gordon, Komulainen ja Lempiäinen (toim.) Suomineitonen hei! kansallisuuden sukupuoli, 2002;
Häggman, K. Från självklarhet till ideologi - familjen som den bildade klassens ideal i 1800-talets Finland, teoksessa: Pulma (red.) Den problematiska familjen, 1991;
Lähteenmäki, M. Vastuu kasvattaa itsenäisyyttä. Naisliike Suomea rakentamassa, teoksessa: Suomalainen nainen, 1999;
Rahikainen, M., Räisänen, T. (toim.) "Työllä ei oo kukkaan rikastunna" naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800- ja 1900-luvulla, 2001;
Östman, A-C. Mjölk och jord. Om kvinnlighet, manlighet och arbete i ett österbottniskt jordbrukssamhälle ca 1890-1940, 2000;
Sulkunen, I. Naisen kutsumus. Miina Sillanpää ja sukupuolten maailmojen erkaantuminen 1989; Sulkunen I. Mandi Granfelt ja kutsumusten ristiriita, 1995.
Naistutkimus Tampere:
Ollila, A. Naishistoria ja sukupuolijärjestelmä, teoksessa: Immonen, Leskelä-Kärki (toim.) Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen, 2001;
Tuomaala, S. Yhteiskunnallisesta äitiydestä naisten elämänhistorioihin.
Suomen naishistorian suuntaviivoja 1970-luvulta 2000-luvulle, teoksessa Katainen, Kinnunen, Packalén, Tuomaala (toim.) Oma pöytä.
Naiset Suomessa, 2005
Venäjän ja Itä-Euroopan historian tutkintovaatimukset, kohta Naishistoria.
B. A. Engel , Women in Russia, 1700–2000;
N.L. Puškareva, Castnaâ žižn russkoj ženšiny;
L. Edmondson (ed.), Gender in Russian History and Culture.
Tampereen yliopisto, historian laitos (2000-02):
Sulkunen, Irma: Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700 – 1800-luvulla (1999).
Yksi kamari - kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset (1997).
Kaarninen, Mervi, Nykyajan tytöt: koulutus, luokka ja sukupuoli 1920- ja 1930-luvun Suomessa, Bibliotheca Historica 5 (1995).
Lähteenmäki, Maria: Mahdollisuuksien aika. Työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910-30-luvun Suomessa. Bibliotheca Historica 2 (1995)
Kulttuurihistorian vaatimuksista Turusta:
Rosenhaft, Eve: Kaksi sukupuolta - yksi historia - Naishistoria, mieshistoria, sukupuolten historia ja niiden merkitys historiakäsityksellemme. Naistutkimus-Kvinnoforskning 2/1997. s. 16-26.
Yhteiskuntahistoria (vanhat vaatimukset osin sillä teoksia mainittu muualla)
Julkunen R : Hyvinvointivaltio käännekohdassa
Markkola P & Ramsay A (toim.): Yksi kamari – kaksi sukupuolta. Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset
Scott J : Gender and the Politics of History
Yval-Davis N : Gender & Nation
Uusissa jo perusopinnoissa
Barbara Caine & Glenda Sluga : Gendering European History 1780–1920
Sosiaalihistoriassa ero kohdissa:
Davidoff, Leonore & Hall, Catherine : Family Fortunes: Men and Women of the English Middle Class 1780–1850 (Rev. ed. 2002)
Frader, Laura & Rose, Sonya : Gender and Class in Modern Europe
Löfström, Jan : Sukupuoliero agraarikulttuuris
Wiesner-Hanks M E : Gender in History
Simonton, Deborah : A History of European Women’s Work. 1700 to the Present
Tosh, John : Manliness and Masculinities in Nineteenth-century Britain
Häkkinen, Antti : Rahasta - vaan ei rakkaudesta
Rahikainen, Marjatta & Räisänen, Tarja (toim.): "Työllä ei oo kukkaan rikastunna". Naisten töitä ja toimeentulokeinoja 1800- ja 1900-luvulla
Pistäkää kommentteihin muita keskeisiä peruskirjoja.
perjantaina, huhtikuuta 14, 2006
Ystävä ja toveri
Ystävä ja toveri Heikki Aittokoski oli kirjoittanut avoimen kirjeen Karl Marxille (HS 14.4.2006, B2). Kovin avoimeksi tietysti kuolleille kirjoitetut kirjeet eivät voi ryhtyä, mutta voihan sitä ajatella niin, että sellaiset ovat avoimia kaikille, eläville ja kuolleille. Vaikka niin kuin hän itsekin kirjoitti: "Ei kuolleille naljailu ole kunniakasta".
Se, että Marxille pitää ns. vittuilla (jopa henkilökohtaisella tasolla) 123 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, on sinällään saavutus suomalaisilta porvareilta! He eivät ole huonounisuudessaan, pelossaan ja tavoissaan yksin. Se minua kuitenkin hämmästytti, että Heikki kehtasi lukea K. Marxin viaksi sen, että hän sai stipendejä tehtailijaystävältään Friedrich Engelsiltä. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma, sillä juuri filantropian varaanhan Heikkikin varmasti yhteiskunnallisen kirjallisen toiminnan mieluusti jättäisi. Lukuunottamatta kepeää journalismia, siis sitä jossa lauletaan niin kuin käsketään. Viihteellisesti. Sen takia kukaan ei ole kertonut missään, mistä Ranskassa nyt taistellaan.
Heikin tehtävänä on yrittää mitätöidä Ranskan katujen kapinointi: "Alle 26-vuotiaat työntekijät olisi saanut irtisanoa helposti, mikä olisi parantanut nuorten työnsaantimahdollisuuksia." Vaikka on luonnossa (ja kolumnin valokuvassaankin) todennäköisesti ikuisesti "baby face", Heikki on selvästi täyttänyt jo 26. On tosi reilua lähteä parantamaan työnsaantimahdollisuuksia tekemällä irtisanomisista vaivattomia. Kaikki muut keinot on varmasti käytetty.
Työttömyys on ollut ranskalaisen yhteiskunnan keskeinen poliittinen aihepiiri jo 1970-luvulta. Nyt voi olla viimeinen vaihe keskustella siitä: ellei maahanmuutto jatku aktiivisesti, työväki Ranskassa vähenee, sillä edellisen "baby boomin" loputtua työvoiman määrän lasketaan laskevan jyrkästi vuodesta 2009 vuoteen 2020. Sen pitäisi helpottaa työttömyysongelmaa. Sitä ennen konservatiiveillä on kuitenkin paljon tekemistä työehtojen heikentämiseksi. Sehän on ollut politiikan keskiössä Suomessakin.
Ranska laski viikottaisen työajan vuoden 2000 alusta 39 tunnista 35 tuntiin viikossa. Samalla työllistämistukia kasvatettiin. Muutoksen vaikutuksista ei ainakaan vielä liene mitään lopullista arviota. Jean-Pierre Raffarinin konservatiivinen hallitus on vuodesta 2004 yrittänyt kehitellä entistä useampia poikkeussäännöksiä viikottaiseen työaikaan eri aloilla. Dominique de Villepinin niin ikään konservatiivinen hallitus on ryhtynyt talouden liberalisoinnin tielle: työlainsäädäntöä on pyritty heikentämään, minkä lisäksi on satsattu matalapalkkasopimuksiin työllistämisen vahvistamiseksi. Ranskassa tämä ei ole mahdotonta, sillä työvoimasta alle 10 prosenttia kuuluu ammattiliittoihin.
Toukokuussa 2005 pääministeri Dominique de Villepin asetti itselleen sadan päivän dead linen työllistämispolitiikan kehittämiseksi. Hän sanoi politiikan ytimessä olevan "työn löytäminen sieltä missä sitä on". Se tarkoitti toimenpiteitä, joilla edistettäisiin pienten, alle kymmenhenkisten yritysten yleisiä työllistämismahdollisuuksia ja myös työttömien palauttamista työelämään tätä kautta.
Pakettiin liittyi monenlaisia verohelpotuksia tuloverosta lyhytaikaisten työsuhteiden verotukseen (hotellit, ravintolat). Tämä kohdistui nuoriin aikuisiin. Myös pitkäaikaistyötön, joka löysi itselleen työtä, sai 1000 euron tuen. Oppisopimuskoulutukseen nuoria ottavat yritykset saivat veroleikkausten lisäksi helpotuksia sosiaalimaksuihin, sama koski ihmistä lähellä olevia palvelutyöpaikkoja eli esim. parturit, kotiapu, lastenhoito jne.
Hallituksella oli pyrkimys myös luoda uuden tyyppisiä työsopimusmalleja, joilla työttömät, erityisesti nuoret aikuiset voitaisiin työllistää. CPE koskee yli 20 työllistetyn yritystä, jotka palkkaisivat alle 26 vuotiaita nuoria aikuisia. Työnantajat saivat tästä sosiaalimaksualennuksia kolmeksi vuodeksi, ja heillä oli kevennetty oikeus irtisanomiseen kahden ensimmäisen vuoden aikana. Nuorten saama hyöty sopimuksesta olisi ollut työllistyminen alalla, johon he itse halusivat. Irtisanomisen tapahtuessa työttömäksi joutunut saa pienen kompensaation työnantajalla sekä valtion tukea.
Uusi töllisyyssopimus (CNE) koskee alle 10 hengen yrityksiä (ns. mikroyrityksiä). Se keskittyy auttamaan yrittäjiä, jotka voivat nopeasti laajentaa toimintaansa. Apu on sosiaalimaksujen keventäminen, työllistymisen yhteydessä tarvittavan paperityön vähentäminen ja "kasvun taloudellisten esteiden poistaminen". Ensimmäisen kahden vuoden aikana työntekijä saisi epäreilusta erottamisesta pienen korvauksen valtion avun lisäksi.
Vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen kritiikki on kohdistunut siihen, että näin luodut työpaikat ovat epävarmoja ja matalapalkkaisia. Katujen mielenosoitukset ovat kohdistuneet juuri näihin CPE- ja CNE -sopimuksiin
Vielä yksi Villepinin hallituksen toimenpide on mainitsematta. Hallitus nimittäin kehotti työttömiä ja kouluttamattomia nuoria aikuisia menemään armeijaan oppiakseen uusia taitoja.
Sen takia minulle ei suinkaan tule mieleen "hullu vuosi" 1848, kuten Heikille Helsingin Sanomissa: "Ei Pariisissa mitään hullun vuoden kaltaista nähty, mutta katujen paine se oli, joka pani nurin parlamentaarisen enemmistöpäätöksen. Kapitalismi on ranskalaisten parissa niin kova kirosana, että viime viikkojen rähinöissä on pantu säpäleiksi lukuisia työntantajajärjestön Medefin toimistoja." Tämä oli Heikin mielestä huolestuttavaa, mikä näkyy jo siinä, että mielenosoituksia luonnehditaan yksinomaan "rähinöiksi". Voiko porvari enää olla tämän enempää oikeassa!
Minulle ei tule mieleen 1848, vaan pikemminkin 1870. Silloinhan Ranskan hallitus julisti sodan Pariisille ja armeija murskasi Pariisin kommuunin. Se kismitti Karl Marxiakin.
Heikki on tietysti tasapuolinen ja osaava journalisti, vaikka hänen mielestään kapitalismin ongelma on vain imagossa. Itse olisi taipuvainen ajattelemaan niin, että ehkä siinä olisi jotakin muutakin korjattavaa. Että kapitalismikaan ei ole täydellinen. Heikin mielestä imago-ongelman - eikä siis mitään muuta - aiheuttavat "kylmästi toteutetut joukkoirtisanomiset, kohtuuton ahneus (kohtuullistakin on) sekä ajattelemattomat lausunnot". Minun mielestäni ne ovat enemmänkin kuin vain imago-ongelma. Niille pitäisi voida tehdä jotakin ja jopa pyrkiä estämään ne. Sitähän journalistin sielu ei salli. Ehkä siksi tämänkertaisen Aittokoski-kirjoituksen voi lukea tuohon viimeiseen, ajattelemattomien lausuntojen kategoriaan.
Ps. En ole muuten nähnyt missään suomalaisessa sanomalehdessä yhtään kirjoitusta, jossa kerrottaisiin MISTÄ Ranskan mielenosoituksissa on kysymys. Miksi?
Se, että Marxille pitää ns. vittuilla (jopa henkilökohtaisella tasolla) 123 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, on sinällään saavutus suomalaisilta porvareilta! He eivät ole huonounisuudessaan, pelossaan ja tavoissaan yksin. Se minua kuitenkin hämmästytti, että Heikki kehtasi lukea K. Marxin viaksi sen, että hän sai stipendejä tehtailijaystävältään Friedrich Engelsiltä. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma, sillä juuri filantropian varaanhan Heikkikin varmasti yhteiskunnallisen kirjallisen toiminnan mieluusti jättäisi. Lukuunottamatta kepeää journalismia, siis sitä jossa lauletaan niin kuin käsketään. Viihteellisesti. Sen takia kukaan ei ole kertonut missään, mistä Ranskassa nyt taistellaan.
Heikin tehtävänä on yrittää mitätöidä Ranskan katujen kapinointi: "Alle 26-vuotiaat työntekijät olisi saanut irtisanoa helposti, mikä olisi parantanut nuorten työnsaantimahdollisuuksia." Vaikka on luonnossa (ja kolumnin valokuvassaankin) todennäköisesti ikuisesti "baby face", Heikki on selvästi täyttänyt jo 26. On tosi reilua lähteä parantamaan työnsaantimahdollisuuksia tekemällä irtisanomisista vaivattomia. Kaikki muut keinot on varmasti käytetty.
Työttömyys on ollut ranskalaisen yhteiskunnan keskeinen poliittinen aihepiiri jo 1970-luvulta. Nyt voi olla viimeinen vaihe keskustella siitä: ellei maahanmuutto jatku aktiivisesti, työväki Ranskassa vähenee, sillä edellisen "baby boomin" loputtua työvoiman määrän lasketaan laskevan jyrkästi vuodesta 2009 vuoteen 2020. Sen pitäisi helpottaa työttömyysongelmaa. Sitä ennen konservatiiveillä on kuitenkin paljon tekemistä työehtojen heikentämiseksi. Sehän on ollut politiikan keskiössä Suomessakin.
Ranska laski viikottaisen työajan vuoden 2000 alusta 39 tunnista 35 tuntiin viikossa. Samalla työllistämistukia kasvatettiin. Muutoksen vaikutuksista ei ainakaan vielä liene mitään lopullista arviota. Jean-Pierre Raffarinin konservatiivinen hallitus on vuodesta 2004 yrittänyt kehitellä entistä useampia poikkeussäännöksiä viikottaiseen työaikaan eri aloilla. Dominique de Villepinin niin ikään konservatiivinen hallitus on ryhtynyt talouden liberalisoinnin tielle: työlainsäädäntöä on pyritty heikentämään, minkä lisäksi on satsattu matalapalkkasopimuksiin työllistämisen vahvistamiseksi. Ranskassa tämä ei ole mahdotonta, sillä työvoimasta alle 10 prosenttia kuuluu ammattiliittoihin.
Toukokuussa 2005 pääministeri Dominique de Villepin asetti itselleen sadan päivän dead linen työllistämispolitiikan kehittämiseksi. Hän sanoi politiikan ytimessä olevan "työn löytäminen sieltä missä sitä on". Se tarkoitti toimenpiteitä, joilla edistettäisiin pienten, alle kymmenhenkisten yritysten yleisiä työllistämismahdollisuuksia ja myös työttömien palauttamista työelämään tätä kautta.
Pakettiin liittyi monenlaisia verohelpotuksia tuloverosta lyhytaikaisten työsuhteiden verotukseen (hotellit, ravintolat). Tämä kohdistui nuoriin aikuisiin. Myös pitkäaikaistyötön, joka löysi itselleen työtä, sai 1000 euron tuen. Oppisopimuskoulutukseen nuoria ottavat yritykset saivat veroleikkausten lisäksi helpotuksia sosiaalimaksuihin, sama koski ihmistä lähellä olevia palvelutyöpaikkoja eli esim. parturit, kotiapu, lastenhoito jne.
Hallituksella oli pyrkimys myös luoda uuden tyyppisiä työsopimusmalleja, joilla työttömät, erityisesti nuoret aikuiset voitaisiin työllistää. CPE koskee yli 20 työllistetyn yritystä, jotka palkkaisivat alle 26 vuotiaita nuoria aikuisia. Työnantajat saivat tästä sosiaalimaksualennuksia kolmeksi vuodeksi, ja heillä oli kevennetty oikeus irtisanomiseen kahden ensimmäisen vuoden aikana. Nuorten saama hyöty sopimuksesta olisi ollut työllistyminen alalla, johon he itse halusivat. Irtisanomisen tapahtuessa työttömäksi joutunut saa pienen kompensaation työnantajalla sekä valtion tukea.
Uusi töllisyyssopimus (CNE) koskee alle 10 hengen yrityksiä (ns. mikroyrityksiä). Se keskittyy auttamaan yrittäjiä, jotka voivat nopeasti laajentaa toimintaansa. Apu on sosiaalimaksujen keventäminen, työllistymisen yhteydessä tarvittavan paperityön vähentäminen ja "kasvun taloudellisten esteiden poistaminen". Ensimmäisen kahden vuoden aikana työntekijä saisi epäreilusta erottamisesta pienen korvauksen valtion avun lisäksi.
Vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen kritiikki on kohdistunut siihen, että näin luodut työpaikat ovat epävarmoja ja matalapalkkaisia. Katujen mielenosoitukset ovat kohdistuneet juuri näihin CPE- ja CNE -sopimuksiin
Vielä yksi Villepinin hallituksen toimenpide on mainitsematta. Hallitus nimittäin kehotti työttömiä ja kouluttamattomia nuoria aikuisia menemään armeijaan oppiakseen uusia taitoja.
Sen takia minulle ei suinkaan tule mieleen "hullu vuosi" 1848, kuten Heikille Helsingin Sanomissa: "Ei Pariisissa mitään hullun vuoden kaltaista nähty, mutta katujen paine se oli, joka pani nurin parlamentaarisen enemmistöpäätöksen. Kapitalismi on ranskalaisten parissa niin kova kirosana, että viime viikkojen rähinöissä on pantu säpäleiksi lukuisia työntantajajärjestön Medefin toimistoja." Tämä oli Heikin mielestä huolestuttavaa, mikä näkyy jo siinä, että mielenosoituksia luonnehditaan yksinomaan "rähinöiksi". Voiko porvari enää olla tämän enempää oikeassa!
Minulle ei tule mieleen 1848, vaan pikemminkin 1870. Silloinhan Ranskan hallitus julisti sodan Pariisille ja armeija murskasi Pariisin kommuunin. Se kismitti Karl Marxiakin.
Heikki on tietysti tasapuolinen ja osaava journalisti, vaikka hänen mielestään kapitalismin ongelma on vain imagossa. Itse olisi taipuvainen ajattelemaan niin, että ehkä siinä olisi jotakin muutakin korjattavaa. Että kapitalismikaan ei ole täydellinen. Heikin mielestä imago-ongelman - eikä siis mitään muuta - aiheuttavat "kylmästi toteutetut joukkoirtisanomiset, kohtuuton ahneus (kohtuullistakin on) sekä ajattelemattomat lausunnot". Minun mielestäni ne ovat enemmänkin kuin vain imago-ongelma. Niille pitäisi voida tehdä jotakin ja jopa pyrkiä estämään ne. Sitähän journalistin sielu ei salli. Ehkä siksi tämänkertaisen Aittokoski-kirjoituksen voi lukea tuohon viimeiseen, ajattelemattomien lausuntojen kategoriaan.
Ps. En ole muuten nähnyt missään suomalaisessa sanomalehdessä yhtään kirjoitusta, jossa kerrottaisiin MISTÄ Ranskan mielenosoituksissa on kysymys. Miksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)