Kyllä koti on rauhainen paikka. Perjantain neljät pikkujoulut huipentuivat bloggaajien tapaamiseen Weeruskassa, jonne saavuin komeasti taksilla (kiitos elokuvaohjaajalle, joka taksin maksoi!).
Aika monelle ehdin käsipäivää sanoa ja joitakin jutututtaakin. Vauhti oli melkomoista ja puheet sen mukaisia. Toivottavasti Eräs Saara antaa minulle joskus anteeksi, eivätkä muut ole nokkelasta - you know better! - höpöttelystäni hermostuneet. Sun äitis on raportoinut perusteellisesti illan tapahtumista, ja Hurinalta kuulee loput. Heidän kauttaan iloiset terveisiä kaikille!
Jatkojen jälkeen harhailin aivan väärissä suunnissa, sillä Alppilan suuntavaistoni oli kadonnut Veeran jakaman kanadalaisen viskin myötä. Onneksi taksi mukavine naiskuskeineen pelasti minut kotikonnuille jostakin Linnanmäen takaa.
Aamulla tietysti edessä oli se, että laukku oli jäänyt ravintolaan. En ollut kuulemma ainoa. Ainakin kaulahuivi ja erinäisiä laukkuja oli tiskin takaa noudettavissa useampikin.
Jatkoin kaupungille ja karaokeen saamaan viikonloppuannosta laulunlahjoista. Kantakaraokessa tuhannen päreissäni törmäsin Joonakseen viehättävine seuralaisineen. Onneksi siirryin vesituoppeihin viimeisiksi tunneiksi. Pikkujoulukausi on päättynyt.
4 kommenttia:
Päreet tai ei, lauloit hiton hyvin. t. naapuripöytä
Kiitän kohteliaisuudesta. Hyvä mikki.
Meitä oli useampikin, joilla oli suuntavaisto hukassa...Yösuunnistus Kalliossa on haastava laji.
Kyllä taksit on mukavia, kun ne sattuvat kohdalle.
Lähetä kommentti