Uuden kirjan suunnittelu on jännittävä vaihe. Se on välttämätöntä vaikka tietääkin, että hankkeen lopussa kaikki on toisin. Kyse on siis aluksi eräänlaisesta paleontologiasta, hirmuliskon luiden ja jälkien löytämisestä, keräämisestä ja kokoamisesta. Yksityiskohtainen tarkastelu antaa mahdollisuuden päättää, onko dinosauruksella siivet, valaalla jalat tai jopa onko vastaantuleva ilmiö lintu vai kala.
Seuraavaksi on siirryttävä arkeologiaan. Luonnontieteellisellä tarkkuudella kaivetaan esille kaikki olennainen materiaali, jota lähilukemalla verrataan suunnitelman loogisiin päätelmiin. Materiaali - valittu tai saatavissa oleva - tuo aina esille uusia asioita, joita suunnitellessa ei ole älynnyt ottaa huomioon. Tämä muuttaa suunnitelmaa. Päättelykykyä on käytettävä etenkin silloin, kun tutkittava asia osoittautuu monimutkaiseksi, epäselväksi tai ristiriitaisten tulkintojen ja tutkimustulosten hämärtämäksi.
Puuttuvien lähteiden maailmassa historiantutkijan työ on pitkälle päättelyä. Antiikin (ja sitä varhaisempien elämänmuotojen) tutkimus lienee tätä käyttänyt eniten. Kekseliäisyys, innovaatiot ja uudet tulkinnat ovat kunniassa, kunnes saavat muodon ja sisällön, jonka uskaltaa asettaa kritiikin alaiseksi. Sen vastakohta on runsaudesta tehtävä seulonta ja tiivistäminen, jossa mukaan kelpuutetaan vain olennainen, suunnitelman laajuudessa tietenkin. Usein sama historiahanke pitää sisällään molempia aineksia. Toisista jaksoista on paljon materiaalia, toisista ei juuri mitään. Pitää osata kontekstoida ja zoomata tarpeen mukaan.
Lopuksi on kirjoitettava historiaa. Rakenne, tyyli ja sisältö saavat tarkoituksenmukaisen - lue: julkaisukelpoisen - muodon. Jälleen kerran aiemmin tehty työ joutuu uuden kokonaistarkastelun kohteeksi ja edessä on muutoksia. Historioitsija joutuu tekemään myös kompromissejä vaikka ei haluaisi. Kyse ei ole vain tutkimuksen etiikasta, vaan siitä, että kaikki ei ole selvää. Yhteiskuntatieteissä ja filosofiassa tämä realisoituu usein virkkeinä, joista ei ota selvää Erkkikään. (Tämän vuoksi käännökset ovat usein tärkeissä kohdassa parempia kuin alkuperäinen).
Nämä vaiheet ovat osittain päällekkäisiä. Joka tapauksessa ne vaikuttavat toinen toisiinsa, mikä aiheuttaa usein ongelmia loogisen esityksen suhteen. Myös virheet, joskus mitä kummallisimmat, ovat usein seurausta (abstraktin) päättelyn ja (konkreettisen) muotoonkirjoittamisen välisestä suhteesta. Pää ei erota niitä toisistaan, vaikka pitäisi. Siksi niitä virheitä on vaikea tunnistaa (omasta tekstistään). Kukaan ei kuitenkaan osanne kirjoittaa lopullista tekstiä kerralla.
However, eräänä päivänä, jos henki vielä pihisee, uusi kirja on valmis. Sitten on viikko aikaa henkäistä, jollei satu olemaan muuta tekemistä. Miksi minusta tuntuu, että se viikko on jo mennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti