Kirjoja, kirjoja

Mieletön määrä paksuja kirjoja. Se on ratkaisu hellepäivien ihastuttavan hitaaseen elämänmenoon. Mielilukemispaikan, viileän lattiapatjan vierelle on kasaantunut useampikin sarja eepoksia, ei suinkaan aiheen mukaan järjestettynä, vaan sattuman sanelemana salaattina.

Heikkohermoinen ajattelisi niiden vain keränneen pölyä, koska moneen ei ole tartuttu viikkokausiin, parhaimpiin kai kuukausiin. Monet ovat pistäytyneet parvekkeella, keittiön pöydällä, vessan pesualtaan reunalla ja kävelylenkeillä, jonne tosin mieluummin yrittää valkata kevyempää kannettavaa vaimon pakolliseen kassiin. Joillakin voisi hyvinkin olla imagokirjan luonne. Intellektuaalinen merkkituote.

En enää muista, milloin ykköspino on siirretty paikasta x paikkaan y jonkin tekosyyn varjolla. Vastaavia pinoja on siellä täällä sitä osaa asuntoa, jonka hallintaan minulla on nimellinen oikeus. Jokanaisen oikeus tallaa tämän yli harva se hetki.

Joidenkin kirjojen lukeminen on nautinnollista, vaikka mieluisa operaatio ei tunnut etenevän lainkaan. Canettin kulttuurihistoriallinen muistelmatrilogia, joiden nimissä liitetään kytkökseen erinäisiin ruumiinosiin sinne kuulumattomia esineitä, on luettu ja odottaa syventävää kertausta. Samaan sarjaan kuuluvat ehdottomasti Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä ja Günter Grassin Avarammille aloille. Sanataidetta ja koettua sekä kuviteltua historiaa.

Jos sanavarastoon on jätetty sana nerokas, sitä voi hyvin näistä jättiläisteoksista käyttää. Eivät ole helppoja, mutta ei tarvitsekaan. Ongelma ei tietenkään ole sujuvuudessa, vaan lukijan taustatiedon puutteessa. Paljon nimiä ja heidän tekemisiään, joihin yleissivistys ei läheskään aina riitä, vaikka ensyklopedismi olisi harrastuksista suurimpia. Siinä osa niiden viehätystä.

Näihin näkyihin, makuihin ja tunnelmiin voi liittää jättimäisiä tarinakollaaseja subjektiksi personifioiduista kaupungeista, eräänlaisia kaupunkihistorioita Lontoosta, Berliinistä, Pietarista ja viimeksi Pariisista - Pietaria lukuunottamatta kaikkien lukeminen kesken, eikä urakka ihan heti päätykään. Magrissen Tonava sentään, ja toinen Välimeren herbaario (vai mikä se oli?) kesken; Braudelin Välimerta kai en saa koskaan luetuksi kokonaan. Hyllyssäkin on vain lyhennetty, noin 800 sivuinen versio englanniksi käännettynä.

Rinnalle matkaoppaita ja lyhyitä historioita. Ja A. N. Wilsonin The Victorians sekä saman tekijän viktoriaanisen ajan jälkeistä kautta Britanniassa vuoteen 1950 asti luonnehtiva After the Victorians. The World our parents knew, nämäkin kaksi yhteensä varmaankin osapuilleen 1350 sivua.

John Keaven The Life and Death of Democracy on lähes tuhatsivuinen. Se alkaa itse asiassa täysin uskottavalla väitteellä, että demokratia ei ollut kreikkalaisten keksintö. Kiva tiiseri teokselle, joka on ensimmäinen kokonaisesitys demokratian historialle yli sataan vuoteen.

Tietokirjoja on varattu muutaman kesäloman verran: kirjoja valistuksesta, renessanssista, ympäristöstä, mm. ilmastonmuutoksen historia ja toista kiloa painava esitys Suomen maaperän muodostumisesta.

Kesäkirjailijaksi, jonka suomennetun tuotannon siis yritän lukea läpi, on Colin Dexter. Morse-leffat ovat kyllä kymmenen kertaa parempia kuin nämä kirjassa varsin tylsän hahmon ympärille luodut keskinkertaiset kirjalliset tuotteet.

Mutta tämä kaikki on hauskaa jos sitä vertaa siihen, kuinka kidutan itseäni tämän aamun tapaan Suomi-popin juonnolla. Siipalla on varmaan hauskempaa - hammaslääkärissä.