Dokumentin ytimessä 57: Elämäntavan kuvaaja Tuure A. Korhonen

Orionissa keskiviikkona 23.3.2011 alkaen klo 17.00
Dokumentin ytimessä 57: Elämäntavan kuvaaja Tuure A. Korhonen.
Ruotsinkielinen nimi: I dokumentarens kärna: Modus vivendi – dokumentaristen Tuure A. Korhonen.

”Olen hahmottanut oman maailmankuvani enemmän silmilläni kuin korvillani. Huomaan filmaavani ympäristöäni ja tapahtumia, taltioivani todellisuutta ja muokkaavani materiaaliani tietoisesti valveilla ja alitajuisesti unissani.” Tuure A. Korhonen

Kylävalokuvaaja Yrjö Korhosen vuonna 1928 syntyneen pojan miehentie kulki Rääkkylän köyhistä oloista Helsinkiin suurmyymälä Wulffin markkinointipäälliköksi. Tuolloin Tuure A. Korhosen 8 mm:n Canon sai vaihtua 16 mm:n Paillard-Bolexiin. Rikkaus oli tekijänsä läpilyönyt lyhytkuva, joka ansaitsi vuonna 1969 Jussin ja keräsi kansainvälisiä palkintoja. Vuonna 1971 Korhonen perusti yrityksensä nimellä Filmituotanto Tuure A. Korhonen. Yli 100 filmin T.A.K.-Filmi erikoistui tilauselokuviin. Niissä nähtiin viennin edistämistä, teollisuutta, kauppaa, ammatinopetusta, työsuojelua, matkailua ja myös taideteollista muotoilua.

Vasemmistoradikaaleina vuosina Tuure A. Korhonen oli filmihullujen huulilla kirosana. Tilannetta ei suinkaan parantanut Korhosen asema syntipukkina Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea jakavissa elimissä. Aika on nyt armeliaasti toinen ja Tak-filmit nouskoon niille kuuluvaan arvoonsa elokuvina, jotka projisoivat valkokankaalle suomalaisen elämänmuodon perinteet ja perinteestä irtautuvan modernisaation prosessit. Esityksemme lähtee liikkeelle tekijänsä varhaisista kuvista, kun lapsuuden maaseutu vaihtuu Helsinkiin ja sen kameran silmällä nähtyihin aiheisiin.


Rikkaus
Suomi 1969. Ohjaus ja käsikirjoitus, kuvaus ja äänitys: Tuure A. Korhonen. Leikkaus: Mauri Kalima. Esiintyjät: Veikko ja Martta Turunen. Televisioesitys: 24.6.1983 Yle 1. VET A-20754-S-170 m (16 mm) / 15:35.

Tuure A. Korhosen kunnianteko maan hiljaisille kuvattiin Veikko-enon ja Martta-mummon kotitilalla syyskesän 1968 vehmaudessa. Korhosen kameran kosketus on lapsuuden muistoista hellä.

”Ollakseen rikas ihmisen ei tarvitse olla rikas eli rikkaus ei ole rahalla ostettava arvo.” Mummola Enonkosken Koskitaipaleella oli kahden lehmän ja yhden hevosen pientila, pienistä tiloista viimei-siä. Veikko ja Martta elivät silti onnellisen elämän. He tyytyivät tähän, vaikka pako kaupunkeihin ja rikkaaseen Ruotsiin oli rakennemuutoksen sanelema tunnussävel.

Lyhytkuva sai vuonna 1969 valtion ja kirkon elokuvapalkinnot, kotimaassa Jussi-kirjan sekä Tukholmassa kaitaelokuvien pohjoismaisen Grand Prix -palkinnon. Poikkeuksellisesti Tuure A. Korhosen filmi esitettiin myös Suomen televisiossa.

Muistojen Wulffin kulma
Suomi 1966. Suunnittelu, kuvaus ja äänitys: Tuure A. Korhonen. Pääosassa: Helmi Koivuniemi. Avustajina: Olli Mäkelä, Holger Frisk, Mauri Waltzer, Olof Nyroos ja Valdemar Galkin. VET: A-19368 – S – 145 m (16 mm) / 13:18

Kun Thomas Wulffin pieni Fredrikinkadun paperikauppa oli siirtynyt Esplanadin numeroon 11, alkoi kauppahuone Oy Wulff AB:n 1970-luvun lopulle jatkunut nousu.

Mannerheimin tieksi muotoutuvan Heikinkadun ja Pohjois-Esplandadin risteyskohtaan oli vuonna 1896 valmistunut Argoksen kulmatalo. Näyttävällä paikalla kohonnut koristeellinen liikepalatsi palveli Wulffin päämyymälänä pitkään. Helsinkiläisten mielissä se vakiinnutti nimensä ”Wulffin kulmaksi”. Arvokkaan talon nostalgia särkyi vuonna 1965 toimitusjohtaja Harry Fr. Wulffin kaudella. Muutto kadun toiselle puolelle saneerattuihin ajanmukaisiin tiloihin oli edessä, osoitteeseen Mannerheimin tie 4.

Wulffin mainospäällikkö Tuure A. Korhonen teki muistojen elokuvansa, kun liike oli viimeistä aikaa auki. Kamera kiertää talon osastoilla vanhan konttoripäällikkönsä Helmi Koivuniemen tuntumassa. Eläkeläisen jäähyväiskäynti on hiljainen hyvästijättö perinteille modernisaation kynnyksellä.

Espa
Helsingfors då och ny
Suomi 1977. Tuotantoyhtiö: Filmituotanto Tuure A. Korhonen Oy. Tilaaja: Esplanadi ry. ja Helsinki seura. Ohjaus: Tuure A. Korhonen. Käsikirjoitus: Aarni Krohn ja Tuure A. Korhonen. Kuvaus ja äänitys: Sakari Rimminen ja Tuure A. Korhonen. Leikkaus: Sakari Rimminen. Musiikki: Pirjo ja Matti Bergström. Miksaus: Tuomo Kattilakoski. Asiantuntijat ja esiintyjät: Eino S. Suolahti, Erkki Vala, Usko Harjanne, Aarni Krohn, Ville Noschis ja Nils-Erik Wickberg. Selostus: Matti Oravisto. Helsingin ensiesitys: 13.2.1978 Diana. Televisioesitys: 6.12.1978 YLE TV1. – VET A-23116 – 295 m (16 mm) / 27:20

Elokuva kahdesta bulevardista ja niiden kehystämästä muistojen puistosta alkoi hahmottua keväällä 1977. Espasta muodostuii virtaaville muistoille näyttämö, joka avautuu helsinkiläisille olohuoneeksi joka kevät. Vuonna 1812 maa oli saanut uuden pääkaupungin. Saksalainen Carl Ludvig Engel suunnitteli sille uuden arvonsa mukaisesti Esplanadin kolmiosaisen puiston ja komeat mannermaiset kadut. Myöhemmin arkkitehti Theodor Höijer täydensi kokonaisuuden ja suunnitteli kerrostalot uusrenessanssin tyyliin.

Espan penkillä istuva Helsingin historian kirjoittanut Eino E. Suolahti käy kiehtovasti läpi puiston kulttuurihistorian. Haastattelu kameralle ehdittiin tehdä vähän ennen professorin kuolemaa. Mehukasta tarinaa Brondan, Kappelin ja Kämpin boheemeista iskee ikinuori kirjailija Erkki Vala. Realismia puiston käytäville valaa Usko Harjanne, kävelijöiden plankkipoika 1910-luvun alussa.


Kaksi Helsinkiä
Två Helsingfors
Suomi 1977. Tuotantoyhtiö: Filmituotanto Tuure A. Korhonen Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Tuure A. Korhonen ja Sakari Rimminen. Kuvaus ja leikkaus: Sakari Rimminen. Musiikki: Piirpauke (Love Records). Äänitys: Tuure A. Korhonen. Miksaus: Matti Ylinen. Haastattelija: Annikki Korhonen. Esiintyjät: Urho ja Anna Oras, Gertrud Wichmann. Helsingin ensiesitys: 29.3.1977. Televisioesitys: 21.8.1979 – VET A-22905 – S – 500 m (16mm) / 27:20

Tarinan kaksi kertojaa edustivat kaupunkinsa asukkaiden kahta äärilaitaa. Idea elokuvasta ei siksi sytyttänyt Helsingin kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtajaa, pastori Jouni Apajalahtea. Ideologiset ja poliittiset ennakkoluulot sulkivat kaupungin rahahanat ja tästä tuetta jäänyt elokuvayrittäjä on vieläkin katkera.

Elokuvan Gertrud Wichmann oli aikansa seurapiirikaunotar Kaivopuistosta ja Sörkän kundi Urho Oras vakaumuksen punikki. Seurapiirinaisen tarinan täyttää tanssiaiset itse C.G. Mannerheimin partnerina. Yleisesti tiedetty sänkysuhde jää hienotunteisesti kertomatta. Vankilavuodet kiven sisällä antavat Urho Oraksen toisenlaiselle tarinalle kovan ja karhean alustan. Tarinat leikkautuvat taitavasti lomikkain molempia kertojia kunnioittavassa dokumentissa, joka onneksi kelpasi Suomen televisiolle esitettäväksi.

Elokuva herätti kohua Tampereen elokuvajuhlilla 1977, kun se valintaraadin hyväksynnästä huoli-matta pudotettiin kilpasarjasta. Kohun jälkeen se sai kuitenkin festivaaleilla esitysajan lauantaiaamuna kello 8.15 ja sen mukaisesti vähemmän yllättäen vain kaksi katselijaa, mikä nostatti metelin alan ammattilehdissä.

– Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 23.3.2011