Juhlien jälkeen

Pistäydyin Tampereella elokuvajuhlilla. Kerrankin pääsee sanomaan, että palkintoja annettiin niille, joille minäkin olisin niitä antanut. Toinen varma merkki keski-iän arvostelukyvyn kypsyydestä on se, että festariöitä myös nukuttiin.

Vaikka jokin menohetki jäi väliinkin, hippaloita oli kuitenkin ihan tarpeeksi. Kiinnostavia, avartavia ja uusia avauksia sisältäviä elokuvakeskusteluja käytiin kymmeniä. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja entistä paremmin joihinkin aiemmin tavattuihin. Totta, elokuvia olisi voinut katsella enemmänkin.

Miia Tervon Lumikko on monet palkintonsa ansainnut. Hieno, monitasoinen tarina, joka mietityttää juuri sopivasti. Jos tällaisen elokuvajuhlan esitettävät elokuvat valitaan sekä kriitikko että katsoja mielessä, tässä oiva esimerkki sellaisesta josta molemmat voivat pitää.

Risto Jarvan palkinnon saaneen Miesten vuoron palkitseminen kaikkialla Suomessa jokaisen saunavuoron yhteydessä on asiallista. Pia Andellin Göringin sauva sai yli puolituntisten palkinnon mikä lämmitti mieltä, onhan kyseessä nykyaikainen, arkistojen ainesta ja draamaa onnistuneesti ja taitavasti yhdistävä historia-aiheinen dokumenttielokuva. Kun lähtökohdat olivat tuttuja, valmis elokuva ilahdutti ihan sydämen pohjasta. Nämä elokuvat teidän on nähtävä keinolla millä hyvänsä.

Eräs parhaimmista ehdotuksista oli vuosittainen lyhytelokuvien päivä Kavan ohjelmistoon. Ajattelin viedä ajatusta eteenpäin, mutta katsotaan ehtiikö täksi vuodeksi?

Kotipaikkakunnan lukijoille tiedoksi, että Tampereella palkitut elokuvat voi nähdä Helsingissä. Esitykset ovat Kiasmassa lauantaina 20. maaliskuuta klo 14.00. Liput 8/6 euroa.

2000 postausta takana.

En huomannut juhlia 2000. blogipostausta - tämä taitaa olla järjestyksessä 2004:s. Muutama rivi siihen on naputeltu, vaikka onhan joku valokuvakin joskus lisännyt lähetysten määrää.

Tällainen järjestelmällisyys ei selity muulla kuin iällä. Nuorempana se ei olisi onnistunut, eikä huonojen kausien yli olisi päästy.

Säännöllinen kirjoittaminenhan on vaikeaa, vaikka kirjoittaminen ei sinänsä olisi. Ja sekin aina silloin tällöin on. Silti mieluummin jatkan kuin lopetan, kuten niin monet.

Huomenna alkavat Tampereen lyhytelokuvafestivaalit. Puheenaiheena on tietysti nukkeanimaatio. Ylen uutisten haastattelema festivaalijohtaja J.-P. Laakso kommentoi kohua Tampereelta: "Keskustelu kertoo kuvien voimasta. Julkisuudessa on jo tuotu esiin, miten kuvien raastaminen tai kaataminen ei ole uutta Mannerheiminkaan kohdalla. Elokuvassa se kuitenkin koetaan voimakkaammaksi ja vaaralliseksikin."

Kulttuuri voi olla vaarallista. Jokisipilä puhuu teemasta viisaita: hän ei spekuloi Mannerheimin ominaisuuksilla, vaan kertoo, miksi tämäkin keskustelu on osa historiaa. Lukekaa! Kommentoinhan siellä jo minäkin.