Sunnuntai 19.10.2008
Täytin 49 vuotta. Onnittelut välittyivät eri tavalla kuin aiempina vuosina. Innostuin laskemaan. Facebookin kautta sain 22 tervehdystä ja kuusi "naamakirjan" maililla. Blogissa onnittelijoita oli viisi. Neljä lähetti onnittelunsa tekstiviestillä, ja vain kaksi - äiti ja käly - soittivat. Vaimo onnitteli laululla. Lapsi loikoili sen ajan Aku Ankan taskukirjan takana omassa huoneessaan. En saanut ainuttakaan kirjettä tai postikorttia tapahtuman johdosta.
Syntymäpäivää ei juhlittu muuten kuin että söimme hyvän aterian kaupungin parhaassa kiinalaisessa, Kalevankadun Nankingissa. Ankkaa sitruunakastikkeessa oli minun valintani. Ankan syöminen on kai nykyään epäeettistä, koskapa näitä eläimiä ennen loppuaan ruokitaan pakottamalla.
Lapselle tuli kiire ruokailun jälkeen tapaamaan koko viikonlopun pois ollutta ystäväänsä. Hän on tullut teini-ikään ja pyrkii irrottautumaan vanhemmistaan kuten teinin kuuluukin tehdä. Hän täyttää ensi viikolla 12.
Ruokaa odotellessa tenttasimme ateistivanhempina pakanalastamme tulevasta uskonnonkokeesta välttääksemme puhetta tulevista elektroniikkahankinnoista. Tällä kertaa lapsen ei tarvitse päntätä uskonkappaleita, vaan kyse on enemmänkin uskonnonhistoriasta. Se liippaa läheltä Suomen historiaa, jota toivomme hänen hallitsevan. Sen verran kai kahden historioitsijavanhemman jälkeläiseltä voi odottaa.
Anders Chydenius oli tuttu jo edellisestä historiankokeesta, ja jopa Johannes Gezelius. Kysyin kumpaa Johannesta tarkoitetaan, vanhempaa vai nuorempaa. Kysehän oli isästä ja pojasta. Siihen ei ruokailuporukka osannut vastata.
Arvelin että kyse oli vanhemmasta. Johannes, vanhemmissa teksteissä Juhana Gezelius vanhempi eli 1600-luvulla. Hän eteni Turun piispaksi Ruotsissa ja Virossa opiskellen teologian tohtoriksi ja hänestä tuli Turun piispa ja Turun Akatemian varakansleri vuodesta 1664 kuolemaansa saakka vuonna 1690.
Ensimmäinen professuuri hänellä oli itämaisissa kielissä ja kirjallisuudessa Tartossa, mutta hän muutti takaisin syntymämaahansa Ruotsiin, Västeråsiin kymnaasin teologian lehtoriksi ja sai Stora Skedvin kirkkoherran viran Taalainmaalla. Väkirikkaiden alueiden kirkkoherran virat olivat varsin tuottoisia myös taloudellisesti.
Mutta palvelu valloitusmailla oli sitä vielä enemmän. Ruotsin suurvalta-ajalle tyypillisesti hän toimi ennen Turkuun tuloaan Liivinmaalla superintendenttinä ja Tarton yliopiston varakanslerin sekä Riian ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana.
Koululaisten muistoihin tämä kansanopetusta kannattanut mies pääsi julkaisemalla omassa painossaan oppikirjoja.
Kuuluisin niistä on vuodelta 1666. Sen nimi on helppo muistaa: Yxi paras lasten tawara. Siitä on otettu yli sata painosta. Kirjasta löytyi aapinen, Martin Lutherin kirjoittama Vähän katekismus selityksineen, katekismuksen keskeinen sisältö kysymysten muodossa sekä raamatunlauseiden valikoima, jossa ovat Pyhän Raamatun oleellisena pidetyt opetukset.
Teologista kirjallisuutta hän julkaisi runsaasti, mutta hän kirjoitti myös kreikkalais-latinalaisen sanakirjan ja julkaisi laajan ensyklopedian Encyclopedia synoptica (1672).
Sekin oli oppikirja, Gezeliuksen opiskelevalle nuorisolle tarkoittama. Kyse oli tieteisopista, vetenskapslära, joka oli järjestetty skolastisen filosofian periaatteiden mukaan. Siinä filosofia jaetaan formaaliin filosofiaan, joka käsittää grammatiikan, retoriikan ja logiikan sekä reaalisen filosofian, joka on osittain teoreettista, osittain käytännöllistä. Teoreettisen filosofian osa-alueet ovat metafysiikka, pneumatiikka eli henkioppi, fysiikka ja matematiikka sekä käytännöllisen filosofian etiikka, politiikka ja taloustiede. Monipuolista koulutusta, sitä paitsi yleissivistävää.
Niillä pärjäsi kaikkialla maailmassa etenkin kun hän painotti voimallisen kurinkäytön sijaan koululaitoksessa havainnollisuutta, hyödyllisyyttä, ja omatoimisuutta, vieläpä niin, että oppilasta kohdellaan lempeästi ja ystävällisesti. Nämä Ruotsin syrjäytetyn uudistushahmon Johan Amos Comeniuksen opit tulivat käytäntöön Gezelius vanhemman toteuttamassa kouluuudistuksessa 1680-luvulla. Sisällöllisesti oppia oli saatu myös Saksasta, jo vuonna 1635 kuolleelta Wolfgang Ratkelta.
Gezelius vanhempi lienee innostunut oppikirjojen tekoon Ruotsin vuonna 1649 uusitun koulujärjestyksen johdosta, oppimiseen ja sivistykseen kannustaneen kuningatar Kristiinan aikana.
Koululaitos poikkesi rakenteeltaan jonkin verran nykyisestä. Opetuslaitoksia oli neljänlaisia: akatemioita, lukioita ja ylempiä sekä alempia triviaalikouluja. Triviaalikoulussa käytiin neljä yksivuotista luokkatasoa, mutta ne, jotka eivät halunneet jatkaa pidemmälle, saivat oppinsa lyhyemmässä ajassa kirjoitus- ja laskentoluokalla. Triviaalikoulusta saattoi edetä neljään yksivuotiseen luokkatasoon perustuvaan lukioon.
Triviaalikoulun viimeisellä ja lukion ensimmäisellä luokalla opeteltiin logiikkaa. Logiikan perusteet päntättiin ulkomuistiin. Ne, jotka halusivat lukiosta akatemiaan, saivat lisäksi muutaman tunnin opetusta filosofiassa.
Logiikkaa harjoitettiin pääasiassa väittelyillä. Sen on nykykoulutus Suomessa unohtanut. Niinpä meistä on tullut huonoja väittelijöitä, vaikka riitelyyn kyllä kykenemme. Koulun pitäisi satsata enemmän puheeseen, asioiden selvittelyyn ja keskinäiseen väittelyyn.
Vaimo piti hyvänä, että uskonnon oppikirjassa on oma lukunsa kansanuskonnoista, tavoista ennen katolisen kirkon tuloa Suomeen. Arvaisin vanhemman Gezeliuksen liittyvän juuri tähän. Hänen elämäntehtäviinsä kuului vanhan uskon hävittäminen.
Vuonna 1673 Gezelius antoi määräyksen loitsujen hävittämisestä: Kaikki vanha taikausko, jota ovat loitsut (etenkin riistaa pyydettäessä jne.) hävitetään saarnaamalla tarmokkaasti sitä vastaan, vakavin nuhtein, ja maallisen oikeuden avulla sekä asiaan kuuluvalla kirkkokurilla; mikäli taikauskon harjoittajat kuitenkin ovat liian jäykkäniskaisia eivätkä välitä näistä keinoista, kysytään neuvoa tuomiokapitulilta. Taikuudesta ja loitsinnasta tehdään välittömästi ilmoitus maallisessa oikeudessa."
Nuorempi Juhana Gezelius sai 43-vuotiaana pestin Turun piispana isänsä kuoleman jälkeen 1690. Muotokuvissa hän näyttää mustanpuhuvalta ja huomattavasti synkemmältä kuin leppoisan oloinen isänsä, joka oli kuvattu kyllä harmaapartaisena ja ehkä rajuuttaan ja voimaansa menettäneenä. Nuorempi Juhana Gezelius oli 1680-luvulla kahdeksan vuotta Inkerinmaan superintendentti, jonka päätehtävänä oli inkerikkojen ja karjalaisten ortodoksien käännyttäminen luterilaiseksi. Tietokirjat puhuvat "voimallisesta käännyttämisestä". Se tarkoittaa ylemmän vallan ja väkivallan käyttämistä.
Isänsä poika Gezelius oli siksi, että hän jatkoi isänsä töitä, muun muassa Gezeliuksen raamattuteoksen valmistamista.
Toinen päivän suuri aihe oli Suomen asema toisessa maailmansodassa. Vanha konservatiivinen ja nationalistinen historioitsijapolvi on takertunut termiin erillissota, jonka käytöllä on ollut tarkoituksena häivyttää Suomen ja Saksan välisen suhteen tosiasiallinen läheisyys. On tarrauduttu dokumentin puutteeseen. Kun ei ole kirjoitettua liittosopimusta, ei ole sotaliittoakaan. Se mitä käytännössä tapahtui maiden välillä, ei näitä historioitsijoita liikuta. Suomi taisteli omaa sotaansa ja sillä hyvä. Saksan tai Adolf Hitlerin tai natsien kanssa sillä sodalla ei ollut mitään tekemistä.
Helsingin Sanomissa (19.10.) Esa Mäkinen oli saanut vajaa kolmekymmentä historian professoria vastaamaan viiteen kysymykseensä historian taitekohdista. Tärkeimmäksi vastauksissa oli noussut se, että suurin osa piti järkevänä kuvata Suomen toisen maailmansodan aikaista suhdetta Saksaan liittolaissuhteeksi. De facto-liittolaissuhde, joka tarkoittaa tosiasioiden hyväksymistä totuudeksi, ajaa ohi juridiset ja historiateoreettiset pohdinnat siitä, pitääkö kaikesta olla paperi.
Itse olen ollut erillissota-teesiä vastaan jo 1980-luvulta. Tunnetuista historioitsijoista Markku Jokisipilä on sitä kantaa edustanut ja viimeksi professori Henrik Meinander pääsi tai joutui kannastaan julkisuuteen. Vahinko ettei toimittaja saanut professorien vastauksille enemmän tilaa, vaikka juttu lehtijutuksi oli toki laaja. Suomalaiset suurlähettiläät saivat paljon enemmän kantojaan esille Suomen Kuvalehdessä, kun ulkoministeri Alexander Stubb julkaisi heidän kantojaan maailman menosta.
Esa Mäkinen teki miehen työn jutullaan Hesarissa. Hän ehkä lyhensi akateemisen tiedon tietä kouluihin ja koteihin vuosikymmenellä.
Kyselyt historian professoreilta ja maamme toimivilta suurlähettiläiltä ovat hyvää journalismia ja kaiken kaikkiaan kannatettavaa toimintaa.
