Aamu oli aurinkoinen ja teimme kävelyretken eteläiseen Helsinkiin. Sinne päästyämme pilvet olivatkin karanneet yllemme ja rannalla tuuli ikävän voimakkaasti. Hieman sisempänä kaupungissa oli kyllä varsin mukavaa.
Mutta hieman hulabaloomaisen täyden
Cafe Ursulan korvapuustit, munkit ja leivokset olivat priimatavaraa. Niistä saisivat muut kahvilat ottaa oppia, sillä kaupungissa taso vaihtelee rajusti.
Kala-allergikkona kiersin
Silakkamarkkinat kaukaa. Meteli kuului hyvin
Tähtitorninmäelle ja kalan haju
Unioninkadulle. [Tiesittekö muuten, että 1819 perustettu Union gatan viittaa Suomen ja Venäjän kymmentä vuotta aikaisemmin syntyneeseen ihasteltavaan unioniin.]
Teini kulki koko matkan mukana ja huudatti kännykkäkaiuttimestaan omaa rämäläläbämbäm-musikkiaan vain osan aikaa. Vaikka nuori kapinallinen kaikin tavoin yritti osoittaa, ettei ole kiinnostunut historialuennoistamme - vaimo on ollut aikoinaan vuosikausia Helsingin kaupungin oppaana enkä minäkään ole jäänyt aihepiiristä täysin oppimattomaksi - aina silloin tällöin katse kääntyi kuin ohimennen kiinnostuneena sormemme osoittamaan suuntaan.
Paniikkiin hän joutui vain silloin, kun totesin, että viisitoistavuotisna hän tulee osaamaan kaikki kaupungin patsaat ja rakennukset ulkoa. Siis hänkö, joka aina sanoo, että ei hän tule mukaan katselemaan "joitakin taloja". Jotakin tarttuu aina matkaan...
Berliinin munkki on kuitenkin tehokas lahjus tulevaisuudenkin kävelyretkillä, joiden valistusosuus osoittaa selvästi postmodernin historiatajuttomuuden harhan.
Olen ollut huomaavinani, että
blogimiittien luonne kestää erilaisia vaihteluja.
Mikä ettei sellaista voisi joskus rakentaa "opastetun" tai ehkä paremmin sanottuna kommentoivan kävelyretken ympärillekin? Siihen voi sitten piknikin tai baarikierroksen yhdistää varsin sujuvasti ken haluaa.
