Frutti di Tiberi

Olen yrittänyt turhaan etsiä Helsingin Sanomista sympaattista pientä kertomusta siitä, kun parikymmentä yhtiön huolella pikkaamaa bloggaria oli kutsuttu yritysvierailulle taloon, jonka nimeksi ehdotin aikoinaan "kuka-heittää-ensimmäisen-kiven". Myönnän että kaksoistornien tapahtumien jälkeen tuo nimi olisi ollut yhtä huono kuin pizzalistalla "Frutti di Tiberi".

Mutta ei ole juttuakaan näkynyt, enkä siis tiedä, ketkä kaikki siellä olivat. Ehkä se ei ole uutisen arvoinen asia. Läpinäkyvyyden lasitalon kannalta eniten huolestuttaa se, että talon emäntä ei ole asiasta omassa harvoin päivittyvässä blogissaan maininnut sanallakaan. Asiasta auenneet osallistujat ovat silti muistuttaneet linkata emännän blogiin varsin kiitettävästi. Siinä mielessä kaikki on siis ennallaan.

Kyse on päällisin puolin tyypillisestä "kunnanjohtajaesittelystä". Paitsi että tätä nimenomaista kuntaa tavataan sanoa imperiumiksi. Kunnalla on jäseniä, valtiolla kansalaisia ja imperiumilla alamaisia.

"Ei näissä esityksissä sinänsä mitään mullistavaa uutta ollut. Keskustelua ne kuitenkin herättivät, varsinkin jatkoseminaarissa Paino-baarissa, jonne illan isännät ja emännät eivät enää jatkaneet", Kari Haakana sanoo hajahuomioissaan. Yhteisiä julkilausumia ei kuitenkaan annettu.

Journalistina Haakana on tietysti konsernin miehiä jo työpaikkansa puolesta: "[...] voi olla, että idea HS.fi:stä yhteisöllisyyden rakentajana voi olla joillekin ihmisille huonosti sulava. Että pitääkö teidän tämäkin tehdä, eikö yhteisöllisyys voisi rakentua työkaluilla, jotka yhteisöllisyyttä halajavat itse ottavat käyttöön ja rakentavat. Mihin voi vastata että tietenkin voi rakentua ja rakentakaa vaan. Eihän sitä HS:n hakukonetta tarvitse blogiaan päästää kurkkimaan eikä blogia ole pakko liittää Sanoma Digitalin (joka, ihan nyt näin selvyyden vuoksi, ei ole sama asia kuin HS; itse asiassa Sanoma Digital on eri yhtiö kuin Sanoma Oy, jossa HS vaikuttaa) Blogilista.fi-palveluun."

Kun ottaa huomioon, että kutsujana toimi HS, ei tätä "eri yhtiö"-luonnetta tässä yhteydessä oikein arkijärjellä tavoita. Mieliä taivutellaan suopeiksi blogilistan yrityskaupoille, mutta mihin muuhun, kukaan ei tarkkaan tiedä. Vastaavia tilaisuuksia, joissa näkemyksiä täsmennetään, on varmaankin tulossa jo lähiaikoina.

Hs.fi bloggarien yhteisöllisyyden rakentajana on kuitenkin vielä enemmän kuin "Frutti di Tiberi" pizzalistalla. Bloggariluonne kun on enemmän mediakritiikkiä kuin perässähiihtoa. Mutta ehkä olen väärässä ja ylpeä siitä.

Medis näyttää tajunneen sen selkeimmin: "Kun ei kerran aina niitä heikkoja signaaleja tajua, niin pitää puhua vahvoista. Nyt kun HS:fi on kutsunut tärkeimmät bloggaajat kokoukseen niin on varmaan aika julistaa bloggauksen kuolema. Väitän että pelkästään tällaisen kokouksen pitäminen jo tappaa koko lajin." Blogistanin syysmasennuksen, sukupolvenvaihdoksen ja naamakirjallisen mediamurroksen aikana tämä on tietysti uhka.

Sujuvasanaisista bloggareista erityisesti Saara on ollut ärhäkkä yritysvierailuntapaus-analyysissaan: "Ärsytykseni puolestaan johtui siitä, että asioihin oli herätty vasta jälkijunassa, ja siitä, että kysymyksiä oli jätetty kysymättä ja että jälkeen päin on ajateltu heittää täyslaidallisia, muttei paikan päällä tietenkään. Lisäksi tänään erityisesti on ärsyttänyt se, että noita karkeloraportteja ei ilmeisimmin olisi saanut kritisoida. Kun et itse kerran ole tullut kutsutuksi, niin pidäpä turpasi kiinni tai minä kerron kaikille, kuinka kateellinen olet [...]"

Saaran monipolvisessa analyysissa puhutaan paljon rahasta.

On tietysti hauskaa miettiä, mitä raha merkitsee yksittäiselle bloggarille, mitä SanomaWSOY-konsernille.

Mitäkö mieltä minä olen? Tietysti samaa kuin iMitvit, jos siitä nyt joku saa selvää.

Uskoni kapitalismiin horjuu

Kävelimme rantoja pitkin suureen kauppakeskukseen. Lapselle piti ostaa kännykkä.

Kyllä, "läppäri", musta, kamera, ja bluetooth julkeasti ja pitkään - suoraan sanoen loputtomasti - esitettyinä vaatimuksina.

Tämä johti vakaviin neuvotteluihin, vaikka tuo bluetooth vähän naurattikin.

Lapsi lupasi vastikkeeksi:
- olla aina kiltisti
- siivota aina huoneensa (mikä on myös viikkorahan ehto)
- ettei koskaan kerjää
- lukea läksynsä ajoissa (ei vain kokeisiin)
- syödä perheessä tavallisia ruokia ja ainakin maistaa jokaista vähintään kahden ruokalusikallisen verran
- olla kiusaamatta ketään kotona ja koulussa
- hoitaa säännöllisesti ja omatoimisesti hammaspesut, suihkut, hiusten pesun ja kylpyhuoneen siivouksen näiden toimenpiteiden yhteydessä
- luvannut auttaa kotiaskareissa.

Suurin osa näistä pelisäännöistä tuli lapselta itseltään. Osaan tuli protestointia, mutta neuvotteluasema oli vahva.

Kännykkäkaupat olivat auki: hinnat kartellinvarmasti tasaiset. Vaatimukset täyttävä Nokia 6131 lähti lopulta hinnalla 199 e, 512 MB:n muistikortti reilulla kympillä päälle. On sitten puhelin, kamera, mp3 ja mitä vielä päälle. Kaikkea mitä teollisuus on viime vuosina keksinyt. Sitä ennen oli pinna mennyt kerran jo toisenkin.

On nimittäin vaikeaa tämä suomalainen kapitalismi.

Kännykauppojen varastot ovat värien suhteen surkeat. Ja jos väriä löytyi, muistikortteja ei. Ja niin kävi että en ottanut gigaista, kun ei ollut mistä ottaa.

Ja joka välissä kehotetaan juoksemaan seuraavaan liikkeeseen - teepä siinä parhaiten sopivia pakettiratkaisuja, hinnoissa kun on selvästi ilmaa ihan tinkimistä varten. Muistikortteja on kuulemma "hyvin markkinoilla". Sanoin, että ei näytä teillä olevan. Ainakaan hyvin.

Sama kaiku on ollut ennenkin näissä liikkeissä. Toiset myyvät liittymää, vaikka "ei kiinnosta" on jo kerrottu.

Senkin tänään taas opin, että yhtä myyjäpoloista ei reilu parin sadan kauppa kiinnosta. Vieressä haluttomuuta, saamattomuutta ja kykenemättömyyttä ihmettelevä myyjätoveri poistuu häpeämään kaverinsa käytöstä päätään puistellen, vaikka asiakas yritti olla aivan asiallinen. Siellä kauppaa ei tehty, eikä tehdä myöhemminkään.

Suomalainen sosialismi tarjoaa yleisimpien hyödykkeiden kohdalla "ei oota". Selityksenä "on tilattu".

Kun tässä sosialistisessa valintataloudessa sitten asiallisuus alkaa horjua ja asiakas kysyy, kuka tollo nämä tilaukset tekee, vastuu siirtyy suurten yhtymien näkymättömiin virkailijoihin jossakin muualla. Puhelimella näitä ei voi tavoittaa millään mahdollisella tavalla. Eikä puhelimella saatu yhteyttä saman liikkeen toiseen kopperoon samassa keskuksessa. Se sentään oli yrittämättäkin totta. Ei siellä kukaan vastaa puhelimeen. Tietokoneitse verkon välittämä tieto taas "ei välttämättä pidä paikkaansa". Sitä vartenhan niiden käsittääkseni pitäisi olla olemassa.

Ja nyt sille puhelinyhteydelle olisi tarve.

Oli maanantaikappale. Lataaminen ei onnistu kun on "local mode" ruudussa.

Myyjäfirman keskus yrittää yhdistää liikkeeseen. Ei onnistu. Kehottaa soittamaan ilmaiseen huoltoon. Minä kysyn, miksi et yhdistä. Kun se ei sitten ole ilmaista. Tarkoittaako tämä sitä, että olin joutunut maksamaan tästä yhdistely-yrityksestä myyjäliikkeeseen koko sen ajan? Vaikka soitin kuitissa näkyvään numeroon? Tämä sentään ON kapitalismia. Immateriaalisesta kyllä veloitetaan.

Miellyttävä ääni huollossakin, jonne pääsi näpyttelemällä itse numeroita useampaan otteeseen. Kerroin ongelman. Kyseltiin tarkkaan, onko meiltä ostettu. Kerroin ilkeyttäni kaupan numeron ja vielä myyjänkin sekä kellonajan minuutin tarkkuudella. Sitten vasta sanoi asiantuntija, että ei tiedä moista ongelmaa. Ei ole kuullutkaan. Ja että voisi soittaa valmistajalle.

Olin googlaillut. Näyttää pahalta. Lapsenuskoni kapitalismiin horjuu. Koska ei tämä kyllä sitä ole.