Näytetään tekstit, joissa on tunniste patsas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patsas. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, toukokuuta 25, 2008

Fredrik Pacius

 

Maamme-laulun saksalaisella säveltäjällä on hyväksyvä ilme, kun kymmenet tuhannet ihmiset virtaavat Kaisaniemen puistoon Maailman kylä -tapahtuman kansainväliseen tunnelmaan.

Patsasta katsellessa tuli mieleen, että Paciuksesta on tehty Suomessa elokuvakin, vuonna 1944 valmistunut Ballaadi. Erik Dahlbergin käsikirjoitus vaivasi elokuvaan ohjaajaa ja tuottajaa Toivo Särkkää niin, että hän katsoi parhaimmaksi lisätä elokuvan aloitukseksi varoituksen: "Tämä tapahtumasarja Fredrik Paciuksen elämästä ei kaikilta osiltaan vastaa todellisuutta. Olemme vain tahtoneet kunnioittaa sen miehen muistoa, joka kerran opetti Suomen kansan sävelin ilmaisemaan ilonsa ja surunsa, joka muutti erämaan puutarhaksi, joka usein sai uhrata kalleimmat unelmansa yhteiseksi hyväksi—kunnioittaa miestä, joka tuli maahamme muukalaisena, mutta josta tuli yksi meistä ennenkuin hän lähti luotamme."
Posted by Picasa

sunnuntai, toukokuuta 20, 2007

Ei älyllistä, kiitos

Miten sitä voi puhua tuntikausia sanomatta mitään älyllistä? Vaikka aihe olisi ihan otollinen.

Esimerkiksi tämmöisiä:

- Moskovan kaupungin Helsingille lahjoittaman rauhan
patsaan tervaaminen 1990-luvun alussa on harvinainen poikkeus, jolla
Itä-Euroopan patsaiden kaatamisen politiikka haluttiin tuoda Suomeen asti.
- Eliitti vakuutti edustavansa kansaa ja rakensi patsaiden politiikalla
myyttistä kansakäsitystä. Patsaiden sanottiin olevan lahjoja kansalta.
Suurmiehiä korostavan politiikan tulos oli nationalistinen miesten
historia.
- Naisille nimettyjä patsaita ei ollut, vaikka naishahmoja toki
patsaiden koristukseksi sallittiin antiikin perinteen mukaisesti.
Ensimmäinen naispatsas, Alpo Sailon kansanrunoilija Larin Paraskelle
omistettu, julkistettiin vasta vuonna 1949.
- Toisen maailmansodan jälkeen patsaiden politiikka irronnut
nationalistisesta kertomuksesta. Työläisnaiset, sisällissodan
hävinneet, ensimmäisen tasavallan syrjityt pakolaiset ja toisen
maailmansodan kurimuksessa kärsineet juutalaiset ovat saaneet
muistomerkkinsä.
- Patsaiden politiikka on demokratisoitunut ja kertoo
nykyään historiasta useammalle kuin ennen. Silti
lähes jokaisesta patsaasta käydään ajoin kiivastakin keskustelua. Se
on hyväksi taiteelle ja erityisesti historiakäsityksellemme.

Vai sanoinko minä sittenkin? Näemmä, tai ainakin sinne päin.