Miten sitä voi puhua tuntikausia sanomatta mitään älyllistä? Vaikka aihe olisi ihan otollinen.
Esimerkiksi tämmöisiä:
- Moskovan kaupungin Helsingille lahjoittaman rauhan
patsaan tervaaminen 1990-luvun alussa on harvinainen poikkeus, jolla
Itä-Euroopan patsaiden kaatamisen politiikka haluttiin tuoda Suomeen asti.
- Eliitti vakuutti edustavansa kansaa ja rakensi patsaiden politiikalla
myyttistä kansakäsitystä. Patsaiden sanottiin olevan lahjoja kansalta.
Suurmiehiä korostavan politiikan tulos oli nationalistinen miesten
historia.
- Naisille nimettyjä patsaita ei ollut, vaikka naishahmoja toki
patsaiden koristukseksi sallittiin antiikin perinteen mukaisesti.
Ensimmäinen naispatsas, Alpo Sailon kansanrunoilija Larin Paraskelle
omistettu, julkistettiin vasta vuonna 1949.
- Toisen maailmansodan jälkeen patsaiden politiikka irronnut
nationalistisesta kertomuksesta. Työläisnaiset, sisällissodan
hävinneet, ensimmäisen tasavallan syrjityt pakolaiset ja toisen
maailmansodan kurimuksessa kärsineet juutalaiset ovat saaneet
muistomerkkinsä.
- Patsaiden politiikka on demokratisoitunut ja kertoo
nykyään historiasta useammalle kuin ennen. Silti
lähes jokaisesta patsaasta käydään ajoin kiivastakin keskustelua. Se
on hyväksi taiteelle ja erityisesti historiakäsityksellemme.
Vai sanoinko minä sittenkin? Näemmä, tai ainakin sinne päin.
9 kommenttia:
Noh ja jaa.
Voidaanko puhua patsaiden fenotyypeistä; mies hevosen selässä sapeli kädessä, mies muuten vain ja nainen ilkosillaan?
entäs
Hullun Hevosen muistomerkki
Wikipedia;
Hullun Hevosen muistomerkki (engl. Crazy Horse Memorial) on Lakota-päällikkö Hullun Hevosen kunniaksi Custerin ja Hill Cityn väliselle alueelle Thunderhead Mountain-vuoren seinämään Etelä-Dakotaan louhittava monumentti. Valmistuessaan tämä jättiläismäinen muotokuva tulee olemaan maailmanhistorian suurin veistos, kaiken kaikkiaan 195 metriä pitkä ja 172 metriä korkea. Se tulee siis olemaan korkeampi kuin Tampereen Näsinneula. Vertailun vuoksi mainittakoon että 20 kilometrin päähän Crazy Horsen muistomerkistä veistetyillä, Mount Rushmoren seinämästä pilkistävillä Yhdysvaltain presidenttien muotokuvilla on korkeutta 18 metriä, kun taas yksistään tämän jättiläisveistoksen kasvoilla on 30 metriä korkeutta.
Synty
Vuonna 1939 intiaanipäälliköt päättivät luoda muistomerkin oglala siouxien päällikölle Hullulle Hevoselle, joka oli vuoden 1876 Little Bighornin taistelun suurin intiaanisankari. Vuonna 1948 kuvanveistäjä Korczak Ziolkowski esitti useille Lakota-johtajille pyynnön, saada veistää Hullun Hevosen kuvan, joka päätettiin louhia vuoren seinään.
Työn edistyminen
Valtavaa muistomerkkiä on louhittu tähän mennessä jo 60 vuotta, mutta silti työtä on vielä valtavasti jäljellä. Taideteoksen massiivisesta mittakaavasta kertoo jotain se, että suuresta veistoksesta ovat valmistuneet tähän mennessä vasta kasvot, jotka vihittiin vuonna 1998. Valmiin veistoksen on tarkoitus esittää Hullua Hevosta ratsastamassa. Päällikön hiukset hulmuavat taakse ja vasen käsi osoittaa suoraan eteen. Veistostyömaan lähistöllä on nähtävillä valmista muotokuvaa esittävä pienoismalli.
Ugh
Muistomerkki-patsas-veistos
ja kolikoissakin on yleensä jonkinlainen reliefi.
Wikipedian mukaan;
Veistoksen synonyymi on patsas, vaikka patsas on ehkä rajoitetumpi ja hieman alatyylinen sana. Henkilöä esittävä patsas voi olla joko kokokuva tai rintakuva.
Henkilöä esittävä patsas voi siis olla joko kokokuva tai rintakuva.
Mitäpä jos tehtäisiin toteemi?
Kaikkien presidenttien päät aikajärjestyksessä päällekkäin (ensimmäinen alimmaiseksi) ja kiinnitettäisiin ne toisiinsa samalla tavalla, kuin Lego-palikat, niin teosta voisi aina täydentää sopivaksi katsotulla hetkellä.
Patsaan vieressä palaisi tietysti ikuinen tuli.
Ugh!
Mun suosikki oli "Patsaiden politiikka on demokratisoitunut ja kertoo nykyään historiasta useammalle kuin ennen." Hih. (Lisää ei alyllistä materiaalia meikäläisen blogissa 24/7...)
Arvelisin, että "jotain sinne päin".
Rosetta: kääntelepä sitä ideaa vähän tarkemmin. Aiemmat patsaskertomukset eivät olleet kaikille tarkoitettuja. Nykyiset kertovat useammalle - jotakin.
"Jotain sinne päin" on se mikä jäi.
Niin kuin aina.
Mutta eipä tuossa murehtimisen aihetta ole.
Bongasin sinut tänään Hesarista. Patsaat ovat mielenkiintoisia, varsinkin naispatsaat. Mietin, kun kävelen Rauhankatua. Miksi tienkulman naispatsaan kädet ovat ojossa, antautuen vai vastustaen, en tiedä.
Tiedänkin nyt. Veistoksen nimi on Sarastus ja sen on tehnyt Wäinö Aaltonen. Patsas yrittää nähdä vasta-aurinkoon, siksi kädet ovat ojossa.
Lisää tietoa Helsingin patsaista täältä:
http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/index.html
ja täältä:
http://www.hel2.fi/kaumuseo/muistomerkit/
Minä olen aina ajatellut, että siinä Suomen kansa antautuu Suomen Pankille.
Lähetä kommentti