Mila oli kiirehtinyt aamulla hitaasti töihinsä myöhästymään, kun metro jähmettyi teknisten vaikeuksien vuoksi 13 asteen pakkasessa.
Sama metro ilmeisesti. Oli kiire minullakin. Irvistelin lämpimikseni ja onnistuin puikahtamaan kainaloiden ali ruuhkavaunuun. Tietysti oli pakko kommentoida naapurille, että meillä Tokiossa tämä ei ole edes ruuhka. Puolet mahtuisi enemmän sisään. Viimeisimmät työnnettäisiin selkäevistä sardiinipurkkiin.
Oli hauska seurata ihmisten tyylejä: "Tiivistäkää", karjuu karju ovelta. Arvatkaa tiivistettiinkö sille juipille. "Käytävälle mahtuu tiivistämään", huutaa toinen torvelo. "Toinen juna seuraa perässä", karjuimme takaisin kolmikymmenäänisesti.
Sitten ovat oma heimonsa nämä muurinmurtajatyylin taitajat. Suomalaisethan ovat aina tykänneet tukkia ulosmenotiet. Kun tilassa on ovi, niin suomalaiset pakkautuvat sen ympärille, ikuinen pakotie aina mielessään. Ongelmaksi tulee se, että he samalla estävät liikkumisen niistä ovista. Juhlatilat ja viikonloput ovat erityisen pahoja.
Olemme siis pakkautuneita ovien lähelle. Sisältä ulos pyrkivät ovat lähes yhtä paniikissa tästä kosketteludisterapiasta kuin ulos jäävätkin. Siis olkapää kyyryyn, aivan kuten suomalaiskansallisessa lavatangossa, ja ei kun läpi harmaan kiven. Sanaakaan ei vaihdeta, vain voimaa.
Ne jotka välttävät tämän energiaiskun, hymyilevät keskenään. Semmoisia me ollaan.
2 kommenttia:
Paljon onneeaaa Jari Matille, paljon ooneeaaa vaaan.
Kiitoksia! Vihjeeni on ymmärretty. Tiedä häntä millaiseksi päivä sitten yltyy, kun on tulossa vieraaksi maalaisserkkuja Tampereelta tänne stadiin. Ajetaan varmaan ratikalla ja sillee.
Lähetä kommentti