sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Jouluaatto

Kuusi on pystyssä, koristeltu ja alkanut jo pudotella ensimmäisiä neulasiaan. Kinkku on leikattu, uuni lämpiämässä, rosolli ja luumukiisseli valmistettu, kermavaahtoa vatkataan parhaillaan, piparkakkuja ja joulutorttujakin on tehty perinteisten reseptien mukaisesti.

Vielä pari pulloa jouluolutta on parvekkeella, joka on tällaisen "no onkos tullut kesä"-jouluaattopäivän vuoksi maailman paras kylmiö, punaviini on karahvissa haukkaamassa happea ja ainoata jouluvierasta odotellaan puolen tunnin päästä.

Kännykkä piippailee hyvän joulun toivotuksia, Petteri oli tehnyt hyvän dokumentin Edvin Laineesta ja Hilmanpäivät hauskuuttaa jälkikasvua televisiosta (vaikka pitikin melkein niskasta laittaa sitä katsomaan - nyt kyllä jo kelpaa kun Heikkilä palaa täyttä päätä).

Pitää vielä laittaa kinkunkastike valmiiksi. Teen siitä pari kolme eri versiota, vähän eri makujen mukaan: perinteistä ruskeakastiketta, sinapilla terästettyä ja semmoista, jossa on omenahilloa makeuttamassa. Jokainen saa sitten ottaa mieleistään. Yhtä mieltähän emme ole makuasioista tietysti, vaikka tällä kertaa kinkku kelpaa kaikille. On se niin hyvin ja huolellisesti tehty.

Ei olisi ihme, vaikka tänne vielä jotakin lähettelisin, mutta tulkoon lauletuksi syvällä rintaäänellä:

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

Tietysti ehdottoman tasapuolisesti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos samoin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Joulupäivän iltaa!