sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Vaihteeksi leffassa

Kävin katsomassa sunnuntaipäivän ratoksi tyttären kanssa animaatioelokuvan Ystäväni Totoro (Tonari no Totoro, Japani 1988). Elokuva on studio Ghiblin valmistama, ohjaajana Hayao Miyazaki.

Elokuvasta ja teemasta oleellinen näyttää jo olevan netissä, katsokaa tärkeimmät tästä, vaikka tarina ei sijoitukaan 1950-luvulle, kuten tuo linkattu kirjoittaja olettaa, vaan 1930-luvulle.

Tytär tykkäsi ja minäkin, vaikka Henkien kätkemän (Sen to Chihiro no kamikakushi, Japani 2001) voittanutta ei ole. Mutta klassikko mikä klassikko.

Eilen nähty Glawogger-elokuva herätti ristiriitaisia tunteita salintäydessä yleisössä Maximissa. Yli kaksituntinen dokumentti Working Man's Death oli ehdottamasti nähtävä, vaikka olenkin sitä mieltä, että kerta spektaakkellia riittää. Se tulee DocPointin avajaiselokuvan kanssa yhtäaikaa, joten ne joilla ei ole avajaisbilettiä, voivat mennä katsomaan sitä silloin. Mikä mahdollisuus!

Working Man's Death on muuten yksi hienoimmin kuvattuja dokumenttielokuvia mitä tiedän ja minunhan pitäisi tietää. Aivan herkimmille jaksot nigerialaiselta "teurastamolta" voivat olla kovaa katsottavaa.

Ei kommentteja: