Sanojen vankila

Pienen tauon jälkeen paluu kirjoittamiseen tuntui ihan mukavalta. Kirjaprojektin aikana on tekstejä tullut sirotelluksi sinne tänne ja tänään yllätyin, kun yhtäkkiä löysin kahdeksantoista sivua tekstiä, jota en muistanut kirjoittaneeni.

Tietysti kadonnut ja nyt löytynyt teksti palautui mieleen sitä lukiessani. Huolettomaksi se ei tietenkään tehnyt. Tiedän, että koneellani pitäisi olla muutamia tekstipätkiä, jotka kuuluisivat kirjaani. Mutta minkä nimisen fileen sisälle ne ovat kääriytyneet?

Tekstikorpus siis kasvaa tahattomasti. Kollega kävi vilauttamassa salaista tekstiään, jota on nyt kertynyt 30 liuskaa. Itselläni muhii takaraivossa saman mittainen lisäys jo muutenkin massiiviseen eepokseen, mutta sen tieltä voi raivata tilaa nykyisestä leipätekstistä. Toisin sanoen kirjoitan yhden luvun kokonaan uusiksi siinä toivossa, että sanominen tiivistyisi. Kollegan teksti joutuu sekin kyllä viikatteen viemäksi, sillä toistoja siihen epäilemättä sisältyy.

Luulenpa, että kustannustoimittajamme käy näillä sivuilla kuin vaivihkaa katsomassa, mitä hirvityksiä tänne kirjoitan. Hän on tunnustanut. Sanon, että ei kannata olla huolissaan.

Valokuvat eivät ole valmistuneet, joten voimme vielä piilottaa sanojen vankilaan salakuljetettavaan kakkuun viiloja. Joten älä kysy vielä mitään, teemme pitkää päivää.