maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Helteen jälkeen

Helsinkiä hyväilee helle vielä tänään, mutta viikolle on luvattu kylmenevää. Kirjan teksti on oikoluettu kertaalleen, mutta nimi- ja elokuvahakemistojen sivuttaminen on vielä edessä. Tässä tapauksessa se ei ole ihan pikkuhomma.

Väistämättä katse kuitenkin suuntautuu eteenpäin, työpaikan kesällä tapahtuvaan muuttoon ja Sodankylän elokuvajuhliin. Työhuone pitää purkaa laatikoihin ja samalla miettiä mitä heittää pois. Sodiksen osalta perusasiat ovat kunnossa, majoitus ja liput ostettu.

Oikoluku on sysännyt syrjään muun lukemisen. Yksi kirja on listalla juuri nyt, Lundin yliopiston väitöskirja joulukuulta 2007. Tommy Gustafsson on kirjoittanut selvästikin mainion teoksen En fiende till civilisationen. Manlighet, genusrelationer, sexualitet och rasstereotyper i svensk filmkultur under 1920-talet. (Sekel Bokförlag, 2007).

Ruotsin elokuvahistorian "kultainen aika" saa siinä kyytiä. Voisin joskus tehdä saman suomalaisen elokuvan historialle. Mutta tämä kaikki siis helteen jälkeen.

1 kommentti:

-rh kirjoitti...

Helteen jälkeen ... oli viileetä, turhankin. Nyt taas okei.