tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Missä mennään nyt

Syksyn harmaa tihkusade on synkistänyt viime päivinä maiseman vaikka uusin Filmihullu veikin ajatukset hetkeksi kesään muistellessaan Sodankylän hehkeimpiä tunnelmia. Sen sijaan aina kiivaalla kulttuuririntamalla on vilkasta - en kuitenkaan viittaa tällä alluusiolla WSOY:n minimuotoiseen kirjailijakapinaan. KAVAN syyskauden runsaslukuiset näytökset ovat täyttä päätä menossa, kiihkeitä festivaaleja riittää ja railakkaita messutapahtumia on niin, että kalenterin viimeinenkin sopukka on täynnä viikonloppuja myöten.

Ei siinä ehdi edes blogiaan päivittää, hyvä että facebook-statuksen, mutta muutaman esitteen sentään Sediksen elokuvablogiin olen heittänyt. Sekin blogi on siis olemassa.

Jos joitakin hetkiä jäänyt etukäteen avoimeksi, olemme käyneet kertomassa kirjastamme sen kritiikeissäkin todennettuja hyviä puolia. Kritiikkejä ovat julkaisseet Savon Sanomat, Keskisuomalainen, Helsingin Sanomat, Ilkka, Kansan Uutiset ja Karjalainen sekä Episodi ja Aamuposti (Hyvinkäältä). Viimeisintä elokuvaneuvoksen arviota en ole nähnyt. Osan näistä voi halutessaan lukea Kritiikkiportin kautta. Minä en enää viitsi, kun punastuttaa.

Ensi perjantaina olen näillä näkymin Ylen Radio Suomessa yhdessä Markku Jokisipilän kanssa alkaen klo 14.03. Siinä mukavaa on se, että statuspäivityksenäni on pelkkä "historioitsija" eikä mitään muuta. Radiossa pyörii jo toinen mokoma: Seppo Heikkisen massiivinen Suomi talvisodassa -sarja, jonka kymmenennessä osassa joulukuun puolessa välissä minäkin taidan olla äänessä. Sarjaa voi näemmä kuunnella myös podcastina, mikä jää minullekin ainoaksi mahdollisuudeksi. Mutta se ei ole huono vaihtoehto.

Ei kommentteja: