Kun 100 000 käyntiä tuli aikoinaan täyteen, kirjoitin tässä blogissa, että nyt sitten odotellaan miljoonaa. No, se oli vain vitsi, mutta nyt, kun mittari saavutti rajapyykin 800 000, on ehkä uskottava, että miljoonakin on vain luku. Kiitos vain käynneistä tutut ja tuntemattomat.
Aloitin viime viikolla kirjoittelun myös Ylen ylläpitämässä, useamman kirjoittajan Dokblogissa. Blogi seuraa ajankohtaisia ja varmaankin minun myötäni silloin tällöin myös historiaan liittyviä huomioita dokumenttielokuvassa. Käykääpä sielläkin ja kommentoikaa, sillä vain niin blogi pysyy elävänä. Dokblogi taitaa olla neljänneksi suosituin kaikkiaan yli 150 Ylen blogista, joten pohjatyö on tehty ja nyt rokkaan heitetään tämä rikka.
Maailman laajin media-arkisto on kaikille tuttu YouTube. Sen tilastot ovat ällistyttäviä. Luin juuri, että 95% sinne talletetuista videoista todellakin saa katsojia. Tavallisen arkiston tai media-arkiston käyttöaste on tuskin yli viiden prosentin. Tällaiset arkistot tekevät melkoisen hyvin toisen tehtävänsä, säilytyksen, mutta eivät pysty kovinkaan helposti toiseen tehtävään, esittämiseen. Itse asiassa tämä kahtiajako on ollut olemassa koko arkistoinnin elinkaaren.
Kommentointi on ollut varmaankin yksi tärkeä tekijä tässä kehityksessä. Toinen keino oli mahdollisuus linkittää video toimivan mediasoittimen avulla toiseen alustaan, esimerkiksi blogiin. Ja alun perin linkin jakaminen oli tehty helpoksi.
Virallisemmissa media-arkistoissa tällainen on hankalaa ja joiltakin osin jopa mahdotonta tekijänoikeuksien vuoksi. Koskapa olen kahdesti tänä syksynä pukeutunut myös hattuun, nostan juuri sitä hattua Ylen elävälle arkistolle.
Bloggareilla oli taipaleen alkupuolella tapana kommentoida ja linkittää toisiinsa enemmän kuin nykyään. Kommentointi on siirtynyt nopeampiin järjestelmiin, kuten Facebookiin, joka onkin ajanut suosiossa ohi kaikkien muiden. Itse en ole Twitteríllä tehnyt paljon mitään, sillä se on liiankin nopea minun makuuni.
Tämäkin blogi ajautuu automatiikan avulla luettavaksi myös sivustolleni Facebookiin. Moniko vähän yli 800 frendistä sen siellä lukee, on minulle tuntematonta, sillä tilastoja ei niistä synny. Mutta sen olen huomannut, että kommentteja tulee nykyään useammin sinne kuin tänne siitä huolimatta, että facebook-muistiinpanon puoliintumisaika on paljon lyhyempi kuin blogikirjoituksen, kuitenkin pidempi kuin fb:n statuspäivityksen, joka yleensä katoaa bittiavaruuteen noin kuudessa tunnissa jollei nopeamminkin.
Blogien elävyys syntyy kommentoinnista ja linkkauksista. Niitä kannattaa harjoittaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yle. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai, syyskuuta 26, 2010
tiistaina, lokakuuta 27, 2009
Missä mennään nyt
Syksyn harmaa tihkusade on synkistänyt viime päivinä maiseman vaikka uusin Filmihullu veikin ajatukset hetkeksi kesään muistellessaan Sodankylän hehkeimpiä tunnelmia. Sen sijaan aina kiivaalla kulttuuririntamalla on vilkasta - en kuitenkaan viittaa tällä alluusiolla WSOY:n minimuotoiseen kirjailijakapinaan. KAVAN syyskauden runsaslukuiset näytökset ovat täyttä päätä menossa, kiihkeitä festivaaleja riittää ja railakkaita messutapahtumia on niin, että kalenterin viimeinenkin sopukka on täynnä viikonloppuja myöten.
Ei siinä ehdi edes blogiaan päivittää, hyvä että facebook-statuksen, mutta muutaman esitteen sentään Sediksen elokuvablogiin olen heittänyt. Sekin blogi on siis olemassa.
Jos joitakin hetkiä jäänyt etukäteen avoimeksi, olemme käyneet kertomassa kirjastamme sen kritiikeissäkin todennettuja hyviä puolia. Kritiikkejä ovat julkaisseet Savon Sanomat, Keskisuomalainen, Helsingin Sanomat, Ilkka, Kansan Uutiset ja Karjalainen sekä Episodi ja Aamuposti (Hyvinkäältä). Viimeisintä elokuvaneuvoksen arviota en ole nähnyt. Osan näistä voi halutessaan lukea Kritiikkiportin kautta. Minä en enää viitsi, kun punastuttaa.
Ensi perjantaina olen näillä näkymin Ylen Radio Suomessa yhdessä Markku Jokisipilän kanssa alkaen klo 14.03. Siinä mukavaa on se, että statuspäivityksenäni on pelkkä "historioitsija" eikä mitään muuta. Radiossa pyörii jo toinen mokoma: Seppo Heikkisen massiivinen Suomi talvisodassa -sarja, jonka kymmenennessä osassa joulukuun puolessa välissä minäkin taidan olla äänessä. Sarjaa voi näemmä kuunnella myös podcastina, mikä jää minullekin ainoaksi mahdollisuudeksi. Mutta se ei ole huono vaihtoehto.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Antaa mennä kun on alamäki...
YleTeema on ollut parhaita televisiokanavia. Nyt kun kanavantappajaiset ovat käynnissä, on vaarana, että roska saastuttaa senkin.
Yle uutisoi populaarimusiikin siirtymisestä tukehtuneesta YleExtrasta YleTeemalle.
Teema ei kyllä monituntisia rockkonsertteja kaipaa.
Yle uutisoi populaarimusiikin siirtymisestä tukehtuneesta YleExtrasta YleTeemalle.
Teema ei kyllä monituntisia rockkonsertteja kaipaa.
sunnuntai, elokuuta 26, 2007
Ajatusleikkejä ja epäiltäviä blogeja
Viime päivinä eetteristä ja graafiselta pinnalta on luettavissa tuoretta blogikritiikkiä ja ajatusleikkejä sen ympäriltä paristakin varteenotettavasta lähteestä: asialla ovat taidespesialisti Max Ryynänen ja Ylen Tuija Aalto. En referoi tässä heitä, mutta käykää lukemassa. Molempiin kommentoinkin pidempään kuin laki sallii.
Aalto lienee ollut pelissä kun Yle perusti Kansalaismediakeskuksen hyödyntämään blogien tarjoamia "juttuideoita". Henkiseen lähtökohtaan nähden tulos on ihan kiintoisa.
[EDIT: Päinvastoin kuin originaalivedoksessa sanoin, Iineksen blogista löytyy siitenkin tähän liittyvä polku kommentteineen, joten viittaamme nyt jälkeenpäin siihen. En muistanut, että kirjoitus oli jo niin "vanha".]

torstaina, kesäkuuta 21, 2007
Kulttuuriuutisten antia
YLE:n Radio 1:n kulttuuriuutiset haastatteli minua Amerikan filmi-instituutin julkaisemasta top 100-listasta tänään. Ohjelmaa en kuullut, eikä äänifilettäkään taida olla saatavilla, mutta ahkera toimitus on tehnyt jutustaan ja haastattelusta oivan tiivistelmän.
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007
Kanava aivottomille teineille
Meidän digitaalisesta häkkyrästä on alkanut näkyä Yle Extra-niminen kanava. Sen tieltä poistui ympärivuotiseksi tarkoitettu uutiskanava Yle24.
Kotisivujen perusteella Yle Extraa brändätään aivottomille teineille.
Otos kyselypalstalta (joka on muutenkin lähinnä - outo):
YLEEXTRA
30/04/2007 - 18:57
Näkyykö yleextra maanpäällisessä antennissa?
Arttukustaa vastaa:
Moi Masa!
Häh! Mikäs hemmetti se on?

sunnuntai, huhtikuuta 29, 2007
Helsingin patsaiden siirtosuunnitelma
Jos joku on innostunut suunnittelemaan uusiksi Helsingin patsaiden sijoituspaikat, niin kannattaa katsoa Ylen elävästä arkistosta Veikko Itkosen tuottama Katselemme patsaita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)