Kuumat paikat Kreikassa

 

Sataa ja hengitys höyryää kylmyydestä. Tyypillinen kesäkeli eikä eletä kuin toukokuun alkua. Tekisi mieli Kreikan lämpöön, mutta kun siellä on kuulemma kuumat paikat kuin tulivuoren juurella.

Euroyhteisön parjaava, tuhkanpeitteinen kieli oli tuskin päässyt Islannin-traumoistaan, kun moitittavaksi tuli Kreikka. On tullut selväksi, että heillä kaikki on huonosti. Eläkkeelle pääsee liian aikaisin, palkassa on lisiä erinäisten taitojen vuoksi ja mitä vielä. Eihän semmoinen sovi, meillä kun on tehty kaikki ihan toisin! Tai ainakin aiotaan tehdä.

Uusien ajatusten vyöry on vallannut mielet. Velanantajan pitäisi saada nauttia tuotoista heti. Jos Rhodosta ei liitetä velan vastikkeeksi Suomeen saman tiensä, on ainakin Suomen - vai sittenkin EU:n - kansalaisten päästävä halpismatkalle Kreikkaan ouzomukin äärelle puoli-ilmaiseksi tai mieluummin täysin ilmaseksi, gratis, and for nothing. Kuten tavallista talousgurut pian kertonevat, että ei Kreikka sillä selviäisi eteenpäin rahaliiton viitoittamalla tiellä, vaan juuri päinvastoin. Hintoja on nostettava.

Periaatteessa jäsenyys jossakin tarkoittaa, että siitä voi erota tai peräti erottaa. Varsinkin integraatioasioissa tämä periaatteellisuus on jostakin syystä kovin kuollut kirjain.

Neuvostoliitosta oli vaikea erota, eikä varmaankaan Yhdysvaltojen liittovaltio katsoisi kauniisti liitosta eroamaan pyrkivää valtiota. NATOn toiminnasta voi pidättäytyä aikansa, kuten Ranska teki, mutta eroapa siitä. Entä kuinka on EU:n laita? Tai nyt keskustelun alaisena olevan rahaliiton EMUn, jota ei sitten rakennettukaan kestäväksi mahdollisen kriisin varalle.

Integroituminen tarkoittaa siis vuosisataisessa käytännössä integroitumisen kohteen kannalta vain yksisuuntaista laajenemista. Tämä on syytä pitää mielessä tulevien integroitumisten yhteydessä. Ja syytä on miettiä myös, miten valmistautua integraatioyhteisöjen kriisien varalta. Liitoshurmassa nämä uhkakuvat jäävät analysoimatta, vaikka uhkakuvat liittyvät aina liitoshurmaan. Ne ovat vain aina toisia.

Uhkakuvia rakennetaan nytkin. Kreikan jälkeen tämä uusdominoteoria kaataa Espanjan ja Portugalin. EU:n euroseteli vaikuttaa sen jälkeen lähinnä Monopoli-pelin vankilakortilta. Ja ne ruotsalaiset...

On muuten kiinnostavaa nähdä kuinka pitkälle kansakuntaisuuteen liittyvä terminologia kukkii journalismissa näiden yhteisien asioiden hoidossa. 1930-lukulaisuus on palannut kehiin monella muullakin tapaa. Tuulahduksia vieläkin kauempaa näkee siinä, että jopa STT:n uutisissa kansalaisuus ja jopa kaupunkilaisuus kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Ehkä sitä ei pidetä oikeinkirjoitusvirheenä, mutta mielestäni se on ajatusvirhe. Ei suomalaisuutta tai tamperelaisuutta tarvitse isolla alkukirjaimella pönkittää.

Konflikteja

Ateenan kaduilla anarkistit estelevät kauppojen ryöstelyä. He haluavat suunnata kapinaansa istuvaa hallitusta vastaan.

Sanoin lapselle, että jos Suomeen joskus tulee samanlaisia, älä ole eturivissä. En sanonut kummalla puolella, mutta kyllä hän varmaan arvasi.

Jos tuloerot kasvavat tarpeeksi, maahanmuuttajia vastustetaan tarpeeksi ja jos hommat muutenkin menevät pyllylleen, kuten niitä huonosti hoidettaessa on tapana, niin siten saattaa käydä maassa kuin maassa.

Sitten on näitä taulapäitä, joiden elämäntehtävänä on heittää öljyä liekkeihin. Ei ehkä aina isomman palon toivossa, mutta kuitenkin suuremman ja mustemman savupilven saamiseksi.

Viihteeksi muuttuneen kannanottopolitiikan luomassa virtuaalimaailmassa tämä sitten saa kannatusta.

Mutta kyllä perinteiselläkin politiikalla saa aikaan yhtä ja toista. Varsinkin näin laman aikana.

Maahanmuuton vastustaminen milloin milläkin perusteella on lapsellista. Itse asun 10000 hengen asuinalueella, jossa on yli viisikymmentä eri kansallisuutta. Valikoi nyt siinä vihanpidon kohteesi ja sano se ääneen. Tilanteen mielettömyyden tajuaa jokainen aikuismaisesti ajatteleva.

Lasten suusta näitä totuuksia kyllä silloin tällöin kuuluu, varsinkin jos iltapäivän epävirallinen jalkapallo-ottelu ei ole sujunut toiveiden mukaan.

Joskus he eivät huomaa, että siinä vieressä, samalla puolella rintamaa, seisoo joku, johon rasistinen älämölö samalla salamaniskun lailla kohdistuu.

Katselen ja kuuntelen kuinka muodostettu falangi tämän vuoksi hajoaa motiivikonfliktin ylittäessä rintaman lujuuden. Pilkka osuu omaan nilkkaan.

Typerimmät rasistiset kommentit kuuluvat järkijään kantasuomalaisten suusta, joskus lastenkin.

Osin tämä johtuu muiden vaikenemisesta. Kokemus osoittaa, että asenteellisuuksia löytyy kaikista ryhmistä.

Tämä on ainoa yhteys, jossa suostun puhumaan kantasuomalaisista, joka on ihan yhtä huono termi kuin kaikki muutkin apartheidin harjoittamisen muodot. Termiä ei tarvita muuhun kuin eetteriin laskettujen typeryyksien lähtökohdan osoittamiseen.

Minusta on siis tullut konservatiivi. Onneksi se on etupäässä huonojen polvien syy. Ei pääse tarvittaessa rivakasti pakoon. Sprintterintaidot ovat paras mahdollinen tapa estää konflikteja. Tietysti se että ei pääse pakoon johtaa siihen että on kohdattava kaikki siinä missä on. Ei sekään mukavaa ole.

Kreikassa tilanne on kiikun kaakun. Nykyinen pääministeri on kovissa liemissä keitetty, mutta niin näyttää olevan vastustuskin, joka hämmästyttävää kyllä, ei henkilöydy kehenkään. On vain oppositio.