Saartorengas kiristyy

Maailman kirjat ovat taas kirjuutelleet omiaan. Asematunneli täyttyi Helsingissä vedellä, kun suuren putken vierellä oli mystinen reikä. Salaliittoteoria sanoo heti, että se on se reikä, jolla tuubin vallannut maahantunkeutuja hukutetaan. Siihen tosin tarvitaan useampikin reikä ja jokaiselle asemalle vielä omansa. Että pitäisi reikiä löydellä. Tämä ei sitten perustu tietoon eikä oikeastaan mihinkään, mutta minkäs sitä mielikuvitukselleen voi. Varsinkin kun taudit saartavat.

Keuhkot melkein repesivät eilen vaatimattomassa vastamäessä kuin Freddy Kruger ikään olisi hieman repäissyt molempien keuhkojen reunasta rintalastan auki. Pääsin kuitenkin kotiin potemaan. Keuhkoputkea oli kutitellut jo edellisenä päivänä, nyt ei kutittanut vaan koski. Kuumetta ei ole ja nuha valuu, joten kai tämä on muuta kuin sikainfluenssaa, joka on saanut lempinimen "sikis".

Aika sikiävä tauti tuo sikainfluenssa. Tyttären luokalla on kuulemma ollut kolme tänään poissa. Arvaa kai sen, mikä siellä sikiää. Jos lasketaan yhteen keuhkoputken nykyinen tila ja nurkan tällä puolen lurkkiva sikainfluenssa, alkaa olla aika muistella sitä, mitä isän äidin Anna Kustaava Herrasen sukulaispoika toisteli isänsä hautajaisissa.

Anna Kustaavan pikkuveli Eemil nimittäin näki isänsä hautajaiset ja tämän arkun. Hautajaisissa ja sen jälkeen hän hoki: "Minullekin musta alkku, minullekin musta alkku". Kukaan ei muista kertoa oliko Eemelin arkku musta vai valkea, mutta arkun hän kumminkin sai. Kun sisarusten isä kuoli 23. maaliskuuta 1911, seurasi häntä 8. toukokuuta Emil, joka olisi samana vuonna täyttänyt 14. heinäkuuta neljä vuotta. Kaikin pääteltävissä olevin tiedoin he kuolivat espanjantautiin eli H1N1-viruksen aiheuttamaan influenssaan. Eli samasta viruksesta puhutaan kuin 1918 ja 1976 ja 2009. Että semmoiset tunnelmat tänään.

Elämän rasitustodistus

Vaikka blogi on hiljentynyt lähes olemattomiin, maapallo pyörii edelleen. Yritin pitää hieman taukoa kirjarääkistä, onnistuinkin, mutta toisia odottamattomia asioita tuli tilalle.

Historiantutkija on ihmisen kuoleman äärellä alkulähteillä. Jäämistöstä löytyy todistuksia syntymistä, kuolemista, avioliitosta, sukulaisuussuhteista, tontin ostosta ja omistuksesta ja rasituksista, talon rakentamisesta, veloista ja käytännön elämän tuloista ja menoista, eläkkeistä kahdessa eri maassa. Isot asiat ovat usein paperilla, vaikka paperien säilytyspaikkaa pitää väliin vähän arvailla. Monia jäänteiden tietoja pitää täydennellä ja yhdistellä, jotta asetettuihin kysymyksiin saisi tarvitun vastauksen.

Käytännön tekemistä on paljon: vesi, sähkö, puhelin, vakuutukset, televisiolupa, lehtitilaukset, ajanvarauksen peruutukset, maksamattomat laskut ja muut pankkiasiat, nuohous, posti ja lain vaatimat toimenpiteet, hautajaiset järjestelyineen ja tilauksineen ja tiedonvälitys, johon sähköiset numerohakemistot ovat tuoneet valtavasti apua. Puheluita lompakosta löytyneeseen numeroon lakimiehelle. Puuttuvien asioiden varmistamista puuttumiseksi.

Vuosien varrelta säilyneet muistikirjat lisäävät tietoa arjen koukeroista, salaisuuksiakin paljastuu, mutta ei esimerkiksi sitä, miksi kuolemanvaarallisesta sairaudesta piti vaieta kaikille läheisille kolmen vuoden ajan.

(Sukulaisille kerrottakoon, että kyse ei ole minun sukulaisestani.)