Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanttulaatikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanttulaatikko. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Puoli lusikallista muskottipähkinää

Kädet roikkuvat polven alla, sillä sen verran ne venyivät, kun kauppakasseja raahasin. Kinkun paistan kyllä vasta puolentoista vuorokauden kuluttua.

Ja se oli vasta ensimmäinen haku. Toisella kierroksella ostoksiin kuuluu ainakin kaksi kertaa puoli lusikallista muskottipähkinää ja kaksi kertaa yksi desilitra siirappia. Huomaan olevani samalla asialla kuin kaksi vuotta sitten.

Tänä vuonna kyllä ajattelin vääntää porkkanalaatikkoakin, mutta perunalaatikot toin ihan valmiina. Liika on liikaa joulunakin.

Kyllä voi mennä siirappi hankalaksi vajaassa kymmenessä vuodessa! Toisaalta se oli alustallaan lujemmin kiinni kuin Saddamin patsas takavuosina. Itse asiassa se oli yhtä lujasti alustassaan sekä purkin ulko- että sisäpuolella.

Jotain erikoisempaakin voisi tietysti laittaa. Antakaas vinkkejä.