Nykyajan vaatimuksia

Joulupukki kiersi huoneistomme kaukaa, mutta lukemista riittää, sillä kävin itse kirjakaupassa. Lueskelen Michael Jonasin varsin piristävästi kirjoitettua historiateosta Kolmannen valtakunnan lähettiläs. Se viittaa Wipert von Blücheriin, joka oli Saksan lähettiläs Suomessa 1935-1944. Virkeä kirjoitus perustuu siihen, että saksalainen täsmällisyys on kunniassaan, sopivaa teoreettista näkemystä myöten.

Tekstissä on mielestäni uusi typografinen oivallus. Kun tekijä haluaa käyttää alkuperäislähteistä kumpuavaa ilmaisua, hän ei laita siihen sitaattia vaan kursivoi ilmaisun. Kun siis aikansa wikileakseista täysin unohtunut diplomaattiraportti käyttää sanaa "loiskiehunta", hän toteaa kylmän rauhallisesti puhutun loiskiehunnasta. Näin vältetään mm. aina vaikea sijamuotokysymys ja silti se vaikuttaa riittävän varmalta sitaatilta. Sitaatinhan pitää olla aina just eikä melkein. Eli mitään ei saa muuttaa sitaatissa. Sitaattien runsaus aiheuttaa myös risuaitatunnelman. Kolme kursivointia sivulla ei pahemmin häiritse. Hattua nostan keksijälle.

Asiasta perillä olevat tahot arvaavat, että loiskiehunnassa kyse on Rudolf Holstista, josta natsisaksalaiset eivät pitäneet. Hän kun sanoi Hitleriä verikoiraksi eikä hirmuisesti mairitellut Mussoliniakaan, tykkäsi Kansainliitosta ja oli liberaali. Hän ei siis vastannut nykyajan vaatimuksia, eikä sen myötä tiettyjen sinänsä ymmärrettävien tekojensa puolesta antanut oikeaa signaalia.

Ovat ne ennenkin osanneet.

Ekonomistien joululahja

Sitä aina kuvittelee, että kun isot pojat ostavat tehtaita, ne laajentavat. Mutta se on väärä sanoma markkinoille. Kurssit laskevat. Siksi on parempi sanoa, että ei, me ostimme sen vuoksi, että voimme lakkauttaa. Jopa toimittajat osaavat kysyä jo näin. Terveisiä vain sinne Kouvolaan.

Terveisiä myös sinne Saksaan. Tehtaat oli uusittu ja hyvässä kunnossa. Niinpä ne kelpasi hyvään hintaan myydä. Rahalla sentään on vielä merkitystä. Tosin kyllä se on niin, että nyt kelpaisi ostella Ruotsin kruunulla - euro on vähän alamaissa. Ostajat saavat kyllä ostoihinsa vipua nousseesta dollarista.

Valtiovarainministeriön ja kaiken maailman ekonomistit ovat maailman yhtenäisin porukka. Kun he lyövät viisaat päänsä yhteen, syntyy keskinäinen konsensus helposti. Paha vain, että kaikki muut ovat eri mieltä. Jopa puolueet. Paitsi tietysti kokoomus.

Meille kerrotaan että valtio (ja kunnat) ovat velkaantuneet kokoomuslaisen valtiovarainministerin aikana. Ihan tarkkaa selvyyttä minulle ei ole tullut, mihin nämä lyhyellä aikavälillä hankitut huimat velkavarat on käytetty. Täsmälleen mihin tarkoitukseen valtio ottaa velkaa?

Joka tapauksessa me maksamme ne takaisin. Tosin yli viisikymppisenä voi jo vähän ajatella, että lopulliseksi maksajaksi tulee tuo veronmaksajaksi kovaa vauhtia kasvava lapsi, säästösyistä tietenkin vain yksi. Kuluttajuudessa hän toki on jo ihannetapaus. Ainakin joulun alla on vaikea tienata tarpeeksi teinin hyväksi näkemiin menoihin.

Ekonomistit haluaisivat jatkaa palkkatulon verotuksen keventämistä. Se ja vähän enemmänkin otettaisiin sitten kulutus- yms. veroina takaisin, kun verotuloja pitää kerran lisätä. Millä perusteella tätä pitäisi kannattaa ja millä vastustaa? Kotitalouden on vaikea tehdä laskelmia.

Siksi vastustus ja kannatus perustellaan ideologisesti ja puoluekantaisesti. Puolueiden kannattaa kyllä perustella kantansa tarkasti, amerikkalaistyylisen selkeästi. Turhat termit pois.

Joulun tili(tys)

 

Joulu mennä jolkotti samalla tavalla kuin 50 edellistä, mutta en niitä rupea rankkaamaan arvojärjestykseen. Suurin vaikutus sillä on kai se, että ennen joulua tulee puunattua luonnollisen kaaoksen vallassa muun osan vuotta olevia paikkoja kuten kirjahyllyjä.

Hyllyissä oli nyt sattumoisin tilaa. Olen rahdannut VHS-varastojani muualle. Hämmentyneenä huomaan silti, että DVD:t ovat varastaneet metrikaupalla tuppensahattua lankkua, vaikka olen pyhästi vannonut etten niitä enää osta. Lupaukset ovat tällaisia, vaikka niitä tekisi vain itselleen. Saa nähdä miten maan mahtavien lupauksille ("pulling my leg") käy.

Joululahjat eivät lankkumetrejä paljon vieneet: Herra J.:n Bergman-muistelmat ja Bayardin opas siitä kuinka puhutaan kirjoista joita ei ole lukenut olivat kapoisia vaikka eivät kepoisia, Siltalan 1918-psykohistoria, Meinanderin 1944 ja Paavo Lipposen muistelmat I sitten jo vähän paksumpia ja järempää kalustoa muutenkin. Ostin sitä paitsi ihan itselleni Nikolaj Frobeniuksen Pelon kasvot (Tammen Keltaista Kirjastoa), joka kiinnosti tarkoituksellisesta välinpitämättömyydestäni huolimatta niin, että palasin hyllylle hakemaan sen ja vain sen. Kirjojen ostaminen on välitilan taidetta.

Vaimo antoi kahteen siististi sidottuun pinkkaan ja ruskeaan paperipussiin sijoitetun tonnin. Sanoi että revi tuosta. Nautinto tuli varmaan siitä, että sai kerrankin katsoa naamaani pitkänä.

Mietin tietysti olenko geisha vai kurtisaani, mutta meille, jotka eivät tämmöistä ole ennen kokeneet, sanon ihan suoraan ja kiertelemättä, että hyvälle mielelle siitä tulee. Stressittömänä rahataviksena en ryhdy filosofoimaan tai repimään pelihousuja, toteanpa vain kulutusjuhlan lähtökohdat kuin stoalainen. Tätä on keskiluokka pohjimmiltaan. Parhaimmillaan liberaalia elitismiä.

Täytynee lukea joku vastuullisen kuluttajan opas, vaikka tuhlasinkin heti viisikymppiä karaokebaarissa ja kaksikymppiä taksiin. Pitäisi ostaa kitara, kun uuden DVD:n viime vuoden Järvenpään festarikeikastaan juuri julkaissut Hasse Wallikin lupasi avittaa valkkaamisessa. Jos se korvaa kymmenen karaokeiltaa, on se laskennallisesti ilmainen hankinta.

Mitä uuden vuoden kulutuslupauksiin tulee, harkinnassa on uusi puku sitten kun paino on tipahtanut kymmenen kiloa. Paljon kehuttu laihtumiseni, joka näkyy kaupungeilla kommenteissa vaikka puntarilla siis ei, jatkuu. Englannista sai sopivia eikä liian tiukkoja vaatteita. Suomesta ei.

Oikeastaan tarvitsen kaksi pukua. Olen ajatellut vähän tyyriimpää liituraitaa ja mustaa perushautajaismallia. Käly toi edelliseen sopivan silkkisen solmion odottamaan seuraavia pukujuhlia. Solmio on vaaleanpunainen. Onneksi kälyn miesystävä toi järkytykseen sopivaa espanjalaista brandya. Hyvin tuunattu lahjapakkaus siis.

Puku tietysti tekee miehen, mutta sitä ennen voisi laitattaa uuden hampaan ja poistattaa oikeasta rinnasta vuosikymmenen ajan koko lailla kasvaneen möykyn. Se on aikoinaan todettu vaarattomaksi, mutta lähes kymmenen sentin paksuinen kasvain alkaa koollaan vaivata, kun paidat ja takit eivät mahdu kiinni. Isän äidillä oli kuulemma ollut lähes parin kilon "nyytti" toisessa kainalossaan - liekö samaa geeniperintöä. Paikallislääkäri Kolehmainen halusi laittaa puukkonsa siihen katsoakseen mitä siinä on mutta ei ehtinyt. Toiselta mummoltani olen saanut syylän oikeaan poskeen ja vasempaan pakaraan, joten geenit ovat tasapuolisesti jakautuneet. Suvun miehiltä olen saanut paitsi selkääni niin myös kovan kallon ja luonteen, joka ei ihan pienistä säikähdä.

Luonto on sitten muokannut loput ominaisuudet, jotka jakaantuvat hyviin ja pahoihin. Eiköhän tämä riitä eksistenssi-anteeksipyynnöksi tälle vuodelle.

Kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet.

Kuolema jouluna

Kirjallisuuden nobelisti Harold Pinter ja jazzlaulaja Eartha Kitt ovat kuolleet joulurauhan aikana. Molemmat kulttuurin raskasta sarjaa.

Siteeratkaamme Harold Pinteria.

Joulun pähkinä on tietysti kysymys siitä, kenestä hän puhuu?

"Mitä pidemmälle hän menee, sitä parempaa se tekee minulle. En halua filosofioita, trakteja, dogmeja, pakoteitä, totuuksia, vastauksia, en mitään alennusmyyntiosastolta. Hän on nykyisistä kaikkein rohkein, armottomin kirjoittaja, ja mitä useammin hän painaa nenäni paskaan, sitä kiitollisempi olen hänelle."

Modernismi ei ole kuollut, kun parempaakaan ei ole tullut tarjolle.

Alennusmyyntiosastoja kyllä riittää.

Hyvää Joulua

Toivotan kaikille lukijoille, kommentoijille ja uteliaille oikein mukavaa Joulua.

Täällä kinkku on valmiina leikattavaksi, laatikot muhivat uunissa, rosolli viilenee pikku pakkasessa parvekkeella. Ruskea kastike pitää vielä tehdä ja potut keittää ennen kuin vieraat tulevat.

Merry Christmas everybody, let's rock!

Puoli lusikallista muskottipähkinää

Kädet roikkuvat polven alla, sillä sen verran ne venyivät, kun kauppakasseja raahasin. Kinkun paistan kyllä vasta puolentoista vuorokauden kuluttua.

Ja se oli vasta ensimmäinen haku. Toisella kierroksella ostoksiin kuuluu ainakin kaksi kertaa puoli lusikallista muskottipähkinää ja kaksi kertaa yksi desilitra siirappia. Huomaan olevani samalla asialla kuin kaksi vuotta sitten.

Tänä vuonna kyllä ajattelin vääntää porkkanalaatikkoakin, mutta perunalaatikot toin ihan valmiina. Liika on liikaa joulunakin.

Kyllä voi mennä siirappi hankalaksi vajaassa kymmenessä vuodessa! Toisaalta se oli alustallaan lujemmin kiinni kuin Saddamin patsas takavuosina. Itse asiassa se oli yhtä lujasti alustassaan sekä purkin ulko- että sisäpuolella.

Jotain erikoisempaakin voisi tietysti laittaa. Antakaas vinkkejä.

Muistilista

Tämä on pitkän muistilistan viikko. Menoja, tapaamisia, tapahtumia ja toimitettavaa riittää kaikkiin suuntiin ja joka päivälle.

Kaikkea ei ehdi, vaikka mieli tekisi.

Elokuvaesitteitä pitää kirjoittaa ja tarkistaa muutama viikko etukäteen valmiiksi. Onneksi kredut on jo tehty.

EDIT illalla: Sediksen elokuvablogissa ovat nyt kirjoittamani esitteet kotimaisista elokuvista Kolmistaan, Risto Räppääjä, Pyhän kirjan varjo, Pelikaanimies, Punk – tauti joka ei tapa ja Sonic Mirror. Ne esitetään ensi viikosta lähtien tammikuulle Kavan elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15).

Sen lisäksi tulevat kirjastopalautukset, laskunmaksut, jouluhankinnat (paljon parjattu kinkku!), pari lahjaakin pitäisi osata valita ja ehtiä hankkia, kun kädentaidot eivät niihin riitä.

Postikortit pitää postittaa tänään, jos mielii niiden tulevan perille ennen joulua.

Oli pakko kirjoittaa lappu taskun pohjalle rutistettavaksi.

Kinkkua ja laatikkoa

Veronpalautukset ovat tänään tulleet tileille. Vähän toista sataa euroa ei koko joulua tee, mutta lämmittää mieltä. Sillä saa kinkun laatikoineen ja kuoharia päälle. Sitä ennen on katsottava muutama sata Finlandia-katsausta. Niitä tehtiin kaikkiaan 700 helmikuusta 1943 heinäkuuhun 1964, jolloin verouudistus tappoi tämän elokuvagenren Suomesta.

Kaupassa on nyt verrattain edullista lihaa, possua ja nautaa. Syksyn teurastushintoja, kai. Ja kinkun oston odotustunnelmissa hinnat ovat laskeneet. Naudan sisäfileestä näemmä verotetaan lehtimainoksen mukaan 30 euroa kilolta, mutta hyvä kokki tekee halvemmastakin (alle 7 euroa kilo) maittavaa.

Kinkkua saa luulla alle neljän euron kilo, luuttomana menee vitoseen. Pakastimeen voi panna toisen ja kolmannenkin kinkun jos luulee kestävänsä yksipuolista ruokavaliota eikä kihti uhkaa.

Sanon silti, että on hullua olla syömättä lihaa juuri nyt.

Kun polttonesteiden hinnat ovat laskeneet monta kymmentä prosenttia, niin mihin tämä maataloustuotteiden jatkuva hinnan nosto nyt perustuikaan. Tuottajahinnoista en osaa puhua, vaan vain kuluttajan maksamista. Niissähän on tuottajahintaa, veroa, kauppaa ja varmaan jotain kierrätysmaksuakin...

Mutta polttonesteiden ja sen myötä tuotantokustannuksien nousulla tätä tänä vuonna tapahtunutta hinnan äkillistä nousua perusteltiin kovasti paljon. Olisi kiva, jos joku olisi tehnyt ruumiinavauksen tällekin asialle juuri nyt, polttonesteiden hinnan laskun jälkeen.

Katsoin lehdestä raaka-ainepörssin kuulumisia. Kaikki laskussa paitsi kaakao (45 % nousua vuodessa) ja sokeri juuri ja juuri plussalla. Mikä näitä nostaa? Joulusuklaan teko?

Itse asiassa en oikein jaksa uskoa näihin puheisiin ruoan hinnan jatkuvasta noususta. Miksi ne nousisivat enemmän kuin mikään muukaan, kun kenenkään etu ei ole tehdä maanviljelijöistä rahassa (ja rahasta) kieriviä juppeja. EU tappoi talonpojan, mutta nykyisten maatalousyrittäjien määrä alkaa olla kohdallaan. Tilakokojen kasvaessa ja yrityshenkisyyden vallatessa sijaa siellä on halua vaurastua luomulla tai ilman.

Skeptisyyteni takana on takaraivossa kolkkaava ajatus siitä, että näillä tämän vuotisilla järkkysuurilla hinnankorotuksilla syötiin etukäteen olemattomaksi vaikutuksiltaan jäävä alv-alennus. Ruoan arvonlisävero alenee ensi vuoden lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Vaikka monet demarit tätä näyttävät vastustavan, minä en, jos sillä pienituloinen perhe saa sen viisikymppiä kuussa. Ja minä ja muut hyvin (ja kalliisti) syövät ehkä vajaan satasen.

"Ruoan hinta nousee" on mantra, jota toistetaan, kunnes riittävän iso osa meistä sen uskoo. Minä uskon enemmänkin siihen, että hallituspuolue Suomen keskusta on onnistunut maatalouspolitiikassaan, jonka rahoittamiseksi tämä mantra on välttämätön. Se sopii myös yrittäjähenkisten maanviljelijöiden pirtaan. Vasemmistolle se kelpaa verotulojen kasvun vuoksi. Vihreät ajattelevat, että luomun ja tavallisen ruoan välinen hintaero pienenee. Saisi pienetäkin, ei vähiten siksi, että itse tuotteissa ei taida paljon eroa olla.

Ainoa joka ruoan hinnan noususta kärsii on kuluttaja, varsinkin se, joka on vähillä tuloillaan tarkasti jo nyt syövä. Tuskinpä hänelle näitä veronpalautuksiakaan paljon tuli. Toivottavasti nyt edes kinkun ja laatikon verran.

Jouluaamun shampanjagaloppi

Jouluaamun riisipuuro oli erinomaista. Kävimme kiivasta kulttuurista keskustelua kuten eilenkin. Eilen keskustelimme afrikkalaisen valtion ongelmista, mutta tänään aiheena oli - sattumoisin - shampanja, jota myös varovaisesti nautiskelimme.

Kiivaus oli luonnollista. Ystäväni vakuutti James Bondin juovan aina Bollingeria, minä olin varma, että alkuperäinen shampanjamerkki Bond-elokuvissa on Dom Perignon, tarkemmin sanottuna vuosikerta 1953. Tohtori Ei on sen verran hyvin luettu ja katsottu. Siinähän 007 saa tarjouksen vuosikerrasta 1955, mutta sanoo vuoden 1953 vuosikerran oleva hänelle maistuvampaa.

Molemmat ovat oikeassa. Aiemmissa elokuvissa siemaillaan Dom Perignonia, eri vuosikertoja, myöhemmissä sitten Bollingeria. Itse olen sitä mieltä, että jälkimmäinen menee vähän enemmän product placementin piikkiin.

Sen sijaan olimme yhtä mieltä siitä, että Winston Churchillin mielishampanja oli Pol Roger. Vuodesta 1908 lähtien, kävi sittemmin ilmi.

Miksi shampanja on tärkeätä? Colleen M. Guy on osoittanut teoksessaan When Champagne Became French. Wine and the Making of a National Identity, että se oli tärkeätä ensin paikallisesti ja sitten jo kansallisesti. Shampanja on ranskalaisen identiteetin perustekijöitä, osa nykyistä kansallista kulttuuria ja kansankunnan rakentamista.

Shampanaja oli tärkeää jo vallankumoukselle, jonka jälkeen eri sosiaaliryhmien oli löydettävä omat tapansa luoda keskinäistä koheesiota ja osoittaa statusasemaansa yhteiskunnassa. 1800-luvun lopulle tultaessa shampanjaa tuottavat provinssit Marnen maakunnassa olivat kehittäneet retoriikan, jossa Ranskan identiteettiä korostava retoriikka oli otettu osaksi kaupallista menestystä nimenomaan kansallisena tapahtumana. Paikallisten intressien maskeeraaminen osaksi kansallisia huolenaiheita onnistu iniin hyvin, että Ranskan hallituksen viranomaiset katsoivat tärkeäksi sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla suojella shampanjaa osana kansallista perintöä.

Kilaus ja hyvää Joulupäivää kaikille lukijoille, vakituisille ja satunnaisille kävijöille.

Joulun odotusta kiirehtiessä

No niin. Otetaas ihan rauhallisesti.

Jouluaattoon on vielä matkaa. Mutta kinkkua ei ole vielä hankittu. Entäs laatikot, tehdäänkö itse vai valmiina. Milloin muuten aloitat joulusiivouksen? Ostetaanko lahjoja. Vain lapsille? Eikö nyt kuitenkin? Jotain pientä. Kirjoja. Se Eagles-levy. Vai oliko se Led Zeppeliniä. Ja Simsejä lapsille, että niillä olisi videopelattavaa. Tietysti pehmeitä paketteja, olen uhkaillut huopatöppösillä. Onko niitä muuten enää olemassa?

Itselleni ostin 500 GT:n Buffalon. Se on sitten kovalevy, ei juomallinen GT. Mahtuu videopätkiä ja valokuvia. Onkos paljon rästitöitä ennen joulunpyhiä?

Vieraat ovat sentään varmistuneet. Osa tulee sunnuntaina, osa maanantaina. Mutta pitääkö sitten hankkia yksi kinkku vai kaksi. Molemmat harmaasuolattuja vai saako toinen punertaa. Tuoreena, ei pakasteesta. Kai ne vieraat tietää, ettei meillä ole kalaa. Joulutupakoita, eihän silloin niitä saa mistään.

Entäs se kuusi? Milloin ne tulee markkinoille, sillä ei meillä ole kirvestäkään eikä vakuutusta varkauteen. Ai, että lapsi sanoi, ettei kuusta tarvita. Viime vuonna se sanoi toisin päin, ja nyt meillä on kaikki kuusenkoristeet hankittuina. Ehkä se tietää, ettei se mahdu minnekään. Kyllä se kuusi on kiva, vaikka se pitäisi aina kiertää. Pitäähän tuo keskellä lattiaa aina kököttävä kuivaustelinekin, se joka on rikki ja romahtaa, ja tuo pölynimuri. Aiotko jättää senkin jouluksi tuohon?

Suklaata muuten on tarpeeksi ja marmeladia - sitä älä osta Pandaa, se ei maistu hyvälle. Voi kun ehtis levähtää. Mitä sinä hösäät, tule tänne sohvalle. En nyt ehdi, kun pitää. Mitä pitää? Pitää saada tämä valmiiksi, että ehtii huomenna pitää kiirettä.

Joo, minullakin on aamulla elokuva katsottava, ennen kuin menen elokuviin ja iltapäivällä lautakuntaan trailerivalitusta käsittelemään. No, onpa tosi hässäkkää. Minulla soi puhelin koko ajan, eikä ehdi yhteen kysymykseen vastata kun toinen jo hyökkää päälle.

Humanisteilla on hommia. Menisivät lakkoon joskus. Joululakkoon.

Ei hemmetissä. Onko meillä pukki tänä jouluna? Sitä pukiksi ehdi sitten. Halataan mieluummin nyt.