Kylmä sota - läheltä piti

Maailma valmistautuu uuteen kylmään sotaan, mikä on sinällään myönteistä, sillä kylmä sotahan tarkoittaa sitä, että kuumaa sotaa kuitenkin vältellään. Uhkana ovat ne tilanteet, joita jälkeen päin kutsutaan "läheltä piti"-tilanteiksi.

Kylmä sota tarkoittaa ennen muuta taistelua ihmisten mielistä, sillä kylmään sotaan liittyy ajatus siitä, että juuri ihmiset päättävät, mikä on heille parasta. Suurvallat eivät päätä, sotilasliitot eivät päätä, talousliitot eivät päätä, poliittiset liitot eivät päätä, hallitukset eivät päätä eivätkä edes parlamentit. Ihmiset päättävät.

Sosialistinen järjestelmä keski- ja itä-Euroopassa kaatui rauhanomaisesti, kun ihmiset lähtivät liikkeelle, eikä järjestelmä halunnut tai voinut sitä enää väkivaltaisesti kaataa. Siksi stalinistinen järjestelmä, oppi-isänsä kokemuksien mukaisesti, pyrki välttämään kaikin keinoin kansan pääsyä kadulle.

Asia tunnettiin Suomessakin. Mielenosoitukset kaduilla ovat Paasikivellä aina kiellettäviä tai ainakin paheksuttavia "torikokouksia". Myös lakkoliikehdintää - työläisten ainoaa voimankäyttömuotoa - on työnantajien toimesta aina vastustettu. Kuitenkin lakkojen puuttuminen on varsin selkeä osoitus epädemokraattisesta ja antikansanvaltaisesta järjestelmästä kaikkialla siellä, missä lakkoja ei juuri esiinny. Vaihtoehto, siis se, että asiat ovat niin hyvin, että ei tarvitse koskaan lakkoilla, lienee utopistista markkinataloutta. Vaihtoehto, siis se, että mielenosoituksia ei tarvita (tai ne ovat minimuotoisia), on totta. Suomalaiset käyvät taiteiden yössä, jääkiekkojoukkuetta juhlimassa, mutta eivät poliittisissa mielenosoituksissa. Näin on päätetty.

Toinen asia on se, onko globaali markkinatalous kykenevä omaksumaan ideologiakseen ajatuksen siitä, että ihmiset päättävät mikä on heille parasta. Tai ylipäänsä sitä, että ihmiset päättävät. Ihmisten mielipiteitä kyllä tiedustellaan ja hyödynnetään markkinatutkimuksin.

Globaalin politiikan tasolla meillä tavallisilla kansalaisilla ei juuri ole ääntä. Ongelma on sekin, että ääni ei kantaudu suurvaltapolitiikan tasolle - tämähän on tullut nyt takaisin agendaan - tai edes EU:n tasolle. Ehkä tämä ristiriita demokraattiseksi julistautumisen ja tosiasiallisen tilanteen välillä on yksi ideologinen ongelma, joka johtaa mataliin äänestysprosentteihin. Äänestämisen puuttuessa puuttuu myös luottamus järjestelmään. Siksi järjestelmä on pohjaltaan epävakaa. Epävakautta yritetään aina paikata mahdollisimman tiukalla kontrollilla, joka on entistä useammin teknisesti järjestettävissä oleva asia. Olemme kaikki ennen muuta kontrollin kuluttajia. Se on meidän ykkösidentiteettimme yksilötasolla.

Takaisin suuriin ajatuksiin. Yksi ongelmista on se, että eurooppalaisessa maailmassa vahvasti vaikuttava Nato on nousemassa ykkösjärjestelmäksi eurooppalaisessa politiikassa.

Sitoumuksiemme myötä on selvää, että Suomen tasavallan eduskunta tai hallitus ei ohjaile politiikkaa, ei varsinkaan ulkopolitiikkaa, vaan myötäilee ja sopeutuu Euroopan Unionin politiikkaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että EU taas allekirjoittaa pitkälti samojen maiden edustajien Natossa kirjaamat julkilausumat. Naton julkilausumat ovat taas väistämättä linjassa Yhdysvaltain johdon ulkopoliittisen ajattelun kanssa. Pohjimmiltaan Nato on sotilasliitto, joka käy vain Yhdysvaltojen sotia. Sitä ei pidä unohtaa. Ja pää pitää pitää kylmänä.

Saamme yksinkertaistetun yhtälön: USA = Nato = EU = Suomi. Tämä on Alexander Stubbin ulkopoliittisen ajattelun yhtälö, eikä näin yksilöidessä sitä tarvitse edes yksinkertaistaa. Se vain on se. Savolaisittain jätän todistusvastuun niille, jotka ovat eri mieltä. Etsikää se erimielisyys.

Venäjä tunnusti kaksi Georgiasta irronnutta filiaaliaan. Se oli suomalaisten tiedossa etukäteen. Suomi näyttäisi vastustavan tätä tunnustusta, joka on eri asia kuin se, että Suomi ei näitä Venäjän ulkopoliittisia kukkasia tunnusta. Tähän tilanteeseen varmasti liittyi myös Stubbin puhe siitä, että Suomen on liityttävä Natoon, vaikka aikavarauksen vuoksi vaatimuksen rankkuus tietenkin lieveni. Hämmentävää siinä on kuitenkinse, että Stubb ikään kuin irtaantui puheessaan myötä ETYJ:in tavoitteesta järjestää Georgian asiat humanitaarisen avun tasolla: se lienee mahdollista vain, jos konfliktin osapuoliin ei sitouduta eksplisiittisesti. Puheenjohtajamaan puheenjohtaja on eri asia kuin Suomen ulkoministeri tai pelkkä oikeistopoliitikko.

Suomen ulkopolitiikan on oltava linjassa Euroopan Unionin linjanvetojen kanssa. Liikkumavara on yhtä pieni kuin aiemmin YYA-sopimuksen kanssa. Kuten suomalaisten oikeistopoliitikkojen, Stubbin ja Vanhasen lausumista näemme, keinovalikoima on diplomaattisesta käytännöstä tuttu.
Myötäillään, lainataan lause sieltä ja toinen tuolta, sidesanoja täytteeksi. Vain tarkkaavainen huomaa, mitä jätetään pois. Ajatellaan että journalistinen metodi riittää, sillä kukaan ei usko, että suomalainen poliitikko sanoisi ulkopoliittisesti jotakin itse tuotettua, omavaraista tai omaehtoista. Tärkein lukuohje on se, että politiikan ydin löytyy siis sieltä, mitä jätetään pois. Sen analysointi puuttuu suomalaisesta journalismista täysin.

Näinä aikoina emme voi muuta kuin toivoa, että edes se pois jättäminen tehdään taiten, sillä kaikki muu taitavuus tämän hetken ulkopoliittisesta repertuaarista on kyllä unohdettu. Hura-huh-hah-hei.

Nato lähenee Georgiaa

Georgian Nato-jäsenyys on myötätuulessa. Naton perustama komissio on identtinen Nato-Ukraina -komission kanssa.

Erityistä huomiota Liittouma, millä nimellä Nato kutsuu itseään, osoittaa, kun se aikoo tukea Georgian lentoliikennejärjestelmää ja avustaa Georgian hallitusta "ymmärtämään kyberhyökkäysten luonnetta".

Informaatiosota, jota voisi ehkä lyhentäen kutsua infosodaksi, on nykyisin varsin keskeinen osa sotilaallisia operaatioita. Siihen kuuluu osana myös propaganda, jota johdetaan sotilaallisin perustein, mutta joka toteutetaan myötämielisten tiedotusvälineiden avustuksella. Naton puolesta asiaa hoitaa Mr. Robert Simmons, Naton Kaukasuksen ja Keski-Aasian asioiden erityisedustaja.

Vaikka informaatiosodan luonteeseen kuuluu myös Nato-Venäjä -suhteiden katkeamisen uhalla varoittelu, Naton pääsihteeri oli myös toiveikas, vaikka Nato-Venäjä -neuvoston kokoukset ovatkin jäässä, kunnes tulitaukosopimuksen ehdot on täytetty ja kuten pääsihteeri hieman epäselvästi sanoi, kunnes Venäjän konkreettiset toimet asettuvat linjaan "rauhansuunnitelman" kanssa.

"Me emme sulje ovia", pääsihteeri sanoi, "mutta me emme voi jatkaa asioiden hoitoa kuten tavallisesti... niin kauan kuin Venäjä ei Venäjä ei noudata niitä periaatteita, joille olemme sopineet suhteemme perustuvan." Varsin lievää kommentointia siis.

Pohjois-Atlantin Neuvoston kokouksessa puhuivat sekä ETYJ-puheenjohtalamaa Alexander Stubbin suulla ja EU:n puheenjohtajamaan Ranskan Bernard Kouchner, molemmat maansa ulkoministereitä.

Neuvoston "liittoutuneet", kuten he vanhaan tapaan itseään kuvaavat, vahvistivat tukensa Georgian territoriaaliselle yhtenäisyydelle ja koskemattomuudelle ("integriteetille"), suvereenisuudelle ja riippumattomuudelle ja sopi joukosta toimia, jolla avustetaan konfliktissa vaikutuksenalaseksi tullutta siviiliväestöä.

Nato puhuu konfliktista, joten oikeastaan maailman tiedotusvälineiden joukossa vain Yleisradio sitkeästi jatkaa sotatermistön viljelemistä. Toimituskokouksen paikka...

Suomessa on näkynyt viitteitä siitä, että Naton kannattajat ajattelevat Georgian tapahtumien olevan sysäys myös Suomelle tai paremminkin suomalaisille suuntautua Nato-jäsenyyden suuntaan.

Yksi paha mutta asiassa on. Se kumpuaa historiasta. Naton ytimen sijaan Suomi potentiaalisena jäsenyyshakijana ajautuisi helposti reunavaltioiden joukkoon.

Reunavaltiopolitiikalla on huono kaiku, sillä se kytkisi Suomen Baltiaan ja tässä tapauksessa vielä pidemmälle aina Bulgariaan saakka.

Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia ja Slovenia ovat olleet Naton jäseniä vuodesta 2004. Unkarin jäsenyys on jo vuodelta 1999, samalta kuin Tsekin jäsenyys. Nyt neuvottelutähtäimessä ovat Ukrainan ja Georgian jäsenyys.

Ehkä pieni keskustelu 1920-luvun alussa tapahtuneesta reunavaltiopolitiikan haaksirikosta, Suomen suurimmasta sodan ulkopuolisesta ulkopoliittisesta harharetkestä, on paikallaan.

Reunavaltioksi leimaantuminen ei ole ongelma näiden valtioiden keskinäisen suhteen vuoksi. Ongelmana on se, että Venäjä ajattelisi osana turvallisuuspolitiikkaansa, että tämä muodostaisi yhtenäisen sotilaallisen blokin, joka vielä suuntautuisi tätä vastaan. Ymmärrän, että turvallisuuspolitiikan ajattelijoille tämä on vaikea teema, mutta ehkä se pitäisi kuitenkin julkisesti käydä läpi.

Puolan ohjuskilpihanke on viite siitä, että Itämeri on tullut Naton sotilaallisessa suunnittelussa entistä tärkeämmäksi. Poliittisella tasolla reunavaltioiden yhdensuuntaiset kommentit linkittyvät helposti näihin hankkeisiin. Siksi on hyvä, että Suomi tässä tilanteessa pidättäytyy ETYJ-tyyppisessä humanitaarisessa työssä, eikä yhdy virallisten edustajiensa kautta selvästi venäläisvastaiseen argumentointiin edes historian termein, vaikka pahoitteleekin tapahtuneen konfliktin vakavuutta ja syvyyttä.

Kukaan ulkopolitiikkaa asiallisesti miettivä ei voi ajaa Suomea Natoon tuoreiden Georgian tapahtumien varjolla. Jo prosessin ajallisen keston vuoksi tällainen puhe on todella lyhytnäköistä. Jäsenyydet hoidetaan suotuisten tuulien vallitessa, ei konfliktien keskellä. Siksi kaikki - sanan "kaikki" voisi alleviivata paksusti - puheet Nato-jäsenyydestä tässä yhteydessä on tulkittava vain kotoperäiseksi mielipidevaikuttamiseksi, siis varsin köykäiseksi ja ajattelemattomaksi Nato-propagandaksi.

Jopa sille lienee parempiakin paikkoja, vaikka äärimmäisten ruotsalaisargumenttien toistelu onkin tullut eräille puolueille, ennen muuta ulkopoliittisesti profiiliaan nostavalle Kokoomukselle kovin mieluisaksi, olipa kysymys melkein mistä tahansa. Tähän imitaatioon ei kyllä paljon ole huomiota kiinnitetty, vaikka voisi. Ihan huvin vuoksi.

Kannatatko Kaarle XVI Kustaan jatkoa?

Mitäkö ajattelin tänä aamuna partasuujugurtin ja kahvikupposen äärellä? Sitä, kuinka moni suomalainen kannattaa Kaarle XVI Kustaan jatkoa Ruotsin kuninkaana. Sitä, kuinka moni tietää, että Viron pääministeri on Andrus Ansip ja mitä hän ajattelee. Tai tietää kuka on tällä hetkellä Venäjän pääministeri?

Mutta nyt melko moni suomalainen tietää, että "Putinin jatko" Venäjän johdossa ei saa kannatusta (toisilta) suomalaisilta. Vain vajaa neljännes Helsingin Sanomain gallupiin vastanneista haluaisi Vladimir Putinin (s. 1952) jatkavan "Venäjän tosiallisena johtajana presidenttikauden päätyttyä".

Kuka tietää mitä vastanneet ajattelivat epämääräisestä ja suorastaan sekavasta kysymyksestä? Tähän sammakkokysymykseen vastanneista 55-vuotiaan Putinin poliittisen uran halusi jatkossa tyrmätä joka toinen, vihreistä 71 %, keskustalaisista 53 %, kokoomuslaisista 52 %, sdp:stä 46 & ja vasemmistoliitosta 57 % ja muista 42 %. Hämmentäviä lukuja ja ehdottomasti myös hyvin aivopestyjen lukuja.

Vihreiden sisäinen manipulaatio on luvuista päätellen jo huolestuttavissa mitoissa. Globaaleilla uhilla ja sen henkilöinnillä ratsastavassakin puolueessa olisi syytä muistaa, että asia on Venäjällä äänestäjien käsissä. Ja että sille - kansan ja kansojen äänestystuloksille - voisi jotakin kunnioitusta antaa.

Yksi tällaisten kyselyjen ongelmista on yleinen tietotaso. Voi hyvin olettaa, että kyselyyn vastanneista suomalaisilla suurimmalla osalla ei ole aavistustakaan siitä, kuka on Viktor Zubkov tai missä asemassa ja millä valtaoikeuksilla Mihail Fradkov toimi vuosina 2004-7. Vasta tuttuakin tutumpi Putin pelottaa sillä paikalla. Putinin ulkopuolelta suomalainen lehdistö ei juuri seuraa Venäjän asioita.

Jutun kirjoittanut maisteri Tanja Vasama päätti lähteä kolumnissaan "lintukotoajattelun" linjoille. Lintukodollahan tarkoitetaan sitä, että ihmiset ovat tyhmiä, kun eivät usko turvallisuutensa tai minkä tahansa muun perustarpeen olevan koko ajan vaarassa.

Alun perin lintukoto liitettiin ruotsalaiseen sosialidemokratiaan, nyttemmin lähes yksin kokoomuslaiseen turvallisuuspoliittiseen retoriikkaan. Ja se tarkoittaa Natoa. Niinpä ilmoitan kantanani, että koko kyselyn ja jutun ainoa tarkoitus on Natoon työntävän turvallisuusuhan luominen. Samalla turvallisuusuhat personoidaan jokseenkin likasankojournalismia muistuttavalla tavalla Putinin henkilöön.

Vasaman mielestä suomalaisten mielipiteissä on jotain vikaa, kun he eivät suostu pitäään Venäjää (jatkuvana) uhkana, vaikka sen vaarallisuus eri tilanteissa tunnustetaan. "Jos kerran suomalaiset ovat sitä mieltä, että itänaapuri uhkaa maailmanrauhaa, miten uhka koskettaa meitä vähemmän kuin muita?" Tamperelaisen paikallispolitiikan ja suomalaisten EMU-kannan manipuloinnin kautta valmentautunut toimittaja unohtaa omat tuloksensa. Tai käyttää niitä hyväkseen.

Ketä muita toimittaja mahtaa tarkoittaa? Ruotsalaisia, saksalaisia, norjalaisia, tanskalaisia, islantilaisia?

Kokoomuksen doppelgänger

Kokoomus on kehittänyt itselleen taktiikan, jota voisi nimittää doppelgängeriksi. Vaaleissa se julistautui (Ruotsin veljespuolueen mallin mukaisesti) työväenpuolueeksi, vaikka miljoonien arkijärki sanoo ettei se ole. Kuten nähty, työväen palkkaus onkin sen huolena tälläkin palkkaneuvottelujen kierroksella. Etteivät ne vain nousisi.

Toinen taktiikan piirre on ikuinen oppositioasenne, ikuinen sota muita vastaan. Kykypuolueen kohdalla tämä koskee erityisesti räväkkää kielenkäyttöä. Tai enemmän kuin sitä, se on ikuisesti jatkuva ja toistettu vaatimus räväkäksi kielenkäytöksi. Jatkuvilla vaatimuksilla korostetaan, että vain he itse osaavat puhua - vain Kokoomus hallitsee retorisen puheen.

Pehmeäsaundisena retoorikkona ja puhekoneena kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on vaatinut keskustelua milloin mistäkin jo noin miljoona kertaa. Tällä kertaa hän selvästikin yrittää vaimentaa keskustelua kokoomuksen ulkopoliittisten ajattelijoiden viimeaikaisista saavutuksista. Oppositioasenne näkyy myös hallituksen sisällä: kepulaisjohdolla on kiire sanoutua mahdollisimman epäselvästi irti kokoomuslaisten ministerien pahimmista diplomaattisista töppäyksistä.

Ulkomailla edeltäjiään enemmän ramppaava Jyri Häkämies oli raaskinut riisua maastopukunsa, kun hän sopersi kravattinsa takaa maagisia, pelottavia sanoja, jotka nyt sitten puolueen puhenjohtajan mielestä ovat "suoraa puhetta": "Venäjä, Venäjä, Venäjä". Kokoomuslaiseen ulkopoliittiseen ajatteluun - tässä turvallisuuspoliittisten uhkien luetteloon - mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Sitä sitten kannattaa varpaitaan katsellen toistella. Näin Häkämies Amerikassa.

Diplomaattien maailmassa tämmöisiä puheita pitävät ne, joita voidaan nimittää sanalla "bully boy". Kylmän sodan aikana amerikkalaiset olivat totaalisen kyllästyneitä siihen, kuinka erinäisistä pikku maista ja ryhmistä tuli edustajia vakuuttamaan uskollisuuttaan - tietysti rahaa vastaan.

Kokoomuksen doppelgänger tässä Venäjä-puheessa on, että se tarkoittaa Amerikkaa. Kokoomuksen ulkopoliittinen linja on Amerikan linja: tähän kuuluu jopa Afganistanin aseistaminen ja sotajoukkojen aseman vahvistaminen miehityksessä. Monet muut ajattelevat sen olevan pelottava linja.

Asiaa voi katsoa toisinkin. Häkämiehen maailmassa "Amerikan linja on meidän linjamme", mikä tarkoittaa myös "Nato, Nato, Nato". Häkämies kannattaa Suomen liittymistä Natoon. Ainoa ongelma Natoon liittymisessä on tunnetusti se, että suomalaiset eivät sitä kannata. Itse asiassa suomalaisten suora puhe on, että ei, ei me haluta liittyä Natoon. Mutta kokoomuslaisen työväenpuolueen ajattelussa tämä tietysti on pelkästään järjestelykysymys ennen ilon kyyneliä.

Helsingin Sanomien verkkoversiossa puolustusministerin Nato-kanta selvenee lehtien Suomessa kertomaa paremmin. Venäläinen Itar-Tass on uutisoinut otsikolla "Suomi saattaa päättää Nato-jäsenyydestään ensi vuonna". Tämän Häkämies oli matkallaan Yhdysvalloissa kertonut. Kannattaisi kertoa kotimaassakin.

Saman uutisen mukaan Häkämies uskoo, että päätöksenteossa suurin merkitys on Nato-jäsenyyden mukanaan tuomilla taloudellisilla eduilla. Siksi Häkämies toivookin, että "taloudelliset näkökannat" olisivat avuksi Suomen Nato-keskustelussa.

Jos tulkitsen tätä oikein, Häkämies tarkoittaa, että Suomen pitäisi liittyä NATOon taloudellisista syistä. Se on kyllä uusi näkökanta sotilasliittoon liittymisessä.

Onkin odotettavissa, että taloudellisia asioita ovat syksyn mittaan Afganistanin kysymys, EU:n turvatakuut, turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko ja Suomen osallistuminen Naton NRF-joukkoihin. Rahakortit esiin.

Talous on tähän mennessä ollut esillä oikeastaan vain YK-vetoisen Darfur-operaation torppaamisessa. Suomellahan ei hallituksen mukaan ole siihen varoja. "Amerikan linja on meidänkin linjamme". "Nato, Nato, Nato". "Talus, talous, talous". "Raha, raha, raha"

Afganistanin asekaupat tuottavat varmaankin enemmän?