Tehtävään määrättynä etsivänä ilmoitan seuraavaa. Perjantaina 20.10.2006 alkaen klo 19 oli helsinkiläis-tsekkiläiseen ravintola Milenkaan kokoontunut joukko julkisesti mieltään osoittavia kansalaisia (yleisvaarallisuusaste 2,6) ns. blogimiittiin. Osallistuimme tilaisuuteen soluttautujana nimimerkkiä käyttäen.
Annetun tehtävän mukaisesti pyrin ottamaan selvää kyseisten paikalla olevien henkilöiden motiiveista ja vaikuttimista. Tehtävää vaikeutti monen läsnäolijan henk. koht. taipumus pitäytyä salanimiin. Myös valokuvaamista tilaisuudessa oli rajoitettu. Näistä vaikeuksista huolimatta olen tämän yleisraportin lisäksi toimittanut lisäaineistoa myös ko. henkilöiden henkilömappiin (hmp, ks. referenssit).
Pääsyylliseksi epäilty
Janne Schizoblog istui jo pöydässä saapuessani paikalle huomiota herättämättä pari minuuttia myöhemmin. Hänen seuraansa saapui myöhemmin vallankumousnimimerkki
Tira, jonka voi kohtuullisella varmuudella sanoa kuuluvaan samaan soluun. JS mainitsi saavansa lähipäivinä palstatilaa Helsingin Sanomista, Tira varmisti henkilökohtaisesti kuulusteltaessa soluyhteyden toteamalla ko. henkilöiden yhteistyön sujuvan hyvin ja "yllätyksettösti". Aiemmissa raporteissa (rp 12/2006) määriteltyä yleisvaarallisuusluokitusta ei liene tämän perusteella syytä muuttaa, vaikka nimimerkki
Earl Grey jäikin kuulustelematta tällä kerralla. Mainittakoon samassa yhteydessä varmasta lähteestä kuulunut tieto, että nimimerkki
Turisti oli myös ollut uusine peitekampauksineen aikakauslehtihaastattelussa (ilm. ilm. 12/2006). Samaan soluryhmään on todennäköisesti liitettävä myös
My Typon läsnä ollut henkilötär, jonka kuulusteleminen epäonnistui.
Puolueettomuuteni tarkkailijana oli kyllä vaaravyöhykkeellä heti saavuttuani, sillä jouduin
liemeen. Kyseinen kaunotar, vallankumousnimimerkki Marinadi lämmitti oma-aloitteisesti - mitä tahdon korostaa mahdollisia muita väitteitä vastaan - kättäni niin, että poskeni punehtuivat, mikä selittänee parhaiten tapahtumasta otettujen valokuvien punasiirtymän siitä edespäin (ks. lisäksi Hurinan hmp, johon liitetty tunnistuskuva Marinadin reidestä). Epäselvyyksien välttämiseksi mainittakoon, että epäilyttäväksi
toisaalla luonnehditun vishnu-tanssini alkusyy ja ainoa selitys oli ko. henkilön käsivarressa. Mahdollista pidättämistä tulevia jatkokuulusteja varten vakavasti harkittava.
Punehtumisen perussyynä saattoi olla paremminkin kuin puolueettomuuden heikkeneminen inhimillisten tekijöiden vuoksi myös argentiinalainen punaviini (22 euron lasku ohessa), joka voitaneen katsoa välttämättömyyshankinnaksi tehtävään liittyvän anonymiteetin varmistamiseksi.
Marinadi kuuluu konspiraatioryhmään ("operaatio blogitreffit"), joka on julkaissut toisaalla raportoidun (39/2006) verkostoitumisilmoituksen. Keskeisiä verkostojuonittelijoita tapahtuman etukäteisjärjestyksessä olivat myös
PA ja
Visukinttu, joka hääri valokuvakameransa kanssa kuten
Rahinakin, joka ei tyytynyt pieniin kuvanottimiin vaan kantoi järjestäytynyttä putkellista mukanaan. Kyseisen vallankumoussolun keskeisiin tekijöihin kuuluu nähdäkseni huopahattupeitteeseen piiloutunut
Oopa (kuva ks. Marinadin hmp) sekä
Just Sopivasti ja kuvioihin vuosien tauon jälkeen ilm. pal.
Merten. Mainittakoon, että jäljitysharhautuksen - siirtyminen toiseen nautiskeluravintolaan - organisaattoreita oli juuri mainittu Visukinttu. Ryhmän todellinen kokoonpano ja johtosuhteet jäävät tulevan seurannan ja jatkokuulusteluiden varaan.
Tarkempaa solujaottelua on vaikea tässä yhteydessä varmentaa kuulustelujen epäonnistuttua läsnäolleiden vallankumousnimimerkkien
Kriisi,
Kallioon palaaja ja
Syvän mainonnan suhteen. Näin on vain osittain onnistuneiden kuulustelujen vuoksi tehtävä myös
Luksuksen Sarnon,
Niken sekä
Mikan suhteen. Sarno mainitsi kuulusteltaessa mahdollisesta yhteydestään italialaiseen verkostoon (huom! hänen nimensä tulee Pompeijin tienoilla virtaavasta Sarno-joesta). Mikan yleisvaarallisuusastetta on epäilemättä nostettava, sillä hän puhui hyvin asiantuntevasti arkkitehtuurista, mikä tunnetusti on 911-tapahtumien jälkeen ollut varmistusta vaativa tekijä. Taitelija (lähtökohtaisesti korkea yleisvaarallisuusaste)
Pörrö ilmoitti jatkavansa politiikassa ja
Pni, joka on tunnettu organisaattori kaksikielisyysryhmässä, ovat myös jatkokuulusteluohjelmassa (Ks. kuitenkin molempien hmp 1-6).
Uusia, mielenkiintoisia raportoitavia oli vallankumousnimimerkki
Junakohtaus, joka lauloi (venäjäksi!) serenadeja toisesta maailmansodasta ja ällistytti karjalankielisellä versiolla Suhmuran Santrasta, jonka todellista henkilöyttä en onnistunut selvittämään. (Perustettu hmp Santra Suhmura - yhteys Karjalan osastoon tarpeellinen). Vallankumousrunoilija
Vii kiinnittyy tähän soluun tutkiskelevine ja yleisvaarallisine katseineen. (Tästä yleiskiertokirje etsiville - ns. seireenivaroitus). Sama koskee mitä ilmeisimmin myös eloveenakaunottarien joukkoon laskettavaa
Veeraa ja nimimerkki
Heleniä sekä
Raisaa. Julkisia ryhmätunnuksia kantavat
Kervå ja Kauniimpi jäivät kuulustelematta, mutta heidät on helppo tavoittaa jengimerkkien vuoksi - "tosi anonyymit Kerava-paidat päällä" kuten eräs vallankumouksellinen sivupöydässä totesi.
Suoritettavassa verkostoanalyysissä on mainittava myös
Timo ja
Tris muodostavat oman yleisvaarallisuusasteeltaan epäselväksi jääneen vallankumoussolun. Kuulusteluja on näidenkin kohdalla epäilemättä jatkettava.
Harhautusoperaation jälkeen, saavuttuamme ravintola kahteen läsnä olevaksi osoittautui myös blogirumpali
Mitvit, jonka päivitystahdista oli puhe.
Lopuksi on nostettava esiin yleisvaarallisuusasteeltaan korkealuokkaiset vallankumousnimimerkit
Eufemia ja
Hurina. Ehdotankin heidän pidättämistään perusteellisia jatkokuulusteluja varten ("operaatio blogitreffit").
Etsivä Sedis, Helsingissä 21.10.2006 (lasku ohessa, mainitut hmp:t)