Vai sittenkin lentävä hollantilainen?
lauantaina, joulukuuta 02, 2006
lauantaina, marraskuuta 25, 2006
Amsterdamiin
On lähdettävä sunnuntaiaamuna Amsterdamiin. Siellä on meneillään IDFA, kansainvälinen dokumenttielokuvafestivaali, sattumoisin maailman suurin.
Viisi päivää dokumenttielokuvia aamusta iltaan. Mitä illasta aamuun tehdään,jää nähtäväksi. Paikalla on 2400 vierasta, joten seurasta ei taida olla pulaa. Ehkäpä muutama tuttukin on paikalla.
Viisi päivää dokumenttielokuvia aamusta iltaan. Mitä illasta aamuun tehdään,jää nähtäväksi. Paikalla on 2400 vierasta, joten seurasta ei taida olla pulaa. Ehkäpä muutama tuttukin on paikalla.
perjantaina, marraskuuta 24, 2006
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Megakuolema
Kuluva vuosisata on kaikkia aiempia väkivaltaisempi. Ainakin 187000000 ihmistä -- Suomen tasavallan väestö enemmän kuin kolmekymmentäviisikertaisesti -- on tapettu ensimmäisestä maailmansodasta alkaneissa verilöylyissä. Zbigniew Brzezinski on antanut sille nimenkin: megakuolema.
Kuten Eric Hobsbawm toteaa brittien myyntilistojen kärjessä keikkuneessa 600-sivuisessa historiakirjassaan Age of Extremes, The Short Twentieth Century, 1914-1991, esivanhempamme 1800-luvulla olisivat arvioineet nykykäytäntöjä muutenkin barbaarisiksi.
Historioitsijamme kertoo, kuinka Karl Marxin kaveri ja monien varmasti yhtä verenhimoisena pitämä sosialistijohtaja Friedrich Engels kauhistui perinpohjaisesti, kun Irlannin tasavaltalaisten Lontoon keskustaan asettama pommi surmasi yhden ihmisen. Ja kuinka maailma viime vuosisadan lopulla oikeutetusti hirmustui, kun Venäjän tsaarien pystyyn pistämissä juutalaisvainoissa, pogromeissa, menehtyi joitakin kymmeniä ihmisiä, mikä sekin riitti miljoonien pelästyneiden muuttoon Yhdysvaltoihin.
Olivatko kerran vuodessa rauhaa eri puolilla maailmaa marssineet ihmiset 1980-luvulla niin typeriä kuin itsetyytyväisten analyytikkojen jälkikäteiskommenteista olemme saaneet nähdä, lukea ja kuulla? Oliko kyseessä vain tiedustelupalvelujen ja disinformaatiokeskuksien juoni, johon kymmenet tuhannet tavalliset suomalaiset ihmiset hurahtivat?
Vai olisiko ihmisissä, joiden sanoman ydin ei luullakseni ollut esillä olleissa kylteissä vaan mielissä, sittenkin ollut jäljellä hitunen elävää suhdetta menneisyyteen? Olisiko kyseessä aiemmilta sukupolvilta periytynyt muisto ajasta, jolloin megakuolemaa ei vielä ollut, ja jolloin kaikkea ajatteluamme eivät vielä kahlinneet maailmansodan käsitteet ja termit? Jonkinlainen historian taju?
Kuluvan vuoden alun julkisuudessakin paljon esillä olleiden Dresdenin pommitusten ja Auschwitzin muistaminen viiden vuosikymmenen takaa on tärkeää, sillä elävää muistia ei saa katkaista. Tehtävä lankeaa usein historioitsijoiden tehtäväksi, sillä kuten Hobsbawm sanoo: "Historioitsijan on muistettava se, mitä muut unohtavat". Brittiläisessä maailmassa kustannusyhtiöt ja kirjakaupat eivät ole unohtaneet historiaa. Toivottavasti filosofian kaupallinen menestys kaikkialla Euroopassa tuo mukanaan kiinnostuksen myös muistiin ja historiaan.
Yksi historiattoman elämäntavan luomista ongelmista - yksi monista - on sukupolvien välinen kuilu. Suhde menneisyyteen syntyy, kun ottaa kontaktin itseään vanhempiin ihmisiin. Heissä, ja meissäkin, historia elää.
(Törmäsin vanhaan juttuuni ja ajattelin tallentaa sen tänne. Kirjoitettu vuonna 1995, julkaistu Suomi-lehden kolumnina)
Kuten Eric Hobsbawm toteaa brittien myyntilistojen kärjessä keikkuneessa 600-sivuisessa historiakirjassaan Age of Extremes, The Short Twentieth Century, 1914-1991, esivanhempamme 1800-luvulla olisivat arvioineet nykykäytäntöjä muutenkin barbaarisiksi.
Historioitsijamme kertoo, kuinka Karl Marxin kaveri ja monien varmasti yhtä verenhimoisena pitämä sosialistijohtaja Friedrich Engels kauhistui perinpohjaisesti, kun Irlannin tasavaltalaisten Lontoon keskustaan asettama pommi surmasi yhden ihmisen. Ja kuinka maailma viime vuosisadan lopulla oikeutetusti hirmustui, kun Venäjän tsaarien pystyyn pistämissä juutalaisvainoissa, pogromeissa, menehtyi joitakin kymmeniä ihmisiä, mikä sekin riitti miljoonien pelästyneiden muuttoon Yhdysvaltoihin.
Olivatko kerran vuodessa rauhaa eri puolilla maailmaa marssineet ihmiset 1980-luvulla niin typeriä kuin itsetyytyväisten analyytikkojen jälkikäteiskommenteista olemme saaneet nähdä, lukea ja kuulla? Oliko kyseessä vain tiedustelupalvelujen ja disinformaatiokeskuksien juoni, johon kymmenet tuhannet tavalliset suomalaiset ihmiset hurahtivat?
Vai olisiko ihmisissä, joiden sanoman ydin ei luullakseni ollut esillä olleissa kylteissä vaan mielissä, sittenkin ollut jäljellä hitunen elävää suhdetta menneisyyteen? Olisiko kyseessä aiemmilta sukupolvilta periytynyt muisto ajasta, jolloin megakuolemaa ei vielä ollut, ja jolloin kaikkea ajatteluamme eivät vielä kahlinneet maailmansodan käsitteet ja termit? Jonkinlainen historian taju?
Kuluvan vuoden alun julkisuudessakin paljon esillä olleiden Dresdenin pommitusten ja Auschwitzin muistaminen viiden vuosikymmenen takaa on tärkeää, sillä elävää muistia ei saa katkaista. Tehtävä lankeaa usein historioitsijoiden tehtäväksi, sillä kuten Hobsbawm sanoo: "Historioitsijan on muistettava se, mitä muut unohtavat". Brittiläisessä maailmassa kustannusyhtiöt ja kirjakaupat eivät ole unohtaneet historiaa. Toivottavasti filosofian kaupallinen menestys kaikkialla Euroopassa tuo mukanaan kiinnostuksen myös muistiin ja historiaan.
Yksi historiattoman elämäntavan luomista ongelmista - yksi monista - on sukupolvien välinen kuilu. Suhde menneisyyteen syntyy, kun ottaa kontaktin itseään vanhempiin ihmisiin. Heissä, ja meissäkin, historia elää.
(Törmäsin vanhaan juttuuni ja ajattelin tallentaa sen tänne. Kirjoitettu vuonna 1995, julkaistu Suomi-lehden kolumnina)
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Päivän musiikkivalinta selvä
Viime päivien teeman mukaisesti tänään voisi kuunnella musiikkia, jolle natsit kehittivät oman ilmaisunsa.
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
Uutislähetys pätkii
Eilinen haastatteluni sodan aikaisten uutiskatsausten julkaisuhankkeen vuoksi jakaantui kahteen ohjelmaan:
Kulttuuriuutiset (maanantai 20.11.) on tiivistänyt asian lyhyeen ja Ylen TV-uutisista (ma 20.11. klo 20.30) pitäisi löytyä pidempi versio, koska se oli mukana lähetyksessä.
Vaan ei löydy nettiin striimatusta versiosta. Se on pätkitty pois.
En minä arvannut näin huono olleeni.
EDIT 22.11.: Syy selvisi, YLE ei voinut muuta tehdä tässä tilanteessa.
Kulttuuriuutiset (maanantai 20.11.) on tiivistänyt asian lyhyeen ja Ylen TV-uutisista (ma 20.11. klo 20.30) pitäisi löytyä pidempi versio, koska se oli mukana lähetyksessä.
Vaan ei löydy nettiin striimatusta versiosta. Se on pätkitty pois.
En minä arvannut näin huono olleeni.
EDIT 22.11.: Syy selvisi, YLE ei voinut muuta tehdä tässä tilanteessa.
Arkistojen kielletyt kuvat
Aamutelevisio jatkoi teemasta. VTT Aappo Kähönen ja prof. Ohto Manninen keskustelivat teemasta YLE:n aamutelevisiossa arkistopolitiikasta, prof. Henrik Meinander Maikkarin aamu-uutisissa. Ihan viisasta puhetta kaikilta, mukaan lukien toimittajien kysymykset.Ehkä voimme tiivistää keskeiset asiat, näkökulmanani tietysti pääasiassa elokuva-aines.
Sotien kuvien piilossa pysymisen syitä ovat:
1) Sodan jälkeinen tilanne.
a) Ulkopoliittisista syistä Neuvostoliiton vastainen propaganda oli syytä piilottaa. Esimerkiksi valokuvia neuvostopartisaanien tappamista suomalaisista ei myöskään haluttu näyttää tämän vuoksi. Elokuvaa näistä ei tietääkseni ole. Elokuva-asiaan vaikutti myös se, että esimerkiksi sotakatsauksia ei koskaan pyydetty eikä siksi niitä toimitettu neuvostoliittolaisille: omatoiminen ja itsesensuuri riitti, mutta julkisuuspolitiikkaan niiden kanssa ei ollut aihetta ryhtyä. Filmit piilotettiin sodan loppuvaiheessa myös fyysisesti valvontakomissiolta.
Ehkä juuri siksi neuvostoliittolaiset eivät omissa filmeissään (mm. Juli Reizmanin Läpimurto Kannaksella) käyttäneet suomalaista elokuvaa, saksalaista kyllä.
Neuvostoliittolaisille toimitettiin lista sodan jälkeen uudelleensensuroiduista ja kielletyistä elokuvista. Niihin ei sisältynyt mainintoja suomalaisista sodan aikaisista katsauksista tai muista lyhytelokuvista, vaikka niiden esittäminen oli kielletty. Saksalaiset (ja unkarilaiset) elokuvat olivat joutuneet Neuvostoliiton haltuun, vaikka osa filmeistä oli ostettu Suomeen täysin oikeuksin. Niitä hallinnoi vuosikaudet Saksalaisen omaisuuden hoitokunta. Puolustusvoimain katsaukset oli vapautettu sensuurin uusintatarkastuksessa 1951 mutta siitä ei myöhemmin pidetty kiinni, vaan uusi tarkastus vaadittiin aina (1980-luvulta lähtien kun niitä ylipäänsä sai).
Ulkopoliittinen kieltoperuste - ei saa loukata toista valtiota tai niiden valtionpäämiehiä (tai lippua, tai kansaa jne...) - kirjattiin sodan jälkeen myös erinäisiin lakeihin ja tuli esimerkiksi osaksi elokuvasensuurin lainsäädäntöä. Tarkempia tietoja näistä löytyy esimerkiksi sodan ajan elokuvasensuuria tarkastelevasta väitöskirjastani (Filmi poikki..., 1999) ja elakuvatarkastuksen historiakirjastani (Taistelu elokuvasensuurista, 2006).
Katsaukset oli syytä panna arkiston hyllyille myös rasisminsa vuoksi, ts. ryssittelyn ja etnisen vihanpidon vuoksi. Tämä on erityisesti talvisodan ja jatkosodan alun kielenkäyttöön ja kuvavalintaan liittyvä syy. Jatkosodassa piilotettava aihe oli myös saksalaisten kanssa tehty yhteistyö.
b) Sisäpoliittisista syistä. Sodan aikaiset mielipiteet nähtiin yleisesti vanhentuneiksi, maan uusi johto kaipasi poliittista muutosta ulkopolitiikan ohella myös sisäpolitiikassa. Sodan aikainen argumentointi haluttiin karsia julkisuudesta, sodan tekijät ja ylläpitäjät syrjäyttää; tämän lisäksi sotien puheita (ja kuvia) olisi voitu pitää myös revansistisena ja jopa fascistisena - jälkimmäinen oli tietysti kiellettyä, sillä merkittäviäkin järjestöjä oli lakkautettu nimenomaan fascistisena.
Tässä ei ole aihetta aatehistorialliseen saivarteluuun (tyyliin "mikä on fascismi Suomessa"), vaan poliittisesta aikalaisnäkemyksestä, joka niputti surutta esim. aseelliset ja aseettomatkin maanpuolustusjärjestöt fascismin alle. (Suojeluskunnat, lottajärjestö ja aseveliorganisaatiot ovat tunnetuimpia, eikä niitä muita kukaan muistele...) Lakkautettujen järjestöjen symboleita näkyi varsin monissa kuvissakin - siksi nekin oli syytä panna arkistojen lukittujen ovien taakse. SS-miehet ovat olleet tästä se selvin tunnettu tapaus. Epäilemättä suojeluskunta- ja lottaunivormutkin olivat vähintäänkin epäilyttäviä, eikä niiden kuvien levittämistä kannattanut suosia.
Sodan aikana ja sotasensuurin aikana (se jatkui lehdistön osalta vuoden 1947 lopulle) tietysti mielialojen ylläpitäminen ja defaitismin pelko estivät omien tappioiden kuvaamisen. Sodan jälkeeen tappion tosiasiallista syvyyttä ei haluttu korostaa näillä kuvilla. Sodan negatiivisiksi yleisesti tunnustettujen asioiden piilottelu tekee mahdolliseksi myös patrioottisen hymistelyn ja sublimaation: me taistelimme "puhtain kilvin" kuten presidentti Ahtisaarikin (ilmeisen haamukirjoittajansa tuella) aikoinaan todisti. Näitä poispainettuja teemoja on ollut paljon. Tähän liittyy myös tarve kaunistella omaa historiaa: kaunisteluun, muunteluun ja suoranaiseen valehteluun syyllistyvät varsin usein patrioottisesta sävystään innostuneet juhlapuhujat. Usein sitä tietenkään tajuamatta.
"Ruumiin politiikka" kieltoperusteena ajoittuu sodan jälkeisenä aikana kuitenkin nähdäkseni vasta 1980-luvulle, kun kuvien kieltämiselle ei ollut tosiasiallisia (ulko- tai sisäpoliittisia), vaikkakin käytännöllisiä syitä (esim. mentaalihygieeniset syyt: väkivaltakuvien raakuus, joka koskee myös nykyistä uutisjournalismia). Kehiteltiin argumentti henkilötietosuojasta, jonka mukaan kuvassa näkyvän ruumiin omaisilta pitäisi saada lupa kuvan julkaisemiseen. Annettu tehtävä hankkia lupa oli tietysti mahdoton, mikä hyvin tiedettiin. Se, että selitys oli vähän heikko, vahvistuu sillä, että yhä kiellettyinä olleissa kuvissa lienee yhä aivan tavallista kuvastoa mm. aiemmin mainituista teemoista. Muistaakseni Image-lehti aikoinaan revitteli näillä kuvilla - liekö selitysperustan kehittely tästä tapauksesta kotoisin. En muista miltä vuodelta Imagen kuvajuttu oli. Tältä osin kyse oli puolustusvoimien omasta sensuurista, joka oli tiukka myös elokuva-aineksen suhteen. (Tätä viimeisintä ei kannata kiistää, koska tiedän paremmin.)
Mainittakoon, että esimerkiksi Seppo Rustaniuksen Sotapappi-elokuvan hyllyttäminen Yleisradiossa on turhaan pantu kiellon toteuttaneen yleisradiojohtajan niskoille. Kyllä senkin kiellon takana olivat (dokumentein todistettavasti) puolustusvoimien kuvista vastaavat sotilaat, jotka kokonaisuuden nähtyään esittivät veto-oikeuden arkistomateriaalin käyttötapaan. Puolustusvoimilta saadun sodan aikaisen materiaalin käyttö kiellettiin, koska elokuva rinnasti armeijan mukaan kiellettävällä tavalla sodan aikaisen ja elokuvan aikaisen sotilaspappitoiminnan.
Yleläisille terveisiä, ehkä senkin voisi esittää Ylessä kokonaisena. Olkoonpa vaikka minun vaatimaton toiveeni YleTeeman Oma elokuva-sarjaan. Mutta vain kokonaisena, ei silvottuna. Siihen kyllä voisi keksiä muitakin eri syistä hyllytettyjä ohjelmia ja elokuvia.
(Anteeksi kömpelö kieli, kirjoitettu vauhdilla enempiä miettimättä.)
maanantaina, marraskuuta 20, 2006
Talvi- ja jatkosodan katsaukset
Hankkeemme talvi- ja jatkosodan katsauksien julkaisemiseksi näyttää päässeen uutisiin.
Kiellettyjä kuvia
Puhelimet ovat soineet meidänkin käytävässä tänään varsin tiuhaan. Helsingin Sanomien suuri juttu puolustusvoimien kuva-arkiston kielletyistä kuvista johdatti tietysti tiedustelemaan sieltä ja täältä, olisiko nurkkiin jäänyt jotain erityisempää.
Ainahan sitä jotain löytyy. Ennen arkistomaailmassa työskentelyä aina ihmettelin, miksi hyvin järjestettyjen arkistojen hyllyiltä esiin tuotuja asioita aina sanotaan "löydöiksi".
Nykyisin en enää ihmettele. Aina kun järjestetään, jotain hukataan, piilotetaan, pantataan tai kiillotetaan tuntemattomaksi. Yleensä tämä kaikki tapahtuu kuin vahingossa, ei kuitenkaan aina.
Rauhallisesti kävellessäni käytävällä sain yhtäkkiä määräyksen istuutua koeteatterin penkille. Televisiokameran kirkas lamppu epäilemättä paljasti ryppyisen paidan, kipeät silmät ja kärisevän äänen.
Siis tänään pääuutisissa puoli yhdeksältä. Tietysti YLE TV1.
Ainahan sitä jotain löytyy. Ennen arkistomaailmassa työskentelyä aina ihmettelin, miksi hyvin järjestettyjen arkistojen hyllyiltä esiin tuotuja asioita aina sanotaan "löydöiksi".
Nykyisin en enää ihmettele. Aina kun järjestetään, jotain hukataan, piilotetaan, pantataan tai kiillotetaan tuntemattomaksi. Yleensä tämä kaikki tapahtuu kuin vahingossa, ei kuitenkaan aina.
Rauhallisesti kävellessäni käytävällä sain yhtäkkiä määräyksen istuutua koeteatterin penkille. Televisiokameran kirkas lamppu epäilemättä paljasti ryppyisen paidan, kipeät silmät ja kärisevän äänen.
Siis tänään pääuutisissa puoli yhdeksältä. Tietysti YLE TV1.
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Avanto-festivaaleille
Tänään voi vihdoinkin ottaa vähän iisimmin. Miestä on viety pari viikkoa.
Aivan kokonaan ammatillisia harrastuksia ei silti jätetä. Ajattelin nimittäin osallistua Avanto-festivaaleille.
Tänään on festivaalien viimeinen päivä - säästyin siis kaikilta "festivities"-osaston jutuilta - ja Orionissa (Eerikinkatu 15) esitetään "klassikkoja" ja amerikkalaisvieras Tony Conradia, joka saattaa itsekin olla kehissä mukana.
Festivaalin kotisivulta: "Pohjoismaiden suurimmaksi vuosittaiseksi kokeellisen musiikin ja elokuvan tapahtumaksi vakiintunut Avanto-festivaali laajentaa jälleen yleisön horisonttia Helsingissä marraskuussa. Seitsemättä kertaa järjestettävä festivaali tarjoaa laajan kirjon musiikkia, liikkuvaa kuvaa ja installaatioita."
Tänään klo 16.00: Sähkömetsä 1
Ama Jokinen: Vappuhumua (1933, 7’),
Risto Jarva: 9 runoa (1959, 8’),
Eino Ruutsalo: Säkeitä Holapan runoista (1960, 8’),
Eino Ruutsalo: Apu (1960, 30’’),
Eino Ruutsalo: Telefunken (1961, 15’’),
Eino Ruutsalo: Kineettisiä kuvia (1962, 7’),
Eino Ruutsalo: Kaksi kanaa (1963, 4’),
M.A. Numminen: Tiiliseinä (1963, 4’),
Erkki Kurenniemi: Electronics in the World of Tomorrow (1964, 5’),
Juhana Blomstedt: Kevätsadetta (1965, 9’),
Timo Aarniala, Pirjo Honkasalo, Anki Lindqvist, Timo Linnasalo, Inger Nylund, Erkki Seiro: The Whole Truth and Nothing But The Truth (1968, 3’),
Elina Katainen: Filmihullu-mainoksia (1969, 4 x 15’’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Hyvää yötä (1978, 7’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Horizontal (1979, 3’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: 3000 autoa (1980, 3’),
Eino Ruutsalo: Kinescope (1960–1991, 11’)
* S * For all audiences *
yht. 80 min.
Aivan kokonaan ammatillisia harrastuksia ei silti jätetä. Ajattelin nimittäin osallistua Avanto-festivaaleille.
Tänään on festivaalien viimeinen päivä - säästyin siis kaikilta "festivities"-osaston jutuilta - ja Orionissa (Eerikinkatu 15) esitetään "klassikkoja" ja amerikkalaisvieras Tony Conradia, joka saattaa itsekin olla kehissä mukana.
Festivaalin kotisivulta: "Pohjoismaiden suurimmaksi vuosittaiseksi kokeellisen musiikin ja elokuvan tapahtumaksi vakiintunut Avanto-festivaali laajentaa jälleen yleisön horisonttia Helsingissä marraskuussa. Seitsemättä kertaa järjestettävä festivaali tarjoaa laajan kirjon musiikkia, liikkuvaa kuvaa ja installaatioita."
Tänään klo 16.00: Sähkömetsä 1
Ama Jokinen: Vappuhumua (1933, 7’),
Risto Jarva: 9 runoa (1959, 8’),
Eino Ruutsalo: Säkeitä Holapan runoista (1960, 8’),
Eino Ruutsalo: Apu (1960, 30’’),
Eino Ruutsalo: Telefunken (1961, 15’’),
Eino Ruutsalo: Kineettisiä kuvia (1962, 7’),
Eino Ruutsalo: Kaksi kanaa (1963, 4’),
M.A. Numminen: Tiiliseinä (1963, 4’),
Erkki Kurenniemi: Electronics in the World of Tomorrow (1964, 5’),
Juhana Blomstedt: Kevätsadetta (1965, 9’),
Timo Aarniala, Pirjo Honkasalo, Anki Lindqvist, Timo Linnasalo, Inger Nylund, Erkki Seiro: The Whole Truth and Nothing But The Truth (1968, 3’),
Elina Katainen: Filmihullu-mainoksia (1969, 4 x 15’’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Hyvää yötä (1978, 7’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: Horizontal (1979, 3’),
Pasi ”Sleeping” Myllymäki: 3000 autoa (1980, 3’),
Eino Ruutsalo: Kinescope (1960–1991, 11’)
* S * For all audiences *
yht. 80 min.
perjantaina, marraskuuta 17, 2006
Farnese suvun vaakuna
Farnese-suvun tunnuksena ovat kuusi iiristä (gigli, fleur-de-lis): meillä tavataan sanoa asioita yksinkertaistaen niitä liljoiksi. Kukkaset sijoitetaan tavallisesti joko siniselle tai kullanväriselle pohjalle. Symboli on peräisin Firenzen (paavin kannattajien) guelfipuolueelta. Ensimmäinen varma merkintä Pietro Farnesesta (k. 1383) kertookin tämän osallistuneen kapteenina sotaan firenzeläisjoukoissa sodassa Pisaa vastaan. Suvun alkuperät lienevät kuitenkin Orvieton lähellä Pohjois-Laziossa, Umbrian maakunnan rajan välittömässä läheisyydessä. Maa-alue on tietämän mukaan tullut suvun haltuun normannisodissa tehtyjen palvelusten vuoksi noin vuoden 1100 tienoilla.
Sotasankariuden lisäksi suvun asemaa paransivat naimakaupat: Pier Luigi Farnese (n. 1435-1487) nai Caetanin suvusta: se oli lähellä Boniface VIII paavia. Näiden vanhin poika Angelo sai vaimokseen Orsinin, kuten toinenkin. Jälkimmäisestä, Alessandro I Farnesesta tuli sitten paavi Paulus III (1534-49). Heidän siskonsa meni naimisiin Colonna-suvun miehen kanssa. Farnese-paavia edeltänyt Alexander VI oli Borgioita, mutta hänen rakastajattarenaan oli Giulia Farnese, jota tietysti kutsuttiin "Kristuksen morsiameksi". Naimisiin tuleva paavi oli mennyt kardinaalina Sforzan sukuun kuuluvan Silvia Ruffinin kanssa.
Paulus III oli rakentajia parhaasta päästä ja hän rakennutti monia kaupunkeja alusta loppuun, esimerkiksi Frascatin ja Castron. Hän oli myös se mies, joka palkkasi Michelangelon paavillisiin töihin tunnetuin seurauksin. Monet rakennustyöt tarkoittivat samalla antiikin perinnön tuhoamista ja hyödyntämistä uusiin rakennuksiin. Siksi Forum näyttää nykyään siltä miltä se näyttää.
Paul III varmisti dynastiaansa nostamalla kardinaaleiksi sekä pojan- että tyttärenpoikansa. Uskontopuoli suvulta sujui, mutta riidat ja jopa murhat nostattivat sotatilan maallisella puolella, mutta 1500-luvun puolivälin jälkeen maallisen hallinnon tuki varmistui Espanjan kuninkaan tuella. Liitto Habsburgien kanssa sinetöityi sopivalla, mutta muuten epäonnistuneella naimakaupalla, joka johti puolisoiden asumiseen toisistaan erillään.
Farnesen omaisuus ei ollut yhtenäinen, vaan ympäri nykyistä Italiaa. Asiaintila varmistettiin uusilla naimakaupolla: nyt puolisona Portugalin prinsessa: omakin titteli sotapäällikkönä ja diplomaattina tunnetulla Alessandro Farnesella oli siinä vaiheessa kohonnut jo Parman ja Piacenzan herttuaksi. Herttuallinen omaisuus säilyi suvulla vuosisatoja, vaikka viimeinen kardinaali suvussa oli 1600-luvun alkupuolella. Sukudynastiana se säilyi vuoteen 1731, jolloin huomattavan lihavaksi mainittu herttuasuvun edustaja ei onnistunut saamaan jälkeläistä ja tämän veli kuoli yllättäen: jälkimmäisen tytär nai Espanjan kuninkaan Philip Viidennen.
Farnesen arkistot tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksissa Napolissa.
.
torstaina, marraskuuta 16, 2006
Colonna-suvun hauta
Roomalaisen Colonna-suvun tunnus on pylväs. Colonnat ovat Rooman merkityksellisimpiä sukuja 1200-luvulta 1800-luvulle saakka. Tunnetuksi on tullut Colonna-suvun kilpailu vaikutusvallasta Orsini-suvun kanssa.
Suku ei periydy Julius Caesarista ja sen myötä Venus-jumalattaresta kuten joskus haluttiin väittää. Sekin on epäselvää, mitä nimen "pylväs" oikein tarkoittaa. On väitetty, että se on Trajanuksen pylväs, joka on hänen forumillaan Piazza Venezian vieressä pystyssä yhä. Colonnan palatsi on varsin lähellä sitä.
Suvun varhaisin tunnettu jäsen on Petrus de Columna (1078-1108). Nimi ei viittaa mihinkään pylvääseen vaan Albanin vuorten ruhtinaskuntaan. Petrus nai paavin veljentyttären, mutta jäi silti paavillisen jyrän alle.
Kardinaali Giovanni vanhempi (k. 1244) on suvun ensimmäinen merkittävä kirkollinen toimija, kuurian kykeneviä diplomaatteja. Santa Prasseden kirkossa löytyvä pylväs, jonka sanotaan olevan Kristuksen ruoskintapylväs, on juuri tämän kardinaalin Jerusalemista tuoma pyhäinjäännös.
Keskiajan tärkein taistelu oli guelphien (paavin) ja gibelliinien (hallitsijan) välillä. Orsinit olivat paavin porukkaa, Colonnat tiukkoja gibelliinejä. Kardinaali Giovanni nuorempi toimi diplomaattina paavi Gregorius IX:n (1227-41) ja Frederick II:n (Hohenstaufen) kiistoissa. Tärkeät tehtävät toivat suvulle paljon varoja ja maaomaisuutta. Komein palatsi rakennettiin Santi Apostolin piazzalle. Suku diilasi viiniä ja ruokaa maaseudun tiloiltaan ja osallistui vesihuollon järjestämiseen.
Sodaksi Orsinien ja Colonnien välillä puhkesi 1240, mutta hävitetyt varustukset rakennettiin uudelleen. Kardinaaleja ei Colonnan suvulle tullut kuitenkaan ennen vuotta 1278: siitä syntyivat dynastian sukuhaarat Gallicanot ja Palestrinat, jälkimmäisestä haarautuivat myös Riofreddot ja Genazzanot.
Yllättäen rauha syntyi Orsinien paavin (Nikolaus III) joka teki Giacomo di Ginondanosta - joka oli puoliksi Orsini - kardinaalin. Tuloksena oli mm. luostareita (fransiskaaneja). Suku sai vaikutusvaltaa myös yliopistoissa, erityisesti Bolognassa.
Välit paavin kanssa konfliktoituivat jälleen 1200-luvun lopussa. Colonnan perheen kolmikko Stefano, Agapito ja Giacomo Sciarra ryöstivät kylmästi paavin varat! Rahat palautettiin myöhemmin, mutta silti kiista johti jopa paavillisen ristiretken julistamiseen kirkosta erotettuja Colonnia vastaan. Paavin joukot tuhosivatkin Colonnien varustuksia ja omaisuutta. Joukkoja johti Colonnan suvun Riofreddo-haaran edustaja. Perheen sisäinen koheesiokaan ei siis ollut parhaasta päästä. Colonnat nousivat ahdingosta Ranskan kuninkaan tuella. Paavi otettiin kiinni syntymäkaupungissaan ja Sciarra läppäsi paavia kasvoille häväistyksen täydennykseksi. Elämä Roomassa oli näiden sotajoukkojen keskellä hyvin levotonta ja väkivaltaista. Colonnan omaisuus palautettiin, ja paavi Bonifacius kuoli ilmeisesti häpeään.
Pian uuden ranskalaisen paavin (Clement V) oli muutettava kuuriansa kanssa maanpakoon Avignoniin. Mukana oli monia Colonnan suvun edustajaa. Siellä he saivat erityisesti akateemista meriittiä. Varhainen humanisti Fransesco Petrarca (1304-74) nautti heidän suojeluksestaan.
Ennen 1300-luvun puoliväliä osat taas kääntyivät: ruton vaivaamassa maassa Colonnan sotajoukot kärsivät pahan tappion Porta San Lorenzossa. Kahden paavin järjestelmässä (vuoteen 1409) Colonnat eivät päässeet kovin määräävään asemaan, vaikka senaattoreita ja erinäisiä palkkasotureita heidän joukossaan löytyikin.
Oddone Colonna (1368-1431) valittiin nimellä Martin V paaiksi vuonna 1417. Hän palasi Avignonista väestönsä suureksi osaksi menettäneeseen Roomaan 1419 ja perusti tukikohtansa Vatikaaniin.
keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006
Kotkan poikii
Borgian tai Borghesen sukuvaakunassa on komea kotka. Perhe on kotoisin Sienasta, jossa on merkintöjä tästä juristisuvusta 1200-luvulta lähtien. Roomaan perhe ilmestyy 1500-luvulla nimenomaan juristina ja diplomaattina suhteessa paavin hallintoon. Varallisuutta tulee hyvien naimakauppojen avulla siitä huolimatta, että kotipaikka Siena menettää itsenäisyytensä, kun Medicien Firenze sen valtaa.
Ensimmäinen paavi suvulla on 1600-luvun alussa ja se merkitsee omaisuuden valtaisaa kasvua. Maallista mammonaa riitti aina 1800-luvun lopulle, jolloin Banco Romanan vararikko vei suurimman osan varoista ja tunnettu Villa Borgia taideaarteineen siirtyi valtion omaisuudeksi.
Vaikka juuri fasismi (ja sen "talousajattelu") vei perheen vaikutusvallan lopullisesti, suvun jäseniä oli mukana äärioikeistolaisessa vallankaappausyrityksessä Italiassa 1970-luvun alussa.
Tästä kaikesta voi ounastella, että suvun kotkallakin on ollut monenlaisia merkityksiä symbolina. Kuvan kotka EI ole suvun vaakuna, mutta arvata sopii, että tämä antiikin kotka on ollut esikuvana vaakunaeläintä valitessa.
tiistaina, marraskuuta 14, 2006
Arkkienkeli itse
Arkkienkeli miekkoineen San Angelon linnan huipulla. Tänne paavit pakenivat kun Vatikaanin puolella alkoi ahdistaa. Tai miekkamiehet ahdistella. Edellinen perustuu seinämaalauksien tulkintaan.
Sumuinen Rooma
Tällaista maisemaa en siellä ole ennen nähnyt. Kuva otettiin San Angelon linnan kattoterassilta.
Aamukahvilla San Angelon linnassa
Näkymä ei ollut lattea, vaikka kahvi oli. Hieman sumua ja smogia pelissä.
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006
Pompeilaisten harrastuksia V
Pompeissa on kaivettu esiin Suden taloksi kutsuttu bordelli. Sen seinämaalauksissa kerrotaan ajan harrastuksista.
Pompein uhri
1926 kaivaukset Pompeissa aloittanut Amedeo Maiuri keksi menetelmän, jolla laavan keskelle jääneet ihmiset saatiin sieltä pois. Palaneen tai tukehtuneen ihmisen tuhkaan ja laavaan muodostama "reikä" täytettiin ennen esiin kaivamista sementillä/kipsillä: näissä lasisuojiin asetetuissa hahmoissa on näkyvillä uhrien luita, jotka ovat tarttuneet kiinneaineeseen. Myös ilmeet ja asennot ovat säilyneet menetelmän vuoksi. Aika hurjaa, itse asiassa.
lauantaina, marraskuuta 11, 2006
perjantaina, marraskuuta 10, 2006
Arrivederci Roma
Rooma on taas otettu haltuun uudesta nàkòkulmasta. On ollut yllàttàvàn làmmintà, yli 20 astetta melkein joka pàivà ja viime pàivinà vielà aurinkoista. Naama rusottaa, mikà tunnetusti ei ole vain mukavaa.
Olemme jàttàneet antiikin vahemmalle ja keskittyneet 1300-, 1400- ja 1500-lukuun, jonkin verran myòs 1600-lukuun. Taidegallerioita ja palatseja siis. Ostoksia on tehty varovasti, kirjoja kuitenkin niin etta painorajoitukset saavat taas huutia. Mutta lentoyhtiòthàn ovat keskittyneet vain nesteisiin nykyààn.
Syksyn kuntoilu auttoi. Kàveleminen on ollut helppoa. Tànààn San Angelon linnassa oli kiva ohitella puuskuttavia turisteja. Juoksimme portaat kevyesti kattoterassille asti. Nàkymàt olivat hienot, vaikka sumu hieman vaivasi aamupàivàllà.
Marraskuun alku on Roomassa parasta. Ei ole kuuma, Ali Baban miehià vain rajoitetusti ja hekin viettàvàt ilmeisesti lomaa, kun bussit eivàt ole viimeisen pààlle tàynnà. Linjat eivàt silti vedà nopeasti.
Ruuhkat ovat làhes entisellààn, ja erityinen piirre on runsaslukuinen faunasto mielenosoituksia, jotka keskeyttàvàt liikenteen làhes tàysin. Tànààn matkustimme Vatikaanin nurkilta Terminin pohjoispuolelle làhes puolitoista tuntia. Suuri mielenosoitus saa huipentumansa tunnin pààstà.
Viime lauantain mielenosoitus oli rauhallinen, vaikka parin tunnin ja noin 10-20 000 vasemmistoihmisen kulkuetta seurasi muutama kymmen karabinieerejà ja heidàn kuljetusvàlineitààn. Suurimmaksi provokaatioksi jài sillà kertaa Fetrinellin kirjakaupan graffitoiminen hienolla tunnuksella: "Kirjoja kansalle ilmaiseksi". Se pààsi uutislàhetyksiinkin.
Parina iltana treffasimme Tiinan kanssa hyvàn ruoan ja varsinkin juoman parissa. Itse olen pistàytynyt Napolissa ja Pompeissa, Rooman liepeillà kàvimme Eurissa, virkamies- ja museokeskuksessa, joka luotiin moderniksi nàhtàvyydeksi Mussolinin aikana.
Barberinit, Farneset, Orsinit, Cencit, Santacrocet, Matteit, Borgiat ja monet muut roomalaiset suvut ovat tulleet tutuiksi, samoin heidàn suosimansa taiteilijat. En voi muuta kuin suositella. Olemme katselleet muurien sisààn rakennettuja antiikin jàànnòksià, lòytàneet kirkkojen sisuksista pyhàinjàànnòksià, eri aikakausien kerrostumia ja tarkkailleet ympàristòà henkevàllà tavalla.
Ja olemme syòneet hyvin. On ollut jàrkevà ratkaisu keskittyà hyviksi tiedettyihin ruokapaikkoihin, palata aina uudestaan siihen, missà keittiò ja tarjoilu toimii ystàvàllisesti ja huumorilla.
"Just a thirty minutes!" tarjoilijalta sai jopa teholiikenaiset naurahtamaan kellon katselun vàlillà. Hàn olisi halunnut tilata spagettia, mutta tyytyi fettucineen, koska sen sai "kolmessa minuutissa". Tuotu annos oli niin suuri, ettà siihen venàhtàisi joka tapauksessa tunti pari. Parhaissa paikoissa on aina huumoria matkassa eikà mutkatonta tunnetta sovi hàirità nipotuksella. Hyvàt paikat tuoksuvat oikealta ja maistuvat hyvàltà ennen ja jàlkeen vierailun.
Paluu pakkaseen on edessà. Koettakaa kestàà.
Olemme jàttàneet antiikin vahemmalle ja keskittyneet 1300-, 1400- ja 1500-lukuun, jonkin verran myòs 1600-lukuun. Taidegallerioita ja palatseja siis. Ostoksia on tehty varovasti, kirjoja kuitenkin niin etta painorajoitukset saavat taas huutia. Mutta lentoyhtiòthàn ovat keskittyneet vain nesteisiin nykyààn.
Syksyn kuntoilu auttoi. Kàveleminen on ollut helppoa. Tànààn San Angelon linnassa oli kiva ohitella puuskuttavia turisteja. Juoksimme portaat kevyesti kattoterassille asti. Nàkymàt olivat hienot, vaikka sumu hieman vaivasi aamupàivàllà.
Marraskuun alku on Roomassa parasta. Ei ole kuuma, Ali Baban miehià vain rajoitetusti ja hekin viettàvàt ilmeisesti lomaa, kun bussit eivàt ole viimeisen pààlle tàynnà. Linjat eivàt silti vedà nopeasti.
Ruuhkat ovat làhes entisellààn, ja erityinen piirre on runsaslukuinen faunasto mielenosoituksia, jotka keskeyttàvàt liikenteen làhes tàysin. Tànààn matkustimme Vatikaanin nurkilta Terminin pohjoispuolelle làhes puolitoista tuntia. Suuri mielenosoitus saa huipentumansa tunnin pààstà.
Viime lauantain mielenosoitus oli rauhallinen, vaikka parin tunnin ja noin 10-20 000 vasemmistoihmisen kulkuetta seurasi muutama kymmen karabinieerejà ja heidàn kuljetusvàlineitààn. Suurimmaksi provokaatioksi jài sillà kertaa Fetrinellin kirjakaupan graffitoiminen hienolla tunnuksella: "Kirjoja kansalle ilmaiseksi". Se pààsi uutislàhetyksiinkin.
Parina iltana treffasimme Tiinan kanssa hyvàn ruoan ja varsinkin juoman parissa. Itse olen pistàytynyt Napolissa ja Pompeissa, Rooman liepeillà kàvimme Eurissa, virkamies- ja museokeskuksessa, joka luotiin moderniksi nàhtàvyydeksi Mussolinin aikana.
Barberinit, Farneset, Orsinit, Cencit, Santacrocet, Matteit, Borgiat ja monet muut roomalaiset suvut ovat tulleet tutuiksi, samoin heidàn suosimansa taiteilijat. En voi muuta kuin suositella. Olemme katselleet muurien sisààn rakennettuja antiikin jàànnòksià, lòytàneet kirkkojen sisuksista pyhàinjàànnòksià, eri aikakausien kerrostumia ja tarkkailleet ympàristòà henkevàllà tavalla.
Ja olemme syòneet hyvin. On ollut jàrkevà ratkaisu keskittyà hyviksi tiedettyihin ruokapaikkoihin, palata aina uudestaan siihen, missà keittiò ja tarjoilu toimii ystàvàllisesti ja huumorilla.
"Just a thirty minutes!" tarjoilijalta sai jopa teholiikenaiset naurahtamaan kellon katselun vàlillà. Hàn olisi halunnut tilata spagettia, mutta tyytyi fettucineen, koska sen sai "kolmessa minuutissa". Tuotu annos oli niin suuri, ettà siihen venàhtàisi joka tapauksessa tunti pari. Parhaissa paikoissa on aina huumoria matkassa eikà mutkatonta tunnetta sovi hàirità nipotuksella. Hyvàt paikat tuoksuvat oikealta ja maistuvat hyvàltà ennen ja jàlkeen vierailun.
Paluu pakkaseen on edessà. Koettakaa kestàà.
perjantaina, marraskuuta 03, 2006
Treffeille Tiinan kanssa
Meillä on siis huomenna blogitreffit Tiinan kanssa.
Saa tulla moikkaamaan: Valentino, Via Cavour, Roma, klo 20.
Huomenna Roomassa on kylmää, neljäksi seuraavaksi päiväksi on luvattu 17 astetta, öiksi 15. Siinä jo tarkenee kulkea palatsista palatsiin.
Bloggailen nettikahviloista ensi viikon, joten pysykää kuulolla. Uuden puhelimen sähköpostiasetuksia en saanut kuntoon omin voimin, joten kuvat jäänevät myöhemmin julkaistavaksi...
Saa tulla moikkaamaan: Valentino, Via Cavour, Roma, klo 20.
Huomenna Roomassa on kylmää, neljäksi seuraavaksi päiväksi on luvattu 17 astetta, öiksi 15. Siinä jo tarkenee kulkea palatsista palatsiin.
Bloggailen nettikahviloista ensi viikon, joten pysykää kuulolla. Uuden puhelimen sähköpostiasetuksia en saanut kuntoon omin voimin, joten kuvat jäänevät myöhemmin julkaistavaksi...
torstaina, marraskuuta 02, 2006
Lisää rahaa tai lisää rahaa
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk), Savon lahja maailmanrauhalle, on keksinyt mainion sloganin: "Lisää rahaa tai Natoon".
Kun sitä oikein ajattelee, voi sitä tiivistääkin ottamalla turhat rönsyt pois. Natoahan ei tarvita, koska tuo lause on yhtä kuin "lisää rahaa tai lisää rahaa".
Keskustaväki voi harjoitella tätä eduskuntavaaleja odotellessa navetassa. "Lisää maitoa tai lisää maitoa." Kyllä lehmä tietää.
Kun sitä oikein ajattelee, voi sitä tiivistääkin ottamalla turhat rönsyt pois. Natoahan ei tarvita, koska tuo lause on yhtä kuin "lisää rahaa tai lisää rahaa".
Keskustaväki voi harjoitella tätä eduskuntavaaleja odotellessa navetassa. "Lisää maitoa tai lisää maitoa." Kyllä lehmä tietää.
keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006
Siinä minä olin
Siinä minä olin. Liikekeskuksen typerryttävissä valoissa, typerryttävine ilmeineni. Käteeni oli isketty luuri, jossa oli kuuluisa japanilainen tuotemerkki, Nokia.
Olin laskenut käsieni läpi Motorolan, Sony-Ericssonit ja Samsungit. Olin näpelöinyt jokaisen niistä, liuttanut kansia ja antanut simpukan lävähtää kiinni. Olin painellut herkkiä näppäimiä tunteakseni niiden vasteen.
Ja silti, vuosien tauon jälkeen, olen palannut - Nokian takaa, niin sanoakseni - juurilleni. Tuo jykevä hahmo, kestävän kehityksen jälkipolttoinen tuote, kaksi vuotta maailmaa kiertänyt, penikkatautinsa kärsinyt, softaltaan kirkastunut it-alan luonnontuote, Nokia 6233 on 3-Gpisteineen vain minun. Ei kenenkään muun.
Joten näpit irti menninkäiset ja kodin tontut 2 megan kamerastani, multimessageviestittimiestäni, fm-radiostani ja mp3-soittimestani, jolla voi soittaa pikapuheluita Tärkeille Ihmisille.
Nokia on Linnassani.
Olin laskenut käsieni läpi Motorolan, Sony-Ericssonit ja Samsungit. Olin näpelöinyt jokaisen niistä, liuttanut kansia ja antanut simpukan lävähtää kiinni. Olin painellut herkkiä näppäimiä tunteakseni niiden vasteen.
Ja silti, vuosien tauon jälkeen, olen palannut - Nokian takaa, niin sanoakseni - juurilleni. Tuo jykevä hahmo, kestävän kehityksen jälkipolttoinen tuote, kaksi vuotta maailmaa kiertänyt, penikkatautinsa kärsinyt, softaltaan kirkastunut it-alan luonnontuote, Nokia 6233 on 3-Gpisteineen vain minun. Ei kenenkään muun.
Joten näpit irti menninkäiset ja kodin tontut 2 megan kamerastani, multimessageviestittimiestäni, fm-radiostani ja mp3-soittimestani, jolla voi soittaa pikapuheluita Tärkeille Ihmisille.
Nokia on Linnassani.
tiistaina, lokakuuta 31, 2006
Luopuminen
Nyyh. Minun on luovuttava Motorola 720T -kännykästäni. Siinä on simpukoista simpukoin.
Laturin kytkentä ei enää onnistu, eikä puhelinta siis voi ladata. Pinnalta se on kulunut, lasin alla on pölyä enemmän kuin Saharassa, eikä kuvista tahdo valoisalla saada selvää. Lisäksi haloo-vimpaimen tavutussysteemi on texasista, mutta on se silti hyvin palvellut amerikkalainen renki.
Sen verran vanha malli tuo on, että netistä kuvaa etsiessäni löytyi vain:
"Nebyly nalezeny žádné položky". Ymmärrätte varmaan päättelyketjun.
Mutta koska Internet on maailman vahvin informaatiosissiliike, kysynkin teiltä, toverit, millainen kännykkä minun pitäisi hankkia?
Muistuttaisin kuin radio Jerevan, että Motorola 720T oli - ja minusta on aivan viime aikoihin asti tuntunut että on - maailman kaunein kännykkä.
Ostin sen ulkonäön vuoksi! Se oli niin kallis, että arvasin siinä jo sen perusteella olevan niin paljon tarpeeksi erilaisia ominaisuuksia, ettei niitä kuitenkaan läheskään kaikkia käyttäisi.
Arveluni osui oikeaan.
Laturin kytkentä ei enää onnistu, eikä puhelinta siis voi ladata. Pinnalta se on kulunut, lasin alla on pölyä enemmän kuin Saharassa, eikä kuvista tahdo valoisalla saada selvää. Lisäksi haloo-vimpaimen tavutussysteemi on texasista, mutta on se silti hyvin palvellut amerikkalainen renki.
Sen verran vanha malli tuo on, että netistä kuvaa etsiessäni löytyi vain:
"Nebyly nalezeny žádné položky". Ymmärrätte varmaan päättelyketjun.
Mutta koska Internet on maailman vahvin informaatiosissiliike, kysynkin teiltä, toverit, millainen kännykkä minun pitäisi hankkia?
Muistuttaisin kuin radio Jerevan, että Motorola 720T oli - ja minusta on aivan viime aikoihin asti tuntunut että on - maailman kaunein kännykkä.
Ostin sen ulkonäön vuoksi! Se oli niin kallis, että arvasin siinä jo sen perusteella olevan niin paljon tarpeeksi erilaisia ominaisuuksia, ettei niitä kuitenkaan läheskään kaikkia käyttäisi.
Arveluni osui oikeaan.
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
Sääkäppyrän viehätys
Nollakeli. Ja kylmä jatkuu. Mikäli sääkäppyrät on piirretty oikein, lunta voi tulla jo huomenillalla "erittäin runsaasti", kuten ennustaja televisiossa totesi. Täytynee ottaa toinen pala täytekakkua että tarkenisi.
Tänään muistilistalla on DocPointin hallituksen kokous. Laittakaapa jo ensi vuoden kalentereihin varaus: "DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali valtaa Helsingin ydinkeskustan valkokankaat kuudennen kerran jälleen 24.-28.1.2007."
Meillä on lauantai-iltana blogitreffit Tiinan kaa.
Kuten Tiina omassa blogissaan julisti, se on samalla avoin bloggarimiitti. Paikka on Via Cavourilla sijaitseva Valentino, olemme paikalla noin klo 20.
Siellä elämä näyttää toiselta. Roomassa on lämpöasteita tänään 23, huomenna, keskiviikkona ja torstaina 19. Toivottavasti vielä lauantainakin.
Tänään muistilistalla on DocPointin hallituksen kokous. Laittakaapa jo ensi vuoden kalentereihin varaus: "DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali valtaa Helsingin ydinkeskustan valkokankaat kuudennen kerran jälleen 24.-28.1.2007."
Meillä on lauantai-iltana blogitreffit Tiinan kaa.
Kuten Tiina omassa blogissaan julisti, se on samalla avoin bloggarimiitti. Paikka on Via Cavourilla sijaitseva Valentino, olemme paikalla noin klo 20.
Siellä elämä näyttää toiselta. Roomassa on lämpöasteita tänään 23, huomenna, keskiviikkona ja torstaina 19. Toivottavasti vielä lauantainakin.
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
Kirjamessut nähty
Pistäydyin sitten Kirjamessuilla. Olin yksin, koska vapaalippu ei kelvannut kellekään. Panin sen lähtiessäni kiertoon, ovella ottaja löytyi nopeasti.
Sorruin kaikki päätökseni kumoten ja ostin Elokuva-lehden sidotut vuosikerrat 1928-1931. Hinta oli kipurajalla, yht. 130 euroa, missä kympin verran tinkausta.
Itselleni hauska kiihoke ostossa oli se, että lehden tilaaja oli ollut Artturi Kannisto. Myyjäkin tunsi Kanniston nimen, mutta ei osannut sanoa, miten hän liittyy elokuvaan. Kerroin, että hän oli se mies, joka keksi sanan elokuva. Aiemmin oli puhuttu elävistä kuvista.
Muuten vaeltelin ympäriinsä sekä divareiden että kirjayhtiöiden osastoilla, kuuntelin Johanna Sinisaloa, Jörn Donneria ja pienen hetken Heidi Köngästä. Tuttuja tuli vastaan tietysti useampia sekä yleisön että henkilökunnan joukosta.
Muita hankintoja: poikakirja Koljonvirran sankari (5 e), Joel Lehtosen Putkinotko (2 e) kun oma on hävinnyt vuosien varrella, Matti Jurvan nuotteja Columbia-levytyksistä (8 e), jossa mukana "Elokuvapolkka", joka ei kyllä taida olla missään elokuvassa.
Sorruin kaikki päätökseni kumoten ja ostin Elokuva-lehden sidotut vuosikerrat 1928-1931. Hinta oli kipurajalla, yht. 130 euroa, missä kympin verran tinkausta.
Itselleni hauska kiihoke ostossa oli se, että lehden tilaaja oli ollut Artturi Kannisto. Myyjäkin tunsi Kanniston nimen, mutta ei osannut sanoa, miten hän liittyy elokuvaan. Kerroin, että hän oli se mies, joka keksi sanan elokuva. Aiemmin oli puhuttu elävistä kuvista.
Muuten vaeltelin ympäriinsä sekä divareiden että kirjayhtiöiden osastoilla, kuuntelin Johanna Sinisaloa, Jörn Donneria ja pienen hetken Heidi Köngästä. Tuttuja tuli vastaan tietysti useampia sekä yleisön että henkilökunnan joukosta.
Muita hankintoja: poikakirja Koljonvirran sankari (5 e), Joel Lehtosen Putkinotko (2 e) kun oma on hävinnyt vuosien varrella, Matti Jurvan nuotteja Columbia-levytyksistä (8 e), jossa mukana "Elokuvapolkka", joka ei kyllä taida olla missään elokuvassa.
lauantaina, lokakuuta 28, 2006
Kirjamessuille
Taidanpa sittenkin lähteä muutamaksi tunniksi Kirjamessuille huomenna heti sen avauduttua aamulla klo 10.
Epäinhimillinen aika, mutta talviaikaan siirtyminen vähän helpottaa.
Jos joku haluaa lähteä seuraksi, pistä kommentti tähän viestiin. Ylimääräinen lippu on, joten yhdelle voin piffata pääsyn.
Epäinhimillinen aika, mutta talviaikaan siirtyminen vähän helpottaa.
Jos joku haluaa lähteä seuraksi, pistä kommentti tähän viestiin. Ylimääräinen lippu on, joten yhdelle voin piffata pääsyn.
Miestä viedään
Miestä viedään. Viime viikon torstaina synttärit, perjantaina blogimiitti, lauantaina väitöskaronkka, sunnuntaina Tapiovaara-seminaari ja maanantaina Timosen Kaurismäki-kirja perättäisinä päivinä, tiistai väliin, keskiviikkona elokuvaensi-iltoja, torstaina karaokea, perjantaina "liikuntailtapäivä" ja vierailu Valokuvamuseossa Kaapelitehtaalla. Ostin Inhan kirjan, kun kannessakin oli kuva kotipaikkakunnalta.
Tänään perusteellista siivousta, kaupparetkiä ja huomenna keskisuuret lastenkutsut.
Ja pitäisi ehtiä käydä Kirjamessuilla. Vaan ei taida revetä.
Tänään perusteellista siivousta, kaupparetkiä ja huomenna keskisuuret lastenkutsut.
Ja pitäisi ehtiä käydä Kirjamessuilla. Vaan ei taida revetä.
torstaina, lokakuuta 26, 2006
Kuolemantuomioita
Uusimmassa Seura-lehdessä (43/27.10.2006)Sota-arkiston tutkija Juhani Tasihin kirjoittaa Huhtiniemenkin tapahtumien todennäköisestä taustasta.
Kenraaliluutnantti Oesch, III AK:n, IV AK:n, V AK:n ja Kotikoukkojen komentajat saivat yleisesikunnan päälliköltä, jalkaväenkenraali Erik Heinrichsilta käskyn 20.2.1944 jossa määrätään sotilaskarkureista: "Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen. [---] Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoistettava heti yksiköihin 1018 ja 1134/10 kpk."
Käskystä on yliviivattu siihen alunperin kirjoitetut sanat "Ylipäällikkö on käskenyt, että". Tämä viittaa siihen, että tosiasiallinen käskysuhde halutaan tässä peittää. Tasihinin mukaan on mahdotonta, ettei ylipäällikkö olisi tällaisesta käskystä tiennyt.
Tutkija on löytänyt myös toimeenpanokäskyjä, tiedusteluja pitääkö todella ampua ja niitä jotka kieltäytyivät toteuttamasta tätä käskyä. Kieltäytyjää ei rangaistu, ainoastaan siirrettiin toiseen divisioonaan.
"Sotatuomari" Tapanaisen määräyskirjakin on löytynyt. Tasihinin mukaan hänet määrättiin toimimaan Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin kenttäoikeuden puheenjohtajana jalkaväen koulutuskeskus 3:n valatilaisuudessa Lappeenrannassa 18.6.1944. Kenraaliluutnantti Oesch määräsi hänet tämän lisäksi 4.12.1944 - siis sodan päättymisen jälkeen - Mikkelin sotilaspiirin II kenttäoikeuden puheenjohtajaksi.
Laki kuolemantuomioista annettiin 4.7. ja astui voimaan seuraavana päivänä: virallisesti annettiin 76 kuolemantuomiota, joista 46 pantiin heti täytäntöön. Loput menivät sotaylioikeuteen, joka lievensi kaikki 30 tuomiota kuritushuonerangaistukseksi. Viimeinen tunnettu kuolemanrangaistus realisoitui 25.8.1944.
Tasihin käyttää kovaa kieltä aiemmista tutkimuksista: "Sotakarkureista ja niihin liittyvistä teloituksista tohtoriksi väitelleiden Jukka Kulomaan ja Jukka Lindstedtin väitöskirjat ovat tutkimuksia siitä, millaisen kuvan armeija ja sen johto halusi antaa itsestään, ei siitä, mitä todellisuudessa tapahtui sotavuonna 1944."
Kenraaliluutnantti Oesch, III AK:n, IV AK:n, V AK:n ja Kotikoukkojen komentajat saivat yleisesikunnan päälliköltä, jalkaväenkenraali Erik Heinrichsilta käskyn 20.2.1944 jossa määrätään sotilaskarkureista: "Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen. [---] Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoistettava heti yksiköihin 1018 ja 1134/10 kpk."
Käskystä on yliviivattu siihen alunperin kirjoitetut sanat "Ylipäällikkö on käskenyt, että". Tämä viittaa siihen, että tosiasiallinen käskysuhde halutaan tässä peittää. Tasihinin mukaan on mahdotonta, ettei ylipäällikkö olisi tällaisesta käskystä tiennyt.
Tutkija on löytänyt myös toimeenpanokäskyjä, tiedusteluja pitääkö todella ampua ja niitä jotka kieltäytyivät toteuttamasta tätä käskyä. Kieltäytyjää ei rangaistu, ainoastaan siirrettiin toiseen divisioonaan.
"Sotatuomari" Tapanaisen määräyskirjakin on löytynyt. Tasihinin mukaan hänet määrättiin toimimaan Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin kenttäoikeuden puheenjohtajana jalkaväen koulutuskeskus 3:n valatilaisuudessa Lappeenrannassa 18.6.1944. Kenraaliluutnantti Oesch määräsi hänet tämän lisäksi 4.12.1944 - siis sodan päättymisen jälkeen - Mikkelin sotilaspiirin II kenttäoikeuden puheenjohtajaksi.
Laki kuolemantuomioista annettiin 4.7. ja astui voimaan seuraavana päivänä: virallisesti annettiin 76 kuolemantuomiota, joista 46 pantiin heti täytäntöön. Loput menivät sotaylioikeuteen, joka lievensi kaikki 30 tuomiota kuritushuonerangaistukseksi. Viimeinen tunnettu kuolemanrangaistus realisoitui 25.8.1944.
Tasihin käyttää kovaa kieltä aiemmista tutkimuksista: "Sotakarkureista ja niihin liittyvistä teloituksista tohtoriksi väitelleiden Jukka Kulomaan ja Jukka Lindstedtin väitöskirjat ovat tutkimuksia siitä, millaisen kuvan armeija ja sen johto halusi antaa itsestään, ei siitä, mitä todellisuudessa tapahtui sotavuonna 1944."
Mäkelä ja Taanila
Kävin eilen katsomassa Taru Mäkelän uusimman elokuvan Saalis. Elokuvasäätiölle tehdyn ilmoituksen mukaan "Saalis on kuvaus porvarissäädystä Mäkelän elokuvasuvun tarinan kautta. Saalis keskittyy yksityiseen, mutta sen kokonaisvaikutus avaa tämän yksityisen kautta näkökulman laajaan kokonaisuuteen, yleiseen, ihmisiin, elämäntapaan ja -arvoihin, porvariston yrittäjiin, joita ei suomalaisessa dokumentissa juurikaan ole kuvattu. Se kertoo myös maailmasta, joka on selkeästi jakautunut naisten ja miesten osiin, rajoista, joita on vaikea ylittää. Toisaalta se valottaa myös naisten merkittävää roolia taustavaikuttajina ja julkisuuteen näkymättöminä voimatekijöinä. Ainutlaatuisen arkistomateriaalinsa avulla Saaliista kasvaa sukutarinan elokuvallinen esitys."
Kuvaus on kattava, paitsi että sitä voisi lisätä ajatuksella henkilökohtaisesta elokuvasta. Se on nimittäin myös minä-muotoinen näkemys kuulumisesta elokuvabisnestä muodossa ja toisessa Suomessa harjoittaneeseen sukuun (mm. Kinosto, Fennada) 80 vuoden ajan.
Käytetty arkistomateriaali oli pääosin suvun omaa kuva-aineistoa: siinä toistuivat tietyt peruselementit kuten kenen tahansa kotielokuvissa; kesäiset ja talviset leikit ja kilvat, harrastukset (koirat, metsästys, veneily, autoilu) ja juhlat (syntymäpäivät, hautajaiset). Tällä suvulla kamera on pysynyt kädessä.
Se ei aina ole elokuvaihmisten parissa itsestään selvää: esimerkiksi Edvin Laineen kädessä kamera saa aikaan yllättävää liikettä huimaavalla tavalla - kuvaaminen ei ollut hänen alaansa.
Yllättävä ratkaisu oli vääristää käytetty arkistomateriaali kuvasuhteensa puolesta litistämällä kuva. Syntyy monia vaihtoehtoja.
Ensimmäinen mieleen tuleva on tietysti jokin hirvittävä virhe. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku sössii laboratoriossa.
Mutta ne toiset vaihtoehdot. Tällainen kuva ei nosta ketään jalustalle, ratkaisu kiinnittää huomion kuvaan eri tavalla kuin jos se olisi ollut esillä "normaalisti".
Mutta ennen muuta tämä kuvan käsittelytapa antoi tietysti painoa ja nosti esiin ohjaajan omaa ääntä, kertomukselle, joka läpäisee elokuvan alusta loppuun.
Muistaakseni elokuvan motto olikin "Tarua ja totta Mäkelöistä", joka kertoo tietysti subjektiivisesta näkökulmasta, mutta antaa mahdollisuuden myös tulkintoihin, joita kaikki eivät hyväksy (Taru kertoo "Tarua").
Elokuvan historiallinen arvo on kiistaton, etenkin perhehistoriana. Porvariston elämänmuodon kuvauksena - historiallisena sosiologiana - elokuva toimii myös, jos ei muuta niin virikkeenä keskustelulle.
Yleisenä historiana olisin hiukan varautuneempi: puhetta oli enemmän kuin tulkintoja, ja kommentaatio historiallisiin tilanteisiin, esimerkiksi sodan ajan toimiin oli liian niukka. Tämä kritiikki johtuu tietysti siitä, että olen itse kirjoittanut Mäkelöiden osuudesta sodan aikana. Pohjatiedot ovat siis kohtalaiset, päin vastoin kuin suurimmalla osalla katsojista. En tiedä, mitä muut tästä ajattelivat. Varmasti eri lailla.
Elokuvahistoriallisesti vastakkainasettelu Orko (Su-Fi) - Mäkelä tuli esille, mutta vain hyvin vanhoilla ajoilla. Uudemman bisneksen kuvaus oli hieman ohutta, vaikka ensi-iltayleisölle varmaankin suurimmaksi osaksi riittävän viitteellistä - monet muistavat 20-30 vuoden tapahtumat - elokuvabisneksen suunnanmuutokset - hyvin.
Kaiken kaikkiaan elokuvasta jäi kohtuullisen hyvä maku ja toivottavasti ohjaajakin osaa nauttia pitkäaikaisen hankkeensa valmistumisesta. Rahoittajat löivät kapuloita rattaisiin vuosikausia siksi, että historiallinen elokuva oli jostakin syystä - ja joiden tekijöiden kohdalla eritoten - pannassa. Siihen ei syytä tule kukaan koskaan ääneen sanomaan ja todennäköisesti asianosaiset kaiken kiistävät. Aina on joku poikkeus joka rahaa sai.
Saalis rinnastuu monin tavoin Pia Andellin elokuvaan Viipuri- ja arkkitehtipariskuntaelokuvaan Hetket jotka jäivät, joka perustui kokonaan arkistofilmeille, vahvalle puheelle, ihmissuhteille ja elämäntavalle, mutta myös tietylle aikakaudelle. Ei tämä ole huono suuntaus suomalaisessa dokumenttielokuvassa. Kyllä sitä kannattaa tukea. Ehkä miehetkin pääsisivät kiinni tällaiseen moodiin vielä joskus.
Toisena elokuvana esitettiin Mika Taanilan kokeellinen elokuva auringonpimennyksestä, nimeltään Täydellisen pimennyksen vyöhyke. Lyhytkuva perustuu Risto Orkon Geodeettisen tutkimuslaitoksen tieteellisen kokeen yhteydessä tehtyyn kuvamateriaaliin vuodelta 1945.
Kinotar on onnistunut tästäkin elokuvasta sanomaan keskeisen visuaalisen annin napakasti. Lainaan siis sitä: "Taanilan teos esitetään kahdelta 16mm kelalta siten, että esityksen alussa vierekkäin ovat identtiset kuvat joista toinen on positiivi (aurinko) ja toinen negatiivi (kuu). Esityksen edetessä kuvat siirtyvät kohti valkokankaan keskustaa ja kun ne ovat täysin päällekkäin, muodostuu hypnoottinen, aavemaisesti lepattava vaikutelma." Äänimaailma tästä kuvauksesta jostakin syystä puuttuu: kyse on kokeen yhteydessä taltioidusta äänistä.
Kuvaus on kattava, paitsi että sitä voisi lisätä ajatuksella henkilökohtaisesta elokuvasta. Se on nimittäin myös minä-muotoinen näkemys kuulumisesta elokuvabisnestä muodossa ja toisessa Suomessa harjoittaneeseen sukuun (mm. Kinosto, Fennada) 80 vuoden ajan.
Käytetty arkistomateriaali oli pääosin suvun omaa kuva-aineistoa: siinä toistuivat tietyt peruselementit kuten kenen tahansa kotielokuvissa; kesäiset ja talviset leikit ja kilvat, harrastukset (koirat, metsästys, veneily, autoilu) ja juhlat (syntymäpäivät, hautajaiset). Tällä suvulla kamera on pysynyt kädessä.
Se ei aina ole elokuvaihmisten parissa itsestään selvää: esimerkiksi Edvin Laineen kädessä kamera saa aikaan yllättävää liikettä huimaavalla tavalla - kuvaaminen ei ollut hänen alaansa.
Yllättävä ratkaisu oli vääristää käytetty arkistomateriaali kuvasuhteensa puolesta litistämällä kuva. Syntyy monia vaihtoehtoja.
Ensimmäinen mieleen tuleva on tietysti jokin hirvittävä virhe. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku sössii laboratoriossa.
Mutta ne toiset vaihtoehdot. Tällainen kuva ei nosta ketään jalustalle, ratkaisu kiinnittää huomion kuvaan eri tavalla kuin jos se olisi ollut esillä "normaalisti".
Mutta ennen muuta tämä kuvan käsittelytapa antoi tietysti painoa ja nosti esiin ohjaajan omaa ääntä, kertomukselle, joka läpäisee elokuvan alusta loppuun.
Muistaakseni elokuvan motto olikin "Tarua ja totta Mäkelöistä", joka kertoo tietysti subjektiivisesta näkökulmasta, mutta antaa mahdollisuuden myös tulkintoihin, joita kaikki eivät hyväksy (Taru kertoo "Tarua").
Elokuvan historiallinen arvo on kiistaton, etenkin perhehistoriana. Porvariston elämänmuodon kuvauksena - historiallisena sosiologiana - elokuva toimii myös, jos ei muuta niin virikkeenä keskustelulle.
Yleisenä historiana olisin hiukan varautuneempi: puhetta oli enemmän kuin tulkintoja, ja kommentaatio historiallisiin tilanteisiin, esimerkiksi sodan ajan toimiin oli liian niukka. Tämä kritiikki johtuu tietysti siitä, että olen itse kirjoittanut Mäkelöiden osuudesta sodan aikana. Pohjatiedot ovat siis kohtalaiset, päin vastoin kuin suurimmalla osalla katsojista. En tiedä, mitä muut tästä ajattelivat. Varmasti eri lailla.
Elokuvahistoriallisesti vastakkainasettelu Orko (Su-Fi) - Mäkelä tuli esille, mutta vain hyvin vanhoilla ajoilla. Uudemman bisneksen kuvaus oli hieman ohutta, vaikka ensi-iltayleisölle varmaankin suurimmaksi osaksi riittävän viitteellistä - monet muistavat 20-30 vuoden tapahtumat - elokuvabisneksen suunnanmuutokset - hyvin.
Kaiken kaikkiaan elokuvasta jäi kohtuullisen hyvä maku ja toivottavasti ohjaajakin osaa nauttia pitkäaikaisen hankkeensa valmistumisesta. Rahoittajat löivät kapuloita rattaisiin vuosikausia siksi, että historiallinen elokuva oli jostakin syystä - ja joiden tekijöiden kohdalla eritoten - pannassa. Siihen ei syytä tule kukaan koskaan ääneen sanomaan ja todennäköisesti asianosaiset kaiken kiistävät. Aina on joku poikkeus joka rahaa sai.
Saalis rinnastuu monin tavoin Pia Andellin elokuvaan Viipuri- ja arkkitehtipariskuntaelokuvaan Hetket jotka jäivät, joka perustui kokonaan arkistofilmeille, vahvalle puheelle, ihmissuhteille ja elämäntavalle, mutta myös tietylle aikakaudelle. Ei tämä ole huono suuntaus suomalaisessa dokumenttielokuvassa. Kyllä sitä kannattaa tukea. Ehkä miehetkin pääsisivät kiinni tällaiseen moodiin vielä joskus.
Toisena elokuvana esitettiin Mika Taanilan kokeellinen elokuva auringonpimennyksestä, nimeltään Täydellisen pimennyksen vyöhyke. Lyhytkuva perustuu Risto Orkon Geodeettisen tutkimuslaitoksen tieteellisen kokeen yhteydessä tehtyyn kuvamateriaaliin vuodelta 1945.
Kinotar on onnistunut tästäkin elokuvasta sanomaan keskeisen visuaalisen annin napakasti. Lainaan siis sitä: "Taanilan teos esitetään kahdelta 16mm kelalta siten, että esityksen alussa vierekkäin ovat identtiset kuvat joista toinen on positiivi (aurinko) ja toinen negatiivi (kuu). Esityksen edetessä kuvat siirtyvät kohti valkokankaan keskustaa ja kun ne ovat täysin päällekkäin, muodostuu hypnoottinen, aavemaisesti lepattava vaikutelma." Äänimaailma tästä kuvauksesta jostakin syystä puuttuu: kyse on kokeen yhteydessä taltioidusta äänistä.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Patrioottinen omertan laki
Lappeenrannan Huhtiniemestä on suostuttu löytämään sinne piilotetuksi tiedettyjä ruumiita, mikä kirvoittaa tasokkaita artikkeleita Blogistaniaan.
Lukaiskaapa Markku Jokisipilän ja Jukka Kemppisen kirjoitukset. EDIT: Lisätään Petri Järveläisen kirjoitus.
Arvostettujen historioitsijoiden teksteissä on ymmärrettävistä syistä varovaisia sanamuotoja ja ehtolauseita, mutta onhan asiakin suuri. En pidä ihmeenä, että näitä pohditaan ensiksi näin korkeatasoisesti juuri Blogistanissa.
Yksi pohdittavista asioista on historianhallinta. Kun perimätieto, suullinen tieto ja ennen muuta kokemukseen perustuva tieto on ristiriidassa "virallisen" historiankirjoituksen muotoilujen, esittämän ja unohtaman kanssa, syntyy historianhallintaongelma. Ne, joiden mielestä ongelmaa ei ole, vaativat omertan lakia. Epämiellyttävät asiat sysätään syrjään, unohdetaan ja ne vaietaan - kuoliaaksi.
On kysyttävä, miksi Huhtiniemen kaltaiset asiat aiheuttavat niin pitkän reagointiajan? Miksi rehellisyys ja rehellisyyttä tavoitteleva uteliaisuus ei ole historiankirjoituksen tärkein hyve?
Patrioottinen omertan laki on rikottava.
Esimerkiksi sodan ajalta on aika julkaista artikkelikokoelma, joka tiivistetysti kerää yhteen keskeiset tunnetut kipupisteet, muutamia mainitakseni: Saksan ja Suomen suhteiden de facto luonne Moskovan rauhan aikana ja jatkosodan alkaessa, erillissotateesin synty ja tunnetuksi teko, "vanhan rajan" ylittämisen ongelma rintamajoukoissa, sota-ajan rikoslain toteenpano rintamalla, suomalaiset keskitysleirit, kuolemantuomiot talvi- ja jatkosodassa, rintamalla tapahtuneet murhat (myös omien upseerien), juutalaispakolaisten kohtelu, juutalaisten luovuttaminen Saksalle, sotavankien luovuttaminen Saksalle, kesän 1944 teloitukset (esim. Huhtiniemi), erinäisten laitosten (mm. mielisairaaloiden) nälkäongelma, sotapsykiatria ja valtiollisen poliisin toiminta jatkosodan aikana.
Ehkäpä kiinnostavia olisivat myös artikkelit esimerkiksi rotuhygieniasta, suomalaisesta natsismista, neuvostomiehityksen varalle tehdyistä vastatoimista (asekätkentä) ja Saksa-suuntautuneiden vastarintaliikkeestä, vakoilusta Saksan hyväksi ja suomalaisten tekemistä sotarikoksista, inkeriläisten kohtelusta ja luovutuksesta (myös saksalaisten käyttöön) ja Suomesta paenneista vuonna 1944-45 sekä "saksalaisten naisista" Suomessa sodan aikana ja heti sen jälkeen.
On selvää, että teema ei näillä pikaisesti muotoilluilla esimerkeillä tyhjene.
Lukaiskaapa Markku Jokisipilän ja Jukka Kemppisen kirjoitukset. EDIT: Lisätään Petri Järveläisen kirjoitus.
Arvostettujen historioitsijoiden teksteissä on ymmärrettävistä syistä varovaisia sanamuotoja ja ehtolauseita, mutta onhan asiakin suuri. En pidä ihmeenä, että näitä pohditaan ensiksi näin korkeatasoisesti juuri Blogistanissa.
Yksi pohdittavista asioista on historianhallinta. Kun perimätieto, suullinen tieto ja ennen muuta kokemukseen perustuva tieto on ristiriidassa "virallisen" historiankirjoituksen muotoilujen, esittämän ja unohtaman kanssa, syntyy historianhallintaongelma. Ne, joiden mielestä ongelmaa ei ole, vaativat omertan lakia. Epämiellyttävät asiat sysätään syrjään, unohdetaan ja ne vaietaan - kuoliaaksi.
On kysyttävä, miksi Huhtiniemen kaltaiset asiat aiheuttavat niin pitkän reagointiajan? Miksi rehellisyys ja rehellisyyttä tavoitteleva uteliaisuus ei ole historiankirjoituksen tärkein hyve?
Patrioottinen omertan laki on rikottava.
Esimerkiksi sodan ajalta on aika julkaista artikkelikokoelma, joka tiivistetysti kerää yhteen keskeiset tunnetut kipupisteet, muutamia mainitakseni: Saksan ja Suomen suhteiden de facto luonne Moskovan rauhan aikana ja jatkosodan alkaessa, erillissotateesin synty ja tunnetuksi teko, "vanhan rajan" ylittämisen ongelma rintamajoukoissa, sota-ajan rikoslain toteenpano rintamalla, suomalaiset keskitysleirit, kuolemantuomiot talvi- ja jatkosodassa, rintamalla tapahtuneet murhat (myös omien upseerien), juutalaispakolaisten kohtelu, juutalaisten luovuttaminen Saksalle, sotavankien luovuttaminen Saksalle, kesän 1944 teloitukset (esim. Huhtiniemi), erinäisten laitosten (mm. mielisairaaloiden) nälkäongelma, sotapsykiatria ja valtiollisen poliisin toiminta jatkosodan aikana.
Ehkäpä kiinnostavia olisivat myös artikkelit esimerkiksi rotuhygieniasta, suomalaisesta natsismista, neuvostomiehityksen varalle tehdyistä vastatoimista (asekätkentä) ja Saksa-suuntautuneiden vastarintaliikkeestä, vakoilusta Saksan hyväksi ja suomalaisten tekemistä sotarikoksista, inkeriläisten kohtelusta ja luovutuksesta (myös saksalaisten käyttöön) ja Suomesta paenneista vuonna 1944-45 sekä "saksalaisten naisista" Suomessa sodan aikana ja heti sen jälkeen.
On selvää, että teema ei näillä pikaisesti muotoilluilla esimerkeillä tyhjene.
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006
Menokierre
Menokierre jatkuu kuten näemmä eräillä muillakin.
Torstaina olivat synttärit, perjantaina blogimiitti ja lauantaina tohtorinsynnyttäjäiset. Joni Krekola selvisi erityisen kunniakkaasti tehtävistään ja järjesti sitä paitsi hauskan ja opettavaisen karonkan.
Opettavainen se oli lähinnä siinä mielessä, että Tapanilaan ei kannata taksia jäädä odottamaan. "Tämä on vähän syrjässä", sanoi kuljettaja, kun neljänkymmentä minuuttia kestäneen taksikeskusahdistelun jälkeen taksin onnistuimme saamaan.
"Tapanilassa päin ei ole nyt takseja", keskus valisti useaan kertaan ja muisti lisätä aivan pyytämättä, ettei "hän voi taksiksi muuttua". Taksin välittäjäksi?
"Soittakaa kymmenen minuutin päästä uudestaan", taksikeskus neuvoi aamukolmelta kolmennella tilauskerralla. Ensimmäisillä puheluilla tilatessani neljää ja viittä taksia puolelle tusinalle professoreja ja viidelletoista tohtorille samainen keskus oli kovasti höyläämässä korttiani eikä oikein suostunut toivettani edes välittämään. Jotenkin tuntui omituiselta, että tilatessani neljää taksia keskus sanoo ottavansa tilaukseen vain kaksi. Korosti siinä sivussa useampaan kertaan kuinka minä olen vastuussa tilauksesta (tai minun puhelinnumeroni on vastuussa, kuten hän sanoi). Minä toivoin, että saisimme sen taksin ennen näiden vastuukysymysten perinpohjaisempaa selvittelyä. Takseja emme juuri saaneet.
Olin kotona 4.05 aamulla. Kymmenen henkeä odotti saamani tekstiviestin mukaan taksia vielä 4.59 aamulla. Pääsivät siis aamujunalla viiden jälkeen Helsingin keskukseen. Taksikeskukseen soitteluja kertyi porukalta varmasti toistakymmentä.
"Tapanila on syrjässä", totta vie. Mutta on järjestelmässäkin jotain nyrjähtänyttä.
Tänään klo 15.00 vuorossa on Nyrki Tapiovaara-paneeli Orionissa, Eerikinkatu 15. Tervetuloa, minä "juonnan".
Ja huomenna "julkaistaan" Lauri Timosen kirja Aki Kaurismäestä ja hänen elokuvistaan. Huomasin kaupungilla, että kirjaa itseään on myyty jo viikko kaupoissa, joten nämä "julkkarit" ovat varmaankin peite jollekin muulle kantavierteiselle aktiviteetille.
Torstaina olivat synttärit, perjantaina blogimiitti ja lauantaina tohtorinsynnyttäjäiset. Joni Krekola selvisi erityisen kunniakkaasti tehtävistään ja järjesti sitä paitsi hauskan ja opettavaisen karonkan.
Opettavainen se oli lähinnä siinä mielessä, että Tapanilaan ei kannata taksia jäädä odottamaan. "Tämä on vähän syrjässä", sanoi kuljettaja, kun neljänkymmentä minuuttia kestäneen taksikeskusahdistelun jälkeen taksin onnistuimme saamaan.
"Tapanilassa päin ei ole nyt takseja", keskus valisti useaan kertaan ja muisti lisätä aivan pyytämättä, ettei "hän voi taksiksi muuttua". Taksin välittäjäksi?
"Soittakaa kymmenen minuutin päästä uudestaan", taksikeskus neuvoi aamukolmelta kolmennella tilauskerralla. Ensimmäisillä puheluilla tilatessani neljää ja viittä taksia puolelle tusinalle professoreja ja viidelletoista tohtorille samainen keskus oli kovasti höyläämässä korttiani eikä oikein suostunut toivettani edes välittämään. Jotenkin tuntui omituiselta, että tilatessani neljää taksia keskus sanoo ottavansa tilaukseen vain kaksi. Korosti siinä sivussa useampaan kertaan kuinka minä olen vastuussa tilauksesta (tai minun puhelinnumeroni on vastuussa, kuten hän sanoi). Minä toivoin, että saisimme sen taksin ennen näiden vastuukysymysten perinpohjaisempaa selvittelyä. Takseja emme juuri saaneet.
Olin kotona 4.05 aamulla. Kymmenen henkeä odotti saamani tekstiviestin mukaan taksia vielä 4.59 aamulla. Pääsivät siis aamujunalla viiden jälkeen Helsingin keskukseen. Taksikeskukseen soitteluja kertyi porukalta varmasti toistakymmentä.
"Tapanila on syrjässä", totta vie. Mutta on järjestelmässäkin jotain nyrjähtänyttä.
Tänään klo 15.00 vuorossa on Nyrki Tapiovaara-paneeli Orionissa, Eerikinkatu 15. Tervetuloa, minä "juonnan".
Ja huomenna "julkaistaan" Lauri Timosen kirja Aki Kaurismäestä ja hänen elokuvistaan. Huomasin kaupungilla, että kirjaa itseään on myyty jo viikko kaupoissa, joten nämä "julkkarit" ovat varmaankin peite jollekin muulle kantavierteiselle aktiviteetille.
lauantaina, lokakuuta 21, 2006
Raportti 42/2006: blogimiitti
Tehtävään määrättynä etsivänä ilmoitan seuraavaa. Perjantaina 20.10.2006 alkaen klo 19 oli helsinkiläis-tsekkiläiseen ravintola Milenkaan kokoontunut joukko julkisesti mieltään osoittavia kansalaisia (yleisvaarallisuusaste 2,6) ns. blogimiittiin. Osallistuimme tilaisuuteen soluttautujana nimimerkkiä käyttäen.
Annetun tehtävän mukaisesti pyrin ottamaan selvää kyseisten paikalla olevien henkilöiden motiiveista ja vaikuttimista. Tehtävää vaikeutti monen läsnäolijan henk. koht. taipumus pitäytyä salanimiin. Myös valokuvaamista tilaisuudessa oli rajoitettu. Näistä vaikeuksista huolimatta olen tämän yleisraportin lisäksi toimittanut lisäaineistoa myös ko. henkilöiden henkilömappiin (hmp, ks. referenssit).
Pääsyylliseksi epäilty Janne Schizoblog istui jo pöydässä saapuessani paikalle huomiota herättämättä pari minuuttia myöhemmin. Hänen seuraansa saapui myöhemmin vallankumousnimimerkki Tira, jonka voi kohtuullisella varmuudella sanoa kuuluvaan samaan soluun. JS mainitsi saavansa lähipäivinä palstatilaa Helsingin Sanomista, Tira varmisti henkilökohtaisesti kuulusteltaessa soluyhteyden toteamalla ko. henkilöiden yhteistyön sujuvan hyvin ja "yllätyksettösti". Aiemmissa raporteissa (rp 12/2006) määriteltyä yleisvaarallisuusluokitusta ei liene tämän perusteella syytä muuttaa, vaikka nimimerkki Earl Grey jäikin kuulustelematta tällä kerralla. Mainittakoon samassa yhteydessä varmasta lähteestä kuulunut tieto, että nimimerkki Turisti oli myös ollut uusine peitekampauksineen aikakauslehtihaastattelussa (ilm. ilm. 12/2006). Samaan soluryhmään on todennäköisesti liitettävä myös My Typon läsnä ollut henkilötär, jonka kuulusteleminen epäonnistui.
Puolueettomuuteni tarkkailijana oli kyllä vaaravyöhykkeellä heti saavuttuani, sillä jouduin liemeen. Kyseinen kaunotar, vallankumousnimimerkki Marinadi lämmitti oma-aloitteisesti - mitä tahdon korostaa mahdollisia muita väitteitä vastaan - kättäni niin, että poskeni punehtuivat, mikä selittänee parhaiten tapahtumasta otettujen valokuvien punasiirtymän siitä edespäin (ks. lisäksi Hurinan hmp, johon liitetty tunnistuskuva Marinadin reidestä). Epäselvyyksien välttämiseksi mainittakoon, että epäilyttäväksi toisaalla luonnehditun vishnu-tanssini alkusyy ja ainoa selitys oli ko. henkilön käsivarressa. Mahdollista pidättämistä tulevia jatkokuulusteja varten vakavasti harkittava.
Punehtumisen perussyynä saattoi olla paremminkin kuin puolueettomuuden heikkeneminen inhimillisten tekijöiden vuoksi myös argentiinalainen punaviini (22 euron lasku ohessa), joka voitaneen katsoa välttämättömyyshankinnaksi tehtävään liittyvän anonymiteetin varmistamiseksi.
Marinadi kuuluu konspiraatioryhmään ("operaatio blogitreffit"), joka on julkaissut toisaalla raportoidun (39/2006) verkostoitumisilmoituksen. Keskeisiä verkostojuonittelijoita tapahtuman etukäteisjärjestyksessä olivat myös PA ja Visukinttu, joka hääri valokuvakameransa kanssa kuten Rahinakin, joka ei tyytynyt pieniin kuvanottimiin vaan kantoi järjestäytynyttä putkellista mukanaan. Kyseisen vallankumoussolun keskeisiin tekijöihin kuuluu nähdäkseni huopahattupeitteeseen piiloutunut Oopa (kuva ks. Marinadin hmp) sekä Just Sopivasti ja kuvioihin vuosien tauon jälkeen ilm. pal. Merten. Mainittakoon, että jäljitysharhautuksen - siirtyminen toiseen nautiskeluravintolaan - organisaattoreita oli juuri mainittu Visukinttu. Ryhmän todellinen kokoonpano ja johtosuhteet jäävät tulevan seurannan ja jatkokuulusteluiden varaan.
Tarkempaa solujaottelua on vaikea tässä yhteydessä varmentaa kuulustelujen epäonnistuttua läsnäolleiden vallankumousnimimerkkien Kriisi, Kallioon palaaja ja Syvän mainonnan suhteen. Näin on vain osittain onnistuneiden kuulustelujen vuoksi tehtävä myös Luksuksen Sarnon, Niken sekä Mikan suhteen. Sarno mainitsi kuulusteltaessa mahdollisesta yhteydestään italialaiseen verkostoon (huom! hänen nimensä tulee Pompeijin tienoilla virtaavasta Sarno-joesta). Mikan yleisvaarallisuusastetta on epäilemättä nostettava, sillä hän puhui hyvin asiantuntevasti arkkitehtuurista, mikä tunnetusti on 911-tapahtumien jälkeen ollut varmistusta vaativa tekijä. Taitelija (lähtökohtaisesti korkea yleisvaarallisuusaste) Pörrö ilmoitti jatkavansa politiikassa ja Pni, joka on tunnettu organisaattori kaksikielisyysryhmässä, ovat myös jatkokuulusteluohjelmassa (Ks. kuitenkin molempien hmp 1-6).
Uusia, mielenkiintoisia raportoitavia oli vallankumousnimimerkki Junakohtaus, joka lauloi (venäjäksi!) serenadeja toisesta maailmansodasta ja ällistytti karjalankielisellä versiolla Suhmuran Santrasta, jonka todellista henkilöyttä en onnistunut selvittämään. (Perustettu hmp Santra Suhmura - yhteys Karjalan osastoon tarpeellinen). Vallankumousrunoilija Vii kiinnittyy tähän soluun tutkiskelevine ja yleisvaarallisine katseineen. (Tästä yleiskiertokirje etsiville - ns. seireenivaroitus). Sama koskee mitä ilmeisimmin myös eloveenakaunottarien joukkoon laskettavaa Veeraa ja nimimerkki Heleniä sekä Raisaa. Julkisia ryhmätunnuksia kantavat Kervå ja Kauniimpi jäivät kuulustelematta, mutta heidät on helppo tavoittaa jengimerkkien vuoksi - "tosi anonyymit Kerava-paidat päällä" kuten eräs vallankumouksellinen sivupöydässä totesi.
Suoritettavassa verkostoanalyysissä on mainittava myös Timo ja Tris muodostavat oman yleisvaarallisuusasteeltaan epäselväksi jääneen vallankumoussolun. Kuulusteluja on näidenkin kohdalla epäilemättä jatkettava.
Harhautusoperaation jälkeen, saavuttuamme ravintola kahteen läsnä olevaksi osoittautui myös blogirumpali Mitvit, jonka päivitystahdista oli puhe.
Lopuksi on nostettava esiin yleisvaarallisuusasteeltaan korkealuokkaiset vallankumousnimimerkit Eufemia ja Hurina. Ehdotankin heidän pidättämistään perusteellisia jatkokuulusteluja varten ("operaatio blogitreffit").
Etsivä Sedis, Helsingissä 21.10.2006 (lasku ohessa, mainitut hmp:t)
Annetun tehtävän mukaisesti pyrin ottamaan selvää kyseisten paikalla olevien henkilöiden motiiveista ja vaikuttimista. Tehtävää vaikeutti monen läsnäolijan henk. koht. taipumus pitäytyä salanimiin. Myös valokuvaamista tilaisuudessa oli rajoitettu. Näistä vaikeuksista huolimatta olen tämän yleisraportin lisäksi toimittanut lisäaineistoa myös ko. henkilöiden henkilömappiin (hmp, ks. referenssit).
Pääsyylliseksi epäilty Janne Schizoblog istui jo pöydässä saapuessani paikalle huomiota herättämättä pari minuuttia myöhemmin. Hänen seuraansa saapui myöhemmin vallankumousnimimerkki Tira, jonka voi kohtuullisella varmuudella sanoa kuuluvaan samaan soluun. JS mainitsi saavansa lähipäivinä palstatilaa Helsingin Sanomista, Tira varmisti henkilökohtaisesti kuulusteltaessa soluyhteyden toteamalla ko. henkilöiden yhteistyön sujuvan hyvin ja "yllätyksettösti". Aiemmissa raporteissa (rp 12/2006) määriteltyä yleisvaarallisuusluokitusta ei liene tämän perusteella syytä muuttaa, vaikka nimimerkki Earl Grey jäikin kuulustelematta tällä kerralla. Mainittakoon samassa yhteydessä varmasta lähteestä kuulunut tieto, että nimimerkki Turisti oli myös ollut uusine peitekampauksineen aikakauslehtihaastattelussa (ilm. ilm. 12/2006). Samaan soluryhmään on todennäköisesti liitettävä myös My Typon läsnä ollut henkilötär, jonka kuulusteleminen epäonnistui.
Puolueettomuuteni tarkkailijana oli kyllä vaaravyöhykkeellä heti saavuttuani, sillä jouduin liemeen. Kyseinen kaunotar, vallankumousnimimerkki Marinadi lämmitti oma-aloitteisesti - mitä tahdon korostaa mahdollisia muita väitteitä vastaan - kättäni niin, että poskeni punehtuivat, mikä selittänee parhaiten tapahtumasta otettujen valokuvien punasiirtymän siitä edespäin (ks. lisäksi Hurinan hmp, johon liitetty tunnistuskuva Marinadin reidestä). Epäselvyyksien välttämiseksi mainittakoon, että epäilyttäväksi toisaalla luonnehditun vishnu-tanssini alkusyy ja ainoa selitys oli ko. henkilön käsivarressa. Mahdollista pidättämistä tulevia jatkokuulusteja varten vakavasti harkittava.
Punehtumisen perussyynä saattoi olla paremminkin kuin puolueettomuuden heikkeneminen inhimillisten tekijöiden vuoksi myös argentiinalainen punaviini (22 euron lasku ohessa), joka voitaneen katsoa välttämättömyyshankinnaksi tehtävään liittyvän anonymiteetin varmistamiseksi.
Marinadi kuuluu konspiraatioryhmään ("operaatio blogitreffit"), joka on julkaissut toisaalla raportoidun (39/2006) verkostoitumisilmoituksen. Keskeisiä verkostojuonittelijoita tapahtuman etukäteisjärjestyksessä olivat myös PA ja Visukinttu, joka hääri valokuvakameransa kanssa kuten Rahinakin, joka ei tyytynyt pieniin kuvanottimiin vaan kantoi järjestäytynyttä putkellista mukanaan. Kyseisen vallankumoussolun keskeisiin tekijöihin kuuluu nähdäkseni huopahattupeitteeseen piiloutunut Oopa (kuva ks. Marinadin hmp) sekä Just Sopivasti ja kuvioihin vuosien tauon jälkeen ilm. pal. Merten. Mainittakoon, että jäljitysharhautuksen - siirtyminen toiseen nautiskeluravintolaan - organisaattoreita oli juuri mainittu Visukinttu. Ryhmän todellinen kokoonpano ja johtosuhteet jäävät tulevan seurannan ja jatkokuulusteluiden varaan.
Tarkempaa solujaottelua on vaikea tässä yhteydessä varmentaa kuulustelujen epäonnistuttua läsnäolleiden vallankumousnimimerkkien Kriisi, Kallioon palaaja ja Syvän mainonnan suhteen. Näin on vain osittain onnistuneiden kuulustelujen vuoksi tehtävä myös Luksuksen Sarnon, Niken sekä Mikan suhteen. Sarno mainitsi kuulusteltaessa mahdollisesta yhteydestään italialaiseen verkostoon (huom! hänen nimensä tulee Pompeijin tienoilla virtaavasta Sarno-joesta). Mikan yleisvaarallisuusastetta on epäilemättä nostettava, sillä hän puhui hyvin asiantuntevasti arkkitehtuurista, mikä tunnetusti on 911-tapahtumien jälkeen ollut varmistusta vaativa tekijä. Taitelija (lähtökohtaisesti korkea yleisvaarallisuusaste) Pörrö ilmoitti jatkavansa politiikassa ja Pni, joka on tunnettu organisaattori kaksikielisyysryhmässä, ovat myös jatkokuulusteluohjelmassa (Ks. kuitenkin molempien hmp 1-6).
Uusia, mielenkiintoisia raportoitavia oli vallankumousnimimerkki Junakohtaus, joka lauloi (venäjäksi!) serenadeja toisesta maailmansodasta ja ällistytti karjalankielisellä versiolla Suhmuran Santrasta, jonka todellista henkilöyttä en onnistunut selvittämään. (Perustettu hmp Santra Suhmura - yhteys Karjalan osastoon tarpeellinen). Vallankumousrunoilija Vii kiinnittyy tähän soluun tutkiskelevine ja yleisvaarallisine katseineen. (Tästä yleiskiertokirje etsiville - ns. seireenivaroitus). Sama koskee mitä ilmeisimmin myös eloveenakaunottarien joukkoon laskettavaa Veeraa ja nimimerkki Heleniä sekä Raisaa. Julkisia ryhmätunnuksia kantavat Kervå ja Kauniimpi jäivät kuulustelematta, mutta heidät on helppo tavoittaa jengimerkkien vuoksi - "tosi anonyymit Kerava-paidat päällä" kuten eräs vallankumouksellinen sivupöydässä totesi.
Suoritettavassa verkostoanalyysissä on mainittava myös Timo ja Tris muodostavat oman yleisvaarallisuusasteeltaan epäselväksi jääneen vallankumoussolun. Kuulusteluja on näidenkin kohdalla epäilemättä jatkettava.
Harhautusoperaation jälkeen, saavuttuamme ravintola kahteen läsnä olevaksi osoittautui myös blogirumpali Mitvit, jonka päivitystahdista oli puhe.
Lopuksi on nostettava esiin yleisvaarallisuusasteeltaan korkealuokkaiset vallankumousnimimerkit Eufemia ja Hurina. Ehdotankin heidän pidättämistään perusteellisia jatkokuulusteluja varten ("operaatio blogitreffit").
Etsivä Sedis, Helsingissä 21.10.2006 (lasku ohessa, mainitut hmp:t)
perjantaina, lokakuuta 20, 2006
Tse-tse-kärpäsiä
Ilmeisesti eilisessä paikassa oli tse-tse-kärpäsiä, sillä tänään on uni maittanut. Hyvä että jaksoi ruokapöytään kömpiä puolen päivän aikaan.
Silloin kun tikun on jaksanut luomien väliin laittaa, olen silmäillyt Matti Klingen Iisalmen ruhtinaskuntaa, jonka onnistuin kiristämään (41,90 e) itselleni syntymäpäivälahjaksi eilen.
Paavo Castrénin Pompeijilaisia kohtaloita oli lahjalistalla korkealla, mutta jäi halvempana (32,80 e) toiseksi. Mitä laskelmointia!
Uskaltauduin vielä sanomaan kukkaroaan kaivelleelle lahjanostajalle, että sinähän hankit tuon pompeijilaisen muutenkin.
Sinällään sekin olisi ollut ajankohtainen, sillä ajattelin pistäytyä paikan päällä Pompeijissa parin viikon päästä, kun sinne päin kerran olen menossa. Voipi olla että ostan sen itse lentokonelukemistoksi. Nautiskelen tilanteesta kuitenkin muutaman päivän ennen sitä.
Aika järkäle tuo savolaiseepos. 616 sivua ja oikeastaan vähän liian pientä pränttiä.
Savo ohitti Pompeijin, sillä sukuni toinen puoli on lähtöisin Savonmualta, Pielavedeltä, Iisalmesta, Maaningalta, Lapinlahdelta ja Rautalammilta, Suonenjoelta ja Leppävirralta suurimmaksi osaksi. Eli 1700-luvulla ja sitä ennen suurimmaksi osaksi vanhan Iisalmen suurpitäjän sekä vanhan Rautalammin alueelta.
Illalla on sitten blogimiitti. Näillä näkymillä osallistun.
Silloin kun tikun on jaksanut luomien väliin laittaa, olen silmäillyt Matti Klingen Iisalmen ruhtinaskuntaa, jonka onnistuin kiristämään (41,90 e) itselleni syntymäpäivälahjaksi eilen.
Paavo Castrénin Pompeijilaisia kohtaloita oli lahjalistalla korkealla, mutta jäi halvempana (32,80 e) toiseksi. Mitä laskelmointia!
Uskaltauduin vielä sanomaan kukkaroaan kaivelleelle lahjanostajalle, että sinähän hankit tuon pompeijilaisen muutenkin.
Sinällään sekin olisi ollut ajankohtainen, sillä ajattelin pistäytyä paikan päällä Pompeijissa parin viikon päästä, kun sinne päin kerran olen menossa. Voipi olla että ostan sen itse lentokonelukemistoksi. Nautiskelen tilanteesta kuitenkin muutaman päivän ennen sitä.
Aika järkäle tuo savolaiseepos. 616 sivua ja oikeastaan vähän liian pientä pränttiä.
Savo ohitti Pompeijin, sillä sukuni toinen puoli on lähtöisin Savonmualta, Pielavedeltä, Iisalmesta, Maaningalta, Lapinlahdelta ja Rautalammilta, Suonenjoelta ja Leppävirralta suurimmaksi osaksi. Eli 1700-luvulla ja sitä ennen suurimmaksi osaksi vanhan Iisalmen suurpitäjän sekä vanhan Rautalammin alueelta.
Illalla on sitten blogimiitti. Näillä näkymillä osallistun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)